Sivu 1/4

Swamp thing(SA)

Lähetetty: 26 Helmi 2016, 08:57
Kirjoittaja Cross
Lyhyen taistelun jälkeen rauha oli laskeutunut jälleen Kishinin suolle ja Shion Aburamen henkivartioiden kimppuun hyökännyt pieni shinobi ryhmä oli kasaantunut jälleen yhteen, valmistautuen suunnitelmansa seuraavaan vaiheeseen. Hyökkäyksen ensimmäinen vaihe ei ollut sujunut aivan niin hyvin kuin he olivat uskoneet, sillä siitä aiheutuneet äänet olivat varmasti kantautuneet aina Danten joukkojen komentajan korviin asti ja kaikenlisäksi he olivat päätyneet päästämään yhden tämän henkivartioista pakenemaan lemmikkikäärmeineen.
Siitä huolimatta hieman käärme miehen poistumisen jälkeen saapunut Kagura oli saanut Kageron tavoin Nunolta joitain tämän lääkintävaruste pussissaan kantamista sekoituksista, jotka auttaisivat kumpaakin näistä palautumaan nopeasti saamistaan vammoista. Samalla pikkumies oli antanut myös kummallekkin näistä pienen määrän lehdistä taitellun kääreen sisältämää valkoista jauhetta, jota nämä voisivat tarvittaessa käyttää jos alkaisivat tuntea olonsa väsyneeksi Shionia vastaan käydyn taistelun aikana.

''Miten nyt sitten? Hyökkäämmekö vain suoraan, vai yritämmekö vielä yllättää hänet?'' Taistelun jälkeen taas rauhoittunut ja ainakin osan järjenjuoksustaan takaisin saanut riutuneen näköinen rääsyläinen kysyi, varmistellen samalla että kaikki taistelussa mahdollisesti tarvittava oli helposti saatavilla ja omalla paikallaan. Ningyou ei kerennyt kuin sanoa tämän, ennen kuin suolta kantautui kauhun ja kivun sekainen huuto, joka peittyi samantien samankaltaisen soinnun omaavaan äänekkääseen shinään. Ääni kiinnitti samantien pikkumiehen huomion, joka kääntyi nopeasti sen suuntaan ja tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn. Paha aavistus alkoi kohota ääntä kuuntelevan ja suolle sen suntaan tähystävän shinobin mieleen, äänten alkaessa vaimeta melkein yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin.
''Hän tietää meistä...'' Hetkeksi Aburamea kohtaan tuntemalleen pelolle valtaa antava Nuno mutisi, tuntien samantien rihmojensa alkavan liikkua hermostuneesti nahkansa alla. Sikäli kun pikkumiehen epäilys osui oikeaan ja oli kolmikko menettänyt jäljellä olevan mahdollisuuden yllätyksen luomaan etuun, joutuen kohtaamaan suon valtiaan tämän omalla kotikentällä tasavertaisessa tilanteessa. Melkein samantien kalpean miehen mutinan loputtua ja suolta kuuluneen huudon loputtua ilmestyi puiden seasta musta hyönteisten muodostama suuri pilvi, joka muodosti pienen pyörteen vähänmatkan päähän Akumaa palvelevasta kolmikosta.
Matalasti murisemaan alkava Nuno tunsi pelkonsa hälvenevän selviytymis vietin ottaessa vallan ja muuttaessa pakokauhun nurkkaan ahdistetun villipedon epätoivoiseksi raivoksi, hänen nähdessään hyönteisparven hälvenevän lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Edes sen keskeltä paljastuva nuhjuiseen harmaaseen pitkään kaapuun pukeutunut korpinmusta hiuksinen mies kaasunaamari kasvoillaan ja suuri kahdenkäden miekka olallaan ei tuonut pelkoa takaisin, vaan sai Ningyoun laskeutumaan normaalistikkin taistellessaan käyttämään asentoon, jossa kaikki tämän raajat olivat yhtä aikaa maassa.

Aburame Shion
100hp
175ck
175ck
14n
4p aburame 4p kenjutsu 2p saa vapaasti valita
+4dmg kenjutsuihin -4ck aburame setistä
Jakautunut persoonallisuus ja kummallakin persoonalla oma chakravarasto. Persoona vaihtuu joka vuorolla, mutta kumpiki aina tietää mitä toine suunnittelee ja vaikka persoonat eivät tule keskenää toimee osaavat silti taistella hyvin yhessä. Aburame rauhallinen ja laskelmoiva tarkkailija, joka pyrkii löytämään aukon vastustajan puolustuksesta mihi sit iskee. Shion agressiivisempi luottaa enemmän siihen että saa fyysisellä voimalla ja jatkuvalla paineella luotua aukon mihin iskeä. Tuntee Nunon ennestää, vaikka ei välttämättä muistakkaa ainakaan heti alkuun. Loppuun vielä kuva aseena käytetystä söpöstä pikku lihakirveestä ja herrasta itestää. http://i50.tinypic.com/2dj1ur.jpg https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/73 ... 2e3f3c.jpg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 26 Helmi 2016, 14:35
Kirjoittaja Southpaw
"Yllättäminen lienee paras ratkaisu. Jos tähtäämme kaikki hyökkäyksemme samaan kohtaan, voimme kenties saada vahingoitettua häntä niin ettei hän pysty taistelemaan täysin voimin", Kagero ehti vastata Nunon kysymykseen. Kunoichi avasi suunsa lisätäkseen vielä jotain, mutta kauempaa suolta kantautuva tuskainen huuto ja sitä seuraava sihinä saivat Kageron nopeasti kääntymään äänen suuntaan, käsi sahalaitaisen miekan kahvalla. Äänen lopulta katketessa kuin seinään, kävi hyvinkin selväksi, että heidän aiemmin pakoon päästämänsä käärmemies oli kokenut nopean ja ennenaikaisen lopun, mitä luultavimmin heidän kohteensa käsissä.
"Muutos suunnitelmaan. Hyökkäämme suoraan", Kagero korjasi äskeisiä sanojaan, vilkaisten sitten silmäkulmastaan Nunoa, joka myös sanoi ääneen sen minkä jokainen heistä jo arvasi, Shion tiesi heidän läsnäolostaan. Ryhmän odotettua jännittyneenä aloillaan jonkin aikaa, puiden seasta ilmestyi lopulta hyönteisten pilvi jonka keskeltä heidän kohteensa lopulta ilmestyi näkyviin ja jäävän hetkeksi katselemaan edessään olevaa kolmikkoa. Vaikka Shion ei ollut mikään kummoinen ilmestys, Kagerolla oli silti pakottava tarve hyökätä ja laukaista taistelijoiden välille syntynyt jännite jotenkin. Suurella tahdonvoimalla kunoichi onnistui kuitenkin pitämään itsensä hallinnassa ja pyrki pitämään mielessään heidän aiemmin tekemänsä suunnitelman. Hänen tehtävänsä oli pyrkiä jäädyttämään kohti tulevat ötökät ja siten heikentää Shionin voitonmahdollisuuksia.

Hp: 68
Ch: 98
Nopeus: 14

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 27 Helmi 2016, 13:08
Kirjoittaja LordVonKwaak
Nunon antama mikä-lie - kunoichilla ei ollut aikomsutakaan ottaa selvää mitä tälle oli juuri tarjottu - tehosti voimien palautusta huomattavasti. Parantuen muutenkin nopeasti, Kagura tunsi suorastaan puhkuvansa energiaa. Ryhmän keskenäinen palaveri katkesi kuitenkin huutoon, joka ei luvannut hyvää. Näkemättä susien ohjaajaa missään, kunoichi pelkäsi pahinta.
Hyönteisten pelmahtaessa paikalle, oli selvää mitä oli tulossa. Kageron sanoessa suunnitelman vaihdosta, Kagura jatkoi: "Uuvutetaan, kunnes tilaisuus näyttää ittensä. Meit o kolme, käytetään sitä hyväksi." Nunoa taistelemassa Kagura ei ollut suuremmin nähnyt, mutta Kageron jää kyvyt toimisivat varmaankin hyvin ötököitä vastaan. Jos he saisivat pidettyä ötökät kurissa, mieluiten kokonaan pois pelistä, Kaguralla oli suunnitelma lopettaa taistelu lyhyeen.
Saadessaan jälleen aburamen vastaansa, kunoichi tunsi pientä vahingon iloa: tälläkertaa ei olisi mikään, mikä sotkisi taistelun yksinkertaista luonnetta. Voittaja olisi se joka on viimeisenä pystyssä, eikä mitään sen vaikeampaa.

Hp: 57
Ch: 227
Nopeus: 19

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 01 Maalis 2016, 14:05
Kirjoittaja sumufani
Shion seisoi itsevarman oloisesti kolmikon edessä ja katseli tyynesti heitä yksi kerrallaan. Hän oli ollut utelias näkemään, minkälainen joukko oli edennyt näinkin pitkälle ja hetken hän ei ollut uskoa silmiään. Pari oli hyvinkin nuoria, mikä sai Aburamen hetkeksi pohtimaan heidän taitojaan. Joko nämä olivat hyvin lahjakkaita tai heidän joukkonsa olivat laiskotelleet harjoitusten aikana. Lopulta Shion kuitenkin ojensi kätensä kolmikkoa kohden ja alkoi päästämään Kidaichujaan ulos. Nopeasti ne alkoivat muodostamaan tornadomaista pyörrettä kolmikon ympärille ja jos pääsisivät kosketuksiin ne alkaisivat syömään heidän chakrojaan. Ötököiden pitäessä heitä kiireisinä Shion alkoi tuntea oloaan hyvinkin epämukavaksi, mutta ei antanut sen vaikuttaa keskittymiseesnä ja alkoi tuottamaan uusia Kidaichuja menetettyjen tilalle.

Shion
100hp
133ck
175ck
14n
4p aburame 4p kenjutsu 2p saa vapaasti valita
+4dmg kenjutsuihin -4ck aburame setistä

Hijutsu: Mushitatsumaki
Aburame levittää kikaichunsa laajalle alueelle ja kun ne havaitsevat vihollisen, ötökät muodostavat suuren kikaichuista muodostuvan tornadomaisen pyörteen, joka lähtee nopeasti pyörien syöksymään kohti vihollista. Saatuaan vastustan ympäröityä, kikaichut alkavat ruokailla vihollisen chakralla.
Taso: A5
Chakra: -40
Vaikutus: Imee 45ch
Muoto: Nopea muodostuminen.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 01 Maalis 2016, 20:02
Kirjoittaja Cross
Neljälle raajalle laskeutunut Nuno kuuli Kageron käskyn ja Kaguran mutinat vain etäisen äänenä korvissaan, sillä pääosa hänen huomiokyvystään meni oman pelkonsa hallitsemiseen. Se ei pikkumiehen onneksi ollut lamaannuttavaa vaan pikemminkin päinvastoin, sillä se sai hengissäpysymis vietin käymään vähintäänkin ylikierroksilla. Vaisto vaati Ningyouta hyökkäämään samantien ja toimimaan kuten yleensäkkin luottaen eläimellisten vaistojen ohjaukseen, mutta tälläkertaa Aburamea kohtaan tunnettu pelko myös hillitsi onneksi nuita vaistoja. Matalasti muriseva shinobi tiesi liiankin hyvin mitä voisi tapahtua, jollei hän kykenisi hillitsemään itseään.
Tilanne repesi kuitenkin melkein samantien Nunon hallinnasta Shionon kohottaessa kättään ja lähettäessä sitä vershoavasta hihasta mustien pikku kuoriaisten muodostaman vanan shinobi kolmikkoa kohti, aikeinaan mitä luultavimmiten syöttää nämä miljoonille pikku apureilleen. Ennen kuin oli kerennyt edes ajatella mitä teki kalpea pikkumies huomasi napanneensa vyöpussistaan nipun räjähdekunaita ja heittänyt ne parvea kohti juurikaan tähtäämättä, mikä olisikin tässä tapauksessa ollut melko turhaa. Kunait lensivät kikaichu parveen, häviten sen sisään samantien harmittoman näköisesti. Samassa niihin kiinnitetyt laput kuitenkin aktivoituivat ja räjäyttivät parven kärjen hajalle, hidastaen hivenen Aburamen suunnitelmia kietoa hyönteisensä vastustajiensa ympärille.
Tuntien joutuneensa kutakuinkin katsojan osaan Ningyou huomasi liikkuvansa uudelleen muotoaan räjähdyksen jäljiltä ottavaa parvea kohti ja loikkaavansa suoraan sen keskelle, ennen kuin edes tajusi yrittää estää itseään. Pakokauhun ja mielipuolisen naurun sekoitukselta kuulostava ääni purkautui pikkumiehen suusta, tämän kadotessa mustien hyönteisten keskelle ja tuntiessa niiden käyvän kimppuunsa. Yksikään mustista kuoriaisista ei kuitenkaan päässyt upottamaan hampaitaan shinobin kuivaan vaaleaan nahkaan, sillä yksi toisensa jälkeen ne tippuivat kuolleena maahan samantien tämän kanssa kosketuksiin joutuessaan. Koga oli hyödyntänyt Nunon ja muiden tämän kaltaisia kykyjä omaavien alaisiaan samalla tavalla kohdatessaan tämän saman vastustajan vuosia aijemmin tällä samalla suolla, minkä päätteeksi oli pakottanut tämän palvelemaan itseään.

Kestävyys: 90
Chakra: 191
Nopeus: 15
Räjähelaput pehmentää noin 15 verran ja Chakra Kyuuin jutsu imee chakrat eloon jääneistä öttijäisistä, avaten tietä K/K osastolle.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 01 Maalis 2016, 20:18
Kirjoittaja Southpaw
Shionin ojentaessa kätensä ja lähettäessä parven kikaichuja heitä kohti, Kagero oli jo aikeissa tehdä käsimerkit ja puhaltaa jäätävän tuulen kikaichuja kohti. Ennen kuin kunoichi ehti kuitenkaan tehdä sitä, Nuno oli jo syöksähtänyt liikkeelle kohti lähestyvää ötökkäparvea.
"Hulluko se on?" Kagero ehti ajatella, ennen kuin näki lopulta Nunoa kohti etenevien ötököiden alkavan putoilla kuolleina maahan, ilman että hänen tarvitsi vielä jäädyttää niitä. Luottaen siihen, että Nuno selviäisi, Kagero kiskaisi miekkansa esiin ja lähti kiertämään nopeasti juosten Shionin vasemmalle puolelle, päästäkseen lähitaisteluun vastustajan kanssa. Iskuetäisyydelle päästyään, Kagero pyrki miekansikuillaan paiskaamaan tämän ensin ilmaan ja lopulta hyppäsi tämän yläpuolelle vain iskeäkseen Shionin jälleen alas. ähtäväksi jäisi osaisiko Aburame käyttää miekkaa yhtä taitavasti kuin ötököitään.

Hp: 68
Ch: 88
Nopeus: 14
*Tsuishōsen, 20 dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 01 Maalis 2016, 20:38
Kirjoittaja LordVonKwaak
Nunon hyökätessä Kagura iski kätensä yhteen, Kageron tähän astisesti näkemästä tyylistä poiketen jääden paikoilleen seisomaan. Nunon haastaessa ötökät ja Kageron Shionin itsensä, Kaguran iho tummui harmaan rusehtavaksi. Keskittäen ja voimistaen chakraansa, kunoichi antoi taistelun määrätä seuraavan siirron: ryhmänjohtajan ja kohteen ottaessa yhteen miekoilla tekniikoiden räiskiminen ei tulisi kysymykseen, kuten olisi asian laita myös jos Nuno pääsisi rihmoineen kietoutumaan Shionin kimppuun. Omaten varasuunnitelman, Kaguralla oli hyvä tilaisuus antaa Shionin vastata kahteen uhkaan ensin täten avaten aukkoja puolustukseensa.
'Puolusta, hyökkää, pakene: oot kusessa silti.' Kauempaa Kagura koetti olla myös valmis puolsutamaan ryhmäläisiään, vaikka jonkin verran happamana tiesikin näiden uskottavimmin omaavan paremmat itsensäpuolustus kyvyt kuin hänellä oli tarjota suojausta. 'Keskity, keskity!'

Hp: 57
Ch: 181
Nopeus: 19
*Nagare aktivoitu, tekniikat +3 tehoa

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 07 Maalis 2016, 18:39
Kirjoittaja sumufani
Shion katseli arvioiden hetken ajan nyt näitä kahta sillä välin, kun ötökät piti Nunoa kiireessä enemmän tai vähemmän. Toinen lähti kiertämään hänen vasenta puoltaan vetäen miekkansa esiin, mikä sai miehen hymyilemään kauluksensa takana. Nainen lähti tulemaan päin pitäen miekkaansa hieman ala viistossa, mutta saisi huomata Shionin olevan jo hänen takanaan heilauttaen miekkaa puhdistaakseen sen. Vaikka hän harvoin joutui tuohon tekniikkaan turvautumaan se oli yksi hänen suosikeistaan ja hän aikoi pysyä liikkeessä. Hän oli tähdännyt iskunsa naisen kaulaan ja siitä läpi olkapäähän, mutta hän ei vielä ollut saanut selko tuon viimoisen taistelu tyylistä. Joten Aburame pysyi liikkeessä ja heitti kunain Kaguraa päin. Kunain alla olisi piilossa toinen naisen katseelta piilossa ja tällä hän pyrki saamaan naisesta tolkkua.

Shion
100 hp
133 chk
120 chk
14 np
4p aburame 4p kenjutsu 2p saa vapaasti valita
+4dmg kenjutsuihin -4ck aburame setistä
Nchu: -1chk aburame(D->)
Vchu: -1chk aburame(C->)
Ntbj: -1chk aburame(B->)
Vtbj: +2dmg kenjutsu(A->)
Jounin: +2dmg kenjutsu(A/A->)
Ejounin: +3 dmg kenjutsu(S->)

Ichiontei Zetsumei
Odori no Zetsumei nimistä taijutsutekniikkaa hyödyntävä miekkatekniikka, jossa ninja seisoo ensin aivan normaalisti vastustajansa edessä. Seuraava asia, jonka hänen vastustaja huomaa on se että hän seisookin tämän takana, poistaen veren miekastaan yhdellä heilautuksella. Tekniikka perustuu Odori no Zetsumein vaatimaan suureen nopeuteen, jonka avulla syöksähdetään nopeasti eteenpäin ja jätetään varjokuvajainen hämäämään vastustajaa. Tämän silmää nopeamman syöksähdyksen aikana hän iskee yhtä vastustajansa elintärkeistä elimistä.
Taso: A5
Chakra: -25
Damage: 31 ja 3 seuraavien kolmen vuoron ajan.
Muoto: Varjokuva näyttää aidommalta

Kage Shuriken no Jutsu
Yksinkertainen heitto ase tekniikka, jossa heitetään vastustajaa kahdella kunailla tai shurikenilla. Tekniikan idea on kuitenkin piilottaa toinen aseista toisen alle piiloon, niin että kohteena oleva henkilö kykenee näkemään vain toisen aseista ja luulee joutuvansa torjumaan vain yhden kunain. Erehdyksen paljastuessa on yleensä jo liian myöhäistä tehdä mitään ja ainakin toinen heitetyistä kunaista yleensä osuu, aiheuttaen vahinkoa uhrilleen. Tekniikka on mahdollista tehdä myös kunaita (C taso) ja fuumashurikenia(B taso) käyttäen, jolloin sen tekemä vahinko nousee huomattavasti.
Taso: B4
Chk: 10
Dmg: 18
//Ota chk takasin tuosta Tsuishōsen ku ei kerinnyt tapahtua(ja toive toteutettu)//

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 08 Maalis 2016, 01:27
Kirjoittaja Southpaw
Kagero ehti hädin tuskin heilauttaa miekkaansa ylöspäin kun tunsi sen osuvan vastustajan omaan metallisen kilahduksen saattelemana. Kiitos naisen oman hyökkäyksen aloituksen, miekkojen terät olivat osuneet yhteen sillä seurauksella, että Aburamen miekan terä meni vain millimetrien päästä ohitse Kageron kaulasta... mutta viilsi kuitenkin syvän haavan naisen olkapäähän ja samalla myös katkaisi naisen kaulassa olevan pannan. Katkenneen pannan alkaessa lopulta valua pois naisen kaulalta, Kagerosta tuntui hetken kuin olisi ollut sumussa kun toinen persoona alkoi vähitellen työntää häntä taka-alalle ja tulla itse esiin. Pannan kuitenkin viimein tipahtaessa kaulalta soiselle maaperälle, naisen toinen persoona oli muuttanut Kageron olemuksen täysin päinvastaiseksi normaalista. Taistelun huumasta nauttiva eloisa olemus oli poissa ja tilalla oli vain tunteetonta kylmyyttä. Kääntyessään viimein katsomaan Aburamea, tämä Kageron kylmempi persoona antoi katseensa kiertää nopeasti taistelukentän yli, tehden pikaisen tilannearvion. Hetken kunoichi harkitsi antavansa perääntymiskäskyn, sillä tämä toisen persoonan kekskimä idea oli hänestä silkkaa itsemurhaa. Vilkaisu Aburameen kuitenkin tiesi kertomaan, että perääntyminen olisi turhaa, sillä taistelu oli jo alkanut ja sikäli kuin hän tiesi, Shionilla ei ollut tapana päästää vastustajiaan pakoon. Olisi siis taisteltava loppuun asti, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Viimeiseksi Kageron katse osui kuitenkin sahalaitaiseen miekkaan jota hän edelleen piteli kädessään. Vasta tässä vaiheessa muuten tunteettomilla kasvoilla näkyi parin sekunnin ajan halveksuntaa, ennen kuin nainen lopulta laittoi sahalaitaisen aseen takaisin tuppeen. Hän ei todellakaan alentuisi käyttämään sen kurittoman koiran käyttämää asetta, puhumattakaan siitä että hyökkäisi ensin ja miettisi vasta sitten. Päättäen siis turvautua jäätekniikoihinsa, Kagero muodosti käsimerkit ja lähetti lopulta parven pieniä, jäästä muodostettuja lintuja kohti Aburamen selkää.

Hp: 54
Ch: 77
Nopeus: 14
Note to self: -3dmg seuraavan kahden vuoron ajan
*Hyouton: Tsubame Fubuki, 12-14 dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 12 Maalis 2016, 10:24
Kirjoittaja Cross
Ötököiden muodostaman mustan pilven keskellä seisova Nuno ei tiennyt Shionin käyneen miekkoineen hyökkäykseen, ennen kuin huomasi ympärillään olleen parven kuihtuneen kuolleena maahan ympärilleen. Vasta korvissaan vielä hetken aijemmin soineen surinan vaimetessa pikkumies uskaltautuii avaamaan kikaichujen keskelle sukeltaessaan sulkemansa silmät, huomaten tuhannet ympärilleen kuolleet hyönteiset ja raskaan kahdenkäden miekkansa kanssa eteenpäin rynnivää Kageroa vastaan käyvän harmaatakkisen miehen. Samantien Nigyou yritti kättään heilauttamalla lähettää rihmojaan kietoutumaan Aburamen aseen ympärille pysäyttääkseen sen, mutta koska oli auttamattomasti liian kaukana jäi se vain yritykseksi.
Kauhukseen kalpea shinobi näki kuinka mustateräinen ase siivalsi hieman yläviistosta alaspäin ja näytti katkaisevan kunoichin kaulan poikki, mikä tekisi jo muutenkin epätoivoiselta tuntuvasta taistelusta vielä epätoivoisempaa. Jollain konstilla Ichirikin onnistui kuitenkin puolustaa itseään käyttämällä alhaalta ylöspäin sivaltamassa ollutta sahalaitaista miekkaansa, onnistuen ohjaamaan huomattavasti raskaamman aseen iskua hieman sivuun niin että se raapaisi vain hiuksen hienosti tämän kaulaa, leikaten sen ympärillä olevan nahkaisen kaulapannan poikki.
Huolimatta siitä että ei ollut kyennyt auttamaan pienen haavan kaulaansa saanutta Kageroa, jatkoi Nuno vuorostaan Kaguren kimppuun käyvän Shionin kimppuun hyökkäämistä. Jollaintapaa hän ymmärsi että hänen olisi pitänyt tarkastaa violettihiuksisen kunoichin saama pikku vamma, mutta vaisto käski jatkaa eteenpäin ja pysäyttämään ensin taisela ainakin vielä hallitseva mies. Tämän heittäessä kunainsa toista ryhmän naisista kohti, kietoutuisivat pikkumiehen rihmat tämän ympärille, minkä jälkeen saisi tämä huomata lentävänsä vähänmatkan päässä olevaa jykevää puuta kohti. Kovalla vimmalla hyökkäävä Ningyou ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen pikku seikkaan että Ichiriki oli unohtunut seisahtumaan paikoilleen ja päättänyt jostainsyystä vaigtaa sahalaitaisen miekkansa toiseen, sen sijaan että olisi auttanut tovereitaan taistelussa.

Kestävyys: 90
Chakra: 162
Nopeus: 15
Chakra Kyuuin jutsu+ Kuroito: Tsukamu= 22-32ck ja 35dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 12 Maalis 2016, 23:53
Kirjoittaja LordVonKwaak
Vihollisen hyökätessä Kageron vamma sai Kaguran tunteet ylikierroksille ja pupillit supistumaan. Pitäen tehtävänään Shionin eliminoimisen, kunoichi kuitenkin jatkoi keskittymistään, viskaten kunain vihollisen heittoasehyökkäystä vastaan. Tietäen karvaasti kuinka vaarallisia lähitaistelijat saattoivat ollat, Kagura ei halunnut riskeerata mitään tällä kertaa. Keskittymisen jakautuessa kunai ei olisi osunut Shionin heittämään aseeseen, mutta sen ei ollut tarkoituskaan: tehostetun räjähdelapun räjähtäessä miekkaa heiluttavan ötökkämiehen heittämät aseet sinkosivat eri suuntiin.
"Irti vihusta ja pois tieltä!", Kagura huudahti ryhmätovereilleen, syöksähtäen eteenpäin kohti Shinoa. "Koht rytisee!"

Hp: 57
Ch: 147
Nopeus: 19
*O-ba-doraibull (Clvl3) nopeutettu ja Mabakudan Fuuinilla tehostettu räjähdelappu, iski heittoaseet pois 18 dmg:n voimalla (ase valmisteltu ennen ottelua, 4/5 jäljellä)
*Nagare jatkuu

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 16 Maalis 2016, 15:02
Kirjoittaja sumufani
Shion katseli kolmikon liikkeitä, joista hän koki uhkaavimmiksi Nunon. Miehestä tulevat rihmat alkoivat lähestyä uhkaavasti hänen kehoaan, joten Shion teki lyhyet sinetit. Rihmat eivät kuitenkaan päässeet täysin häneen asti ötököiden keskeyttäessä niiden etenimsen muodostamalla paksun ja jatkuvasti liikkuvan kuvun. Hänelle hieman epämukavaksi muodostunut kupu kuitenkin suojasi miestä ja varomaton lähestyminen saisi vain kikaichut alkaisivat vain syömään epäonnekkaan chakraa. Se ilo kuitenkin loppui lyhyeen, kun hän tunsi pari kevyttä tökkäystä sellässään. Aburame vilkaisi noita melkoisesti kutistuneita jäälintuja ja hämmästyi hieman. Oliko kupu heikentynyt näinkin paljon? Ei se voisi olla, mutta hänen ajattellunsa keskeytyi kuullessaan huudon. Se ei kuullostanut järin hyvältä hänelle, mutta Aburame tunsi kuinka alkoi tuntea rauhallisen mielensä lipsua. Hän ei tarvitsisi tätä juuri nyt, mutta näiden kolmen kanssa hänellä oli kädet jo valmiiksi täynnä.

Shion
96 hp
100 chk
120 chk
14 np
4p aburame 4p kenjutsu 2p saa vapaasti valita
+4dmg kenjutsuihin -4ck aburame setistä
Nchu: -1chk aburame(D->)
Vchu: -1chk aburame(C->)
Ntbj: -1chk aburame(B->)
Vtbj: +2dmg kenjutsu(A->)
Jounin: +2dmg kenjutsu(A/A->)
Ejounin: +3 dmg kenjutsu(S->)

Mushi Kame no jutsu
Taso: A/A5
Chakra: -40
Suojaa: 45dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 16 Maalis 2016, 15:52
Kirjoittaja Southpaw
Vastustajastaan turvallisen etäisyyden päässä pysyttelevä Kagero tarkkaili tiiviisti kuinka tämä muodosti ötököistä ympärilleen jonkinlaisen suojaavan kuvun, jota hänen jäälintunsa ja Nunon rihmat kuitenkin selkeästi alkoivat heikentää. Äskeisen nopean miekaniskujen vaihdon jäkeen hän oli käsittänyt, että tätä vastustajaa hänen ei kannattanut haastaa miekkataistelussa vaan pitäytyä vastustajalle tuntemattomammassa taistelutyylissä, eli jäätekniikoissa. ennen kuin Kagero ehti kuitenkaan ryhtyä seuraavaan hyökkäykseensä, hän erotti taistelun äänien yli Kaguran huudon ja vilkaisi nopeasti tämän suuntaan. Tajuttuaan toisen kunoichin haluavan hänet ja Nunon pois tieltä, Kagero nyökäytti päätään pienesti myöntymisen merkiksi ja oli jo loikata kauemmas vastustajasta, kun tajusi vilkaista Nunoa, joka tapansa mukaan pyrki käymään agressiivisesti vihollisen päälle. Akuma oli antanut selvän käskyn pitää pikkumiestä silmällä ja sen Kagero myös aikoi tehdä. Niinpä kunoichi juoksikin nopeasti Nunon lähelle ja tarttui tätä hetkeksi olkapäästä kiinnittääkseen tämän huomion itseensä.
"Annetaan Kaguralle tilaa ja isketään kauempaa, tule", Kagero kehotti tunteettomasti ennen kuin perääntyi viimein kauemmas käsimerkkejä tehden. Varmistaakseen, että Kagura saisi mahdollisimman täydellisen osuman, Ichiriki pyrki tukemaan tiimitoveriaan kauempaa, muodostamalla Shionin ale jääpiikkejä, jotka lävistäisivät tämän jalat ja toivon mukaan naulaisivat tämän paikoilleen tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta Kagura saisi iskunsa valmiiksi.

Hp: 54
Ch: 68
Nopeus: 14
*Dai Hissatsu Hyoso, 15 dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 16 Maalis 2016, 19:53
Kirjoittaja Cross
Heilauttaessaan rihmansa Shionia kohti Nuno ei ollut osannut edes arvata mihin soppaan tulisi lusikkansa työntämään, sillä heti niiden osuessa miehen ympärille muodostuneeseen kikaichujen parveen, tunsi hän voimakkaan vetäisyn kädessään. Pikkumies tunsi ötököihin kasaantuneen chakran imeytyvän rihmojen kautta hänelle, mutta se tuskin oauttaisi paljoakaan jos ne saisivat hänet vedettyä silkalla lukumääränsä voimalla isäntänsä luokse. Kantapäänsä maahan upottava pikku kiskoi vastaan minkä kykeni, mutta tunsi silti liukuvansa hiljalleen lähemmäs pyörrettä ja alkoi hiljalleen tajuta että voisi tehdä enää vain yhden asian itsensä pelastamiseksi.
Ningyou kaivoi toisella kädellään kunain varustepussistaan, tuntien pientä helpotusta siitä että he olivat tavanneet Danten alaisia ennen tänne tuloa ja oli onnistunut löytämään näiltä huomattavasti heittovetsiään terävämpiä aseita. Toisin kuin ne tylsät ruosteenläikittämät kunait joita hän oli kantanut mukanaan aijemmin ja käyttänyt Kaguran haavojen mätimään alkaneiden reunojen poistoon, saattaisivat näiden nykyisten aseiden terät olla tarpeeksi hyvässä terässä leikkaamaan rihmat poikki.
Ennen kuin pikkumies kuitenkaan kerkesi toteuttaa suunnitelmaansa tunsi hän hyönteisparven vedon heikkenevän, useimpien niistä varistua kuolleena maahan ja niitä hallitsevan Aburamen huomion herpaantuessa kiitos Kageron. Samassa Nuno kuuli Mitsunarin käskevän äänen ja päätti totella tätä, vaikka ei osannut arvata ollenkaan mitä tämä mahtoi hautoa. Heilauttaen kättään hän tarttui rihmoillaan läheisen puun oksasta kiinni ja kiskaisi itsensä sen päälle, joutuen samalla ponnistelemaan itsensä kanssa ettei olisi sittenkin antanut verenhimolleen periksi ja hyökännyt suinpäin Shionia kohti toisen kunoicheista sanoista huolimatta.

Kestävyys: 90
Chakra: 168
Nopeus: 15

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 16 Maalis 2016, 21:57
Kirjoittaja LordVonKwaak
Veri korvissa kohisten Kagura lisäsi kierroksia, keskittäen chakraansa. Tunne oli outo: kunoichi tunsi itsensä voimakkaammaksi kuin koskaan, mutta samalla hyvinkin hauraaksi. Kuin hän olisi parhaassa vedossa ja silti juuri saamassa sydänkohtauksen.
Karistaen turhat mielestään Konohalainen keskitti huomionsa oleelliseen: Nuno ja Kagero eivät olleet lähellä, kun taas vihollinen oli juurikin sopivassa kohdassa hyönteisten ynnä jään sekamelskassa. Kohtalon hetki. Muistaen Shionin aiemman nopeuden Kageroa vastaan, Kagura varmuuden vuoksi kiihdytti omaansa chakralla, muodostaen piippumaisia suuttimia ympäri kehoansa. Hetken kunoichi näytti pelkältä piipuista koostuvalta pallolta, ennen kuin niiden kaikkien yhteislaukauksena ilmoille päästämä energiaalto valaisi soisen taistelukentän. Korvia huumaavan pamauksen siivittämänä Shion ötököineen päivineen jäi kuin valtavan räjähdyksen sisään, jonka tuhovoima oli aivan yhtä valtaisa kuin se oli massiivinen.
Tekniikkansa voimasta melkein taaksepäin lentänyt Kagura jäi raskaasti hengittäen seisomaan paikoilleen, Dai Taihoun tuhoja tarkastellen. Koko keho tuntui natisevan liitoksistaan, mutta kunoichista tuntui silti, ettei tekniikan vapauttama voima ollut riittävä - monessakin suhteessa.
'Ei päässyt edes sen yhde nutipään tasolle, mut kesti näin kaua ladata?' Kagura tunsi uutta arvostusta vihaamansa tuulenkäyttäjän chakranhallintaa kohtaan. 'Oliks se ees riittävä ton tapattamiseen?'

Hp: 57
Ch: 94
Nopeus: 19
*Nagare, jatkuu
*O-ba-doraibulla (Alvl5) nopeutettu ynnä tähdätty Dai Taihou (AAlvl5) jota ladattu tää sekä kaksi edellisvuoroa, dmg 159