Taistelua rajalla (A/B)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1717Viesti Southpaw »

Kageron ja Nunon lähdettyä matkaan kohti Pohjoista ja Akuman tukikohtaa, matka oli sujunut enimmäkseen rauhallisesti. Nunon väsyneen ulkomuodon vuoksi Kagero oli pitänyt rauhallista tahtia, sen sijaan että olisi pyrkinyt kovalla vauhdilla eteenpäin ja siten väsyttänyt Nunon. Kaksikon kuitenkin lähestyessä Pohjoisen ja Läntisen osan välistä entistä rajalinjaa, Kagero sai huomata että he eivät olleet yksin vaan he olivat saaneet seuraa jo jonkin aikaa sitten. Tähän asti heitä varjostava kaksikko oli pysytellyt kauempana, mutta heidän lähestyessään rajaa seuraksi lyöttäytynyt kaksikko päätti iskeä heittämällä heittoaseita puiden oksien suojista katkaistakseen heidän etenemisensä. Kageron onnistui kuitenkin tiputtaa heittoaseet omillaan, ennen kuin viittasi Nunoa laskeutumaan perässään maan pinnalle, jonne hyökkääjätkin olivat ilmestyneet.
"Jos pelaat korttisi fiksusti anbu, annat hänet meidän käsiimme ja kaikki pääsevät tilanteesta tyytyväisinä", hyökkääjistä isompi sanoi laskeutuessaan Kageron ja Nunon eteen. Maskinsa silmänrei-istä Kagero katsoi kuitenkin vastustajaa haastavasti takaisin.
"Hän on minun seurassani joten kipitä takaisin sinne mistä tulitkin ellet halua että sattuu", Kagero vastasi uhmakkaasti. Hänellä ei ollut aikomustakaan luovuttaa seuraansa lyöttäytynyttä Nunoa kaksikon käsiin ja antaa näiden joko tappaa tätä taikka ottaa kunniaa Nunon nappaamisesta Akuman edessä.

Vihu1
Statsit: 100
Nopeus: 7

Vihu2
Statsit: 75
Nopeus: 5

[Täti med Nuno ja sitte NPC]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1727Viesti Cross »

Kaheron perässä oksalta toiselle loikkiva Nuno oli saanut pääosansa voimistaan takaisin kiitos aijemmin syömiensä energia patukoiden ja Orochimarun kätyrien tekemien kokeiden, joiden ansiosta hän tuli tarvittaessa toimeen huomattavasti vähemmällä kuin useimmat. Senpä takia hänen olikin melko helppo pysyä edellään menevän kunoichin perässä, joka oletti hänen olevan heikommassa kunnossa kuin todella oli. Se ei kuitenkaan haitannut perässä roikkuvaa miestä, joka käytti ajan ihaillakseen kaikessa rauhassa maisemia.
Tämän takia Ningyou oli tulla melkein heidän kimppuunsa käyvän kaksikon yllättämäksi, tullen kuitenkin valppaana olleen Ichikirin pelastamaksi. Pienet terä aseet eivät kyllä olisi tehneet häneen juurikaan vahinkoa, mutta ainakin toiminta herätti kalpean shinobin horroksestaan ja sai tämän vilkuilemaan muristen ympärilleen. Nuno tiesi tuleensa yllätetyksi ja se sai hänet aina hermostuneeksi, mikä taas ei yleensä tietänyt hyvää yllätyksen tekijälle.
ANBUn kehotuksesta hän kuitenkin loikkasi tämän perässä hieman alemmas, jääden kuitenkin tarkkailemaan näkyviin tulevaa kaksikkoa puunoksalta. Hyökkääjiä katseleva Nuno tiesi tuntevansa nämä, mutta ei kyennyt ainakaan heti sanomaan mistä ja minkä takia. Sen hän kuitenkin tiesi ettei heillä olleet mitkään hyvät välit ja asia liittyi jotenkin monen vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin pieni ryhmä Kougan alaisia oli yrittänyt syöstä tämän vallasta. Kuten olettaa saattoi yritys oli epäonnistunut ja kapinan johtaja tullut kidutetuksi hengiltä, roikkuen Ningyoun rihmoista nälkäisten susien raadellessa tämän hengiltä.
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1755Viesti Ookami_Tez »

"Sori, mutta tuon otuksen on kuoltava. Meillä ei ole kiinnostusta Akumaan ja tämän hallintaan, mutta tuo Kougan lemmikki hirviö on kuoltava." Kaksikosta hieman vanhempi hyvin pahasti arpeutunut mies sanoi osoittaen sormellaan Nunoa. Miehen ruumiista näki kaikki raatelut jota Kougan sudet olivat tehneet tähän kapinan aikana. Nuorempi kaksikosta hiveli vyössään roikkuvien puukkojen kahvoja valmiina taistelemaan.

Yamato
Hp: 40
Ch: 60
Nopeus: 13
Ammattibonukset: +2 Puolustus, +6 Nopeus
Bonarit: Taijutsu 6p +3dmg, Tuulininjutsu 3p +2dmg, Muu Ninjutsu 1p +1dmg

Gin
Hp: 30
Ch: 45
Nopeus: 12
Ammattibonukset: +7 Nopeus
Bonarit: Asejutsuja 10p +4
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1763Viesti Southpaw »

"Kuten sanoin, hän on minun seurassani. Olen viemässä häntä Akuman puheille joten jos haluatte hänet niin tulkaa hakemaan... jos uskallatte", Kagero äärähti maskinsa takaa ja kiskaisi puhuessaan sahalaitaisen miekkansa esiin. Vaikutti siltä että tilanteesta ei ilman taistelua selvittäisi, joten oli parempi olla valmiina taistelemaan.
"Kai jaksat taistella? En usko että pärjään molempia vastaan yksin", Kagero kysyi seuraavaksi Nunolta, pyrkien kuitenkin pitämään äänensä sen verran vaimeana, ettei heidän edessään oleva kaksikko kuulisi heidän sananvaihtoaan.

Hp: 35
Ch: 43
Nopeus: 7
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1769Viesti Cross »

Kageron yrittäessä vakuuttaa Kougan pettäneen shinobin veljiä luovuttamaan ja painumaan matkoihinsa, seurasi Nuno keskustelua välinpitämättömän näköisenä. Vaikutti melkein siltä kuin tämä ei olisi edes tajunnut keskustelun koskevan itseään, vaikka seurasikin sitä sen verran. Pääosa miehen huomiosta oli kuitenkin menneissä vuosissa ja tapahtumissa, tämän muistellessa mistä nuo kaksi olivat tuttuja. Hän kyllä muisti näiden veljen ja tämän tuskanhuudot, sekä armoa anovat sanat. Sen sijaan näistä kahdesta ei kyllä ollut mitään muistikuvaa, vaikka he olivatkin kyllä kohdanneet aijemmin taistelussa.
Eipä sillä kyllä ollut väliäkään, sillä tuskinpa Ningyou olisi tehnytkään tiedolla mitään. Keskustelu näytti jokatapauksessa alkavan olemaan ohi ja tuntui olevan aika siirtyä toimintaan. Se kävikin hyvin kalpealle pikkumiehelle, siitäkin huolimatta että hän tunsi olonsa edelleen hieman uupuneeksi. Vanhojen muisteleminen oli kuitenkin herättänyt hänen verenhimonsa ja nyt häntä kiinnosti kuulla nuiden kahden tuskan huudot, koska ei kyennyt muistamaan miltä ne kuulostivat.
Kageron kysyessä olisiko Nuno kykenevä taisteluun, kohosi tämän kasvoille leveä verenhimoinen virnistys ja silmiin hiipi susimainen pilke, pikkumiehen vilkaistessa alempana olevaa naista kohti. ''Heikkoja...'' Mies totesi lyhyesti, lausuen ainoan sanan mikä hänelle tuli näistä kahdesta mieleen.
Samassa Ningyou jo ponnistikin liikkeelle, sivaltaen kehostaan esiin työntyneillä rihmoilla allaan ollutta oksaa äänekkäästi paukahtaen, aivan kuin olisi pyrkinyt siten antamaan itselleen lisää vauhtia. Ilmassa ollessaan pikkumies heilautti toista kättään ja sinkosi sen jatkona olevat rihmat ruoskamaiseen sivallukseen kaksikkoa kohti, hymyillen koko ajan leveästi korvasta korvaan auki leikatulla suullaan. Osuessaan kohteeseensa mustat rihmat repisivät uhriensa ihon ja lihakset luuhun asti, aiheuttaen lähes sivalluksen kaltaista vahinkoa.

Kestävyys:60
Chakra:81
Nopeus: 16
Kuroito: Kiru x2= 28dmg per nuppi.
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1772Viesti Ookami_Tez »

"Shiroi Tora: Tsume." Yamato antoi sanojen tulla esiin suustaan iskien paljaan kätensä vasten Nunon rihmoja ja samassa ne napsahtivat käden mennessä nyrkkiin poikki kuin narun pätkät. "Sinun rihmasi eivät riitä enää hirviö." Yamato lisäsi uskoen toverinsa toimittavan yhtä hyvää työtä. Gin oli vetänyt kaksi veistään esille pyöräyttäen ne pyörimään käsissään kuin sirkkelit ja torjunut niillä loput rihmat vaikka yksi niistä olikin livahtanut veitsien ohi juuri ja juuri hipaisten tämän hiuksia. Yamato oli jo siirtynyt hyökkäykseen syöksyen nopeasti eteenpäin lyöden ilmaa edessään kohti Nunoa. Mitä Nuno ei näkisi olisivat tämän avonaisen käden sormien päistä kasvavat chakra terät, jotka yltäisivät helposti kirimään Yamaton jättämän etäisyyden kiinni.

Yamato
Hp: 40
Ch: 28
Nopeus: 13
Ammattibonukset: +2 Puolustus, +6 Nopeus
Bonarit: Taijutsu 6p +3dmg, Tuulininjutsu 3p +2dmg, Muu Ninjutsu 1p +1dmg
[B-tason Taijutsu yhdistettynä B-tason Tuulijutsuun torjui iskun (joku ~30 tehoa] Ja sitten B-tason hyökkäys jutsu 17 vahinkoa.]

Gin
Hp: 28
Ch: 33
Nopeus: 12
Ammattibonukset: +7 Nopeus
Bonarit: Asejutsuja 10p +4
[2x C-asejutsu molemmat torjui 12 lämää]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1777Viesti Southpaw »

Kagero hymähti hieman kuullessaan Nunon halveksivan toteamuksen heidän edessään olevan kaksikon kyvyistä. Päättäen luottaa siihen, että Kougan joukoissa palvellut Nuno tosiaan tiesi mistä puhui. Miehen kuitenkin ryhtyessä aggressiiviseen hyökkäykseen käyttämällä rihmojaan ruoskina, Kagerokin syöksähti liikkeelle kohti häntä lähimpänä olevaa Giniä. Päästessään lähemmäs, nainen hyppäsi ilmaan ja laskeutui lopulta Tsuisenin siivittämänä Giniä kohti, pyrkien sahalaitaisella miekallaan osumaan miehen päähän.

Hp: 35
Ch: 38
Nopeus: 7
*Tsuisen, 11 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1779Viesti Cross »

Se että Yamato ja Gin onnistuivat selviytymään ensimmäisestä mustien rihmojen iskusta ei juurikaan näyttänyt huolettavan niiden toisessa päässä olevaa Nunoa, joka heilautti ne lähettänyttä kättään taaksepäin ja alkoi vetää niitä takaisin sisäänsä. Huolimatta tuosta pienestä taka iskusta miehen kasvoilla pysyi edelleen lähes mielipuolinen virnistys ja silmissä verenhimoinen katse, hänen lopultakin alkaessa muistaa nämä kaksi. Epäonnistuttuaan vallankaappauksessaan nämä kaksi oli ripustettu roikkumaan puusta ja annettu susien raadeltaviksi, joiden oli käsketty surmata ainoastaan kapinan johtaja. Tämän kaksi nuorempaa veljeä oli taas käsketty jättää eloon muistuttamaan arvillaan jokaista Kougaa vastaan nousemista harkitsevaa miten tämän vastustajille kävisi, mikä olikin toiminut ihan tehokkaasti useamman vuoden ajan.
Suden kuoltua nämä kaksi olivat kuitenkin näköjään päättäneet saada edes jollain tapaa kostonsa ja keskittää huomionsa tämän pyövelinä toimineeseen Ningyoun, jonka kimppuun jäljellä olevista veljeksistä vanhempi hyökkäsi. Kalpea pikkumies ei kuitenkaan ollut mikään aloittelia taisteliana, eikä aikonut jäädä toimettomaksi hyökkäystä odottelemaan. Taijutsua käyttävän shinobin heilauttaessa kätensä eteenpäin Nuno heilautti omaa kättään ja lähetti siitä mustien rihmojen ryöpyn kietoutumaan vastustajansa ympärille. Toisin kuin aijemmin nämä rihmat kuitenkin imisivät nyt chakraa uhrikseen joutuvalta henkilöltä, kuten tekivät myös tämän luomia chakra kynsiä koskiessaan. Kosketus oli kuitenkin vain lyhyt ja kevyt, minkä takia kynnet pääsivät haavoittamaan kohdettaan.
Hyökkääjän yllätykseksi haavasta ei kuitenkaan vuotanut verta, vaan syöksyi vain lisää rihmoja esiin. Nämä rihmat eivät kuitenkaan olleet tarkoitettu miehen vangitsemiseen, kuten aijemin kädestä lähteneet. Nämä rihmat tavoittelivat sen sijaan Yamaton kaulaa ja pyrkivät kietoutumaan tämän kaulan ympäriile estämään hengittämisen, kuten olivat kerran aijemminkin tehneet monia vuosia sitten.

Kestävyys:53
Chakra:51
Nopeus: 16
Chakra Kyuuin jutsu= puolusti 10
Kuroito: Tsunagu+ Kuroito: Shimekorosu= Vangihtee vastustajan ja alkaa kuristaa sitä 16hp per vuoro.
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1808Viesti Ookami_Tez »

Yamato oli tilanteen tasalla potkaisten kohti tulevia rihmoja jalallaan katkaisten ne siihen muodostuneella chakra terällä. Seuraavien rihmojen tullessa Yamato löi kätensä niitä vastaan estäen niitä pääsemästä kaulaansa asti, mutta niiden puristus voima kädessä ei järin antanut mukavaa tunnetta. Tosin Yamato oli valmis uhraamaan kätensä, jotta saisi tuon hirviön hengiltä. Tämä jatkoi tuuliteräisellä jalallaan potkaisemalla sen kohti Nunon päätä yrittäen siitä pitenevällä terällä leikata miehen pään halki.

Gin katsoi hyvinkin perinteistä miekka tyylin tekniikkaa torjuen sen omilla puukoillaan tuntien kyllä iskun painon käsivarsissaan, mutta vierittäen sahalaitaisen miekan sitten ohitseen maahan, jotta pääsisi antamaan tälle ANBUlle takaisin samalla mitalla. Gin pyöräytti puukot taas pyörimään tehden niistä sirkkelit kämmeniensä alle iskien niillä molemmilla Kageron ojennettuun käsivarteen.

Yamato
Hp: 24
Ch: 6
Nopeus: 13
Ammattibonukset: +2 Puolustus, +6 Nopeus
Bonarit: Taijutsu 6p +3dmg, Tuulininjutsu 3p +2dmg, Muu Ninjutsu 1p +1dmg
[B-tason "hien" jalan ympärillä joku +15 vahinkoa potkuihin. Käsivarteen siis tuo Shimekorosu. Ja sitten B-tason taijutsu tuon "hienin" vahvistamana yhteensä joku 33 vahinkoa yhteensä]

Gin
Hp: 17
Ch: 21
Nopeus: 12
Ammattibonukset: +7 Nopeus
Bonarit: Asejutsuja 10p +4
[Otti Tsuisenin damagen siis vastaan. Molemmat sirkkelit on C-tason jutsuja 12 vahinkoa x2]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1811Viesti Southpaw »

Vastustajan otettua liu'uttaessa hänen miekkansa terän sivuun iskun jälkeen, Kagero ei näyttänyt juuri hätääntyvän, vaikka tilanne saattoikin näyttää pahalta. Juuri kun ensimmäinen, sirkkelimäinen hyökkäys oli osumassa, Kageron ja Ginin väliin muodostui kuitenkin jäinen seinämä, joka hetken verran näyttikin pitävän pintansa sen pintaan osuvaa tikarin terää vastaan. Lopulta Ginin tekniikka osoittautui kuitenkin voimakkaammaksi ja jääseinämä särkyi, pakottaen Kageron yrittämään perääntymistä iskun tieltä. Huolimatta perääntymisyrityksestä sai nainen kuitenkin huomata saavansa syviä haavoja käsivarteensa, kunnes vihdoin kivusta irvistäen pääsi tarpeeksi etäälle.
Ennen kuin vastustaja ehtisi lähteä hänen peräänsä, Kagero oli jo luonut kaksikon väliin jäisiä, lumihuutaleen muotoisia shurikeneja, jotka pian lähtivätkin ilman halki kiitämään kohti Giniä.

Hp: 21
Ch: 26
Nopeus: 7
*Aisu no tate, suojaa 10dmg
*Hyouton Shuriken no jutsu, tekee 10 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1817Viesti Cross »

Huomatessaan onnistuvansa vangitsemaan yhden vastustajansa käsistä Nunon kasvoille kohosi entistäkin verenhimoisempi hymy, siitäkin huolimatta että tämä ei saanut kiedottua rihmojaan tämän kaulan ympärille. Hymy syntyi siitä että hän oli saanut otteen ja se riitti takaamaan yleensä voiton hänelle, kiitos kyvyn imeä chakraa. Ennen kuin taijutsua käyttävän shinobin hyökkäys oli päässyt edes kunnolla alkamaan, oli tämän jalan ja käden ympärille muodostetut chakraterät kadonneet.
Tämän takia kalpean pikkumiehen tarvitsi vain selviytyä potkusta, jota vastaan tämä nosti kätensä suojaamaan itseään. Tähän ei sinäänsä ollut kovinkaan suurta tarvetta, sillä hänen kehossaan ei ollut luita mitä hyökkäys olisi voinut vahingoittaa. Lisäksi rihmat antoivat melko hyvän kestävyyden taijutsu tekniikkoja vastaan, kyeten helposti imemään suurimman osan niiden iskuvoimasta ja suojaamaan siten sisäelimiä vahingoittumiselta.
Yamaton potku läsähti vasten kalpeaa pikkumiestä, aivan kuin märkä rätti olisi osunut seinään. Hetken mielijohteesta hyökkäyksestä melko pienin vammoin selviävä Nuno vetäisi hänet vastustajaansa yhdistäviä rihmoja ja avasi suunsa ammolleen, pyrkien upottamaan hampaansa heikennetyn ja yllätetyn miehen kurkkuun. Onnistuessaan tässä hän aikoi repiä sen auki kuin villipeto, tajuamatta edes itse miksi halusi tehdä näin.

Kestävyys:35
Chakra:44
Nopeus: 16
Chakra Kyuuin jutsu 10-20ck
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1873Viesti Ookami_Tez »

Yamato yllättyi chakran imeytyessä tämän jalasta rihmoihin. Hän tiesi niiden kyvystä, muttei uskonut vain kosketuksen toiseen ruumiin osaan riittävän. Sitten hän jo tuli repäistyksiksi kohti Nunoa, mutta tämän suun auetessa puraisuun tulisi käsivarsi tämän hampaisiin kurkun sijasta Yamaton käsien ottaen niin lujasti kiinni Nunosta kun pystyi. "Gin leikkaa se mun läpi." Yamato huudahti.

Gin oli omissa ongelmissaan torjuen puukoillaan muutamia shurikenejä mutta saaden pahoja haavoja tilanteesta. Yamaton äänen sävy ei jättänyt Ginille aikaa miettiä asiaa. Tämä pyöräytti toisen puukkonsa taas sirkkeliksi heittäen sen leikkaamaan taistelu kentän poikki kohti Yamaton selkää näyttäen siltä että sen tehtävä oli leikata läpi toveristaan Nunoa päin. Oikeasti tekniikan teho oli tuon varjossa lentävä toinen puukko johon Gin oli nopealla liikkeellä liittänyt räjähdelappu renkaan. Puukko uppoaisi vain Yamaton selkään tappaakseen tämän ja säästääkseen tämän kärsimyksiltä juuri ennen kun räjähdelappu nippu räjähtäisi imaisemaan Yamaton ja Nunon räjähdyksen sisään.

Yamato
Dead?

Gin
Hp: 7
Ch: 10
Nopeus: 12
Ammattibonukset: +7 Nopeus
Bonarit: Asejutsuja 10p +4
[C-tason sirkkeli jutsu, mutta se on hämäyksenä ja tärähtää Yamaton selkään (12 lämää jos jotain kiinnostaa) alla B-tason Varjoshuriken jutsulla piilotettuna toinen puukko 10 räjähdelapun kanssa.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1879Viesti Southpaw »

Lähetettyään jääshurikenit Ginia kohti, tämän hyökkäykset taukosivat hetkeksi miehe kiinnittäessä huomionsa pulassa olevaan toveriinsa. Kagero ei hetkeäkään epäröinyt käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen ja lähti jälleen lähestymään Giniä, pitäen sahalaitaista miekkaansa iskuvalmiina. Päästessään lopulta iskuetäisyydelle, kunoichi teki alhaalta päin tulevan miekaniskun, tarkoituksenaan lähettää Gin miekkatekniikan avulla ilmalennolle. Hyökkäys ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan Kagero pyrki pysymään hyökkäävällä kannalla, tehden nopeita viiltoja ympäri Ginin kehoa.

Hp: 21
Ch: 21
Nopeus: 7
*Shosen, 11 dmg
*Muut viillot ihan vaa normiviiltoja ilman kummempaa chakrankäyttöä
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1883Viesti Cross »

Yamaton käden suuhunsa saava Nuno kuuli otteessaan olevan miehen epätoivoisen ja uhrautuvan huudon, maistaen samalla tämän veren suussaan. Hetken aikaa hän harkitsi uudelleen tämän kurkulle pyrkimistä, mutta päätyikin sitten irrottamaan hampaansa tajunnan menettävästä miehestä. Samalla pikku shinobi pyörähti nopeasti, vetäen rihmojensa päässä olevan ruumiin mukaan liikkeeseensä ja kasasi liike voimaa tämän heittämiseen. Antaen kehostaan pyrsuavien rihmojen venyä pituutta Ningyou sinkosi tajuttoman Yamaton kuin linko Ginin heittämiä aseita kohti, samalla kun itse loikkasi nopeasti taaksepäin.
Puolustus ei ollut ehkä aivan niin täydellinen kuin hän oli toivonut, mutta riitti pehmentämään heitto aseissa olleiden räjähteiden voimaa huomattavasti. Huolimatta edessä olleen shinobin ruumiista riitti räjähdyksessä kuitenkin voimaa sinkoamaan perääntymistä yrittänyt shinobi voimalla taaksepäin, saaden tämän törmäämään tuskallisen näköisesti vastaan tulevan puun jykevään runkoon. Selkä edellä puuta vasten iskeytyvän Nunon keho taipui luonnottomaan asentoon, näyttäen aivan siltä kuin tämän selkä olisi mennyt täysin palasiksi törmäyksessä.
Hänellä ei kuitenkaan ollut enää luita murrettavaksi, joten kovin pahaa vahinkoa törmäys ei onnistunut aiheuttamaan. Sen verran se kuitenkin tuntui että maailma tuntui pyörivän kalpean miehen silmissä ja tämä joutui käyttämään hetken saadakseen päänsä selväksi, maaten maassa kuolleelta vaikuttaen.

Kestävyys:25
Chakra:29
Nopeus: 16
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Taistelua rajalla (A/B)

Viesti: # 1927Viesti Ookami_Tez »

Gin veti esiin kunain naisen taas lähestyessä tätä. Pyöräyttäen kunain pyörimään kuten puukkonsa torjuen Shosenin vaikka kylläkin kunain kesto ei oikein riittänyt sen murtuen tilatneesta. Gin veti uusia kunaita torjuen juuri ja juuri Kageron hyökkäyksen. Nuno näytti kuoleelta ainakin asentonsa perusteella, joten Gin oletti että tehtävä oli tehty. Savupommi räjähti peittäen tämän ja Kageron savuun antaakseen Ginille aikaa shunshinoitua pois paikalta ja yrittää paeta vielä kun piti henkensä.

Yamato
Dead

Gin
Hp: 7
Ch: 2
Nopeus: 12
Ammattibonukset: +7 Nopeus
Bonarit: Asejutsuja 10p +4
[C-tason jutsu torjuntaan, joku 12 vahinkoa. eli torjui shousenin. Shunshin sitten savupilvestä. Mun puolesta läpi, mutta tietty voi tuon jahdatakkin kiinni jos haluaa.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”