Killing a Snake is no Murder (A)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1143Viesti Ookami_Tez »

Kaksoset olivat matkanneet uuteen pieneen kylään. Tilanne lännessä oli alkanut rauhoittua, mutta kaksoset eivät olleet tyytyväisiä. Tässä kylässä ei ollut kuin yksi ninja puolustamassa tämä oli tapettu varoittavana esimerkkinä siviileille julkisesti kylässä olevan majatalon edessä, jonka kylttiin tämän pää oli jätetty roikkumaan. Siviilit olivat kauhussa paenneet paikalta ja kaksoset olivat jo sytyttäneet ensimmäiset rakennukset liekkeihin. Eisei piteli irti leikatun ninjan ruumista käsissään kokeillen sormillaan verta miettien mahtoiko tämä olla kuoleman arvoinen. "Kuuni rakas. Hän oli yksi käärmeen lapsista. Hänessä ei ollut tippaakaan enää ihmistä. Teimme hänelle palveluksen." Nichi totesi veljelleen tarjoten kättään nostaakseen tämän majatalon rappuilta istumasta. "Vai palavan maan taktiikka. Mielenkiintoista että päätitte aloittaa kylästä ettekä pelloista. Mutta nyt kun minä olen täällä niin te kuolette ja teidän vastarintanne tuhoutuu." Kuului miehen puhe kylän toiselta paikalta. Hoikka pitkä mies näytti jopa olevan osittain ylpeä kaksosten tekemisestä. Eisei otti paremman otteen Tantostaan. "Taisimme löytää aurinkoni vielä pahemman käärmeen." Nichin suusta kuului ja tämä nyökkäsi veljelleen vastaukseksi.

Pitkä Laiha Pohjois Otolainen
Stasteja 100
jne.
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1214Viesti Cross »

Palavan kylän pääkatua pitkin asteleva Seishi katseli edessään olevaa erikoisen näköistä kaksikkoa, joidenka kaltaisten kanssa tekemisissä oleminen oli jossainmäärin hänen erikois alaansa. Akuma oli ollut yksi ensimmäisistä äänenmaan nykyjohtajista, joka oli ymmärtänyt Orochimarun kokeiden synnyttämien kummajaisten arvon alaisina. Senpä takia tämä oli valinnut muutamia päteviä ja ennenkaikkea uskollisia alaisiaan etsimään näitä, sekä tuomaan elossa eteensä jos vain mahdollista. Juuri tähän eliitti metsästäjien joukkoon myös Kikero myös kuului ja oli lähetetty alueelle selvittämään yllättäviä ja mielipuolisia hyökkäyksiä, jotka eivät vaikuttaneet kummankaan jäljellä olevan kilpailijan tekemiltä.
Katua pitkin asteleva pitkämies kohotti hieman olkihattunsa reunaa kuullessaan keskenään keskustelevan sisarusparin nimittävän itseään käärmeeksi, mikä sai pienen naurun purskahduksen karkaamaan miehen huulilta. ''Noh noh... Eipä sentään mennä liiallisuuksiin. En minä ole sen enempää käärme kuin kukaan muukaan tässä maassa... Vain mies joka pyrkii selviytymään.'' Ystävällisellä äänellä puhuva shinobi vastasi , vaikuttaen aivan siltä kuin ei olisi tuntenut pienintäkään uhkaa edessään olevasta kaksikosta.

Kikero Seishi
30hp
70ck
19n
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1247Viesti Ookami_Tez »

"Te olette kaikki samanlaisia käärmeitä. Syntyneet suuresta valkoisesta käärmeestä. Luikertelette tässä maassa niin kuin omistaisitte sen. Ainoa asia mikä teitä odottaa on tuli." Nichi totesi heidän eteensä ilmestyneelle miehelle samalla kun Eisei lähti tulemaan jo kohti. Pian Eisei oli jo vetänyt Tantonsa esiin ja luonut Shakutonista pallon käteensä yrittäen lyödä sen vastustajan rintaan höyrystämään nesteitä tämän ruumiista.

Hp: 25 ja 25
Ch: 62
Nopeus: 7
[14 Damageinen Shakuton pallo, lyötävä kädellä kohteeseen.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1252Viesti Cross »

Turvallisen matkan päähän kaksosista pysähtynyt Seishi naurahti uudemman kerran kuullessaan Nichin sanat, sillä tämä tuntui todella kuvittelevan hänellä oleen jotain tekemistä maata ennen johtaneen Orochimarun kanssa. Hän oli kyllä saapunut tämän levittämien kutsujen vetämänä Otogakureen monia vuosia sitten, mutta ei ollut koskaan nähnyt vilahdustakaan kylän johtajasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli varmasti ollut todellinen onnenpotku, vaikka alkuun se olikin tuntunut joltain aivan muulta. Silloin mies oli ajatellut ettei hänen taitojaan arvostettu, vaikka hän kyse olikin ollut todellisuudessa siitä etteivät ne vain olleet soveltuneet silloin meneillään olleisiin koekeisiin.
''Teille kahdelle lienee turha yrittää puhua järkeä... Parasta varmaan vain päästää kumpikin teistä tuskistanne, sillä niitä teillä näyttää riittäneen.'' Hetken aikaa huvittuneen sijasta myötätuntoiselta ja surulliselta kuulostava Kikero tokaisi Eisein käydessä hyökkäykseen, luoden jonkinlaisen tulipallon kämmenensä eteen. Tietämättä aivan tarkkaan mistä oli kyse, saati tuntematta juurikaan halua ottaa myöskään selvää siitä Seishi otti nopean sivuaskeleen ja näytti vastustajansa silmissä lähestulkoon haihtuvan ilmaan. Samassa kuitenkin eteenpäin syöksyneen miehen sivulle pujahtanut olkihattuinen shinobi iski paksun kivikerroksen peittämän nyrkkinsä päin Eisein kylkeä, voimalla joka osuessaan paiskaisi tämän suoraan kadun vastakkaisella puolella olevan palavan talon seinästä sisään.

Kikero Seishi
30hp
60ck
19n
Doton: Kengan no Jutsu= 18dmg
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1256Viesti Ookami_Tez »

Eisei ei ollut uskoa vastustajan nopeutta tämän kadoten hetkessä tämän edestä. Huomatessaan sivullaan kerääntyvän kiven Eisei nopeasti kasvatti palloaan lyöden sen maahan kiinni samalla kun kivinen nyrkki räsäytti tämän kylkeen heittäen tämän palavasta talosta sisään. "Kiitos kuuni." Nichi sanoi aktivoiden Eisein jättämän ansan hehkuvan Shakuton pallon räjähtäessä aalloksi, joka pyyhkäisisi Seishin yli höyrystäen vettä tämän ruumiista ja aiheuttaen vakvia vaurioita.

Eisei Hp: 7
Nichi Hp: 25
Ch: 40
Nopeus: 7
[A-tason uppimaton jutsu 29 vahinkoa.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1258Viesti Cross »

Toisen vastustajansa liekkeihin kivinyrkillään iskenyt Seishi aikoi juuri suunnata tämän sisaren suuntaan, kun kuuli naisen sanovan kiitoksensa ja huomasi vierellää olevan tulipallon alkavan paisua. Samassa se jo räjähti ja levittu polttavan kuuman ilma-aallon ympäristöön, joka olisi luultavasti helpostikkin riittänyt surmaamaan aivan vieressä olleen miehen. Räjähdyksen nostaman pölyn keskeltä alkoi kuitenkin pian erottua puolipallon muotoinen maakupu, jonka taakse täpärästi pelastunut shinobi oli suojautunut. Pelastuminen oli ollut sekunnin sadasosista kiinni, mutta niinhän se useinmiten olikin. Kyvyt maatekniikoiden kanssa olivat juurikin se syy miksi hänet oli valittu näiden ongelmatapausten etsimiseen ja käsittelyyn erikoistuneeseen ryhmään, sillä niiden ansiosta hän pystyi tarvittaessa tuomaan lupaavat tapaukset elossa isäntänsä eteen.
Nämä kaksi sekopäätä olivat kieltämättä mielenkiintoisia tapauksia, mutta siitä huolimatta Kikero ei ollut kovinkaan varma että näiden vangitseminen maksaisi vaivaa. Kuuman ilma-aallon nostamaa hikeä kasvoiltaan pyyhkäisevä mies kohottautui suojansa takaa esiin ja lähti hitaasti astelemaan etäämpänä olevaa kunoichia kohti, miettien mikä olisi paras tapa toimia tämän kaksikon kanssa.

Kikero Seishi
30hp
40ck
19n
Doryuu Heki= 29def
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1260Viesti Ookami_Tez »

Nichi hieman varuillaan vastustajan seuraavasta linjauksesta loi selkänsä taakse yhden Shakuton pallon jääden kuin odottamaan että vastustaja toimisi, mutta kun tämä vain asteli tätä kohti Nichi lähetti sen vastustajaa kohti. Tämä tosin oli pelkkä hämäys ja tietty tarkoitus tuhlata vastustajan chakroja torjumaan hakeutuva pallo. Eisei oli noussut ylös talon sisällä ja lähettänyt sieltä kaksi palloa omasta takaa iskemään Seishin selkään luottaen että rakennuksen liekit piilottaisivat pallojen hohdon.

Eisei Hp: 7
Nichi Hp: 25
Ch: 24
Nopeus: 7
[Edestä päin tuleva pallo 14 vahinkoa, takaa tulevat pallot yhteensä 20 vahinkoa.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1265Viesti Cross »

Nichiä kohti asteleva Seishi katsoi huvittuneena kuinka tämä loi pienen tulipallon käteensä ja viskasi sen häntä kohto, aivan kuin olisi epätoivoisesti kuvitellut sen riittävän hänen päihittämiseen. Virnistäen mies kohotti kivikätensä ja iski sen lyönnin lailla eteenpäin, singoten kättään peittävät kivet suurena möykkynä kunoichia päin. Lentäessään eteenpäin hyökkäys iskeytyi vasten tulipalloa ja hajoitti sen olemattomiin, jatkaen matkaansa sen tielle sattunutta naista päin.
Mitä edessään olleeseen naiseen keskittynyt shinobi oli takaansa tulevat tulipallot, joiden vaimean huminan kuuli vasta kuin oli liian myöhäistä. Olkansa yli yllättyneenä vilkaiseva Kikero huomasi ihmeekseen Eisein selvinneen aijemmasta hyökkäyksestä ja lähettäneen kaksi tulipalloa myöskin häntä kohti. Hieman hätääntynyt shinobi yritti loikata pois hyökkäyksen tieltä, mutta se oli turha yritys ja pallot iskeytyivät vasten häntä. Niiden sisältävän polttavankuuman ja kuivattavan ilman isku sai Akumalle uskollisen shinobin parahtamaan kivusta, tiputtaen tämän kivusta irvistellen polvilleen.

Kikero Seishi
10hp
20ck
19n
Tsuchitaihō= 30dmg- 14= 16dmg osumasta
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1266Viesti Ookami_Tez »

Nichi sai lentävät kivet päälleen väistäen parhaansa mukaan, mutta saaden pahoja ruhjeita ympäri kehonsa. Eisei käveli palavasta rakennuksesta reippain askelin ulos näyttäen myös melko ruhjotulta, mutta vastustajakaan ei voinut olla hyvässä kunnossa äskeisen jäljiltä. Eisei ei pyrkinyt olemaan äänetön vaan samalla rymisteli rakennuksen pettämis pisteessä olevia seiniä lopulta aiheuttaen rakennuksen lopullisen sortumisen kun yksi seinistä petti. Nichi käytti tilanteen hyödykseen luoden jälleen uuden Shakuton pallon, jonka lähetti Seishiä kohti kiertämään tämän selkään.

Eisei Hp: 7
Nichi Hp: 9
Ch: 18
Nopeus: 7
[Sama 14 lämää tulossa taas yhdessä pallossa.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1271Viesti Cross »

''Saatanan friikit...'' Raskaasti hengittävä Seishi murahti huomatessaan Eisein astelevan äänekkäästi ulos palavasta talosta, näyttäen siltä että oli tarpeeksi nunnossa jatkamaan taistelua. Tämä kaksikko oli onnistunut yllättämään hänet kyvyillään ja saamaan melko ikävään asemaan. Kokemuksesta Kikero tiesi ettei tälläisista tilanteista noustu enää voittajaksi helposti, vaan päädyttiin ennemmin madonruuaksi. Se ei kuitenkaan sopinut hänen suunnitelmiinsa, sillä jos ei muuta niin tieto näistä kahdesta piti ainakin saada kylään. Akuma ei tulisi olemaan mielissään alaisensa epäonnistumisesta, mutta parempi sekin kuin kuolla.
Kätensä maahan iskevä shinobi muodosti maasta molemmille puolilleen lohikäärmeenpään, jotka kumpikin sylkivät lukuisia kiviammuksia sisaruksia kohti. Toisen niistä ammukset repivät Eisein heittämän tulipallon palasiksi, kykenemättä tekemään juurikaan sen enempää. Toisen pään ammuksilla oli kuitenkin vapaapääsy tämän sisarta päin ja niiden osumat tekisivät tästä varmasti selvää. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä Seishille, joka heitti savupommin jalkoihinsa ja käytti sitä leviävää harmaata pilveä kadotakseen paikalta.

Kikero Seishi
10hp
0ck
19n
Doryuudan x2= 17dmg Nichi ja n.3dmg Eisei

Läpi.
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Killing a Snake is no Murder (A)

Viesti: # 1273Viesti Ookami_Tez »

Nichi ja Eisei molemmat olivat tilanteen tasalla luoden lisää Shakuton palloja torjumaan vastustajan hyökkäys ja yrittäen vielä napata tämän kiinni, mutta mies oli jo kadonnut. Eisei piteli isolla mustelmalla olevaa kylkeään samalla kun Nichi pyyhki tomua päältään. "Aurinkoni he tulevat etsimään meitä." Nichin suusta kuului sanat Eisein kääntäessä sokean katseensa siskoonsa. "Ei hätää me luomme vain uunin johon he saavat heittää käärmeensä." Nichi jatkoi virnistäen hieman maskinsa alla ja kaksikko lähti jatkamaan matkaansa.
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”