Kuulustelu (D-harjoitus)

Otogakuren itäinen osa on Dante Jinkasain alaisuudessa. Alueella sijaitsee yksi Orochimarun tukikohdista, mutta lukuisat alueella käydyt taistelut ovat kuitenkin saaneet osan maanalaisista käytävistä sortumaan ja tuhoutumaan, joten Dante alaisineen on perustanut tukikohdan maan pinnalle.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Kuulustelu (D-harjoitus)

Viesti: # 199Viesti Southpaw »

Kagero iski nopeasti vankinsa tajuttomaksi ja sitoi tämän kädet selän taakse miehen paidasta repäistyllä kankaanpalalla ja heilautti miehen sitten kevyen näköisesti olalleen ja lähti kuljettamaan tuota takaisin tulosuuntaansa. Vasta päästyään miehen tuhoutuneen leirin läpi takaisin metsikön reunaan, nainen tiputti kannettavanaan olleen uhrinsa maahan. Tämä ei reagoinut tippumiseen, mutta miehen rintakehän kohoilusta kuitenkin huomasi, että tämä oli edelleen hengissä, joten Kagero istahti maahan ja ryhtyi sitomaan taistelussa saamiaan vammoja. Ne olivat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, sillä jos hänelle sattuisi jotain hoitamattomien vammojen vuoksi, hän ei pystyisi kohtaamaan Akuma-samaa tuntematta häpeää. Olihan hänen asiansa kuitenkin suorittaa tehtävä vaikka sitten oman henkensä uhalla.

Saatuaan lopulta pahimmat vammat sidottua, Kagero käänsi katseensa maassa makaavaan vankiinsa. Normaalisti nainen olisi ryhtynyt saman tien herättelemään tätä kuulustelua varten, mutta Akuman otettua pannan pois tätä tehtävää varten, naisen persoona oli melko lailla päinvastainen mitä normaalisti. Päättäen että oli parempi olla ottamatta turhia riskejä, nainen repäisi jälleen uuden kangassuikaleen tajuttoman vastustajan vaatteista ja sitoi varmuuden vuoksi myös tämän jalat, ennen kuin nosti tämän istuvaan asentoon läheistä puuta vasten. Saatuaan miehen istumaan, Kagero läpsäytti tätä kevyesti poskelle, mutta kun tämä ei reagoinut heti, ensimmäistä läpsäytystä seurasi pian toinen, huomattavasti kovempi.

"Herätys, sinulla on kerrottavaa", nainen sanoi kylmästi ja ravisteli vankiaan hieman, sillä seurauksella, että tämä lopulta avasi silmänsä. Hetken verran mies katsoi häntä, tajuamatta missä ja kenen kanssa oikein oli, mutta nähdessään Kageron ja muistaessaan mitä hetki sitten oli tapahtunut, mies koetti nousta ylös, vain tajutakseen ettei onnistuisi siinä, koska kädet ja jalat oli sidottu.
"Mitä sinä oikein haluat?", mies kysyi pelokkaasti ja koetti vetäytyä niin tiiviisti puun runkoa vasten kuin kykeni, pääsemättä kuitenkaan tällä tavoin kovinkaan kauas Kagerosta.
"Nimesi", nainen sanoi kylmästi ja vaativasti. Samalla nainen otti kunain käteensä ja sormeili sen terää kuin olisi testannut oliko se tarpeeksi terävä. Näky ilmeisesti sai miehen vain entistä pelokkaammaksi, joten vastausta ei tarvinnut onneksi kauan odottaa.

"Mu... Mugen", mies vastasi ääni väristen. ja katseli Kageron käsissä olevaa asetta.
"Ja millä asioilla mahdat täällä liikkua?" Kagero tiedusteli kylmästi, saamatta kuitenkaan tähän kysymykseen vastausta. Mugen näytti punnitsevan ankarasti oliko Dante pelottavampi kuin tämä hänet vanginnut nainen. Ilmeisesti tilanne päätyi Danten voitoksi, päätellen siitä kuinka Mugen sulki suunsa ja kieltäytyi siten sanomasta enempää. Mielessään Kagero mietti hetken aikaa, miten hänen olisi parasta edetä. Hän ei halunnut tuhlata koko iltaa tämän miehen seurassa, joten hetken pohtimisen jälkeen Kagero päätti turvautua samaan tien koviin otteisiin. Hitaasti nainen kohottikin kädessään olevaa kunaita, kunnes nojautui lähemmäs ja Mugenin katsellessa Kagero iski aseen lähes kahvaa myöten tämän reiteen. Mugenilta pääsi tuskainen ulvahdus, Kageron nojautuessa lopuksi vieläkin lähemmäs.

"Jos sinä et kerro niin kaverisi kyllä kertovat. Olen varma, että et ole täällä yksin", Kagero sanoi lähes kuiskaten ja piti katseensa Mugenin tuskaisissa kasvoissa. Mies vaikeroi hiljaa ja katsoi nyt entistäkin pelokkaampana naisen silmiin, joissa ei näkynyt tippaakaan sääliä. Vieläkään mies ei kuitenkaan murtunut, joten Kagero väänsi kunain kahvasta vasemmalle, sillä seurauksella että Mugenin ääni kohosi hieman.
"Ei enää, ole kiltti... ei enää", mies aneli avuttomasti.
"Millä asioilla liikut täällä?" Kagero tivasi ja koetti vääntää kahvasta vielä lisää, kuin saadakseen miehen reiteen iskemäänsä haavaa entistä leveämmäksi.
"Dante... Dante käski tarkkailla", mies sai lopulta sanottua. Ikään kuin sanattomana kiitoksena yhteistyöstä, Kagero kiskaisi kunain nopealla liikkeellä irti miehen jalasta ja pyyhki verisen terän puhtaaksi Mugenin housujen lahkeeseen.
"Ja minkähän takia Dante käski sinut tänne?" Kagero sanoi, samalla kun sujautti kunain takaisin kunailaukkuunsa ja otti seuraavaksi Nokogirin esiin selkäpuoleltaan. Normaalisti miekkaa käytti vain Kageron toinen persoona, se joka astui esiin aina pannan ollessa kaulassa. Tämä persoona piti Nokogiria aivan liian karkeatekoisena aseena, jotta sillä olisi taistelussa saanut siistiä jälkeä aikaan, mutta tässä tilanteessa ase kuitenkin tuli sahalaitaisen teränsä vuoksi tarpeeseen.

"Hän halusi meidän tarkkailevan pohjoista. Ei muuta", Mugen sanoi ääni väristen, saaden osakseen taas yhden kylmän ja tunteettoman katseen. Nopealla liikkeellä Kagero oli heilauttanut aseen terän miehen kaulalle ja tarttui kiinni tämän hiuksista, kuin pitääkseen tämän päätä paikallaan.
"Olenkin aina halunnut tietää miltä irti leikattu pää näyttää", Kagero totesi, nyt melkeinpä uteliaasti, aivan kuin olisi puhunut turistinähtävyydestä.
"Hän halusi tietää vartioasemien sijainnit. Aikataulut. Kaikki. Halusi meidän selvittävän milloin vartijat vaihtuvat ja kuinka monta heitä on", Mugen puhui nyt nopeasti ja hätääntyneenä, kun Kagero asetti miekan terän miehen kaulalle ja viilsi liioitellut hitaasti ensimmäisen kivuliaan viillon.
"Niin? Jatka vain. Mitä hän niillä tiedoilla tekee?" Kagero sanoi ja pysäytti terän hetkeksi. Kun Mugen kuitenkin epäröi liian pitkään, nainen liikautti taas miekkaansa miehen kaulalla, saaden Mugenin puristamaan epätoivoisena silmänsä kiinni.
"Hän halusi hyökätä. Aikoi koota iskuryhmiä iskemään samaan aikaan joka vartioasemalle", Mugen parahti.
"Ja montako teitä on tarkkailemassa?" Kagero tivasi tiukkaan sävyyn.
"Minä ja kaksi muuta. Ei enempää. Vannon", Mugen puhui nopeasti ja katsoi peloissaan Kageroa. Mies selvästi elätteli toiveita siitä, että nainen ei tappaisi häntä tässä ja nyt vaan sen sijaan päästäisi hänet menemään tai jotain muuta yhtä typerää.

Tyytyväisenä siihen, että oli saanut Akuman kaipaamat tiedot leirin olemassaolosta, Kagero otti miekan terän pois Mugenin kaulalta, saaden miehen huokaisemaan helpotuksesta. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun Kagero nousi seisomaan ja astahti taaemmas, minkä jälkeen tarttui kädessään olevaan miekkaan kaksin käsin.
"Hei... mitä sinä nyt...", Mugen kysyi peloissaan ja koetti puuta vasten tukeutuen nousta seisomaan sidotuilla jaloillaan.
"Kaze: Ryukansen", Kagero sanoi vaimeasti, samalla kun alkoi heiluttaa miekkaansa nopeasti puolelta toiselle, lähettäen lopulta ylös pyrkivää Mugenia päin sarjan toisiaan halkovia ilmavirtoja. Lopulta Kagero viimeisteli iskusarjansa iskemällä miekan terän Mugenin rintakehästä läpi. Mies kuoli lähes välittömästi ja lysähti lopulta velttona maahan. Hetken verran Kagero katseli ruumista ilmettömänä kuin miettien mitä seuraavaksi. Olisi aika käydä tervehtimässä Mugenin tiimitovereita ja sopivasti hänellä olisi näille myös pieni lahja...
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11

Palaa sivulle “Itäinen osa”