Loikkari (CC)

Otogakuren itäinen osa on Dante Jinkasain alaisuudessa. Alueella sijaitsee yksi Orochimarun tukikohdista, mutta lukuisat alueella käydyt taistelut ovat kuitenkin saaneet osan maanalaisista käytävistä sortumaan ja tuhoutumaan, joten Dante alaisineen on perustanut tukikohdan maan pinnalle.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Loikkari (CC)

Viesti: # 1201Viesti LordVonKwaak »

Päästyään riisipeltoja halkovalle kinttupolulle, Shinji ajatteli jo onnistuneensa. Montaa askelta nuorukainen ei kuitenkaan ehtinyt ottaa, kun tämän matkan katkaisi ääni jonka hän kaikkein vähiten halusi kuulla.
"Tiiäks, on melkosen ärsyttävää joutua jahtaamaan loikkareita heti tokana työpäivänä." Pentareen takana tienvieressä päivää paistatellut Sane ei meinannut ensin jaksaa nousta. Kuullessaan toisen vetänä aseen esille tämän oli huokaisten pakko nousta kohtaamaan loikkari. "Puhumattakaan et jumalavita ostit lipun Zarailta. Zarai on niin selvä takinkääntäjä ku vaan voi olla!"
Toisen ilmettä katseossa Sane ei voinut olla tuntematta pientä sääliä. Nuorukainen oli menettänyt paikkansa Sanen kikkailtua ohi tämän hakemuksen, kiitos pitkällisen kokemuksen mukanaan tuoman taidon juonitella huomaamattomasti. Nöyryytetty ja petetyksi itsensä tuntenut nuorukainen oli vielä langennut uuteen juoneen, ymmärtäen väärin mitä "Keiji Maedan" ylentäminen tuvanjohtajaksi oikein tarkoitti.
"Pidä ny edes turpas kii! Sä... sä... Sun kaltasille kyille ei löydy edes sanoja!" Nuoren Shinjin silmät löivät tulta. Samaista tulta, jonka korvennus oli saanut tämän hutiloimaan yhtä uudestaan ja uudestaan kylmäkiskoisen veteraanin verkossa.
"Onkohan käärme edes haukkuma sana näin Otossa?" Hymyillen huvittuneena, Sane koetti provosoida toisen liekkeihin. Päänsä menetänyt sotilas olisi kuollut alta aika yksikön. "Miten vain. Tuus ny poika takas, niin Wuremoto ehkä tuntee jonkinalista sääliä sua kohtaan ja antaa kaiken anteeksi. Sormea tai kahta vastaan tietenkin..."

Shinji
Hp&Ch: 60
Nopeus: 3
Muuta: heikko, mutta koska edut VS ei etuja olis melko pleh, niin olkoot vaivalloisesti nuorempi chuunin.


// Miun hahmon nimi on Sanemoto (Sane) Koga, mutta käyttää aliasta Keiji Maeda. Ei pitäne siis hämmentyä jos Shinji ynnä hahmo puhuu Keijistä, mutta mie kirjoitan Sanesta. //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Loikkari (CC)

Viesti: # 1206Viesti Cross »

Kuullessaan Keijin pilkalliset sanat Shinji sähähti äkäisesti, mutta pyrki siitä huolimatta pitämään päänsä kylmänsä. Hänelle sopi kyllä mitä parhaiten taistella tätä vastaan ja kostaa kokemansa nöyryytys, ennen kuin vaihtaisi puolta Fuseikon riveihin. Tujottaen vastustajaansa hän alkoi pyörittää esiin vetämiään suuria shurikeneja chakransa avulla, kiihdyttäen niiden vauhdin äärimmilleen ja heitti kummankin niistä sitten vastustajaansa kohti. Mitä Maeda ei luultavasti tietäisi oli se pikku tosiasia että kumpikin fuuma shuriken kätki alleen toisen samanlaisen aseen, minkä takia päällimmäisen aseen torjuminen ei tulisi olemaan mikään helppo temppu. Tehdäkseen torjunnasta vielä vaikeampaa Shinji vihelsi vaimeasti ja aktivoi genjutsun, joka sai hyökkäyksen kohteena olevan miehen näkemään aseet muuttuvan kahdesta kymmeneksi.

Shinji
20hp
47ck
7n
Kage Shuriken no jutsu x2= 3dmg per fuuma shuriken(yht 4kpl) +8dmg loppu vahinkoon.
Aseiden monistus genjutsu

viewtopic.php?f=70&t=139 Warau
Valihe nuista
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Loikkari (CC)

Viesti: # 1300Viesti LordVonKwaak »

Toinen ei räjähtänyt liikkeelle. Kenties tämä ei olisikaan yhtä onneton kuin miltä valinnoillaan antoi ymmärtää?
Fuumien lentäessä Sane heilautti kättänsä, jonka pinta halkesi, lähettäen hiekkaa heittoaseita vastaan. Vihellyksen ja sen seuraukset noteerannut Sane ei muuttanut suunnitelmaansa ja heittoaseiden kohdatessa hiekan hiekkaan piilotetut räjähdelaput aktivoituivat - iskien toisen hyökkäyksen radaltaan.
"Nokkela tekniikka" Sane hymähti, kiinnittäen huomionsa aseiden määrään, joka oli suurempi kuin heittäessä - vaikka harhautuksia ei mukaan laskettaisikaan. Räjähdyksen aikana loputkin hiekka naamioinnista oli murentunut, syöksyen lentoaseiden suistumisen jälkeen tavoittelemaan Shinjiä. "Toiminu varmaa hyvin kämäsiä vihuja vastaan."

Hp: 15
Ch: 42
Nopeus: 3
Räjähdelaput: 7kpl
*Hiekkakuori lvl2 (marssi se päällä otteluun)
*Hiekankontrolli x2, tavoittelemaan lähti neljän chakran edestä (varmaan sama nopeus ku ihte käyttäjällä, eli semmoset 3 ja määrä about kymmenen litran ämpärillisen verran)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Loikkari (CC)

Viesti: # 1302Viesti Cross »

Nähdessään vastustajansa hiekan ampaisevan fuuma shurikenien tielle Shinji yritti ohjata aseitaan hieman niihin liittämiensä chakranarujen avulla, mutta hiekkaan piilotetut räjähdelaput riittivät kuitenkin iskemään ne pois radaltaan. Vaimeasta sähähtäen mies vetäisi aseensa takaisin, samalla kun Sabakun uudelleen kasaantunut hiekkapilvi yritti tavoitella häntä. Takaisin lentävät shurikenit puhkoivat kuitenkin heiveröisen hyökkäyksen ja levittivät sen ympäristöön, palaten siten omistajansa käsiin.
''Samaa voinee sanoa omastakin tekniikastasi... Vaikka se kyllä näyttää olevan naurettavan hidas.'' Sanen kommenttiin vastaava karkuri sanoi, alkaen pyörittää aseitaan uudemman kerran käsissään. Tietäen nyt vastustajansa kyvyt hän ei aikonut antaa tämän yllättää toista kertaa itseään, kuten oli juuri tehnyt pyrkiessään lopettamaan taistelun nopeasti.

Shinji
20hp
26ck
7n
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Loikkari (CC)

Viesti: # 1330Viesti LordVonKwaak »

Yllätys oli kätkenyt vielä toisenkin. Hmyillen hyväksyvästi Sane iski kätensä yhteen ja teki käsimerkin, minkä seurauksena tämän varustelaukusta nousi ilmaan hiekkaa, joka syöksyi nopeana luotisateena Shinjiä päin. Luotien kiinnittäessä huomion ympäristöön lävennyt hiekka alkoi taas kokoontua, hivuttautuen huomaamattomasti maatapitkin kohti shinjin jalkoja.
Toisen ajatus jatkaa hyökkäystä oli Sanen mieleen ja ellei Shinji olisi ehtinyt töpätä mahdollisuuksiaan Danten joukoissa, olisi tämä voinut olla hyvä lisä vasta perustettuun Kiheitaihin.

Hp: 15
Ch: 36
Nopeus: 3
*Hiekkaluodit (C lvl3) teroitettuna Kurogane Tosoulla (lvl2), dmg 15
*Hiekankontrollointi (sama 4ch, vasta kerääntyy jalkojen juureen)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Loikkari (CC)

Viesti: # 1341Viesti Cross »

Nähdessään vastustajansa yrittävän käydä suoraan hyökkäykseen hiekkansa avulla Shinji oli vähällä naurahtaa ja päätti noudattaa tuon aijemmin esittelemää ratkaisua selvitä tilanteesta, vetäisten chakranaruillaan kolme räjähdelappuista kunaita varustepussistaan. Pienellä sormenliikkeellä hän lähetti niistä kaksi ilmassa olevia hiekka-ammuksia kohti, kolmannen suunnatessa maassa ollutta hiekkaa kohti. Kolme samanaikaista räjähdystä tekivät selvää Sabakun tekniikoista, joihin vastattiin samantien räjähdysten nostaman savuverhon läpilentävillä fuuma shurikeneilla. Jokainen aseista kaartoi kohdettaan kohti hieman erisuunnasta, lentäen chakra narujen ohjaamana huomatavasti nopeammin kuin normaalia olisi ollut.

Shinji
20hp
25ck
7n
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Loikkari (CC)

Viesti: # 1362Viesti LordVonKwaak »

Hahmo menee jäihin, joten tehtävä myös.
Kiitokset lyhyestä NpC:auksesta :D
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Itäinen osa”