Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois B)

Orochimarun kuoleman jälkeen Otogakuren pohjoinen osa on päätynyt Akuman haltuun. Pohjoisessa sijaitsee yksi Orochimarun vanhoista tukikohdista ja Akuma alaisineen käyttää tätä tukikohtaa päämajanaan. Pohjoisen alueella on useita enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä, sekä riisinviljelyyn käytettyjä pieniä peltoalueita.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 702Viesti Cross »

Olonsa lähinnä nurkkaan ahdistetun eläimen kaltaiseksi tunteva Akki tajusi heti Tingan vastauksen kuultuaan onnistuneena taas kerran osumaan arkaan kohtaan harkitsemattomilla kommenteillaan, mutta ei kuitenkaan osannut sillä hetkellä olla todella pahoillaankaan. Hän oli yksinkertaisesti liiankin keskittynyt siihen mitä näki edessään, että olisi kyennyt ajattelemaan mitään muuta. Ellei vieressä istuva kunoichi olisi tarttunut miekkamiestä käsivarresta olisi tämä varmaan loikannut areenalle ja leikannut Kageron vastustajan kahtia, välittämättä tippaakaan tilannetta tarkkailevasta Akumasta. Taistelun aloittaminen keskellä vihollisia ei ollut jotain mitä Tsuchigumo olisi vielä jonkin aikaa sitten harkinnut, mutta jostain syystä isältä peritty kuuma ja impulsiivinen veri oli alkanut viime aikoina muistuttaa läsnäolostaan. Se teki kyllä toisinaan asioista yksinkertaisempia ja auttoi jatksamaan kun oli pakko, mutta turhan usein se tuntui myös yhtälailla sumentavan järjenäänen. Onneksi nuorukaisella oli kuitenkin luotettava ystävänsä tälläkertaa mukana hillitsemässä itseään, saaden hänet tyytymään vain puristamaan käsiään nyrkkiin ja pitämään typerän hymynsä kasvoillaan.
... Sinusta on paljon helpompi pitää silloin kun et ole aina oikeassa... Huomattavasti ilmettään synkemmältä kuulostava Akki vastasi, vaikuttaen hymystään huolimatta siltä kuin olisi ollut hetkenä minä hyväänsä katkeava viulunkieli. Sen sijaan että olisi tehnyt mitään typerää, tai edes auttanut Kageroa genjutsujensa avulla hän tyytyi nojautumaan taaksepäin penkin takana olevaa seinää vasten ja seuraamaan taistelua. Vaisto vaati häntä jatkuvasti tekemään jotain ja puuttumaan meneillä olevaan taisteluun, mutta siitä huolimatta Tsuchigumo istui kädet rinnalleen ristittynä ja päätti luottaa Kageroon.
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 704Viesti Ookami_Tez »

Hemmetti ohi. Tenkara mietti verrkonsa onnistuen vain peittämään toisen Kageron silmistä. Tällä kertaa Tenkara ei ollut odottamassa Kageron miekkaa sen sivaltaen tämän rintakehän irti ja lennättäen tämän kattoa kohti. Tenkara sylkäisi suustaan seitin kiinni kattoon ja ponnisti katosta samalla alas venyttäen seittiä katosta itsensä luokse takaisin lattialle. Tenkara puraisi seitin poikki jättäen sormiensa hallintaan katossa kiinni olevan seitti köyden. Tenkara näytti odottavan Kageron hyökkäämistä tällä ei ollut varaa enää virheiden tekemiseen. Kagerosta tosin ei näyttänyt puhti loppuvan.

Tenkara
Hp: 3
Ch: 3
Nopeus: 3
[Köysi joka on katon ja tuon käden välillä on kestoltaan semmonen 9hp]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 705Viesti Southpaw »

"Anteeksi...", Tinga ajatteli vastauksena Akkin sanoihin, kuulostaen aidosti katuvalta. Juuri omasta kokemuksestaan hän tiesi hyvin millaisia tunteita Akki mahtoi juuri sillä hetkellä käydä läpi ja jos muita vaihtoehtoja olisi ollut, Tinga olisi tehnyt kaikkensa estääkseen sen, että Akki joutuisi kokemaan tämän.

Sillä välin vastustajaansa keskittyvä Kagero virnisti nähdessään kuinka hänen miekkansa leikkasi miehen rintakehään haavan ja lähetti tämän ilmalennolle kohti huoneen kattoa. Taistelun alussa tapahtuneista takaiskuista huolimatta naisesta tuntui, että hän oli pääsemässä niskan päälle, vaikka tilanne sivustakatsojien silmiin edelleen näyttikin pahalta. Kohottaessaan ainoan näkevän silmänsä ylöspäin Kagero kuitenkin pisti merkille, että tämä ei vielä ollut luovuttamassa vaan sylkäisi seittiä kattoon ja alas laskeutuessaan venytti sitä niin, että seitin toinen pää oli miehen sormien välissä. Koska mies ei kuitenkaan vielä näyttänyt hyökkäävän, Kagero pysytteli vielä hetkisen kauempana ja koetti riuhtoa yhteen sidottuja käsiään irti. Olisi aika päästä tekemään jo hieman muutakin kuin miekkatekniikoita.

Hp: 17
Ch: 8
Nopeus: 1
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 706Viesti Ookami_Tez »

Tenkara yritti pitää pientä hengen vetoa, mutta Kageron alkaessa riuhtoa käsiään vapaaksi hän ymmärsi että tauolle ei olisi aikaa. Tenkara lähti juoksemaan kohti seinää alkaen kipittää sitä pikin Kageron sokealle sivulle ja kun pääsi edes vähän sille sivulle hän heitti köyden käsistään Kageroa kohti yrittäen saada sen takertumaan mieluusti Kageron miekkaan taikka tämän käsiin, vaikka ruumiskin kelpaisi ja yrittäen ponnistaa siitä Kageron selän taakse, josta jatkaa sylkäisemällä seitti pallon Kageron oikeaan jalkaan kiinnittääkseen sen lattiaan ja näin ollen valmistellakseen Kageron hoideltavaksi.

Tenkara
Hp: 3
Ch: 1
Nopeus: 3
Köyden kesto: 9hp, Jalkaan tuleva verkko: 7hp
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 708Viesti Southpaw »

Huomatessaan ainoan silmänsä varassa liikettä edestä, Kagero kohotti katseensa, huomatakseen vain, että Tenkara oli kadonnut. Arvaten tällä kertaa, että mies pyrkisi hänen sokeutuneen silmänsä puolelle, Kagero kännähti saadakseen miehen jälleen silmiinsä ja samalla jatkoi käsiensä riuhtomista. Lopulta saadessaan kuitenkin Tenkaran jälleen näkökenttäänsä, tämän sylkemä seittipallo oli jo tulossa kohti, eikä Kagerolle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin huitaista sitä miekallaan sillä seurauksella, että seitti jäi kiinni miekan terään ja samoin kävi seittiköydelle. Samalla nainen kuitenkin viimein sai käsiensä ympärillä olevaa seittiä löystymään sen verran, että saattoi muodostaa käsimerkin ja luoda maassa lojuvasta vedestä jääterän, joka lähti ilman halki lentämään kohti Tenkaraa.

Hp: 17
Ch: 5
Nopeus: 1
*Samui tsubasa no jutsu, 4 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 710Viesti Ookami_Tez »

Tenkara oli harmissaan että tämän seitti ei saanut Kageron jalkaa kiinni, mutta köyden ollessa kiinni miekassa ei olisi kovin vaikea viimeistellä tuota Akuman lemmikkiä. Sitten kuitenkin maassa olevasta vedestä muodostui jäinen terä, joka singahti kohti Tenkaraa. Tämä vei kiireellä kätensä torjumaan sitä, mutta myöhässä terä upposi tämän kylkiluiden alle viiltäen sitä pysäyttämään tulleet sormet auki. Tenkara sylkäisi verta suustaan lattialle. Tenkara lopeta se seitin jauhaminen. Se on huonoksi hampaillesi. Tenkara kuuli mielessään äitinsä yleisen huudon. Maailma pimeni Tenkaralle ja tämä näki oman äitinsä. Kuten aina istumassa kodin teepöydällä katselemassa vanhaa kuvaa Tenkaran isästä. Kuusikätisestä ninjasta joka oli kuollut Oton sisällissodan alkuvaiheilla. Ei hätää äiti minä hankin meille ruuan. Olen kuitenkin isäni poika. Tenkara kuuli oman äänensä sanovan samat sanat jota hän sanoi päästyään geniniksi. Tenkaran silmistä valui kyyneleitä. Miten hänen äitinsä enää saisi ruokaa? Tenkara oli pettänyt hänet ja nyt kuolema odotti häntä. Tenkara kaatui kyljelleen verta vuotavana ja kuolevana.
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 713Viesti Southpaw »

Tenkaran saadessa osuman jääterästä, Kagero tiesi, että tämä taistelu oli voitettu. Olkoonkin että se tuntui olleen tiukalla. Hieman irvistäen, nainen veti niin lujaa kuin pystyi, onnistuen lopulta kiskaisemaan miekkansa irti seitistä ja irrottamaan myös terässä kiinni olevan seittipallon, ennen kuin käveli maahan tupertuneen vastustajansa luokse ja laski miekkansa terän kevyesti tämän kaulalle.
Akuma kieltämättä oli ollut varsin selväsanainen sanoessaan, että taistelu käytäisiin kuolemaan asti, mutta käskystä huolimatta, nainen kuitenkin kohotti katseensa Akumaan joka tarkkaili häntä samoin kuin Akki ja tämän naisystäväkin.
"Tee se", Akuma käski, osin siksi että Tenkara oli todennäköisesti jo kaiken avun ulottumattomissa, mutta ennen kaikkea siksi, että chuuninille joka hävisi genin tasoiselle ei löytyisi käyttöä Akuman riveissä.
Käskyn saatuaan, Kagero käänsi katseensa takaisi vastustajaansa ja heilautti miekkaansa, sillä seurauksella että miehen pää irtosi tämän harteilta. Tilanne toi Kagerolle mieleen sen hetken kun oli nähnyt Akkin viiltäneen melkeinpä samalla tavoin pään irti riitaa haastaneelta mieheltä Käärmeen silmässä. Ennen kui naisen ajatukset kuitenkaan ehtivät harhautua sitä hetkeä seuraavaan yöhön, tämä alkoi irrottaa loppuja seittejä käsistään ja kasvoiltaan, välttäen katsomasta Akkin suuntaan kun Akuma nousi penkiltä ylös.
"Onnittelut Kagero, olet virallisesti chuunin", mies julisti tyytyväisenä suosikkinsa suoritukseen.

"Onnittelut sinullekin... Olet 1000 ryoa velkaa", Tinga ajatteli, tajuamatta itsekään kuinka helpottuneelta hänen ajatuksena sanotut sanansa kuulostivat. Hetken verran hän oli ehtinyt olla epävarma siitä oliko sittenkin tehnyt väärän päätöksen estäessään Akkia puuttumasta asiaan. Oli kuitenkin ilo huomata, että kohtalo oli ollut näiden kahden puolella ja estänyt Kageroa heittämästä henkeään ennenaikaisesti ja siten aiheuttamasta surua Akkille.
"No niin... Nyt kun chuunin kokeemme on ohi niin kenties voisimme siirtyä takaisin toimistooni? Saat tutustua tarjolla olevien miesten tietoihin ja valita mieleisesi?" Akuma ehdotti Akkille, samalla kun enimmistä seiteistä vapautunut Kagero käveli lähemmäs. Joku muu hoitaisi kyllä Tenkaran ruumiin pois paikalta myöhemmin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 714Viesti Cross »

Kuullessaan Tingan anteeksipyynnön päässään Akki vasta tajusi kuinka pahasti oli mennyt sanomaan ja tiesi olevansa anteeksipyynnön tälle vielä velkaa myöhemmin, mutta se saisi odottaa ainakin hetken vielä. Heidän edessään käytävä taistelu näytti nimittäin alkavan kääntyä Kageron eduksi, tämän onnistuessa haavoittamaan vastustajaansa pahannäköisesti miekallaan. Aito hymy alkoi hiljalleen hiipiä miehen kasvoille tämän nähdessä Tenkeran sylkäisemän seittiammuksen pysähtyvän hetken myöhemmin tuon samaisen aseen terään ja kätensä vapaaksi saaneen kunoichin vastatessa siihen maassa olevasta lätäköstä nostamallaan jääterällä.
Helpotuksen aalto vyöryi viulunkielen lailla jännittyneen Tsuchigumon läpi, tämän nähdessä Ichirikon luoman jääterän uppoavan syvälle naisen vastustajan kylkeen. Raskaasti huokaiseva mies laski hymyilevät kasvonsa lattiaa kohti, tuntien jokaisen lihaksensa rentoutuvan lopultakin ja tiheään hakanneen sydämmensä lopultakin alkavan rauhoittua. Tuntui melkein siltä kuin hän olisi itse ollut se joka voitti taistelun, sen sijaan että oli vain seurannut sitä sivusta. Päätään roikottava ja pettymyksestä kasaan lysähtäneen näköinen Akki ei kohottanut katsettaan kuullessaan Kageron astelevan viimeisiä hengen vetojaan vetävän miehen luokse ja jääden hetkeksi odottamaan käskyä viimeistellä vastustajansa, joka tulikin melkein samantien. Kyse ei ollut siitä että hän olisi välittänyt tuosta miehestä, tai tämän tappiosta pätkääkään, vaikka siltä se saattoi vaikuttaakkin. He olivat saattaneet olla sukulaisia, mutta eivät kuitenkaan mitään läheisiä ja kaikista mahdollisista lopputuloksista tämä oli sieltä paremmasta päästä. Akki ei muutenkaan aikonut rueta moralisoimaan toisen ihmisen kylmäveristä teloittamista, sillä oli tehnyt saman useammin kuin pystyi sormillaan laskemaan. Miekkamies vain käytti pitkiä hiuksiaan hyväksi peittääkseen kavoilleen väkisin kohonneen ilmaan, jota ei halunnut Tingan toisella puolen seisovan miehen huomaavan. Vasta kuullessaan miekan viuhahtavan ja sivaltavan siististi Tenkaran pään irti hän kohotti katseensa verta valuva miekka kädessään seisovaan naiseen, katsoen tätä pieni hymyn kaarre suupielessään ja kuullen ystävänsä onnittelut mielessään.

''Onnittelut...'' Tsuchigumo totesi seittejä käsistää irrottavaa naista katsellen, tarkoittaen sanansa tälle ja tuntien halua mennä onnittelemaan tätä myös läheisemmin. ''Toivottavasti keksit käyttöä rahoillesi.'' Välinpitämättömän sävyn ääneensä taikova mies jatkoi, aivan kuin olisi puhunut koko ajan vierellään olevalle punapäälle. ''Ja anteeksi äskeinen. Tiedän että yritit vain auttaa... En vain halua istua ja katsoa vierestä kun joku itselleni tärkeä on vaarassa. Oli se sitten kuka hyväänsä teistä...'' Katseensa hetkeksi naisesta toiseen kääntävä albino jatkoi heidän kahdenkeskisen yhteytensä kautta, antaen kunoichin tuntea genjutsun välityksellä kuinka pahoillaan oli aijemmasta ja kuinka helpottuneeksi tunsi olonsa nyt. Akuman sitten puuttuessa puheeseen Akki ei oikestaan voinut muuta kuin suostua, sillä juuri sen takiahan he olivat tänne tulleet. Hän olisi kyllä mielummin keskustellut hetken Kageron kanssa kahdenkesken, mutta ilmeisesti se sitten saisi odottaa. ''Kuulostaa hyvältä ajatukselta...'' Kädessään olevassa juomakupissa olevat loput saket suuhunsa kumoava miekkamies vastasi, nousten myöskin seisomaan ja korjaili hieman takkinsa asentoa. Samalla hän pyrki välttelemään heitä lähestyvään Kageroon katsomista, epäillen ettei kykenisi pitämään ilmettään vielä tähän katsoessaan täysin hallinnassa ja peläten näkevänsä tämän silmissä saman vihan kuin aijemminkin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 715Viesti Southpaw »

"Enköhän keksi. Ostan vaikka sen yakitoriannoksen joka jäi saamatta Raudan maassa", Tinga virnisti leikkimeilisesti, antaen aidon hymyn levitä kasvoilleen. Tässä tilanteessa hymy jopa oli sopiva reaktio sillä se oli helposti käsitettävissä siten, että nainen oli vain tyytyväinen vedonlyönnin voittamisesta.
"Ei se mitään... Ymmärrän kyllä. En itsekään haluaisi sinun tai omien läheisteni loukkaantuvan. Jos olisi voinut estää niin en olisi toivonut sinun joutuvan kokemaan tätä", Tinga ajatteli ymmärtäväisesti, tuntien Akkin ajatuksien yhteydessä välittyvän helpotuksen ja katumuksen itsekin. Samalla nainen nousi itsekin seisomaan, seuratakseen Akumaa ja Akkia takaisin Akuman toimistohuoneeseen. Hänestä tuskin olisi sokeana hyötyä tarjolla olevien miesten tietojen lukemisessa, mutta noh, jos Akki oli epävarma joistain valinnoista niin ainakin hän olisi paikalla antamassa oman ehdotuksensa, sikäli kuin miekkamies sitä kaipasi.
"Mutta nyt kun se on ohi niin puhu hänen kanssaan kun saat tilaisuuden. Tämä on käsky", Tinga ajatteli ja hymyili hieman muistellessaan heidän leikkimielistä keskusteluaan siitä, kuinka hän tuntui ottaneen jonkinlaisen mestarin roolin tällaisissa tunneasioissa.

Akuman lähtiessä sitten johdattamaan seuruetta käytävää pitkin takaisin päin ja pian takaisin toimistoonsa, Kagero seurasi mukana, joskin huomattavasti vähemmän kurinalaisemmin kuin toinen persoonansa. Siinä missä toinen persoona oli astellut sotilaallisesti herransa rinnalla, tämä persoona käveli hieman Akuman jäljessä ja jopa tiedostamattaan päästi lantionsa keinahtelemaan hyvin samalla tavoin kuin Käärmeen silmä pubin salin läpi kävellessään. Toisin kuin silloin, tällä kertaa Kagero ei kuitenkaan edes vilkaissut Akkiin päin, pyrkien itsepäisesti välttelemään tämän katsetta ja toimistoon päästessään nainen asettuikin seinustalle, käsivarret rinnalle ristittyinä odottamaan että Akuma sattuisi kaipaamaan häntä tekemään jotain tai lähettäisi edes muuten vain pois. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan sen sijaan mies asteli huoneen seinustalla olevan hyllyn luokse, ottaen käteensä nipun papereita, joista ilmeni perustietoja Akkille tarjottavista ninjoista, kuten ninja-arvo ja taistelutyyli, jotka epäilemättä olisi syytä tietää sopivaa tiimiä muodostettaessa.
"Siinä... Valitse vapaasti ja kysy toki jos tiedoissa on jotain epäselvää. Kun olet tehnyt valintasi voin lähettää noutamaan miehiä vaikka samantien", Akuma sanoi ja vilkaisi seinään nojailevaa Kageroa, jonka voisi hyvin lähettää kutsumaan ninjat koolle.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 716Viesti Cross »

Akuman perään suuntaava Akki naurahti hieman kuullessaan Tingan mainitsevan heidän ratkaisematta jääneen vetonsa, jonka hän oli itse jo melkein unohtanut. ''Sinä se sitten jaksat jauhaa siitä... Ole vain onnellinen että se jäi ratkaisematta, niin saat edes sen annoksen nyt.'' Virnuileva miekkamies vastasi hyväntuuliselta kuulostaen, unohtaen hetkeksi tilanteen vakavuuden ja jatkoi heidän Tonossa käymäänsä nokittelua. ''Kestämisestähän tässä kaikessa taisi olla kyse... Tämän jälkeen sen luulisi olevan taas huomattavasti helpompaa.'' Miekkamies vastasi jutsunsa välityksellä punahiuksisen naisen ajatuksiin, viitaten toiseen heidän vuoristossa käymäänsä keskusteluun. Kestettyään äskeisen kokemuksen täpärästi hermojaan menettämättä nuorukainen oli varma ettei seuraava kerta olisi enää yhtä paha, vaikka tuskin kyllä paljoa helpompikaan. Kova koittelemus oli kuitenkin varmasti auttanut häntä voimistumaan ja kehittymään eteenpäin, mistä luultavasti tulisi vielä olemaan hyötyä.
''Kyllä mestari... Sen aijon tehdä... Edellään kävelevän Kageron keinuvia lanteita hetkeksi katselemaan unohtunut Akki vastasi Tingan käskiessä häntä puhumaan edellä menevän naisen kanssa. Sen hän aikoi myös tehdä kunhan vain saisi tilaisuuden, vaikka sillä hetkellä hänen mielessään kyllä meinasi ollakin jotain aivan muuta. Lähes hypnoottiselta tuntuva näky sai nuorenmiehen sydämmen hakkaamaan hetken aikaa nopeammin, tämän muistellessa viime kertaa kun oli nähnyt tämän saman näyn. Enää olisi tarvittu vain pieni vilkaisu olan yli ja hän olisi ollut aivan valmis mihin vain, mutta valitettavasti sitä ei tälläkertaa tullut. Sen sijaan Ichiriki tuntui miltei välttelevän tietoisesti vilkaisemasta taaksepäin, mikä sai taaempana tulevan Tsuchigumon tuhahtamaan harmistuneena. Hän olisi halunnut todella tietää mitä naisen päässä sillähetkellä liikkui. Asia olisi tietysti ollut ratkaistavissa helposti genjutsun avulla, mutta se ajatuskin tuntui sopimattomalta tungettelulta tässä tapauksessa.

Nelikon saapuessa Akuman toimistoon Kagero vetäytyi nojailemaan seinustalle kädet ristissä, tämän takana tulleen Akkin astellessa huoneen perällä olevan hyllyn luona olevan miehen luokse. ''Kiitos.'' Nuorimies vastasi ottaessaan vastaan tämän ojentaman ohuen paperi pinon, alkaen selailla niitä puolihuolimattoman oloisesti. ''Melkoinen vaiva näiden takia... Tonosta saamamme viisikko pesisi luultavasti lattiaa suurimmalla osalla näistä...'' Tarjolla olevien henkilöiden tietoja silmäilevä miekkamies manasi ja lähetti ystävälleen mielikuvia lukemistaan tiedoista. Useimmat näistä eivät olleet kuin chuunineja, mihin hän oli kyllä osannut varautua Kageron kerrottua niin luultavasti käyvän. Mutta siitä huolimatta mies oli odottanut saavansa hieman kokeneempia vaihtoehtoja, eikä käytännössä vasta ylennettyjä nuoria. Toki näiden kokemus oli luultavasti peräisin taistelukentältä, mutta silti nämä tiedot saivat Akkin melko epäileväiseksi. Toki hänen suunnitelmansa pitäisi onnistua näilläkin voimin, mutta tappiot tulisivat luultavasti olemaan huomattavasti suuremmat. ''Mmm... Täytyy sanoa että toivoin teiltä liekenevän hieman kokeneempia alaisia käyttööni... Pelkään että tappiot voivat näillä voimin kasvaa hieman luultua korkeammiksi, elleivät kaikki alaisenne ole yhtä yllättäviä tapauksia oppilaanne kanssa.'' Papereita tutkaileva miekkamies mutisi kääntäen hetkeksi selkänsä huoneen herralle ja suuntasi katseensa tämän seinustalla kädetpuuskassa olevaan oppilaaseen, tavoitellen tämän katsetta pieni hymy kasvoillaan. Ehkäpä pieni kehu olisi omiaan rikkomaan jäätä heidän väliltään, vaikka liikoja tuskin kannatti toivoa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 717Viesti Southpaw »

"Voiko minua syyttää siitä? Pitää syödä hyvin että jaksaa", Tinga virnuili ja piti kasvoillaan pienen hymyn huolimatta siitä että heidän salainen genjutsukeskustelunsa oli luonteeltaan hieman vakavampaa laatua.
"Kestämisestä tässä tosiaan oli kyse... ja luottamisesta. Mutta varoitan ettei se muutu ajan myötä kovinkaan paljon helpommaksi. Nyt vain tiedät pystyväsi siihen silloin kun se on todella tarpeellista", Tinga sanoi ja hymyili sitten itsekseen kuullessaan Akkin seuraavat sanat sillä ne kieltämättä kuulostivat jopa näin ajatusten välityksellä hieman poissaolevilta, minkä Tinga tosin viattomasti oletti johtuvan siitä, että Akki odotti jo pääsevänsä puhumaan Kageron kanssa. Heidän kuitenkin pian päästyään takaisin toimistoon ja Akkin saadessa ohuen paperinipun käteensä, Tinga keskittyi mielikuviin joita Akki hänelle lähetti näkemistään papereista.
"Taitavat silti olla parempia kuin ei mitään...? Ja jos muuten olisin sinä niin saattaisi napata ne tarjolla olevat vesitekniikoiden taitajat mukaan. Sitä mainitsemaasi laavaninjaa vastaan heistä varmasti voisi olla hyötyä. Ja varmaan vesi saattaisi laimentaa myös sen yhden happotekniikoita?" Tinga ehdotti, samalla muistellen mitä Akki oli kertonut Murasakien värväämistä ninjoista.
"Minä voin hoidella sen sähkö-Yamanakan...", tyttö lisäsi vielä, tarkoituksenaan haastaa tämä yksin. Näin Akki ja muut voisivat keskittyä haastavampiin vastuksiin ilman pelkoa siitä, että Yamanaka nappaisi hiedän omiaan hallintaansa ja käyttäisi näitä hyväkseen hyökätessä.

"Ikävä kyllä tarvitsen kokeneimmat täällä... Mielestäni taisin viimeksi sanoakin, että tietyistä shinobeista en voi luopua?" Akuma vastasi Akkin sanoihin, ottaen kuitenkin puhuessaan vielä kaksi paperia esille.
"Lisäksi taisi olla myös puhetta kahdesta minun valitsemastani miehestä, joten tässä... Nämä kaksi lähtevät pitämään valitsemaasi ryhmää silmällä", Akuma sanoi ja ojensi Akkille kaksi kasvokuvilla varustettua paperia. Toinen Akuman valitsemista ninjoista oli Akuman mittapuulla keskitasoinen jounin, joka hallitsi erityisesti tuulitekniikoita. Toinen taas oli äänitekniikoihin erikoistunut tokubetsu jounin, josta varmasti olisi myös hyötyä sen lisäksi että tämä pitäisi Akkin valitseman ryhmän ruodussa parinsa kanssa.
Sivummalla seinään nojaileva Kagero puolestaan pisti toki Akkin vaivihkaa ilmaistun kehun merkille ja vilkaisikin miestä nyt terävästi. Jos katseella olisi voinut jäädyttää, olisi Akkin iho ollut todennäköisesti jo melkoisessa huurteessa. Lyhyen katsekontaktin jälkeen nainen kuitenkin tuhahti hiljaa ja käänsi katseensa mielenosoituksellisesti sivuun. Luuliko mies todella, että hän noin helposti lankeaisi tähän uudestaan, sen jälkeen kun oli tullut ensin niin kylmästi torjutuksi ja nyt vielä katseltuaan kuinka Akki oli hymyillyt pirullisesti ylennystaistelun ajan, kuin toivoen että saisi todella nähdä hänen kuolevan sen kuusikätisen lajitoverinsa kynsissä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 720Viesti Cross »

''Kahden vai kolmen edestä?'' Piikittelyä virnuillen jatkava Akki vastasi Tingalle, tietämättä miltä lausahdus luultavasti kuulosti edellä kävelevän Kageron korvissa, joka oli aika yleisen tavan mukaan erehtynyt luulemaan heitä pariksi. Tietämättä minkä sammakon oli mennyt päästämään suustaan hän jatkoi genjutsun välityksellä käytyä vakavampaa keskustelua, jonka suunta ei ollut mitenkään mieltä ylentävä. ''Lohduttavaa kuulla... Kerkesin jo toivoa että tästä lähtien tuo tulisi käymään ihan leikiten... Tuo kyllä teki jollaintapaa Onimarun tavan pitää kaikki etäällä helpommaksi ymmärtää, vaikka epäilen onko sekään todella elämisen arvoista?'' Pohtivan oloinen miekkamies totesi, ymmärtäen ettei kukaan varmasti jaksaisi kantaa äskeisen kaltaista painoa jatkuvasti. Olisi helpompi työntää kaikki vain pois luotaan ja pysyä omassa kuplassa, vailla toisista välittämisen tuomia huolia. Tuntui melkein siltä että piti olla täysi masokisti halutessaan kerätä ihmisiä ympärilleen ja jakaa elämänsä näiden kanssa, vaikka oliko missään mitään järkeä ilmankaan sitä kaikkea. Nuorimies ainakin tiesi kumman nuista vaihtoehdoista valitsisi, vaikka jokainen menetys ja takaisku saikin kyseenalaistamaan tuon päätöksen kerta toisensa jälkeen.

Papereita selaileva Tsuchigumo hieroi leukaansa yhdellä käsistään, miettien Jinain esittämiä ehdotuksia. Niissä oli kyllä järkeä, vaikka näistä henkilöistä ei ehkä olisikaan niin paljoa hyötyä kuin olisi voinut toivoa. ''Mmm... Ehkäpä heistä voisi olla hyötyä siinä... Samoin kuin tästä tuulen käyttäjästä, mutta lopuista ei taida olla muuhun kuin harhautuksen suorittamiseen... Tosin siihen heitä kyllä uskoin tarvitsevanikin.'' Muutaman lapun muista erilleen ottava nuorimies vastasi, ennen kuin loi hieman yllättyneenä nopean vilkaisun ystävänsä suuntaan, joka julisti hoitavansa yhden Murasakien vahvistuksista yksin. ''Ollaanpa sitä itsevarmoja... Mutta joudut kyllä hyväksymään jonkun suojaamaan selustaasi, sillä en halua itse joutua pähkäilemään oman taisteluni aikana oletko kunnossa. Uskoisin Aoshin tai Shougenin olevan sopivia valintoja, sillä he voivat varmasti pysyä tarpeeksi etäällä ollakseen joutumatta Yamanakojen mielen vaihto tekniikkojen kohteeksi ja olla kuitenkin samalla hyödyksi.'' Päättäväisellä äänellä vastaava miekkamies totesi ja jatkoi huoneen ympäri astelemista kaikessa rauhassa, siirtäen jälleen pari lappua toiseen käteensä ja kuunnellen samalla Akuman vastausta hänen aijempaan kommenttiinsa tämän tarjoamista vaihtoehdoista.
''Ymmärrän toki ja muistan sen kyllä, mutta toivon että tekin ymmärrätte operaatioon sisältyvät riskit... Vaikka jos oikein käsitin teillä ei ole käyttöä tylsille aseille?'' Akki vastasi vuorostaan miehelle ja otti tämän tarjoamat kaksi uutta lappua vastaan, alkaen samantien nyökytellä päätään hyväksyvästi. ''Nyt näyttää jo paremmalta... Vielä nämä ja tämä... Ehkäpä tämä... Tai tämä...'' Lappuja selaileva nuorimies sanoi hymyillen, pannen samalla merkille seinään nojailevan Kageron jäätävän katseen, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Hänellä ei ollut edelleenkään mitään käsitystä siitä mistä kunoichi oli loukkaantunut nuin pahasti, sillä tämä oli itse antanut melko selvästi ymmärtää heidän yhteisen yönsä olleen pelkkä yhden kerran hupia. Toki Tsuchigumo ymmäri että olisi voinut toimia hieman sulavammin parissakin kohtaa, mutta hänen omat halunsa ja tunteensa olivat tehneet järkevästi toimimisesta haastavaa puuhaa. Ei siitä olisi kuitenkaan nuin pahasti pitänyt loukkaantua, vai oliko tuo kylmyys vain tämän tapa pitää kerran käytetyt hupinsa loitolla kinuamasta uusintaa. Niin täi näin tämä saisi huomata ettei Onimaru Tsuchigakumon poika ollut mikään luovuttaja tai arkajalka, joka ymmärtäisi ensimmäistä tai toistakaan kieltoa, päätettyään tehdä jotain. Pieni virne kasvoillaan Akki otti katseensa tuhahtaen pois kääntävän naisen torjunnan vastaan haasteena, päättäen ettei luovuttaisi näin helpolla.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 721Viesti Southpaw »

"Sinulla tosiaan taitaa olla hinku saada niitä pikkuisia ympärillesi... Kenties saat rauhan jos lupaan, että niitä tulee sitten kun täytän 25?" Tinga vastasi virnuillen, osaamatta itsekään sillä hetkellä ajatella mitä heidät kuuleva Kagero mahdollisesti ajattelisi.
"En tiedä... Kenties me kaikki vain valitsemme sen itsellemme parhaiten sopivan tavan kestää ja selvitä?" Tinga ajatteli vastaukseksi. Siinä missä Akki ajatteli Onimarun tapaa pitää ihmiset etäisempinä, Tingan ajatukset kuitenkin kääntyivät Rikimaruun. Olisiko elämä tuntunut helpommalta jos olisi ollut samanlainen, vailla voimakkaita tunteita kuten hänellä normaalisti oli? Hänen kannaltaan Rikimarun tapainen tunteettomuus oli aina tuntunut masokistiselta, vaikka tiesikin että se ei ollut tämän omaa aikaansaannosta. Mutta jos hän olisi ollut samaan tapaan tunteeton niin olisiko hän silloin edes välittänyt tunteiden puuttumisesta?
"Hyvä on, saat pistää jonkun taustatueksi", Tinga myöntyi, haluamatta että Akki joutuisi kaiken tänään koetun jälkeen huolehtimaan vielä hänen takiaankin.

"Ymmärrän toki, että kaikki eivät välttämättä palaa operaatiostasi elävinä takaisin... Mutta ne jotka palaavat ovat toivon mukaan palatessaan hieman terävämpiä ja siten hyödyksi lopun Otogakuren valloittamisessa", Akuma vastasi Akkin sanoihin, samalla kun Tsuchigumo selaili papereita ja teki valintojaan. Sivummalla Kagero piti katseensa vielä hetken verran sivussa ja varmistuttuaan siitä, että Akki oli taas syventynyt papereihinsa, nainen uskaltautui kääntämään katseensa Tingaan, katsellen naista hetken lähes yhtä vihamielisesti kuin Akkia. Vaikka ei sillä hetkellä olisi sitä mielellään tehnytkään, Kageron oli myönnettävä että nainen oli kaunis, joskin Kagero ei voinut olla miettimättä miten tuo pärjäsi sokeiden silmiensä kanssa. Kenties tuo oli erittäin taitava liikkumaan kuulemiensa äänien varassa?
Lisäksi käytävällä kuullun keskustelun perusteella Kagero oletti näiden suunnitelmissa olevan myös perheen perustaminen, joten sen vuoksi ei kai ollut ihme, että Akki oli torjunut hänet näin rajusti. Varmasti jokainen mies olisi ennemmin halunnut jälkikasvun päätyvän tuon naisen kaltaisen kaunottaren huostaan, sen sijaan että päätyisi Kageron itsensä kaltaiseen hieman karumman ja kovemman näköiseen vaihtoehtoon.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 727Viesti Cross »

Papereitaan selaileva Akki kuunteli hajamielisen näköisenä Akuman vastauksen, siirtäen vielä pari profiilia mukaan kelpuutettavien sippuun, ennen kuin kohotti katseensa niistä kirjahyllyn vierellä seisovaan mieheen. ''Hyvä että olemme samalla aaltopituudella tuosta asiasta ja lupaan pyrkiä pitämään kärmimämme tappiot mahdollisimman pienenä...'' Suurikokoista miestä kettumainen ilme kasvoillaan katsova nuorimies vastasi, pannen merkille Kageron Tingaan suuntaaman vihamielisen katseen. ''Näyttää siltä että olet saanut uuden ystävän Kagerosta... Jos en tietäisi paremmin voisin luulla sinun loukanneen häntä verisesti.'' Hän ajatteli sarkastiseen sävyyn, ilmoittaen sokealle ystävälleen havainnosta, miettien samalla mitä tämä oli tehnyt ansaitakseen nuin murhaavan tuijotuksen. Tsuchigumo oli varma etteivät nämä kaksi olleet ennen tavanneet, mutta siitä huolimatta Ichirikillä näytti olevan jotain Jinaita vastaan. ''Mutta kokemusta he tulevat varmasti saamaan roppakaupalla, vaikka siinämielessä onkin harmi ettette luovuta oppilastanne käyttööni... Hänen kyvyillään olisi varmasti käyttöä.'' Kylän johtajan luokse astellut miekkamies jatkoi mietteistään huolimatta ja ojensi valitsemiensa henkilöiden profiilit sisältävän paperi nipun paholaismaiselle miehelle, laskien loput samaan kohtaan mistä tämä oli ne aijemmin poiminut. ''Vaikka emmeköhän me selviä myös näiden kahdeksan avulla.'' Hymyilevä Akki lisäsi ja kumarsi hieman Akumalle, vaikka ei pitänytkään ajatuksesta tämän edessä pokkuroinnista. Se olisi kuitenkin vaivan arvoista jos sillä saisi Ichirikin puhuttua heidän matkaansa, mikäli tämän esimiehellä ei ollut jo jotain suunnitteilla tämän varalle.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Pohjoisen Otogakuren chuuninkoe (rope + Kageron erikois

Viesti: # 730Viesti Southpaw »

Tinga piti kasvojensa ilmeen peruslukemilla Akkin sanat kuullessaan, mutta tekniikan välityksellä miekkamies varmasti aistisi naisen hetkellisen hämmennyksen jonka miehen sanat aiheuttivat. Jonkin aikaa mietittyään kuulemaansa, Tinga kuitenkin arveli jo tajuavansa mistä oli kyse.
"No tuota... Hän ei uskoakseni olisi ensimmäinen joka vakavissaan luulee meitä kahta pariksi", Tinga ajatteli lopulta varovasti, miettien miten Akki tähän ajatukseen reagoisi.
"Luulenpa että teillä on paljon puhuttavaa kunha saatte siihen tilaisuuden", tyttö lisäsi vielä, toivoen että Akki ei Kageron mahdollisen väärinkäsityksen vuoksi vaipuisi epätoivoon. Tilanne varmasti oli vielä pelastettavissa, vaikka Kageron tuntema viha, halveksunta ja loukkaantuminen oli aistittavissa tämän chakrassa asti.

Sillä välin Kagero seurasi edelleen happaman näköisenä ja vaitonaisena edessään käytävää keskustelua, Kun Akuma otti vastaan Akkin ojentaman paperinipun ja silmäili Akkin valitsemat henkilöt läpi. Miekkamiehen kuitenkin vihjatessa, että Kagerollekin voisi löytyä käyttöä, Akuma katsoi miestä arvioiden. Hän arveli kyllä onnistuneensa tekemään Kagerolle selväksi, ettei Akki tästä oikeasti välittänyt, mutta tosiasiassahan hän ei mitenkään voinut tietää sitä vaikka Kagerolle niin uskottelikin. Ja entä jos nainen jotenkin onnistuisi taas pääsemään läheisiin väleihin miekkamiehen kanssa? Hänen luomansa viha todennäköisesti purkautuisi ennen pitkää ja siinä vaiheessa totuus tulisi varmasti ilmi, että hän oli järjestänyt äskeisen esityksen saadakseen Kageron uskomaan häntä.
"Varmaan löytyisikin. Mutta ikävä kyllä tarvitsen alaiseni täällä. Minulla on hänelle jo tehtäviä varattuna", Akuma sanoi lopulta ja loi silmäyksen seinustalla olevaan naiseen.
"Ja tehtävistä puheenollen... Milloin ja missä haluat miesten olevan paikalla? Kagero voi käydä kutsumassa heidät", Akuma sanoi ja viittasi Kageroa tulemaan lähemmäs. Nainen loi Akkiin jälleen yhden äkäisen katseen, kuin ei olisi halunnut edes lähestyä miestä, mutta lopulta tämä kuitenki irtautui seinästä johon oli nojannut ja käveli lähemmäs selaamaan paperinipun läpi ja painamaan mieleensä ketkä kaikki oikein olisi haettava paikalle.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pohjoinen osa”