Tehtävä suoritettu (D-harjoitus)

Orochimarun kuoleman jälkeen Otogakuren pohjoinen osa on päätynyt Akuman haltuun. Pohjoisessa sijaitsee yksi Orochimarun vanhoista tukikohdista ja Akuma alaisineen käyttää tätä tukikohtaa päämajanaan. Pohjoisen alueella on useita enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä, sekä riisinviljelyyn käytettyjä pieniä peltoalueita.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Tehtävä suoritettu (D-harjoitus)

Viesti: # 280Viesti Southpaw »

Kageron silmien vähitellen alkaessa palautua ja naisen alkaessa taas nähdä ympärilleen, tämä oli varma, että viholliset olivat päässeet karkuun, sillä räjähdysten jälkeen mistään ei kuulunut pihaustakaan. Nainen suunnitteli jo lähtevänsä perään ja jäljittävänsä kaksikon käsiinsä ennen kuin nämä pääsisivät Danten luokse, mutta silmien lopulta palautuessa kunnolla, Kageroa kohtasi yllättävä näky sillä molemmat vastustajat makasivatkin kuolleina maassa, sen sijaan, että olisivat päässeet pakenemaan. Uteliaana Kagero käveli lähemmäs tutkimaan näiden saamia vammoja. Toinen miehistä, se jonka kimppuun hän oli ensin hyökännyt, oli selvästi kuollut hänen aikaisemmin heittämiinsä räjähdelappuihin. Toinen oli kuitenkin saanut jonkinlaisen viiltohaavan kaulaansa.

"Voisin vaikka vannoa että tuuliterät eivät osuneet häneen", Kagero ajatteli, kunnes naisen katse osui maassa lojuvaan viikatteeseen. Terä oli veressä, joten ainoa järkevä oletus oli, että sirpit omistanut Jego oli sokaistunut kuten Kagerokin ja sokaistuneena luullut ystäväänsä Kageroksi.
"Hmph... Idiootteja"[/i] Kagero tuhahti itsekseen ja vilkaisi sitten taas aiemmin seivästämäänsä päätä. Kuten hän oli Mashaille mennyt taistelun aikana lupaamaan, Kagero kävi hakemassa vielä kaksi isompaa oksaa, joista vuoli sopivan mittaiset seipäät ensimmäisen seuraksi. Tämän jälkeen, kuten oli Mashaille mennyt uhoamaan, Kagero todella irrotti miesten päät näiden harteilta ja iski päät näytille luolan edustalle, varoitukseksi ja pelotteeksi muille jotka mahdollisesti tulisivat ja yrittäisivät kerätä tietoja Dantelle. Tämän jälkeen oli vuorossa vielä jälkien sotkeminen ja tätä varten Kagero ampui ympärilleen vettä Bakushouhan ja Mizurappan avulla.

Saatuaan tällä tavoin sotkettua omat kengänjälkensä ja muut merkit siitä kuka tiimin tappamisen takana oli, Kagero suuntasi takaisin pohjoista kohti samaa reittiä kuin oli tullutkin. Hänen seuraava päämääränsä olisi raportoida Akumalle, joten nainen ei pysähtynyt matkan aikana kuin kerran, täyttääkseen vesileilinsä matkan varrella olevasta purosta. Pitäessään tällä tavoin vauhtia paluumatkan suhteen, Kageron onnistuikin päästä Akuman tukikohtana toimivan maanalaisen tunneliverkoston sisäänkäynnille juuri sopivasti aamun alkaessa sarastaa. Välittämättä käydä näyttämässä vammojaan lääkintäninjoille ihan vielä, Kagero lähti suunnistamaan hämärästi valaistuja käytäviä pitkin kohti tukikohdan keskustaa, missä Akuma yleensä oli helposti löydettävissä yhdestä isommista huoneista, jossa tämä hoiti tehtävien jakamisen.

Kageron onneksi, mies oli juuri saapunut paikalle ja samoin Shishio, Akuman oikeana kätenä tunnettu Hyouton, jolta Kagero oli oppinut ne muutamat verilinjansa tekniikat joita tällä hetkellä osasi.
"Olen palannut mestari", Kagero puhutteli Akumaa astuessaan sisään huoneeseen ja polvistuessaan sitten kunnioittavasti johtajansa eteen. Tatuoitu mies käännähtikin saman tien Kageroa kohti ja käveli hitain askelin lähemmäs.
"Mitä sait selville? Miksi Dante oli lähettänyt alaisiaan niin lähelle rajaa?" Akuma kysyi, samalla ristien odottavasti käsivartensa.
"Alaisten oli tarkoitus vakoilla rajavartijoitamme ja raportoida heidän aikataulunsa ja tekniikkansa eteenpäin Dantelle, jotta tämä osaisi koota iskuryhmät iskemään vartioasemille. Uskoakseni hän olisi sen jälkeen pyrkinyt syvemmälle pohjoiseen valloittaakseen alueemme", Kagero kertoi sen mitä oli kuullut Mugenilta ennen tämän tappamista. Akumalle tieto ei ilmeisesti tullut yllätyksenä, joskin mielessään mies mietti, että pitäisi ruveta käyttämään aggressiivisempia keinoja muiden alueiden valtaamiseksi ja sitä kautta Otogakuren yhdistämiseksi.

"Miten menettelit vakoojien kanssa?" Akuma kysyi seuraavaksi ja suuntasi tässä kohdin Kageroon tiukan katseen, joka kertoi, että tähän kysymykseen oli vain yksi oikea vastaus.
"Tapoin kaikki ja asetin ruumiit varoitukseksi muille jotka mahdollisesti tulevat heidän jälkeensä. Dante ei tule saamaan tietojaan", Kagero sanoi varmasti. Akuman kasvoille levisi kylmä, mutta silti jonkinasteista tyytyväisyyttä huokuva hymy, tämän kävellessä lähemmäs ja ottaessa vihdoin Kageron kaulaan kuuluvan pannan vyötäisillään olevasta kunailaukusta.
"Hyvin tehty Kagero", mies sanoi kiinnittäessään pannan takaisin naisen kaulaan.
"Voit poistua. Olet ansainnut pari vapaapäivää", Akuma päätti keskustelun, sillä välin kun Kageron tehtäväkeskeinen persoona asettui jälleen taka-alalle ja villimpi persoona taas astui esiin.

"Ilo olla avuksi", nainen murahti. Nyt kun panta oli jälleen kaulassa, äänessä ei ollut häivähdystäkään samasta kunnioituksesta kuin hetki sitten. Enemmän ääni kuulosti turhautuneelta ja turhautunut Kagero tosiaan oli, ajatellessaan että toinen persoona olisi hyvin voinut hoitaa tehtävän paljon nopeamminkin. Ja lisäksi se toinen oli ottanut vielä siipeensäkin jossain välissä.
"Löydät minut sairastuvalta jos tulee vielä jotain", Kagero tuhahti. Akuma vilkaisi synkästi naisen perään, kuin harkiten pitäisikö tälle persoonalle pitää pieni kurinpalautus tämän äänensävyn vuoksi, mutta katsoi sen kuitenkin lopulta aiheettomaksi. Tämä persoona ei kuitenkaan olisi ottanut opikseen samalla tavoin kuin toinen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11

Palaa sivulle “Pohjoinen osa”