Rakkaalla lapsella on monta nimeä (rope)

Orochimarun kuoleman jälkeen Otogakuren pohjoinen osa on päätynyt Akuman haltuun. Pohjoisessa sijaitsee yksi Orochimarun vanhoista tukikohdista ja Akuma alaisineen käyttää tätä tukikohtaa päämajanaan. Pohjoisen alueella on useita enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä, sekä riisinviljelyyn käytettyjä pieniä peltoalueita.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Rakkaalla lapsella on monta nimeä (rope)

Viesti: # 1603Viesti Southpaw »

Teslan ilmoittaessa poistuvansa paikalta, Akuma nyökkäsi hyväksyvästi, ryhtymättä esittämään vastalauseita. Tesla oli tehnyt hyvää työtä Kaguran napatessaan ja nyt tällä olisi taas täysi oikeus keskittyä taas omiin asioihinsa.
"Ei muuta. Onnea matkaan ja sitä rataa", Akuma totesi, sanoen viimeiset sanat ennemminkin muodon vuoksi kuin siksi että olisi todella tarkoittanut mitä sanoi. Kaguran vielä ilmoitettua toimintasuunnitelmansa ja lopulta poistuessa paikalta, Akuma odotti naisen pääsevän tarpeeksi kauas kuuloetäisyyden ulkopuolelle, ennen kuin lopulta kutsui yhtä henkivartijoistaan nimeltä. Kuin tyhjästä miehen viereen ilmestyi toisen polvensa varaan laskeutunut ANBU-ryhmän jäsen, joka jäi hiljaisena odottamaan herransa ohjeita.
"Lähetä joku niistä hiljattain ylennyksen saaneista perään tarkkailemaan miten hän hoitaa tehtävänsä. Tämä on uskoakseni hyvää harjoitusta heidän varjostamistaitojaan ajatellen", Akuma sanoi, viitaten sitten kädellään merkiksi että anbulla oli lupa poistua paikalta.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pohjoinen osa”