Kostoiskun estäminen (B/B)

Orochimarun kuoleman jälkeen Otogakuren pohjoinen osa on päätynyt Akuman haltuun. Pohjoisessa sijaitsee yksi Orochimarun vanhoista tukikohdista ja Akuma alaisineen käyttää tätä tukikohtaa päämajanaan. Pohjoisen alueella on useita enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä, sekä riisinviljelyyn käytettyjä pieniä peltoalueita.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 912Viesti Southpaw »

Varhain sinä aamuna Kagero oli päässyt ensimmäistä kertaa pukemaan uudet varusteensa ylleen ja katsoessaan lopulta lähtövalmiina itseään ja ANBU-maskin peittämiä kasvojaan peilistä, oli naisen pakko myöntää, että vaikutti hyvinkin uskottavalta. Kävellessään sitten hiljaisia, hämärästi valaistuja käytäviä pitkin Akuman toimistolle tehtävänantoa varten, nainen sai niiltä harvoilta kohtaamiltaan vastaantulijoilta aivan erilaisia katseita kuin ennen. Aikaisemmin häntä ei ollut pidetty paljon minään, mutta ylennys Akuman suorassa alaisuudessa olevaksi anbuksi oli kuitenkin tuonut mukanaan jonkinlaista kunnioitusta mitä hän ei ollut ennen saanut osakseen. Joskin Kageron tietämättä tämän kollegat nimittivät häntä jo Akuman koiraksi, johtuen tämän kaulassa olevasta pannasta. Naisen päästyä lopulta toimistolle, suurin osa muista kylän harvoista anbuista oli jo paikalla ja loppujenkin tullessa, ohjeet olivat hyvin selkeät ja yksiselitteiset. Läntinen osa oli Kogan kuoleman jälkeen kaaoksessa ja vailla johtajaa, joten heidän oli partiotiava alueella ja lopetettava kaikki paikallisten keskuudessa käytävät taistelut, samalla levittäen sanaa siitä, että alue kuului nyt Akumalle. Halukkaat heidän olisi värvättävä Akuman joukkoihin, joiden tehtävänä olisi myös saada alue rauhoittumaan ja kunnolla hallintaan, ennen kuin he voisivat jatkaa sotimista eteläisen ja itäisen osan kanssa. Ne jotka eivät kuitenkaan olleet valmiita hyväksymään Akumaa herrakseen, olisi tapettava.

Nämä ohjeet annettuaan, Akuma oli antanut lähtökäskyn ja iltapäivän tullen Kagero lopulta olikin päässyt jo hyvän matkaa etenemään kohti rajaa. Rajan kuitenkin lähestyessä ja naisen oikaistessa pienen metsikön läpi päästäkseen läntiseen osaan, tämän tielle yllättäen heitettiin räjähkunai, jonka nainen kykeni vain täpärästi väistämään heittäytymällä sivuun. Noustessaan taas pienen kierähdyksen jälkeen pystyyn, naisen katse osui kahteen nälkiintyneen näköiseen nuoreen poikaan, jotka kuitenkin nuoresta iästään ja nälkiintyneestä olemuksesta huolimatta tuntuivat osaavan jotain hyödyllistäkin.
"Minusta tuntuu, että teidän kahden olisi aika palata kotiin äidin luo", Kagero sanoi kasvojaan peittävän anbu maskin takaa, samalla pitäen kuitenkin kättään varuillaan toisen selkäpuolellaan roikkuvan miekan kahvalla.
"Eikä mennä! Me tultiin kostamaan Kouga-saman kuolema! Te Pohjoisen kätyrit olette ihmishirviöitä!" toinen pojista huusi vihaisena.

Vihu 1
Statsit: 60
Nopeus: 3

Vihu 2
Statsit: 60
Nopeus: 5

[Hukka mukaan ja sit NPC]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 931Viesti Ookami_Tez »

Kion oli pitänyt itselleen tauon viime yön jälkeen ja oli nyt samaisen metsän lähistöllä yrittämässä huomaamattomasti hiippailemaan ohi rajoista, matka kohteena Takikagure. Tosin huutelu sivummalla oli saanut Kionin kiinnostumaan ja mies oli lähestynyt ääniä huomaten, jonkun naisen ANBU maski päässä ja kaksi huonokuntoista nuorta uhittelemassa tälle. Ei kauhean reilu tappelu. Mutta minulla ei ole osaa taikka arpaa tähän parempi jatkaa matkaa ja käyttää tämän aiheuttamaa hälyä avuksi. Kion ajatteli aikoen lähteä pois taistelun alueelta vielä kun kerkeisi.
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 934Viesti LordVonKwaak »

Yoshi iski kätensä yhteen ja sen jälkeen maahan, muodostaen upottavan suon vihollisen alle.

Voitonvarmana käytetystä taktiikasta - olihan hän itse sen kehittänyt - Zanba käveli joitain askelia eteenpäin, asettuen Yoshin ja pohjoisen kätyrin väliin. "Viimesiä sanoja, pohjosen tollo?"

Yoshi
Hp: 15
Ch: 37
Nopeus: 3
*Doton Bunshin
*Yomi Numa (B lvl4), suo hidastaa nopeutta 9 (jos ei nopeus riitä, juuttuu raaja täysin kiinni)

Zanba
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 5
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 943Viesti Southpaw »

Toisen nuorista iskiessä kätensä maahan, Kagero ehti ottaa askeleen ennen kuin hänen alleen muodostui suo, josta oli kaikesta päätellen turha yrittää päästä liikkeelle ainakaan ilman erillistä jutsua. Toisen pojan sitten kysyessä viimeisiä sanoja, Kagero hymähti hieman.
"Kion! Tule tänne!" nainen huudahti yllättäen kovaan ääneen ja jäi sitten odottavan näköisenä seisomaan aloilleen, todettuaan jo sen ettei saisi jalkojaan omin voimin irti.
"Annan teille tilaisuuden liittyä Akuman joukkoihin vapaaehtoisesti. Mutta jos ette liity... pyydän vain ystävääni Kionia hoitelemaan teidät", Kagero sanoi kuuluvasti. Todellisuudessa naisen tarkoitus oli vain hämätä vastustajiaan uskomaan ettei ollut yksin ja käytti siihen tarkoitukseen edellisenä iltana kohtaamansa lateksipukuisen miehen nimeä. Se mistä naisella ei kuitenkaan ollut vielä tässä vaiheessa aavistustakaan, oli se, että Kion todella oli lähistöllä ja seurasi tälläkin hetkellä alkavaa taistelua.

Hp: 35
Ch: 43
Nopeus: 7 (suossa 0)
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 945Viesti Ookami_Tez »

Kion oli ja aloittamassa askelia pois päin kun kuuli nimensä. Kion nosti hieman päätään hämmentyneenä ja huomasi naisen huutaneen nimensä ja jatkoi tuon mainitsemista. Ja nyt kun Kion riisui naisen vaatteistaan ja maskistaan Kionin leuka rävähti auki. Toi on se Kagero sieltä lähteeltä ja se huomas, mut. Voi herran pieksut nytkö mun tarvii esittää osani tässä hommassa taas. Kion ajatteli napaten kämmeneen sopivan kiven jalkojensa juuresta ponnistaen sitten esiin puskien suojasta kiskaisten kiven kuin luodin kohti maajutsua käyttäneen miehen päätä ja lähtien siitä isolla ponnistuksella toisen Otolaisen niskaan Nagareboshin kanssa yrittäen upottaa nyrkkinsä miehen päähän metallihanskan kanssa.

Hp: 25
Ch: 35
Nopeus: 3
[kivi tulee 2+ vahingolla ja Nagareboshi täräyttää 16 damagella, jos sitä ei torjuta. Eli siis tippuu taivaalta metallihansikas edellä Zanban niskaan.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 970Viesti LordVonKwaak »

"Hä?" Käsiään maassa yhä pitävä Yoshi ei pystynyt paljoa liikkumaan, lähes suoran osuman kivestä. Sadattelusta huolimatta poika jatkoi Zanban suunnitelman mukaan - imien chakraa suonsa välityksellä siellä tarpovasta kunoichista.

"Ja kukas tää ystäväs oikee o?", sanat ehtivät tuskin Zanban huulilta, kun tämä kuuli Yoshin sadattelun takaaltaan. Kaveriaan vikkelämpi nuorukainen ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Ulkopuolisen hyökätessä Zanba kellahti selälleen maahan, osten tempulla juuri ja juuri aikaa suorittaa ylpeilemänsä tekniikan käsimerkit: "Katon: Karyuu Endan!"
Alatikasvava liekkivana söi, vaivalloisesti mutta siltikin, sähköpallon ja jatkoi matkaansa Kion kimppuun.

Yoshi (6p maa, 4p verilinja, nChu -1ch maa)
Hp: 11
Ch: 28
Nopeus: 3
*NpC no chakra imu (B lvl4, muotona saa ihtelleen uppien chakrat), imee Kagerolta 17ch

Zanba (10p tuli, nChu +1dmg tuli)
Hp: 20
Ch: 27
Nopeus: 5
*Karyuu Endan (B lvl4, muotona nopeammat käsimerkit), dmg 22 (Kioon n. 6)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 976Viesti Southpaw »

Kionin todella yllättäen ilmestyessä paikalle, myös Kagero käänsi vastustajiensa tavoin yllättyneenä katseensa koiht lateksipukuista miestä. Hän oli toivonut, että ajatus apuvoimine läsnäolosta saisi vastustajat varuilleen ja hänelle aikaa päästä tästä hemmetin mutavellistä vapaaksi. Ennen kuin nainen ehti kuitenkaan tehdä elettäkään hankkiakseen itseään vihollisten kimppuun hän tunsi kuitenkin yllättäen chakransa vähenevän rajusti. Hetken verran nainen räpytteli hämmentyneenä silmiään, miettien mistä tuo oli johtunut, ennen kuin tuli siihen tulokseen, että toinen vastustajista imi hänen chakraansa. Ja vieläpä hyvin rankalla kädellä. Viha sai Kageron silmät kapenemaan uhkaaviksi viiruiksi, jotka saattoi nähdä tämän maskin läpi.
"Minä. Tapan. Sinut", nainen sanoi ääni raivosta täristen, samalla kun päästi mutavellin ympärillään jäätymään, niin että saattoi tämän jälkeen pudottaa räjähdelapun vähän matkan päähän jaloistaan. Räjähteen räjähtäessä ja vahingoittaessa jäädytetyn mudan lisäksi myös naisen jalkoja, tämän onnistui kuitenkin kiskaista jalkansa irti kovettuneesta mudasta, minkä jälkeen tämä syöksyi raivoissaan kohti Yoshia, singoten kerralla neljä räjähdelappua kohti miestä. Hän tappaisi tuon chakravarkaan niin tuskallisesti kuin vain osaisi.

Hp: 28
Ch: 22
Nopeus: 7
RL: 5/10
*Jäädyttää suohon kuuluvan veden Mizu toketsu no jutsulla
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1140Viesti Ookami_Tez »

Kion ei kauheasti voinut kohti tulevalle liekkivanalle vaan painautui siitä läpi liekkien nuollen tämän kumista pukua nostaen sisällä olevaa lämpötilaa kivun levitessä tämän ruumiiseen. Tosin tämä myös tekisi varmasti alla olevan miehen väistön mahdottomaksi kun liekehtivä Kion tömähtäisi sen läpi hieman lämmöstä kiiltävä metallinen hanska edellä. Kion tiesti ettei ollut aikaa hukattavaksi ja heti maahan osuessaan tämä pakotti ensimmäisen porttinsa auki tuntien ikävän pistoksen toisessa jalassaan, joka oli tullut runnelluksi joitain päiviä sitten, mutta pakotti sitten vielä toisenkin portin auki sen palauttaen tälle kestävyyttä taistella lisää. Kion jatkoi siitä sitten suoraan Zanban kimpuun nopealla oikean kämmenselän lyönnillä ja siitä heti perään nopea ja voimakas potku tämän kylkeen tarkoituksena tyhjentää tämän keuhkot hapesta ja varmaankin mahalaukku mistä vain mitä siellä oli.

Hp: 8
Ch: 18
Nopeus: 13
[2. Portti päällä lyönnit ja potkut tekee 10+ vahinkoa per kpl. Ja se Nagareboshi tippuminen tietty tuli liekkien läpi sillä 16 vahingolla.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1160Viesti LordVonKwaak »

Zanba ei voinut käsittää mikä häneen oli iskenyt. Vihollisen, jonka olisi pitänyt olla silkkaa hiiltä, oli onnsitunut jotenkin iskeä poikaa tämän vahvimman liekin läpi! Vihan ja pelon sekaisin tuntein Zanba ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaan halusi karistaa hyökkääjän kannoiltaan. Ehtimättä suorittamaan tekniikkaansa ajoissa Zanba näytti räjähtävän tuleen saadessaaan tappavan osuman Kionilta, syösten surman lieskat ympäriinsä.

Pohjoisen lurjuksen kovettaessa ja räjäyttäessä tiensä suosta, Yoshi valmistautui toimimaan. Pojan huomio kiinnittyi kuitenkin tuliseen taisteluun kahden muun välillä - eikä turhaan, sillä naisen aikoessa sanoa jotain ilma räjähti liekkeihin. Kiroten ääneen Yoshi kovetti nahkansa suojaksi, perääntyen taaemmas saadakseen selkeämmän kuvan taistelusta.

Yoshi
Hp: 9
Ch: 17
Nopeus: 3
*Domu B, suojas 16

Zanba
Dööd
*Hokan (B), dmg 18 "yli kymmenen metriä joka suuntaan" eli kaikkiin
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1189Viesti Southpaw »

Vastustajan huomion yllättäen siirtyessä muualle, Kagerokin käänsi katseensa samaan suuntaan ja huomasi häntä kohti lähestyvät liekit. Tietämättä mitä muutakaan tehdä suojautukaseen, Kagero teki käsimerkit ja maahan laskeutuessaan puhalsi suustaan vettä kohti lähestyviä lieskoja. Vesi saikin osan lieskoista talttumaan, mutta pian Kagero kuitenkin joutui kohottamaan käsiään suojakseen välttyäkseen pahemmilta vammoilta. Liekkien kuitenkin lopulta laantuessa kokonaan, Kagero käänsi päätään, huomaten vastustajansa suojautuneen jonkinlaisen maakuvun sisään. Välttyäkseen joutumasta mahdollisesti uuden suon vangiksi, nainen hyppäsi läheisen puun oksalle ja heitti sitten kaksi räjähdelappua maakupua kohti saadakseen sitä edes heikennettyä jos ei muuta.

Hp: 18
Ch: 17
Nopeus: 7
RL: 5/10
*Suiton: Mizurappa, suojaa 8 dmg koska elementti
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1190Viesti Ookami_Tez »

Kion joutui vetäytymään osittain hyökkäykseltään vetäytyen nopein askelin liekkejä karkuun hakien suojaa Kageron vesisuihkusta lopulta tehdessä takaperin volttia tämä repäisi nyrkillään suuren määrän maata ylös nostattaen siitä lisäsuojan liekkejä vastaan molemmille itselleen ja Kagerolle. "Suojaa minua hänen hyökkäyksiltään niin viimeistelen tuon toisenkin." Kion sanoi Kagerolle liekkien alkaessa laantua ponnistaen sitten maasuojansa yli lähtien juoksuun kohti Yoshia nopeutensa turvin tähdäten nopean usean potkun sarjan vastustajan mahaan luottaen että Kagero turvaisi tämän vastustajan hyökkäyksiltä.

Hp: 5
Ch: 0
Nopeus: 13
[9 pisteen suoja tuo nostettu maa ja se molemmille Kagerolle että Kionille]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1192Viesti LordVonKwaak »

Tällä kertaa valmistautuneena, räjähdekunai tuli vastauksena kunoichin kunaihin. Samassa toinen vihollisista syöksyi uskomattomalla nopeudella kohti, saaden Yoshin kiroamaan toveriaan - tietämättä tämän kohtalosta.
Syöksy hidastui äkkiäilmestyneeseen suohon, sen ilmestyttyä sekä tekijänsä että hyökkääjänsä alle. Hidastava suo oli kaukana pysäyttävästä, mutta Kionin ongelmat eivät johtuneet siitä: seistessään omassa suossa Yoshi kosketti sitä jo valmiiksi, imien lopussa olevan vastustajan viimeisetkin voiman rippeet itseensä.

Yoshi
Hp: 9
Ch: 4
Nopeus: 3
*Yomi Numa (B lvl4), hidastaa 9 nopeutta
*Chakra imu D, -4ch (jos menee alle nollan => KO)


// Yoshi on siis ihtekin suossa (aivan reunalla) ja Kion varmaan puol välissä (aka keskellä) taikka vähän siitä yli. Tajunnan mennessä alkaa uppoamaan suohon vähän vaarallisessa asennossa joten... Doh, Kageron olis hyvä huomata se ajoissa ;) //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1218Viesti Southpaw »

"Kionin kehottaessa suojaamaan itseään hyökkäyksiltä ja lähtiessä suinpäin hyökkäämään, Kagero ojensi kättään miestä kohti kuin vetääkseen tämänkin puiden oksille.
"Odota, älä etene maan pintaa..." Kagero aloitti mutta Kion oli kuitenkin jo liikkeellä ja oli liian myöhäistä estää. Tietämättä mitä muutakaan tehdä taistelutoverin pelastamiseksi chakran imemiseltä, Kagero puhalsi maskissa olevasta pienestä suureiästä uuden vesiaallon, tähdäten kuitenkin tällä kertaa Kionin jalkojen alle, jonne parhaillaan muodostuikin suo kuten hän oli pelännyt. Tämän jälkeen nainen jatkoi jäädyttämällä äsken puhaltamansa veden ja onnistui näin muodostamaan Kionin ja suon väliin kiinteän alustan, jonka päällä Kion saattoi seistä ilman että menettäisi chakraansa tai alkaisi upota suohon.

Hp: 28 (hipaa takasi koska maamuuri)
Ch: 7
Nopeus: 7
RL: 5/10
*Mizurappa
*Mizu toketsu
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1246Viesti Ookami_Tez »

Kion ei ehtinyt edes miettiä suota huomaten vain veden kastelevan tämän lateksisia jalkoja sen lopulta jäätyen alustaksi tälle. Kagero oli tehnyt tarvittavan. Porttien teho ei harmillisesti riittänyt, mutta väsyneesti Kion jatkoi matkaansa loikaten ilmaan oikea käsi otti kiinni elohopea pullosta avaten korkin ja läikyttäen sen edeltä vastustajan päälle luoden jonkin asteisen näköesteen ja tuli alas sieltä vasen nyrkki metallisessa hansikkaassaan vastustajan leukaperiä kohti. Tämä oli Kionin viimeiset voimat ja lyönnin jäljiltä tämä päätyi muutaman pyörähdyksen päästä makaamaan maahan.

Hp: 5
Ch: 0
Nopeus: 3
[Elohopea on vaan elohopeaa (tosin painaa kyllä aika paljon kun tulee päälle, mutta ei mitään peliteknillistä) Lyönti sitten napsahtaa 5+ damagella.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Kostoiskun estäminen (B/B)

Viesti: # 1291Viesti LordVonKwaak »

Ajatellen, mutta ehtimättä imeä toiselta chakraa, suossa seisova Yoshi ei voinut kuin nostaa kätensä iskun eteen suojaksi. Isku osui niin että tuntui. Ihoaan kovettanut Yoshi ei kuitenkaan ollut iskunjälkeenkään poissa pelistä: torjuen toisen hyökkäyksen maalla kovetetulla kehollaan, poika imi iholle tulleen mätkijän viimeisetkin voiman hivenet vaikeuksitta.
Toisen tuupertuessa jalkoihin Yoshi vetäisi jo hamuilemansa kunain esille, katsoen sitä ja vielä taistelukuntoista vihollista merkitsevästi: liiku askelkin ja veri lentää.

Yoshi
Hp: 8
Ch: 2
Nopeus: 3
*Domu D lvl2 (suojas 7)
*Chakra imu D, -4ch (jos menee alle nollan => KO)


// Kerta maa tekniikoiden kautta imee, niin ihon kovettaessa toimi ihte maatekniikkana. Saipahan kämäinen versio jotain aikaiseksikin :D //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pohjoinen osa”