Sivu 2/2

Re: Matka pohjoiseen (S)

Lähetetty: 26 Touko 2015, 22:04
Kirjoittaja Southpaw
Fuyukin lähtiessä lähestymään ja tehdessä uuden kloonin vierelleen, Matsu tajusi olevansa alakynnessä ja että hänen olisi aika poistua paikalta. Uusia tilaisuuksi karkurin nappaamiseen tulisi kyllä. Ei ollut mitään järkeä uhrata henkeään täällä, sillä kylässä hänen katoamistaan varmasti ihmeteltäisiin jos hän jättäisi palaamatta. Viimeisenä oljenkortenaan nainen päätyi lopulta käyttämään jaloistaan päästämäänsä höyrypanosta, jonka voimin hänen onnistui päästä juuri ja juuri ajoissa pois Fuyukin ja tämän kloonin ulottuvilta. Saatuaan tällä tavoin taas tarpeeksi etäisyyttä Matsu loi vielä viimeisen kerran katseen Fuyukiin.
"Tänään tekniikkani eivät kenties ole tarpeeksi kuumia sinun voittamiseesi... Mutta jonain päivänä palaan perääsi vahvempana. Jumalattaren seuraajat eivät anna sinun eksyä pimeyteen", Matsu sanoi ennen kuin lähti nopeasti juoksemaan pois paikalta.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 2
Nopeus: 12

[Läpi, ellet sit halua lähteä takaa-ajoon ja tappaa tuota?]

Re: Matka pohjoiseen (S)

Lähetetty: 27 Touko 2015, 13:40
Kirjoittaja Piisamirotta
Toinen oli edennyt huomattavan matkan, mutta se oli turhaa, sillä Fuyuki ei antaisi tämän paeta. Ilma kylmeni ja toisen ympärille muodstui jäätornaado, joka leikkeli ja jäädytti tätä. Tornaado esti toista liikkumasta, jonka aikana jääsydän ja hänen klooninsa olivat päässeet hyvin lähelle ja kun jutsu loppui, molemmat hyökkäsivät lyömällä Matsua nyrkeillään. Matsu tiesi tasan tarkkaan mitä lyönnin osuminen merkitsisi. "Et olisi päästänyt minuakaan karkuun, joten en päästä sinua", nainen sanoi hyytävästi.


Yuki Fuyuki
Hp: - (19 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 8
Nopeus: 9

Tornaado tekee: 27dmg ja palelluttaa/kylmentää.
Jos kumman tahansa nyrkki osuu, se on jäävankila. Kestää 33dmg.

Re: Matka pohjoiseen (S)

Lähetetty: 27 Touko 2015, 14:44
Kirjoittaja Southpaw
Matsun chakran ollessa lopussa, ei tällä ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua ympärilleen muodostuvaa jäätornadoa vastaan. Kun Fuyukin ja tämän kloonin viimeiset iskut sitten tulivat, mies joutui jälleen tutun jäävankilan sisään, tällä kertaa kuitenkin ilman mitään keinoa päästä vankilasta ulos. Jään ollessa painuneena hyvin tiiviisti miestä vasten, ei tällä ollut loppujen lopuksi kovinkaan paljon happea käytössään, joten varsin nopeasti tämän kasvot alkoivat sinertää, kunnes mies lopulta heitti henkensä jäävankilan sisäpuolella.

[Läpi]

Re: Matka pohjoiseen (S)

Lähetetty: 27 Touko 2015, 14:53
Kirjoittaja Piisamirotta
Fuyuki oli poistanut hetkeksi suurimman esteen matkaltaan. Jääjumalatar ei lähettäisi toista hänen peräänsä, mutta ennen pitkää joku muista kultin soluista tulisi. Nainen oli tosin suunnitellut tuhoavansa ne kaikki. Ensin hänen oli kuitenkin suunnattava pohjoiseen. Matka alkoi piipahtamalla satunnaiseen pubiin, missä luonnollisesti oli testosteronihärkiä, jotka eivät välittäneet naisen sinertävästä ihosta, vaan halusivat sitä mitä he yleensä halusivat. Yksi heistä kävi käsiksi Fuyukiin hieman kovemmin ja nainen juoksi karkuun esittäen viatonta ja haavoittuvaista. Mies jahtasi häntä ja kaatoi lopulta maahan. Toisen alkaessa riisua Fuyukia, tämä vastusteli, muttei liian kovaa, sillä hän halusi toisen pääsevän hieman pidemmälle. Hetken päästä se tapahtuikin. Mies pakolla suuteli jääsydäntä, joka otti miehestä otteen ja jäädytti tämän samaan aikaan suudellen tätä. Mies jäätyi sekä sisältä, että ulkoa. Jääjumalatar tai pikemminkin hänen sinettinsä oli saanut uuden uhrilahjan. Rituaalin jälkeen mörkö jatkoi matkaa pohjoiseen.