Sivu 1/1

Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 24 Elo 2019, 23:19
Kirjoittaja sumufani
Viimeisimmän kohteen paetessa hänen luotaan lemmikki eläimen turvin Muon oli kerännyt todisteet läsnäolostaan naisen omistaman mökin ympäristöstä ja kuluttamalla aikaa oppiakseen naisesta hän oli jäänyt likimain tyhjin käsin. Mitään muuta tietoa hän ei ollut saanut lukuunottamatta naisen likimain pakollista halukkuuta järjestykseen ja siisteyteen ehkä kavensivat hänen mahdollisia etsimis paikkojaan. Mutta oli korkea aika palata kottin valmistamaan seuraavat annokset myrkkyjä ja lepoa jota nuorukainen nyt kipeästi tarvitsi.
Vaikka hän oli likimain voittanut tuntui tappio karvaalta Muonin mielessä, mutta juostessaan kotia kohti ajatus naisen saavan alati pahenevan myrkytyksen vaikutuksen päälleen piristi hänen mieltään. Ehkä ja vain ehkä nainen kuolisi vammoihinsa.

Kotiin päästyään kiriläinen aloitti myrkkyjensä valmistuksen heittäen mutaman nopeasti vaikuttavan särkylääkkeen kurkkuunsa sillä vaikka oli selvinnyt taistelustya hengissä se ei tarkoittanut etteikö kipu olsi vielä tulossa. Saatuaan sekoituksensa joko valmiiksi tai tiputtamaan kapseleihin kiriläinen päätti romahtaa kulusta nähneelle sohvalleen ja nukahti lukiessaan seuraavasta kohteestaan, joka vietti aikaansa sumuisessa puistossa. Mies ja hieman vanhempi mies, mutta oli outoa että juri hän oli kohteena. Uni kuitenkin vei teinin mennessään ja murheet sen mukana.


Herättyään Muon lastasi huolsi aseensa ja myrkytti vaarnat myrkky sekoitukseensa ennen kahden lataamista käsissään oleviin putkiin. Pukeutuessaan normaaliin vaatetukseensa Muon kaikessa rauhassa latasi piilotetut taskunsa täyteen tarvitsemiaan varusteita.

Suuntanaan puisto nuorukainen oli liikkeellä oudon varhain sillä hän halusi edes aluksi varmistaa tiedon pitävän paikkaansa vanhuksen viettävän aikaa siellä. Aluksi hän kulki kansan mukana ruoka tunteihin ja satunnaisesti myös puiston läpi, jossa näki sattumalta myös kohteensa.

Huomion kerääminen oli viimeisin asia jota Shuuha halusi joten hän istui penkille vastapäätä lehteä lukevaa herrasmiestä ja nuorukainen nyökytteli päätään aivan kuin olsii kuunnellut musiikkia ja katsellut taivasta. Muutamia muita nuoria teki samaa vähän matkan päässä ja Muon liikkutteli sormiaan kuin soittaakseen soitinta. Alkuun vanhus ei tuntunut pittavan Muonista, mutta päätti liikkua vastapäätä olevan nuorukaisen penkille. Kulmiaan kohoittaen Muon teki tilaa vanhemmalle miehelle ja katsoi toisen suuntaan kysyvästi, mikä oli johtanut tähän tilanteeseen.

A vihu joten 100 stattia ja 6-9np

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 25 Elo 2019, 21:42
Kirjoittaja Southpaw
Kazukon siirryttyä samalle penkille Muonin kanssa, vanha mies oli edelleen lukevinaan lehteään eikä vilkaissutkaan Muonia päin. Siitä huolimatta tämä kuitenkin puhui ja vaikutti selkeästi tietävän kuka Muon oli.
"Tiedän kyllä, että ylempäsi ovat lähettäneet sinut minun perääni. Jospa siirtyisimme jonnekin syrjemmälle missä voimme hoitaa tilanteen rauhassa? Olisi sääli ratkaista tämä tilanne täällä puistossa näin kauniina aamuna", vanhus sanoi vaimeasti Muonille. Tämän jälkeen mies oli lukevinaan lehteäään vielä hetken ennen kuin lopulta nousi ylös, taitteli lehden siististi kainaloonsa ja lähti kävelemään puistosta poispäin, hitaaseen tahtiin kuten tämän ikäiset vanhukset yleensä. Vanhuksen tie vei lopulta aivan kylän reunamilla sijaitseville harjoitusalueille, missä ei näin aikaisin aamusta olisi vaaraa siitä, että joku sivullinen sattuisi osumaan paikalle, toisin kuin puistossa, missä oli ollut muutamia muitakin nuoria Muonin lisäksi.

Hp: 30
Ch: 70
Nopeus: 7

[Tänne jos tulisit?]

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 28 Elo 2019, 17:37
Kirjoittaja sumufani
Miehen kuiskiessa nuoremalleen lukiessaan lehteä Muo antoi nopean vilkaisun kohteelleen. Pukeutui samoin ja käyttäytyi hyvin harkitusti. Ajatus nuorukaisen mielessä viime yöstä yhä kummitteli mielessä. Rauhallisen tyynenä nuorukainen kuitenkin nosti peukalonsa pystyyn toisen ehdotukselle ja jatkoi puistossa kulkevan kansan liikkumista samalla pitäen yllä musiikia kuuntelevan nuoren kuvaa ennen kuin olisi lähdön hetki. Kumpikin tuntui odottavan toisen lähtevän edellä, mutta vanhempi herra kyllästyi ennen jahtaajaansa ja asetti lehtensä kainaloonsa ennen lähtöä. Hän antoi miehelle jokusen metrin etumatkan, mutta ei laskenut miestä silmistään. Epävarmana kiriläinen kuitenkin saapui miehen perässä kentälle ja kirjoitti vihkoonsa yhden ainoan kysymyksen.
’’Oletko kunnian mies?’’
Odottaen hetken nuori kiriläinen otti selvästi asennon, jossa oli epä tasapainossa vaikkakin tarkoituksella nähdäkseen miehen reaktion. Nuorukaisen jalat olivat ristissä ja hän koukisti jalkojaan nojatakseen vasempaa jalkaa oikeaan jalkaan joka oli edessä. Kädet roikkuivat rentoina ja saadakseen liikettä Muon liikutti oikeaa olkapäätään ja heilautti oikeaa kättään eteen päin heittäen kolme shurikenia. Käyttäen liikkettään hyväksi Muon pyörähti nopeasti ympäri käyttäen vasenta jalkaansa tuki pisteenä ja heitti vasemman kätensä shurikenit kohden vanhempaa herraa.

Muon
Hp:27
Chk:93
Np: 10
4p Fuuton(+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)
2p lääkintä (1dmg/-1ch, B-tasolle asti)
4p Suiton (+2/-2chk A/A- tasolle asti)

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 31 Elo 2019, 21:58
Kirjoittaja Southpaw
Heidän päästessään harjoitusalueelle, mies asteli sitten keskemmäs isoa aukiota jolle harjoitusalue oli rakennettu. Tämän jälkeen Kazuko jäi odottamaan, että hän vastustajansa pääsisi myös lähemmäs.
"Olen valmis heti kun sinäkin", mies sanoi Muonille, ottamatta kuitenkään minkäänlaista valmisuasentoa. Tämä näytti seisovan vain tyynesti paikoillaan, kädet rennostyi sivuillaan. Muonin lopulta aloittaessa taistelun heittämällä häntä kohti shurikeneita, vanhus pudisteli hieman päätään. Muon yritti selkeästi liikkeillään peittää hyökkäystään, mutta onnistui siinä kuitenkin huonosti, ainakin vanhuksen mielestä. Shurikenien lähestyessä Kazuko kuitenkin otti kainalostaan kasaan taitellun lehtensä ja kohotti siten sitten eteensä, niin että saattoi huitaista shurikeneita lehtensä avulla, niin että isku heittoaseiseen tuli sivultapäin. Tämä aiheutti sen, että shurikenit lensivät lopulta vain maahan Kazukon viereen, raapaisten ainostaan hieman lehden pintaa, puoliksi täytetyn ristikon kohdalta.
"Harmi. Olisin halunnut täyttää tuon loppuun", mies totesi tyynesti ja kumartui sitten laskemaan lehden käsistään maahan. Tämä antoi samalla miehelle tilaisuuden koskettaa maanpintaa ja seuraavassa hetkessä Muon saisi huomata seisovansa polviaan myöten keskellä vastustajansa muodostamaa mutakuoppaa.

Hp: 30
Ch: 64
Nopeus: 7
*Yomi numa, B-taso, hidastaa Muonin nopeutta -4,

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 04 Syys 2019, 15:58
Kirjoittaja sumufani
Nuorukaisen sääliksi mies tuskin kiinnitti huomiota hänen isoon vihkoon kirjoittamastaan kysymyksestä ja siltikin turhan helposti tuntui torjuvan hänen heittämänsä shurikenit.
Kaksi asiaa olivat selvässä ristiriidassa ja nuori kiriläinen tarvitsi joko lisää tietoa tai tuon vanhuksen näössä ei ollut mitään vikaa. Kuitenkin miehen kumartuessa laskemaan lehteään maahan Muon itse teki muutaman sinetin ja usva hänen ympärillään alkoi tihentyä lopulta jättäen vain epämääräisen siluetin sumuun ja muodostuneeseen suohon hänen jalkojensa alla.
Kuitenkin jätettyään varjokuvansa suohon Muon oli kiertänyt vanhuksen selän puolelle ja chakraansa keskittämällä käsivarressaan olevaan putkeen hän vapautti tuuli aallon ja putkessa olleen vaarnan kohti vanhusta.

Muon
Hp:27 
Chk:69
Np: 10
4p Fuuton(+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)
2p lääkintä (1dmg/-1ch, B-tasolle asti)
4p Suiton (+2/-2chk A/A- tasolle asti)
*liikku Muon Satsujin Jutsul ja jätti varjokuvan suohon
*Zankyokukuuha Btasone dmg 17+5vaarnasta eli 22

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 09 Syys 2019, 16:54
Kirjoittaja Southpaw
Usvan alkaessa yllättäen tihentyä heidän ympärillään, Kazuko arvasi vastustajan käyttäneen Kirigakure no jutsua, joka näillä suunnilla oli varsin yleinen tapa aloittaa taistelu, jotta voisi piiloutua sumun sekaan ja tappaa kohteensa huomaamatta. Se ei kuitenkaan Kazukon mielestä ollut koskaan ollut paras toimintatapa tällaisessa tilanteessa kun hän tiesi sumun olevan vastustajansa nostattama eikä luonnollinen ilmiö. Hänen kokemuksensa mukaan Muonin kannalta paras tapa olisi ollut nostattaa sumu jo aiemmin puistossa ja tappaa hänet puiston penkille kenenkään huomaamatta, mutta nämä nykynuoret... syystä tai toisesta Muon epäröinyt ja nyt oltiin täällä syrjäisellä harjoitusalueella, koska nuorempi ninja oli ollut liian pehmo tappaakseen häntä kuten tehtävänanto oli luultavasti kuulunut.

Päättäen käyttää sumua hyväkseen, Kazuko lähti siirtymään aiemmalta paikaltaan ja juuri ajoissa sillä hän ehti ottaa vain pari askelta, kun tunsi pistävää kipua olkapäässään, vaarnan osuessa siihen. Kiitos hänen siirtymisensä, vaarna ei ollus osunut mihinkään elintärkeään, mutta se oli aiheuttanut riittävän syvän haavan, että ilman hoitoa, hänelle varmasti kävisi huonosti. Lisäksi hän pystyi osumakohdan perusteella melko hyvin päättelemään missä suunnassa Muon sillä hetkellä oli, vaikka hän saattoikin erottaa varjokuvajaisen aiemmin tekemänsä suon keskellä. Päättäen tässä tilanteessa turvautua laaja-alaisempiin tekniikoihin jotta saisi Muonin ansaan, Kazuko kumartui koskettamaan maanpintaa. Tämän seurauksena jonkin matkan päässä hänestä Muonin jalkojen alle muodostuisi kuoppa jonka reunoilta alkoi nopeasti lentää lohkareita tätä päin. Vaikka Kazuko ei tiennytkään Muonin tarkkaa sijaintia, Muonin olisi silti hankala välttyä joutumasta jutsun uhriksi juuri siksi, että se muodostuisi laajalle alueelle.
Hyökkäyksensä tehtyään, Kazuko muodosti vierelleen vielä kaksi maakloonia, jotka lähtivät nopeasti hänen viereltään sumun sekaan, hänen taas perääntyessään lähemmäs harjoitusalueen reunaa. Jos hän pelaisi korttinsa oikein, hän voisi houkutella Muonin hyökkäämään yhden kloonin kimppuun ja laittaa sitten toisen hajoamaan, jolloin tämä ehkä luulisi tappaneensa oikean Kazukon. Se antaisi hänelle aikaa häipyä kylästä ja kadota, sillä vaikka Kazuko olikin suostunut taistelemaan Muonin kanssa täällä syrjemmässä, ei hän silti ollut suostunut kuolemaan.

Hp: 8
Ch: 39
Nopeus: 7
*Assai Rikujou, 27-33
*Klooneja 2/2

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 11 Syys 2019, 18:53
Kirjoittaja sumufani
Laukaistessan myrkytetun vaarnansa Muon oli likimain varma osumastaan ja vaikka miehen murahdus kuullosti kivuliaalta nuori kiriläinen pysyi liikkeessä. Paikoilleen jääminen vain johtaisi ylpeän nuoren miehen kohtaamaan uuden kohtalon vihollisen kynsissä. Vaikka nyt he olivat tasaisella alustalla eivätkä metsässä kuten viime kerralla Shuuha tunsi tasapainonsa järkkyvän maan alkaessa pettää hänen altaan. Pudotessaan kuoppaan hän antoi sumunsa hälvetä ja vapautti vaarnattoman kätensä putken kohden kuopan reunaa. Uusi ilman purkaus tapahtui ja ollessaan tekniikan reunamilla hänen päälleen ei ollut satanut onneksi niin paljon kiviä vaikka pari paha osumaa olikin käynyt. Kuitenkin matalan tason shunshin tason tekniikkansa aktivoidessaa nuorukainen ilmaantui kuopan reunalle nähdäkseen kolme vihollista. Maa elementin huomioon ottaen kaksi muuta olisivat klooneja, mutta vain yksi herätti nuorukaisen huomion. Etääntyvä hahmo. Vetäen bumaranginsa esiin ja heittäen sen laajassa kaaressa tietäen käännöksen olevan niillä main missä kohde olisi Muon muodosti pari käsimerkkiä ja poksahdukset kuuluivat ilmassa ja yksi heitetty ase muodosti oikean parven heiteetyä asetta. Oli tietenkin mahdollista että nuorukainen oli erehtynyt kohteestaan, mutta tämä riski tuntui oikealta ja lähtiessään miehen perään nuorukainen ei antanut kahdelle muulle kopiolle huomiota sillä vanhus tuntui liian epäilevältä vain olemaan hänen lähellään.

Muon
Hp:17 
Chk:39
Np: 10
4p Fuuton(+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)
2p lääkintä (1dmg/-1ch, B-tasolle asti)
4p Suiton (+2/-2chk A/A- tasolle asti)
*Zankyokukuuha Btasone dmg 17 suojas osittai kiviltä
*Shuriken Kage Bunshin no Jutsu Damage: 22
osuneessa vaarnassa oli myrkkyä joka tekee -3hp ekalla -6hp tokalla ja -11hp kolmannella vuorolla. A tasonen
bumerangissa jonka Muon heitti on A tasosta myrkkyä ja vaikutus o -6np ja huonovointisuutta jos yksikää bumerangi osuu

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 18 Syys 2019, 00:11
Kirjoittaja Southpaw
Vaikka Muon arvasi oikein kuka kolmesta hahmosta oli alkuperäinen, tämän ei kuitenkaan olisi kannattanut keskittyä pelkästään alkuperäiseen, sillä se antoi klooneille tilaisuuden toimia oikean Kazukon sijaan. Muonin vetäessä siis bumeranginsa esiin, toinen klooneista jo laskeutui koskettamaan maan pintaa ja muodosti Muonin jalkojen alle useita teräviä maapiikkejä, jotka osuessaan tulisivat tekemään pahaa vahinkoa nuoren miehen jaloille. Mikäli Muon taas yrittäisi väistää, tämän olisi pakko jättää bumeranginsa heittämättä. Toinen klooni puolestaan nostatti omalla tekniikallaan maasta useita eri kokoisia kivensiruja ja lohkareita, jotka lähetti lentämään ilman halki sakeana ryöppynä kohti Muonia. Tekniikan tarkoitus oli sekä vaikeuttaa Muonin tähtäämistä mikäli tämä heittäisi bumeranginsa, sekä toimia suojana alkuperäiselle Kazukolle, sillä tarvittaessa klooni kykenisi ohjaamaan kivenmurikat torjumaan bumerangiryöpyn, jonka Muon suunnitteli tekevänsä. Kiitos kloonien nopean toiminnan oikea KAzuko sai tilaisuuden huomata myrkyn vaikutuksen, sen alkaessa levitä ympäri hänen kehoaan. Tuntiessaan olonsa heikkenevän, hän arvasi oitis olevansa mennyttä, sillä hänellä ei ollut käytössään vastamyrkkyjä, joilla pelastaa itsensä. Hän voisi yrittää päästä pakoon täältä, mutta mikäli hän ei pääsisi myrkystä eroon, tulisi hän väistämättä kuolemaan hitaasti ja tuskallisesti.

Hp: 5
Ch: 15
Nopeus: 7
*Klooneja 2/2
*Maapiikit, 19 dmg
*Kiviryöppy, 23 dmg

[Otan bumerangien daman seuraaval vuorol riippuen siitä päättääkö Muon jättää sen heittämättä vai ei]

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 20 Syys 2019, 21:10
Kirjoittaja sumufani
Tietäessään myrkkynsä vaikuttavan ja matkan lähinpään sairaalaan olevan matkaa. Miltei pirullinen hymy näkyi nuoren miehen kasvoilla ja kaivettuaan bumeranginsa esiin hän joutui pakon edestä pysähtymään tähkäyksen takia. Maan heikko tärinä sai nuorukaisen loikkaamaan ilmaan ja osoittamaan kätensä kohti maata. Josta pian alkoi puskemaan piikkejä ja Muonin yhä pitäessä bumerangiaan sormillaan ampui vaarnattoman kätensä putkesta voimakkaan ilman puuskan. Kuitenkin ääni, joka muistutti kiven hiomista tosuat vasten sai nuoren kiriläisen katsomaan äänen suuntaan ja pirullisen hymyn lanstimatta hän ampui vaarnallisen ilma putkensa latauksen kohti päin tulevaa uhkaa. Vaarnan lävistäessä suurimman lohkareen Muon laskeutui pienien terävien kivien päälle ja sitä tuntemusta saattelivat päälle satavat kiven sirut. Sentään vanhempi herra ei kuullostavan olevan lääkintä ninja mutta piikkien yli sujahtava Muon jätti kloonit uudestaan sikseensä hänen alkaessa jahtaamaan kohdettaan.

Muon
Hp:12
Chk:37
Np: 10
4p Fuuton(+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)
2p lääkintä (1dmg/-1ch, B-tasolle asti)
4p Suiton (+2/-2chk A/A- tasolle asti)
Zankyokukuuha x2
ensimmäinen jo kertaalleen ammuttu kohi maapiikkjä tortjui 15dmg
toises oli vaarna ja torjui 22dmg kiviryöpystä
ja .2 shunshin no jutsjusta Muonin liikkuessa piikkein alueelta kohti oikeaa Kazukoa

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 08 Loka 2019, 23:21
Kirjoittaja Southpaw
Muonin selvittyä vastassaan olevista tekniikoista, tämä saisi todeta, että jahtaaminen oli jo turhaa. Myrkyn jatkaessa edelleen vanhan miehen elimistön tuhoamista, tämä oli lyyhistynyt verta yskien polvilleen, kykenemättä edes yrittämään pakenemista enää. Aikomatta kuitenkaan luovuttaa ennen kuin olisi antanut kaikkensa, mies sinnitteli tajuissaan vielä sen verran, että tiedosti Muonin tulevan lähemmäs. Tämän päästessä iskuetäisyydelle, mies kosketti viimeisillä voimillaan maan pintaa. Muonin selän takana maasta sinkouti viistosti ilmaan useita eri kokoisia kivineuloja, jotka oli tähdätty kohti muonin selkää. Tämän jälkeen mies viimein kaatui kuolleena maahan ja tämän luomat kloonit hajosivat maakasoiksi harjoituskentälle.

Dead
*Kivineulat, 21 dmg

[Neuloista kun selviät vielä niin läpi]

Re: Kohtaamisia (A)

ViestiLähetetty: 11 Loka 2019, 16:32
Kirjoittaja sumufani
Vauhtiaan hidastamatta ja selvästi varomattomana Muon näki kohteensa lyyhistyvän, mutta vielä sinnitteli myrkkyä vastaan. Vaikka miehen tekniikan teko hetki livahtinuorukaisen tarkkojen silmien ohi niin maasta tuleva ääni varoitti häntä vaarasta. Silti nyt ei ollut aika pysähtyä saati keskittyä mitä selän takana tapahtui. Hän asetti kätensä kyljilleen ja hetken chakran keskittämisen jälkeen nuorukaisen kämmenistä vapautui ujeltava tuulen puuska. Sen antaman rekyylin suomin Muon sai vielä hieman lisää vauhtia ja lopulta liukuen verta yskivän miehen viereen.
’’Kyläsi arvostaa uhraustasi.’’
Muon sanoi likimain kuiskauksena kuolevan miehen korvaan ja otti toisen kantoon, sillä kuollut ruumis herättäisi varmasti huomiota harjoitus alueen reunamilla. Poimiessaan vaarnansa hetken etsinnän jälkeen nuori kiriläinen alkoi suuntaamaan köyhempien asumis aluetta, sillä siellä hän tiesi muutaman hyvän paikan jemmata ruumis jos toinenkin.

//kiitos npclle//