Sivu 1/1

Shuuha Muon(kadonnut ninja)

Lähetetty: 04 Joulu 2017, 18:19
Kirjoittaja sumufani
Nimi: Muon Shuuha
Sukupuoli: Mies
Ikä: 14
Kylä: Kylätön( entinen kirakagure enen pakoa)
Bloodline:
Klaani:
Ninjan taso: Nuorempi Tokebutsu jounin(ennen pakoa)
Chakraelementti: Vesi ja tuuli
Ammatti: - (entinen kirikaguren metsästäjä)

Teema musiikit
Taistelu


Luonne:
Muon on aina ollut hiljainen lapsi perheessään ja vähä sanainen, jos hänet on saanut ylipäätään puhumaan. Miehen alulla on hiljainen ääni ja harvoin puhuu kenellekkään perheensä ulkopuolella, mistä hyvin usein tulee käsitys hänen olevan mykkä. Muon tiedostaa asian ja uusien ihmisten joukossa hän usein osoittaakin kurkkuuaan merkiksi, että ei voi puhua. Muon on muutenkin aina ollu enemmän kuuntelija, minkä takia hänellä on normaalia parempi kuulo.
Hänen aloitettuaan akatemian hänestä saatiin ajan mittaan kylmä luonteinen, ketä ei haitannut tappaminen. Kiitos siitä kuuluu päätökselle ottaa hänet erikois joukkojen koulutukseen ja panostaa laatuun eikä määrään.
Tottelee saamiaan käskyjä viimeistä pilkkua myöten ja pyrkii aina lopettamaan taistelun mahdollisimman nopeasti ja hiljaisesti vaikkakin, jos ohjeistuksessa on aukkoja millä hän voisi välttää taistelun esimerkiksi lahjomalla kohteen tietoja varten Muon on valmis myös moiseen. Loppujen lopuksi jos ohjeistuksessa ole mainintaa, missä kunnossa kohteen tulee olla hän mieluummin tainnuttaa kohteensa kuulusteluja varten. Muon ei pidä äkillisistä äänen nousuista saati siitä, jos vihollinen kerskailee voimillaan tai ylivertaisilla taidoilaan. Hänellä on normaalin ihmisen hermot, mutta nuo ominaisuudet ihmisissä ärsyttävät häntä ja saavat hänet vihaiseksi erittäin nopeasti. Mikään ei hänen kehon kielestään kerro hänen olevan vihainen vaan, kuten muutkin tunteet hän tukahduttaa sen pysyen ilmeettömänä ja hiljaisena ollen valmiina kaikkeen. Siltikin nähdessään henkilön joka kiinnostaa häntä hänen on hankala hallita itseään tai haluaan alkaa tutkia toisen kehoa mikä näyttää saavan hänen verenhimonsa kiihtymään vaarallisen nopeasti.

Ulkonäkö:
Muon on 160 cm pitkä miehen alku ja hoikalla ruumiin rakenteella. Muon pukeutuu korkea kauluksiseen harmaaseen takkiin, jossa on syvä huppu. Hänellä on huppu suurimman osan ajasta päässään ja kauluksen kanssa ne piiloittavat hänen kasvonsa melko hyvin sen suuremmin haittaamatta hänen näköään. Takin hihat ovat leveähköt ja takki muutenkin ylttää häntä polviin asti. Muonilla on harmahtava lyhyt tukka ja vihreät silmät. Kunai ja shuriken kotelot löytyvät molemmat Muon oikeasta jalasta. Muonin kasvot ovat solakat, jos hänet yllättää ilman vaatteidensa tuomaa suojaa. Päässään nuorukainen pitää myös harmaata huivia, joka on hieman hänen silmillään.



Muuta: Molempi kätinen ja pystyy kuulonsa avulla hahmottamaan ympäristöään.

Historia

Lähetetty: 04 Joulu 2017, 18:20
Kirjoittaja sumufani
Historia

Muon syntyi neli lapsiseen perheeseen nuorimpana lapsena. Hänellä on kaksi isosiskoa ja isoveli. Isoveli on lapsista vanhin ja isän ja äidin luotto poika, jos heillä menee tehtävillä pitkään. Molempien vanhenpien ollessa vielä aktiivisia shinobeja sai jokaisen heistä aikuistumaan ehkä liian nopeasti, mutta he kolme pitivät huolta Muonista hänen ollessa nuorin. He olivat luottavaisia vanhempiinsa ja hyvin pitkään he pärjäsivät kolmistaan. Juuri Muonin akatemian kynnyksella kuitenkin äiti menehtyi tehtävällä ja isä jäi vammojensa takia varhais eläkkeelle.
Aluksi kaikki näytti menevän samaan malliin, että he pitivät neljästään huushollia kasassa vain pienellä erolla. Isä istui suurimmat osat päivästään television edessä masentuneena ja satunnaisesti meuhkasi humalassa läpi yön. Muon aina vetäytyi kuoreensa ja lapset linnoittautuivat aina samaan huoneeseen, että isä ei tekisi mitään peruuttamatonta. Isä oli enää nimellisesti isä Muonille, joka haki aina turvaa siskoistaan ja isoveljestään. Heidän keskellä hänen oli turvallinen olo ja hän kykeni kuulemaan milloin juoppo alkaisi liikkua etsimään heitä. Asiat muuttuivat vuodessa hyvin paljon ja Muonin päästyä 7 vanhaksi ei ollut uusi asia, että hänessä oli jokunen mustelma kun akatemiaan pääsi ja opettajien mielestä Muon tuntui hieman etäiseltä muihin nuoriin verrattuna. Hiljaiselta vaikka arvosanat olivatkin erinomaisia ja viimein koitti se päivä, joka muutti Muonin elämän. Kiitos hänen arvosanojensa ja muutenkin erinomaisen suorituksen takia hänet haettiin koulu päivän alussa puhumaan rehtorin kanssa.
''Olemme seuranneet sinun kehitystäsi ja ikäisesesi näytät paljon potentiaalia.''
Muon vain katsoi miestä silmiin eikä sanonut, mitään vaan katsekontaktilla ilmaisi kuuntelevansa.
Rehtori tiesi, ettei Muon paljon puhunut ja jatkoi häiriintymättä.
''Joten sain pyynnön siirtää sinut toiselle koulutus pisteelle, minkä ansiosta pääset palvelemaan kylääsi muiden lahjakkaiden kanssa.''
Muon hieman hämmentyi miehen sanoista ja kallisti päätään miettiessään noita sanoja. Muiden hänen kaltaistensa kanssa? Hän oli lahjakas?
''Sinä joudut myös lähtemään kotoa, sillä tämä koulutus vaatii kaiken aikasi.''
Rehtori lisäsi ja tuon lisääminnen sai Muonin pään nyökkäämään. Hän ei halunnut olla kotona ja muistutuksena sieltä oli tänä aamuna komea mustelma hänen kasvoissaan.
''Lähtekäämme siis. Saatan sinut sinne ja olen jo ilmottanut koti väellesi asiasta. Tavaroista sinun ei tarvitse huolehtia, sillä siellä on kaikki mahdollinen mitä voit tarvita.''
Tämä kuullosti melkein liian hyvältä lapsen korville ja rehtorin kävellessä edellä huoneen ovesta ulos rappu käytävään Muon sai seurakseen kuusi muuta hänen ikäistään lasta, jotka vaikuttivat tyytyväisiltä itseensä päästessään moiseen koulutukseen harvoina ja valittuina. Muon ei kuitenkaan ollut täysin varma, mitä odottaa tästä saavutuksestaan. Sen hän pystyi kuvitella, ettei tästä tulisi helppoa eikä hauskaa. Syvällä sisällään hän jotenkin tiesi olevansa oikeassa heidän seuratessaan rehtoria utuisen puiston läpi.
''Tästä tulee teille kova koulutus ja teistä tulee kylämme eliittiä, jos elätte siihen asti.''
''Minä olen valmis!''
Muonin vieressä oleva poika huudahti saaden muut nyökkäämään hyväksyvästi ja Muon vain käveli jurona joukon jäljessä.
''Rehtori. Kuka on tämä jurottaja?''
''Hän kertoo nimensä, jos on valmis siihen.''
''Eikö itsensä teloja osaa puhua?''
Sama huutaja sanoi pysäyttäen Muonin katsoen toista kasvoihin. Muon pisti merkille toisen kalpean ihon ja hieman punertavat iirikset.
Siltikin toinen oli haukkunut häntä, mikä ärsytti lasta. Työntäen toisen kulku reitiltään Muon käveli toisen ohi kohden muiden loittonevia selkiä sillä hän ei halunnut eksyä muista.
''En tiedä, miten sinut valittiin. Minä luulin, että arvosanoiltaan parhaat valittiin.''
Poika kalpealla iholla puhui jälleen heidän päästyään taas ryhmän kintereille.
''Niin valittiinkin Toru, Mutta pidä pienempä suuta sillä hiljainen poika on sinua parempi joka saralla.''
Muon käveli kaikessa hiljaisuudessa rehtorin vieressä rennon hiljaisin askelin kohden tuota synkkää rakennusta kylän laitamilla. Ikään kuin sumu olisi vielä paksuuntunut talon lähellä, mikä vaikeutti sen löytämistä ja muodon hahmottamista.
Päästyään oven eteen rehtori lähti suuntaamaan takaisin ja katosi pian sumun keskelle.
Ovi aukesi hitaasti narahtaen arpi naamaisen shinobin avatessa sen j katsoen pelokkaita lapsia.
''Tässäkö on uudet tulokkaat?''
Miehen ääni muistutti kynsien vetoa liitutaululla, mikä sai kylmät väreet kulkemaan Muonin selässä. Hän silti sai ainoana nyökättyä ja mies astui syrjään päästäen heidät kolkkoon isoon eteiseen.
''Hyvä sillä täällä alkoi olla hiljaista.''
Ääni tuntui vielä pahemmin, sillä sisällä kaikui hieman kalusteita ollessa hyvin vähän.
Mies sijoitti heidät huoneisiin ja Muon oli iloinen, sillä hänellä oli oma huone ensimmäistä kertaa.
Muon alkoi välittömästi tutkia huonetta ja kirja hyllyä. Kirjallisuutta akupunktiosta, kuullustelu taktiikoista, maasto tietoa ympäri mannerta keskittyen viiden suuren kylän lähistöön, myrkyistä ja niiden vastamyrkystä.

Lapsi heräsi seuraavana aamuna uudelle oppitunnille. Heidät oltiin herätetty puoli kuudelta ja käsketty laittaa kevyt varustus päälle. Nuoresta shinobista tämä koulutus tuntui hyvin militariselta jo nyt ja hän oli ollut vasta puoli tuntia hereillä. He olivat kokoontuneet tasaiselle takapihalle unisina ja seisoivat mahdollisimman suorina.
''Me aloitamme kevyellä verryttelyllä ja sitten ottelette toisianne vastaan. Sitten juoksemme radan läpi, jonka rakennetta muutamme päivittäin. Son teille uusi yllätys joka aamuksi ja kun näistä olette yksilöinä selvinnyt puolessa tunnissa niin saatte syödä aamiasta. Jos ette selviä niin ei aamiaista.''
Muonilta meni hetken aikaa tajuta, mitä mies oli tarkoittanut. Tässä ei ollut ryhmä henkeä vaan selviämistä yksilönä. Ajatukset keskeytyivät Torun koittaessa iskeä häntä, mihin Muon oli hieman hidas vastaamaan. Isku osui mustelmaan ja siitä tuleva kipu sai hänet täysin virkeäksi. Kosto valtasi lapsen mielen ja mahan murina vain yllytti sitä. Hän iski Torua silmiin ja potkaisi jalkojen väliin koko voimallaan.
''Muon voi jatkaa radalle.''
Valvoja julisti ja Muon juoksi miehen osoittamaan suuntaan. Hän saisi aamiasta ja selviäisi ensimmäisestä päivästä kylläisenä ja viisastuneena.
Ei kestänyt kauaa, kun Muon kuuli toisen ja kolmannen pääsevän hänen peräänsä ja hän mietti missä se rata oli?
Ajatuksen keskeytti kirkaisu hänen takanaan, mistä nousi verkko sisällään joku. Kylmä väre juoksi pojan selkää myöten.
Vastahan hän oli mennyt tuosta?
Oliko tämä rata ansoitettu? Pelko alkoi valtaamaan nuorukaisen mieltä ja menemään entistä vauhdikkaammin eteenpäin.
Vajaat 29 minuuttia myöhemmin Muon tuli haavoilla ja ruhjeilla valvojan luo ainoana joukosta.
''Olet aivan haavoilla ja juuri ja juuri tajuissasi. Mene huuhtomaan itsesi ja syö. Huomenna en halua nähdä sinussa yhtäkään haavaa saati naarmua. Muuten e tipu mitään ruokaa.''

Paikka oli aluksi tuntunut paratiisilta, mutta ikää tullessa lisää vaatimukset nousivat entisestään.
Muonista tuli sulkeutuneempi ja eristäytyneempi hänen täyttäessään 10. Hän ei juuri milloinkaan puhunut saati huutanut kivusta. Heitä oli ollut kuusi, mutta nyt luku oli tippunut kolmeen ja heitä kohdeltiin kaltoin joka ikinen päivä. Milloin heitä totutettiin kidutukseen tai myrkkyihin ja toisena aikoina heidät laitettiin ottelemaan vangittuja rikollisia ja ninjoja vastaan.

Kolmikko kokoontui ase varaston eteen heidän saatuaan luvat valita aseet, mitä he saivat jatkossa alkaa käyttämään harjoituksissa ja otteluissa.
''Olette vihdoin saavuttaneet tason, minkä oletimme teidän saavuttavan viikkoja sitten. Mutta toivottavasti tajuatte, että kun olette valinneet aseenne niin saate opastusta niiden käyttöön hetken ja sen jälkeen saatte oppia itse.''
Kolmikko nyökkäsi ja heidän kouluttajansa avasi heille oven. Sisään meni yksi nuori kerrallaan valitsemaan aseensa, mikä oli Muoin mielestä outoa. Eivätkö he saisi tietää, mitä muut ottivat?
Toru astui ulos huoneesta viikatteen kanssa, mikä sai Muonin huokaamaan sisäisesti. Miksi tuon piti olla vielä hengissä?
Tytön asetta ei näkynyt missään, kun toinen tuli ulos ja Toru kysyikin minkä toinen oli valinnut.
''Senhän sinä haluat tietää.''
Retsu näpäytti takaisin.
''Tules nyt Muon. Pääsemme jatkamaan ohjelmaa, silä päivästä tulee pitkä.''
Nyökäten poika astui valaistuun huoneeseen, missä oli hyllyillä kauniissa järjestyksessä monen terä profiilin omaavia miekkoja. Niiden jälkeen tulivat hieman isommat aseet, mistä näkyi Torun ottaman viikatteen kokoinen kolo. Muon ei tiennyt, mitä hän halusi mutta toisin kuin Torulla hänen ruumiin rakenteensa oli hieman solakampi. Aseet saisivathänet helposti menettämään tasapainon, mikä olisi kohtalokasta. Tässä koulutuksessa ei ollut varaa virheisiin eikä hänellä ollut aikaa opetella moisten aseiden käyttöä.
Kuitenkin kaksi asetta kiinnittivät hänen huomionsa. Kaksi kauniin syvän sinistä metallista bumerangia. Hän otti ne varovasti käsiinsä tutkiakseen niitä ja yllättyi niiden keveydestä.
''Minä.... otan nämä.''
Kouluttaja yllättyi silmiin nähden Muonin puhuessa, mutta nopeasti karisti ilmeen kasvoiltaan.
Muon sujautti aseensa takkinsa sisään ennenkuin tuli kahden muun luo.
''Sinäkin mykkä. Etkö aio valita miehen kokoista asetta?''
''Minä en ole mies!''
Retsu tiuskaisi takaisin ja Toru vain naurahti.
''Menkää radan läheisyyteen. Siellä teille kerrotaan mitä tapahtuu seuraavaksi.''
Ensin he saivat juosta radan läpi uusien aseidensa kanssa, mikä aiheutti Torulle hieman ongelmia toisin kuin Muonille ja Retsulle. Sen jälkeen heidät vietiin erilleen aseiden käyttö opetukseen.

''Sinä kuulemma valitsit bumerangit Muon?''
Poika nyökkäsi ja veti ne esille näytille.
''Oletko ehtinyt miettiä käyttö tarkoitusta niille?''
Poika nyökkäsi jälleen ja kirjoitti vihkoon ideoitaan.
''Myrkyt toimisivat vallan mainiosti näiden aseidesi kanssa se on totta. Hiljaista ja tehokasta.''
Loppu päivän Muon opetteli heittämään aseitaan ja pyydystämään niitä turvallisesti. Se vaatisi vielä paljon hiomista, mutta ainakin hän voisi vahvistaa niiden leikkaavuutta tuuli chakrallaan. Ohaaja myös ehdotti, että Muon täyttäisi hakemuksen erikois hanskoista ohuesta metalli vaijerista punottuna. Se lisäisi turvallisuutta terävien aseiden nappaamisessa. Lähinnä hänen omiensa.

Uusi päivä koitti ja he kokoontuivat luokka huoneeseen hiljaisina aikaisin aamulla. Heillä oli lupa kantaa aseitaan mukanaan, sillä heitä oltiin ohjeistettu hyökkäämään toisiensa kimpuun tilaisuuden nähtyään.
Heidän kouluttajansa tuli huoneeseen ja aloitti puhumaan tulevista kuukausista.
''Tänne tulee uusia koulutettavia ja he vaativat huomiotamme, joten te lähdette nyt selviytymis kokeeseen. Se kestää muutaman kuukauden ja sijoittuu lähistön saarelle.''
''Milloin lähdemme? Mitä saamme ottaa mukaame?''
Retsu kysyi saatuaan luvan puhua.
''Huomenna. Aseenne ja repullinen varusteita. Saatte ne laivalla. Jatkamme nyt kuullustelu menetelmistä akupunktio neuloja hyödyntäen.''

Muon istui kaikessa rauhassa veneessä, joka vei heitä kolmea kohden saarta. Olihan kyydissä myös heidän lisäkseen muutamia muitakin, jotka epäilevästi vilkuilivat muita kyydissä olevia.
Retsu istui lähellä Torua ja kuiski tälle selvästi, jotain mitä ei halunnut hänen kuulevan. Ikävä heille Muon kuuli selvästi, mitä he suunnittelivat.
He aikoivat yllättää hänet saarella opettaakseen hänelle jotain. Hän oli voittanut ja lyönyt heidät jo monta kertaa, mutta pystyisikö hän siihen kun he tekisivät yhteistyötä?
Sitä hän ei halunnut koittaa ja mietti keinoja voittaa nuo kaksi.
''Muon! Sinä jäät tässä!''
Mitään odottamatta poika nappasi reppunsa ja loikkasi rannalle katsomaan saarta. Heidät näköjään tiputettiin eri puolille tätä saarta. Hetken ajan päästä Muonin viereen ilmestyi tyhjästä yksi valvojista.
''Tämän pitkän harjoituksen ideana on opettaa teille käytännön selviytymis taitoja. Kaikkea ei opi luokassa. Joudutte hankkimaan oman ruokanne tämän saaren antimista ja tekemään yhteistyötä, jos ei omat taidot riitä ensi alkuun. Onko kysyttävää?''
Muon laski reppunsa maahan ja otti kunain esiin, jolla kirjoitti hiekkaan kysymyksiään. Ensimmäinen oli saivatko osallistujat hyökätä toistensa kimppuun.
''Saavat ja jos tapahtuu tappo niin se lasketaan selviytymiseksi.''
Sen jälkeen Muon osoitti toista kysymystään, joka oli saaren kokoon liittyvä.
''Saaren keskipsteeltä on 15 kilometriä meren rantaan joka suuntaan.''
Muon nyökäsi ymmärryksen merkiksi ja nosti reppunsa aikeinaan lhteä pois näkyviltä.
''Muista että neljän kuukauden päästä jäljelle jääneet saapuvat saaren keskelle, missä on pieni rakennus. Siellä on oltava tasan kello kaksi iltapäivällä.''
Poika vain nosti kätensä ymmärryksen merkiksi ennen hyppäämistään puun oksalle ja siitä alkoi hänen selviytymis taistelunsa. Nuorukainen ei enää ollut täysin varma, mitä Toru osasi saati Retsu sillä he eivät olleet enää juurikaan harjoitelleet yhdessä. Tästä oli tullut enemmänkin kilpailua, kuka olisi kurssin paras ja saisi heti arvoisensa tehtävän Mizukagelta.
Ensimmäisenä Muonin mielessä oli löytää suojaisa kolo ainakin täksi ja seuraavaksi yöksi, jonka jälkeen olisi vaihdettava paikkaa, jos hän huomaisi lähistöllä epämääräistä liikettä. Silmä kovana nuorukainen loikki hiljaisesti oksien lomassa, kunnes huomasi kolmen suuren kiven muodostaman kolon. Sitä varjosti kaksi nuorta puuta, joista ei ollut vielä ihmisen painon kantajiksi ja ympäristö oli kivinen. Ideaali siis hänelle ja Muon laskeutui koloon varovasti tutkimaan. Kolo oli varsin tilava, kunhan hän oli päässyt pohjalle asti ja hän pystyi melkein seisomaan suorassa sisällä. Mukavan viileää, muttei kosteaa ja pimeitä koloja mihin vetäytyä piiloon pahimman yllättäessä. Tuo yksi kolo varsinkin. Hän mahtui ryömimään sit pitkin reppu selässään ja nuorukainen päätti jemmata reppunsa sen pimeyteen hetkeksi. Hän oli juuri nousemasta piilostaan, kun joku loikkasi kivien yli ja hiljaisesti hän päätti vetäytyä takaisin odottamaan parempaa hetkeä. Hänellä oli vielä leilissä vettä, joten sen puoleen ei aivan heti tarvinnut huolehtia, mutta huomnna se olisi jo loppu. Muon istui miettimään ja katselemaan koloaan vielä, kun oli valoisaa sillä nyt kun hän katseli tarkemmin tässä oli kolme muutakin reittiä mistä hän mahtui ryömimään. Ne pitäisi tutkia ja nuorukainen päätti aloittaa siitä, missä hänen reppunsa oli ja asettui vatsalleen vasten viileää maata. Hän ohitti reppunsa ja ryömi pimeydessä eteenpäin tuntien kasvoillan ajoittaisia kasvien juuria, kunnes tunneli alkoi viettämään lievästi ylös päin. Jostain kajasti valoa ja Muon suuntasi sinne päin hieman vauhtiaan kiihdyttäen. Päästyään tunnelin suulle hän ei poistunut sieltä aivan heti vaan odotti pieneltä ikuisuudelta tuntuvan hetken keskittyen kuulemaan kaiken lähistöltään. Ollessaan varma, ettei mitään ollut hän varovasti raotti sammal seinää, joka luolan suun peitti ja vilkuili ympäristöään. Tästä hän näki meren siintävän kauempana joten hän oli kulkenut hyvän matkaa tunnelia pitkin. Kuitenkin tuo yksi liikkuva sivuttain oleva oksa kiinnitti nuorukaisen huomion. Ei tuo ollut oksa ja sen takia Muon perääntyi tunneliinsa ja antoi sammalleen taas peittää tunnelin suun.
''Ensin siis pyrimme varmistaa, missä Muon loikkasi pois kyydistä? Tää saari on melko lailla täysin pyöreä niin miten myö se tehää?''
''Ole hiljempaa Toru ja etkö saa tuota asettasi vaikka kääröön piiloon? Ja olet hieman väärässä. Saari ei ole täysin pyöreä vaan muokkaantunut ikään kuin monikulmaiseksi, joten on helppoa löytää se hölmö, jos vain keksimme suunnan mihin hän lähti.''
Äänet menivät kauemmaksi ja Muon oli onnellinen ettei ollut mennyt ulos. Hän ei ollut valmis kohtaamaan noita kahta vielä. Ja kehtasiko Retsu kutsua häntä hölmöksi. Mokoma harakka.
Nuorukainen sujahti ulos luolastaan varmistamaan, mistä hän saisi vettä ennen yötä ja ilta hämärtyi koko ajan, mikä ei ollut hänestä kovin hieno juttu. Vaikka hän oli hiljainen ja nopea niin hän ei tiennyt täysin mitä muut osasivat. Pieni veden solina sai nuorukaisen huomion ja hän lähti selvittämään äänen aiheuttajaa. Hän pienen etsimisen jälkeen löysi lähteen ja merkitsi paikan muistiinsa.
Muon löytämän kolon uudelleen löytäminen olikin hiukan haastavampi temppu, sillä Retsu ja Toru partioivat lähistöllä ja viettivät hyvän tovin suurien kivien päällä. Se kaksikko ei edes aavistanut Muonin väijyvän lähistöllä ja nuorukaisen onnistuikin viedä osa Torun repun sisällöstä. Hän livahti luolaansa ja väistyi juuri sopivasti erääseen tunneliin Retsun taskulampun valokeilan tieltä.
''Luulin, että se kummajainen olisi täällä. Tämä suorastaan näyttää paikalta, mihin se mykkä tulisi.''
Toru mutisi omiaan väsyneenä, mihin Muon ei kiinnittänyt sen suurempaa huomiota ja kevyt rasahdus kertoi uunojen poistuneen. Nuorukainen tutki, mitä oli saanut napattua Torulta eikä oikeen yllättynyt saalistaan. Lisää köyttä, mutta savupommit olivat hyvä lisäys hänen varusteisiinsa.

Pari viikkoa Muon vietti keräten varastoon ruokaa, juomaa ja myrkyllisiä sieniä ja kasveja, joista hän alkoi tehdä heikko tehoisia myrkkyjä. Myrkky oli nestemmäistä ja ne hän laittoi pieniin lasi kapseleihin, jotka sopivat hänen bumerangeissaan oleviin koloihin. Niistä koloista myrkky alkaisi valua bumerangien teriin niiden pyöriessä. Nämä oltiin muokattu hänen toiveidensa mukaisiksi ja loppu tulos oli hänestä täydellinen. Muokkaus ei ollut saanut tasapainoa päin prinkkalaa ja ne olivat aivan yhtä kevyet. Myrkyissä hänellä oli tosin yhtä ja toista opittavaa, sillä nämä mitkä nyt olivat käsillä olivat heikko tehoisia ja aiheuttaisivat melko varmasti kuumetta ja heikotusta. Tai haavat eivät tyrehtyisi. Hänen oli paha sanoa, sillä näitä hän ei ollut testannut ja osan myrkystä hän sirotteli heitto tähtiensä terille. Niiden kotelon pohjan hän oli vuorannut paksummin, että neste ei vuotaisi pakoon. Hänen pitäisi vain huuhdella se tietyin väli ajoin, jotta nahka ei hapartuisi.

Kuukauden jälkeen Muon oli omasta mielestään valmis aloittamaan Torun ja Retsun metsästyksen ja yön tullen hän lähti retkelleen. Ensimmäisten päivien aikana hän ei nähnyt niistä kahdesta merkkiäkään, mutta yhtenä iltana hän törmäsi kuolleeseen. Selvittyään ensi järkytyksestä hän tutki tuota ainutta haavaa tarkemmin. Se oli syvä ja se kertoi hänelle aseen olleen raskas ja tutkittuaan ympäristöä tarkemmin niin uhri oli yllätetty ylhäältä päin ja se selitti sen haavan. Mielenkiinnosta nuorukainen alkoi katsella haavaa entistä tarkemmin ja alkoi miettiä, mikä loppujen lopuksi oli aiheuttanut kuoleman. Terä oli mennyt varsin siististi solisluun läpi ja parin kylkiluun alkaen lopulta pelkällä painollaan leikata. Uhrilla oli enää kolme ehjää kylkiluuta oikealla puolellaan, mutta kaulasta löytyi myös kaksi pientä pisto jälkeä. Ne vastasivat neuloja, joita he käyttivät koululla ja hän oli nyt melkoisen varma että asialla oli ollut Retsu ja Toru. Seuraava kysymys sitten olikin, minne päin he olivat lähteneet. Pojan ajatukset keskeytyivät raskaaseen tömähdykseen yläpuolellaan.
''Kas vain. Tuuppa Retsu kahtoo kehen myö törmättiin!''
Muon kirosi mielessään, mutta ei jäänyt toimettomaksi sillä Toru katsoi nyt muualle kuin hänen suuntaansa ja Muon heitti kolme shurikenia tappavala tarkkuudella. Hän oli tähdännyt Torun jalkaan, käteen ja kasvoihin ja hänellä oli se pieni yllätyksen etu. Älähdys kertoi jo että joku kolmesta oli osunut Muonin kiitäessä kauemmas tapahtuma paikalta. Raskaat askeleet ja yhdet kevyemmät seurasivat häntä, mutta hän kuuli myös raskasta hengitystä. Hän tunsi iloa, sillä selvästikkään myrkky ei ollut tehotonta.
''Hemmetin mykkä!! Pysähdy ja kuole!!''
Toru huusi raivoissaan ja Muon vilkaisi taakseen. Retsu tuijotti häntä kuin haukka eikä hän pääsisi pakoon tytön tuijottessa häntä. Lapsi kaivoi taskuaan ja heitti savupommin vähän matkaa itsestään eteepäin. Hän sulki silmänsä ja sukelsi savun sekaan kieltään naksauttaen. Hän pelkän äänen avulla suunnisti savun seassa ja hän myös kuuli ainakin Torun sukeltavan savun sekaan. Retsua hän ei enää kuullut. Tämä oli selvä ansa, sillä Toru hengitti raskaasti ja teki kaikkensa pitääkseen meteliä. Muon heitti uudet shurikenit äänen suuntaan ja kuuli kivun aiheuttaman hengen vedon. Retsu ja Toru olivat liian hyvää pataa keskenään, joten tyttö varmasti jäisi hoitamaan tuota pölvästiä.

Nuorukainen oli juossut pitkän tovin kiertäen kaukaa luolansa, ettei kumpikaan saisi päähänsä hänen pitävän siellä leiriään. Yö oli pitkällä ja karu maasto sellainen kuin hän muistikin tässä täyden kuun valossa. Hän oli juuri kömpimässä leiriinsä, mutta joutui pysähtymään sillä hän haistoi hieman savua. Luolassa oli hieman valoa ja kaksi varjoa. Muon siis peruutti ja käytti yhtä tunneleista lähestymiseen. Hän eteni hiljaa ja varovasti, ettei paljastaisi itseään vierailleen.
''Kukahan täällä on aikaansa viettänyt?''
''Paha sanoa, mutta se joku on vietänyt täällä hyvän aikaa. Juomaa ja ruokaa pariksi viikoksi ainakin yhdelle. Ja sitten nämä myrkylliset kasvit, joita on ruoka tarvikkeiden seassa. Tämä joku on varsin tarkka leiristään.''
Muon kuunteli varsin tyytymättömänä, sillä hänen varatoimensa olivat pettäneet. Vilkaisu luolassa paljasti yhden liikkumattoman henkilön, jonka hengitystä hän ei edes kuullut kertoi toista. Tuo typerys oli eksynyt tänne ja tuskissaan huutanut syötyään noita vaalean punaisia herukoita näköisiä marjoja.
''Kurja typerys. Ei herukoita kasva tähän vuoden aikaan. Nää on Synninsusia.''
''Mutta sen huuto kertoi sentään tän paikan. Onni meille.''
Muon oli jo hiljaa hiipinyt kaksikon taa ja asetti bumerangit uhrien kauloille.
''Tarkoitit.... kai.. epäonni?''
Hän suorastaan tunsi molempien hätkähtävän ja veti aseensa noiden kahden kauloja pitkin. Tästä tulikin pidempi yö sillä nuo kaksi piti viedä kauas hänen leiristään.

Nuorukainen oli alkanut pitää kirjaa, kuinka monta päivää oli kulunut Toruun ja Retsuun törmäyksen jälkeen ja nyt oli viimeiset tunnit tätä selviytymistä. Muon oli hieman likainen ja vaatteet rispaantuneet ja kuluneet, mutta hän oli selvinnyt ilman haavoja ainakin tähän asti. Nuorukainen otti reppunsa ja tarvikkeensa alkaen mönkiä yhtä tunnelia kohden saaren keskustaa. Jos hän arveli oikein Toru haluaisi kostaa hänelle tekemistään haavoista ja Retsu ystävänsä sattuttamisesta. Varovasti kuin jänis Muon kömpi esiin tunnellista katsoen taivaalle. Hänellä olisi ehkä tunti aikaa päästä määränpäähän. Siinä ajassa tämä olisi helppoa ja tuskin Torukaan enää olisi noin uhkarohkea. Muonin van pitäisi päästä mökin sisään ja valvojan silmien eteen sekunnin tarkkuudella. Nuori kiriläinen juoksi läpi metsän hiljaa ja ohitti muutamia menehtyneitä osan ottajia. Sääli oli pojan silmissä tämän ylittäessä yhden hänen ikäisensä, sillä mökki oli aivan näkyvissä. Ulkona seisoi joku ja ampui taivaalle valopanoksen.
Tyynesti hengittäen Muon pysähtyi valvojan eteen, joka oli hänen vakituinen opettajansa melkein.
''Muon Shuuha läpäisi testin.''
Mies mutisi kirjoittaen sen raporttiin ja katsoi arvioivasti nuorukaista.
''Mikä on varusteiden kunto?''
Paljoa mitään sanomatta Muon veti esiin bumeranginsa, joissa ei ollut naarmuakaan ja laittoi ne äkkiä taas piiloon.
''Oikein hyvä.''
Samassa mies veti veitsen esiin ja pysäytti viikatteen iskun, kuin se olisi kevyt höyhen.
''Toru. Koe on ohi ja saat olla iloinen, että olen hyvällä tuulella. Muuten jäisit tänne saarelle sääntö rikkomuksesta.''
Muon kääntyi katsomaan tuosta vihaista nuorta, joka näytti hieman nälkiintyneeltä ja iho oli hiemansuomuuntunut silmien alta.
''Tuo sontiainen myrkytti mut!''
''Pitääkö paikkaansa Muon? Onnistuit valmistaa myrkkyjä kenttä olosuhteissa? Tästä pitää mainita, sillä selvä osoitus tiedon käytöstä. Hyvä poika.''
Toru näytti hieman järkyttyneeltä ja Muon meni mökkiin samalla Torun luhistuessa henkisesti saarnan alla. Retsu odotti omaa vuoroaan katseesta vihaa loimuten.
Tänään hän pääsisi takaisin kylään. Taival oli ollut varsin pitkä ja kivinen.
Enää olisi viimeinen pätkä edessä, jotta hän pääsisi tehtäville. Mutta se olisi varmasti viimeinen niitti. Olihan Muon toki väärässä, sillä tämä oli niin sanottu helppo osuus koulutuksesta ja yksi monista selviytymis kokeista.
Eräs viileä talvi aamu Muon tultiin herättämään aikaisemmin, mitä heidät oltiin aiemin herätetty. Kello oli kaksi yöllä ja Muon kirosi mielessään. Hän oli käynyt kolme tuntia sitten nukkumaan.
''Tässä olisi vielä viimeinen homma edessä ennen kuin teidät lasketaan kylän palvelukseen.''
Nuorukainen nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja alkoi pukeutua uuteen taistelu asuunsa. Kylälle ominainen paksu alusasu ilman kosteuden takia, mutta harmaa kevyt korkealla kauluksella ja syvällä hupulla.
''Näetkö sinä mitään kaiken tuon takaa? Mutkin itse johtajaa myöten ovat ihmeissään.''
Muon naksautti kieltään ja osoitti korviaan, jonka jälkeen kirjoiti lapulle seuraavaa:
''Olen harjoitellut liikkumaan pelkän kuulon avulla. Näistä ei ole haittaa.''
Ohjaaja huokasi syvään ja päätti piruuttaan kokeilla oliko tuosta väitteestä mihinkään. Hän potkaisi kirjahyllyä nuorukaisen huoneessa saaden useamman kirjan putoamaan kohden nuorukaisen laboratoriota. Siellä kupli vielä hänen viimeisin mrkky luomus, jonka pitäisi haihtua hissuksiin jotta turhat osat katoaisivat. Muon reagoi yllättävän nopeasti poimien kirjoja ilmasta huokaisten syvään.
''Piti testata. Teille pidetään enää teoriaa kuullustelusta ja akupunktiosta. Kaikki muu on enää käytätöä eikä kukaan mielestäni opeta liikkumaan noin luottaen pelkään kuuloon.''
Mitään enää kirjoittamatta Muon enää vain seisoi paikoillaan odottaen lähtöä. Hänellä oli kaikki tarvittavat jo piilossa hänen aseistaan lähtien. Ilman tuota kylmää tuijotusta hupun varjoista häntä voisi luulla pelkäksi siviiliksi, mikä teki Muonista varsin pelottavan. Ohjaaja katsoi muistiotaan tästä oppilaasta ja nuoren käytös vastasi profiilia. Hiljainen, syrjäytynyt ja ansioitunut oppilas laitoksen oppilaista. Muon ei ehkä suosinut suoraa kontaktia kuten suurin osa, mutta hän oli erittäin hyvä heitto aseiden kanssa ja ne useimmiten olivat myrkytettyjä. Se li hieman tuonut pään vaivaa laitoksen lääkäreile, sillä Muon ei helposti suostunut kertomaan sekoituksiensa aines osia. Sen sijaan, että lääkärit ja hoitajat raapivat päätään he olivat luovuttaneet ja vaatineet Muonia tekemään vastamyrkyt. Sinä samalla Muon oli saanut käsiinsä lääkintä teoksia ja oppia lääkintään. Poikaa ei tosin parantaminen tuntunut kiinostavan pätkääkään vaan hän oli opetellut tekemään rohtoja ja lääkkeitä. Laitoksen johtajakin oli osoittanut mielenkiintoa Muonin kokeisiin. Johtaja oli jopa koetellut nuorukaisen taitoja teettämällä tällä rohtoja ja lääkkeitä puhumattakaan myrkyistä laitokselle. Useimmiten Muon oli saanut tilaukset tehtyä viikossa, mutta jos oli paljon mitä piti saada tehtyä niin Muon ei tinkinyt laadusta.
Ohjaajan lueskelun keskeytti kevyt yskäisy ja Muon kumarsi huomatessaan kuka se oli.
Ohjaaja käänsi katsomaan kuka oli kyseessä ja kumarsi itsekkin.
''Hyvää iltaa johtaja. Mitä te teette vielä jalkeilla?''
''Tulin katsomaan laitoksen lupausta vielä ennen hänen lähtöä. Voit poistua.''
''Mutta..''
''Voit. Poistua.''
Ohjaaja oli sanomassa jotain aikataulusta, mutta johtajan kylmä tuijotus sai miehen sätkähtämään ja poistumaan.
''Joten. Muon. Saitko sen valmiiksi?''
Vanha mies kysyi pyyhkien hieman verta suupielestään. Muon nyökkäsi ja kaivoi kolme isoa pulloa hylyltä. Neste niissä oli väritöntä ja hyvän tuoksuista. Muon kirjoitti vihkoonsa ohjeet ja reseptin, jotta laitoksen henkilökunta voisi itse myös valmistaa lääkettä miehelle.
''Juot tästä sinisen korkin omaavasta pullosta aamulla huikan. Iltapäivällä vihreästä ja illalla punaisesta. En voi parantaa sairauttasi sen edettyä jo niin pitkälle, mutta nämä auttavat sinua selviämään pidempään.''
Johtaja nyökkäisi iloisena ja Muon lähti saattamaan miestä takaisin työhuoneeseen. Myöhästymistä ei katsottu tässä paikassa hyvällä, mutta hän saisi varmasti selkäänsä jos ei saattaisi tätä laitoksen vanhaa johtajaa takaisin ja hänen oli helpompi kantaa pullot.
''Kukaan ohjaajista ei halua kehua oppilaita suoraan, mutta harvoin saamme yhtä hiljaista ja lahjakasta oppilasta.''
Hetken tauko miehen puheessa johtui miehen mukaan näistä vihoviimeisistä rappusista ennen työhuonetta.
''Joten kunhan vain selviät tästä kokeesta niin sinulla on koti täällä ja ei enää mitään opittavaa ohjaajilta. Sinusta voisi tulla itse sellainen tehtäviesi välillä.''
Muon pudisti päätään, sillä hän oli ajatellut muuttavansa omilleen sillä hänen laboratorio tarvitsi tilaa ja hän rauhaa. Johtaja naurahti Muonin kirjoittamalle ajatukselle ja ei punut enää aiheetsa. Sen sijaan mies ojensi lapun, joka menisi valvovalle ohjaajalle.
''Menes nyt siitä.''

Päästyään määrätylle paikalle hän huomasi enää vain valvojan olevan paikalla. He olivat areenalla, missä heidät ajoittain laitettiin taistelemaan rikollisia vastaan. Hänen ymmärtääkseen vain laitoksella oli lupa tässä kylässä tähän toimintaan ja Mizukage teki parhaansa ajakseen tätä alas.
''Vihdoinkin. Sinä tiiät kuvion. Areena 5. Ala kalppia.''
Nyökäten Muon ojensi lapun ja valvoja luki sen nopeasti.
''Korjaus. Areena 1. Sinulla on yleisöä siellä.''
Nuorukainen vaihtoi suuntaansa pyörähtäen kantapäillään sulvasti ja kiirehti määrättyä areenaa. Ei väliä kuka siellä katsoisi sillä hän aikoisi päättää tämän nopeasti. Häntä väsytti ja hän alusi nukkumaan.
Nuorukaiselle avattiin suuri ovi ja hän kiirehti areenalle katsomaan millainen masto siellä nyt olisi. Hän lievästi sanoen pettyi, kun oli pelkkä tyhjä sali eikä mitään suojaa. Vain hän, yleisö ja tuo rikollinen. Nopeasti Muon veti aseensa esiin ja heitti ne kohden tuota vihollistaan. Aluksi ne lensivät vaarattomasti ohi, mutta pian ne alkoivat pyöriä kohteen ympärillä ja muutaman sinetin kautta tuli savupöllähdys ja aseita olikin lukemattomia. Tuskan huuto ja hiljaisuus. Bumerangit katosivat paitsi alkuperäiset, jotka hitaasti kieppuen enää palasivat hänen luokseen.
Hän sai lyhyet aplodit ja itse Mizukage oli yleisönä henkivartijoineen.
Muon häkeltyi ja meni toisen polvensa varaan kunnioituksen merkiksi.
''Tulet tänään iltapäivällä toimistooni niin katsomme sinun kykyjäsi testaavan tehtävän.''
Mizukage odotti vastausta, jonka Muonhätäisesti raapusti vihkonsa sivulle.
''Selvä Mizukage-sama.''
Hieman kulmiaan kohoittaen mies poistui enempää sanomatta ja Muonin teki melkein mieli loikkia ilosta. Hän oli selvinyt tästä paikasta ja sai vielä tehtävän mitä suorittaa.
Tästä hänen uransa alkaisi ja se sai nuorukaisen iloiseksi.

Statsit, pisteet, erikoistuminen ja tekniikat

Lähetetty: 04 Joulu 2017, 18:22
Kirjoittaja sumufani
Statsit, pisteet ja erikoistuminen

Hp:42
Chk:100
Np: 10

NChu: B myrkkyjen valmistus
VChu: A myrkkyjen valmistus
Ntbj: +3np


Pisteet
4p Fuuton(+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)
2p lääkintä (1dmg/-1ch, B-tasolle asti)
4p Suiton (+2/-2chk A/A- tasolle asti)


Suiton

Kirigakure no Jutsu
Kirigakuressa kehitetty tekniikka. Ninja tekee käsimerkit ja taistelualueelle muodostuu sankka sumu, jota voidaan käyttää esim. piiloutumiseen tai salamurhaamiseen.

Taso: C3
Vaikutus: Muodostuu suhteellisen sankka sumupilvi noin 10x10 metrin kokoiselle alueelle.
Chakra: -4/vuoro
Muoto: Sumu on niin paksua, että liikkeen erottaminen on vaikeaa

Taso: B3
Vaikutus: Muodostuu todella sankka sumupilvi kymmenien metrien laajuiselle alueelle.
Chakra: -13/vuoro

Fuuton

Zankuuha
Zankuuhan käyttäminen vaatii erityiset "ilmaputket", jotka on asennettu ninjan käsiin ja joiden suuaukko on kämmenien kohdalla. Käyttäen chakraa ja ilmanpainetta hyväkseen ninja laukaisee putkista voimakkaan ilmapurkauksen, joka voi jopa tuhota kiviä.
Taso: C3
Chakra: -5
Damage: 8
Muoto: Laajalle menevän purkauksen sijaan purkaus on pienellä alueella vaikuttava

Zankyokukuuha
Zankuuhan kehittyneempi ja voimakaampi versio. Ninja luo ilmaputkistaan valtavan voimakkaan ilma-aallon, joka tuhoaa kaikkea hänen edessään yli kymmenen metrin säteellä.
Taso: B4
Chakra: -10
Damage: 15
Muoto: Aalto on kooltaan paljon hillitympi keskittyen tähdätylle alueelle

Lääkintä

Shikon no Jutsu (Dead Soul Technique)
Shikon no Jutsussa luodaan kuolleen ruumiin avulla illuusio elävästä henkilöstä. Shikon no Jutsun avulla ninja pystyy vapaasti hallitsemaan kuolleita ruumiita saaden ne vaikuttamaan eläviltä ja halutessaan vaihtaa jopa näiden ulkonäköä. Ruumin, johon jutsua käytetään, sydän alkaa yhtäkkiä taas toimimaan, vaikka kyseessä onkin kuollut henkilö/eläin.
Taso: B
Chakra: -10, jonka lisäksi -3 ch, jos muokataan kuolleen henkilön ulkonäköä

Shoushagan no Jutsu
Rikollisten ja soluttautujien suosima jutsu. Ninja leikkaa valitsemaltaan henkilöltä kasvojen ihon irti ja liittää sen omien kasvojensa päälle, ikään kuin sulattaen siirtoihon omien kasvojensa päälle. Näin ninjan kasvoista tulee täsmälleen saman näköiset kuin alkuperäisellä henkilöllä ja hän voi hyödyntää tätä toisen identiteetin varastamiseen.
Taso: B2
Chakra: -11

Muu ninjutsu

Kage Bunshin no Jutsu
Jutsun avulla ninja pystyy luomaan itsestään "täydellisiä" klooneja, jotka voivat käyttää kaikkia käyttäjän jutsuja, hyökätä vastustajan kimppuun ja vaikuttaa ympäristöönsä. Luodessaan klooneja ninjan chakra jakautuu tasaisesti hänen itsensä ja jokaisen kloonin kesken. Kloonien tuhoutuessa ninja saa takaisin klooneilla olleen chakran. Klooni voi ottaa hieman vahinkoa (n. 1dmg) ja jopa vuotaa verta, mutta se tuhoutuu välittömästi saadessaan suoran osuman esim. jutsusta tai fyysisestä iskusta.
Koska chakra jakautuu tasan kloonien kesken, edes Byakuganin käyttäjät tai chakrasensorit eivät pysty erottamaan niitä jutsun käyttäjästä.
Taso: B4
Chakra: -4 per klooni + chakran jakautuminen
Muuta: Jutsu on suuren chakrankulutuksen takia kielletty ja se on opittava joltain sen osaavalta henkilöltä tai Konohassa olevasta salatusta kääröstä.
Muoto: Harjoittelun myötä Muon kykenee tekemään tekniikan ilman käsimerkkejä


Shuriken Kage Bunshin no Jutsu
Kolmannen hokagen kehittämä tekniikka, jossa yhdistetään ninjutsua ja ase tekniikoita. Käyttäessään tätä tekniikkaa shinobi heittää yhden tai useamman shurikenin vastustajaansa kohti ja tekee tarvittavat käsimerkit, muodostaen kymmeniä kopioita heittämästään aseesta. Koska muodostettavat kopiot ovat kage bunshi tekniikan kaltoin aitoja kopioita, eikä vain harhaa, kyeten siksi vahingoittamaan uhriaan. Tekniikka on mahdollista tehdä myös kunaita käyttäen(A taso) tai fúma shurikenia(A/A taso), jolloin sen tekemä vahinko nousee huomattavasti.
Taso: B3
Chakra: 15
Damage: 18
Taso: A3
Chakra: 20
Damage: 23

Meisai Gakure no Jutsu
Ninja tekee käsimerkit ja pystyy muokkaamaan chakralla valon heijastumista itsestään sulautuen taustaan. Jutsu tekee ninjasta siis lähes täysin näkymättömän. Alemmilla tasoilla ninjan voi kuitenkin havaita äänistä, hajusta, chakraa aistimalla ja häilyvistä kehon ääriviivoista tämän liikkuessa.

Taso: A
Vaikutus: Ninjasta tulee täysin näkymätön, jos hän pysyy paikallaan. Liikkuessa ninjan kehon ääriviivat näkyvät kuitenkin heikon häilyvästi, minkä voi tarkkaan katsoessa huomata. Ninjan chakran huokuminen, haju ym. eivät katoa.
Chakra: -25 per vuoro

Muon Satsujin Jutsu
Erittäin taitavien salamurhaajien hallitsema tekniikka, joka mahdollistaa kohteen äänettömän ja huomaamattoman eliminoinnin. Jutsun avulla ninja pystyy liikkumaan äänettömästi ja lähes huomaamattomasti vihollisen luo. Yleensä tekniikkaa käytetään luomalla klooni hämäykseksi. Kun vihollisen huomio kiinnittyy klooniin, katoaa ninja näkyvistä ja vaikuttaa ikään kuin ilmestyvän vihollisen taakse. Jutsua voi myös käyttää piilosta hyökkäämällä suoraan vihollisen selkään ilman että tämä pystyy reagoimaan. Harjoituksen avulla Muon kykenee jättämään chakrasta muodostuvan varjokuvan itsestään lähtiessään liikkeelle.
Taso: B4
Chakra: -7 /-5
Vaikutus: Nopea pyrähdys jutsun ajaksi ja täysin äänetön liikkuminen
Muuta: Erikoisluvalla vain salamurhaamiseen erikoistuneille hahmoille
Muoto: Ylimääräistä chakraa käyttämällä Muon kykenee jättämään hetken ajaksi itsestään varjokuvan hämäämään vihollistaan

Shunshin no jutsu
Shunshin on tekniikka jossa ninja liikkuu chakran avulla nopeammin kuin mihin luonnollisesti pystyisi. Sivustaseuraajan silmiin tämä tekniikka näyttää siltä kuin ninja kirjaimellisesti katoaisi yhdessä paikassa ja ilmestyisi jälleen näkyviin toisessa. Jotkut ninjat myös käyttävät savupommeja, lehtiä, korppeja tai mitä tahansa vapaavalintaista näkösuojaa peittämään liikkeelle lähtemisen. Lisäksi tekniikasta on olemassa myös erilaisia variaatioita kylien välillä ja jopa yhden kylän sisällä toisen ninjan käyttäessä esimerkiksi tuulielementtiä hyväkseen ja toisen taas käyttäessä vaikka sähköä. Vaikka Shunshin on yleinen tekniikka shinobien joukossa ja useimmat osaavat ainakin alemman tason version tekniikasta, se on silti hyvin hankala oppia ja hankala käyttää taistelussa, etenkin kun on kyse tekniikoiden väistämisestä tai pitkien matkojen kulkemisesta. Tekniikalla pystyykin väistämään vain pienelle alueelle kohdistuvat tekniikat, esim. miekaniskut, kun taas Kamaitachin tai Tsuchi Bakuhan kaltaisia laaja-alaisia tekniikoita ei kykene väistämään lainkaan. Lisäksi vaikka Shunshinilla liikkuva ninja onkin nopea hetkellisesti, jopa tähän jutsuun erikoistuvat ninjat, jäävät lähes poikkeuksetta kakkoseksi, jos lähdetään kilpailemaan nopeudessa Hiraishin no jutsua vastaan.
Muuta: Pelitilanteissa joissa Shunshinia käytetään väistämiseen, maksu menee kerran jokaista kohti tulevaa erillistä jutsua kohti. Tällä tavoin erilaisia hyökkäyskomboja vastaan (esim. miekkatekniikka + hien) selviää kohtuullisemmalla chakramaksulla.

Taso: D2
Chakra: -2

Taso: C3
Chakra: -5

Tarvikkeet ja esineet

Lähetetty: 04 Joulu 2017, 18:24
Kirjoittaja sumufani
Myrkyt

VZ03
Muonin itse kehittelemä ja valmistama sekoitus. Tämä myrkky koostuu muutamasta hänen aikaisemista luomuksistaan ja yhdessä ne muodostavat mukiin menevän kokonaisuuden. Päästyään verenkiertoon myrkky alkaa ohentamaan verta ja aiheuttaa hieman paikallista kuoliota.
Taso: A
Vahinko: -3hp ekalla -6hp tokalla ja -11hp kolmannella vuorolla
Muuta: Käytetty vaarnojen myrkytykseen.

TS13
Päästyään verenkiertoon myrkky alkaa vaikkuttamaan hermostoon ja saa aikaan hieman huono vointisuutta. Uhri hidastuu hieman ja huono vointisuus vaikeuttaa hiukan keskittymstä.
Taso: A
Vaikutus: -6np ja huonovointisuutta
Muuta: Kulkevat Muonin mukana pienissä lasi kapseleissa, jotka mahtuvat hänen bumerangeihinsa(2 Kpl)

Lääkkeet

Seishou rikaba
Muonin oma luomus, joka kulkee mukana pienessä injektioruiskussa. Lääke auttaa kehoa palautumaan hetken ajan ja vahvistaa myös chakran luonnollista palautumista.
Taso: B
Chk: +10

Chakrapilleri
Palauttaa ninjalle taistelussa menetettyä chakraa.
Taso: C
Chakra: +5

Aseet

Bumerangi
Kaksi syvän siniseksi värjättyä metallista bumerangia, jotka Muon oli saanut koulutuksensa aikana. Aseet ovat suurin piirtein kunaiden mittaiset, mutta huomattavasti kevyemät. Keskellä on pieni pysty suunnassa oleva kolo, mihin mahtuu pieni lasinen kapseli. Kapselin sisältö levittyy bumerangien teriin aseen heitettyä ja Muon usein onkin ladannut aseensa valmiiksi käyttöä varten. Saadessaan aseet hän joutui sivelemään nesteen teriin, mutta pienellä muokkauksella aseet ovat nykyisessä kuosissaan.
Taso: A
Ominaisuus: Maksamalla 5 chakraa per vuoro aseen saa muutettua näkymättömäksi.

Vaarna
Viisi Muonin ilmaputkiin mitoitettua vaarnaa. Vaarnat mahtuvat liikkumaan ilmaputkissa ilman tukkeutumisen vaaraa niiden pinnoituksen takia ja ne on valmistettu mittatilauksena, joita Muon käyttää niitä yleensä tehostamaan tuuli tekniikoitaan. Vaarnojen pituus on 10cm ja toinen pääty on tylppä. Vaarnat ovat yhdessä kotelossa, joka on valmistettu erittäin tiviiksi ja pitämään pientä määrää nestettä sisällään.
Taso: A
Muuta: 5kpl ja 5dmg per neula

Ilmaputket
Muonin käsiin asennetut ilmaputket, jotka hän hankki käsiinsä päästyään koulutuksestaan tehtäville. Ilmaputkien suuaukot ovat kämmenissä ja ne mahdollistavat tuuli tekniikoiden tekemisen.
Taso: A
Muuta: Voi tehdä D-A tasoisia tuuli tekniikoita.

Räjähdelappu
Pieni lappu jonka voi laittaa kiinni kunai perään tai melkein mihin vaan kohteeseen. Sillä on toinen liimapuoli jolla se laitetaan kiinni. Hetken kuluttua kiinnityksen jälkeen tämä lappu räjähtää ja tekee pientä vahinkoa.
Taso: D
Damage: 10 välittömässä kosketuksessa, jonka jälkeen damage pienenee rajusti, mitä kauempana kohde on. Kahden metrin päästä lappu ei tee vahinkoa, mutta paineaalto voi lennättää taaemmas.
Määrä: 10 per tehtävä
Chakra: -3 laukaista samalla vuorolla heitetyt laput

Valolappu
Kirkkaan valon tuottava räjähdelapun näköinen lappu. Kirkas valo on omiaan sokaisemaan hetkellisesti varautumattomat henkilöt. Valossa on hyvin pieni viive, jonka avulla lapun käyttäjä itse ehtii sulkea silmänsä tai muuten varautua välähdykseen. Laput ovat yleisiä ja maailmanlaajuisia.
Taso: D
Määrä: 10 per tehtävä
Chakra: -3 laukaista samalla vuorolla heitetyt laput

Tehdyt tehtävät

Lähetetty: 04 Joulu 2017, 18:25
Kirjoittaja sumufani

Tavatut henkilöt ja sen suuntaset härpäkkeet

Lähetetty: 04 Joulu 2017, 18:26
Kirjoittaja sumufani
Ei viel mihtee