Susanin kohtalo (tarina)

Sunagakuren ympäröivä valtava ja karu aavikko, josta ei juuri asutusta tai muuta elämää löydy. Päivisin tulikuumaa, öisin kylmää.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Susanin kohtalo (tarina)

Viesti: # 5725Viesti Piisamirotta »

Susan huomasi äkkiä olevansa aavikolla. Hän oli elänyt suurimman osan elämäänsä hiekkadyynien seassa, muttei tunnistanut aluetta. Hänen isäänsä tai mustaa pantteria ei näkynyt missään. Hieman kauempana oli kuitenkin karavaani, jota Shakespeare ei kuitenkaan tunnistanut, vaikka hän varmasti tiesi kaikki karavaanit, koska oli elänyt niin kauan. Nainen kulki karavaanin luo ja ihmeekseen huomasi, että vain yksi henkilö oli paikalla. ”Päivää, voisitteko kertoa missä olen?”, Susan tiedusteli vanhalta mieheltä. ”Aavikolla, täällä ei ole mitään”, mies sanoi ja Susan ihmetteli tämän käytöstä. Hän ei ollut niin vanha, että olisi vanhuuden höperö, mutta ei niin nuorikaan, ettei ikä olisi vaikuttanut häneen. ”Missä suunnassa Sunagakure on?”, Susan jatkoi välittämättä miehen asenteesta. ”Mikä semmoinen on?”, mies kysyi, eikä Susan aistinut valetta tämän sanoissa. ”Tuulen maan pääkaupunki”, Susan vastasi koittaen päästä mahdollisimman helpolla. ”Ei Tuulen maalla ole pääkaupunkia, pelkkiä vaeltelevia heimoja ja yksinäisiä ihmisiä, kuten minä”, vastasi mies ja Susan huomasi vasta nyt, että mies rakenteli jotain. Tarkemmin katsottuaan Susan näki, että mies rakenteli alkeellisia nukkeja. ”Mistä olet oppinut nukketaidetta?”, kysyi nukkemestari kiinnostuneena siitä, että joku ei tiennyt Sunasta mitään, mutta osasi silti nukkejen rakentelua. ”En mistään. Idea vain tuli päähäni, kun halusin viihdyttää lapsia aina kun tapasin suurempia karavaaneja. En ole kuullut kenestäkään muusta, joka osaa käyttää ja rakentaa yhtä monimutkaisia nukkeja kuin minä”, mies sanoi ja Susan ihmetteli toisen sanoja. Hän ei tiennyt vitsailiko mies vai oliko tämä jotenkin mielenvikainen. Susan ajatteli ylimielisyyttään kutsua nuken, mutta huomasi, ettei hän kyennyt siihen. Hän huomasi myös melko nopeasti, ettei ollut enää itse nukke. Tämä järkytti naista huomattavasti, eikä hän uskonut sen olevan totta. Susan yritti iskeä käteensä kunailla, sillä uskoi, että hän oli illuusion vallassa, eikä Kai toiminut. Mikään ei kuitenkaan muuttunut ja vanhahko mies mulkaisi Susania hieman tuomitsevasti. ”Mikä ihme sinut saa puukottamaan itseäsi?”, mies kysyi ja ojensi Susanille siteen. ”Rehellisesti sanoen, en usko, että tämä on totta”, vastasi nainen, joka tajusi nopeasti, ettei hänellä ollut mitään varusteita kunaiden ja shurikenien lisäksi. ”Totuus on, että tämä maa on tuomittu, ellei se yhdisty. Usko kuitenkin minua, tämä on kaikki täyttä totta”, sanoi vanhus, joka sai ensimmäisen nuken valmiiksi. Nukke ei ollut läheskään yhtä hyvä, kuin geninit GSG.ssä osasivat valmistaa. Silti Susanista tuntui siltä, että hän ei osannut sanoa, että mikä nukesta teki huonon. Ikään kuin hän ei osannut rakentaa sitä, joka oli naurettavaa naisesta. ”Istu alas ja auta minua näiden kanssa”, sanoi mies vetäen säkin osia esiin. Työkalut, joita miehellä oli, olivat hyvin alkeellisia, joita ei ikinä hyväksyttäisi GSG.ssä. ”Aloitamme esittelyistä. Minun nimeni on Chikamatsu Monzaemon, mikä on omasi?”, mies sanoi ja Susan oli nyt varma, että tämä oli unta. ”Susan Shakespeare”, vastasi nainen aloittaen nukkejen kokoamisen. Hän huomasi, ettei osannut koota niitä kuin normaalisti. Tämä huolestutti naista suunnattomasti. Mitä ihmettä hänelle oli oikeasti käynyt ja oliko tämä mies muka oikeasti Monzaemon, ensimmäinen taistelussa nukkeja käyttänyt henkilö?


Susan oli yrittänyt päästä illuusiosta monta kertaa aina kun vanhan miehen katse vältti. Shakespeare ei kuitenkaan nähnyt mitään rakoja, joka osoitti, että tämän oli pakko olla totta, mutta miten? Susan tiesi vain vähän isästään, mutta tässä maailmassa ei ollut voimaa lähettää ketään menneisyyteen. Silti mikään ei osoittanut, että tämä oli illuusiota. Susan vietti hyvin pitkään vanhan miehen luona ja oppi rakentamaan tämän kanssa nukkeja. Tuntui siltä, ettei Susan voinut oppia enempää tai nopeammin kuin tämä vanha mies kykeni. Tämä tuntui oudolta, mutta toisaalta Susan oli törmännyt samankaltaisiin asioihin GSG.ssä. Jotkut eivät vain päässeet eteenpäin. Erään kerran, kun aikaa oli kulunut useita viikkoja, mies, joka väitti itseään Monzaemoniksi, sanoi, että hänen pitää mennä tapaamaan erästä miestä. Susan ei voisi tulla mukaan. Tämä jätti Shakespearen yksin. Hän ei osannut tehdä nukkeja edes genin-tasolla. Tämä oli erittäin huolestuttavaa ja nainen pelkäsi henkensä puolesta, vaikka edelleen uskoi kaiken olevan illuusiota. Vanhus lähti yhteen suuntaan ja Susan lähti toiseen. Käveltyään hyvin pitkän matkaa Susan löysi karavaanin, jossa näytti olevan monta henkilöä. Useampi perhe oli tämän karavaanin jäsen, joka tuntui hyvältä. Ainakaan he eivät olleet yksin, toisin kuin vanhus, jonka kanssa Susan oli valmistanut hyvin alkeellisia nukkeja. Susan keskusteli ihmisten kanssa ja sai kuulla, että joku oli yhdistämässä karavaaneja ja halusi perustaa kaupunkia. Ei tarvinnut olla nero käsittääkseen, että tämä oli Sunagakuren perustamisen alku. Susan päätti mennä sivummalle, niin ettei kukaan kuullut häntä. Sitten hän aloitti keskutelun, joka näytti siltä, kuin hän olisi keskustellut itsensä kanssa. ”Hyvä on. Mitä tämä tarkoittaa?”, nainen kysyi ja katsoi ilmaan. Hän ei saanut vastausta. ”Hyvä on, tämä on illuusiota, voin tehdä mitä haluan”, Susan sanoi ja alkoi kaivamaan kunaita ja heittelemään niitä ihmisiä kohti. Hän halusi sekoittaa asioita. Joku kuitenkin torjui aseet ja samassa joukko miehiä hyökkäsi naisen kimppuun. Susan ei ymmärtänyt, ettei hänellä ollut omia taitojaan. Ikään kuin kaikki hänen kykynsä olisi palannut akatemia-aikoihin. Susan otettiin vangiksi ja karkoitettiin. Hän vaelsi aavikolla todella kauan, kunnes tuli sen rajalle. Hän oletti olevansa Jokien maan kohdalla. Jos tämä oli illuusiota, se oli maailman voimakkainta illuusiota. Hänellä ei ollut keinoa paeta sitä. ”Mitä sinä haluat?!”, Susan huusi ilmaan ja tällä kertaa hän ei yrittänyt pidätellä sanojensa voimaa. Hän oli kyllästynyt isänsä sekaantumiseen aivan kaikkeen mitä hän teki. Vastausta ei kuulunut. Susan meni pois aavikolta rehevämpään maahan. Rajavartijoita ei ollut, sillä Jokien maa ei ollut maa tässä ajassa. Susan ei ollut koskaan ollut näin maassa, edes silloin kun hän oli ollut genin. Eikä edes silloin, kun hänet petettiin ja hän oli sekä rikollisten, että sunalaisten metsästyksen kohde. Hänet oli riisuttu kaikesta voimastaan ja hän oli yksin. Jokien maan rehevä maa ruokki naista ja hän teki itselleen vaatteet, jotka olivat todella surkeat. Sitten hän matkasi kohti Tulen maata. Hän halusi nähdä miltä siellä näytti. Oli todella outoa nähdä pelkkää metsää, ei juuri ketään missään. Vuori oli vailla naamoja ja kylästä ei ollut merkkiäkään. Susan saattoi erottaa vuoren päällä kaksi henkilöä, joiden ulkonäöstä ja sukupuolesta hänellä ei ollut tietoakaan. Hän alkoi ymmärtää ja arvasi mitä tämä oli. Susan ymmärsi, että hänen isänsä halusi hänen kokevan koko historian, jotta hän oppisi läksynsä. Tämä suututti nukketaiteilijaa. Hän ei voinut ymmärtää, että miksi hänen oli koettava kaikki. Susan mietti mitä tapahtuisi, jos hän tappaisi itsensä tai kuolisi. Päättyisikö illuusio. Hän mietti myös mahdollisuutta, että kaikki alkaisi alusta. Tämä oli äärimmäisen huolestuttavaa. Oli kulunut useita päiviä. Susan ei halunnut kokea noita päiviä uudestaan. Hänen oli myönnettävä, ettei tiennyt mitä tehdä. Jos hän olisi päässyt ajassa taakseppäin, hänellä olisi paljonkin tehtävää. Jos taas hän oli illuusiossa, millään mitä hän teki ei ollut väliä. Ongelma alkoi ärsyttää naista, joka kutsui itseään neroksi. Hän oli pulassa, katsoi hän tilannetta miltä kannalta tahansa.


Päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, eikä Susan ollut yhtään lähempänä päästä tästä illuusiosta. Hän oli oppinut historiasta paljon sellaista mitä ei ollut ennen tiennyt, hänellä oli edelleen tietonsa, mutta hänellä ei ollut oikein kykyä käyttää sitä tietoa. Ikään kuin hänellä olisi ollut tieto miten tehdä jotain, muttei käsiä tehdä sitä. Jokin esti häntä tekemästä asioita, joista hänellä oli tietoa. Tämän vuoksi hän ei ollut haastanut riitaa kenenkään kanssa. Hän ei voisi voittaa edes heikkoa henkilöä. Susan oli viikkojen ja kuukausien aikana yrittänyt kehittyä, muttei voinut. Hän tunsi halua kulkea maasta toiseen ja nähdä niiden perustamista. Ensimmäiset Kaget olivat erikoisia ja Susan oppi paljon heidän toimintatavoistaan. Hän näki myös Konohan hyvin oudon ja Uchihoita koskevan historian ja Veden maan verisen historian, joka ehkä iski häneen enemmän kuin Konohan historia, sillä vaikka Uchiha-teurastus olikin kamala asia, oli Kirigakuren tapa pitää chuunin kokeet paljon raaempi laajemmalta kannalta katsottuna, ainakin Susanin mielestä. Historia kulki ja äkkiä Shakespeare tajusi, että hänen oma matkansa alkaisi jossian vaiheessa. Nainen suuntasi Tuulen maahan, missä hän ei ollut vuosikausiin, koska oli kiertänyt muuta maailmaa, hitaasti, hänellä kun ei ollut ninjan taitoja liikkua nopeasti. Hän ei myöskään voinut osallistua mihinkään taisteluun tai puuttua tapahtumien kulkuun, sillä yksikin osuma tappaisi hänet, eikä Shakespeare uskaltanut ottaa kuoleman riskiä, sillä kaikki voisi alkaa silloin alusta. Hän oli ehkä liiankin varovainen, jollainen koskaan aikaisemmin hän ei ollut. Tajuamattaan Susan oli oppinut jotain uutta, jota hän ei ollut aiemmin oppinut: nöyryyttä. Todellinen nöyryys ei kuitenkaan tullut pelosta, joten Susan ei päässyt illuusiosta, ei läheskään. Tuulen maa kohosi edessä päästyään sen pohjoiselle rajalle. Hän oli ollut Iwassa näkemässä sen historiaa. Meni melko kauan, että Susan saapui kaupungin luo. Hän mietti, että ehkä paras tapa päästä sisään oli jonkin karavaanin kanssa. Tässä vaiheessa sota ei ollut saapunut Sunaan, joten vartio ei ollut niin tarkka. Hän pääsikin sisään melko helposti ja siitä jatkaminen oli melko lailla vaivatonta. Hän pääsi torille ja näki jotain uskomatonta. Hyvin erikoisesti pukeutunut mies näytti viihdyttävän lapsia. Hänellä oli musta puku, herrasmiesmäiset kasvot, veijarimainen asenne ja jotain joka oli ennen kuulumatonta mihin aikakauteen tahansa tässä maailmassa: silinterihattu! Susan tunnisti isänsä, vaikka tämä olikin jonkin verran nuorempi kuin nykyään. Hän halusi marssia suoraan tämän luokse, mutta ei ollut täysin varma oliko hänen isänsä nykyinen versio vai vanha versio, joka ei tunnistaisi naista. Nainen päätti ottaa asiasta selvää. Hän odotti kärsivällisesti, että esitys loppui (ja se kesti kauan) ja sitten hän kohtasi isänsä läheisellä kujalla. Susan ei ollut varma mitä sanoa, sillä jos tämä olisi vanha versio hänen isästään, tämä ei edes tuntisi tytärtään. Toisaalta jos tarkoitus oli oppia vanhalta versiolta isältään, olisi asiaa lähestyttävä erilaisesta kulmasta. Susan päätti valita neutraalin aloituksen, sellaisen joka ei hyökkäisi, mutta ottaisi selvää.


”Se oli hieno esitys”, Susan aloitti. ”Niin oli. Tällainen minä olin, aikanaan”, vastasi herrasmiesmäinen ja komea naisen isä. Susan oli saanut haluamansa välittömästi. Tämä johtui Williamin halusta olla kiertelemättä asiaa, sillä moinen oli hyvin tyhmää. Mies oli laittanut Susanin käymään läpi vuosikausia koska nainen ei ollut ymmärtänyt historiaa. Susan oli tajuamattaan oppinut paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Hän oli nähnyt kaiken sivusta, ei osallistunut siihen. Hän oli ollut kuin lapsi uudestaan. Hän oli vain tarkkaillut, eikä voinut olla mukana oman heikkoutensa vuoksi. William halusi ottaa naiselta, joka kutsui itseään Kage-tason ninjaksi pois hänen voimansa ja kykynsä ja laittaa hänet lapsen asemaan. Susan ei ikinä ollut konohalaisen Odan kaltainen nero mitä tuli ihmisten manipuloimiseen ja aseman saamiseen, joten hänelle ei tullut mieleenkään se mitä Oda olisi luultavasti hänen asemassaan tehnyt: hankkinut valtaa puhumalla, taistelemalla muiden kautta nostamatta itse sormeakaan. Williamilla olisi ollut vastaus tähän, mutta hänen ei tarvinnut käyttää sitä, sillä Susanin luonteeseen ei kuulunut lähteä moiseen peliin mukaan. Ennen kuin Susan ehti aloittaa haukkumaan isäänsä, mies sanoi: ”Mennään jonnekkin hieman syrjäisempään paikkaan, missä voimme olla rauhassa.” Sitten tämä herrasmies ohjasi chakranaruillaan Susania, jolla ei ollut tarpeeksi kyvykäs laittamaan vastaan. He päätyivät kylän syrjäseudulle keskustelemaan. ”Ala selittää, mitä oikein haluat minun oppivan?”, vaati nainen, jonka luonne oli edelleen samanlainen. Hän oli ehkä oppinut historiasta, muttei itsestään tai niin sanotusta herrasmiesmäisestä käytöksestä. ”Tämä on minun koulutukseni. Se kestää niin kauan kuin minä haluan, ja minä päätän kun olet valmis. Meni siihen kymmenen minuuttia tai kymmenen vuosikymmentä”, vastasi William vakavana. Susan halusi huutaa vastaan, mutta tummiin pukeutunut mies jatkoi: ”Tuolla äsken sinä, joka kutsut itseäsi Kage-tason ninjaksi, hävisit kahdelle itseäsi heikommalle, ilman että kumpikaan heistä käytti yhtäkään taistelujutsua, he pelkästään puhuivat. Se on suoraan sanottuna säälittävää sille tasolle, jota sinä väität olevasi. Olet vuosikausia hionut ninjataitojasi, aseitasi ja asemaasi, muttet itseäsi. Laitan sinut aloittamaan kaiken alusta.” Susan raivostui isänsä törkeydestä ja yritti hyökätä tämän kimppuun tietäen sen olevan täysin hyödytöntä. William ei tarvinnut edes nukkea tytön hyökkäyksen torjumiseen tai estämiseen. ”Mikä sinä olet määräämään kenenkään kohtalosta tai luonteesta?!”, huusi Susan, joka oli kyllästynyt isänsä sekaantumiseen kaikkeen. ”Kaikki puuttuvat toistensa asioihin, usein koska he välittävät toisistaan. Ne kaksi puuttuivat sinun asioihisi, mikset huomauttanut siitä, kun he paljastuivat?”, kysyi William osittain retorisesti. ”Usein toisten asioihin puututaan, koska ne vaikuttavat omiin asioihin. He halusivat löytää Akaionin, jos olisit antanut sen tiedon, he olisivat lähteneet, jos olisivat uskoneet sinua”, jatkoi herrasmies saarnaansa. ”Toisaalta oli täysin mahdollista, että he eivät todellisuudessa halunneetkaan tavata Akaionia, vaan heillä oli jokin muu motivaatio”, mies jatkoi. ”Huomasit varmaan, että sait reaktiota enemmän toiselta kuin toiselta. Sinulla on chakraa suurin piirtein yhtä paljon kuin niillä kahdella oli yhteensä. Silti se, jolla oli vähemmän chakraa nousi sinua vastaan, kun uhittelit. Toinen pysyi paikoillaan ja käyttäytyi kuin et voisi tehdä yhtään mitään hänelle, vaikka hän ei tiennyt taitojasi, vain legendaarisuudestasi. Silti hän oli tyyni kuin lampi. Sille saattoi olla useitakin selityksiä, mutta ehkä paras selitys on se, että hän ei ottanut sinua vakavasti. Toisin kuin toista, häntä ärsyttämisen sijaan huvitti sinun pieni uhittelusi. Tämä on ensimmäisiä oppitunteja joita sinulle tulen opettamaan, vei se kuinka kauan tahansa: nöyryys”, William sanoi. Hän oli ollut poissa tyttärensä elämästä melkein koko tämän elämän ajan. Nyt hän opettaisi tytärtään, hinnalla millä hyvänsä. Kage ei huudellut ympärilleen, että hän oli kage. Minato ja Naruto olivat niitä harvoja joilla titteli luki asusteessa, se kertoi eräänlaisesta ylemmyyden tunteesta. Susan ei ollut laittanut asuunsa titteliään, mutta hän piti usein GSG.n asua, joka kertoi asemasta. Ne kaksi, jotka olivat tulleet hakemaan tietoa eivät olleet pukeutuneet mitenkään erikoisesti, he olivat kuin tavallisia ihmisiä, vaikka heidän yhteinen voimansa oli Susanin tasoa, kenties jopa korkeampaa kun otetaan taistelutaidot huomioon.


Monille, jotka tapasivat William Shakespearen, tämä tuntui täydelliseltä mieheltä, joka tiesi kaikesta kaiken, oli paikalla aina oikeaan aikaan, eikä juurikaan omannut todellisia vikoja. Tämä kaikki johtui miehen kyvyistä, jotka olivat muodostuneet vuosikausien aikana. Noiden vuosikausien ajan hän oli ollut myös yksin ja kierrellyt maailmaa. Hän näki toistuvia tekijöitä kaikkialla, käytökset toistivat toisiaan, samoin tapahtumat. Kukaan ei niitä määräillyt, ei ollut suurempaa nukkemestaria niiden takana, ne olivat sattumaa, sattumaa joka tuntui kuitenkin toistavan itseään. Kun taidot kasvoivat niin suuriksi kuin vanhalla miehellä oli, niiden voima tuntui ärsyttävän niitä, jotka elivät normaalia elämää. Tuntui häiritsevältä, että joku saattoi tupsahtaa paikalle varoittamatta, vakoilla varjoista ja jopa olla monessa paikassa yhtäaikaa. William Shakespearen kyvyt olivat kolme suurta aluetta, joilla hän oli mestari: varjonuket, sinetöinti ja illuusio-tekniikat. Hän oli ollut aikanaan tavallinen nukketeeri, joka ei ollut kovin voimakas, hänen kykynsä rakentaa nukkeja oli hyvin heikko ja tekninen puoli oli suoraan sanottuna surkea. Susan oli siis täysin päinvastainen kuin hänen isänsä. William ei ollut hyvä ninja pitkään aikaan, ennen kuin hän oppi käyttämään illuusioita ja sinetöintiä. Hän oli hyvin pitkään vain osa ryhmää, tuolloin hän oli hyvin sosiaalinen ja vielä niin sanotusti normaali. Illuusiot ja sinetöinti (joka ei ollut Uzumaki-sinetöintiä) eivät olleet mikään hyvä yhdistelmä mitä tuli taisteluun ilman tovereita, niiden avulla oli mahdollista kyllä paeta paikalta ja hämätä, mutta suora taistelu niiden kanssa ei tullut kysymykseenkään korkeammalla tasolla. Ninjat suojautuivat illuusiolta mitä uskomattomimmilla tavoilla ja normaali sinetöinti ei ollut kovin hyvä hyökkäykseen, jos vastustaja oli taitava ninja. William sai kuitenkin tietää, että hän ei ollut täysi sunalainen, hänen sukunsa juuria oli Konohassa. Nara klaani oli hänen sukunsa toinen haara. Hän opetteli varjonukketekniikat Konohan perustamisen aikoihin ainoan Nara-klaanin jäsenen, joka hänet hyväksyi avulla. Tuolloin William oli tulossa viisiinkymmeniin ja hänen tulemisensa kuolemattomaksi lähestyi. Varjonukketekniikat olivat Williamille täysin uniikki kyky, joka oli mahdollista juurikin vain hänelle, sillä ne vaativat juuri tietynlaista persoonallisuutta ja kykyä ajatella. William ei ikinä aikonut kirjoittaa ylös mitä hän kykeni tekemään varjonukkejen avulla, mutta moni, joka näki hänen taistelevan ja eli sen jälkeen kuvaili sitä pimeyden hallinnaksi, jota se ei oikeasti todellakaan ollut. Tekniikalle oli oma salaisuutensa, joka vain sen käyttäjä tiesi. William ei ollut kuitenkaan koskaan taistellut Hokage Uzumaki Naruton kaltaista vastustajaa, joka oli aivan omaa luokkaansa vastaan; sellaisessa taistelussa hänen taitonsa salaisuus melko varmasti paljastuisi, eikä hän voittaisi.


William palasi Sunaan seikkailun jälkeen, jonka myötä hänestä tuli kuolematon. Tuolloin hän tapasi Susanin äidin, heidän historiansa on lähinnä vain miehen omassa päässä, eikä hän halua kertoa siitä yhtään mitään kenellekään, on paljo sellaista, joka ei välttämättä kestäisi päivänvaloa. William ei kuitenkaan ollut perheihminen ja katosi Susanin ja tämän äidin elämästä vähän väliä. Eräänä päivänä, kun mies tuli käymään, hänellä oli mukanaan musta pantteri, josta mies ei puhunut yhtään mitään. Susanin äiti kuoli myöhemmin, eikä Susanin isä ollut paikalla auttamassa tytärtään, joten tyttö petti kylän ja ryhtyi rikolliseksi, joka oli hänen veljelleen suuri ongelma. Susanin veli kuoli myöhemmin itsekin, eikä William ollut tuolloinkaan paikalla. Susanin sisäinen viha isäänsä kohtaan oli kasvanut niin suuriin mittoihin, että hän purki sen kylään ja muihin ihmisiin. William tiesi tämän, joten hän yritti nyt korjata tilanteen, liian myöhään, mutta hänen mielestään se oli parempi kuin ei koskaan. Vaikka Susan olikin tullut takaisin niin sanotusti hyvien puolelle, hänen sisäinen, hiljainen vihansa isäänsä kohtaan oli ottanut hänestä vallan, joka hallitsi hänen persoonallisuuttaan. Tämän asian herrasmiesmäinen mies halusi korjata. Hyvin pitkään William oli kehitellyt tekniikkaa, jonka avulla hän voisi muuttaa mennyttä. Totuus oli kuitenkin, ettei hänellä ollut sellaista voimaa, joten hän tyytyi seuraavaan mahdolliseen vaihtoehtoon. William oli keksinyt keinon yhdistää illuusiota ja sinetöintiä. Kuluttamalla järkyttävän määrän chakraa William linkitti omat ajatuksensa Susanin ajatuksiin luoden illuusion, jota hän hallitsi. Tämä ei vienyt miehen elinvoimaa, sillä hän oli kuolematon, mutta se kulutti hänen aivojaan. Oli monia tapoja olla kuolematon. Williamin kuolemattomuus suojasi tätä monilta tavoilta kuolla, mutta hän tajusi, että yksi tapa kuolla oli kuolla yhdellä ruumiin alueella. Miehen luoma sinetöintijutsu sinetöi sivuvaikutuksena hänen aivojaan mitä kauemmin hänellä kesti pitää Susan illuusion alaisena. Jos Susanilla kestäisi liian kauan päästä illuusiosta, hänen isänsä aivokuolisi, sillä miehen mieli sinetöityisi kokonaan. Illuusio ei ollut tavallisia illuusioita, se ikään kuin kiersi illuusioiden sääntöä. Illuusiot olivat yksinkertaisia: nukutus, peilikuva ja niin edelleen. Mitä monimutkaisempi illuusio oli, sitä enemmän se vaati ja Williamin luoma illuusio oli niin monimutkainen, että se vaati hänen aivonsa. Mies loi kokonaisen maailman Susanin päähän. Susanin näkemä historia oli vain illuusion esiaste. Williamin todellinen suunnitelma oli muuttaa Susanin historiaa ja poistaa hänen ongelmansa, jonka mies itse oli poissaolollaan aiheuttanut. Tämä tapahtui niin, että Susanin mielessä tämä palasi lapsuuteensa, illuusio maailma jonka William oli luonut oli täydellinen, ja miehen kokemuksen avulla siinä ei juurikaan ollut aukkoja, sillä hän oli nähnyt historiaa enemmän kuin Susan itse. Susan unohti kaiken ja oli lapsi. Tämä oli koulutus, josta mies oli puhunut. Vaikka mies antoi ymmärtää, että hän oli käyttänyt sitä Susanin äitiin sanomalla: ”Sinun on tullut aika käydä läpi minun koulutukseni. Jos selviät siitä, silloin ehkä sinusta tulee oikea tyttö, kuten äidistäsi tuli”, ei se ollut täysi totuus. Tämä oli enemmän dramatiikkaa, johon molemmat Shakespearet olivat syyllisiä. William kertoi totuuden, mutta tietystä näkökulmasta. William ja Susan makasivat sarkofageissa vierekkäin. Heidän päissään oli sinetti, jonka yhdisti chakranaru. Paikka oli salainen, hyvin muinainen pyramidi aavikon länsilaidalla, missä heidän lisäkseen kukaan ei ollut käynyt vuosikymmeniin. Ennen jutsun aloitusta William lähetti mustan pantterin Sunaan. Sillä oli hyvin erityinen tehtävä. Sitten jutsu, jota William kutsui Fuuin jutsu: Yuraisho kae genjutsuksi alkoi vanhemman Shakespearen sulkiessa silmänsä avonaisessa sarkofagissa. Matka kuolemaan alkoi.


Susan oli äitinsä hautajaisissa, kun hänen isänsä ilmestyi paikalle pantterinsa kanssa. Hän kertoi, että hän oli kuullut tapahtumasta ja päätti palata kotiin asioiltaan. Susan seisoi veljensä kanssa, hän syytti tässä vaiheessa isäänsä vain vähän, joten William oli päättänyt valita tämän hetken juuri oikeaksi aloittaa illuusion toinen, tärkeämpi vaihe. Hautajaisten jälkeen he menivät kotiinsa ja Susan aloitti ensimmäisen raivokohtauksensa. Hän haukkui isäänsä siitä, että hän ei ollut paikalla pelastamassa Susanin äitiä. William selitti tyttärelleen ja pojalleen, että vaikka hän oli voimakas, hän oli todellisuudessa hyvin heikko tietyillä alueilla. Hänellä ei ollut kykyä parantaa yhtään ketään. Williamin puoliso osasi rakentaa nukkeja, hän oli todella taitava teknisissä asioissa ja Susan tuli tähän naiseen hyvin paljon. Luonnollisesti William halusi, että Susan tulisi enemmän häneen, mutta päätti ettei ollut viisasta ohjata tyttöä suuntaan, joka ei ollut hänelle soveliasta. Sen sijaan, että Susan joutuisi käymään läpi ne miljoona epäonnistumista, jotka hän oli lapsuudessaan kokenut hylättyään kylän, William hankki tytölle osia nukkeihin. Susanin veli oli myös kiinnostunut nukeista, muttei ollut kuin murto-osan Susanin tasoinen nero siihen mitä tuli nukkeihin. William hankki Susanille opettajan, joka teki työtään: opetti nukeista. Susan kävi usein Pilafin luona ja William muutti hieman tämän epävirallisen rikollisen luonnetta. Mies ei heittäisi tyttöä ulos, vaan antoi tämän nähdä aseita ja tavaroita. William ei halunnut muuttaa liikaa, Pilaf ei opettaisi Susanille mitään, vaan tämän piti oppia itse. Koska William itse ei voinut opettaa tytärtään nukkeasioissa tai aseissa, hän käytti illuusiossa hyväkseen Susanin omia tietoja, joihin tyttö pääsi käsiksi pikkuhiljaa, mutta aivan eri tavalla kuin oikeassa elämässään. Susanin lapsuus meni tytön unohtaessa isänsä poissaolon, sillä mies oli nyt paikalla, koko ajan, ei ikinä poissa. Lisäksi heillä oli lemmikkipantteri, jolla Susan ratsasti välillä.


Luonnollisesti Susanin teini-ikä oli rasittavaa aikaa Williamille. Hän oli yksin teini-ikäisen tytön ja pojan kanssa. Hän päätti muokata radikaalisti historiaa ja rauhoittaa Susania, antaa tälle syyn muokata käytöstään. Eräänä päivänä Susanin veli lähti tehtävälle. Teini-ikä oli hyvin yleinen chuuniniksi valmistumisikä, jotkut pääsivät jopa jouniniksi, mutta niin ei käynyt Susanin veljelle. Mies oli päättänyt erikoistua hyvin pintapuolisesti nukkeihin ja aseisiin, mutta suurimmaksi osaksi tuulitekniikoihin. Hän lähti suorittamaan Tokubetsujounin-koettaan, eikä palannut. Susan sai tietää, että hänen veljensä oli kuollut tehtävällä, eikä ruumista ollut. William ei halunnut järkyttää liikaa tytärtään näyttämällä tälle veljensä ruumiin. Oli silti varmaa, ettei mies ollut selvinnyt hengissä, oli monta todistajaa mukaan lukien sensori, joka aisti chakran katoavan. Susan ei voinut syyttää tästä ketään, sillä veljen tappanut kuoli samaan aikaan kuin hänen veljensä. Tyttö aikoi syyttää Sunan systeemiä, mutta William esti tämän selittämällä systeemin syyt. Tähän hän käytti paljon aikaa ja vaivaa, sillä teini-ikäinen Susan ei ollut neroudestaan huolimatta tarpeeksi kypsä ymmärtämään monimutkaisia asioita, kuten miksi sota oli pakollista maailmalle ja mitä maailmanrauhasta seuraisi. William ei missään vaiheessa kuitenkaan ihannoinut sotaa tai sanonut sen olevan hyvä asia. Hän vertasi sitä työhön. Ilmisen oli tehtävä työtä, jotta hän kykeni elämään hyvin. Toiset olivat etuoikeutettuja elämään rikkauksissa, heidän ei tarvinnut tehdä sekuntiakaan töitä elämässään. Jotkut maat eivät ikinä olleet sodan kohteina, eikä niiden maaperällä oltu sodittu. Taisteltu ehkä, muttei sodittu. Susan ja hänen isänsä kävivät lukemattomia keskusteluja näistä asioista.


Jossain vaiheessa William päätti, että Susanin oli pakko saada kavereita ja hän hankki tytölle harrastuksen. Näiden kavereiden oli kuitenkin jossain vaiheessa kuoltava, joten William päätti, että kun he olivat täyttäneet tarkoituksensa, hyökkäisi Yuuyake Sunaan. William päätti käyttää järjestöä, jonka jäsen Susan oli ollut oikeassa elämässä ajamaan asiaa. Näistä kavereista muodostui ryhmiä, jotka määrättiin normaalille tehtävälle. Tätä ennen Susan oli kuullut järjestöstä, muttei todistanut sen voimaa. Heidät yllätettiin ja Susan näki kuinka hänen ystävänsä teurastettiin. Tuolloin hänen teini-ikänsä oli ohi ja hän oli aikuisuuden kynnyksellä, joten William uskalsi näyttää tämän tytölle. Susanin halu kostaa ystäviensä kuolema kasvoi niin suureksi, että hän kehittyi hyvin nopeasti nukkejen käsittelyssä. Koska Williamilla ei ollut parempaakaan keinoa kehittää Susanin kykyjä niihin mittoihin, joihin ne kasvoivat, hän päätti käyttää Sezar Shakespearen oppilasta tässä tapauksessa hyväkseen, hieman samalla tavalla kuin oli tapahtunut oikeassa elämässä. Susan meni tätä miestä vastaan, mutta tällä kertaa Kankurou ei ollut vankina, vaan William itse. William ei tässä maailmassa ollut kuolematon, sillä kuolemattomuus toi usein negatiivisia ajatuksia jopa läheisten mieleen, kuolevaisuudella oli jollain tapaa enemmän merkitystä. Susan taisteli Yuuyaken jäsentä vastaan, kenties heikointa jäsentä. Tämä tapahtui yhdessä Sezarin varustehuoneista, missä oli lukuisia salaisuuksia, joita Susan ei tiennyt vielä tässä vaiheessa. Susan kulutti lähes kaikki nukkensa taistelussa ja ne tuhoutuivat. Vain hänen ovela taktiikkansa toi hänelle voiton. Viimeisenä tekonaan Sezarin oppilas kuitenkin laukaisi piikkiansan, jonka johdosta Williamin keho lävistettiin useista kohdista ja piikeissä oli myrkkyä. Susan ei voinut mitenkään pelastaa isäänsä, joka kuoli hänen syliinsä. William oli ollut Susanin elämässä tämän lapsuudesta osan, koko hänen teini-ikänsä ja osan hänen aikuisuuttaan. He olivat eläneet normaalia elämää koko ajan, keskustelleet ja tehneet kaikenlaista yhdessä. William teki melko törkeän tempun antamalla Susanille hyvin synkän syyn vihata kadonneita ninjoja ja Yuuyakea, mutta tuntien tyttärensä persoonallisuudesta osan, hän oli päättänyt tämän olevan paras ratkaisu. Erityisesti, kun illuusio ei päättyisi miehen kuolemaan. William kuoli samaan aikaan oikeassa elämässä kun hän kuoli illuusiossa. Hänen kehonsa oli edelleen kuolematon, mutta miehen aivot olivat toimimattomat, hän oli kuollut.


Illuusio, jossa Susan oli jatkui käyttämällä hyväkseen Susanin omaa historiaa ja tietoja sekä muistoja jättäen pois eräitä yksityiskohtia kuten Kankuroun. Tämä saattoi johtua Williamin mielipiteestä tuosta miehestä. Hän ei vihannut Gaaran veljeä, mutta piti tätä sopimattomana kumppanina Susanille. Susan ei siis saanut lasta tässä illuusiomaailmassa Kankuroun kanssa. Melkein kaikki muu oli kuitenkin samaa, paitsi se miten Susan käyttäytyi. GSG perustettiin ja Susanista tuli sen johtaja ja hän ystävystyi Ahanan kanssa. Sen sijaan, että hän lopetti Akaionin kokoamassa ryhmässä, hän jatkoi loppuun asti. Hänen ja Akedan välillä oli monia ongelmia, mutta mikään ei saanut heitä eroamaan tehtävältä. William ei tiennyt yksityiskohtia, mutta oli kuullut Susanin eroamisesta. Yksityiskohdat tulivat Susanin omasta päästä. Illuusio ei tunkeutunut Yamanakan alueelle, se käytti hyväkseen sen luojan tietoa ja veti kohteen omasta päästä yksityiskohtia. Siksi siitä pääsi pois hieman samalla tavalla kuin Izanamista, vaikkei se ollut verilinja genjutsu. Susanin nukeksi muuttuminen tapahtui identtisesti kuin oikeassa elämässä, samoin hänen lapsensa, joka tällä kertaa oli esikoinen. Sitten asiat erosivat. Akkin ja Tingan tullessa tapaamaan Susania, tämä oli paikalla, eikä tehnyt mitään temppuja ennen tapaamista. Hänellä oli äärimmäisen taitavasti tehty ihmisnukkekeho omana kehonaan, joten Tingan jutsu ei paljastanut naisen olevan nukke. Aluksi Susan oli epäileväinen, mutta kun hänen päättelykykynsä lopulta paljasti kaksikon ja hän sai tietää osan totuutta, hän kertoi mihin Akaioni oli matkalla viimeksi kun hän kuuli tästä. Tämän jälkeen Susan päätti matkata aavikolle etsimään kadonneita ninjoja, jotka olivat kaikkien olettamusten mukaan eksyneet hiekkamyrskyssä. Susanin illuusio jatkui niin pitkään, kunnes hän olisi päässyt Williamin asettaman salaisen kokeen läpi. Kun se tapahtuisi, Susan olisi valmis palaamaan oikeaan maailmaan.


Williamin tapa toimia oli hyvin epäsuosittu ja kritisoitu tapa, josta moni ei pitäisi, mutta hän näki sen parhaana tässä hyvin erikoisessa tapauksessa, joka oli Susan Shakespeare. Kun Susan heräisi illuusiosta, tällä olisi kaksi historiaa. Hän tietäisi, että toinen niistä olisi valetta, mutta hän oli silti kokenut sen. Se oli tapahtunut, tavallaan. Susanin oli sen jälkeen elettävä kahden historian kanssa, joista toinen saattoi olla vale, mutta se oli silti koettu, se oli vaihtoehtoinen historia, joka olisi tapahtunut ainakin osittain sillä tavoin, jos William olisi jäänyt kotiin. Reagointi totuuteen oli Susanin koe, joka oli läpäistävä. Koe ei muuttanut Susanin persoonallisuutta, se vain toi siitä esille asioita, joita oikea historia yksin ei tuonut. Se oli huijausta, mutta sille koko maailma perustui aina ajan käsityksestä ekonomiaan; ihmiset elivät valheessa ymmärtämättään sitä; William ei nähnyt tekoaan moraalisesti vääränä näiden faktojen valossa. Koska nainen oli kuolematon, hän olisi illuusiossa teknisesti ikuisesti, niin kauan kuin koe oli läpäisty. Ainoastaan musta pantteri tiesi missä Susan oli, mutta se ei puhuisi. Sillä oli muu tehtävä ja ensikertaa se oli yksin.


Susan makasi kuolleen isänsä vieressä olevassa sarkofagissa aavikon syöverissä illuusion alaisena. Kun hän heräisi, olisi hän toinen ihminen, Williamin suunnitelman mukaan parempi ihminen. Koska se tapahtuisi, kukaan ei tiennyt. Susanilla oli ikuisuus aikaa.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva

Palaa sivulle “Aavikko”