Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Sunagakuren ympäröivä valtava ja karu aavikko, josta ei juuri asutusta tai muuta elämää löydy. Päivisin tulikuumaa, öisin kylmää.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 960Viesti Piisamirotta »

Nana oli saanut ensimmäisen tehtävänsä ulkomailla, joka sopi nuorelle naiselle täydellisesti. Hänellä oli lista muutamasta ihmisestä, joiden elämä olisi ohi, he eivät vaan tienneet sitä. Aavikko oli kunoichille tuttu alue eikä sen ylittämiseen juuri mennyt aikaa. Lisäksi aavikolla oli aavikkohämähäkkejä, joihin Nana halusi tutustua. Rokude oli kuitenkin varoittanut, että hämähäkit olivat erittäin vaikeita käsitellä ja ne hyökkäsivät helposti jos tunsivat itsensä uhatuiksi. Nanan ensimmäinen kohde oli Jokien maassa. Muuan aristokraatti oli muuttanut sinne pakoon mahdollisia sotia. Se oli virallinen tieto. Epävirallinen oli, että mies oli ottanut mukaansa joukon katulapsia palvelijoikseen. Mies itse ei ollut ninja, vain rikas. Hän olikin palkannut joukon omia ninjojaan vastaamaan mahdolliseen salamurhayritykseen. Nanan oli määrä tavata ryhmä Jokien maassa. Nainen murhaisi aristokraatin ja tämän suojelijat, samaan aikaan muu ryhmä pelastaisi lapset. Kesken aavikkomatkan Nana sai kuitenkin huomata, että aristokraatti oli valmistautunut. Sunassa oli vuoto. Kunoichin matkan keskeytti ninja, joka selvästi ei erikoistunut hämäämiseen tai naamioitumiseen. Tämä käveli suoraan sunalaisen luo ja lähti tätä kohti hyökäten. Nana ymmärsi, että tämä ei ollut pelkkä salamurhayritys, se oli myös viivytystaktiikka. Tämä oli hoideltava nopeasti. Hämähäkkien ystävällä oli paha aavistus.


Vihu:
Statsit: 200
Jounin
Muuta: ei ole hiekan hallitsija
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1010Viesti Southpaw »

"Ikävä kyllä en voi päästää sinua jatkamaan matkaasi söpöläinen... sinusta koituisi työnantajalleni aivan liikaa ongelmia", Amano niminen shinobi sanoi silmää iskien ja mittaili katseellaan edessään olevan kunoichia. Toisenlaisessa tilanteessa hän olisi enemmän kuin mielellään vienyt tuon kaunottaren treffeille, mutta noh... käskyt olivat käskyjä ja hänen olisi pakko hidastaa kunoichin menoa. Niinpä Amano teki käsimerkin ja pian nainen saisikin nähdä kuinka tämän jaloista nopeasti kohosi hiekkaa, sitomaan naisen kaulaansa myöten paikoilleen.
"Toivottavasti et ota tätä henkilökohtaisesti. Sinä toteutat vain omia käskyjäsi ja minä omiani... Mutta kunhan olemme kuluttaneet täällä aikaa tarpeeksi, niin kenties voimme tavata uudelleen toisenlaisissa merkeissä?" Amano sanoi leveästi hymyillen.

Amano
Hp: 50
Ch: 147
Nopeus: 9
Muuta: 3p genjutsua, 7p laavaa, chakramiinukset laavaan
*Jubaku Satsu, muotona että voi muokata sen kasvavan puun tilalle jotain ympäristöön sopivampaa
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1208Viesti Piisamirotta »

Genjutsun käyttäjänä itsekin Nana tunnisti toisen jutsun illuusioksi, vaikka se olisi voinut yhtä hyvin olla hiekkatekniikka. Nainen ei omannut Kaita, joka oli suuri heikkous tällä hetkellä, mutta se ei menoa haitannut. Nana keskitti chakraa ja hänen suustaan tuli ulos yksi voimakas keltainen kunai, joka lensi toista kohti suurella nopeudella. Nana tiesi jutsun katoavan kivun avulla ja puri huultaan. Naisella oli pistävät hampaat kuten hämähäkeillä yleensä ja illuusio katosi kovan kivun kautta. Toinen oli aloittanut illuusiolla, joka oli melko yleinen ja nyt kun Nana tiesi toisen taidosta, hän oli varautunut seuraavaan illuusioon. "Aavikolla olen helppo saalis, toistaiseksi", sanoi Nana viitaten aavikkohämähäkkeihin, jotka käyttivät hyväkseen aavikkoa metsästyksessään. Rokude ei halunnut tyttärensä tutustuvan arvaamattomiin aavikkohämähäkkeihin vielä näin aikaisessa vaiheessa. Toisen torjuessa kunaita Nana valmistautui omaan tekniikkaansa.


Nana
Hp: 70
Ch: 169
Nopeus: 9

Damage Kumo Nenkin Surudoi Kougeki jutsusta 16.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1211Viesti Southpaw »

Amano kohotti hieman yllättyneenä kulmiaan nähdessään Nanan ampuvan suustaan kunain. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin ihmetellä kuka ihme oikein säilytti aseita suussaan, ennen kuin Amano lopulta huomasi aseen omituisen kellertävän välin, tullen siihen tulokseen, että ase ei tainnut olla metallista kuten tavallisesti. Nopesti Amano kuitenkin teki käsimerkin ja puhalsi itse suustaan pienehkön laavapallon kohti kunaita, aiheuttaen sen, että aseen osuessa laavaan, kunai suli hetkessä olemattomiin, kunnes tippui jäähtyvän laavapallon mukana epämääräisenä möykkynä maahan, Nanan jalkojen juureen.
"Noh... eiköhän sitten aloiteta kunnolla? Lupaan etten tapa sinua, sillä olet kauniimpi elävänä", Amano sanoi silmää iskien ja teki sitten käsimerkkisarjan. Hetkessä maasta kohosi ilmaan useita pieniä hiekkapalloja, jotka kuitenkin Nanan katsellessa alkoivat tiivistyä maaksi ja sulivat lopulta pieniksi laavaluodeiksi. Amanon saatua ne valmiiksi laavaluodit syöksyivät ilman halki kohti Nanaa.

Amano
Hp: 50
Ch: 125
Nopeus: 9
*Laavapallo, suojaa 16
*Laavaluodit, 28-33 riippuen siitä kuinka paljon osuu
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1212Viesti Piisamirotta »

"Kumosoukai", sanoi Sabaku ja samassa tämän käsien väliin muodostuneesta seittipallosta lensi erittäin tiivis verkko ottamaan vastaan toisen laavaluodit. Laava poltti verkon kokonaan, mutta Nanaan ei osunut ollenkaan. Jutsujen kohdatessa Sabaku oli tehnyt uuden jutsun ja vapautti toista kohti lukemattomien neulojen määrän käsiensä välissä olevasta verkosta. Keltaiset neulat eivät yksinään tehneet mitään, mutta massana ne olivat kova pala. Aavikko oli toistaiseksi huono paikka taistella, joten taistelu oli saatava nopeasti loppumaan. "Kuten kaikki toistaiseksi tappamani, olet iljettävä", vastasi Nana toisen sanoille.

Nana
Hp: 70
Ch: 137
Nopeus: 9

Verkko torju 29dmg

Kumo Nenkin Tasuu Hari tekee 28-33dmg
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1217Viesti Southpaw »

Nähdessään neulatekniikan olevan tulossa, Amano hymähti ja suoritti nopean käsimerkkisarjan ennen kuin laski kätensä koskettamaan maanpintaa.
"Youton: Gomu Heki!" mies huudahti, samalla kun maasta tämän jalkojen edestä muodostui hänen ja neulatekniikan väliin kumimainen muuri suojaamaan kohti tulevilta neuloilta. Uhkaavasti kumi näyttikin hieman venyvän neulojen osuessa siihen, mutta lopulta muuri kuitenkin osoittautui kestävämmäksi ja neulat tippuivat maahan... Tosin huutaessaan tekniikan nimen aikaisemmin, oli Amano jo aktivoinut uuden genjutsunsa joten Nana ei näkisi neulojen tippumista. Sen sijaan nuoren naisen silmissä näyttäisi siltä kuin kumimainen muuri olisi kimmottanut neulat takaisin naista itseään kohti, pakottaen tämän suojautumaan omalta tekniikaltaan.
"Iljettävä? Jos sanoin jotain mikä loukkasi sinua muruseni niin pyydän anteeksi", Amano sanoi päästäessään muurin laskeutumaan kasaan, pahoitteleva ilme kasvoillaan.

Amano
Hp: 50
Ch: 92
Nopeus: 9
*Gomu Heki, suojaa 33 dmg
*Ympäristön muokkaus no genjutsu, A-tasoinen
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1219Viesti Piisamirotta »

Tällä kertaa Nana ei tunnistanut toisen illuusiota, moinen olisi ollut mahdollista vain hyvin erikoistuneille henkilöille. Nana oli jo kuitenkin ladannut toisen laidallisen neuloja ja laukaisi ne nyt omia neulojaan vastaan. Hämmästyksekseen Nana sai huomata, etteivät hänen neulansa osuneet keskenään vaan aikaisemmat neulat menivät uusien läpi ja tulivat kohti. Tämä sai sunalaisen epäilemään ja ottamaan iskun vastaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Naisen neulat puolestaan jatkoivat toista kohti. Tämä olisi kuitenkin varautunut, sillä Kumo Nenkin Tasuu Hari oli hyvin näkyvä tekniikka, ainakin sillä tavalla, jolla Nana sitä nyt käytti. "Loukkaat minua pelkällä olemassaolollasi", Nana sanoi ja oli entistäkin varautuneempi. Toinen oli selvä illuusioiden käyttäjä, joka saattoi johtaa harhaan pienimmälläkin illuusiolla. Ässä oli pidettävä hihassa kuitenkin loppuun saakka. Vaikka molemmat tekivät vain työtään, Nana tiesi olevansa oikealla puolella.

Nana
Hp: 70
Ch: 121
Nopeus: 9

Eli sama 28-33dmg taas tulossa
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1221Viesti Southpaw »

Nanan tosiaankin ampuessa suustaan uuden laidallisen neuloja, Amano oli jo valmiina ja muodosti jälleen käsimerkin. Pian mies puhalsikin suustaan sulaa laavaa kohti lähestyvää hyökkäystä, aiheuttaen lopulta sen, että taistelun alussa ammutun kunain tavoin, myös neulat alkoivat sulaa, kunnes tippuivat laavan mukana maahan, mihin laavan jäähtyessä alkoikin muodostua laavakiveä.
"Noh noh, etkö kertoisi missä kohtaa oikein loukkasin sinua noin verisesti? Minä ihan todella pyydän anteeksi ja kunhan tämä tehtävä on ohi niin lupaan viedä sinut kunnon treffeille hyvitykseksi tästä. Varaan vaikka pöydän ravintola Dyynistä?" Amano ehdotti leveä, aito hymy kasvoillaan, muistellen että Dyyni oli yksi Sunan parhaista ja samalla myös kalleimmista ravintoloista. Paikka johon hän kyllä mielellään veisi Nanan kaltaisen näyttävän näköisen tapauksen, vaikka se tekisikin melkoisen loven hänen tehtäviltä saatuihin palkkoihinsa.

Amano
Hp: 50
Ch: 72
Nopeus: 9
*Laavajutsu, suojaa 33
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1222Viesti Piisamirotta »

Jokin miehessä oli lieromaista ja lipevää kuin ankerias tai muu käärme. Hämähäkit ja käärmeet eivät olleet ystäviä ja kaiken lisäksi nuori nainen piti aivan erilaisesta miestyypistä. Nana oli tapaus joka ei hakenut sitä oikeaa, jos oikea tuli hänen kohdalleen, hän tunnistaisi sen välittömästi ja tekisi itse aloitteen. Toistaiseksi jokainen yrittäjä oli päätynyt naisen veitsen alle. Jutsujen laukominen alkoi hengästyttää, joten Sabaku päätti lähteä lähitaisteluun, ottamatta kuitenkaan miekkaansa sen huotrasta. Tämä saattoi olla riski, mutta naisella oli oma suunnitelmansa. "Nähtävästi puhe ei tehoa, joten tekojen on annettava kertoa omaa tarinaansa", sanoi sunalainen, joka läheni koko ajan laavan käyttäjää. Nana muisti isänsä sanat siitä, että tietyt heidän klaaninsa jäsenet alkoivat ennenpitkää muistuttaa hämähäkkejä enemmänkin kuin ihmisiä. Jostain syystä Nana halusikin nyt voimakkaat myrkkyhampaat, joilla "suudella" toinen kuoliaaksi, sitä tämä selvästi halusi.


Nana
Hp: 70
Ch: 121
Nopeus: 9


//Side note: kunait/muut aseet ammutaan suusta, tää neulajutsu tehdään käsissä olevan verkon kautta. Huomattavasti epäkäytännöllisempää, mut minkäs teet. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1225Viesti Southpaw »

Nanan lähtiessä lähitaisteluun, Amano keräsi chakraansa ja pian tämän käsien ympärille alkoikin muodostua kuumista laavakivistä koostuva haarniskan kaltainen kerros, joka toimisi suojana Nanan iskuilta, mutta samalla tekniikkaa saattoi kivien kuumuuden takia käyttää myös aseena naista vastaan, mikäli tämä innostuisi liikaa.
"Tekosi ovat kyllä tähän asti puhuneet puolestaan. Sinä todella olet nainen minun makuuni", Amano vastasi Nanan sanoihin, tarkoittaen todella sitä mitä sanoi. Nana vaikutti pätevältä ninjalta, jonka vuoksi Amano arveli että tämä osaisi tiukoissa tilanteissa pitää puolensa itsekin, sen sijaan että olisi jatkuvasti jokin neito pulassa, kuten Amanon edellinen naisystävä. Eipä sillä etteikö neidon pelastaminen pulasta aina silloin tällöin olisi ollut ihan viihdyttävääkin.

Amano
Hp: 50
Ch: 62
Nopeus: 9
*Laavakivet, suojaa/iskee 19 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1228Viesti Piisamirotta »

Nana hyökkäsi yhdessä kädessään rituaalitikari. Hän iski sillä toista ja löi tätä nyrkillään. Se tietenkin oli vain hämäystä, sillä samaan aikaan nainen puhalsi toisen päälle erittäin kestävän verkon. Kumosoukai -tekniikan verkko palaisi kyllä toisen panssarissa, muttei välittömästi. Nana jatkoi sylkemällä lisää seittiä toisen päälle. Tekniikan oli tarkoitus tukahduttaa toinen. Miehen kamppaillessa tämän hyökkäyksen kanssa Nana valmistautui uuteen hyökkäykseen. "Kun olen kotiloinut ällöttävän kehosi, pistän tämän sinne missä aivosi nähtävästi sijaitsevat", hämähäkkinainen sanoi hämähäkin hammasta muistuttavaa asetta pidellen. Hän oli kyllästynyt toisen rakkaudenosoituksiin.


Nana
Hp: 51
Ch: 97
Nopeus: 9

Verkon kestävyys 28 + 16 lisäseitistä joka tehtiin Kumonendo -tekniikalla. Tuo 19 lähtee ekasta verkosta, jos jatkat laava-armoritekniikkaa ens vuorolla.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1229Viesti Southpaw »

"Noh, noh. Ei tarvitse tuolla lailla sentään hiiltyä. Huomaatkoos auringon? Alan olla pian leikkinyt tarpeeksi kauan kanssasi, mutta vielä hetken joudut kuitenkin sietämään seuraani söpöläinen", Amano kommentoi samalla kun väisti tikarin iskun ja otti Nanan lyönnin olkapäällään vastaan. Naisen kuitenkin puhaltaessa verkkoa, mies kohotti haarniskoidut käsivarret suojakseen kohti tulevalta verkolta. Kiitos kuumuuden, verkot tuntuivatkin alkavan heti sulaa, mutta Amanon yllätykseksi eivät kuitenkaan tarpeeksi nopeasti, jotta hän olisi saanut käsiään aivan heti irti.
"Ei huono, ei huono. Mutta eiköhän tämä meidän leikkituokiomme ala olla pian ohi? Ellen ole väärässä, niin alan olla pian hidastanut sinua tarpeeksi" Aman kysyi pirteästi, samalla kun lisäsi hieman haarniskansa kuumuutta ja vapautti lopulta yhteen liimautuneet kätensä toisistaan kokonaan.

Amano
Hp: 50
Ch: 47
Nopeus: 9
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1230Viesti Piisamirotta »

"Olet aivan oikeassa. Paras hoitaa sinut nopeasti", Nana sanoi ja laukaisi toistaikseksi voimakkaimman jutsunsa. Taas kerran toista kohti lensi erittäin paljon neuloja. Panssari toki suojaisi, mutta ei tarpeeksi, sillä neulojen lisäksi tuli yksi voimakas kunai. Nana vaihtoi vähän väliä paikkaa. Aavikko oli suoraan sanottuna ainakin toistaiseksi erittäin v-mäinen paikka taistella sillä taistelutyylillä, mitä nainen käytti. Hän alkoi ajatella erästä taistelutaktiikkaa, mutta sen aika ei ollut vielä.


Nana
Hp: 51
Ch: 73
Nopeus: 9

Damage neuloista: 28-33
Damage kunaista: 16
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1235Viesti Southpaw »

Uuden neulajutsun tullessa kohti, Amano päästi haarniskansa murenemaan ja teki nyt uudet käsimerkit, joiden päätteeksi puhalsi suustaan jälleen laavaa. Laava oli tarpeeksi kuumaa saadakseen neulat hetkessä sulamaan olemattomiin, mutta niiden perässä tuleva kunai osui kuitenkin maaliinsa ja upposi Amanon olkapäähän. Rauhallisesti Amano kuitenkin kiskaisi aseen irti ja heitti sen sitten vähän matkan päähän sivulleen hiekkaan.
"No niin... Minä luulen, että minun on aika lähteä joten seuraavaan kertaan söpöläinen. Ehkä voimme tavata toisella kertaa hieman erilaisissa tunnelmissa", Amano totesi, katsoen Nanaa silmiin samalla kun heilautti kättään ja aktivoi genjutsun joka aiheuttaisi Nanan silmissä kirkkaan, valonvälähdyksen joka sokaisisi naisen pitemmäksi aikaa ellei tämä tajuaisi sitä genjutsuksi. Tämän tehtyään Amano käytti maachakraansa vajotaakseen näkyvistä hiekan sisään ja lähti maan alla kulkien pois paikalta.

Amano
Hp: 34
Ch: 5
*Laavajutsu, suojaa 33

[Mun puolesta läpi, ellei Nana sit ehdottomasti halua tuhlata aikaa lähtemällä perään]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen tehtävä ulkomailla (A/A)

Viesti: # 1237Viesti Piisamirotta »

Nanalla ei ollut mitään keinoa jäljittää toista. Tämä oli hänen suurin heikkoutensa tällä hetkellä. Nainen muisti kuinka Rokude oli varoittanut siitä, että monet hämähäkit olivat lähes mahdottomia löytää niiden kyetessä kaivautumaan hiekkaan. Nana merkitsi tavoitteiden listaansa aavikkohämähäkkien kykyjen opettelemisen. Toinen oli todellakin onnistunut hidastamaan Nanaa. Nainen ei aikaillut vaan lähti kohti Jokien maata ja parempia taistelukenttiä. Naisella oli nyt selvä lista kyvyistä, jotka hänen oli opeteltava.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Aavikko”