Karavaanari on kaikkien kaveri

Tällä aukiolla on suurimman osan ajasta jokin karavaani lepäämässä. Kuuluisa karavaanari Cain saattaa puhua ihmisten kanssa ja kertoa seikkailuistaan. Täällä käyvät useat jouninit ja chuuninit sekä ajoittain geninit jakamassa tarinoita toisilleen.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Karavaanari on kaikkien kaveri

Viesti: # 4753Viesti Piisamirotta »

Susan ja hänen tyttärensä olivat saapuneet karavaanialueelle päivällä, mutta naisen päätöksestä he eivät jatkaisi kaupunkiin samana päivänä, vaan viettäisivät yön karavaanin kanssa. Karavaanin johtaja oli hyvin vanha Cain. Susan ei osannut sanoa kuinka vanha Cain oli, mutta uskoi tämän lähenevän sataa vuotta. Ikäisekseen Cain oli todella hyvässä kunnossa ja käytti vain keppiä kävellessään. Hänen äänensä ei ollut niin vanha, että se olisi ollut epäselvä. Vaikka Cain kertoikin erikoisia tarinoita aavikolta, hän ei ollut missään tapauksessa seniili ja ainakin melkein kaikki tarinat olivat totta. Iltanuotio, tai ehkä pikemminkin kokko roihui keskellä karavaania valaisten koko karavaanialueen, sen koko oli erinomaisesti suunniteltu ja nukketeeri ei voinut kuin ihailla näiden melko heikosti matematiikassa koulutettujen kykyä tehdä tämä täydellisesti valaiseva kokko. Paikalla oli vaeltajia, kauppiaita ja kaikenlaista väkeä, myös roskasakkia, pervoja, varkaita ja huijareita. Susan piti tytärtään koko ajan lähellään, ei siksi ettei hän voisi suojella tätä kaukaakin, vaan siksi, ettei tyttö nähnyt roskasakin käytöstä tai kuullut sopimattomia tarinoita näiden suusta. Roskasakilla ja elämän kolhimilla ihmisillä oli selvä ero ja Susan osasi kyllä nähdä sen eron. Hän ei karttanut tietyn tyyppisiä ihmisiä, jotka olivat juopuneet kestääkseen kaiken pahan, joka heille tai heidän ympärillään oleville ihmisille oli tapahtunut. Susanille itselleen oli tapahtunut paljon pahaa, mutta hyvin eri tavalla. Hän tunsi kuitenkin enemmän sympatiaa vertaamalla näiden ihmisten kokemaa pahaa hänen parhaan ystävänsä, Ahanan kokemaan pahaan. Tämä paikka oli kuitenkin kaikille ja kukin oli tervetullut, niin kauan kun he eivät tehneet muille suoraa pahaa. Karavaanari oli ennen kaikkea kaikkien kaveri, ainakin melkein.

Cain istui täysin normaalissa tuolissaan, mistään ei voisi tietää, että hän oli karavaanin johtaja. Kaikki odottivat vaihtelevin odotuksin Cainin tämäniltaista tarinaa ennen nukkumaanmenoa. Cain otti esiin täytetyn korpin. "Kauan sitten, ennen kuin suurin osa teistä oli syntynytkään, minä vaelsin näitä aavikoita yksin, vailla karavaania, joka rakentui myöhemmin. Satuin eräälle keitaalle, jota ei enää ole, se on kuihtunut. Istuin alas juomaan, kun äkkiä näin taivaalla korpin. Olin hyvin kaukana Tuulen maan rajasta, joten se ei olisi voinut mitenkään eksyä, sillä aavikolla on liian kuuma ja hyvin vähän sopivaa ruokaa korpeille, ne viihtyvät viileämmässä ympäristössä. Olin kuitenkin hyvin taikauskoinen ja vältin korppeja, ehkä se oli syy sille, miksen pysynyt synnyinalueillani pohjoisessa. Ette varmaan arvanneet sitä, etten ole synnynnäisesti Tuulenmaalainen. Minulle opetettiin pienenä, että korppi oli epäonnen lintu, joka toi mukanaan pahuutta. Jos korppi riiteli toisen kanssa jonkun talon läheisyydessä, pariskunnalle tuli ero, jos korppi tuli lensi talon yli raakkuessaan, se tiesi onnettomuutta ja kuolemaa. Huomattuani sen korpin, lähdin lähteeltä melko nopeasti, mutta korppi seurasi minua. Olin varma, että olin kuoleman oma. Huomasin kuitenkin, että korppi kävi hitaammaksi ja hitaammaksi, joten päätin nopeuttaa tahtiani. Sain sen lopulta kadotettua jäljiltäni. Kävin kaupungissa, joka oli silloin hyvin uusi, hakemassa syötävää ja juotavaa, sekä korjauttamassa vaatteeni, erityisesti kenkäni. Palattuani aavikolle, jatkoin elämääni tavalliseen tapaan. Eräänä päivänä kuljettuani melkoisen matkan voimakkaassa auringonpaahteessa astuin johonkin pehmeään, mutta se ei ollut hiekkaa. Katsoin alas ja se oli korppi, sama korppi, joka oli seurannut minua. Ihmetyksekseni, se ei ollut kuollut, vaan vain puolikuollut. Ei ollut mitenkään mahdollista, että se olisi ollut elossa niin pitkän ajan ja päälleastumisen jälkeen. Sain siinä samassa tietää, ettei se ollut tavallinen korppi. Se puhui! Korppi sanoi: tulin kertomaan sinulle, että perheesi on vaarassa. Lähdit kotoa ja jätit asioita kesken. Luulit, että lähtösi suojaisi perhettäsi, mutta olit väärässä. Minut lähetettiin varoittamaan sinua, mutta välttelit minua ja nyt perheesi on kuollut. Et ehdi enää heidän luokseen ja jos menet, löydät vain heidän ruumiinsa. Sitten se kuoli. Lähdin välittömästi perheeni luokse ja korppi oli ollut oikeassa. Olin ottanut sen ruumiin mukaan kysyäkseni perheeltäni, miksi he lähettivät korpin. Kuten korppi oli sanonut, löysin heidän ruumiinsa. Hautasin ne ja lähdin takaisin Tuulen maahan. Matkalla mietin tapahtunutta. Korppi ei ikinä vaella Tuulen maahan etsimään ruumiita syötäväksi, kuten korppikotka. Korppi tulee aavikolle vain tuomaan viestin ja lähtee sitten. Ennakkoluulojeni ja vanhojen uskomusteni vuoksi menetin perheeni. Se on vain omaa syytäni, enkä kerro mitä tein sen jälkeen, mutta yhden asian opin: kun korppi puhuu, kuuntele sen raakkumista, vaikka se olisikin epäonnen lintu, se on viestin tuoja, varoittaja ja joidenkin legendojen mukaan myös linkki menneen ja nykyisyyden välillä. Kohtaa se ja ymmärrä sitä, jotta epäonni ei kaadu sinun päällesi.", hyvin vanha mies kertoi.

Susanin tytär oli jo nukahtanut aikaisessa vaiheessa, ennen kuin brutaalimmat kohdat tulivat. Tämä oli yksi erikoisimmista ja masentavimmista tarinoista, joita Cain oli ikinä kertonut. Susan ei tiennyt miksi Cain oli valinnut kertoa tämän tarinan tänäiltana, ehkä siksi, että Susanin tytär oli ainoa lapsi paikalla silloin. Muiden mennessä nukkumaan tai juomaan itsensä tainnoksiin, Susan jäi kahdestaan Cainin kanssa. "Täytit sen korpin muistuttaaksesi itseäsi siitä ikuisesti", Susan sanoi, eikä se ollut oikeastaan kumpaakaan, kysymys tai toteamus, se oli oikeastaan molempia, olettamus. "Niin. Se löytyi tänään tavaroistani ja muistin äkkiä tarinan ja halusin kertoa sen. Jos menneisyyttään pakenee, se löytyy edestä pahempana kuin ennen", Cain sanoi. Susan oli melko vakanana. "Korpille on siis hyvä jättää jälkiä, jos etenee liian nopeasti", Susan sanoi ja Cain nyökkäsi. He keskustelivat asiasta hyvin pitkään ja Cain muistutti Susania siitä, että vaikka tarina antoi korpille valoa, se ei itsessään ollut mikään hyvä pyhimyslintu, jonka kaikki sanat olivat totta ja tarkoitettu hyvään. Susan ymmärsi asian hyvin. Cain meni nukkumaan omiin vankkureihinsa. Susan ilmoittautui vahtivuoroon muutaman muun kanssa. Cainin huomautus, että eikö Susanin kaltainen nuori neito (nukketeeri näytti alle 30-vuotiaalta) tarvitsisi sopivasti unta. Susan vastasi tähän vain toteamalla, että hän ei ole nukkunut pitkään aikaan ja on hyvässä kunnossa. Tämä riitti karavaanin johtajalle, joka ei halunnut tietää enempää kuin oli pakko. Susan piti aluetta tarkkailussa chakranaruverkolla, joka oli hänen oma versionsa sellaisista sensori tekniikoista, kuin Sesshoku Taipu, vaikka Susan ei ollut sensori. Mutta kuten hämähäkki: Susan tunsi kaiken mihin verkko kosketti, täydellisesti. Kaiken lisäksi hän oli asettanut karavaanin ympärille ansoja mahdollisten ryöstäjien varalta. Koko tarinan ajan, Susan oli pannut merkille kuinka paljon kauppiaita tällä karavaanilla oli. He olivat varmasti matkalla Sunaan, missä ekonomia oli heikko. GSG toki tuotti rahaa, mutta se raha meni ruokaan, vihanneksiin ja moniin muihin, joita ei voinut oikein viljellä keskellä aavikkoa. Susan ymmärsi, miksi monet karttoivat aavikkoa: siinä ei ollut juuri mitään hyvää ja Suna oli täysin riippuvainen muista, hedelmällisemmistä maista. Shakespeare kääntyi katsomaan tytärtään, joka nukkui sikeästi omassa nukkesängyssään, jonka nukketeeri oli itse rakentanut hänelle. Kaikki tuntui hetken hyvin rauhalliselta.


Susan ei osannut sitä aavistaa, muuten kuin kokemuksesta, mutta kauppiaiden rahamäärä ja tuotteet houkuttelivat varkaita, jotka eivät halunneet maksaa sitä summaa tuotteista, joita nämä kiskurit vaativat. Susan ei voinut tuomita ajatusta, mutta teon hän tuomitsi. Koska karavaani palkkasi aina suojelijoita, varkaat palkkasivat kadonneita ninjoja avukseen. He saivat osan saaliista. Tällä kertaa karavaanin oli piirittänyt pieni armeija varkaita, murhaajia ja kadonneita ninjoja. Susan oli onnellinen siitä, ettei mukana ollut todellisia kunnon kansalaisia. Mahdollisuus siihen Sunagakuren kaltaisessa kylässä oli suuri, ihmiset eivät todellisuudessa eläneet hyvin, vaikka sellaista imagoa yritettiin pitää yllä. Keskellä yötä varkaat sitten hyökkäsivät. Susan oli sanonut vartijoille, että he saivat toimia vain jos joku jostain syystä pääsisi karavaaniin sisälle. Jos kaikki olisivat olleet tavallisia varkaita, Susanin ei olisi tarvinnut edes sormeaan liikuttaa. Moni oli kuitenkin alle eliittijounin tasoisia kadonneita ninjoja sekä Sunasta, että muista kylistä. Se oli pieni armeija, joka oli tehty paitsi yhteen ryöstöön, myös selvästi muuhun. Se oli vastarintaliikkeen alku. Shakespeare tuli nopeasti siihen tulokseen, että kaikki oli vangittava ja toimitettava Sunan vankilaan. Jos nainen ei olisi ollut paikalla, tämä rosvojoukko olisi melko varmasti paitsi ryöstänyt karavaanin, myös tappanut Cainin sekä kauppiaat. Tämän pienen armeijan hoiteleminen ei ollut temppu, eikä mikään Susanille, mutta hän ei osannut odottaa sitä mitä tulisi tapahtumaan, kun kaikki oli vangittu. Hyökkäys oli ohi hetkessä, sillä Susanin ansat ja yksi ainoa nukke vangitsi kaikki hyökkääjät. Sitten kuului huuto sängyn luota, jossa suurnukkemestarin lapsi nukkui. Mies piteli tytön kurkulla miekkaa, jonka terä oli paitsi hyvin terävä, myös selvästi myrkytetty. "Vapauta kaikki, äläkä tee mitään sillä välin kun ryöstämme vankkurit, niin lapsesi säästyy", mies sanoi. Tämä oli yksi karavaanin jäsenistä. Susan ei ollut osannut odottaa petosta sisältäpäin. Toisen uhatessa hänen lapsensa henkeä, nukketeerin ilme muuttui murhaavaksi. Lapsella ei ollut hätää, mutta pelkkä uhkaus toi takaisin Susanin kaukaisen pimeän puolen, josta hänen lapsellaan ei ollut mitään tietoa. Kun uhkaaja oli saanut sanansa sanottua, kehtomainen sänky, joka oli nukke, lukitsi miehen käden paikoilleen. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että mies ei voinut reagoida. Jos hän olisi ollut eliittijounin-tasoinen, hän olisi ehkä voinut välttää ansan, mutta nykytasoisena, hänellä ei ollut mahdollisuuksia. Mies yritti liikuttaa kättään ja ottaa toiseen käteensä tikaria, mutta sänkynukke otti otteen hänestä niin ettei hän voinut tehdä mitään. Mies yritti päästä irti jutsulla, mutta nukke kesti hänen pyristelynsä. Käsimerkit eivät tietenkään onnistuneen, koska kädet oli lukittu paikalleen. Susan tuli yllättävän hitaasti miehen luo muuttamatta murhaavaa ilmettään. Hän kosketti miestä ja samassa nukke päästi miehen irti. Susan oli koko ajan pitänyt nukessa kiinni chakranarua, joten lapsella ei ollut mitään todellista hätää. Susan oli kosketuksellaan ympäröinyt miehen chakranaruilla ja kykeni nyt ohjaamaan tätä täydellisesti. Mies ei voinut liikuttaa lihastakaan ilman Susanin lupaa. "Laittakaa vangit yhteen vankkuriin ja pitäkää heidät tajuttomina, jotkut heistä kykenevät käyttämään jutsuja ja pakenemaan halutessaan", Shakespeare sanoi ja kutsui sitten pajansa tyhjään kohtaan, jossa oli tarpeeksi tilaa. Susan oli äänieristänyt pajan ja nyt hän astui sisään mukanaan chakranarujensa sitoma petturi. "Tämä mies kuoli hyökkäyksessä ja haudattiin aavikkon alle", Susan sanoi ja kaikki hereillä olevat nyökkäsivät, heillä ei ollut aikomustakaan sanoa mitään asiaa vastaan. Nukkesänky, missä Susanin tytär nukkui sulkeutui, eikä tyttöä päässyt enää kukaan uhkailemaan sen yön aikana. Kukaan ei kuullut pihahdustakaan Susanin pajasta, mutta jotenkin mielessään he kuulivat miehen verta hyytävät huudot.

Aamu valkeni ja Susan tuli ulos pajastaan. Hänellä ei ollut enää yllään normaalia matka-asua, vaan puoliksi ninjamainen, puoliksi melko normaali asu. (luonnollisesti Sunan normaalien asujen väreissä, eikä oranssina) Paja katosi, eikä Susanin naamalla ollut enää murhanhimoista ilmettä. Kukaan ei kysynyt mitä miehelle oli tapahtunut. Cainille kerrottiin totuus, koska hän oli johtaja, mutta muut pidettiin pimennossa. Kaikki kauppiaat olivat nukkuneet makeasti yli yön tapahtumien. Susanin tytär heräsi ja söi aamiaista. Susan meni puhumaan Cainille ennen lähtöään. "Karavaania kannattaisi varmaan suojata paremmin. Puhun asiasta kaupungissa käydessäni, he tuskin haluavat kaupan heikkenevän. Ei suojeleminen niin paljoa maksa, kun sen tekee oikea henkilö. Kaikesta on alettu pyytää ylihintaa, joka haittaa kaupankäyntiä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tätä jakaumaa on tasattava, jotta talous elpyy ja ostovoima kasvaa. Toivon, että jakaumaa ei korjata voimakeinoin, mutta pelkään pahoin, että niin tulee käymään. Saatuaan valtaa, harva luopuu vallastaan ja raha on valtaa", Susan sanoi. Hänen kyynisyytensä ei ollut kadonnut yhtään mihinkään. "Olen elänyt kauemmin kuin sinä ja kokemuksesta voin sanoa, että ne ovat aaltoja. Yksi aalto nousee ja menee, toinen aalto tulee ja menee. Aavikolla sama dyyni voi olla poissa kun seuraavan kerran tulet samaan paikkaan ja toisessa paikassa on uusi dyyni, jota ei ennen ollut. Jos et tee mitään, maailmalla on tapana kaataa liian suureksi tullut torni, romahduttaa liian suuri rakennus ja aiheuttaa sydänkohtaus liian paljon lihonneelle ihmiselle. Kaikki voivat tulla uudestaan, mutta myös seuraukset tulevat uudestaan. Niin maailma toimii ja jos sille ei tee mitään, sen kanssa voi vain elää ja liikku aallon mukana", Cain vastasi vanhuutensa viisaudella.

Susan hymyili ja vastasi: "Jumalat ratsastavat aalloilla, ihmiset ovat niiden vietävinä. On helppoa olla aallon yläpuolella, mutta sen runneltavana oleminen onkin vaikeaa. Aallot nousevat ja laskevat vain merellä. Rannalla, kohdatessaan maamuurin, joka erottaa meren ja jylhän maan, aallot iskeytyvät kallioon ja murtuvat. Aallolla ratsastaja näkee muurin jo kaukaa ja voi vaihtaa aaltoa, mutta aallon vietävänä oleva ei voi uida vastavirtaan ja iskeytyy kallioon. Suurin osa ihmisistä ei pääse aallon päälle, vaan ovat sen vietävinä ja aallon kohdatessa kallion, aalto tuhoutuu, veteen ei satu, mutta kaikkeen, jota vesi kuljettaa, sattuu. Tämän vuoksi aallot on pysäytettävä. Kareileva meri on kaunis, mutta aaltoinen meri on petollinen ja murhaava. Aallot tulevat ja menevät vain niille, jotka katsovat niitä, ne jotka ne kokevat eivät näe tai koe sillä tavalla ja minä olen heidän puolellaan." Cain hymyili Susanille takaisin, mutta vastasi tämän sanoihin. "Hiekka-aallot eivät liiku yhtä nopeasti kuin vesiaallot. Tuuli ohjaa niitä lempeästi, tämän vuoksi ehkä meillä on Kazekage, tuulivarjo. Hän ohjaa Sunagakurea kuin tuuli ohjaa dyynejä: hitaasti, mutta varmasti. Ehkä olisi parasta vaihtaa näkökulmaa. Tuuli johdattaa meitä, muttei hallitse meitä." Susan vastasi tähän: "Liian voimakas tuuli muodostaa hiekkamyrskyjä, jotka johdattavat harhaan." Cainin ilme muuttui jotenkin kujeilevaksi. "Sen vuoksi hyvä tuuli on lempeä tuuli. Mutta taidat vetää metaforan liian pitkälle", vanhus sanoi ja kääntyi lähteäkseen. "Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä", Susan sanoi. "Upea elämänohje, mutta antaa suuren taakan sille, joka sitä noudattaa. Sanoisin itse, että jaa se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä", Cain sanoi ja Susan hymylili leveästi. "On mukavaa, että näen filosofin, enkä partaa", suurnukkemestari sanoi Cainin poistuessa. Melko pian hiedän keskustelunsa jälkeen Susan ja tämän tytär jatkoivat matkaansa kohti Sunan kaupunkia.

Susan oli iloinen tästä lyhyestä tapaamisesta. Hän ei uskonut mihinkään ennustuksiin tai taikauskoisiin juttuihin, mutta piti Cainin tarinaa pienenä enteenä. Se oli tunne, jota hän ei osannut selittää. Aavikolle oli ehkä tulossa jotain sellaista, joka ei sinne kuulunut. Susan ei saisi toimia ennekkokäsitystensä mukaan, vaan hänen oli toimittava sen mukaan mikä oli loogista. Korppi tulisi kohtaamaan feeniksin, mutta puhuisivatko he samaa kieltä.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva

Palaa sivulle “Karavaaniaukio”