Samoojan jäljillä (rope)

Susanin perustama GSG-järjestö keskittyy nukkejen, aseiden ja myrkkyjen valmistukseen ja opetukseen. Alue sijaitsee päinvastaisessa suunnassa Sunan pääsisäänkäynnistä ja koostuu monista pajoista ja opetustiloista. GSG:stä voi myös hankkia itse aseita/myrkkyjä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5534Viesti Southpaw »

Tingan saatua käsimerkit valmiiksi, kunoichi valmistautui nykäykseen, jonka tiesi seuraavan siitä kun hän siirtyisi lääkärin pään sisään voidakseen ohjailla tämän ajatuksia. Naisen hämmennykseksi nykäystä ei kuitenkaan tullut. Hän näki edelleen maailman Akkin silmien kautta. Oliko hän tehnyt käsimerkit väärin? Tietämättä mitä muutakaan tehdä, Tinga suoritti käsimerkit Akkin vaatteiden alla uudelleen, mutta edelleen yhtä huonoin tuloksin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Mistä oikein oli kysymys?
"Jokin meni vikaan. En pysty siirtymään", Tinga lähetti ajatuksen ystävälleen. Kun hän Akkin vastauksen sijaan kuuli kuitenkin vain hiljaisuutta, Tinga alkoi viimein päästä jyvälle siitä mitä oli tapahtunut. Hän oli käyttänyt sinetin tekemiseen ja mielen siirtämiseen Akkin chakraa. Oliko hän sen vuoksi tullut siirtäneeksi itsensä sijaan Akkin pois kehostaan? Ajatus sai kylät väreet kulkemaan pitkin Tingan selkää ja paniikki alkoi kohottaa päätään hänen mielessään. Mitä heidän nyt oli tarkoitus tehdä? Toki Akki oli taitava genjutsuninja ja varmasti osaisi antaa lääkärille muuta ajateltavaa, niin ettei hänen outo käytöksensä herättäisi liian paljon epäilyksiä, mutta miten he saisivat Akkin takaisin omaan päähänsä kun sen aika tulisi? Ehkä hänen pitäisi yrittää purkaa sinetti? Hetken Tinga harkitsi jo tekevänsä sen, mutta tuli sitten ajatelleeksi, että se saattaisi paiskata Akkin mielen molempien kehojen ulkopuolelle ja ellei mies ymmärtäisi ajelehtia huoneen poikki takaisin omaan kehoonsa seuraukset voisivat olla peruuttamattomat. Ehkä olisi parempi koettaa ensin jotenkin keskustelun lomassa antaa Akkille vihjeitä siitä miten tämä palaisi takaisin omaan kehoonsa omin voimin ja jos se ei toimisi niin vasta sitten purkaisi sinetin? Tekniikan purkaminen ei loppujen lopuksi ollut sen kummempaa kuin jos purkaisi genjutsun yltään, mutta Akkin olisi itse tehtävä se lääkärin mielestä käsin. Hänelläkin oli mukanaan Akkin kehossa riittävä määrä chakraa oman tekniikkansa purkamiseen ja jos hän oli tehnyt tekniikan oikein myös Akkin kehossa, miekkamiehellä itsellään pitäisi olla sama tilanne.

Tinga havahtui ajatuksistaan vasta kun kuuli lääkärin tiedustelevan oliko hän kunnossa. Hetken hän tajusi odottavansa, että Akki vastaisi, mutta muistaessaan nopeasti jääneensä yksin ystävänsä kehoon, hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin yrittää jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan.
"Anteeksi... kurkkukipua", Tinga onnistui kähisemään vastaukseksi lääkärille. Puhuminen oli saada tuskasta johtuvat kyyneleet kihoamaan silmiin, sillä kurkku tosiaan tuntui siltä kuin se olisi vuorattu hiekkapaperilla. Jos Tinga olisi kyennyt, hän olisi enemmän kuin mielellään käyttänyt lääkärin kanssa kommunikoimiseen Akkin osaamaa genjutsua, mutta lääkkeiden saamisen kannalta olisi luultavasti parempi jos hän pakottautuisi puhumaan sen verran kuin pystyi ja kertoisi lääkärille Akkin kehossa tuntuvista vaivoista niin rehellisesti kuin tilanteen huomioon ottaen oli mahdollista.
"Kuiva ilma... pahentaa sitä", Tinga onnistui jatkamaan vielä, toivoen, että lääkäri näistä vihjeistä tajuaisi hänen toivovan jotain lääkettä helpottamaan tilannetta.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5548Viesti Cross »

Huolimatta siitä että Akki yritti parhaansa mukaan pysyä tyynenä ja estää tuntemaansa hämmennystä vuotamasta lääkärin mieleen, joka tuntui kuitenkin huomaavan jotain erikoista. Tämä ei tuntunut osaavan kuitenkaan onneksi epäillä mitään erikoista olevan tekeillä, vaan oletti hieman oudon reagtionsa johtuvan vain siitä kuinka huoneeseen tulossa ollut potilas oli yllättäin lyhistynyt kasaan. Se vaikutti naisesta erikoisimmalta oireelta mitä miehellä oli tähän mennessä ollut, sillä tämän yskimisestä ja kääreiden peittämästä ihosta oli ollut helppo päätellä tämän olevan joku ensikertaa aavikon kauppa karavaanin mukana ylittänyt henkilö. Potilas oli luultavasti viitannut kintaalla kokeneempien matkaajien neuvoille suojata iho päivän paahteelta, pukeutua lämpimästi yöllä ja suojata hengitys tiet pölisevältä hiekalta.
Potilaan vointia tiedustellessaan nainen oli vähällä vastata itse omaan kysymykseensä mielessään olevan Sanadan onnistuessa vain täpärästi hillitä itsensä ja pitää suu kiinni, onnistumatta kuitenkaan enää hillitsemään itseään kuullessaan kähisevän äänensä vastaavan esitettyyn kysymykseen. Kesti hetken ennen kuin hän ymmärsi että puhujan täytyi olla Tinga, joka oli ilmeisesti jäänyt jostainsyystä hänen kehoonsa ja hallitsi sitä nyt yksin. Miehen yllättyneisyydestä johtunut säpsähdys ei jäänyt kuitenkaan lääkäriltä huomaamatta, joka ihmetteli hetken aikaa omaa erikoista reagtiotaan. Lopulta tämä kuitenkin päätyi siihen että sen oli täytynyt johtua potilaan äänestä, joka kuulosti huomattavasti pahemmalta kuin olisi voinut luulla.

''Oletan että olat vasta saapunut jonkun karavaanin mukana ensimmäistä kertaa kaupunkiimme?'' Omat aijemmat arvionsa vahvistamaan pyrkivä nainen kysyi, auttaen rahisevasti hengittävän potilaansa pystyyn ja ohjasi tämän istumaan pöytänsä luona olevalle jakkaralle. Hänen tarkoituksensa oli tutkia miestä hieman tarkemmin, voidakseen olla varma että kipua lievittävä rohto ja ihon paranemista nopeuttava salva olisivat kaikki hoito mitä tämä tarvitsisi päästäkseen kuntoon. Ajatus ei kuitenkaan ollut liiaksi naisen mielessä olevan Sanadan mieleen, joka ei juurikaan halunnut päästää taitavaa parantajaa tutkimaan tarkemmin vammojaan. Viimeistään silloin tämä varmasti huomaisi ettei jokin ollut aivan niin kuin pitäisi, sillä taitava parantaja luultavasti huomaise eron paleltumissa ja palovammoissa. Myös kehoa vasten piiloon sidotut murtuneet kädet herättäisivät varmasti tarpeetonta huomiota, varsinkin jos heidän etsijänsä olivat ilmoittaneet tumtomerkit myös sairaaloihin.
Akki ei ollut myöskään vielä aivan vakuuttunut siitä ettei nainen jonka mieleen oli siirtynyt Tingan tekniikan ansiosta ollut siskonsa, vaikkakaan ei tuntenut ylimääräisiä käsiä tämän vaatteiden alla. Tämä ei myöskään tuntunut käyttävän chakraansa minkäänlaisen muodonmuutos tekniikan ylläpitämiseksi, saati omannut sellaista kieroutunutta ajatuksenjoksua mitä miekkamies olisi odottanut Itzulta. Toisaalta hän myös tunsi tämän niin hyvin että tiesi ettei tätä kannattanut aliarvioida, varsinkaan silloin kun tämä paneutui todella johonkin. Tämä oli valmis menemään myös äärimmäisyyksiin päättäessään jotain, kuten silloin kun oli päättänyt yrittää hankkiutua eroon ylimääräisistä käsipareistaan.
Kaikki muut vaihtoehdot mielestään läpikäytyään Izu oli lopulta päättänyt yrittää leikata itse kätensä irti, mutta tullut lopulta Onimarun pysäyttämäksi. Aikansa riideltyään isä oli lopulta suostunut auttamaan tytärtään, joskien hieman toisella tapaa kuin tämä olisi halunnut. Sen sijaan että olisi auttanut tätä silpomaan itseään tämä oli vienyt tyttärensä tutustumaan eräisiin Hebigakuren parhaista muodonmuutajista, jotka olivat auttaneet tätä häivyttämään ylimääräiset kätensä näkyvistä silloin kun ei niitä tarvinnut.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5549Viesti Southpaw »

Lääkärin tiedustellessa, oliko hän juuri äskettäin saapunut ensimmäistä kertaa Sunagakureen, Tinga joutui hetken miettimään mitä vastata. Olisi ollut helppoa vastat myöntävästi ja jättää asia siihen, mutta toisaalta, voisiko se antaa väärän kuvan Akkin kehossa olevista vammoista? Lääkärin luultavasti olisi helppoa ajatella, että Akki oli vain jättänyt ihonsa suojaamatta auringolt tai jotain, vaikka asia oli täysin päinvastoin. Heidän tänne tullessaan, Tinga oli pyrkinyt parhaansa mukaan noudattamaan karavaanin johtajan ohjeita sen suhteen, kuinka toimia aavikolla.
"Kyllä... ihoni paloi auringossa...", Tinga ehti sanoa, ennen kuin kurkkua alkoi särkeä siinä määrin, että hänen oli pakko keskeyttää vastauksensa saadakseen yskiä hieman. Voimakas yskänpuuska oli saada kyyneleet kohoamaan silmiin, mutta lopulta Tinga sai kuitenkin Akkin kehon taas hallintaansa siinä määrin, että saattoi puhua loppuun.
"Kurkkukipu tuli jo ennen aavikkoa ja hiekkaa", Tinga jatkoi, mutta joutui kuitenkin jälleen keskeyttämään selostuksensa muutamaksi sekunniksi. Tällä kertaa kuitenkin miettiäkseen mitä lääkärille olisi turvallista kertoa. Oireista valehtelu saattaisi sada lääkärin tekemään väärän diagnosin ja antamaan lääkettä joka ei välttämättä auttaisikaan, mutta samalla hän ei kuitenkaan voinut kertoa Akkin joutuneen taisteluun Rikimarua vastaan, sillä se olisi luultavasti saanut lääkärin tekemään hälytyksen jonnekin jopa siinä tapauksessa, että tämän pään sisällä oleva Akki yrittäisi ohjata ääkärin ajatuksia jotenkin.

Äkisti Tingan päässä kuitenkin välähti. Hän sekoittaisi totuutta ja valhetta sopivasti, jotta lääkäri saisi oikeanlaisen kuvan oireista ja samalla hän saisi välitettyä Akkille piilotetun ohjeen siitä miten palata omaan kehoonsa kun sen aika tulisi. Tämä äkillinen oivallus ilmeisesti näkyi jollain tapaa hänen kasvoiltaan, sillä hetken verran lääkäri näytti katsovan häntä kummallisesti. Koettaen olla kuitenkin välittämättä asiasta, Tinga alkoi kertoa tarkemmin.
"Jouduin taisteluun ennen tänne tuloa. Vastustajani jotenkin... siirsi mieleni ystäväni päähän ja vei kehoni mennessään. En tiedä mitä hän teki sille, mutta ystäväni avulla sain... tehtyä Kain ja palattua omaan kehooni ja huomasin kurkkuni olevan tässä kunnossa. Sain toiselta parantajalta lääkettä aavikon ylittämistä varten mutta se alkaa olla lopussa ja minun on päästävä aavikon yli takaisin..." Tinga kertoi katkonaisesti ja toivoi Akkin kykenevän ohjailemaan lääkärin mieltä sen verran, että lyhyt tarina menisi tuohon täydestä. Puhuessaan nainen myös otti Akkin yllä olevan kaavun taskusta lääkepullon, jota näytti lääkärille. Tämä toivottavasti tietäisi edes suurin piirtein mitä pullo sisälsi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5586Viesti Cross »

Työpöytänsä äärelle asettunut lääkäri poimi pöydällä odottamassa olleen kynän ja kaavakkeen käsiinsä ja alkoi täyttää siinä olevia kohtia potilaaltaan saamien vastausten mukaan, mikä ei kuitenkaan meinannut olla aivan vaivatonta. Tämän mielen jakava Akki huomasi että nainen joutui todella ponnistelemaan että sai jotain selvää potilaansa puheesta, joka tuli ulos vaivalloiselta vaikuttavana kuivana ja karkeana kähinänä. Ilman päässään salamatkustajana olevaa nuorukaista nainen ei varmaankaan olisi saanut selvää puolestakaan vaimeista kuiskauksenkaltaisista sanoista, vaan olisi joutunut pyytämään potilastaan toistamaan useammankin kuin yhden vastauksistaan. Tingan onneksi tuulenmaalaisen päässä oleva miekkamies kuitenkin tiesi omat oireensa ja osasi päätellä sen vähän kuulemansa perusteella mitä kunoichi yritti sanoa, vuotaen edes itse sitä tajuamatta nuo ajatukset eteenpäin.
Näin kaikki sujui hyvin siihen asti kun parantaja kuuli potilaansa alkavan kertoa joutunensa taisteluun matkalla kylään ja menettäneen hetkeksi kehonsa hallinnan, minkä seurauksena mies oli menettänyt äänensä. Tämän kuullessaan nainen kohotti katseensa edessään olleesta paperista ja suuntasi sen mietteliäänä kääreiden peittämää shinobia kohti, joutuen käyttämään hetken aikaa saamansa tiedon sulatteluun. Normaalisti tämänkaltaiset tapaukset eivät kuuluneet päivystyksen työntekijöille kuten hänelle, vaan taisteluissa loukkaantuneet karavaanien suojalijat ohjattiin yleensä yksityisten parantajien hoiviin. Kyse oli kylän ja sinne saapuvien kauppiaiden tekemästä sopimuksesta, jonka mukaan näiden kuului itse huolehtia alaisistaan ja olla rasittamatta kylän terveydenhuolto järjästelmää. Tämä ei ollut tosin ensimmäinen kerta kun joku karavaanin johtaja jätti kertomatta tuota seikkaa palkollisilleen omia rahojaan säästääkseen ja neuvoi vain näitä suuntaamaan vaivojensa kanssa kylän sairaalaan, tai sitten kyse oli taas yksi niistä kovanaamoista, jotka eivät myöntäneet vaivojaan ennen kuin oli jo liian myöhäistä.
''Ymmärrän...'' Parantaja lopulta huokaisi ja näytti hetken aikaa vielä harkitsevan miten toimisi, päätyen Sanadan pienen myötävaikutuksen jälkeen siihen että antaisi vain asian olla. Valituksen tekemisestä koituisi vain turhaa paperityötä, varsinkin kun mies voisi aivan hyvin maksaa itsekkin oman laskunsa ja sen jälkeen lähteä karhuamaan menetyksiään itse työnantajaltaan niin halutessaan.
''Ihosi paranee kyllä parissa viikossa, kunhan muistat pitää sen suojattuna. Voin toki antaa sinulle rauhoittavaa voidetta, joka viilentää ja puuduttaa ihon pintakerroksen...'' Muutamia merkintöjä papereihinsa tekevä nainen totesi, ennen kuin laski kaavakkeen ja kynän käsistään takaisin pöydälle. ''Toista oirettasi joudun kuitenkin tutkimaan hieman tarkemmin, ennen kuin osaan sanoa mitään tarkemmin.'' Seisomaan nouseva parantaja jatkoi ja asteli potilaansa luokse, kohottaen kätensä tämän kaulaa kohti.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5589Viesti Southpaw »

Tingan saatua lyhyen, päästä keksityn kertomuksensa päätökseen, oli hetken verran hiljaista. Ystävänsä kehoa hallitseva kunoichi saattoi vain odottaa jännittyneenä uskoisiko lääkäri hänen tarinansa vai ei. Jos nainen alkaisi esittää jotain tarkentavia lisäkysymyksiä hän saattaisi helposti puhua itsensä pussiin ja antaa ristiriitaisia tietoja, mikä voisi hyvin paljastaa hänet. Ikuisuudelta tuntuvan hetken kuluttua Tinga kuitenkin kuuli lääkärin kertovan, että hänen ihonsa paranisi kyllä aikanaan, mutta tarvittaessa tämä voisi antaa voidetta joka lievittäisi kipua.
"Kiitos", Tinga onnistui kähisemään kuivalla äänellä. Vaikka jokainen sana tuntui kuin kurkussa olisi ollut hiekkapaperia, tuntui kunoichista silti myös siltä, että jotain oli sanottava, sen sijaan, että olisi vain nyökkäillyt ymmärtämisen merkiksi. Lääkärin kuitenkin lisätessä, että tämän olisi tutkittava Akkin kurkkua tarkemmin, Tinga saattoi tuntea kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin. Hän ymmärsi kyllä, että lääkärin olisi parasta antaa tutkia Akkin kaula, jotta tämä varmasti saisi kunnollisen käsityksen vammoista ja siitä millaista lääkettä tarjota hänelle, mutta samala hän ei voinut olla miettimättä mitä kaikkea lääkäri saisi tutkimuksesta selville. Entä jos tämä kiinnittäisi huomiota myös ihoon, joka todellisuudessa oli jäätynyt eikä suinkaan palanut auringossa kuten olisi voinut luulla? Tai vielä pahempaa, entä jos nainen huomaisi vaatteiden alla piilossa olevat ylimääräiset kädet? Kädet jos jokin saattaisivat auttaa naista päättelemään mistä he olivat tulleet, sillä tiedettävästi suurin osa maailman kuusikätisistä löytyi Otogakuresta ja Hebigakuresta. Tingan teki mieli kieltäytyä tutkimuksesta täysin, mutta lopulta ajatus siitä, että lääke olisi Akkin parhaaksi ja saisi tämän toivottavasti voimaan paremmin, sai Tingan lopulta nyökäyttämään Akkin päätä myöntymisen merkiksi, kun lääkäri tuli lähemmäs ja kohotti kätensä Akkin kaulaa kohti. Pian Tinga tunsikin kädet Akkin ihoa vasten, kun lääkäri alkoi tunnustella Akkin kaulaa ja oletettavasti ohjata myös parantavaa chakraa miehen kehoon saadakseen paremman käsityksen sisäisistä vammoista.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5590Viesti Cross »

Huolimatta siitä että Akki olikin kuullut jo aijemmin merenmaalaisen parantajan ja myöhemmin vielä tuulenmaan rannikolla tapaamansa parantajan antaman arvion vammoistaan, odotti hän kiinnostuneena mitä kaulaansa tutkiva lääkäri sanoisi. Toisin kuin nuo kaksi aijempaa henkilöä tämä nainen oli kuitenkin varmasti saanut huomattavasti laajemman ja laadukkaamman koulutuksen, sekä ymmärsi luultavasti ninjakylän parantajana huomattavasti paremmin myös taisteluissa saatuja vammoja. Siksi tämä kykenisi toivottavasti kertomaan mistä oireet todella johtuivat ja ehkä jopa auttamaan niiden parantamisessa, sen sijaan että antoi vain jotain lääkettä oireiden helpottamiseksi.
Heti tuulenmaalaisen kohottaessa kätensä kääreiden peittämän potilaansa kaulalle ja alkaessa tunnustella sitä tämän mielessä lymyävä miekkamies kuitenkin tajusi ettei kaikki ollut niin kuin olisi pitänyt olla. Hän ei kuitenkaan osannut samantien sanoa mistä se johtui, koska ei ymmärtänyt aivan tarkalleen sitä mitä nainen tunsi kaulaa tunnustellessaan ja lääketieteellisiä termejä mitä tämän mieleen nousi.

''En ole aivan varma mistä tämä johtuu, mutta kurkunpääsi tuntuu olevan turvoksissa...'' Silmänsä sulkeva lääkäri kertoi potilaalleen mietteliäänä ja alkoi hiljalleen ohjata chakraansa käsiensä kautta tämän kehoon, saadakseen tarkemman kuvan havaintonsa syystä. Miltei heti niin hänen kuin Sanadan tajuntaan alkoi muodostua kuva siitä mistä turvotus johtui ja sitämyöten myös miehen puhevaikeudet, saaden kummankin heistä haudan vakavaksi.
''Oliko sinulla mitään ongelmia ennen tuota taistelua? Tai joutuiko joku hoitamaan lääkintätekniikoiden avulla kaulasi aluetta taistelun jälkeen?'' Silmänsä avannut nainen kysyi, katsoen suoraan edessään istuvan kyttyräselän punaisiin silmiin. Kysymyksestä huolimatta hän tiesi kyllä jo vastauksen, ilmankin että se olisi vuotanut tajuntansa jakavalta tunkeilijalta. Naisen ajatukset tietävä Akki ei olisi halunnut välttämättä antaa keskustelun jatkua enää pidemmälle, sillä tiesi jo valmiiksi mitä hoitajansa aikoi sanoa seuraavaksi, mutta ei kuitenkaan uskaltanut yrittää keskeyttää tätä yrittämällä ottaa heidän jakaman kehon haltuunsa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5591Viesti Southpaw »

Naisen käsien tunnustellessa kaulaa, Tinga ei voinut mitään sille, että tunsi purevansa hapaansa yhteen ja irvisti hieman. Vaikka lääkäri selkeästi koetti painella ja tunnustella mahdollisimman hellävaraisesti, tunsi Tinga hetken verran lievää kipua, kaulan alueella. Päästämättä kuitenkaan ääntäkään, Tinga pysytteli kärsivällisesti paikallaan kunnes lopulta tunsi kivun helpottavan kun lääkäri alkoi ohjata parantavaa chakraa kaulan alueelle. Kunoichi oli jo päästää Akkin suusta helpottuneen huokauksen, arvellen tutkimuksen olevan ohi, mutta huomatessaan kuitenkin lääkärin miettivän ilmeen muuttuvan haudan vakavaksi, jopa Tinga kykeni aavistamaan jonkin olevan vialla. Mikä tahansa Akkin puhumista sitten vaikeuttikin, se oli selvästi vakavaa.
"Aiemmin ei... ollut ongelmia", Tinga onnistui kähisemään vastauksen lääkärin ensimmäiseen kysymykseen, joutuen selvästikin hetken hiljaisuuden jälkeen ponnistelemaan saadakseen taas vastauksia muodostettua.
"Ystäväni ja yritti paikata pahimpia vammoja taistelun jälkeen, mutta... hän ei ole varsinaisesti lääkintäninja", Tinga onnistui jatkamaan. Hän olisi halunnut mainita myös heidän matkansa varrella olleet parantajat jotka olivat tehneet parhaansa Akkin auttamiseksi, mutta äänen väsyessä Tinga päätyi kuitenkin jättämään enemmän selonteon siihen. Ehkä oli vain parempi antaa lääkärin ajatella, että hän oli tähän mennessä saanut hoitoa vain yhdeltä henkilöltä. Loppujen lopuksi ei tullut kysymykseenkään, että hän olisi kertonut äidin joutuneen käyttämään suuen osan chakrastaan parantamisen sijaan jo pelkästään Akkin henkiin herättämiseen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5592Viesti Cross »

Tingan antaman vaimean vastauksen kuultuaan Akki huomasi kurkkuaan tunnustelleen lääkärin käyvän mietteliääksi ja epäilevan ettei kuullut läheskään koko totuutta, vaikka sillä tuskin olisi juurikaan vaikutusta hoidon suhteen.Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi ja nainen oli jo hyvänaikaa sitten tuntunut oppineen ettei ollut viisasta alkaa kyselemään enempää kuin oli tarve, minkä takia tämä tuntuikin päättävän hetken aikaa harkittuaan antaa asian olla. Se sai tämän mielessä olevan miekkamiehen huokaisemaan miltei helpotuksesta, sillä vaikka hän tiesikin omaavansa erittäin voimakkaan mielen ja arvelikin siksi voivansa alistaa tuulenmaalaisen kehon haltuunsa tarvittaessa, ei sen aika kuitenkaan ollut vielä. Oli parempi että Izun kaksoiolento hoiti työnsä omatoimisesti ja tämän kehon jakava tunkeilija pystyi säästämään voimiaan siihen hetkeen kun kaikki tarpeellinen olisi tehty, eikä tätä enää tarvittaisi.
''Mmm... Vainiin... Siinätapauksessa minulla on hyviä ja huonoja uutisia...'' Kätensä Sanadan kaulalta tämän rinnoille kuljettanut sunnalainen sanoi, lopettaen chakransa ohjaamisen tämän kehoon. ''Hyvät uutiset ovat että vaikka keuhkosi vaikuttavat vahingoittuneen vakavasti luultavasti tämän käymäsi taistelun aikana, ovat ne alkaneet jo parantua. Suosittelisin viikon tai parin pituista vuodelepoa, jotta toipuminen olisi mahdollisimman nopeaa.'' Joitain muistiinpanoja edessään oleviin papereihin taaskin tekevä nainen sanoi ja pysähtyi sitten jälleen hetken ajaksi miettimään kuinka kertoisi huonot uutiset. Siihen ei oikeestaan olisi ollut mitään tarvetta, sillä tämän ajatukset aistiva nuorukainen tiesi jo mitä ne olivat ja hänestä lähtöisin oleva katkeruus vuosi myös parantajan mieleen, saaden tämän hieman ihmettelemään omaa reagtiotaan.
''Näyttäisi siltä että myös koko kaulasi alue on myös kärsinut huomattavia vaurioita, minkä takia on miltei ihme että olet hengissä. Sinäänsä ystäväsi teki varmasti parhaansa ja saat kiittää häntä siinä olemisesta, mutta valitettavasti tapa jolla hän hoisi kaulasi vammoja on arpeuttanut myös omanlaisiaan vammoja joita ei ole enää mahdollista hoitaa. Varsinkin äänihuuliisi muodostunut arpikudos ja sen aikaan saamat epämuodostumat aiheuttavat sen ettet luultavasti tle enää kykenemään puhumaan tuota paremmin.'' Iskua parhaansa mukaan sanoillaan lievittämään pyrkivä tuulenmaalais nainen selitti, tietäen kuitenkin kokemuksesta ettei siitä olisi varmasti paljoakaan hyötyä. ''Puhuessasi tuntemasi kipu tulee kuitenkin varmasti aikanaan helpottumaan kunhan kudokset notkistuvat ja venyvät tarpeeksi, mutta siihen asti joudut vain yrittämään sinnitellä vaivan kanssa.'' Pahoillaan olevalla äänellä puhuva laakäri lisäsi, merkiten samalla edessään oleviin papereihin resepti määräyksen myös sun kautta nautittavaa puuduttavaa lääkettä, joka lievittäisi miehen puhuessaan tuntemaa kipua ja tekisi puhumisesta edes mahdollista.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5593Viesti Southpaw »

Lääkärin kertoessa, että tällä oli sekä hyviä, että huonoja uutisia, Tinga tunsi pahojen aavistusten vain kasvavan, huolimatta siitä, että tulossa oli jotain hyvääkin kerrottavaa. Ilmeisesti pehmentääkseen huonojen uutisten aiheuttamaa iskua, lääkäri päätyi aloittamaan hyvistä uutisista, samalla kun teki jotain muistiinpanoja papereihinsa. Seuratessaan lääkärin kirjoittamista, Tinga ei voinut olla hetken verran harkitsematta pitäisikö hänen lähtiessään kolkata lääkäri tajuttomaksi ja tuhota nuo muistiinpanot siltä varalta, että ne johdattaisivat GSG:n vartijat tai muut kylän ninjat heidän jäljilleen. Kunoichi ei kuitenkaan ehtinyt päästä ajatuksen kanssa mihinkään lopputulokseen, kun lääkäri jo kertoi hyvät uutiset, johdattaen näin Tingan ajatukset muualle.
Tieto siitä, että keuhkot tulisivat kyllä parantumaan riittävällä levolla, sai Tingan päästämään Akkin suusta helpottuneen huokauksen. Helpotuksen tunne oli kuitenkin vain väliaikainen, sillä seuraavaksi lääkäri kertoi huonot uutiset ja pudottikin ilmaan varsinaisen pommin. Mitä tahansa Tinga olikin odottanut kuulevansa, niin ei mitään tällaista. Tinga joutui käyttämään pitkän tovin kuulemansa tiedon sulattelemiseen. Tieto siitä, ettei Akki luultavasti kykenisi enää ikinä puhumaan nykyistä paremmin, olisi ehkä ollut vielä jotenkin hyväksyttävissä, mutta kun lääkäri alkoi puhua äänihuulissa olevasta arpikudoksesta ja epämuodostumisesta, Tingan mieleen muistui se hetki kun oli laivamatkan aikana yrittänyt nopeuttaa Akkin paranemista. Oliko hänen tulichakransa polttanut äänihuuliin syntyneen arpikudoksen ja siten tehnyt tilanteen pahemmaksi? Muutakaan selitystä hän ei arpikudokselle keksinyt, sillä oli vaikea uskoa, että ne olisivat ollet äidin tasoisen lääkintäninjan tekniikoista peräisin. Lähes huomaamattaan Tinga puristi Akkin kädet nyrkkiin, kykenemättä hetkeen ajattelemaan muuta kuin sitä, että oli taas tahtomattaan vahingoittanut yhtä läheisistään. Lopulta Tingan onnistui kuitenkin kääntää huomionsa takaisin keskusteluun, samalla kun katsoi hetken alistuneen näköisenä alaspäin.
"Ymmärrän... pystytkö tekemään edes kivulle jotain?" Tinga vastasi lopulta. Kunhan he saisivat Akkin palautettua takaisin omaan kehoonsa, hän olisi luultavasti enemmän kuin anteeksipyynnön velkaa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5594Viesti Cross »

Huolimatta siitä että oli juuri saanut kuulla menettävänsä äänensä lähes täysin huomasi Akki suhtautuvansa asiaan melko rauhallisesti, osaamatta kunnolla edes surra menetystä. Ennemminkin hän huomasi olevansa helpottunut siitä että kykenisi vielä jonan päivänä edes puhumaan, ilman että jokainen sana tuntuisi siltä kuin olisi yrittänyt nielaista kaktuksen piikkeineen. Jollain tapaa äänen menettäminen tuntui miekkamiehestä halvalta hinnalta siitä että oli ylipäätään vielä hengissä, ollen samalla myös hyvä muistutus tähän tilanteeseen johtaneista tapahtumista. Uutisen hyväksymistä helpotti entisestään se tosiasia että hän oli myös viime aikoina alkanut tottua siihen että kommunikoi enemmän ja enemmän muilla tavoin kuin puhumalla, mikä oli jo jollain tapaa alkanut tuntua jopa normaalilta.
Se ei kuitenkaan tarkoittanut ettei naisten keskustelua seurannt Sanada olisi myös yrittänyt samalla ohjailla parantajan mieltä miettimään oliko potilaan voinnin parantamiseksi tehtävissä muuta kuin yrittää lievittää tämän kipuja. Ikävä kyllä jos jotain olisikin tehtävissä niin siihen tämän tuulenmaalaisen kyvyt ja tietämys ei riittänyt, sillä tämä tuntui pitävän äänihuuliin syntyneitä vammoja mahdottomina parantaa. Tietenkin arpi kudoksen olisi voinut yrittää poistaa leikkaamalla, mutta parhaassakin tapauksessa se saattaisi auttaa vain hieman, mutta paljon todennnäköisemmin ei muuttaisi mitään ja pahimmassa tapauksessa mykistäisi tämän kokonaan.
Samalla kun tutki tuulenmaalaisen ajatuksia tämän silmien kautta itsensä näkevä nuorukainen huomasi uutisten iskevän huomattavasti kovemmin ystäväänsä, joka ei näyttänyt aluksi edes käsittävän koko asiaa. Tämän hallitsemaa kehoa peittävät kääreet tekivät kasvojen ilmeistä vaikeasti tulkittavia, mutta kasaan entisestään painuvaa ryhtiä ja pitkää hiljaisuutta oli vaikea olla huomaamatta. Jos tämä näytteli reaktionsa Akki oli valmis myöntämään ettei olisi itse kyennyt läheskään yhtä hyvään suoritukseen, ollen melkein valmis uskomaan että tämä suri äänen menetystä enemmän kuin hän itse.

''Tietenkin. Tätä nimenomaista lääkettä voi olla hieman hankalaa saada muualta kuin Tuulenmaasta, koska sen valmistukseen käytetään vain aavikolla viihtyvää kasvia, mutta uskoisin että useimmat kunnon parantajat tuntevat sille sopivia korvaajoa jos tarvitset sitä lisää myöhemmin... Tosin suosittelisin että vietät pari seuraavaa viikkoa nauttien kaupungistamme ja lepäät kunnes oireet alkavat helpottaa.'' Pitkään vaitonaisena pysyneen Tinga kähisemään kysymykseen vastaava parantaja sanoi ilme ystävällisenä ja ääni myötätuntoisena, joka oli kuitenkin enemmän harjoittelun tulosta kuin tämän todellinen reagtio.
Tuon seikan huomaaminen ei juurikaan yllättänyt naisen mielessä olevaa Sanadaa, joka ymmärsi hyvin ettei tämän ammatissa toimiva henkilö voinut eläytyä loputtomiin jokaisen potilaansa osaan. Aluksi niin oli toki voinut olla, mutta ajanmittaan tämä oli luultavasti vain alkanut tottua asiaan ja opetellut siintymään tietyllä tapaa potilailleen.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5595Viesti Southpaw »

"Lupaan levätä", Tinga onnistui kähisemään vastaukseksi lääkärin sanoihin, lähinnä ollakseen herättämättä epäilyksiä. Akkin kanssa aiemmin keskusteltuaan hänelle oli todellisuudessa jo selvää, ettei heillä olisi kovinkaan paljon aikaa jäädä tänne lepäämään vaan lepotauko olisi pidettävä jokien maassa kunhan he saisivat laivakuljetuksen kuten Akki oli puhunut. Lääkärin seuraavaksi alkaessa kirjoittaa hänelle reseptiä jolla saisi tarvitsemansa lääkkeen hankittua apteekista, Tinga käytti vielä hetken kuulemansa tiedon sulatteluun. Kunhan Akki palaisi takaisin omaan kehoonsa, hän taisi ollaa ystävälleen jälleen yhden anteeksipyynnön velkaa. Akkin ajatteleminen sai kuitenkin Tingan pian muistamaan, että ennen kuin hän lähtisi lääkärin vastaanotolta Akki olisi edelleen saatava takaisin omaan kehoonsa, etenkin nyt kun näytti siltä, että heidän asiansa täällä oli hoidettu. Kieltämättä Akkilla ei olisi genjutsuninjana pitänyt olla mitään hätää ja tämä heistä kahdesta fiksumpana tajuaisi varmasti ennemmin tai myöhemmin miten tekniikan saisi purettua niin, että tämä pääsisi palaamaan omaan kehoonsa. Toisaalta taas Tingasta tuntui, että ehkä olisi parempi olla laskematta asiaa tällä kertaa Akkin osaamisen varaan. Tällä oli varmasti mietittävää jo ennestään saatuaan tällä tavoin tietää menettäneensä äänensä pysyvästi. Niinpä paras keino saada Akki takaisin omaan kehoonsa olisi luultavasti saada sinetti purettua itse, ilman että se herättäisi lääkärissä epäilyksiä.

Tinga ei kuitenkaan ehtinyt miettiä toimintasuunnitelmaa kauan kun lääkäri jo kiinnitti hänen huomionsa, ojentamalla kirjoittamaansa lappua hänelle.
"Tällä reseptillä saat kahden viikon varaston lääkettä apteekista. Jos tarvitset sitä lisää niin käy jälleen vastaanotolla niin saat uuden reseptin uutta annosta varten", lääkäri kehotti vielä. Tyytyen vain nyökkäämään myöntävästi, Tinga nousi ylös ja laittoi reseptin talteen ennen kuin ojensi sitten kättään lääkärille, mahdollisimman kiitollisen näköinen ilme kasvoillaan. Oli onni, että hän oli onnistunut tekemään sinettinsä nimenomaan naisen oikeaan käteen, sillä tällä tavoin kättelemällä hyvästiksi, hän toivottavasti saisi aikaan uuden kosketuskontaktin tekemänsä sinetin purkamiseksi. Hetken verran hänen edessään seisovan naisen kasvoilla näkyi hämmentynyt ilme, sillä kovinkaan moni potilas ei ilmeisesti hyvästellyt näin muodollisesti. Lopulta nainen kuitenkin tarttui hänen käteensä.
"Kiitos avusta", Tinga onnistui sanomaan samalla kun yritti purkaa tekemänsä sinetin ja toivoi, että tämä saisi Akkin palaamaan takaisin oman päänsä sisään.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5596Viesti Cross »

Siskoaan monella tapaa ulkoisesti muistuttavan tuulenmaalaisen parantajan ja Tingan keskustelua seuraava Akki tajusi tapaamisen alkavan olla hiljallaan päättymässä, ymmärtäen samantien ettei ollut ollankaan varma millä tavoin pääsisi takaisin omaan kehoonsa. Aijemmin keskustelun aikana kehoa tällähetkellä hallitseva kunoichi oli maininnut saaneensa kehonsa takaisin haltuunsa kaita käyttämällä, mikä luultavasti oli ollut vihje siitä mitä pitäisi tehdä. Kyse oli kuitenkin vain epäilyksestä, eikä miekkamies ollut aivan varma siitä olisiko valmis riskeeraamaan hyvin ainakin tähän asti onnistunutta tapaamista ainoastaan sen takia.
Kyse ei ollut ainoastaan siitä että Sanada epäili ymmärtäneensä vihjeen väärin, tai siitä että epäili sitä toimisiko tuo keino. Eniten häntä nimittäin epäilytti se kykenisikö ottamaan vierasta kehoa täysin hallintaansa ja kykenisikö luomaan kain samalla kun yritti pitää sen varmastikkin vastaan laittavan haltian tajunnan sivuun työnnettynä. Jos kaikki menisi hyvin ja hänen onnistuisi pääsemään omaan kehoonsa ystävänsä seuraksi, täytyisi heidän vielä sen jälkeen taltuttaa kehonsa hallinnan takaisin saanut nainen huomiota herättämättä.

Ikävä kyllä hetki hetkeltä alkoi kuitenkin näyttää siltä että Akki joutuisi ottamaan riskin ja yrittämään Tingan aijemmin ehdottamaa tapaa päästä takaisin omaan kehoonsa. Kuitenkin vain hetki ennen kuin hän päätti yrittää onneaan ojensi potilas hieman yllättäin kätensä lääkärin suuntaan, osoittaen haluavansa kätellä tätä kiitokseksi. Se oli kuitenkin normaalien tapojen ja käytäntöjen vastaista, minkä takia nuorukainen huomasi naisen epäröivän ja aikovan kieltäytyä kättelemisestä hygienia syihin vedoten. Ennen kuin tämä kerkesi kuitenkaan sanoa tai tehdä mitään muutakaan kieltäytyvää elettä, liikkui parantajan käsi kuin itsestään tämän yllätykseksi ja tarttui ojennettuun käteen.
Viimeinen asia jonka Sanada muisti Izua muistuttavan parantajan astien kautta oli pieni sähköiskun kaltainen nipistys kädessään ja pieni nykäisy, jonka jälkeen hän huomasikin jo katselevansa maailmaa jälleen omien silmiensä kautta. Heti ensimmäisenä hänen katseensa osui edessään olevan naisen yllättyneisiin kasvoihin, mistä oli helppo nähdä tämän ihmettelevän mitä juuri oli tapahtunut.
''Onko kaikki kunnossa?'' Vaimeasti kähisevä potilas sai sanottua, yrittäen kuulostaa mahdollisimman huolestuneelta ja samalla ohjata naisen ajatuksia pois äskeisestä oudosta tuntemuksesta. Siltä varalta ettei se riittäisi hän myös valmistautui pahimpaan, miettien parhaansa mukaan kuinka saisi kaikkein helpoiten tehtyä naisen toimintakyvyttömäksi.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5597Viesti Southpaw »

Hänen purettuaan sinetin, Tinga epäili hetken verran oliko hän sittenkin epäonnistunut, sillä hän ei aluksi tuntenut mitään erikoista, mikä olisi paljastanut Akkin palanneen omaan kehoonsa. Vasta kun mies alkoi puhua ja kysyi hämmentyneen näköiseltä lääkäriltä oliko tämä kunnossa Tinga päästi helpotuksen tunteen valloilleen ja tarkkaili sitten Akkin silmien kautta lääkäriä, joka hymyili pahoittelevasti ja nyökkäsi.
"Kaikki hyvin. Olin vain ajatuksissani", lääkäri vastasi lopulta, selittäen luultavasti tuntemansa tunteen johtuneen vain pienestä sähköiskusta joita itse kukin saattoi toisinaan saada vaikkapa ovenkahvasta. Päättäen jättää lopun Akkin huoleksi, Tinga luovutti miehen kehon hallitsemisen täysin tälle itselleen, niin että tämä saattoi irrottaa otteensa lääkärin kädestä ja poistua saamansa lääkereseptin kanssa huoneesta. Vasta oven sulkeutuessa heidän takanaan ja heidän selvittyään näin lääkärikäynnistä kunnialla, Tinga uskaltautui viimein puhumaan Akkille, kun ei ollut pelkoa siitä, että tulisi häirinneeksi tämän keskittymistä.
"Olen pahoillani. Äänesi voisi olla paremmassa kunnossa jos en olisi tarjoutunut purtavaksi silloin laivassa", Tinga sanoi lopulta, päästäen sanojen lisäksi myös osan tunteistaan vuotamaan Akkin mieleen, jotta tälle tulisi selväksi, että hän tarkoitti mitä sanoi.
"Ja anteeksi myös siitä, että jouduimme muuttamaan suunnitelmaa aiemmin. En tullut lainkaan ajatelleeksi, että sinun chakrasi käyttäminen tekniikkaan, siirtäisikin sinut lääkärin päähän eikä minua", Tinga lisäsi vielä. Jos kokemuksesta kuitenkin jotain hyvää oli seurannut, niin ainakin hän olisi nyt viisaampi jos he joutuisivat joskus toiste samankaltaiseen tilanteeseen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5603Viesti Cross »

Hieman epävarmalta kuulostavan ja näyttävän parantajan vastatessa kaiken olevan kunnossa päätti Akki pyrkiä saamaan aikaiseksi ystävällisen ja kiitollisen hymyn, vaikka epäilikin että suurinosa ilmeestä jäisikin kasvoja peittävien kääreiden kätköihin. Hetken ennen kuin päästää irti naisen kädestä hän harkitsee olisiko tarpeen pyyhkiä tämän muistot tapaamisesta, tai muokata niitä jollain tapaa. Mikään tämän käytöksessä ei kuitenkaan viitannut siihen että tuulenmaalainen olisi epäillyt jotain todella tapahtuneen, vaan syytti luultavasti hieman outoa käytöstäänjostain väsymyksen kaltaisesta helpommin mieleentulevasta syystä.
''Siinätapauksessa kiitos vielä kerran avustanne. Toivottavasti emme enää tapaa... Ainakaan tällä tapaa.'' Rooliinsa karavaanien mukana matkaavana palkkasoturina hetkenajaksi eläytyvä miekkamies tokaisi yrittäen saada hymyynsä hieman vihjaavan vivahteen, ennen kuin päästi irti parantajan kädestä ja poistui huoneesta sulkien oven perässään. Naisen kasvoilla käynyt hieman kiusaantunut ilme oli vielä nuorukaisen mielessä hänen astellessaan sairaalan käytävää pitkin kohti luukkua josta saisi ostettua tarvitsemansa lääkkeet ennen hotelli huoneelle palaamista, kun hän yllättäin alkoi tuntea olevansa pahoillaan jostain ja kuuli lopulta myös Tingan anteeksipyynnön mielessään.
''Voisin myös olla yhtä hyvin kuollut ilman sitä... Jos olisinkin selvinnyt laivamatkasta, niin viimeistään aavikko olisi varmasti tehnyt lopun minusta ilman sitä.'' Käytävää eteenpäin kaikessa rauhassa asteleva Sanada vastasi, huomaten ettei vieläkään tuntunut kykenevänsä murehtimaan äänensä menettämistä. Koko seikka tuntui hänestä edelleenkin täysin yhdentekevältä, minkä Jinaikin kykenisi luultavasti aistimaan. ''En ehkä pysty enää huutamaan tai puhumaan omalla äänelläni kuiskausta kuuluvammin, mutta se on vain yksi tapa jolla voin kommunikoida.'' Omia tuntemuksiaan hieman avaava miekkamies lisäsi, haluten osoittaa ystävälleen ettei pahoillaan oloon ollut kovinkaan kaksista syytä.
Punapaan jatkaessa vielä pahoittelua siitä ettei ollut tullut ajatelleeksi tapaa jolla tämän tekniikka oli toiminut jonkun toisen kehon kautta tehtynä, ei Akki oikein osannut sanoa mitään vastaukseksi. Hän oli kyllä ollut hieman epäileväinen alusta alkaen keskeneräisen tekniikan käytön suhteen, mutta loppujen lopuksi siinä ilmenneistä ongelmista ei kuitenkaan ollut koitunut juurikaan haittaa. ''No ainakin nyt tiedät sen ja osaat varautua ensikeralla siihen että tarvitset omaa chakraasi kehosta toiseen siirtymiseen.'' Nuorukainen vastasi osaamatta sanoa juurikaan muuta, arvellen ettei olisi järkeä alkaa hieroa suolaa tekniikan epäonnistumisen aiheuttamiin haavoihin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5608Viesti Southpaw »

Akkin vastatessa hänen anteeksipyyntöönsä, Tinga epäröi sen suhteen pitäisikö miehen sanoja uskoa vai ei. Kieltämättä piti paikkansa, että ilman hänen kehonsa parannuskykyjä Akki saattaisi olla kuollut, mutta toisaalta jos hän olisi kyennyt hallitsemaan chakraansa lääkintäninjan tapaan hienovaraisemmin, arpikudosta olisi saattanut muodostua vähemmän. Lopulta miekkamiehen selkeä välinpitämättömyys äänen menetystä kohtaan sai Tingan kuitenkin hyväksymään Akkin mielipiteen siitä ettei hänen tarvinnut olla asiasta pahoillaan. Hän oli kuitenkin sen hetkisillä kyvyillään tehnyt parhaansa pitääkseen ystävänsä elossa. Ja kuten Akki vielä itsekin huomautti, pystyihn tämä äänen menetyksestä huolimatta kommunikoimaan, joten tilanne ei ollut aivan niin paha kuin jos mies olisi menettänyt kaikki kommunikointimahdollisuutensa täysin.
Miehen kuitenkin seuraavaksi huomauttaessa, että jatkossa hän tietäisi nyt paremmin, että tarvitsi omaa chakraansa siirtymiseen, Tinga hiljeni hetkeksi selvästikin miettien jotakin. Vaikka kunoichi ei päästänytkään ajatuksiaan vuotamaan Akkin päähän, saattoi miekkamies ehkä kuitenkin aistia naisen keskittyvän hetken ankarasti johonkin.
"Pitää vain keksiä miten oikeastaan käytän omaa chakraani vieraassa kehossa... Alunperin tekniikka on kuitenkin vain halutun kohteen vakoilua ja ajatusten hallintaa varten, joten oman chakran käytölle ei ole ollut aiemmin tarvetta" Tinga sanoi lopulta. Hän ei ollut edes tekniikkaa harjoitellessaan ottanut tämmöistä tarvetta huomioon, sillä tähän asti oli riittänyt, että chakra hänen omassa kehossaan pysyisi hallinnassa, niin ettei tekniikka purkautuisi omia aikojaan. Lopulta hetken ongelmaa pohdittuaan Tinga päätti kuitenkin vaihtaa aihetta.
"Mutta mitäs nyt? Odotanko, että olet ostanut lääkkeet ja kutsun sinut sitten takaisin hotellille?", kunoichi kysyi. Kunhan hän olisi taas omassa kehossaan he voisivat rauhassa miettiä miten livahtaa kylästä paikallisten ninjojen huomaamatta.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “GSG”