Samoojan jäljillä (rope)

Susanin perustama GSG-järjestö keskittyy nukkejen, aseiden ja myrkkyjen valmistukseen ja opetukseen. Alue sijaitsee päinvastaisessa suunnassa Sunan pääsisäänkäynnistä ja koostuu monista pajoista ja opetustiloista. GSG:stä voi myös hankkia itse aseita/myrkkyjä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5062Viesti Southpaw »

Akkin vakuuttaessa, että pystyisi kyllä hoitamaan osansa, Tinga itse ei kuitenkaan kyennyt häätämään huolestuneen näköistä ilmettä kasvoiltaan. Hetken verran hänen teki mieli taivutella Akki suostumaan suunnitelmien muuttamiseen, mutta miehen chakrasta tuntuva päättäväisyys sai Tingan kuitenkin lopulta nyökkäämään vain myöntävästi. Jos vaikuttaisi siltä, että Akki uupuisi kesken kaiken, hän voisi ottaa suunnitelman muutoksen vain uudestaan puheeksi.
"Hyvä on, siinä tapauksessa aloitetaan", Tinga vastasi ja teki sitten käsimerkit. Nainen oli tuskin saanut käsimerkit päätökseen kun silmät jo painuivat kiinni ja tämä kaatui hitaasti sivulle, jääden sitten tajuttomana aloilleen makaamaan. Tingan kehon kuitenkin nukahtaessa, tämän mieli puolestaan siirtyi Akkin pään sisään.

Ensimmäinen asia, jonka kunoichi pisti merkille, oli se ettei huoneessa ollut onneksi läheskään yhtä kirkasta kuin ulkona auringonpaisteessa oli ollut. Niinpä sen sijaan, että olisi yrittänyt sulkea näköaistin pois mielestään, hän silmäili kiinnostuneena huonetta Akkin silmien kautta ja pisti merkile värit ja muut yksityiskohdat, joita hän ei normaalisti kyennyt mitenkään havainnoimaan.
"Siirtyminen onnistui. Voidaan lähteä heti kun olet valmis" Tinga lähetti ajatuksen Akkin kuultavaksi, samalla kun koetti tottua Akkin aisteihin ja niiden syöttämään infoon. Vaikka hän ei sillä hetkellä ollutkaan hallinnassa Akkin kehosta, Tinga tunsi silti jollain tapaa olonsa kömpelöksi, mikä ei luultavasti ollut mikään ihme sillä ystäväänsä verrattuna hänen oma kehonsa taisi olla kaikin puolin pienempi. Toivoa sopi, että hän kykenisi todella käyttämään Akkin chakraa sitten kun tulisi aika tehdä sinetti lääkäriin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5084Viesti Cross »

Lyhyttä mantraa edelleen mielessään keskittyneesti hokeva Akki kuuli Tingan sanat edelleen jollain oudolla tapaa etäisesti ja epäselvästi, mutta ymmärsi kuitenkin hyvin mitä tapahtui tämän muodostaessa käsimerkkinsä. Nähdessään tämän silmien sulkeutuvan ja kehon painuessa lihasten rentoutuessa kasaan hän odotti tuntevansa jotain tapahtuvan, tai vaistoavansa jotain erikoista mielessään. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan ja nuorukainen alkoi jo epäillä jonkin menneen pieleen, kereten jo harkita kurottautuvansa makuulleen nukkuvan näköistä ystäväänsä kohti, koittaakseen ravistella tätä hereille. Ennen kuin kerkesi kuitenkaan tehdä sitä miekkamies huomasi ajattelevansa kaiken olevan kunnossa ja siirron onnistuneen aivan kuten oli pitänytkin, joten voisi lähteä sairaalaa kohti heti kuin siltä tuntui.
Otsarypyssä eteensä tuijottava mies ei ollut aivan varma oliko tuo ajatus hänen omansa, vai jotain mitä tekniikassaan oleva punapää oli laittanut alulle. Hetki hetkeltä hän huomasi pitävänsä tilanteesta entistä vähemmän, tuntien ettei kykenisi olemaan varma mistää ajatuksestaan tai havainnostaan. Genjutsun käyttäjänä Sanada tiesi kuinka hyvin toista olisi mahdollista kontrolloida mieleen vaikuttamalla tämän itse edes tajuamatta, ymmärtäen vasta nyt kuinka ahdistavalta saattoi tuntua olla jonkun toisen vaikutuksen alaisena voimatta kuitenkaan varmistua asiasta millääntapaa.
Huolimatta siitä että tunsi epävarmuudestaan huolimatta kaiken olevan kunnossa ja voivansa lähteä miekkamies kaipasi kuitenkin jotain todistetta asiasta, voidakseen olla varma. Vasta tässävaiheessa hänen mieleensä tuli että heidän olisi varmaan pitänyt sopia etukäteen joku keino jolla he olisivat kyenneet varmistamaan tekniikan onnistuneen, sekä jotain millä nuorukainen olisi kyennyt erottamaan omat ajatuksensa ystävänsä aiheuttamista ajatuksista. Toisin kuin oman tekniikkansa kanssa hän ei kyennyt hallitsemaan heidän välillä kulkevia mielenvirtaa samaantapaan ja erottamaan niitä toisistaan kommunikoinnin helpottamiseksi, joten jos Tinga ei kykenisi samaan täytyisi heidän improvisoida hieman. Hetkeksi mielessään pyörineen mantran hokemisen keskeyttävä Akki keskittyi ajattelemaan ettei haluaisi nipistää oikeaa etusormeaan, mikäli olisi yksin omassa päässään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5085Viesti Southpaw »

Tingan yllätykseksi, hän ei saanutkaan Akkilta selkeää vastausta, kuten monia kertoja aiemmin Akkin genjutsutelepatian välityksellä. Sen sijaan hän kykeni havaitsemaan vain miehen epävarmuuden ja lievän hermostuneisuuden, jonka arveli johtuvan siitä, että tämä ei ollut varma tekniikan onnistumisesta. Nyt pitäisikin miettiä miten hän kykenisi korostamaan lähettämiensä ajatusten olevan juuri häneltä. Normaalisti tekniikka oli kuitenkin tarkoitettu huomaamattomaan ajatusten ohjailuun, joten hän ei ollut juuri vaivannut päätään sillä, miten tekisi itsestään jotenkin normaaleista ajatuksista erottuvan. Ehkä jos hän samalla yrittäisi kuvitella oman äänensä sanomaan lähettämänsä ajatukset?

Kunoichi oli juuri aikeissa kokeilla, kun yllättäen hän havaitsi Akkin epävarmuuden väistyvän. Tilalle tuli jonkinlainen keskittynyt olo jonka Tinga pian käsitti liittyvän jollain tapaa ystävänsä etusormeen. Ilmeisesti mies halusi hänen nipistävän sitä todisteena läsnäolostaan? Idea kieltämättä oli hyvä, mutta hetken verran Tinga kuitenkin epäröi. Vaikka Akki olikin sanonut olevansa valmis tähän, hän saattoi kuvitella ettei varmasti ollut erityisen miellyttävä kokemus kun hän alkaisi liikuttaa ystävänsä käsiä tämän puolesta. Toisaalta taas mieluummin tilanteeseen olisi hyvä tottua tässä kuin joutua kokemaan se vasta lääkärin vastaanotolla.

Niinpä Tinga lopulta uskaltautui yrittämään Akkin kehon liikuttamista, pyrkien miehen ajatuksen mukaisesti nipistämään tämän oikeaa etusormea. Samalla nainen myös keskittyi parhaansa mukaan siihen, että saisi heidän kahden ajatukset erotettua toisistaan riittävän hyvin, jotta edes alkeellinen keskustelu olisi mahdollista.
"Täällä ollaan. Erottuuko ajatukseni yhtään paremmin kuin äsken?" Tinga koetti kysyä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5089Viesti Cross »

Jotain merkkiä Tingalta tämän tekniikan onnistumisesta odottava Akki tajusi hetken liian myöhään kuinka huono idea kehotus liikauttaa sormea oli, vaikka se kyllä täyttikin tarkoituksensa ilman ongelmia. Huolimatta siitä että oli keskittynyt pitämään sormensa liikumattomina hän tunsi yhden niistä koukistuvan yllättäin, lähettäen kivunsykäyksen läpi murtuneen kämmenen ja ylös epäkuolleen katkaisemaa käsivartta. Hammastapurren miekkamies painoi toisen terveen kätensä murtuneen käden päälle, tullen vasta tässävaiheessa ajatelleeksi sitä että heidän kehonsa erosivat melkoisesti ja varsinkin ylimääräisiin käsiin tottuminen voisi olla pienoinen haaste kunoichille.
Kädestään sykkivästä kivusta huolimatta Sanada oli kuitenkin tyytyväinen siitä että Jinain tekniikka oli onnistunut, tuntien samalla myös jonkinlaisen vieraan ajatuksen vahvistavan sen. Kyse ei ollut vieläkään sanoista, tai aivan samanlaisesta tarkkoja ajatuksia siirtävästä kommunikoinnista johon itse olisi pystynyt, vaan ennemminkin vahvasta tuntemuksesta. Toisin kuin aijemmin miekkamies kuitenkin ymmärsi ettei tämä tunne ollut hänen omansa, voiden vain olettaa sen olevan lähtöisin ystävältään.

Vaikka ei ollut kyennyt suoranaisesti erottamaankaan sanoja ystävänsä esiin puskemasta ajatuksesta, ymmärsi Akki kuitenkin jollaintapaa mitä tämä yritti kysyä. ''Ehkä... En vieläkään erota kovin tarkasti mitä yrität sanoa, mutta jollain tapaa tunnen kuitenkin mitä yrität sanoa ja tiedän ettei se tunne ole itsestäni lähtöisin.'' Kipeää kättään edelleen keskivartaloaan vasten painava mies vastasi, olettaen että kommunikointi toimisi toiseen suuntaan huomattavasti tarkemmin, sillä naisen oli onnistunut aijemmin saada melkoyksityiskohtaista tietoa haltuunsa ottamansa vanhuksen mielestä.
Tätä ajatellessaan hän nousi samalla pystyyn ja asteli huoneen peräseinustalla olevan verhojen peittämän parioven luokse, jolta olisi pääsy rakennuksen sivulle olevalle pienelle parvekkeelle. Varmistettuaan nopeasti verhojen raosta kujan olevan kutakuinki tyhjä nuorukainen raotti säleikköovea juuri sen verran että pääsisi pujahtamaan hetkenkuluttua ulos, tavoitellen samalla yhteyttä Yataan tämän voimia lainatakseen. Tälläkään kertaa lintu ei ollut kovinkaan iloinen joutuessaan antamaan voimiaan hänen käyttöönsä velkasi, mutta auttoi kuitenkin miekkamiestä muuntautumaan korpiksi, joka vain hetken myöhemmin pyrähti ulos ovenraosta ja laskeutui vähänmatkan päähän kujalla olevien roskisten taakse.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5125Viesti Southpaw »

Sormen liikuttamista seuraava kipu oli niin voimaks, että jopa Tingan tajuton keho reagoi siihen päästämällä suustaan tuskaisen äännähdyksen. Hetken verran ystävänsä päässä olevasta naisesta tuntui, että tekniikka oli lähellä hajota, mutta pian kipu kuitenkin asettui sen verran, että hän saattoi taas keskittyä tekniikkaansa täysin. Tajutessaan kuinka pahoja Akkin vammat vieläkin olivat, kunoichi ei voinut olla tuntematta huolta tämän puolesta. Hetken verran hän harkitsi kysyvänsä oliko Akki nyt aivan varma siitä, että tahtoi pitäytyä tässä suunnitelmassa, mutta lopulta kunoichi jätti sen kuitenkin kysymättä. Jos hän ystäväänsä yhtään tunsi, tämä tuskin muuttaisi mieltään, vaikka varmaan kykenisikin jollain tapaa aistimaan hänen huolestuneisuutensa nyt kun he väliaikaisesti jakoivat saman kehon.

"Hyvä, yritän saada ajatuksemme erottumaan paremmin matkan aikana. Sano jos ajatukseni alkavat kuulua heikommin", Tinga vastasi ystävänsä ajatuksiin ja pyrki parhaansa mukaan tavoittelemaan sitä tunnetta joka hänellä yleensä oli, kun puhui Akkin kanssa tämän genjutsun välityksellä. Oli hyvin mahdollista, että tekniikoiden erilaisen toimintaperiaatteen vuoksi hän ei edes pystyisi erottelemaan ajatuksia yhtä selkeästi, mutta ainakin lähelle sitä hän uskoi pääsevänsä jos ei muuta. Pian Tingan huomio kuitenkin kiinnittyi siihen mitä hän kykeni näkemään Akkin silmien kautta. Mies oli lähtenyt liikkeelle kohti verhojen peittämää ovea ja vilkaisi sen raosta ulos, ennen kuin tuntui kutsuvan Yataa avukseen. Hetkellisesti hän saattoi tuntea itsensä lisäksi Akkin mielessä myös Yatana läsnäolon kun se vastahakoisesti lainasi voimiaan miehen käyttöön. Yhteys oli kuitenkin niin lyhytaikainen, ettei Tinga ehtinyt kunnolla saada selkoa siitä miksi lintu oli niin äreissään, kun Akki jo muuntautui linnuksi ja lehahti talojen väliselle kujalle. Miehen palatessa lopulta omaan hahmoonsa kujalla olevan roskiksen tarjoamassa näkösuojassa, Tinga käytti tilaisuuden hyväkseen katsellakseen ympäristöään Akkin silmien kautta. Auringon ollessa jo hyvää vauhtia laskemassa, valo ei ollut niin kirkas kuin päivällä, mikä teki ympäristön tutkimisesta huomattavasti helpompaa.

Hiljainen, roskien täyttämä kuja ei kenties ollut se ensimmäinen näkymä jonka kukaan olisi halunnut näyttää elämänsä sokeana eläneelle tytölle, mutta siitä huolimatta näky teki Tingaan vaikutuksen. Vaikka Akki olikin Kamomessa näyttänyt hänelle genjutsun kautta miltä ympäröivä maailma näytti näkevän silmin, ei se silti ollut ihan täysin sama asia kuin nähdä nyt itse kuinka pilvet liikkuivat hitaasti eteenpäin hämärtyvällä taivaalla tai kuinka kujaa pitkin heistä poispäin kulkeva kissa loikkasi yhden avoimen roskiksen päälle tutkiakseen löytyisikö sieltä ruuantähteitä. Tajuamatta sitä edes itse, Tinga unohti hetkeksi kokonaan olevansa Akkin kehossa ja päästi tunteensa virtaamaan täysin vapaasti. Kunoichin hetkellisen herpaantumisen vuoksi Akki luultavasti voisi helposti havaita sen, kuinka kunoichin teki mieli itkeä liikutuksesta.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5146Viesti Cross »

Linnun hahmosta takaisin ihmiseksi roskiksen suojissa muuttuva Akki ei ollut aivan varma mitä Tinga oli juuri hetki sitten yrittänyt saada sanotuksi, mutta arveli sen liittyvän jotenkin heidän väliseen kommunikointiinsa. Jollain tapaa tuntui siltä että tämä oli melko tyytyväinen siihen että he kykenivät kommunikoimaan edes jollaintapaa ymmärrettävästi, vaikka pieni tyytymättömyyden tunne kertoi kuitenkin jotain parannettavaa olevan jäljellä. Myös mies itse oli tätä mieltä, sillä vaikka he kykenivätkin jollain tapaa vaihtamaan mielipiteitä siitä mitä tehdä, ei hän kuitenkaan voinut sanoa olevansa kovinkaan ihastunut tapaan jolla joutui yrittämään tulkita ystävästään lähtöisin olevia tuntemuksia. Samalla se sai hänet myös miettimään hetken aikaa kuinka selvä linja oli toiseen suuntaan, ennen kuin muisti alkaa taas keskittyä aijemmin aloittamaansa mantraan.
Semein opettamia sanoja taas tavailemaan alkava miekkamies yritti työntää kaiken ylimääräisen pois mielestään, mutta huomasi siitä huolimatta alkavansa kiinnittää huomiota hyvinkin erikoisiin asioihin. Normaalisti hän ei olisi luultavasti kiinnittänyt juurikaan huomiota roskien seasta ateriaa etsivään ruipeloon kujakattiin, tai kirkkaan kullankeltaisella taivaalla hiljalleen lipuviin purppuran ja punaisen eri sävyisiin pilviin. Varsinkin jälkimmäinen näky olisi varmasti ollut erittäin vaikuttava oikeasta paikasta katsottuna, mutta silti siihen huomion kiinnittäminen nyt tuuntui hieman oudolta. Vielä oudommalta tuntui liikutuksen tunne ja silmäkulmasta alas vierivä kyynel, joka sai Sanadan pysähtymään hämmentyneenä paikalleen.

Munkin opettaman mantran sanat hetkessä unohtanut nuorukainen ei joutunut tutkimaan kauvaakaan tunteitaan ja miettimään tilannetta kun jo tajusi reagtion olevan lähtöisin, muistaen kuinka voimakkaasti tämä oli reagoinut nähtyään ympäristönsä ensimmäisen kerran genjutsun avulla Tulenmaassa. Hetken aikaa hänestä tuntui että olisi ollut sopivaa sanoa jotain, mutta mitä muka tässä tilanteessa olisi voinut sanoa? Sen sijaan Akki päätti pysyä vaiti ja antaa Tingan nauttia ympäristönsä katselemisesta silmiensä kautta, alkaen sen sijaan miettiä löytyisikö jostain sopivaa paikkaa jossa tämä saisi nauttia hetken aikaa kunnolla ensimmäisestä näkemästään auringonlaskusta.
Ikävä kyllä nyt jo raskaasti hengittävä mies ei uskonut että kerkeäisi minnekkään näköalapaikalle ennen kuin olisi myöhäistä, saati sitten että se olisi kovinkaan viisasta. Sen sijaan hänen mieleensä toinen ajatus, mitä voisi tulla katumaan vielä myöhemmin, sillä tiesi olevansa jo nyt melkoisesti velkaa Yatalle. Siitä huolimatta Sanada kurkoitti tämän mieltä kohti ja pyysi vielä hieman lisää tämän voimista käyttöönsä, luvaten jälleen maksaa takaisin ruhtinaallisesti. Huolimatta siitä että korppi ei tuntunut liian innostuneelta ajatuksesta vei sen ahneus lopulta voiton ja miltei samantien sen voima tuntui leviävän helminauhasta kääreiden peittämän miehen kehon jokaiseen osaan. Sulkien hetkeksi silmänsä hän kasasi tuon voiman ja muuntauti takaisin linnuksi, säikäyttäen roskia tonkineen kissan äänekkäästi rääkäisten matkoihinsa samalla kun kohottautui itse siivilleen ja nousi nopeasti talojen kattojen yläpuolelle.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5165Viesti Southpaw »

Tuntiessaan Akkin poskele vierivän kyyneleen, Tinga havahtui viimein takaisin siihen, mitä oli tekemässä. Kunoichi oli aikeissa pahoitella äskeistä harhautumistaan, mutta hän ei kuitenkaan ehtinyt lähettää ajatusta Akkille, kun tunsi yllättäen jälleen Yatan mielen läsnäolon hetken aikaa, kun Akki kutsui tuon voimia toistamiseen avukseen.
"Hei, mitä sinä oikein teet?" Tinga ehti lähettää ajatuksen ystävälleen, ennen kuin tämä jo muuntautui takaisin korpiksi ja lähti lentämään kohti taivasta. heidän ei tarvinnut kohota kovinkaan paljon kattojen yläpuoelle, kun Tingan huomio kuitenkin kiinnittyi ystävänsä tekemisistä jälleen tämän silmien kautta näkemmäänsä ympäristöön. Talojen katot jäivät kauas alapuolelle ja uteliaasti kunoichi silmäili myös kadulla kulkevia ihmisiä. Kaikki mitä alhaalla kylässä tapahtui, unohtui kuitenkin hetkessä, Akkin päästessä viimein riittävän korkealle ilmaan, jotta saattoi suunnata katseensa kohti auringonlaskua.

Kunoichin ensimmäinen reaktio näkemäänsä oli hämmennyksen ja ihailun sekainen hiljaisuus, kun tämä keskittyi painamaan tarkoin mieleensä sen mitä näki. Häneltä ei löytynyt sanoja kuvaamaan sitä kuinka upealta laskeva aurinko näytti kaikkine väreineen, joita se heijasti taivaalle ja heidän yläpuolellaan lipuviin hajanaisiin pilviin.
"Kiitos... että näytit tämän minulle. En ikinä unohda tätä" Tingan onnistui lopulta sanoa, nautittuaan näkymästä hetken aikaa ja päästi kiitollisuuden tunteensa välittymään Akkille parhaansa mukaan. Liikutuksen kyyneleet olivat jälleen lähellä kohota silmiin, mutta tällä kertaa Tinga kuitenkin kykeni hillitsemään itsensä ajoissa. Sillä hetkellä kunoichi ei voinut olla ajattelematta, että vuosikausien harjoittelu ja vaivannäkö joka lopulta oli johtanut tämän tekniikan oppimiseen, oli ollut kaiken sen vaivan arvoista.
"Jaksatko lentää sairaalalle vai haluatko mennä kävellen?" Tinga kysyi seuraavaksi. Osa hänestä olisi halunnut nauttia ympäröivän maailman näkemisestä enemmänkin, mutta hän kykeni kuitenkin jollain tapaa tuntemaan Akkin uupumuksen, joten oli luultavasti parempi palata takaisin heidän varsinaiseen tehtäväänsä. Ehkä maailmaa voisi katsella enemmän jollain toisella kertaa, kun Akkin vammat olisivat parantuneet riittävästi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5174Viesti Cross »

Ilmaan talojn kattojen yläpuolelle nopeasti kohoava Akki tunsi Tingan yllättyvän ensin siitä mitä oli tapahtumassa, mutta pian nähdessään linnun perspektiivistä avautuvan näkymän muuttui tuo tunne ennemminkin innostuneeksi ja uteliaaksi. Kylän yläpuolella linnun hahmossa kaarteleva mies tunsi saamiensa voimien alkavan ehtyä nopeasti ja päättikin ottaa siksi niistä myös kaiken irti vieläkun kykeni, minkä takia ottikin suunnan kohti sairaalaa, samalla kun antoi ystävänsä nauttia matkan maisemista. Myöhemmin heillä voisi olla aikaa tutustua alapuolellaan avautuviin katuihin hieman lähemmin, mikäli kaikki menisi suunnitelman mukaan.
Tuuli suhisi korvissa mustan linun kaarrellessa nousevien ilmavirtojen kannateltavana parhaansa mukaan, säästääkseen vähiä voimiaan matkan vauhdittamiseksi. Samalla hän muisteli omaa ensikokemustaan lentämisen suhteen, josta ei ollut kulunut vielä kovinkaan kauvaa. Silti se alkoi tuntua jo hyvinkin luonnolliselta tavalta liikkua, aivan kuten linnun muodonkin omaksuminen. Välillä tähän muotoon tottuminen liiaksi meinasi kauhistuttaa nuorta shinobia, mutta siitä huolimatta hän ei kyennyt kieltämään sen olevan todella kätevä ja miellyttävä tapa liikkua.

Ollessaan jo puolimatkassa Sanada tunsi ystävänsä tunetmaan kiitollisuuden tunteeseen alkavan hiipiä hieman huolestuneisuutta, josta oli hieman vaikea sanoa mistä se johtui. Hänellä ei aivan heti käynyt mielessä ettei Jinai varmaankaan osannut hahmottaa kuinka lähellä kylän sairaala jo näkyi, tai mistä sen pystyi tunnistamaan ympärilleen katsomalla. Senpä takia mies olettikin tunteen johtuvan jostain muusta ja alkoi siksi käännellä nopeasti päätään, löytääkseen saman uhkatekijän kuin tämäkin. Sen enempää katoilla kuin kaduillakaan ei kuitenkaan näkynyt mitään erikoista, tai sellaista mistä olisi kannattanut olla huollissaan.
''Älä huoli olemme aivan pian perillä.'' Miekkamies päätti hetken aikaa ympärilleen katseltuaan rauhoittaa ystäväänsä, kääntäen katseensa jälleen edessä häämöttävän muita hieman korkeamman rakennuksen suuntaan, jonka takaa saattoi tarkasti katsomalla nähdä pilkottavan suuria kasvihuoneita, joissa luultavasti kasvatettiin suurinosa kylän parantavista yrteistä. Samalla hän alkoi katsella myös sopivaa paikkaa laskeutua ja muuttua takaisin ihmiseksi kenenkään ylimääräisen huomaamatta, joka ei välttämättä tulisi olemaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Ihmisiä näytti nimittäin olevan täällä huomattavasti enemmän kuin hieman sivummalla olevan GSG:n päämajan ja vielä siitäkin sivummalla olevan lemmenhotellin lähettyviltä, joissa jo nuorukainen oli joutunut olemaan tarkka käyttämiensä tekniikoiden kanssa ollakseen herättämättä liikaa huomiota.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5188Viesti Southpaw »

Akkin alkaessa käännellä päätään Tingakin valpastui hetkeksi, olettaen ystävänsä huomanneen jotain tavallisesta poikkeavaa. Kaiken kuitenkin näyttäessä rauhalliselta, kunoichi saattoi tuntea ystävänsä rauhoittuvan ja kuuli sitten tämän vakuuttavan, että he olisivat kyllä pian perillä. Saoista huolimatta, hän oli edelleen huolissaan Akkin jaksamisesta, mutta päätti sitten kuitenkin pitää nämä huolet omana tietonaan. Haluten kuitenkin olla ystävälleen avuksi jollain tapaa, hänkin alkoi tähyillä alapuolella levittäytyviä katuja ja isoa rakennusta, jota kohti Akki vaikutti suuntaavan. Iso punainen risti rakennuksen kyljessä olisi kelle tahansa muulle paljastanut kyseessä olevan sairaala, mutta Tingalle tuo symboli ei kuitenkaan ollut niin tuttu, että hän olisi osannut tunnistaa rakennuksen heidän määränpääkseen sen perusteella.
"Olisiko tuon ison rakennuksen takana joku rauhallinen paikka jonne laskeutua?" Tinga lähetti ehdotuksen ystävänsä mieleen ja teki parhaansa saadakseen yhteyden jälleen entistä selkeämmäksi. Tietämättään Tinga oli hyvinkin oikeilla jäljillä laskeutumispaikan suhteen, sillä kasvihuoneilla harvoin kävi muita kuin lääkintäninjoja ja kenties myrkkyjen käyttöön erikoistuneita ninjoja, jotka tarvitsivat kasveja myrkkyjen sekoittamiseen. Oli siis todennäköistä, että kasvihuoneilla ei olisi ihan yhtä paljon uteliaita silmiä kuin sairaalaa ympäröivillä kaduilla.

"Tuo voisi olla hyvä paikka myös", Tinga ehdotti seuraavaksi ja lähetti samalla Akkin mieleen näkemänsä yksityiskohdan alhaalla olevilta kaduilta. Kahden hänen näkemänsä talon välissä kulki kapea kuja, jonka toinen pää oli kuitenkin umpikuja, johtuen talojen väliin rakennetusta muurista. Kujalle laskeutumalla heidän ei tarvitsisi tarkkailla kuin toisessa suunnassa olevia ohikulkijoita ja odottaa sopivaa tilaisuutta palata jälleen ihmishahmoon.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5198Viesti Cross »

Sairaalaa kohti lentävä Akki huomasi Tingan kiinnostuvan heidän edessään häämöttävästä sairaalasta ja alkaessa ujuttaa ajatusta sen taakse laskeutumisesta tuli hänelle kiire ampua tuo ehdotus alas, ennen kuin tämä ohjaisi hänet noudattamaan sitä. Toisin kuin ystävänsä tiesi miekkamies hyvin mikä tuo rakennus oli ja myös sen että vaikka taaempana näkyvä suuri kasvihuone vaikutti mukavan rauhalliselta paikalta laskeutua, olisi se mitä luultavimmin suuri virhe. Laskirakennuksessa kasvatettiin varmasti Hebigakuren tavoin monia arvokkaita ja harvinaisia yrttejä, joiden saanti oli kylän lääkintäjoukkojen toiminnan kannalta elintärkeää. Senpä takia ei ollutkaan kovin todennäköistä että aivan kenen tahaansa sallittiin mennä tuon rakennuksen sisään, eikä yhdelläkään kylän ulkopuolisella olisi luultavastikkaan mitään asiaa sinne.
''Tuo punaristinen rakennus edessämme on sairaala ja sen takana läpinäkyvistä seinistä kasattu rakenelma kylän yrtti puutarha. Missä ikinä oletkin nuo kaksi paikkaa ovat luultavasti lähellä toisiaan ja punainen risti osoittaa aina sairaalan sijainnin, vaikka en tiedäkkään miksi juuri tuota symboolia käytetään siihen tarkoitukseen... Varsinkin kasvihuoneen ympäristö on kuitenkin paikka jota yleensä vartioidaan tarkasti, koska useimmat siellä olevat kasvit ovat erittäin arvokkaita ja osa jopa harvinaisia. Kylät eivät myöskään mielellään jaa ulkopuolisten kanssa tietoa siitä mitä kasveja käyttävät lääkkeissään, tai minkälaisia aineksia heillä on myrkkyjen ja vastamyrkkyjen valmistukseen. Sen takia kasihuoneen alueelle ei ole yleensä asiaa kuin kylän omilla shinobeilla ja heistäkin luultavasti suurimmalla osalla vain erillisellä luvalla, joten meidän ei varmaankaan kannata mennä turhan lähelle.'' Jinain tavoin kapean varjoisan kujan kahden rakennuksen välissä huomaava Sanada valisti, tajuttuaan ensin ettei mielessään oleva kunoichi välttämättä tiennyt punaisen ristin symboolista tarkoitusta tai mikä sairaalan takana oleva erikoinen rakennus mahtoi olla.
Samalla miekkamies kaartoi umpikujaan päättyvää talojen väliin jäävää syvennystä kohti, tehden muutaman tarkistus kierroksen sen yli ennen laskeutumista. Ollessaan lopulta tyytyväinen ja varma siitä ettei mikään vaara vaanisi heitä siellä tai ketään uteliasta olisi lähettyvillä, päätti hän lopulta laskeutua varjojen keskelle. Palatessaan takaisin ihmis muotoon nuorukainen joutui käyttämään pienen hetken saadakseen tasapainonsa takaisin ja kyetäkseen lähtemään taas liikkeelle, ilman että olisi joutunut hoippumaan eteenpäin seinistä tukea ottaen. Lentäminen oli Yatalta saaduista voimista huolimatta rasittanut häntä enemmän kuin oli aluksi arvellut, mutta tuonut heidät samalla huomattavasti kävelyä nopeammin ja luultavasti myös huomaamattomammin määränpäähänsä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5202Viesti Southpaw »

Akkin alkaessa kertoa hänen havaitsemastaan rakennuksesta enemmän ja myös sen takana näkyvistä kasvihuoneista, Tingan kiinnostusta olisi voinut kuvata käsinkosketeltavaksi.Jopa ilman sen kummempaa keskittymistä Akki varmasti havaitsisi naisen mielessä vallitsevan uteliaisuuden, kun miekkamies esitteli näkevien maailmaa hänelle tarkemmin.
"Kiinnostavaa. Nuo läpinäkyvät seinätkö siis ovat lasia? Jotenkin luulin, että lasi olisi... noh, värikkäämpää", Tinga lähetti ajatuksen Akkille. Hänen oli vaikea ymmärtää, miksi joku oli nimenomaan halunnut tehdä lasista noin väritöntä, vaikka ympärillä oli kaikenlaisia kauniita värejä, joita läpinäkyvän aineen tekemiseen olisi varmasti voinut käyttää, niin että ympäristö näyttäisi vain entistä kauniimmalta.
"Onko kaikilla muillakin paikoilla sitten omat symbolinsa? Niin kuin ravintoloilla ja kaupoilla ja sellaisilla? Vai pelkästään tärkeimillä paikoilla?" Tinga kysyi ystävältään samalla kun huomasi tämän lähtevän kaartamaan alaspäin ja tekevän lopulta muutaman liidon kujan ylitse ennen kuin uskaltautui laskeutumaan sen tarjoamaan näkösuojaan. Akkin lopulta palatessa ihmishahmoonsa, Tingalta ei jäänyt huomaamatta kuinka tämä oli lähellä horjahtaa, onnistuen vain juuri ja juuri ottamaan seinästä tukea. Kunoichi oli lähellä ehdottaa, että Akki purisi itseään palauttaakseen voimiaan, mutta muisti sitten viime hetkellä ettei tekniikka toimisikaan Akkilla, vaan kyse oli hänen oman kehonsa erikoisuudesta.

Akkin lopulta lähtiessä kävelemään kujalta pääkaduilla vallitsevaa ihmisvilinää kohti, Tinga teki parhaansa hillitäkseen uteliaisuuttaan ja keskittyäkseen käsillä olevaan tehtävään. Ei ollut kuitenkaan vaikea huomata, että keskittyminen oli kaikkien nköärsykkeiden vuoksi melkoisen haasteellista. Vähän väliä Tinga huomasi kiinnittävänsä huomiota johonkin yksityiskohtaan kuten kauppojen ikkunoita koristaviin mainoksiin tai johonkin satunnaiseen ohitse kulkevaan ihmiseen. Etenkin erään ravintolan terassia koristavat värivalot tuntuivat olevan kunoichin mieleen, sillä tämä unohtui vähäksi aikaa vain katsomaan niitä. Pian kunoichin huomio kuitenkin kiinnittyi värivaloista poispäin, kohti väkijoukon halki kävelevä isokokoista parrakasta miestä. Vaikka hän tiesikin ettei kyseessä ollut Koutei, jollain tapaa mies kuitenkin muistutti häntä kipeästi Kouteista ja sai kunoichin mielialan aavistuksen verran laskemaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5205Viesti Cross »

Kujalle laskeutuva Akki naurahti hieman seinään nojaten tuntiessaan Tingan huolestuneisuuden, pyrkien näin lievittämään hieman tämän murheita. Se ei välttämättä toimisi aivan niin hyvin kuin tähänasti, sillä nyt kunoichi oli hänen mielessään ja tunsi luultavasti myös saman uupumuksen kuin hänkin. Silti tämä luultavasti tajuaisi myös sen ettei tuo uupumus ollut pelkästään heikossa kunnossa olevan kehon tuntemaa fyysistä uupumusta, vaan myös huomattavalta osin raskaan henkisen taakan kannattelusta kasaantunutta rasitusta. Vastuun ja vakavien haavoittumisten aiheuttamat takaiskut painoivat häntä ja tuntui vievän viimeisetkin voimanrippeet, jonka takia rautainen tahto oli melkein ainut asia joka piti miehen edelleen liikkeellä.
''Lasia on monenlaista. Värillistä käytetään yleensä koristeluun, kun taas kirkasta silloin kun halutaan mahdollisimman paljon valoa...'' Ystävänsä huomion pois omasta uupumuksesta pois viemään pyrkivä Sanada vastasi tämän ilmassa esittämään kysymykseen, johon ei ollut silloin kyennyt vastaamaan, jouduttuaan keskittymään kujalle laskeutumiseen. ''Mitä taas tulee symbooleihin. Harvalla asialla on yhtä yleisesti hyväksyttyä symbolia kuin sairaalalla, mutta tietysti erillaisia merkkejä on joita saatetaan käyttää. Esimerkiksi haarukka ja veitsi on jotain mitä käytetään usein ruokapaikan merkkinä, vaikka siihen sattaa kelvata myös jonkun ruoka-aineen kuten kalan tai kanankoivenkin kuva. Alasin taas saattaa viitata jonkinlaiseen mettallipajaan, mutta niihin harvemmin löytyy samalla tavalla opasteita kuin sairaaloihin...'' Eri symbooleista kertomaan alkava miekkamies ajatteli tuntien edelleen mielessään pyörivän uteliaisuuden kyseistä aihetta kohtaan, miettien samalla mitä muuta voisi kertoa aiheesta. Tuumaillessaan tuota asiaa ja kertoessaan vielä lisää hän lähti hiljalleen astelemaan suuremman kadun suuntaan, suunnatakseen määränpäänään olevaa sairaalaa kohti.

Matkalla Akki sai jälleen huomata Tingan kiinnittävän uteliaana huomionsa milloin minnekkin, unohtaen ettei hän osannut liikkua väkijoukossa samaan tapaan eteensä katsomatta kuin nainen itse. Sen takia kumarassa kävelevän miehen liikehdintä näytti lähinnä ympäriinsä törmäilevän humalaisen hoipertelulta, joka sai monen vastaan tulijan katsomaan hieman paheksuen tämän perään. Yrittääkseen hillitä jatkuvasti harhailevaa katsettaan nuorukainen joutui huomauttelemaan tämäntästäkin päässään olevalle ystävälleen asiasta, mikä tuntui kuitenkin unohtuvan miltei samantien. Sinäänsä hän kyllä yritti ymmärtää sen että ensikertaa näkevällä ihmisellä oli valrmasti paljon katseltavaa ympärillään, vaikka useimmat tämän huomioimista asioista vaikuttivatkin hyvin arkipäiväisiltä ja vähäpätöisiltä.
Hieman jo jatkuvaan törmäilyyn ärtymään alkava Sanada oli juuri huomauttamassa asiasta, kun huomasi katseensa kiinnittyvän suurikokoiseen mieheen, joka kohosi puolipäätä yli muun väkijoukon. Nopealla vilkaisulla tämä näytti erehdyttävän paljon Kouteilta punaisine hiuksineen, sekä tuuheine partoineen. Tarkempi vilkaisu kertoi kuitenkin tämän olevan hieman lyhyempi, lihavampi ja vähemmän lihaksikas. Eikä tämän karvojen keskeltä erottuvat kasvotkaan olleet aivan samankaltaiset, vaikka aika olisikin saattanut muuttaa niitä.
Siitä huolimatta Akki huomasi kuitenkin tuntevan yllättäin kaipuuta tuota jättiläismäistä miestä kohtaan, eikä se varmasti ollut lähtöisin hänestä. Toki nuorukainenkin kaipasi toveria johon oli oppinut luottamaan ja osasi arvostaa, mutta ei kuitenkaan tällätapaa. Kaipuuseen sekottui myös surua ja kaipuuta, jonka hän pystyi hyvin ymmärtämään, tuntien jotain samankaltaista myös Kageroa kohtaan. Tuo Jinaista lähtöisin oleva tunne sai nuorukaisen muistelemaan hetken aikaa äänenmaahan jättämäänsä naista, miettien oliko tehnyt oikein kun ei ollut heti Kamonen jälkeen palannut tämän luokse. Yhdessä kunoichin tunteiden sekamelska ja ajatus violettihiuksisesta naisesta saivat Sanadan ajatukset kulkeutumaan taas muistoihin aijemmista tapahtumissa rappukäytävässä, joka herätti samantien hyvinkin ristiriitaisia tunteita.
Toisaalta miehestä tuntui hetken aikaa siltä kuin osa hänestä olisi halunnut upputua muistelemaan nuita tapahtumia ja ehkä kehittelemään vielä jonkinlaisia kuvitelmia siitä mitä olisi voinut tapahtua, toisen onneksi huomattavasti ainakin vielä vahvemman puolen halutessa työntää nuo ajatukset mielen syvimpiin syövereihin haudattavaksi. Nopeasti katseensa pitkästä miehestä pois kääntävä miekkamies pysähtyi hetkeksi ja sulki silmänsä, saadakseen hetken rauhaa ajatustensa järjästämiseen.
''Kaikki kunnossa?'' Huomionsa pois itsestään siirtämään pyrkivä Akki ajatteli, toivoen että olisi voinut keskustella kunnolla Tingan kanssa. Ollen kuitenkin samalla jollaintapaa tyytyväinen siihen etteivät he voineet kommunikoida tätä paremmin, ainakaan kuin yhteen suuntaan. Ikävä kyllä miekkamies olisi toivonut kuitenkin roolien vaihtuvan voidakseen tarkemmin rajata mitä ajatuksistaan nainen sai pähänsä ja mitä taa ei.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5222Viesti Southpaw »

Vasta Akkin kysyessä oliko kaikki hyvin, Tinga havahtui viimein takaisi nykyhetkeen ja kiinnitti huomionsa näkemästään miehestä takaisin Akkiin. Hetken verran hän joutui kuitenkin miettimään mitä vastata. Hän voisi aina sanoa kaiken olevan kunnossa, mutta toisaalta osa hänen tunteistaan ja ajatuksistaan tuntui ikään kuin vuotavan Akkin tietoon ihan huomaamatta. Luultavasti mies oli jo itsekin kyennyt päättelemään hänen ajatelleen juuri Kouteita. Lisäksi oli sekin seikka, että hän ei normaalisti ollut puhunut omista hmissuhteistaan kuin äidin kanssa, joten jo ajatuksena tuntui oudolta, että olisi ryhtynyt purkamaan tunteitaan Akkille. Toisaalta nyt kun äiti oli poissa, Akki oli luultavasti ainoa joka ymmärtäisi edes jollain tapaa.
"Minä vain... ikävöin Kouteita. Vaikka erosinkin hänestä itse, niin tuntuu jatkuvasti kuin olisin pettänyt hänen luottamuksensa jollain tapaa. Enkä voi olla miettimättä missä hän on ja onko hän kunnossa", Tinga vastasi ja hiljeni hetkeksi kuulostelemaan Akkin vastausta. Yllätyksekseen hän kuitenkin havaitsi jonkinlaisen sekavan ajatuksen, josta oli vaikea saada muuta selkoa kuin, että se liittyi jollain tapaa sekä häneen, että Kageroon. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti ryhtyä tulkitsemaan ajatusta sen tarkemmin, Akki tuntui ikään kuin työntävän sen jonnekin, pois hänen ulottuviltaan.

"Entä sinä itse? Tarkoitan... ymmärrän jos sinusta tuntuu samalta hotellin tapahtumien jälkeen", Tinga päätti kysyä varovaiseen sävyyn. Hän ei ollut varma oliko hänen kysymyksensä liian tungetteleva vai ei, mutta toisaalta asia olisi aina parempi käsitellä ja puhua läpi kuin jättää se vaivaamaan. Hän ei halunnut heidän aiemman esityksensä tuhoavan Akkin suhdetta Kageroon, ettenkin kun mies oli vaivoin saanut aikaan jonkinlaisen sovinnon mielitiettynsä kanssa ennen Otogakuresta lähtöä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5251Viesti Cross »

Vaikka silmänsä hetkeksi rauhoittumista varten sulkenut Akki ei edelleenkään kyennyt saamaan kovinkaan tarkkaan selvää Tingan äänestä päässään, kykeni hän silti jollain tapaa ymmärtämään jälleen kerran mitä tämä yritti viestittää. Hän tunsi tämän epäröivän hetkenaikaa aluksi, mutta alkavan sitten hiljalleen tuoda tunteitaan paremin esille. Ilman kunnon sanojakin miekkamies kykeni hyvin ymmärtämään ystäväänsä, alkaessaan tuntea tästä lähtöisin olevat ristiriitaiset tunteet. Niihin samaistuminen tuntui miltei liiankin helpolta, eikä se johtunut ainostaan siitä että tunsi itsekkin jotain hyvin samankaltaista Kageroa ajatellessaan. Juuri nuiden tunteiden takia hän olisikin ollut valmis tekemään miltei mitävain saadakseen edes jotain uutisia siitä mitä tälle kuului, sillä vaikka olikin kyennyt muutamaan otteeseen lähettämään muutaman viestin omista kuulumisistaan kunoichille ei niihin ollut kuulunut vastausta.
''En tiedä onko tästä tiedosta sinulle mitään iloa, mutta tapasin Koutein pian sen jälkeen kun olit päättänyt palata Hebigakureen... Hän näytti olevan hyvässä kunnossa... Ainakin niin hyvässä kun niissä olosuhteissa saattaa voida olettaa.'' Silmänsä hitaasti aukaiseva Sanada kertoi, vilkaisten vielä nopeasti siihen suuntaan jossa oli aijemmin havainnut pitkän parrakkaan miehen. Tätä ei kuitenkaan näkynyt enää, mikä oli oikeastaan pienimuotoinen helpotus. ''Koutei pyysi minua järjästämään itselleen joitain matka asiakirjoja ja muuta tarpeellista. En saanut paljoakaan irti siitä mitä hän aikoi seuraavaksi, mutta olen varma että kuulemme hänestä vielä joskus.'' Viimeisintä tapaamistaan jättiläiskokoisen miehen kanssa hetkenaikaa miettivä nuorukainen jatkoi, yrittäen muistaa tapahtumat niin tarkkaan kuin vain suinkin kykeni.

Tingan ottaessa yllättäin puheeksi hotellin tapahtumat oli Akkin ensimmäinen reagtiovetääntyä välittömästi puolustus kannalle, aivan kuin olisi pyrkinyt perääntymään vaistomaisesti piiloon jonnekkin mielensä syövereihin. Hetken aikaa hänen mielessään oleva kunoichi saattoikin miltei tuntea jonkin kolmannen osapuolen hiippailevan ympärillään, aivan kuin saalistaan varjoista vaaniva peto. Kysymyksen ensi hämmennyksen mennessä kuitenkin nopeasti ohi tuo tunne hälveni, jättäen kuitenkin jälkeensä oudon epämiellyttävän tunteen. Se oli miltei kuin korvaan herkeämättä kuiskuttava vaisto, joka yritti varoittaa siitä ettei jokin ollut aivan niin kuin olisi pitänyt. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan aivan niinkuin vielä hetken aijemminkin, vaikka punasilmäisestä miehestä saattoikin astia jonkinlaista levottomuutta ja epävarmuutta.
''Onko minulla jotain syytä siihen?'' Kadunvilinän keskelle pysähtynyt Sanada kysyi, vaihtaen lähes vaistomaisesti puolustuksen sijasta hyökkäykseen, kuten oli oppinut pienestä asti tekemään tuntiessaan olonsa epävarmaksi. Tuo kaikki tapahtui niin vaistomaisesti ettei hän aluksi edes tajunnut kuulleensa ystävänsä ajatuksen tarpeeksi selkeästi ymmärtääkseen sen kunnolla, sen sijaan että kyse olisi ollut jonkinlaisesta epämääräisestä ajatuksesta, tai tuntemuksesta.
''En usko että Kagero pahottaisi mieltään siitä että toimin kuten shinobin kuuluu. Vaikka se tarkoittaisikin aijemman kaltaista esitystä sinun kanssasi.'' Ajatuksensa mahdollisimman paikokkaaksi muotoilemaan pyrkivä nuorukainen vastasi, yrittäen viestittää ettei olisi kovin innokas jatkamaan tätä enempää tästä aiheesta. Se ei johtunut pelkästään siitä ettei halunnut alkaa kerrata hotellin tapahtumia, koska ei kyennyt olemaan varma sen seurauksista. Tosiasia oli kuitenkin se ettei hän ollut aivan varma siitä mitä mieltä Ichirikin olisi ollut aijemmista tapahtumista, varsinkin kun kaikki se oli tapahtunut Tingan kanssa. Lisäksi oli vielä se outo veto mitä hän oli tuntenut tätä kohtaan nuina hetkinä, se oli tuntunut lähestulkoon järjen sumentavalta vahvalta huumeelta, joka teki jokaisen järjellä kuviteltavissa olevasta eteestä liiankin helpon ylittää.
Asian miettimistä yhtään miellyttävämmäksi ei myöskään tehnyt se että se sai Sanadan samalla miettimään mitä äänenmaalainen kunoichi itse mahtoi öisin tehdä ja kenenkanssa. Huolimatta siitä ettei pitänyt itseään mustasukkaisena tyyppinä, tai katsonutkaan olevans oikeutettu moittimaan naista jostain mitä oli itsekkin tehnyt matkojensa aikana ei miekkamies voinut väittää ettei ajatus olisi häirinnyt häntä. Suurin syy siihen luultavasti oli ettei kelpea ihoinen mies tiennyt missä he loppupeleissä olivat mennossa, sikälikun olivat ylipäätänsä. Kaikki oli tuntunut jäävän ikäänkuin auki heidän viimeksi erotessaan, koska kumpikin oli kait luullut ettei jälleen tapaamiseen menisi kovinkaan kauvaa. Aikaa oli kuitenkin siitä kulunut jo monellakin tapaa aivan liiankin kanssa, eikä seuraavasta tapaamisesta ollut vieläkään tietoa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5264Viesti Southpaw »

Akkin kertoessa, että oli tavannut Koutein kerran hänen Hebigakureen paluunsa jälkeen, Tingan yllättyneisyys oli lähes käsin kosketeltava. Haluten lähes epätoivoisesti kuulla uutisia Kouteista, Tinga kuunteli mitä Akkilla oli kerrottavanaan ja sulatteli sitten hetken kuulemaansa. Päätellen siitä mitä Akki kertoi ja muistellessaan millainen Koutei oli ollut hänen viimeksi tavatessa tämän, Tinga arveli olevan turvallista olettaa, että Koutei oli kuin olikin päässyt paranemisprosessin alkuun. Vaikka tämän jalat tuskin ikinä tulisivat toimimaan täysin, hän arveli Akkin kertoman perusteella, että mies oli toivottavasti jossain, missä voisi käsitellä kaiken kokemansa rauhassa ja oppia elämään vammansa kanssa.
"Kiitos. Että kerroit tuon minulle", Tinga lähetti ajatuksen ystävänsä päähän.

Aiheen kuitenkin vaihtuessa Akkin omiin tunteisiin, Tinga oyllättyi hieman Akkin reaktiota hänen kysymykseensä. Hyökkäävän puolustautumisreaktion olisi kenties voinut ajatella johtuvan vain nolostumisesta, mutta tuntiessaan seuraavaksi lyhyen hetken ajan melkein kuin jonkin uhkaavan pedon läsnäolon, Tingasta tuntui, että olisi voinut hätkähtää jos vain olisi ollut omassa kehossaan sillä hetkellä. Kunoichin ensimmäinen ajatus oli, että kyse oli Yatan läsnäolosta. Lintua oli kuitenkin hankala tulkita, eikä Tinga ollut vieläkään ihan varma suhtautuiko korppi häneen neutraalisti vai epäluuloisesti. Ennen kuin Tinga ehti kuitenkaan saada kunnolla otetta tuosta synkästä läsnäolosta, tuo varjon kaltainen, pahaenteinen tuntemus hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
"Ei... ei ole. Mutta minun ei tarvitsisi olla edes sinun päässäsi jotta huomaisin jonkin vaivaavan sinua. Jos se ei johdu hotellin tapahtumista niin mistä sitten kiikastaa?", Tinga vastasi lyhyesti Akkin hyökkäävään sävyyn, pyrkien ajatustensa sävyllä rauhoittelemaan miestä hieman ja samalla yritti ilmaista ettei suinkaan ollut tarkoittanut äskeisellä kysymyksellään pahaa.
"Jos pelkäät sen olevan jotain noloa, niin voin vaikka vastineeksi kertoa jotain yhtä noloa itsestäni. Sitten olemme tasoissa?", Tinga ehdotti, lähinnä yrittäen houkutella Akkin puhumaan mieltään vaivaavasta asiasta, mikä se sitten olikin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “GSG”