Samoojan jäljillä (rope)

Susanin perustama GSG-järjestö keskittyy nukkejen, aseiden ja myrkkyjen valmistukseen ja opetukseen. Alue sijaitsee päinvastaisessa suunnassa Sunan pääsisäänkäynnistä ja koostuu monista pajoista ja opetustiloista. GSG:stä voi myös hankkia itse aseita/myrkkyjä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5694Viesti Southpaw »

Kuullessaan Akkin vihjailevat, haastavat sanat, Tinga ei ollut varma mitä koko tilanteesta olisi tässä vaiheessa pitänyt ajatella. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli ollut, että ehkä Akki koetti jäljitellä isänsä puheita ja käytöstä saadakseen tilanteen näyttämään todellisemmalta, mutta toisaalta jokin ei silti Tingan mielestä tuntunut olevan kuten piti. Vaikka Akki varmasti tunsikin isänsä niin hyvin, että voisi kyetä esittämään tätä uskottavasti, tämä tuntui kuitenkin jollain tapaa liian aidolta ollakseen esitystä ja sai Tingan hetkeksi epäilemään omia aistejaan. Ehkä joku tosiaan oli kutsunut edo tenseillä Onimarun tänne ja korvannut Akkin? Tai ehkä tämä oli kaikki vain jotain omituista unta ja hän heräisi pian omasta sängystään posket punoittaen? Akkin kuitenkin kuiskatessa vastauksen hänen anteeksipyyntöönsä ja tehostaessa sanoja vastanäykkäisyllään, Tinga tunsi kuin jonkinlaisen miellyttävän värähdyksen kulkevan lävitseen.

Ollessaan kuitenkin nyt Akkin herkkien paikkojen kohdalla, Tinga koetti epäilyksistään ja ristiriitaisista tunteistaan huolimatta käyttäytyä mahdollisimman luontevan näköisesti, vaikka Akki epäilemättä havaitsisi hänen epävarmuutensa kun hän tarttui tästä kädellään ja muutaman edestakaisen liikkeen jälkeen otti osan ystävästään suuhunsa. Hänen ei olisi esityksen vuoksi tarvinnut tehdä juuri muuta kuin alkaa kohottaa päätään edes takaisin, mutta päästyään alkuun Tinga löysi itsensä tästä huolimatta pistämässä parastaan ystävänsä miellyttämiseksi, pyrkien hyväilemään käsillään samalla kun naisen kieli teki omia temppujaan tämän suussa olevan osan ympärillä. Mikä pahinta, tilanne sai hänen keskittymisensä kääntymään hetkeksi täysin ystäväänsä sen sijaan, että olisi tarkkaillut heidän yleisönsä chakroja. Niinpä Tinga ehti jatkaa Akkin miellyttämistä hyvän tovin, ennen kuin muisti tarkistaa jälleen ympäristönsä chakranaistinta kyvyllään. Helpotuksekseen, Tinga sai tajuta tuntemiensa chakrojen poistuneen seinän toiselta puolen ja kulkevan jo puolivälissä käytävää kohti portaita.

"Taisimme onnistua... He lähtivät", nainen sai sanottua ja irrotti samalla otteensa Akkista. Hän oli helpottunut siitä, että esitys oli viimein ohi, mutta samalla häntä kuitenkin hermostutti mitä nyt tapahtuisi. Voisivatko hänen ja Akkin välit olla enää samanlaiset kuin ennen? Osa hänestä olisi halunnut vain paeta paikalta ja lukittautua kylpyhuoneeseen pitkää suihkua varten, mutta toinen osa kuitenkin tiesi, että jonkinlainen keskustelu kaikesta tapahtuneesta olisi kai pakko käydä läpi, elleivät haluneet jatkossa tuntea oloaan kiusaantuneiksi toistensa seurassa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5697Viesti Cross »

Päästyään alun pienestä arkuudestaan ja epävarmuudestaan sidottuna makaava mies huomasi Tingan parantavan suoritustaan huomattavasti, vaikka pieni kokemattomuutta olikin edelleen havaittavissa. Se ei kuitenkaan vähentänyt yhtään sitä nautinnollisen kutkuttavaa tunnetta jonka tämä sai hänessä aikaan, eikä jättänyt pienintäkään epäilystä siitä ettei tämä itsekkin olisi alkanut hieman innostua tilanteesta. Tämän työskentely oli nimittäin selvästi enemmän kuin vakuuttavaan esitykseen olisi tarvittu, mikä vain lisäsi miekkamiehen nautintoa. Nainen ei tuntunut edes huomaavan heti heitä seuranneiden shinobien poistumista, vaan jatkoi edelleen innokkaasti ystävänsä hyväilemistä.
Kuitenkin vain hieman ennen kuin nuorukainen alkoi olla valmis Jinai lopetti, huomattuaan lopultakin heidän jääneen kahden. Ensimmäisen pettymyksen aallon mentyä ohitse lähes tulemaisillaan olleen nuorukaisen mielessä alkoi kehittyä nopeasti idea, jonka avulla kaikki ei ehkä vielä päättyisikään tähän. Hyvällä tuurilla hänen tarvitsisi vain tönäistä asioita oikeaan suuntaan, saadakseen ne etenemään jälleen haluamallaan tavalla.
''He lähtivät oikeastaan jo jonkinaikaa sitten...'' Selkänsä alla olleet kätensä esiin hivuttava mies vastasi kiusoittelevalla äänellä, samalla kun alkoi irrottaa terveimpiä käsiään niitä sängyn tolppiin sitovasta vyöstään.
''Anteeksi etten sanonut mitään, mutta tunnuit olevan niin keskittynyt etten halunnut häiritä.'' Kätensä vapaaksi saanut tatuoitu mies jatkoi ja kohotti hieman silmiensä peittona ollutta sidettä, tuntien pienen värähdyksen alapäässään, nähdessään alastoman ystävänsä edessään ikkunasta kantautuvassa kuunvalossa. ''Enkä siitä huolimatta ole vielä... Tyytyväinen.'' Hän jatkoi kiusoittelevaan sävyyn, pyrkien kätkemään melko suoran ehdotuksensa vitsailun taakse, mitä voisi käyttää selityksenä jos tilanne ei etenisi halutulla tavalla.
Jos Jinai oli kuitenkin todella pitänyt äskeisestä ja halusi jatkaa tämä voisi helposti tarttua syöttiin, eikä asiasta tarvitsisi tehdä sen isompaa numeroa. Jälkeen päin he voisivat todeta tämän olleen vain yksittäinen tapaus, joka ei tulisi toistumaan ja jättää asian siihen. Kyseessä olisi ollut vain pieni hetki jota kumpikin heistä olisi tarvinnut paineiden livittämiseen tiukan tilanteen jälkeen, josta olivat juuri selvinneet täpärästi. Tai he voisivat vain todeta sen olleen harjoittelua siltä varalta että joutuisivat vielä joskus toistamiseen vastaavaan tilanteeseen, jolloin kaikki turha kursailu olisi hyvä saada pois tieltä ja vain toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Miten ikinä asiaa jälkeenpäin halusikaan selittää ei kunoichi varmasti tulisi katumaan jälkeenpäin, ainakaan jos se vain olisi tämän seuralaisesta kiinni.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5701Viesti Southpaw »

Kuullessaan Akkin huomauttavan, että katsojat olivat lähteneet jo jonkin aikaa sitten ja pahoitellessa ettei ollut kertonut asiasta hänen keskittyneeltä vaikuttavan olemuksensa vuoksi, Tingan kasvot lehahtivat punaisiksi ja tämä käänsi nolona kasvonsa Akkista poispäin. Akki oli kyllä täysin oikeassa siinä, että hän oli tullut heittäytyneeksi tilanteeseen liian innokkaasti, sillä muuten heidän yleisönsä poistuminen ei olisi voinut jäädä häneltä huomaamatta. Samalla miekkamiehen sanat ja niiden vihjaileva sävy paljastivat sen, että Akki itsekin oli tainnut nauttia hänen tekemisistään.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus mennä noin...", Tinga ehti sanoa, mutta lause jäi kesken, kun hän aisti Akkin saaneet terveet kätensä irti sängyn päädystä ja kohottavan sitten silmillään ollutta sidettä. Tinga kykeni oitis arvaamaan miehen chakrassa hetkellisesti tuntuvasta ilahtumisen tunteesta, ettei tämä vaivautunut kääntämään edes katsettaan muualle vaan katseli hyvinkin kiinnostuneena edessään istuvaa alastonta naista.

Kunoichi oli jo aikeissa kehottaa ystäväänsä pukemaan vaatteet takaisin päälleen, kun Akkin viimeiset sanat pysäyttivät kuitenkin asialliset sanat Tingan huulille ja saivat aikaan ristiriitaisen myllerryksen naisen päässä. Miehen sanat olisi ehkä voinut tulkita jonkinlaiseksi vitsiksi ja viattomaksi kiusoitteluksi, mutta samalla äänensävyssä oli kuitenkin jotain mikä sai Tingan epäilemään, että Akki yritti tosissaan sanoa, että halusi jatkaa tätä vielä... vaikka mitään tarvetta ei olisi ollut. Ja lisäksi Akki jostain syystä pitäytyi edelleen Onimarun roolissa, eikä Tinga ollut ihan varma oliko mies vain unohtanut roolin päälle vai pitäytyikö tämä Onimarun roolissa tarkoituksella. Jollain tapaa tuntui myös imartelevalta ajatella, että Akki todella vaikutti haluavan jatkaa tätä kaiken tänään tapahtuneen jälkeen, mutta samalla tämä kuitenkin tuntui myös väärältä. Etenkin kun ajatteli Kageroa, jota Akki oli tuntunut aiemmin päivällä ikävöivän. Ehkä tämä johtuikin juuri Kageron ikävöimisestä? Jos näin oli, se teki tilanteesta jopa vielä vääremmän tuntuisen, sillä leikin jatkaminen ei siinä tapauksessa vain olisi oikein. Samalla Tingan oli kuitenkin myönnettävä itselleen, että ajatus houkutteli, siitä huolimatta, että hänellä oli pitkä lista argumentteja tilanteen lopettamisen puolesta.

"Oletko nyt ihan varma? Tai siis... entä Kagero?" Tinga kysyi lopulta ääneen. Osa hänestä toivoi Kageron mainitsemisen saavan Akkin havahtumaan siihen mitä oikein oli tapahtumassa, mutta toinen osa taas toivoi miekkamiehen vaientavan kaikki vastalauseet ja sitovan vuorostaan hänen kätensä sängyn päätyyn kiinni.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5703Viesti Cross »

Ainakin alku vaikutti lupaavalta jos sitä kysyttiin sängynpäätyä vasten istuvalta nuorelta mieheltä, jonka kasvoilla pysyi itsevarma kiusoitteleva hyvy ja jonka silmät olivat vetäytyneet kahdeksi kapeaksi viivaksi. Sen sijaan että olisi käskenyt lopettaa heti alkuun tai läimäissyt Tinga päätyi pahoittelemaan, aivan kuin olisi tehnyt jotain väärin. Samalla tämä taisi huomata myös seurassaan olevan miehen katseen, kääntyen kasvot nolostumisesta punaisina poispäin. Reagtio oli vähällä saada miekkamiehen repeämään nauruun, sillä vielä äsken tämän käytöksessä ei ollut pienintäkään vivahdetta siitä.
Ele ei kuitenkaan häirinnyt tämän vierellä istuvaa nuorukaista, vaan ennemminkin päinvastoin. Pieni vastustelu teki tilanteesta jälleen vain houkuttelevamman, minkä jälkeen palkinto olisi varmasti paljon makeampi. Oli myös jollain tapaa kiihottavaa nähdä normaalisti niin itsevarman oloinen kunoichi epävarmana ja haavoittuvaisena, mikä vain vahvisti tämän seuralaisen arviota tilanteesta. Pienikin virheliike saattaisi kuitenkin edelleen saada punapaan sisällä kytevän kipinän sammumaan, joten jokainen sana ja liike kannatti harkita tarkkaan.
''Oletko todella muka pahoillasi siitä? Sillä minä en ole.'' Ystäväänsä kohti hitaasti kurottautuva miekkamiestotesi, laskien yhden käsistään kevyesti tämän paljaalle olkapäälle ja liuvutti sen hartiaa pitkin niskan kautta aina naisen lauvan alle asti. Kevyesti ja päättäväises hän käänsi naisen kasvot itseään kohti, vieden omat kasvonsa aivan lähelle niitä. Heidän nenänsä seivät aivan yltäneet koskemaan toisiaan, mutta Jinai kykeni varmastikkin tuntemaan edessään edessään olevan miehen hengityksen ihollaan.

Viirusilmä oli jo painamassa huulensa punapään huulia vasten, kun tämä päätti kysyä oliko hän aivan varma siitä mitä aikoi tehdä. Sen suhteen ei ollut pienintäkään epäilystä, mutta naisen vielä mainitessa Kageron huomasi miekkamies pysähtyvänsä kuin vaistomaisesti hetkeksi paikalleen. Nimen mainitseminen oli todellakin vähällä saada miehen toisiin ajatuksiin sen suhteen mitä oli juuri tekemässä, mutta tuo ajatus tuli sysätyksi miltei yhtä nopeasti kuin oli noussutkin. Tuo toinen nainen ei ollut nyt täällä, eikä siksi tulisi varmasti myöskään estämään tätä tapahtumasta. Tämä saattoi olla yhtähyvin kuollut kuin eläväkin, joten miksi edes vaivautua ajattelemaan koko kunoichia.
''Haluatko todella miettiä tuota nyt?'' Vaimeasti kuiskaten vastaava nuorukainen kysyi, hivuttaen samalla itseään vielä lähemmäs naista. Hän kykeni miltei tuntemaan huuliensa koskevan Jinain huulia, samalla kun kietoi hitaasti kätensä tämän ympärille ja veti tätä varovasti lähemmäs itseään. ''Tämä on vain harjoittelua, jos ikinä päädymme taas tämänkaltaiseen tilanteeseen...'' Kasvonsa ystävänsä kasvojen ohi siirtänyt mies kuiskasi tämän korvaan, tarjoten tälle yksinkertaisen selityksen millä perustella periksi antamista itselleen. Heti perään seurasi pieni näykkäisy korvanlehdestä, joka oli saanut jo aijemminkin lupaavia reagtioita aikaan. ''Haluammehan olla vakuuttavia?'' Hän vielä lisäsi tuodessaan kasvonsa takaisin aivan sokean ystävänsä kasvojen eteen ja painoi sitten huulensa tämän huulia vasten, antaen tälle pitkän ja intohimoisen suudelman vaimentamaan ensimmäisenä tulevat vastaväitteet.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5707Viesti Southpaw »

Posket edelleen punoittaen, Tinga nielaisi hermostuneesti kun kuuli ystävänsä kysyvän oliko hän todella muka pahoillaan ja lisäävän vielä ettei itse ainakaan ollut. Tinga epäröi hetken mitä vastata, sillä tavallaan hän todella oli pahoillaan kuten oli sanonutkin. Eihän kummankaan tarkoitus ollut päästää tilannetta etenemään johonkin tällaiseen, joten hän tunsi jonkinasteista syyllisyyttä tästä kaikesta sillä olihan tänne tuleminen ollut alunperin hänen ideansa. Toisaalta taas oli myönnettävä, että Akkin sanoissa oli jotain perääkin. Jos mies itse ei kerran ollut pahoillaan tapahtuneesta niin silloin hänelläkään ei kai olisi pitänyt olla syytä siihen.
"Olen ja samaan aikaan en ole..." Tinga joutui myöntämään lopulta ja värähti havaittavasti tuntiessaan Akkin käden laskeutuvan olkapäälleen ja liukuvan siitä lopulta leuan alle kääntämään hänen kasvonsa takaisin miestä kohti. Tajutessaan kuinka lähelle Akki oli kasvonsa tuonut, Tinga tunsi hengityksensä salpautuvan hetkeksi, samalla kun jonkinlainen odotuksen sekainen jännitys valtasi hänen olemuksensa. Jopa sydän tuntui lyövän tiheämmin kuin normaalisti.

Vasta Akkin alkaessa vetää häntä lähemmäs ja kuiskiessa perustelujaan hänen korvaansa, Tingalta muisti taas hengittää. Jossain mielensä perällä hän kyllä tajusi, että Akkin käytös ei ollut enää normaalia ja että jokin oli pahasti vialla, mutta miekkamiehen kuitenkin näykätessä hänen korvaansa, nuo järkevät ajatukset tuntuivat painuvan jonnekin taka-alalle ennen kuin Tinga ehti tuoda niitä mitenkään esiin. Tuntui, ettei hänen mieleensä mahtunut sillä hetkellä muuta kuin miellyttävä kihelmöivä tunne ja se, että siitä oli jo jonkin aikaa kun hän oli viimeksi saanut tämänkaltaista läheisyyttä osakseen.
"Luulen, että tämä taitaa sujua jo nyt ilman harjoitteluakin", Tinga ehti vastata ja naurahti jännittyneesti. Ennen kuin kunoichi ehti kuitenkaan sanoa enempää, hän tunsi Akkin huulet jo omillaan. Viimeisetkin heikot vastalauseet unohtuivat tässä vaiheessa kokonaan, Tingan vastatessa suudelmaan ja kietoessa itsekin kätensä Akkin ympärille.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5708Viesti Cross »

Tingan käsiensä keskelle sulkeva ja itseään vasten vetävä mies huomasi suunnitelmansa toimineen juuri niin hyvin kuin vain saattoi toivoa, sillä kaikki tuntui käyvän aivan liian helposti. Hän ei ollut kuitenkaan sitä tyyppiä joka olisi alkanut valittaa jonkin olevan liian helppoa, vaan tyytyi ennemminkin korjaamaan työnsä hedelmät. Varsinkin tässä tapauksessa se vaikutti paremmalta vaihtoehdolta, kuin päästää täydellinen tilaisuus livahtamaan läpi sormiensa. Kunoichi oli ehkä edelleen hieman varautunut, mutta ei kuitenkaan enää vastustellut, vaan antoi virran vain viedä eteenpäin.
Miekkamies tunsi naisen vastaavan innokkaasti aloittamaansa suudelmaan, samalla kun kietoi myös omat kätensä hänen ympärilleen. Vedettyään tämän lämpimän alastoman kehon vielä lähemmäs itseään hän päästi kätensä liikkumaan pitkin Jinain kehoa, aikomatta jättää ainuttakaan osaa siitä tutkimatta. Kaksi käsistä etsiytyi naisen rinnoille, jääden hyväilemaan niitä kevyesti, kahden muun jatkaessa tämän vatsaa pitkin vielä alaspäin kohti reisiä. Viimeisen käsiparin vaellellessa tunnustelevasti pitkin punaisten hiuksien peittämää selkää, pitäen samalla huolen siitä ettei saalis pääsisi karkaamaan minnekkään.
''Toivottavasti...'' Jälleen nenemmän vieraaseen ääneensä palannut miekkamies kähisi vaimeasti Tingan korvaan vastaukseksi, irrottauduttuaan heidän pitkästä suudelmastaan. ''Vaikka aina on varaa parantaa.'' Hän jatkoi näykkäisten jälleen nopeasti kunoichin korvaa, ennen kuin kaatoi tämän alleen sängylle ja jatkoi kaulaa pitkin alaspäin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5709Viesti Southpaw »

Tingalta pääsi vaimea, tyytyväisyyttä ilmaiseva äännähdys, tämän tuntiessa Akkin käsien hakeutuvan mikä minnekin. Lyhyen hetken ajan hänen mielessään kävi ajatus siitä, että vielä olisi mahdollista perääntyä, mutta tullessaan kaadetuksi selälleen sängylle, ajatus katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Akkin huomauttaessa, että aina oli varaa parantaa, Tinga ei vaivautunut vastaamaan vaan keskittyi nauttimaan jälleen korvallaan tuntemastaan näykkäisystä ja siitä kuinka Akki lähti vuorostaan kujettamaan huuliaan kaulaa pitkin alaspäin. Kaikki nuo korvalle ja kaulalle annetut näykkäisyt tulisivat seuraavana aamuna näkymään pieninä jälkinä naisen iholla, mutta siitä tämä itse kuitenkin vähät välitti sillä hetkellä.

Tinga heräsi seuraavana aamuna ulkoa kuuluviin ääniin, jotka kantautuivat sisälle raollaan olevasta parvekkeen ovesta. Hän tunsi Akkin makaavan vierellään ja kolme tämän käsistä oli tiukasti kietoutuneena mikä minnekin hänen ympärilleen, niin ettei Tingalla ollut mitään mahdollisuutta nousta ylös herättämättä ystäväänsä, joka rauhallisen ja tasaisen hengityksen perusteella oli vielä unessa. Hän muisti etäisesti ystävänsä sanoneen ennen hänen nukahtamistaan, että olisi valmis ottamaan joskus uudestaan, mutta juuri sen enempää Tinga ei kuitenkaan yöllisistä keskusteluista muistanut, minkä vuoksi kunoichi arveli itse nukahtaneensa kesken keskustelun. Monia muita muistoja viime yöltä kuitenkin kohosi mieleen ja osa niistä sai Tingan punastumaan vielä näin jälkeepäinkin. Jotta ei innostuisi uudestaan, Tinga koetti häätää muistot mielestään mikä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Odotellessaan ystävänsä heräämistä Tingalla oli kuitenkin hyvin aikaa miettiä mitä seuraavaksi tapahtuisi ja miten tämä kaikki oikein vaikuttaisi heidän väleihinsä. Akki oli toki koettanut perustella heidän toimiaan sanomalla sitä harjoitteluksi, mutta näin jälkeenpäin kyetessään ajattelemaan tapahtunutta selkeämmin, Tingasta tuntui, että se oli ollut vain tekosyy. Lisäksi oli vielä se Onimainen käytös ja puhetapa. Tuntui melkein siltä, kuin olisi viettänyt yönsä jonkun ihan eri henkilön kanssa, mutta miten se olisi voinut olla edes mahdollista. Chakran perusteella Akki tuntui ihan omalta itseltään, eikä tällä Tingan tietojen mukaan ollut jotain toista persoonaa kuten vaikka Kagerolla.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5710Viesti Cross »

Aamu alkoi olla jo melko pitkällä Akkin alkaessa herätä hiljalleen, tuntien olonsa suorastaan tukalan kuumaksi. Hiljalleen aavikon keskellä olevan kylän ylle nousevan auringon säteet osuivat suoraan huoneen ulkoseinään, kohottaen sisustan lämpötilan hiljalleen epämiellyttävän kuumaksi. Heräävältä nuorukaiselta kesti hetken aikaa muistaa missä oli ja huomata makaavansa edelleen alastomana yhtä vähäpukeisen Tingan vierellä, osa käsistään edelleen tämän ympärille kietoutuneena. Havainto sai hänet rypistämään mietteliäänä kulmiaan ja alkamaan kaivella muistiaan edellis illan tapahtumista.
Hiljalleen edellis illan tapahtumat alkoivat palata Sanadan mieleen, vaikka suurin osa niistä tuntuikin hieman epäselviltä, aivan kuin olisi ottanut muutaman tuopillisen liikaa edellisenä yönä. Hän ei kuitenkaan muistanut ottaneensa muuta kuin lääkärin määräämää lääkettä apteekista poistuessaan, jonka ei kuitenkaan olisi pitänyt olla tarpeeksi vahvaa sekoittamaan päätä. Kuitenkin selatessaan läpi mieleensä nousevia katkonaisia välähdyksiä edellis illan tapahtumista, ei hän tahtonut tunnistaa itseään niistä.
Miekkamies muisti vielä hyvinkin selvästi kuinka Yata oli antanut varoituksen lähestyvästä vaarasta ja kuinka Tinga oli kutsunut hänet takaisin hotelli huoneeseen, sekä sen kuinka he olivat päätyneet esittämään täydessä touhussa olevaa pariskuntaa etsijöidensä hämäämiseksi. Siitä eteenpäin kaikki alkoi kuitenkin olla jollain tapaa epäselvempää ja katkonaisempaa, muistuttaen enemmän unta kuin todellisuutta. Siitä huolimatta hän oli kuitenkin varma siitä että kaikki se oli tapahtunut ja varmaan vielä enemmänkin, mikä sai aikaan oudon tunteiden sekamelskan.

Akki tunsi olevansa hieman pahoillaan että oli päästänyt asiat menemään niin kuin ne olivat menneet, vaikka ei tuntenutkaan juurikaan varsinaista katumusta siitä mitä oli tapahtunut. Toisaalta hän tunsi olonsa kuitenkin jollain tapaa helpottuneeksi juuri sen takia että tuo asia oli lopultakin tapahtunut ja että oli päässyt eroon siitä, tuntematta kuitenkaan mitään suurempaa myllerrystä sisällään näin jälkeenpäin. Edes se seikka että oli viettänyt yönsä jonkin toisen naisen kuin Kageron seurassa ei tuntunut painavan kovinkaan pahasti nuoren miehen mieltä, vaikka juuri sen hän olisi voinut kuvitella saavan jotain tunnetta aikaan. Toisaalta tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta kuin näin oli käynyt heidän tapaamisensa jälkeen, eikä se ollut muutaman ensimmäisen kerran jälkeen tuntunut enää miltään.
Nuilla kerroilla hän oli tehnyt sen enemmän velvollisuudesta tehtävänsä vaatiessa sitä, kun taas tälläkertaa loppujen lopuksi oli tainnut olla kyse vain hänen omasta halustaan. Sitä asiaa ei edes se miten kaikki oli alkanut voisi muuttaa miksikään, mutta oliko sillä edes loppujen lopuksi mitään merkitystä. Oikeastaan ainoa asia mikä häntä mietitytti oli kuinka tulisi tästä eteenpäin jatkamaan kainalossaan olevan ystävänsä kanssa, joka ei välttämättä suhtautuisi tapahtuneeseen aivan samalla tapaa.
Esitettyään nukkuvaa vielä hetken aikaa miettien tapahtunutta, samalla kun seurasi nukkuvaksi olettamansa kunoichin hengitystä, päätti Akki yrittää lopulta hivuttaa kätensä pois tämän ympäriltä ja yrittää ottaa hieman etäisyyttä naista herättämättä. Raottaessaan kuitenkin hieman silmiään hän huomasi kainalossaan makaavan naisen olevan jo hereillä ja maanneen vain hiljaa paikallaan, odottamassa varmaan ystävänsä heräämistä.
''Huomenta. Toivottavasti en herättänyt.'' Unisen käheällä äänellä puhuva Sanada totesi, keksimättä oikein siihen hätään mitään muutakaan sanottavaa. Hän oli vielä hetki sitten kuvitellut voivansa selvitä yön tapahtumista vain olankohautuksella, mutta ei ollutkaan yllättäin enää aivan varma siitä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5713Viesti Southpaw »

Tuntiessaan Akkin alkavan liikkua ja hivuttavansa käsiään varovasti pois hänen ympäriltään, Tinga uskaltautui kohottamaan kasvojaan hieman, niin että näytti mekein siltä kuin sokeat silmät olisivat todella katsoneet tämän vieressä makaavan miehen suuntaan. Kuullessaan ystävänsä sitten puhuvan ja pahoittelevan mikäli oli herättänyt, Tinga hymähti vaisusti.
"Huomenta... ", Tinga vastasi ja kierähti sitten selälleen, niin että saattoi nousta istumaan sängyn vastakkaiselle reunalle ja ottaa hieman etäisyyttä nyt kun sen saattoi tehdä Akkia herättämättä.
"Ehdin herätä jo vähän aikaa sitten. En vain halunnut herättää sinua vielä... Vaikutit nukkuvan rauhallisemmin kuin eilen, ennen sitä lääkärikäyntiä", nainen lisäsi sitten, pyrkien parhaansa mukaan kuulostamaan normaalilta, mutta siitä huolimatta äänessä kuului jännittynyt epävarmuudesta kertova vivahde. Normaalisti juuri hän oli heistä kahdesta se ihmissuhdeasiantuntija joka tuntui tietävän mitä tällaisissa tilanteissa oli parasta sanoa tai tehdä, mutta tällä kertaa Tingasta tuntui, että hänen päänsä oli ihan tyhjä. Pitäisikö edellinen yö ottaa puheeksi ja sopia, että tämä ei saisi toistua, vaikka Akki olikin ennen nukahtamista sanonut ettei pistäisi pahakseen? Vai olisiko sittenkin vain parasta pukeutua ja olla kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut? Miettiessään näiden kahden vahtoehdon välillä, Tinga alkoi paremmin kuin hyvin ymmärtää miksei Akki ollut eilen halunnut puhua oudosta käytöksestään heidän tullessaan tänne. Oli ihan eri asia puhua tämänkaltaisista asioista jos ne koskettivat myös toista osapuolta, kuin jos olisi puhunut jonkun sellaisen kanssa joka kykeni ajattelemaan asiaa objektiivisesti. Silti hänestä jotenkin tuntui, että heidän olisi niinsanotusti nostettava kissa pöydälle, mikäli eivät halunneet viettää matkaa tästä eteenpäin kiusaantuneen hiljaisuuden keskellä.
"Minä... taidan käydä suihkussa", Tinga onnistui sanomaan lopulta hetken painostavan hiljaisuuden jälkeen ja nousi sitten ylös, kadoten hetken kuluttua kylpyhuoneeseen.

Varttia myöhemmin, Tingan saatua kylmän veden avulla ajatuksensa hieman rauhoittumaan, tämä tuli viimein ulos, tällä kertaa kuitenkin iso pyyhe ympärilleen kiedottuna. Vaikka Akki oli edellisen yön aikana epäilemättä nähnyt kaiken mahdollisen, Tinga tunsi silti olonsa jotenkin itsevarmemmaksi, kun kaikki ei ollut näkyvillä. Noukkien edellisenä iltana lattialle heitettyjä vaatteita ylös ja alkaessaan pukeutua, kunoichi ei voinut vastustaa vaan keskittyi hetken aistimaan Akkin chakraa, koettaen sen perusteella arvailla ystävänsä mielialaa. Yllätyksekseen hän sai havaita, että ei aistinut kovinkaan paljon katumusta, huolimatta siitä, että miekkamies ei tuntunut olleen ihan oma itsensä. Ehkä heidän olisi sittenkin mahdollista käsitellä asia jotenkin, ilman että asiat menisivät oudoiksi heidän välillään. Saatuaan lopulta vaatteensa takaisin ylleen, Tinga istuutui lopulta huoneessa olevalle sohvalle, mielestään turvallisen etäisyyden päähän Akkista.
"Tuota... taidan olla anteeksipyynnön velkaa", Tinga uskaltautui avaamaan keskustelun. Hän oli lisäämäisillään, ettei tiennyt mikä häneen oli mennyt, mutta sanat jäivät kuitenkin sanomatta, kunoichin muistaessa, että Akki oli sanonut samoin edellisenä päivänä ensimmäisen esityksen jälkeen. Ehkä Akkille oli silloin käynyt aivan samoin? Järki oli vain kadonnut ja tunteet ottaneet vallan? Tinga joutui kuitenkin pian hylkäämään tämän päätelmän, sillä sehän olisi tarkoittanut, että hän olisi tuntenut Akkia kohtaan jotain syvempääkin kuin ystävyyttä. Eikä hän itse ainakaan muistanut koskaan tunteneensa ystäväänsä kohtaan mitään sellaista. Eilinen oli johtunut jostain muusta.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5715Viesti Cross »

Aamu tervehdykseen vastaavan Tingan pyörähtäessä ensin selälleen ja noustessa sitten istumaan sängyn laidalle Akki huomasi olevansa jollain tapaa helpottunut siitä ettei tälläkään tuntunut olevan suurempaa tarvetta jäädä makoilemaan sänkyyn, vaan otti mielummin hieman tilaa itselleen. Naisen sitten jatkaessa mainiten kerenneensä olla jo jonkin aikaa hereillä ja halunneensa antaa ystävänsä nukkua rauhassa yritti hän saada jonkinlaisen kohteliaan hymyn kasvoilleen, vaikka tiesikin ettei tämä kykenisi sitä näkemään. Pieni jännittynyt vire tämän äänessä ei kuitenkaan jäänyt mieheltä huomaamatta, mikä laittoi hänet todella miettimään mitä voisi oikeastaan vastata.
Monia vaihtoehtoja pyöri Sanadan mielessä, mutta jollain tapaa jokainen niistä tuntui viimeöisen jälkeen jotenkin kornilta. Hänen teki mieli kiittää kohteliaasta eleestä, sillä hyvät unet ja lepo oli todellakin tullut tarpeeseen, eikä se johtunut vain toimeliaasta yöstä, vaikka luultavasti kuulostaisikin siltä. Ylipäätään tuntui vaikealta vastata mitään järkevän kuuloista mikä ei olisi jollain tapaa tuntunut suoralta viittaukselta yön tapahtumiin, minkä takia parhaalta vaihtoehdolta alkoi miltei vaikuttaa pysyä vain hiljaa. Sekään ei kuitenkaan tuntunut sopivalta vaihtoehdolta, vaikkakin kaikkein helpoimmalta ja miellyttävimmältä kylläkin.
Ennen kuin miekkamies kuitenkaan sai mitään sanotuksi tuntui hiljaisuus venyvän jo liiankin pitkäksi, täyttäen huoneen painostavan tuntuisella ilmalla. Nuorukaisesta vaikutti miltei siltä että kumpikin heistä halusi ottaa tapahtuneen puheeksi, mutta kumpikin pelkäsi mitä siitä tulisi seuraamaan. Lopulta Tinga kuitenkin päätti puhaltaa tilanteen poikki, ilmoittaen menevänsä suihkuun, saaden sängyn päätyä vasten istuneen Akkin huokaisemaan melkein helpotuksesta. Toisin kuin edellisenä yönä tälläkertaa Sanada käänsi katseensa häveliäästi sivuun Jinain noustessa seisomaan ja suunnatessa kylpyhuoneeseen, aivan kuin hän ei olisi jo kerennyt nähdä kaikkea näkemisen arvoista aijemmin. Kaikesta huolimatta ele tuntui sillä hetkellä hänestä oikealta valinnalta, syytä siihen olikin vaikea löytää.

Kylpyhuoneen oven kolahtaessa kiinni Tingan perässä sängylle jääneestä Akkista tuntui että olisi halunnut motata itseään kunnolla, vain saadakseen kiittää siitä että oli onnistunut saamaan tilanteen näin oudoksi. Heittäen osakseen päällään olleen peiton turhaantuneen oloisesti sivuun hän nousi seisomaan ja alkoi etsiä katseellaan jonnekkin päin huonetta eilen potkaisemiaan housuja, saadakseen edes jotain päälleen ennen ystävänsä paluuta. Näin jälkeen päin ajateltuna oli vaikea ymmärtää miten oli antanut tilanteen karata jälleen totaalisesti käsistä, vaikka sen seuraukset olisi varmasti pitänyt olla helppo arvata. Vähintään yhtä vaika tatuoidun nuoren miehen oli ymmärtää sitä ettei edelleenkään kyennyt tuntemaan katumusta siitä mitä oli päästänyt tapahtumaan, vaikka inhosikin sen aikaansaamaa lopputulosta.
Itselleen edelleen puhiseva Sanada kuunteli kylpyhuoneesta kantautuvaa veden solinaa, voiden vain arvailla mitä oven toisella puolella olevan kunoichin päässä sillähetkellä liikkui. Samalla hän veti housujaan jalkaan ja yritti keksiä jotain ulospääsy tapaa tästä sotkusta, miltei toivoen että olisi voinut kysyä neuvoa punahiuksiselta ystävältään, joka oli ollut ainakin tähän asti heistä se jolle ihmmissuhteiden koukerot helpommin avautuivat. Tällä kertaa se ei kuitenkaan tulisi olemaan niin helppoa, vaikka se tuntuikin olevan ainoa vaihtoehto.
Kuullessaan hieman myöhemmin suihkun sulkeutuvan ja kylpyhuoneen oven avautuvan pienen kaide parvekkeen ovelle mietteissään astellut Akki kurkkasi hieman olkansa yli, jääden seuraamaan katseellaan suureen pyyhkeeseen kietotunutta naista. Tämän alkaessa kerätä viimeyönä ympäri huonetta leviteltyjä vaatteitaan ja pukeutua käänsi nuorukainen katseensa taas ulospäin, vaikkei siellä näkynytkään juuri muuta kuin kapea kujan kaistale kahden rakennuksen välissä. Sytyttämätöntä piippua huulillaan pitäen hän yritti palauttaa mieleensä hetken aijemmin valmistelemiaan keskustelun avauksia, mutta jälleen kerran sanat tuntuivat tarttuvan kurkkuun kuin kärpänen liimapaperiin. Onneksi kuitenkin vaatetta päällensä saanut ja huoneen toisellapuolella turvallisen välimatkan päässä olevalle sohvalle istuuntunut Tinga ei kärsinyt samasta yllättävästä puhekyvyttömyydestä, vaikka saikin aikaan vain vaivoin kuuluvan anteeksipyynnön.
''Et sen enempää kuin minäkään.'' Katseensa hetkeksi jalkoihinsa laskeva Sanada vastasi vaimeasti ja kääntyi ympäri, kohottaen katseensa kohtaamaan sokean ystävänsä valkoisten silmien tyhjän katseen. ''Kadutko viime yötä?'' Hän jatkoi miltei heti perään, arvellen suoraan asiaan menemisen olevan parempi vaihtoehto tässä vaiheessa, sen sijaan että alkaisivat pyydellä anteeksi ja lakaisisivat koko asian matonalle, yrittääkseen olla kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5716Viesti Southpaw »

Hänen esitettyään anteeksipyyntönsä, Tinga kuuli Akkin vaimeat sanat ja tunsi niiden seurauksena olonsa helpottuneeksi. Ajatus siitä, että he molemmat olivat omalla tavallaan syypäitä tilanteeseen oli jollain tapaa helpompi sietää kuin jos olisi syytellyt pelkästään itseään. Kun miekkamies lopulta kääntyi parvekkeelta häntä kohti ja kysyi kaduttiko häntä, Tinga joutui miettimään hetken, tietämättä mitä vastata. Jos hän vastaisi kyllä, hän ei missään nimessä halunnut Akkin luulevan, että katumus johtui jotenkin siitä, että miehessä olisi ollut jotain vikaa. Toisaalta taas kieltävä vastaus pitäisi myös muotoilla varoen, sillä muuten hän saattaisi antaa tahtomattaan käsityksen, että oli tarkoituksella ohjannut tilannetta tiettyyn suuntaan tai halunnut kaiken tapahtuvan heti alusta asti, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna se tuntui olleen monen eri osan summa. Lopulta hän muisti kuitenkin kuinka itse oli ohjeistanut Akkia olemaan rehellinen Kagerolle silloin Tonossa. Huokaisten raskaasti, Tinga päätti noudattaa omaa neuvoaan ja toivoa, että Akki jotenkin ymmärtäisi miksi hän tunsi niin ristiriitaisesti kuin tunsi.
"Kyllä ja en...", kunoichi päätyi vastaamaan.

"Kaduttaa siksi, että järkeni sanoo sen olleen väärin sekä sinua, että Kageroa kohtaan. Te kaksi vain jotenkin kuulutte yhteen, joten minun olisi pitänyt vastustella eilen kovemmin... etten sotkisi teidän suhdettanne tällä tavalla", Tinga perusteli, haluten avata vastauksensa takana olevia ajatuksia hieman paremmin.
"Mutta samalla minun on silti myönnettävä, että se... tuntui hyvältä. Ja siksi minun on vaikea katua niin paljon kuin pitäisi, etenkin kun taisimme molemmat olla sen tarpeessa. Osittain jopa ihmettelen, miten emme ole päätyneet tekemään tuota jo paljon aiemmin. Tämä on toki vain arvaus, mutta luulen idean käyneen ainakin sinun päässäsi jo joskus aiemmin vai kuinka?" Tinga lisäsi. Nyt kun keskustelu oli päässyt alkuun olo tuntui hieman helpommalta. Monta asiaa voisi kuitenkin mennä vielä vikaan, etenkin nyt kun hän oli paljastanut olevansa tietoinen Akkin mahdollisesta ihastuksesta häntä kohtaan. Jos hänen arvauksensa vain oli oikea, hän halusi kuitenkin kuulla mieheltä itseltään kuinka kauan tätä ihastumisen tunnetta oli jo jatkunut.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5717Viesti Cross »

Todettuaan ettei eilis illan tapahtumista voinut syyttää Tingaa pelkästää Akki huomasi tämän rentoutuvan hieman, vaikka vaistosikin ettei heidän välillään oleva jännittyneisyys ollut vieläkään kadonnut minnekkään. Kysyttään tältä miltei heti perään kaduttiko yön tapahtumat hän tunsi tuon jännittyneisyyden vielä selvemmin kuin hetken aijemmin, huomaten jännittävänsä vastausta enemmän kuin olisi voinut kuvitellakkaan. Se miten tilanne etenisi riippui monella tapaa juurikin naisen vastauksesta, joka voisi pahimmassa tapauksessa tehdä tilanteesta entistäkin hankalamman.
Hiljaisuuden jatkuessa ovensuussa seisovasta miekkamiehestä alkoi tuntua jo siltä ettei kysymystä olisi pitänyt esittää niin suoraan, vaan olisi ollut varmasti viisaampi yrittää johdatella keskustelu jollain tapaa sen suuntaan. Tunne vain vahvistui hänen katsellessaan ystävänsä epävarmoja ja mietteliäitä kasvoja, jotka näyttivät aivan siltä ettei tällä ollut pienintäkään aavistusta siitä mitä voisi vastata. Lopulta kuitenkin tuo ilme näytti muuttuvan hivenen, kertoen kunoichin tulleen lopultakin jonkinlaiseen päätökseen.

Kuullessaan ystävänsä ristiriitaisen ja aran vastauksen Sanada uskoi ymmärtävänsä mitä tämän päässä liikkui, sillä uskoi itsekkin tuntevansa hyvin savalla tapaa. Jinain jatkaessa tämä kuulosti jo huomattavasti enemmän siltä että tiesi mitä aikoi sanoa, kertoen ensin katuvansa sitä että oli heittäytynyt mukaan niin helposti ja tehneensä samalla jollain tapaa väärin ystäväänsä ja tämän rakastamaa toista naista kohtaan. Varsinkin tuo viittaus Kageroon sai Akkin mietteliääksi, sillä jos joku niin hän oli toiminut väärin tätä kohtaan, vaikka ei siitä huolimatta ollut edelleenkään tuntenut katuvansa sitä. Ei ainakaan sen enempää kuin aijemmillakaan kerroilla, vaikka tiesikin jollain tapaa tämän kerran olleen eriasia. Samalla hän oli kuitenkin myös entistä varmempi siitä mitä tunsi äänenmaalaista naista kohtaan, vaikka se tuntuikin oudon nurinkuriselta tässä tilanteessa.
''Luulenpa tietäväni mitä tarkoitat...'' Ystävänsä vastauksen keskelle sanova Akki mutisi, haluamatta kuitenkaan keskeyttää tätä alkaakseen selittää miten monimutkainen suhde Kageroon tuntui sillä hetkellä olevan, sikäli kun mitään sellaista edes oli olemassa. Hän ei ollut kuullut tästä mitään sen jälkeen kun oli lähtenyt äänenmaasta viimeksi, vaikka olikin yrittänyt muutamaan otteeseen lähettää tälle viestin jälkeenpäin. Kertaakaan niihin ei ollut kuulunut minkäänlaista vastausta, minkä takia tuntuikin miltei siltä että halu pitää itsepäisesti kiinni lupauksesta palata heti kuin mahdollista tuntui typerältä.
Vuoden aikana hän oli moneen kertaan kerennyt miettiä monia niitä äänenmaalaisten shinobien leiritulillaan jakamia tarinoita kylänsä Akuman lemmikki kunoichista joka suostui miltei mihin vaan ja kenen vain kanssa, mikä ei jättänyt juurikaan epäilystä siitä kenestä nämä puhuivat. Nuiden tarinoiden muistaminen oli tehnyt helpommaksi suoriutua niistä kerroista kun oli yakuzan riveissä työskennellessään viettänyt öitä muiden naisten kanssa, milloin kunnioittaakseen isäntänsä kohteliaisuutta, milloin hankkiakseen tietoa, tai saadakseen ujutettua virheellistä tietoa kilpailijoilleen näiden urkkijoinaan käyttämien seuralaisten kautta. Samalla nuo tarinat olivat kuitenkin saaneet nuorukaisen myös miettimään oliko vain kuvitellut kaiken ja olleensa vain yksi muiden joukossa, tulleensa höynäytetyksi kuin mikäkin nuori typerys.

Päättäväisestä ilmeestään huolimatta hieman varovaiselta kuulostavan Tingan jatkaessa toteamalla ettei kuitenkaan katunut sitä että oli myöskin tuntenut nauttinut viime yön tapahtumista ja tarvinneensa hetken hetken irtiottoa, oli Akkin helppo myöntää ajattelevansa myös samaan tapaan. Mutta tämän kertoessa ihmetelleensä etteivät he olleet tehneet sitä jo aijemmin hän joutui myöntämään yllättyvänsä täysin, varsinkin kunoichin paljastaessa huomanneen sen luultavasti joskus ennenkin käyneen ystävänsä mielessä. Nuorukainen ei ollut uskonut naisen koskaan huomanneen koko asiaa, minkä takia hänen ensireagtionsa meinasi olla kieltää koko asia.
''Ehkä joskus kauvan sitten... Tai siltä se ainakin tuntuu.'' Ensi yllätyksestään lopulta selvinnyt Sanada päätyi myöntämään, arvellen ettei asialla olisi kuitenkaan enää tässävaiheessa mitään merkitystä. ''Myönnän tunteneeni jonkinlaista vetoa nuorempana sinua kohtaan ja ehkä ajatelleenikin joskus jotain viime yön kaltaista, mutta en kuitenkaan aivan viime aikoina... En ainakaan ennen eilistä.'' Hän jatkoi asettuen nojaamaan ovenkarmiin ja kääntäen katseensa hetkeksi pois kunoichin valkoisista silmistä, tuntien jo valmiiksi paleltumien takia punoittavien poskiensa saavan vielä lisää väriä.
''En tiedä johtuuko se viimeisen parin kuukauden tapahtumista vai mistä, mutta kun tilaisuus eilen koitti en vain jostain syystä enää löytänyt syytä vastustaa sitä, vaikka ehkä olisi pitänytkin. Näin jälkeenpäin toimisin luultavasti aivan samoin uudestaankin, vaikka tiedänkin ettei pitäisi.'' Mieleensä muodostuvat sanat ääneen sanova nuorukainen jatkoi, kääntäen katseensa jälleen punapään suuntaan. ''Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan se tuntui joltain asialta mitä haluan tehdä täysin omasta tahdostani, eikä sen takia että minun vain odotetaan tekevän niin jonkin syyn takia.'' Hän lisäsi tuntien outoa helpottuneisuutta siitä että saattoi myöntää tuon asian ääneen, tajuten itsekkin samalla kuinka paljon totuutta nuo sanat sisälsivät.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5718Viesti Southpaw »

Akkin tehdessä pienen välihuomautuksen ja sanovansa, että ymmärsi mitä hän tarkoitti, Tinga aisti ystävänsä chakraa ja pisti merkille ikään kuin jonkinlaisen tunnepiikin. Tämä vaikutti tuntevan ikään kuin rakkautta, ikävää ja surua yhtä aikaa, joskin Tinga ei voinut olla täysin varma siitä mitä aisti, sillä tuo chakrassa tuntuva piikki kesti niin lyhyen aikaa, että aistimuksesta ei millään voinut varmistua. Miehen kuitenkin seuraavaksi myöntäessä, että oli tosiaan joskus omannut vahvempia tunteita häntä kohtaan, Tinga itse tunsi jonkinasteista helpotusta siitä, että hänen arvauksensa oli osunut oikeaan. Jos hän olisi ollut väärässä, se olisi helposti voinut antaa kuvan siitä, että hän itse oli kuvitellut aistivansa jotain mitä ei ollut ja elättelevänsä toiveita jostain.
"Vaikutat jotenkin... en tiedä... surulliselta. Siltä, että sinua vaivaa jokin. Onko Kagerolle sattunut jotain?", Tinga uskaltautui kysymään. Vaikka asia ei varsinaisesti hänelle kuulunutkaan, hänen vaistonsa kuitenkin sanoi, että myös Akkin mieltä painavista huolista puhuminen, saattaisi tuoda tähän tilanteeseen jonkinlaista selkeyttä joka auttaisi päättämään miten tästä eteenpäin pitäisi ihmissuhteiden osalta jatkaa.

"Juuri eilinen sai minut epäilemään, että saattaisit olla jotenkin ihastunut. Tai että olet ollut ihastunut joskus. Tarkoitan... aloit käyttäytyä oudosti heti sen jälkeen kun olin saanut idean tänne tulemisesta ja miettiessäni asiaa, alkoi tuntua, että ihastuminen on ainoa looginen syy käytöksellesi. Ja se on yksi syy miksi minusta tuntuu, että pitäisi katua enemmän, kun idea parin esittämisestä tuli alunperin minulta", Tinga vastasi ystävänsä sanoihin. Miekkamiehen huomautus siitä, että kaikki tuntui tapahtuneen hänen omasta tahdostaan, sai Tingan kuitenkin miettimään ystävänsä edellisiltaista käytöstä. Hän muisti epäilleensä, että Akki ei ollut oma itsensä, mutta miekkamiehen kuitenkin sanoessa nytkin, että oli tosiaan halunnut tehdä sen, hän ei ollut varma mitä Akkin käytöksesstä olisi pitänyt ajatella.
"Mikä muuten sai sinut esittämään Onimarua eilen? Ellen olisi tiennyt paremmin olisin melkein voinut luulla olevani jonkun edo tenseillä kutsutun seurassa. Luulen, että juuri se sai tarkailijat jättämään meidät rauhaan silloin kun jättivät...", Tinga päätti kysyä. Hetken verran hänen teki mieli kysyä siitäkin, miten miekkamies oli tiennyt Onimaisen käytöksen saavan hänet syttymään, mutta tuli nopeasti toisiin ajatuksiin. Akki ei ollut mitenkään voinut tietää sitä, sillä hän itsekin oli tajunnut asian vasta sen tapahtuessa. Ja lisäksi hän ei ollut valmis paljastamaan nuoruusaikojensa mitä jos -kuvitelmia, ei ainakaan nyt.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5719Viesti Cross »

Mitä pidemmälle keskustelu tuntui etenevän sitä oudomman suunnan se tuntui alkavan ottaa, tai siltä Akkista ainakin tuntui Tingan päättäessä yllättäin kommentoida havaitsemaansa myllerrystä ystävänsä chakrassa. Tämän vielä lisätessä kysymyksen Kagerosta nuorukaisen alkoi todella tehdä mieli lopettaa koko keskustelu samantien, vaikka yrittikin ajatella naisen tarkoittaneen vain hyvää kysymyksellään. Se ei kuitenkaan muuttanut miksikään sitä tosiasiaa että punapää oli työntämässä nenäänsä jonnekkin minnekkä se ei todellakaan kuulunut, onnistuen valitsemaan vielä huonoimman mahdollisimman tuntuisen hetken siihen.
Yhden käsipareistaan rinnalleen puuskaan ristivä miekkamies katseli jonkin aikaa sohvalla istuvaa kunoichia, yrittäen sulatella sitä tosiasiaa että tämä oli onnistunut lukemaan häntä kuin avointa kirjaa. Hän ei erityisemmin pitänyt tunteesta, vaikka myönsikin tämän suorituksen olleen todellinen malliesimerkki. Ehkäpä juuri sen takia mies tuli alkureagtiostaan huolimatta siihen tulokseen että nainen olisi ansainnut saada edes jonkinlaisen vastauksen, vaikka ei oikein tiennytkään kuinka parhaiten selittäisi tilanteen tälle.
''Ei... Ehkä... En tiedä...'' Olkiaan kohauttava Sanada totesi sanoja tiputellen ja periksi antaneelta kuulostaen, toivoen että Jinai ymmärtäisi lopettaa tästä aiheesta puhumisen tähän. Samalla hän kuitenkin epäili tuntevansa ystävänsä sen hyvin että tiesi tämän haluavan paremman vastauksen ja luultavasti jatkavan kunnes saisi haluamansa, vaikka joutuisi pakottamaan sen esiin. ''Se on monimutkaista.'' Katseensa hiekanväriseen kattoon kohottanut miekkamies lisäsi hetken kuluttua, yrittäen ymmärtää miten keskustelu oli lähtenyt etenemään tähän suuntaan.

Tingan lopettaessa pitkän vastauksensa seuralaisensa tunnustukseen Akki ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella, tai sanoa. Ensimmäisenä ajatuksena hänellä kävi mielessä onnitella tätä hienosta salapoliisin työstä ja ehdottaa hakeutumista sille alalle, sillä ainakin täällä sunnassa voitaisiin kaivata paria hyvää etsivää. Pitäen kuitenkin kielensä kurissa nuorimies kertasi vielä kaiken kuulemansa uudelleen mielessään, mikä sai oudon ajatuksen pulpahtamaan esiin. Jos nainen oli kerta alkanut epäillä jo aijemmin päivällä jotain tuon kaltaista niin miksi tämä oli sitten myöhemmin päättänyt noudattaa kehoitusta kutsua ystävänsä takaisin huoneeseen ja ehdottaa tälle parin esittämistä uudelleen, ellei tarkoituksena sitten ollut saada tilanne etenemään tietyllä tavalla.
Ajatus löi nuorukaisen kirjaimellisesti ällikällä ja pakotti harkitsemaan kaikkia yksityiskohtia vielä toistamiseen, mistä huolimatta kysymys tuntui aivan aiheelliselta. Se sai hänet katsomaan ystäväänsä hieman uudelta kantilta ja miettimään oliko joskus ehkä menettänyt mahdollisuuden tämän kanssa, mikä tuntui kuitenkin melko kaukaa haetulta. Tämä ei vain koskaan ollut vaikuttanut hänestä henkilöltä, joka olisi päättänyt salata tunteensa samaan tapaan kuin hän oli tehnyt. Silti kysymys jäi kuitenkin pyörimään naista mietteliäänä katsovan miehen mieleen, kunnes hänestä alkoi tuntua että siihen olisi saatava vastaus.
''Jos kerta olit osannut päätellä kaiken tuon niin miksi sitten noudatit pyyntöäni kutsua miut takaisin tänne ja ehdotit aijemman esityksen jatkamista, vaikka olisit voinut vain kertoa Yatalle uuden kohtaamispaikan minulle välitettäväksi?'' Suoraan ystäväänsä katsova Sanada kysyi, pyrkien pitämään äänensä mahdollisimman rauhallisena ja neutraalina. Sanoistaan huolimatta hän ei halunnut kuulostaa siltä että olisi syyttänyt ystäväänsä jostain, vaikka tämän valinnat tuntuivatkin viittaavan tiettyyn suuntaan. Vastausta odottava miekkamies ei osannut todellakaan sanoa miten reagoisi jos saisi vahvistuksen epäilykselleen, mutta tiesi kuitenkin että halusi saada rehellisen vastauksen kysymykseesä.

''Onimarua?'' Hämmentyneeltä kuulostava Akki toisti isänsä nimen, Tingan kysyttyä miksi hän oli päätynyt esittämään isäänsä edellisenä yönä. Hänellä ei ollut pienintäkään muistikuvaa mistään sellaisesta, minkä takia koko kysymys kuulosti oudolta. Hetken aikaa hän jopa epäili että punapää oli keksinyt koko väitteen päästään, vaikka siinä ei vaikuttanutkaan olevan mitään järkeä. Seuraava ajatus oli että ehkä tämä itse oli kuvitellut jotain, tai nähnyt unta ja sotki jotenkin asioita toisiinsa. Sekään ei kuitenkaan vaikuttanut kovin todennäköiseltä miekkamiehen mielestä, mikä saikin hänet miettimään voisiko tuo väite pitää paikkansa.
''Oletko nyt aivan varma? En nimittäin usko tietäväni mistä oikein puhut?'' Hieman epäilevältä kuulostava Sanada kysyi, pohtien samalla olisiko niillä hänen saamillaan lääkkeillä voinut olla joku outo sivuvaikutus. Edellis yön tapahtumat tuntuivat kyllä edelleen olevan jollain tapaa hennon sumuverhon takana piilossa, joka tuntui kätkevän varsinkin pienet yksityiskohdat alleen. Se oli kuitenkin jotain minkä hän olisi voinut helposti uskoa johtuvan vahvoista kipulääkkeistä, toisin kuin tiedostamattoman persoonallisuuden muutoksen. Epäilyksistään huolimatta nuorukainen ei kuitenkaan tuntenut kovin suurta halua myöntää epäilystään, koska se tuntui vain heikolta tekosyyltä edellis illan tapahtumiin, vaikka vasta äsken hän olikin sanonut ettei katunut mitään tekemäänsä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samoojan jäljillä (rope)

Viesti: # 5720Viesti Southpaw »

Akkin vältellessä suoran vastauksen antamista ja Tingan aistimien liikkeiden perusteella jopa katsekontaktin ottamista, kunoichi risti käsivartensa rinnalleen ja huokaisi sitten raskaasti. Miekkamiehen kiertely ärsytti, mutta jos tämä ei todellakaan tahtonut puhua, niin ei hän voinut pakottaakaan. Niinpä Tinga päätti jättää asian sikseen. Ehkä Akki avautuisi itsekseen myöhemmin, kunhan olisi saanut hautoa asiaa kyllin kauan todetakseen, ettei voisi vain padota asiaa jonnekin mielensä syövereihin ilman, että sietokyky ylittyisi jossain kohtaa.
"Hyvä on... pidä salaisuutesi. Jos muutat mielesi myöhemmin, niin olen kyllä valmis kuuntelemaan", Tinga vastasi sovittelevasti. Ehkä Akki oli jopa jollain tapaa oikeassa pitäessään tuon ongelman omana tietonaan, sillä tämä keskustelu oli luultavasti jo tarpeeksi epämukava ilman Kageroa koskevia murheitakin.

Akkin itse kysyessä seuraavaksi kuitenkin hänen edellisiltaisesta päätöksestään jatkaa esitystä, Tingan kulmat kurtistuivat ärtyneesti. Vaikka tämä ei sanonutkaan sitä ääneen, ei tarvittu kovin kummoisia päättelykykyjä, jotta saattoi arvata mitä miekkamies yritti vihjata.
"Yrität sanoa, että tein sen tarkoituksella, niinkö?" Tinga kysyi. Vaikka nainen pyrki pitämän äänensä rauhallisena, siitä oli silti erotettavissa, että tuo syytös loukkasi pahemman kerran. Kieltämättä hänen sanavalintansa ei ollut parhaasta mahdollisesta päästä, mutta noinko vähän Akki silti luotti häneen kaikkien heidän yhdessä kohtaamiensa vastoinkäymisten jälkeen?
"Yksinkertaisesti valitsin tarjolla olevista vaihtoehdoista pienimmän pahan. Jos todella olisimme siirtyneet muualle ja huone olisi ollut anbujen paikalle tullessa tyhjä, koko kylä olisi ollut perässämme nopeammin kuin ehdit sanoa Hebikage. Poistuminen olisi ollut vain todiste siitä, että kyseessä todella olemme me. Siksi katsoin parhaaksi ottaa riskin ja jatkaa esitystä siinä toivossa, että he jättäisivät meidät rauhaan ja kuten huomat, se toimi. Hyvällä onnella he luulevat meidän lähteneen kylästä jo aikaa sitten, niin että voimme vain kävellä porteista ulos", Tinga sanoi ja heilautti kättään epämääräisesti, sinne suuntaan missä arveli kylän porttien sijaitsevan. Hän toivoi, että selitys saisi Akkin ymmärtämään hänen ajatuksensa eilisten päätösten takana.
"Ja kai muistat itsekin sen, että tarkoitukseni oli alun perin vain saada se näyttämään siltä kuin meidät olisi keskeytetty, Tarkoitus ei ollut edes koskea sinuun, ennen kuin sinä kerroit, että he aikovat tarkkailla meitä salaa ja päätimme yhdessä jatkaa esitystä", Tinga lisäsi, toivoen ystävänsä näkevän kuinka typerä tämän sanaton syytös oikein oli.

Akkin hämmennys Onimarun mainitsemisen jälkeen, oli saada Tingan suun loksahtamaan auki sillä hän itse muisti tuon hetken hyvinkin selvästi. Hän saattoi edelleen melkein kuvitella kuulevansa Akkin sanomat sanat, jotka olivat olleet kuin suoraan edesmenneen miekkamiehen suusta.
"Etkö muka muista? Kysyin esityksen aikana käyttäisinkö käsiäni vai suutani ja sinä vain naureskelit ja sanoit, että kuulostaa lupaavalta. Naurusi ja äänesi kuulostivat lähes täydellisesti samalta kuin isälläsi... Ellen olisi tiennyt paremmin, olisin melkein voinut kuvitella jonkun vaihtaneen Onimarun siihen sinun tilallesi jotenkin" Tinga vastasi hämillään, koettaen muistuttaa ystäväänsä edellisen illan tapahtumista. Hetken verran hän mietti jopa oliko tämä vain jokin kiero tapa yrittää saada hänet ottamaan syyt niskoilleen tapahtumien ohjailusta, mutta luopui kuitenkin pian ajatuksesta. Ilman chakran aistimistakin, Akkin hämmennys vaikutti aidolta.
"Ja jatkoit Onimarun esittämistä vielä senkin jälkeen kun tarkkailijamme olivat lähteneet. Olisin ollut kyllä valmis lopettamaan heti heidän lähdettyään, mutta sinä itse sanoit, ettet ole vielä tyytyväinen ja ehdotit jatkamista. Ehkä se olitkin sinä joka ohjaili tilannetta ja et vain halua myöntää sitä?", Tinga päätyi tekemään oman vastasyytöksensä. Vaikka osa hänestä tiesi, ettei tämä syyttely ainakaan muuttaisi tilannetta paremmaksi, tuntui silti jotenkin tyydyttävältä laukoa samalla mitalla takaisin, jos ei muuta niin ainakin osoittaakseen sen, että jos syyllistä oli pakko etsiä, niin he olivat molemmat aivan yhtä syyllisiä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “GSG”