Matka Inahoon (rope)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6683Viesti Southpaw »

Kankin alaisen onnistuttua järjestämään heilla kuljetuksen Inahoon, seurue oli lähtenyt matkaan heti seuraavana aamuna. Näin Akki oli saanut vielä yhden yön aikaa levätä ennen matkaa, sillä vaikka suurin osa matkasta tulisikin kulumaan Inahoon matkaavien vankkureiden kyydissä, olisi matka luultavasti siitä huolimatta väsyttävä Akkille, kun otti huomioon millaiset vammat tällä oli viimeaikojen taisteluiden jäljiltä. Heidän lähtiessään liikkeelle, Tinga asettuikin istumaan lähelle ystäväänsä pitääkseen silmällä tämän vointia ja lisäksi voidakseen näin rauhassa aistia ympäristöä konohalaisten ninjojen tai muiden ikävien yllätysten varalta. Matka sujui kuitenkin enimmäksen rauhallisesti ja ilman välikohtauksia. Akkin edellisenä päivänä antaman ohjeen mukaisesti Tinga pyrki suhtautumaan heidän seuralaisiinsa rauhallisemmin ja kohteliaammin, mutta pidemmän päälle turhan päiväinen smalltalk alkoi tuntua vain kiusalliselta, minkä vuoksi Tinga päätti tyytyä vain seuraamaan Ryuuzakin ja Fukun keskustelua sen aamun harjoittelusessiostaan joka käytännössä tarkoitti sitä, että Ryuuzaki arvosteli Fukun suoritusta ja antoi parhaansa mukaan neuvoja sen suhteen miten kokemattomampi miehistä saisi parannettua taistelusuoritustaan.

Yön ajaksi seurue pysähtyi Kankin ehdotuksesta lepäämään matkan varrella olevaan kylään, missä Akki voisi nukkua kunnon sängyssä kovan maan sijaan. Kiitos tämän ehdotuksen, Tingan oli myönnettävä että Kanki osasi arvioida tilannetta hyvin, sillä vaikka kumpikaan heistä ei ottanut asiaa puheksi, Tinga arveli tuon ehdotuksen tulleen myös hänen aiemman epäluuloisuutensa vuoksi. Toki hän olisi suostunut nukkumaan tien sivussakin, mutta luultavasti lepo olisi ollut hyvin katkonaista juuri luottamuspulan vuoksi, hänen halutessaan tarkkailla ympäristöä varmuuden vuoksi.
Seuraavana aamuna ennen matkan jatkumista, Ryuuzakin ja Fukun mentyä hieman aiemmin pitämään aamuharjoituksiaan ja tiedustelemaan reittiä edeltä, Tinga, Akki ja Kanki puolestaan suuntasivat aiempaakin kylää vaatimattomamman majatalon alakertaan syömään jotain aamiaista odotellessaan Fukua ja Ryuuzakia takaisin. Vaikka olikin saanut tilaisuuden nukkua yönsä rauhassa, Tingasta tuntui siitä huolimatta siltä, kuin ei olisi saanut silmällistäkään nukuttua ja niinpä tämä istui hetkeksi pöytään aistimaan ympäristöään ja haistelemaan salissa leijailevaa ruuan tuoksua, päätelläkseen sen perusteella mitä aamiaisvaihtoehtoja ylipäätään oli tarjolla.
"Onko jotain erityistä mitä haluat? Voin hakea sinulle", Tinga tarjoutui auttamaan Akkia. Vaikka miekkamies jaksoikin jo kävellä lyhyitä matkoja ilman tukea, hänestä tuntui että oli parempi silti tarjota apua ja siten Akkille mahdollisuus vain istua paikallaan kasaamassa voimiaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6700Viesti Cross »

Ensimmäiset pari päivää matkasta Inahooa kohti olivat sujuneet Akkin osalta melko mukavasti, sillä vaikka Kanin alaisten järjästämä kyyti ei ollutkaan mikään jokilaiva tai kantotuoli, voitti kyyti kärryissä pienen olkikuorman päällä makollen kävelemisen mennentullen. Ensimmäisen päivän matkasta miekkamies oli kuluttanut lähinnä nukkuen, heräten ainoastaan syömään ja juomaan heidän pysähtyessään. Juuri tuon levon ansiosta pahimmat uupumuksen oireet kuten huimaus ja käsien tärinä olivat jo alkaneet helpottaa, minkä huomaaminen oli saanut toipilaan huokaisemaan helpotuksesta. Koko päivän lepo ei kuitenkaan ollut vielä sittenkään riittänyt, vaan kalpea ihoinen mies oli nukkunut vielä seuraavankin yön pienen majatalon kapealla vuoteella äänekkäästi kuorsaten.
Aamuntullen Sanada kampesi itsensä ylös pian auringon nousun aikoihin ja suuntasi maha kurnien alakerrassa olevaan ruokasaliin odottamaan aamiaista, jonka valmistamista oltiin vasta aloittelemassaa. Hieman huterin askelin nuorukaisen onnistui päästä tilavan huoneen avarien ikkunoiden luona olevaan pöytään, missä istuen kykeni seurailemaan heidän kolmen saattajansa aamuharjoituksia matalan kiviaidan ympäröimän rakennuksen pihamaalla. Kahden näistä osoittamat taidot eivät liiemmälti häikäisseet lukemattomia taisteluita läpikäynyttä shinobi, vaikka nämä eivät olleetkaan aivan toivottomia tapauksia. Kumpikin näistä pisti selvästi parastaan ja se ehkä olikin näiden isoin ongelma, sillä kimmankin liikkeet näyttivät olervan levällään jokasuuntaan liian yrittämisen takia.
Samaa ei voinut sanoa kolmikon päänä toimivan nuorukaisen toiminnasta, mistä näki selvästi että tämä oli tottunut miekankäyttäjä. Tämän liikkeet olivat selvästi halliutumpia ja sulavampia kuin nuiden kahden muun, vaikka kaipasivatkin selvästi näiden tavoin vielä hiomista. Eniten nuista liikkeistä puuttui punasilmäisen katselian mielestä terävyyttä ja joustavuutta, mikä syntyy niiden käyttämisestä oikeassa taistelussa dojolla harjoittelun sijaan. Se oli varsin silmäänpistävän varsinkin siinävaiheessa kun pitkähköä miekkaa heilutteleva nuorukaisen siirtyessä alkulämmittelystä hieman edistyneempien liikkeiden suorittamiseen, jotka vaikuttivat ensisilmäyksellä painottuvan vahvasti puolustautumiseen ja vastahyökkäyksiin. Tuo tyyli ei ainakaan aivan heti tuonut mitään herjoittelua sivusta seuraavan miehen mieleen, minkä takia hän päättikin kysyä siitä vielä jossain vaiheessa nuoremmalta miekkamieheltä.
Istuessaan seuraamassa pihalle yksin lopulta harjoittelemaan jääneen Kankin toimia Akki kuuli yllättäin tutun äänen kysyvän jotain, havahtuen ajatuksistaan ja kääntäen päänsä pöydän vierelle ilmestyneen Tingan suuntaan. ''Mmm?'' Hän vastasi kysyvän näköisenä, tajuten kuitenkin miltei heti ystävänsä kysyneen varmaan tarvitsisiko hän jotain. ''En. Tarvitse.'' Kähisevällä äänellä vaimea vastauksen aikaansaava miekkamies vastasi hivenen päätään pudistaen, sillä oli onnistunut jo jättämään oman tilauksensa hieman aijemmin majatalon pitäjälle. ''Tai. Noh. Ehkä. Lisää. Teetä.'' Edessään olevaa kuppia kohottava mies lisäsi, huomattuaan juomansa kerenneen jo jäähtyä.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6707Viesti sumufani »

Ryuuzaki näkyi vihdoin tien päällä vankkurien kanssa. Tyytyväisenä alaisensa ripeään toimintaan Kanki ehdotti kaksikolle heidän viettävän vielä yhden yön täällä, mihin he suostuivat miltei välittömästi. Tingan ja Akkin poistuessa lepäämään nuorukainen alkoi kasaamaan Akkille makuu paikkaa ainoasta asiasta, jota vankkureissa oli ja se oli olki. Hetken miettimisen jälkeen Kankin oli luovutettava ja tehtävä mahdollisimman suurehko kasa, jotta Akki ei heti joutuisi kosketuksiin vankkurin pohjan kanssa.
Nuorukainen vielä mainitsi Ryuuzakille toiveensa, että hänen alaisensa tekisivät aamun koitteessa harjoittelunsa ennen lähtöä, sillä matkan aikana ei ollut aikaa pysähtyä eikä hän halunnut myöskään antaa Fukulle löysiä.
Kanki itse vietti yönsä ulkona meditoiden ja harhaili välillä transsiin nähdäkseen menehtyneen isänsä vielä. Transsissaan nuorukainen teki samaa, mitä oli isänsä kanssa aina tehnyt ja se oli miekan käytön harjoittelu.

Aamun koitteessa nuorukainen havahtui Ryuuzakin kevyesti koskiessa hänen olkapäätään.
’’Olitko sä täs koko yön pomo?’’
Hetken verran kasatessa ajatuksiaan Kanki tiedosti vasta nyt hänen vaatteensa olevan hieman kosteat aamu kasteen jäljiltä, mutta aurinko oli jo nousussa.
’’Ei hätää Ryuuzaki. Lepäsin vain.’’
Kokoisekseen mieheksi Ryuuzaki osasi liikkua erittäinkin slavasti ja hiljaisesti halutessaan, mikä aiheutti pientä katetutta nuorukaisessa. Alkaen keskustella päivän reitistä Tinga auttoi Akkia vankkureiden suuntaan ja Ryuuzaki nosti miehen varovasti olkikasalle pitkälleen.

Sekalainen seurakunta taittoi matkaa päivässä kiitettävän määrän pysähtyen vain juomaan tahi syömään Akkin viettäessä aikaansa lähinnä nukkuen ja Tingan tehdessä jotain. Kanki ei ollut aivan varma mitä, mutta selvästi jotain ja varmasti kuunteli tätä ainoaa keskustelua jota Ryuuzaki oli venyttänyt Fukun kanssa jo puuduttavaan asti. Ryuuzaki oli selvästi pistänyt Fukun tavat jo merkille miehen jo puhuessa, kuinka Fukun tuki jalka voisi osoittaa kahtatoista yhdentoista sijaan. Kanki ei peittänyt haukotustaan, sillä tuo oli jo pilkun viilausta mutta Fuku selvästi kuunteli ja halusi oppia toiselta. Iltapäivä alkoi olla pitkällä ja Kanki päätti pysähtyä tähän pieneen kylään, sillä hän ei uskonut tingan tai Akkin innostuvan nukkumisesta ulkona heidän seurassaan. Toisekseen syynä oli Akkin vammat ja he pysähtyivät pienen majatalon eteen. Hän oli näkevinään pienen helpotuksen kaksikon ilmeissä heidän kävellessä majataloon. Akki otti Tingasta hivenen tukea ja majatalon pitäjä loi pitkän katseen Ryuuzakiin. Mies ei edes koittanut peitellä tatuointejaan, sillä olivathan ne miehelle ylepyden aihe.
Yö sujui rauhallisissa merkeissä ja Kanki liikkui aamun koitteessa ulos. Hänen pitäisi itsekkin tarttua miekkaan tänään, mutta kaikki alkaisi meditoinnista saadakseen rentoutta liikkeisiinsä. Nuorukainen istui maassa jalat kevyesti ristissä pitkä miekkansa ollessa hänen sylissään. Alaistensa alkaessa saapua ulos Kanki päätti itsekkin aloittaa varsinaisen harjoittelunsa. Hän käytti aikaansa ottaakseen aloitus asennosa miekkansa kanssa. Miekan terä oli luoti suorassa hänen edessään Kankin itse kääntäessä kehoaan sivuttain pienentääkseen mahdollisia paikkoja iskeä. Jatkaen siitä varsin yksinkertaisella iskun sivuun ohjauksella ja katanansa perällä iskien kuvitteellista vihollistaan. Seuraava asettui häntä vastaan kohottaen naginatansa valmiuteen. Kuvitellen isänsä iskevän sillä Kanki iski voimakkaasti vihollisen aseen vartta, jonka mies ohjasi sivuun, mutta oli hivenen liian myöhässä. Nuorukainen otti nopean askeleen eteen liuttaen miekkansa terää kohteenaan vihollisen sormet.Kuitenkin vihollisen alkaessa pyörittää asettaan Kankiliikutti asettaan liikkeen mukana ja suoritti viillon alaspäin osuen vihollinsensa kaulaan.
Hiki valui nuorukaisen otsalla, sillä hän kuvitteli itseään taisteluun niin paljon että uskoi olevansa sellaisessa. Hän tunsi jännityksensä katoavan ja laittoi miekkansa huotraansa. Nuorukainen käveli sisälle ruoka saliin ja hetken ajan antoi silmiensä tottua äkilliseen kirkkauteen.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6708Viesti Southpaw »

Akkin todetessa, että saattoi tarvita lisää teetä, Tinga nyökkäsi ja suuntasi sitten tiskille tekemään oman tilauksensa. Maksaessaan tilaustaan ja pyytäessä teetä sekä Akkille, että itselleen, Tinga aisti takanaan Kankin chakran tulevan lähemmäs tämän tullessa ulkoa takaisin sisätiloihin. Hetkeksi nuori mies tuntui pysähtyvän ulos johtavalle ovelle, mutta jatkoi siitä sitten kohti pöytää jonka ääressä Akki istui. Saatuaan lopulta kaksi teekuppia eteensä, Tinga otti juomat mukaansa ja palasi pöydän ääreen Akkin ja sisälle palanneen Kankin seuraksi.
"Huomenta", Tinga tervehti Kankia istuutuessaan alas ja ojentaessaan toisen höytyävistä teekupeista Akkin eteen pöydälle. Nukuttuaan yönsä kutakuinkin huoletta ja saatuaan tottua uuteen tilanteeseen, naisen ei vaikuttanut enää läheskään yhtä hyökkäävältä ja epäluuloiselta kuin aiemmin tai ainakin tämän onnistui nyt pitää epäluulonsa paremmin omana tietonaan kuin toissapäivänä.
"Onko sinulla tapana harjoitella joka aamu?" Tinga kysyi osoittaen kysymyksensä Kankille. Vaikka ei nähnytkään poikaa samalla tavoin kuin Akki, hän saattoi silti haistaa tämän hien ja kiitos Rikimarun koulutuksen, jopa kuulla tämän sydämenlyönnit, sen lyödessä harjoitusten jäljiltä edelleen kiivaasti. Kaikki seikkoja, jotka paljastivat Tingalle mitä Kanki oli ollut tekemässä, vaikka kunoichin maidonvaaleat silmät eivät voineetkaan nähdä eteensä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6709Viesti Cross »

Tingan suunnatessa tekemään oman tilauksensa ja hakemaan lisää teetä pöytään jäävälle Akkille, kulutti miekkamies aikaansa seurailemalla pihalla olevan kankin harjoitukset loppuun. Se olikin näkemisen arvoista, sillä pihalla olevan nuorukaisen liikkeet kävivät yhä mutkikkaammiksi ja nopeammiksi, ennen kuin tämän mielessään käymä taistelu näytti saavan päätöksensä. Sivusta sitä seurannut shinobi oli vakuuttunut näkemästään siinämäärin, että toivoi olevansa paremmassa kunnossa, jotta olisi saanut mahdollisuuden koittaa itse harjoittelunsa päättävän miekkamiehen kykyjä. Heidän välillään oli liikaa tasoeroa että siitä olisi tullut kovinkaan tasaista taistelua, mutta ainakin se olisi ollut hauskempaa ja huomattavasti opettavampaa kuin pelkästään sivusta seuraaminen.
Ikävä kyllä se ei tulisi ainakaan toistaiseksi kysymykseen, minkätakia Kanki saikin palata kaikessa rauhassa sisälle ja liittyä pöydässä istuvan Sanadan, sekä kahta höyryävää kuppia kantavan Jinain seuraan. Toisin kuin vielä paripäivää sitten kunoichi käyttäytyi huomattavasti tahdikkaammin, toivottaen huomenet myös sisään astelevalle nuorukaiselle ja kysyen kuuluiko harjoittelu aina tämän aamurutiineihin. Edistys askel aijempaan ei ollut kovinkaan suuri, mutta ainakin oikeaan suuntaan, ainakin jos sitä kysyi toiseen teekupeista kiitollisen näköisesti nyökäten tarttuvalta kääreiden peittämältä mieheltä. Sillä pian he tapaisivat varmasti henkilöitä, jotka eivät suhtautuisi aivan yhtä suopeasti yhtä loukkaavaan käytökseen, kuin mitä nuori miekankäyttäjä oli saanut osakseen heidän ensitapaamisensa aikana.
''Mielenkiintoinen. Tyyli.'' Keskusteluun myöskin muutaman puhetta helpottavan huikan jälkeen liittyvä punasilmäinen mies totesi, toivoen voivansa kysellä siitä hieman enemmän, vaikka se ei ehkä olisikaan aivan paras mahdollinen aamiais keskustelu. Heillä ei kuitenkaan ollut kovinkaan paljoa muuta puhumisen aihetta, ellei sitten edellisenä päivänä ollut sattunut jotain erikoisempaa, mikä oli mennyt täysin ohi pääosin vankkureissa nukkuneelta matkaajalta.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6711Viesti sumufani »

Päästyään sisään nuorukainen katsoi hetken, missä olisi hänen saatettavansa ja huomattuaan Akkin ikkunan viereisellä paikalla hän liikkui miehen seuraan. Tinga saapui pöydälle hivenen häntä ennen ja roudanmaalaisen istutuessa alas nainen toivetti huomiset, joka sai kevyen hymyn nuorukaisen kasvoille.
’’Hyvää huomenta teille kummallekin.’’
Tinga vaikutti hyvin levänneeltä ja Akkin kädet eivät enää täriseet, mikä oli hyvä merkki nuorkaisen silmissä. Hän ei tiennyt, millaiset vammat mies oli saanut mutta kääreet peittivät miestä joten taisteluiden raakuudesta ei ollut paljoa arvailtavaa. Kuitenkin kysymys palautti hänet takaisin keskusteluun, joka oli yllättäin suunnattu hänelle.
’’Aina tilaisuuden tullen. Minulla on vielä paljon opittavaa.’’
Kanki vastasi Tingalle hymyssä suin vaikka Tinga ei tainnut hänen ilmettään nähdäkkään. Akkin juodessa kaikessa rauhassa teetään mies otti puheeksi nuorukaisen taistelu tyylin. Hivenen epävarmana, kuinka vastaisi nuorukainen oli pienen tovin hiljainen.
’’Kiitokset tyylistäni kuuluu mestarilleni.’’
Nuorukainen vastaisi lyhyesti ja tunsi hiukan surua, sillä hänellä ei ollut juurikaan aikaa käsitellä asiaa. Hänen uusi työnsä oli pitänyt hänet niin kiireisenä, ettei yksinkertaisesti ollut ehtinyt. Silti nuorukainen ei antanut kaipuulle tilaa, sillä juuri nyt hänen pitäisi keskittyä tähän hetkeen. Odottaen keskustelun jatkumista nuorukainen istui hyvällä ryhdillä vilkaisten omia alaisiaan, jotka jatkoivat vielä harjoituksiaan. Fukun yritykset olivat enemmän levällään, kuin Ryuuzakin ja näkemänsä pohjalta Ryuuzaki kaiketi koitti saada Fukun jalkatyöhön luontevuutta.
’’He yrittävät vähän liikaa. Luulisi Ryuuzakin tietävän paremmin.’’
Nuorukainen tokaisi enemmän itselleen, kuin seuralaisilleen sillä hän palaisi heidän suorituksiinsa tilaisuuden tullen. Antaen huomionsa jälleen saatettavilleen nuorukainen piti kasvoillaan edelleen kevyttä hymyä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6715Viesti Southpaw »

Kankin myöntäessä harjoittelevansa aina tilaisuuden tullen Tinga ei ollut varma mitä vastata nuoren miehen sanoihin. Akkin toissapäiväinen huomautus kohteliaisuudesta sai hänet epäilemään, olisiko välttämättä viisasta myötäillä Kankia ja todeta, että tällä tosiaan oli vielä yhtä jos tositakin opittavaa. Toisaalta nuoren miehen taistelutaitojen turha ylistäminenkään ei välttämättä olisi hyvästä, sillä tämä pahimmassa tapauksessa ottaisi sen kettuiluna.
"Niin meillä kaikilla", Tinga päätti lopulta todeta, samalla toivoen että se oli riittävän neutraali ja asiallinen vastaus tähän tilanteeseen. Se ei ottanut sen kummemmin kantaa Kankin taitoihin sen paremmin positiivisesti kuin negatiivisestikaan. Nuoren yakuzapomon jatkaessa, että kiitos nykyisestäkin vähästä kuului tämän mestarille, Tinga kuitenkin tunsi surun nuoren miehen chakrassa vaikka tämä pyrkikin parhaansa mukaan estämään sitä kuulumasta äänessään.
"Saanko udella kenen opissa olet ollut? Joku perheenjäsen?" Tinga uskaltautui lopulta kysymään vaikka pelkäsinkin kysymyksen osuvan jotenkin arkaan paikkaan. Samalla nainen kuitenkin tiedosti sen, että kenties puhuminen saattaisi auttaa Kankia pääsemään surustaan ylitse, mihin tämä chakrassa tuntuva suru sitten liittyikin. Pian aihe kuitenkin vaihtui Kankin alaisiin, joista Kanki mainitsi sen verran, että nämä tuntuivat yrittävän liikaa. Tämä sai pienen hymyn tapaisen käymään Tingan kasvoilla. Hänen kulmastaan katsoen kaikki kolem olivat vielä vasta-alkajia joten oli lievästi huvittavaa kuinka nämä siitä huolimatta arvioivat ja neuvoivat toisiaan, vaikka todennäköistä oli ettei kukaan kolmesta ollut päässyt vielä kokeilemaan voimiaan jotakuta kokeneempaa vastaan tosissaan.
"Jos Inahossa on aikaa niin kenties voin toimia harjoitusvastustajana joku kerta. Riippuu siitä miten tapaaminen menee", Tinga tarjoutui, joskin teki selväksi, ettei vielä tässä vaiheessa lupaisi mitään varmaa. Jos tapaaminen Nezumin kanssa sujuisi huonosti, oli selvää, että silloin sen paremmin hän kuin Akkikaan tuskin jäisivät Inahon lähimaastoonkaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6718Viesti Cross »

Pieniä huikkia kädessään olevasta teekupista ottava Akki kuunteli kiinnostuneena kuinka Kanki ja Tinga vaihtoivat muutamia hieman väkinäisen tuntuisia sanoja keskenään, aivan kuin kumpikin olisi harkinnut kaikkia sanojaan tarkkaan. Kaksikko onnistui kuitenkin pitämään ainakin jonkinlaista keskustelua yllä ilman suurempaa apua, mistä kiitos varmaan pää osin kuului pihalta palaavalle nuorelle miekkamiehelle. Tämä tarttui tarjottuun tilaisuuteen ottamalla saamansa kehut vastaan hivenen itseään vähätellen ja kertoi sen jälkeen oppineensa käyttämänsä tyylin toiselta henkilöltä, joka vaikutti ainakin teestään nauttivasta shinobista olleen tärkeä henkilö tälle. Tai ainakin siltä nuorenmiehen kasvoilla hetkenajan käväisevä ilme vaikutti, mikä antoi syytä olettaa tuon opettajan olevan kuollut.
Tuon oletuksen takia pöydän toiselle puolelle istuuntuvaa nuorukaista nopeasti vilkaiseva Sanada kerkesi epäillä ettei aiheesta ehkä olisi kannattanut kysellä sen enempää, vaikka se saikin kyllä uteliaisuuden heräämään. Heidän seurassaan oleva Jinai ei kuitenkaan tuntunut olevan aivan samaa mieltä, vaan päätti kysyä hieman enemmän asiasta uteliaisuutensa tyydyttämiseksi. Onneksi kunoichi kuitenkin ymmärsi esittää asiansa sen verran hienovaraisesti että nuorimies voisi helposti ilmaista ettei halunnut keskustella asiasta enempää, ilman että joutuisi kuitenkaan olemaan töykeä seuralaisilleen.
Se ei kuitenkaan käynyt tilaisuuden näkevälle Akkille, joka näki hyvän tilaisuuden liittyä keskusteluun. ''Hän. On. Kehittänyt. Jotain. Hyvinkin. Erikoislaatuista. Tai. En. Ainakaan. Ole. Vielä. Kertaakaan. Nähnyt. Tuon. Kaltaisia. Liikkeitä.'' Muutamia kohteliaisuuksia esittäen hän sanoi, kertoen rehellisen mielipiteensä näkemästään. Sanoessaan ne vanhempi miekkamies seurasi nuoremman miehen katsetta pihalle ja alkoi myöskin seurata siellä edelleen keskenään harjotus taistelua käyvää kaksikkoa.
''Heiltä. Puuttuu. Kokemusta. Oikeasta. Taistelusta... Ja. Pitemmälle. Voisi. Olla. Hyväksi. Harjoitella. Hieman. Lyhyemmällä. Miekalla.'' Asiasta toiseen hieman mietteliään oloisena siirtyneen nuoren miekkamiehen toteamukseen alaisistaan vastaava Sanada sanoi hetken näitä seurattuaan ja tultuaan siihen tulokseen että pitempi näistä ei näyttänyt hallitsevan asettaan kunnolla. Pitkä ase näytti vievän tätä ja saamaan useimmat huitaisut venymään laajemmiksi kuin olisi pitänyt, mikä sai taas tämän tasapainon horjumaan. Samalla se haittasi myös näistä pienemmän harjoittelua, sillä tämän ajasta suurinosa kului iskujen väistelyyn ja torjumiseen, sen sijaan että tämä olisi voinut edes yrittää suorittaa jonkinlaista kunnollista vastahyökkäystä. Tilanteen etenemistä seuraava kääreiden peittämä shinobi pystyi jo näkemään ennalta että tuo kaikki päättyisi vielä hallitsemattomaan mätkimiseen, jossa nuo kaksi pieksäisivät toisiaan harjoitus aseillaan puolustautumisesta juurikaan välittämättä.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6720Viesti sumufani »

Nuorukainen näki Tingan tovin puntaroivan kuinka vastaisi ja päätyi lopulta varsin neutraaliin vastaukseen. Nainen selvästi koitti olla kohteliaampi häntä kohtaan, mikä olisi toivottu parannus viime kertaiseen kunnon keskusteluun. Akki kaiketi oli kehoittanut häntä parantamaan tapojaan.
’’Itse kukin tietää omat vahvuutensa parhaiten.’’
Nuorukainen vastasi Tingalle vastauksena tämän toteamaan, että kaikilla olisi vielä opittavaa. Kuitenkin pienen hetken päästä nuorukaisen otettua mestarinsa puheeksi Tinga tuli kysyneeksi kuka häntä oli opettanut. Kysymys sai nuorukaisen hetkeksi jähmettymään ja hymykin tuntui haihtuvan nuorukaisen ajatukset eksyivät menneisyyteen.
’’Isäni.’’
Nuorukainen sai vastattua lyhyesti ja hän oli miltei valmiina poistumaan tästä keskustelusta, mutta omien tunteiden ei sopisi nyt sotkea kaikkea. Silti Kanki huomasi itsensä miettivän veruketta poistua ja selvittämään ajatuksiaan. Jatkuvasti kasvaa epämukavuuden tunne kuitenkin lopulta voitti ja nuorukainen vilkaisi vielä nopeasti ikkunan suuntaan. Tingan ehdottaessa itseään heille harjoitus vastustajaksi, jos heillä olisi Inahossa aikaa sai vielä nuorukaisen huomion. Akkin liittyesä keskuteluun nuorukainen odotti kärsivällisesti miehen pääsemistä lauseensa loppuun. Kevyesti hymyillen nuorukainen muisteli, kuinka isänsä oli pakottanut hänet pelkästään puollustautumaan vuosia putkeen kunnes se sujui pelkästään refleksillä oli vastassa mikä tahansa miekan isku.
’’Kuten olet jo varmaan arvannut harjoittamani tyyli on kehitetty dojon lyhyisiin taisteluihin, mutta olen vakaasti sitä mieltä että se toimii myös oikeassa taistelussa vaikka muuttujiakin on. Ninjutsu on minulle täysin uusi käsite saati mikä on edes oma chakra elementtini.’’
Nuorukainen vastasi kenties liiankin pitkälti, mutta pyrki parhaansa mukaan antamaan tyydyttävän vastauksen.
Kuitenkin Akkinmyös kiinnittäessä huomiotaan hänen alaisiinsa mies iski miltei naulan kantaan kommentillaan.
’’Ryuuzaki onkin pääosin taijutsun käyttäjä, joten voin vain kuvitella tuon pitkä miekan käyttämisen olevan lisä kuntoilua hänelle. Kertomansa mukaan hän hallitsee myös maa ja sähkö elementit tukemaan suoritustaan. Kuitenkaan ikinä nähnyt hänen niitä käyttävän vaikka olen jokseekin varma miehen olevan meistä kolmesta vahvin.’’
Kanki vastasi tietojensa pohjalta ja alkoi tuntea vahvaa ahdistusta muistojensa isästään tulevan vahvasti hänen mieleensä. Hänen pitäisi saada tehdä jälleen jotain niin saisi sysättyä ajatuksiaan pois. Hän päätti palata takaisin Tingan ehdotukseen ja samalla mennä valmistelemaan vankkurit vaikka Ryuuzaki ja Fuku näyttivät olevan valmiit.

’’Katsokaamme, kuinka asiat Inahossa sujuvat. Lähden valmistelemaan vankkurit ja veto juhdan, joten suonette anteeksi poistumiseni.’’
Sanottuaan asiansa nuorukainen nousi nopeasti aseistuksensa kanssa ja poistui heidän kuljetustaan kohden. Keskutelu oli ottanut varsin ikävän käänteen eikä hän halunnut puida asiaa juurikaan missään muodossa Akkin ja Tingan kanssa. Hän otti jykevän kokoisen hevosen aitauksestaan, joka oli heillä ollutkin ja alkoi kävellä eläimen kanssa kohden vankkureita. Ryuuzaki tuli hetken päästä auttamaan häntä ja katsoi pomoaan pitkään.
’’Jokin vial pomo?’’
’’Ei mitään, mikä koskisi sinua. Lähde vaikka katsomaan reittiä edeltä ja tuu kertoo, jos on ongelmia tahi vastaavaa hidastetta.’’
’’Selvä pomo.’’
Enempää utelematta mies poistui annetulle tehtävälleen ja Kanki jäi yksin hevosen seuraan.
’’Miksi pitikin ottaa isäni puheeksi?’’
Nuorukainen kuiskasi hevoselle samalla rapsuttaen olennon korvan takaa saaden vain hirnahduksen vastaukseksi ja olennon katsovan heinien suuntaan. Surullisesti naurahtaen Kanki otti talikon ja nosti olennon eteen heiniä. Eläimen syödessä rauhallisesti nuorukainen laski talikon takaisin vaunuun jatkaakseen valjaiden kiristämistä, jotta vankkurin aisat eivät putoaisi kesken kaiken. Nahkaiset remmit tuntuivat miellyttäviltä ja viileiltä nuorukaisen käsissä hänen alkaessa tehdä viimeistä tarkastus kierrosta. Nuorukainen katseli myös vankkuria ja ei löytänyt juurikaan valittamisen aihetta vaikka kyseessä olikin suhteellisen iäkäs yksilö. Omistaja oli pitänyt huolta siitä ja Kanki mietti, mistä Ryuuzaki oli tämän löytänyt hevosineen. Metodi ei itsesään häirinnyt, sillä nyt tarkoitus pyhitti keinot ja heidän olisi muuten ollut mahdotonta saada Akkia Inahoon.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6724Viesti Southpaw »

Kankin vastatessa hänen esittämäänsä kysymykseen, Tinga tajusi oitis, että kysymyksen esittäminen oli ollut virhe sillä jälleen Kankin chakrassa tuntui surua, tällä kertaa kuitenkin aiempaa häivähdystä huomattavasti voimakkaampana. Aistimastaan surusta huolimatta Tinga kuuli Kankin kuitenkin pitävän yllä kohteliasta ulkokuorta ja kertovan asiallisesti käyttämästään miekkatyylistä ja millaisiin taisteluihin se oli tarkoitettu. Tinga ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan noihin sanoihin mitään, ei edes sen vertaa että olisi vaihtanut aihetta ja kertonut Kankille tämän chakraelementin, jonka kykeni selkeästi aistimaan. Lopulta Kankin chakrasta tuntuva suru ja ahdistus tuntui kasvavan niin suuresti, että tämä lopulta ilmoitti menevänsä laittamaan heidän vankkurinsa kuntoon ja poistui takaisin ulos.
Nuoren miehen chakran etääntyessä heistä, Tingalta pääsi raskas huokaus ja tämä nojautui turhautuneen näköisenä taaksepäin. Kunoichin koko olemuksesta näkyi, että tämä tajusi itsekin kysymyksensä olleen virhe, vaikka olikin pyrkinyt esittämään sen mahdollisimman hienovaraisesti. Hän ei ollut arvannut, että isästään puhuminen oli Kankilel vielä niin arka asia, ettei puhuminen juuri auttanut.
"Jos vain... vaihdetaan aihetta kun hän on saanut olla jonkin aikaa rauhassa ja selvitellä ajatuksiaan", Tinga totesi lopulta epäröivään sävyyn. Sillä hetkellä hänestä tuntui, että kenties olisi hyvän huomenen toivottamisen jälkeen vain pitänyt olla hiljaa ja jättää keskustelu Akkin ja Kankin huoleksi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6727Viesti Cross »

Huomatessaan pöydän tunnelmassa Tingan tarkentavan kysymyksen myötä tapahtuvan muutoksen Akki oli vähällä irvistää pettyneen näköisesti tahtomattaankin, onnistuen vain vaivoin pitämään kasvojensa ilmeen hallinnassa ja yrittää saada ne sen sijaan näyttämään enemmänkin myötätuntoiselta. Sillä vaikka aijemmin jotain johtolankoja olikin ollut jo tarjolla ei hän ollut onnistunut yhdistämään niitä toisiinsa, voidakseen ymmärtää mistä Kankin kasvoilla toisinaan hetkenaikaa näkyvä surumielisyuys mahtoi johtua. Tämän kuitenkin kertoessa oppineensa miekkatyylinsä mitä ilmeisimmin nyt edesmenneeltä isältään alkoivat palaset loksahdella paikalleen, minkä olisi kuitenkin pitänyt tapahtua jo kauvan sitten.
''Pahoitteluni.'' Vaimeasti mutiseva Sanada sanoi katsettaan hieman nolostuneena pihan suuntaan kääntäen, arvellen ymmärtävänsä erittäin hyvin mitä toinen miekkamies joutui käymään läpi. Sillä ainakin hänestä vaikutti siltä että heillä oli hyvinkin paljon yhteistä, vaikka sitä olikin vaikea sanoa varmaksi ilman suoraa kysymystä. Silti kääreiden peittämä shinobi uskalsi kuitenkin veikata nuorukaisen isän ja opettajan kuolleen jonkinlaisessa välienselvittelyssä yakuzan kanssa, mikä oli lopulta johtanut tämän johtamaan vallankaappaukseen, nielaisten tämän alamaailman syövereihin ja lopulta heidän seuraansa tänne.

Ikävästä käänteestä huolimatta Kanki yritti urheasti jatkaa keskustelua tämän miekkatyylistä ja alaisten taidoista, mutta siitä huolimatta ei kestänyt enää kauvaa ennen kuin tämä poistui pöydästä hieman pahoitellen. Seurattuaan katseellaan nuorukaisen poistuvan pihalle Akki päästi raskaan huokaisun ja sulki hetkeksi silmänsä, toivoen sen auttavan järjästämään päässään pyörineet ajatukset paikoilleen. Niihin keskittyneenä hän kuuli vain ohimennen Tingan esittämän toteamuksen aiheen vaihtamisesta kunhan tilanne olisi hieman rauhoittunut, mikä kieltämättä vaikutti hyvältä idealta.
''Mmm... Varmaan. Ihan. Hyvä. Idea...'' Vaimeasti kähisevällä äänella sanat väkisin ulos pakottava Sanada vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen, kuulostaen luultavasti hivenen tylymmältä kuin olisi halunnut ja kohtuullista olisi ollut. Hän ei kuitenkaan ollut kiinnittänyt juurikaan huomiota koko toteamukseen ja vastannut ensimmäisenä mieleensä tullein sanoin, miettimättä juurikaan asiayhteyttä sen enempää. Kunoichin ei kuitenkaan olisi voinut varsinaisesti olettaa osaavan varoa sanojaan, vaikka vihjeet olivat varmasti olleetkin kummankin heistä silmien edessä.
''Toisaalta. Hänen. Olisi. Hyvä. Saada. Tuo. Asia. Käsitellyksi.'' Hieman kupissa höyryävää kitkerää teetä siemaistuaan jatkava punasilmäinen miekkamies totesi mietteliäänä, harkiten hetkenaikaa myös pöydästä poistumista ja nuorukaisen perään lähtemstä. Lopulta tuntui kuitenkin viisaammalta antaa asian vain olla ja palata aiheeseen joskus myöhemmin, sillä tuskin mikään mitä hän pystyisi sanomaan auttaisi paljoakaan tällähetkellä.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6728Viesti sumufani »

Hetken ajan nuorukainen jatkoi vankkurin tarkastelua eikä kesksimälläkään keksinyt siitä mainittavaa vikaa. Lopulta nuorukainen luovutti ja jätti muut miekkansa paitsi katanansa. Sen syvän siniseksi värjätty tuppi toi nuorukaisen mieleen iltaisen taivaan juuri ennen yötä. Tavallaan väri muistutti häntä, kuinka hänen elämässään oli juuri nyt käynnissä yön ensi tunnit jolloin valo hitaasti hävisi. Hän riisui paitansa nauttiakseen auringosta ja laski miekkansa hellästi paitansa päälle. Sulkien silmänsä nuorukainen hyräili rauhallista tahtia keskittyen omaan hengitykseensä ja sydämmen sykkeeseen. Kanki tunsi itsensä lipuvan alintajuntaansa, mutta hän silti oli tietoinen ympäristöstään. Hänen liikkumisensa tosin tuntui paljon terävämmältä ja chakran kierto tuntui kiihtyvän hiljalleen. Hitaasti nuorukainen kiihdytti liikkumistaan hengityksensä mukana ja nuorukaisen liikkuminen muistutti tanssimista. Jokainen liike näytti harkitulta ja sulavalta ja aivan yhtä nopeasti kuin hän oli aloittanut uuden verryttelynsä hän lopetti tasaten hengityksensä oppimallaan tavalla. Transsistaan luopumatta nuorukainen otti miekkansa ja viittoi Fukua, joka loikoili puun alla katsomassa häntä. Hymähtäen Fuku otti itsekkin miekkansa ja otti nopeas askeleen kohden pomoaan. Silti hän epäröi toisen askeleensa kanssa, sillä tuon ilmeen hän oli nähnyt kerran aiemmin. Kankin katseessa ei ollut normaalia iloa eikä ikäiselleen tuttua pilkettä. Yakuza muisti hyökkäys yön, jolloin Kanki oli hyökännyt heidän kimppuunsa. Nytkään Fuku ei nähnyt mitään ilmettä tai muutakaan mikä edes kertoisi hänen kiinnostuneen tästä harjoitus ottelusta. Yakuza karisti turhat mietteensä, sillä hän tiesi johtajansa tässä mielen tilassa tappavan hänet, jos hän ei olisi varuillaan ja lopettaisi jännitystään. Fuku aloitti pistolla tädäten suoraan Kankin sydämmeen.
Kasvoillaan tyhjä ilme ja silmissään miltei lasittunut katse nuorukainen seurasi kuitenkin Fukun silmien liikkeitä ja ottaen nopean askeleen sisään piston alitse nuorukainen iski miekkansa ponnella Fukun palleaan. Alaisensa oli kuitenkin hereillä ja itsekkin otti askeleen sivuun iskun juuri ja juuri hipaistessa hänen kylkeään. Kuitenkin hän iski miekkansa alaspäin uudelleen kohden nuorukaista. Kanki oli kuitenkin niin lähellä, että isku vaikutti hänen silmiinsä miltei kömpelöltä. Toisaalta kukaan harvoin oli näin lähellä miekka taistelussa ja hän nosti oman miekkansa pystyyn. Aseensa lappeella hän ohjasi viillon pehmeästi sivuun itsestään ja perääntyi Fukusta hoiperrellen. Epäröiden yakuza ei lähtenyt välittömästi perään vaan katsoi Kankin hengittävän raskaasti ja miekan terän laskeutuessa koko ajan alemmas. Hän ei ollut varma oliko tuo harhautusta vai totta sillä sen verran hänkin tiesi pomonsa erilaisesta puollustus ja vasta hyökkäys tyylistä. Kuitenkin miekan terän miltei hipoen maata ja nuorukainen näytti miltei luhistuvan kasaan Fuku käänsi aseensa käsissään, että iskisi lappeella puhtaan osuman jotta taistelu loppuisi siihen. Kankin silmissä kuitenkin Fukun epäröinti näkyi säälinä, joten hän päätti puskea esitystään vielä pidemmälle, jotta Fuku tosiaan hyökkäisi. Hän antoi aseensa laskeutua ja antoi polviensa täristä kuin häneltä olisi energia lopussa. Fukun hyökätessä nuorukainen kuitenkin räjähti liikkeelle ja alkoi madaltaa itseään valmiina loikkaan alaisensa ohi. Hänkin kääsi miekkansa viime hetkellä, jotta terä ei uppoaisi alaisensa lihaan ja Fuku putosi polvilleen ähkäisten kivusta. Kanki veti syvään henkeä ja asetti miekkansa takaisin huotraansa.
’’Kiitos Fuku. Muista hengittää ja sen jälkeen, kun kykenet sinäkin saat mennä keräämään tietoa reitistä.’’
’’Sel...vä pomo.’’
Mies ähisi vastauksensa ja pienen tovin päästä mies oli lähtenyt liikkeelle uuden mustelman kanssa. Kanki sen sijaan poimi paitansa maasta ja ravisteli siitä muurahaisia pois. Aurinko alkaisi olemaan pian niissä paikoilla, että lähtöä voisi alkaa harkitsemaan. Mutta nuorukainen päätti antaa Akkille vielä aikaa kerätä voimiaan pienen hetken.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6729Viesti Southpaw »

Akkin jopa hieman tylyn kuuloinen vastaus sai Tingan tuntemaan olonsa jopa entistä katuvammaksi. Vaikka Akki itse ei ehkä ollut tarkoittanut sanoja pahalla, kunoichille ne kuulostivat kuitenkin samalta kuin Akki olisi suoraan sanonut, että hänen tosiaan olisi pitänyt tajuta olla hiljaa. Miekkamiehen kuitenkin jatkaessa toteamalla, että Kankin olisi hyvä käsitellä surunsa, Tinga aisti hetken ulos jääneen yakuzalaisen chakraa. Akki oli varmasti oikeassa siinä, että surusta olisi hyvä päästä yli, mutta Kankin reaktion ja tämän chakrassa tuntuvien tunteiden perusteella Tinga kuitenkin arveli, että luultavasti tämän isä oli kuollut vasta hyvin hiljattain. Siksi kunoichi epäili, että kenties olisi silti hyvä antaa pojalle aikaa käsitellä suruaan yksin. Tässä asiassa hän pystyi samaistumaan Kankiin sillä olihan hänkin menettänyt äitinsä vain vähän aikaa sitten.
"Olet varmaan oikeassa" Tinga myönsi lopulta huolimatta eriävistä ajatuksistaan. Hän ei halunnut ottaa riskiä siitä, että ajautuisi Akkin kanssa uuteen sanaharkkaan joka päättyisi jälleen Onin ilmaantumiseen joten nainen katsoi parhaaksi vain myötäillä ystävänsä mielipidettä.

Tingan onneksi heidän aamiaisensa kuitenkin saapui pian pöytään mikä antoi hänelle hyvän tekosyyn keskittyä vain ruokaansa sen sijaan, että olisi yrittänyt pitää keskustelua yllä. Syötyään annoksensa loppuun ja varmistettuaan, että Akki kykenisi tulemaan perässä omin voimin, Tingakin päätti lopulta mennä raikkaaseen ulkoilmaan. Hänen päästessään ulos Kanki oli juuri sanomassa jotain toiselle alaisistaan joka pian poistui paikalta luultavasti tiedustelemaan reittiä eteenpäin ikävien yllätysten varalta. Tämän vuoksi ulkona leijui hetken kiusallinen hiljaisuus ennen kuin Tinga lopulta keksi miten johdatella aiemmin keskeytynyt keskustelu johonkin muualle kuin kuolleisiin läheisiin. Kanki oli aiemmin maininnut että ninjutsu oli tälle niin uutta ettei tiennyt edes chakraelementtiään...
"Se on muuten tuuli. Chakraelementtisi siis" Tinga avasi lopulta keskustelun, toivoen tiedon muuttavan edes hieman painostavaa tunnelmaa.
"Minulla on sensorinkykyjä joten pystyn aistimaan sen", nainen lisäsi vielä ennen kuin Kanki ehtisi epäillä miten hän saattoi tietää toisen chakraelementin tällä tavalla.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6730Viesti Cross »

Omiin ajatuksiinsa uppoutunut Akki ei juurikaan välittänyt oudon alistuvalta vaikuttavan Tingan vastauksesta, tyytyen vain nyökkäämään hieman päätään tälle ja murahtamaan jotain epäselvää. Tajuamatta edes itse sitä hän onnistui vain pahentamaan tahattomasti aikaansaamaansa kiusaantunutta ilmapiiriä pöydässä, tajuten jonkin olevan vinossa vasta tarjoilian tullessa tuomaan heidän aamijaisensa. Hieman aran näköinen nuorehko tyttö havahdutti nuorukaisen ajatuksistaan kolauttamalla kantamansa raskaan tarjottimen hieman kömpelösti pöydässä istujien väliin, alkaen samantien pyytelemään hermostuneena anteeksi. Tarjoilian hermostunut käytös ei ollut sinäänsä mitenkään erikoista, mutta sen sijaan pöydän vastakkaisella puolella istuvan kunoichin kasvoilla oleva ilme sen sijaan oli. Sen huomatessaan kääreiden peittämä miekkamies pysähtyi katsomaan ystäväänsä hetken ajaksi, yrittäen ymmärtää mitä oikein oli tapahtunut ja mistä tämän murjottava ilme mahtoi johtua.
Kättään huitaisten Sanada kehotti tarjoilia tyttöä painumaan takaisin askarreidensa pariin ja jättämään heidät rauhaan, pitäen katseensa samalla Jinaissa. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt ainakaan hänestä sillähetkellä olevan juttutuulella, vaikka jokin asia ei selvästi ollut kohdallaan. Tilannetta hetken aikaa mietittyään ja mahdolliset lopputulokset nopeasti läpikäytyään miekkamies päätti antaa asian olla, tietäen ettei halunnut aiheuttaa enää enempää kitkaa heidän välilleen. Sen sijaan hän tyytyi tarttumaan yhdellä pöydän lautasista olevaan onigiriin ja alkamaan yrittää saada sen syödyksi, vaikka aijemmin vatsassa tuntunut huutava nälkä tuntui kadonneen kokonaan.

Painostavan hiljaisuuden vallassa nautittu aamiainen ei ollut millääntapaa miellyttävä kokemus, mutta siitä huolimatta kumpikaan pöydässä istuvista shinobeista ei tuntunut olevan halukas tekemään elettäkään asian muuttamiseksi. Onneksi pihalta alkoi kuulua jälleen ääntä ja näkyä liikettä, oman murjotuksensa päättäneen Kankin palatessa tarkistamasta vaunuja. Äänet kiinnittivät ainakin Akkin huomion ja saivat tämän kääntämään päänsä suuntaansa, juuri sopivasti nähdäkseen uuden alkavan harjoitus taistelun. Tai ainakin siitä hän uskoi olevan kyse, vaikkakin nuoremman miekkamiehen ilme ja esittämät otteet saivatkin hieman epäilemään sitä. Toisin kuin aijemmin tälläkertaa tämä vaikutti olevan aivan tosissaan, eikä ollut kuin aivan hiskarvan päässä että toinen tämän kahdesta alaisesta olisi päätynyt makaamaan maassa omassa verilammikossaan ottelun lopuksi.
Taistelua keskittyneesti seurannut Sanada ei ollut huomannut Jinain lopettaneen ateriaansa ja poistuneen pöydästä, ennen kuin kuuli tämän äänen myöskin pihalta, kykenemättä kuitenkaan saamaan aivan kunnolla selvää mitä tämä oli sanonut. Hieman otsaansa rypistäen punasilmäinen shinobi jäi seuraamaan tapahtumia paikaltaan, vaikkei ollutkaan aivan varma oliko se aivan viisasta. Sillä hetkellä tuntui kuitenkin paremmalta antaa nuiden kahden selvittää välinsä omalla tavallaan, sen sijaan että olisi mennyt puttumaan tapahtumiin kohteliaisuuden takia.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6732Viesti sumufani »

Paitaansa ravisteltuaan nuorukainen puki sen ylleen vetäen samalla syvään henkeä. Kevyet askeleet hänen takanaan kuuluivat oletettavasti Tingalle, mutta hän ei ollut varma kuinka avata keskustelu ilman että kuullostaisi töykeältä. Punapää kuitenkin aloitti hetken painostavan hiljaisuuden päätteeksi kertomalla hänelle chakra elementtinsä.
”Tuuli.”
Nuorukainen toisti Tingan kerrottua kuinka oli saanut varmuuden siitä sensori kyvyillään.
”Oletan sensori kyvyn liittyvän chakran aistintaan?”
Miekan käyttäjä kysyi koittaakseen jatkaa keskustelua ninjutsusta tai niistä taidoista. Tinga tietäisi kertoa hyvinkin tarkasti hänelle asioista. Tai näin nuorukainen uskoi sillä hän oli vasta sukeltamassa tähän maailmaan. Hetken kuunneltuaan ja harkittuaan kertoisiko hän omasta kyvystään vielä vai myöhemmin Kanki päätti kertoa vasta myöhemmin vaikka Tinga olikin kertonut omasta kyvystään.
”Mikä on sinun elementtisi?”
Miehen alku päätti kysyä sillä jompikumpi näistä kahdesta oli polttanut jokunen päivä sitten melkein koko kylän ja nuorukainen halusi tietää kumpi. Toki se saattoi olla myös vihollinen joka sen oli aiheuttanut, mutta näiden kahden pako paikalta oli saanut melkoisen huhu myllyn aikaan.
Kuunnellen Tingaa nuorukainen huomasi ajatustensa kuitenkin harhailevan aivan muualle. Muistot isästä ja tämän puheista sisäisestä pedosta, joka piti kesyttää tasapainon saavuttamiseksi.
”Sisäinen petoni. Tasapaino. En vieläkään oikein ymmärrä.”
Kanki mutisi itselleen aatoksissaan sillä tasapainon ylläpitäminen oli hänen isänsä vaikeimpia oppeja hänelle eikä hän enää saanut mahdollisuutta jatkaa mestarin opastamana.
”Jos saan kysyä Jinai-sama. Oletteko te saavuttaneet tasapainon ja kesyttäneet petonne?”
Kysymys olisi aivan yhtä outo mitä hänen isänsä oli häneltä kysynyt joskus aikanaan. Eikä hän osannut vastata siihen silloinkaan.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”