Mutka (Ax3)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Mutka (Ax3)

Viesti: # 6387Viesti LordVonKwaak »

Hebira ja Kamui olivat juuri siistineet taistelukentän edellisen taistelun jäljiltä ja olivat siirtymässä takaisin leiriin odottamaan yakuza perheen johtajan saapumista, kun Kamui äkkiä jähmettyi. Keskityttyään seuraamaan pohjoista vaarallisimman vastustajan varalta, Iwalainen ei ollut kiinnittänyt normaaliin tapaansa huomiota ympäristöönsä. Kun kaksikko oli siirtymässä leiriin, he huomasivat, etteivät olleet yksin.
"Jaa. Hei vaan." Kiroten huolimattomuuttaan mielensisäisesti, Kamuin asiakaspalvelija hymy ei saanut edes säröä käänteestä. 'Taidettiin pitää melkoista melua? Olis pitänyt olla varovaisempi, vaiks välitönvaara olikin jo ohi!'
Keskittyen nyt yllättävään käänteeseen, Kamui vapautti sensorille ominaisen chakra-aallon, varmistaen, ettei vihollisia olisi vielä lisää piilossa. Ainakaan yakuzan johtaja ei ollut saapunut paikalle, mutta vielä mielenkiintoisemmaksi teki havainto, jonka kuulustelija hoksasi suorastaan paistavan läpi: uusi tulokas ei ollut kiinnostunut Kamuista, mutta selvästi tunnisti Hebiran.
"Te ette näytä Hebiläisiltä, eikä tää oo ollut kylänsä ulkopuolella aikaisemmin." Kamuin hymy vääntyi hetkeksi, pojan hymyillessä todellista, vähän kömpelöä hymyään. "Dorei Butai oletan?"



// Piisami kera Hebiran, sit NpC.
Vihu tahi vihut omaa kolme A:ta jakaa kuten parhaakseen kokee. Kuuluvat Dorei Butaihin joka metsästää Hebiraa at the moment (ulkoset tuntomerkit on varsin helposti muistettavissa). NpC voi ihte päättää onko vihu(t) palkattu erityisesti metsästämään Hebira, vai kiinnittiks melu huomion ja paikalle tultaessa tunnisti tytön palkkion toivossa. //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6390Viesti Piisamirotta »

"He eivät ole Dorei Butain kanssa, vaan Kenmarun lähettämiä nuuskijoita. Hän on käskenyt tuoda minut elävänä vai mitä?", Hebira kysyi, kun jäljittäjät saapuivat paikalle. Odottamatta vastausta Hebira valmistautui otteluun. Hän oli koko ajan olettanut, että Kamuin läsnäolo säästäisi hänet. Näillä kahdella oli pakko olla jotain hyvin erikoista, jotta he kykenivät jäljittämään Käärmettären kaiken sen jälkeen. "Anteeksi, että aiheutan vaivaa, mutta nämä on pakko tappaa ennen kuin he kertovat Kenmarulle missä olen", Hebira sanoi. Hänen kylmät silmänsä katsoivat tulijoihin. "Kenmaru saa rangaistuksensa, kunhan saan hänet käsiini", tyttö uhosi ja oli huomattavasti tavallista enemmän varuillaan. Dorei Butai alkoi ärsyttää tyttöä, joka unelmoi järjestön kukistamisesta. Hän halusi takaisin omaan kyläänsä, jotta voisi saada mukaansa joukon ninjoja, joiden avulla kukistaa koko järjestö. Käärmettären lapsellisuus oli joskus suorastaan suloista.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6478Viesti Southpaw »

"Ding ding! Bingo!" paikalle tuleen kaksikon naispuolinen jäsen, Mai vastasi Hebiran sanoihin pirteästi, tarkoittaen sitä, että Hebira oli arvannut oikein. He tosiaan olivat Kenmarun lähettämä tiimi. Käärmetytön kuitenkin lisätessä, että Kenmarulla ei tulisi olemaan kovin mukavat oltavat kunhan saisi miehen käsiinsä, Mai virnisti ilkikuriseen sävyyn.
"Jos kerran haluat saada hänet käsiisi niin miksi et sitten tulisi meidän kanssamme? Voimme helposti toteuttaa toiveesi ja viedä sinut Kenamrun luokse", Mai virnuili, kyseenalaistaen Hebiran logiikan tällä tavalla. Jos tämä niin kovin halusi päästä Kenmarun luokse ja kurittaa tätä, niin miksi taistella häntä ja Takaa vastaan kun he voisivat helposti toteuttaa tytön toiveen. Mitä Mai ei kuitenkaan kertonut, oli se seikka, että heidät oli lähetetty tänne nimenomaan noutamaan Hebiraa, sillä Kenmaru odottaisi valmiina vangitsemaan tytön jos he onnistuisivat.

Taka
Hp: 50
Ch: 100
Nopeus: 7

Mai
Hp: 50
Ch: 100
Nopeus: 7
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6480Viesti LordVonKwaak »

"Ymmärrän toki et ottaa itsetuntoon jos ei saa tyttöä tulemaan vaikka kuinka yrittää", Kamui hymyili asiakaspalvelijan hymyään. "Mut et palkkaa muita tekemään työn puolestaan? Kait nyt ittekin tajuutte kuinka creepyltä toi kuulostaa."
Vaikka ei olisi mitään sanottavaa, Kamuille oli opetettu, ettei vihollinen saanut määrätä tahtia. Taistelu tai suunsoitto, kokonaisuus piti pitää omissa käsissä. Tästä huolimatta nuorukaisen hymy tuntui hyytyvän, mikä näkyi sen muuttumisessa väkinäiseksi.
"Mut tiiätteks, tää on toinen kerta ku tunnen itteni kolmanneksi pyöräksi..." Yrityksestä huolimatta Kamui ei enää saanut äänestään kätkettyä ärtymystä. Vihaa se ei ollut. Nuorukainen vain tunti itsensä loukatuksi kaikkien kiinnittäessä huomionsa Hebiraan. Mikä teki tytöstä niin erikoisen? Kamui ei syyttänyt miten hänen siskonsa sai suurimman osan huomiosta: vaikka tämä oli sisaruksista nuorin, tämän kyvyt olivat pelottavat. Vaikka tunsikin pientä kateutta, Kamui ei voinut kieltää asiaa - itseasiassa hän oli jopa kopioinut pari tekniikkaa nähtyään sisarensa kehittelevän niitä.
Mutta Hebira? Käärmeitä ja happoa. Professoriin verrattuna tämän käärmeet olivat sisiliskoja. Verilinjakaan ei ollut mitään erikoista, varsinkaan jos vertasi Kamuihin!
"Saatte yhden mahdollisuuden miettiä, tulla järkiinne ja häipyä." Poika hillitsi itseään hyvin, mutta ei kokonaan, lopputuloksena kuulostaen jurolta. "Muussa tapauksessa näytän teidän palvomalle käärmetytölle miten Iwan eliitti hoitaa ongelmat."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6482Viesti Piisamirotta »

Mai osasi käyttää suutaan. Luultavasti monellakin tapaa, mistä Hebira sen tiesi. Käärmetär kuitenkin hymyili ja vastasi: ”Koska en ole vielä tarpeeksi voimakas, vaikka se on ärsyttävää myöntää. En käytä lääkkeitä voimistaakseni itseäni, joten minulta menee kauemmin voimistua kuin häneltä.” Kamuin kuitenkin puuttuessa peliin Hebira suuttui ja päästi raivonsa valloilleen. Ei Kamuille, vaan tälle kaksikolle. Kamuin sanoessa, että kaksikko saisi yhden mahdollisuuden miettiä ja tulla järkiinsä Hebira kehitti itselleen äkkiä hännän ja oli huomattavasti nopeampi kuin hetki sitten. Hän oli pienessä hetkessä liikkunut hyvin lähelle Kenmarun palkkaamia henkilöitä. ”Ei mitään mahdollisuuksia tai mietintöjä! Futton: Sen'ei Tajashu!”, Hebira huusi lähettäen Maita kohti useita käärmeitä ja samalla iski toiseen Kenmarun lähettämään henkilöön nyrkillään. Hän otti valtavan riskin hyökätessään ja luultavasti Kamui löi käden naamalleen, mutta Hebira oli lopen kyllästynyt Kenmaruun ja tämän epätoivoiseen yritykseen kaapata hänet. Tyttö halusi hoitaa nämä kaksi pois päiviltä nopeasti. ”Lähetän teidät Kenmarulle palasina, ehkä hän miettii kaksi kertaa ennen kuin yrittää saada minut käsiinsä”, Käärmetär uhosi. Tytöstä näki jonkinlainen palo, ikään kuin hän haluaisi taistella. Oli myös selvää, että hänen kätensä alkoivat olla parantuneet. Kamui oli täysin oikeassa, että Hebiran käärmeet olivat sisiliskoja verrattuna professorin käärmeisiin, mutta väärässä siinä, etteikö Hebira olisi erikoinen. Hebiran keho oli jostain syystä erilainen kuin normaalit kehot. Sille ei ollut oikein syytä, tai ehkä syys oli tytön historiassa, jota kukaan ei tiettävästi tiennyt. Luultavasti hyvin kokenut lääkäri osaisi päätellä asian, oli luonnollista, että Kamui näki Hebiran eri valossa.


Hebira
Hp: 50
Ch: 109
Nopeus: 9 (19 käärmeen häntä tekniikan avulla tämän vuoron)

//Futton: Sen'ei Tajashu Meihin, damage: 50, Futton: Kairiki Muso, B-taso Takaan, damage: 17

Pawi, vastaan teijän tehtävään huomen. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6485Viesti Southpaw »

"Ymmärän hyvin miksi", Taka vastasi Kamuin sanoihin kun tämä huomautti tuntevansa itsensä ylimääräiseksi.
"Oon koko ajan yrittännyt sanoa pomolle, että tossa typykässä ei oo mitään erikoista, mutta kuunteleeko kukaan? Ei. Aivan kuin puhuisi seinille", Taka tuhahti, kuulostaen lähes turhautuneelta. Oli selvää, että mies oli tullut Mein mukana paikalle vain koska siitä hänelle maksettiin. Jos hän olisi itse saanut päättää, olisi hän ollut missä tahansa muualla. Kun Hebira sitten kävi hyökkäykseen, samalla julistaen kovaan ääneen että vastustajille ei annettaisi mahdollisuutta Mai lähetti itseään kohti suunnattua käärmehyökkäystä kohti sähkövarauksella tehostetun fuumashurikenin, joka hetkessä katkaisi lähestyvien happokäärmeiden päät, tehden hyökkäyksestä tehottoman. Sillä välin Taka puolestaan oli ehtinyt ohjata kuumana ja kirkkaana hohtavaa chakraa käsiinsä ja kohotti ne suojaksi Hebiran lyönniltä. Tekniikka ei suojaisi Takaa lainkaan, mutta lyödessään Hebira samalla vahingoittaisi itseään, kiitos tekniikan tuottaman kuumuuden.

Taka
Hp: 50
Ch: 93
Nopeus: 7
Muuta: 10p shakuton, edut chakramiinuksessa
*Shakuton: Tojiru no jutsu, tekee 17 dmg Hebiraan jos ei pysäytä lyöntiä

Mai
Hp: 50
Ch: 71
Nopeus: 7
Muuta: 10p nin-kenjutsu, edut chakramiinuksessa
*Fuuma Shuriken no jutsu, suojas 47 dmg

[Jos Hebira siis vie ton lyöntinsä loppuun niin se ottaa samalla 17 dmg. Jos taas Hebira pysäyttää lyönnin ennen ku osuu niin saat mun puolesta chakrat takasi. Otan daman tosta lyönnistä vasta seuraavalla vuorolla kun tiedän viekö Hebira lyöntinsä loppuun vai ei.]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6486Viesti LordVonKwaak »

Hebiran syöksyessä hyökkäykseen Kamuin teki mieli huutaa. Natiaisesta asti tähän iskottettu koulutus kuitenkin kumosi moiset aatteet, sillä liittolainen oli liittolainen, oli tästä hyötyä kuinka paljon tai vähän tahansa. Hetken Iwalainen mietti kiihdyttämistä käärmettären rinnalle, mutta jätti asian sikseen. Hebiran unohtaessa kaiken muun nähdessä omien tavoitteidensa olevan askelen lähempänä toteutumista, Kamui varmisti vielä kertaalleen, ettei yhä uupuva yakuzalainen olisi heti nurkan takna valmiina suolaamaan heitä kaikkia.
"Miettimällä säästyisi monelta..." Kamui mutisi iskiessään kätensä yhteen ja katseilta suojassa kämmenissä sijaitsevat suut ryhtyivät työhön. "Luulin et vaihtolämpönen tarkoittaa ympäristön mukaan lämpiävää, et nollasta sataan kiihtyvää. Tjaah..."
Aikaisempi Dorei Butain jäsen oli onnistunut vaihtamaan Kamuin ja Hebiran mielet keskenään, joten Iwalainen oli aikonut lopettaa ottelun lyhyeen. Kage Bunshin, nopea syöksy ja viholliset olisivat ensin pitistyneet maatavasten, jonka jälkeen syöksyneet ilmaan toisen räjähdyksen seurauksena. Jos nämä olisivat viellä olleet hengissä, Hebira olisi voinut viimeistellä nämä näiden tippuessa. Tehokasta ja niin yksinkertaista - vaan ei enää.
Hetken aikaa Iwalainen mietti iskevänsä kaikkia kolmea kuitenkin. Hyökkäys yllättäisi viholliset varmasti. Ajatus tyrmäytyi kuitenkin nopeasti, sillä Hebira voisi jopa kuolla, eikä kaksikolla ollut edes varaa loukkaantua yakuzalaisen pelossa. Iwalainen ei kuitenkaan syyttänyt Hebiraa vaan itseään: maallensa Bakuton ja Kibaku Nendo olivat kuin tykistö. Hyviä raivaajia ja viimeistelijöitä, omien tappajia jos keskitys osuisui väärään kohtaan. Huolimatta kaksiteräisyydestä Mirithi oli onnistunut toimimaan niin ryhmässä kuin soolonakin. Ajatus jäädä toiseksi moiselle ei hivellyt nuorukaisen omaatuntoa.

Hp: 50
Ch: 167
Nopeus: 9
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6488Viesti Piisamirotta »

Hebira ei ikinä ollut nähnyt nin-kenjutsua, joten hänen hämmästyksensä oli suuri, kun toinen torjui hänen tekniikkansa pelkällä fuumashurikenilla. Käärmetär jatkoi lyöntinsä loppuun perääntyen nopeasti, sillä toisella oli normaalista poikkeava tulikyky, jollaista Hebira ei ollut myöskään ennen nähnyt. Tyttö toivoi, että hänellä olisi suunnitelmiaan tekniikoita käytössä, mutta se oli pelkkää toivetta. Käärmetär ei saisi näitä tekniikoita erittäin pitkään aikaan käyttöönsä. Hänen oli opeteltava käyttämään sitä mikä hänellä oli. Tällä kaksikolla oli voimakkaita kykyjä, joihin oli vastattava niiden mukaisesti. Hebira kehitti suunnitelmaa. Hän ei voinut hyökätä, kuten halusi. Hänen oli muutettava lähestymistapaa. Hän oli ottanut nyt jo sen verran etäisyyttä, että voisi käyttää erästä suosikkitekniikkaansa, mutta hän ei ehtinyt tehdä sitä ennen kuin vastustajat jo tekivät mitä tekivät.


Hebira
Hp: 33
Ch: 106
Nopeus: 9 (19 käärmeen häntä tekniikan avulla myös tämän vuoron)


//Hebira otti damagen, Taka voi myös ottaa sen 17dmg. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6506Viesti Southpaw »

Heibran vietyä lyöntinsä loppuun, Taka otti naiseen hieman etäisyyttä ja vilkaisi sitten Kamuita, joka näytti Hebiran tavoin oevan valmis toimimaan. Hän ei kuitenkaan ollut nähnyt Kamuin tekevän vielä mitään, joten Taka päätti pitää Kamuita vain silmällä, jotta tämä ei pääsisi yllättämään Hebiraan keskittyvää Maita. Ja Mai todella keskittyi. Takan ehdittyä ottaa etäisyyttä, Mai oli jo syöksähtänyt Hebiran vierelle ja pyrki iskemään sähkötekniikalla voimistetun kunain tämän kasvattamaan häntään. Sähkökunain tarkoituksena oli lamaannuttaa Hebira, mutta kiitos tytön nopeuden, tekniikka luultavasti vain hidastaisi tätä, jolloin Main olisi helpompi pysyä Hebiran perässä.
"Tsk tsk tsk", Mai naksautti kieltään ja heilutti sormeaan liitoitellun toruvan näköisenä Hebiralle.
"Tiedän, että Taka on komeampi kuin se rakas Kenmarusi, mutta hän on minun joten pidä näppisi erossa typy", Mai sanoi sitten ja heitti kolme räjähdekunaita kohti Hebiraa.

Taka
Hp: 33
Ch: 93
Nopeus: 7
Muuta: 10p shakuton, edut chakramiinuksessa

Mai
Hp: 50
Ch: 59
Nopeus: 7
Muuta: 10p nin-kenjutsu, edut chakramiinuksessa
RL: 7/10
*Sähkökunai, 10 dmg ja -4 nopeutta kahdeksi vuoroksi
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6518Viesti LordVonKwaak »

Mirithin ylistykset yhä korvissa ärsyttävästi soiden Kamui huomasi yrityksen päättä ottelu lyhyeen yhdellä yllättävällä hyökkäyksellä jäävän turhaksi. Hebira ja yksi vihollinen nujakoivat kunnolla, toisen piteässä Iwalaista silmällä, vesittäen mahdolliset yllätykset.
Ensin Kamui huokaisi, mutta hymyili heti perään maireasti. 'Hasegawa oli oikeassa.'
Puristaen kätensä nyrkkiin Kamui nosti ne kuin näytille. Avatessaan kätensä nyrkistä niissä olevat suut putkauttivat esille neljä saviolentoa. Kaksi lintua pyrähtivät heti lentoon, kahden maahan pudonneen tuhatjalkaisen kaivautuessa maan alle. Linnut jäivät kiertelemään Kamuita, tuhatjalkaisten mönkiessä katseilta piilossa maan alla. Kysymättä Iwalainen oli paljastanut korttinsa, mutta näytti yhtä itsevarmalta kuin aina ennenkin: vihollinen sai valita hyökkäyksen tai puolustuksen välillä, lopputulos olisi silti yksi ja sama.
'Hiiteen vanhat sukkeluudet! Tomuiset legendat olivat kenties ansainneet paikkansa silloin joskus, mutta näitä kopioimalla pystyi parhaimmillaankin ylltämään vain näiden tasolle. Miksi rajoittaa itseään, kun voisi yhtähyvin kokeilla omia kykyjään ja näyttää missä vanhat legendat epäonnistuivat?'

Hp: 50
Ch: 143
Nopeus: 9
*Mukade (B) x2, tehty viimevuorolla
*Tori (B) x2



// Meh, tiedän et seuraava on S, mut silti jotenkin statsiero inhottaa. Eihän kaikkien tehtävien vaikeita kuulu ollakkaan, but still...
Doh, pääseepähän kokeilemaan vähän näyttävämpiä tyylejä //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6519Viesti Piisamirotta »

"Vitun ämmä!", Hebira huusi. Hän oli kertakaikkiaan ärsyyntynyt toisen hyökkäyksestä, joka osui. Samassa kuitenkin Käärmettären suusta tuli suoraan toisen keskivartaloon voimakas happoammus, joka täydellä voimalla osuessaan sulattaisi toisen ihoa melko varmasti vanhalta kääkältä näyttäväksi, eikä kukaan pitäisi tätä enää viehättävänä, ainakaan keskivartalon kohdalta. Tämän jälkeen Hebira otti etäisyyttä kaikin voimin ja valmistautui torjumaan mahdolliset etäisyyden ottamisen estämiset. Oli monia tekniikoita, joilla tilanteesta olisi selvinnyt minimivahingolla, mutta Käärmettärellä ei ollut monia näistä jutsuista. Lisäksi hänellä ei ollut kokemusta tekniikoiden käytöstä. Oli kerrassaan ihme, että hän kykeni viime taistelussa näyttämiinsä kykyihin. Hebiran onni oli se, että hänellä oli niin paljon chakraa vastustajaan verrattuna, että hän kykeni tekemään tällaisia temppuja. Hebira järkeili tässä, että jos toinen käytti asetta torjumaan hänen jutsunsa aikaisemmin, nyt ase tuskin ehtisi hyökkäyksen tielle.


Hebira
Hp: 23
Ch: 83
Nopeus: 9 (15 käärmeen häntä tekniikan avulla myös tämän vuoron)


//Nopeudesta miinustettu tuo 4.
Damage Santama no jutsusta Maihin: 25-32
Tulee suurin piirtein samaan aikaan ku Main kunaihyökkäys. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6527Viesti Southpaw »

Taka seurasi kuinka Kamui teki kaksi maahan kaivautuvaa savituhatjalkaista ja lisäksi vielä räjähdelintuja, jotka kuitenkin jäivät kiertelemään miehen itsensä ympärille, sen sijaan, että olisi ohjannut ne nyökkäämään häntä kohti. Tämä jätti Takalla vain kaksi vaihtoehtoa, joko jäädä odottaman tuhatjalkaisia ja pysyä puolustuskannalla taikka hyökätä Kamuita vastaan suoraan. Miehen ei tarvinnut harkita pitkään päätyäkseen jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Nopeasti tämä muodosti ympärilleen useita ilmassa leijuvia valopalloja, jotka ohjasi lopulta liitämään ilman halki kohti Kamuita. Jo kaukaa tämä voisi tuntea valopalloita hehkuvan kuumuuden, joka paljasti jo ennen osumaa, että täydellinen osuma tulisi olemaan hyvin kivulias.

Sillä välin Mai oli hädin tuskin saanut saatettua oman hyökkäyksensä loppuun kun hän jo sai Hebiran happoammukseta, tytön ehdittyä reagoimaan hänen hyökkäykseensä. Nainen ei ehtinyt tehdä elettäkään torjuakseen tekniikkaa millään tavalla. Osuma sai naisen ihon kirvelemään lähes sietämättömästi, mutta tietäen että Hebira tuskin lopettaisi ennen kuin he perääntyisivät tai makaisivat hengettöminä maassa, Mai jatkoi hyökkäystään kutsumalla seuraavaksi käteensä miekan. Muodostaen miekkaan sähköstä koostuvan chakraterän, hän viilsi nopean iskun viistosti Hebiran keskivartalon poikki, tavoitteenaan saada edes toinen tämän käsistä käyttökelvottomaksi.

Taka
Hp: 33
Ch: 68
Nopeus: 7
Muuta: 10p shakuton, edut chakramiinuksessa
*Shakuton: Kajosatsu, 39 dmg

Mai
Hp: 18
Ch: 32
Nopeus: 7
Muuta: 10p nin-kenjutsu, edut chakramiinuksessa
RL: 7/10
*Miekkatekniikka, 39 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6531Viesti LordVonKwaak »

"Päättäväistä. Päättäväistä, mutta vaillinaista", Kamui suoritti käsimerkin ja Kage Bunshin ilmestyi tämän vierelle. Vihollisen haaste oli nuorukaisen mieleen. "Otappas siis mallia Iwan eliitistä!"
Kamui nosti vasemman kätensä kämmenen kohti vihollista ja tämän hyökkäystä. Kämmenessä oleva suu avautui paljastaen piipun, joka työntyi hivenen edemmäs. Käden ollessa sopivassa asennossa rekyyliä varten muuta ei tarvittukaan ja samassa ilmaa halkoi räjähdys. Paineaalto iski Shakutonin sammuksiin, vyöryen päin Takaa, iskien tältä jalat alta ellei mies osaisi olla varuillaan.
Keskittymättä suuremmin perustavanlaatuisimpaan hyökkäys jutsuunsa Kamui katsoi toisaalle ja ohjasi toisen tuhatjalkaisensa hyökkäämään. Mai oli juuri viiltänyt miekallaan Hebiraa, kun maasta tämän edestä työntyi esiin tuhatjalkainen. Edes yrittämättä kietoutua räjähde laukesi yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin. Normaalisti kummatkin kunoichit olisivat tunteneet räjähteen voiman nahoissaan, mutta kuin luonnon lakeja uhmaten räjähde ei ollut vahingoittanut takanaan olevaa Hebiraa. Normaalisti joka suuntaan leviävä räjähdys suuntautuikin vain Maita kohti, iskien tätä sitäkin suuremmalla voimalla kaiken voiman keskittyessä kunoichiin pelkän ympäriinsä leviämisen sijaan.
'Tää olis niin paljon helpompaa jos toi ottais mun räjähteitä mukaansa' Kamui tuhahti mielessään. Räjähdyksien nostattama tuuli ja tomu tanssivat ympäriinsä, mutta ne eivät Iwalaista haitanneet sen enempää kuin korvat lukkoon lyövät ääniaallot. Tottuneelle se oli arkipäivää, vaikka sivulliselle tuomionpäivä saattoi olla osuvampi kuvaelma. 'Sopeutuis hyvin käärmeiden sekaan... Pittäis varmaan ottaa puheeksi?'

Kamuin luotua Kage Bunshinin se oli aloittanut käsimerkkien tekemisen. Oikean räjäyttäessä hyökkäyksen ja keskittyessä sitten toiseen viholliseen, klooni suoritti käsimerkkinsä loppuun ja iski kätensä maahan. Main viiltäessä ja tuhatjalkaisen noustessa maa Takan alla ja ympärillä räjähti, nostattaen miehen ja aimo lohkon metsää mukanaan taivaan tuuliin. Tuhatjalkaisen napakkaa pamahdusta tuskin edes kuuli kloonin laukaiseman maassiivisen räjähdyksen jyrinän seasta. Oli Taka menettänyt tasapainonsa aiemmin taikka ei, sen merkitys oli varsin pieni maan itsensä tuntuessa hylkivän tätä.
Tomun ja maan alkaessa sataa taivaalta klooni hymyili. Linnut kiertelivät yhä Kamuita ja toinen tuhatjalkainen oli asemissa maan alla viitisen metriä Maista länteen. Dorei Butai sai aliarvioida hänet niin useasti kuin tahtoivat Hebiran pyöriessä pakkomielteenä näiden mielissä: mitä enemmän nämä lähettäisivät shinobejansa, sitä enemmän Kamuilla olisi astuinkiviä mistä ponnistaa yhä korkeammalle.


Kamui
Hp: 50
Ch: 16
Nopeus: 9
*Tori: 2, Mukade: 1
*Kage Bunshin
*Bakuretsu genkotsu via Masamune, dmg 55 (räjähdys tuskin siitä välittäis, mut voi laskea et Shakuton vähensi tehoa thus se miinus tästä ja loput Takaan)
*Mukade (B) + Mokuhyou bakuha (B), dmg 36 Maihin

Kage Bunshin
Hp: 1
Ch: 30
Nopeus: 9
*Tsuchi Bakuha, dmg 50 Takaan (ja kaikkeen mitä se kenties on ehtinyt luoda vierellensä ekan räjähdyksen osuman jälkeen). Muodon kautta ei varoita räjähdyksestä ja syöksyee suoraan ylöspäin, joten sivuille ei tipu yhtä paljon maa-ainesta - ja Taka lentää sitäkin korkeammalle :D
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6532Viesti Piisamirotta »

Hebira oli niin tottunut siihen, että hänen kätensä yritettiin aina saada käyttökelvottomaksi. Tuntui siltä, että hänellä ja Orochimarulla oli jotain yhteistä. Käärmetär kutsui kuitenkin hihastaan suuren käärmeen, joka torjui iskun suurimman vahingon kietoutumalla tytön ympärille. Tekniikkaa ei voisi normaalisti käyttää tällä tavalla, mutta tilanne salli sen erinomaisesti. Ennen kuin käärme ehti puristaa Hebiraa, se sai todella voimakkaan iskun itseensä ja katosi. Hebira kärsi myös vahinkoa, mutta hänen kätensä oli täysin kunnossa. Savupommi räjähti ja Hebira oli poissa Main näköalasta. Savun hälvennyttyä Hebira näkyi melko kaukana ja näytti valmistautuvan lopettamaan taistelun siihen. Oli selvää, että käärmetär oli kehittynyt, mutta hän tarvitsi vielä paljon oppia strategiassa. Sitä he tulisivat tarvitsemaan myöhemmin.


Hebira
Hp: 12
Ch: 63
Nopeus: 9 (15 käärmeen häntä tekniikan avulla myös tämän vuoron)

//Asetekniikka torjuttu Assai Hebi no jutsulla, joka tehty itseen, muttei ehtinyt puristaa. Torju 28dmg.

Jos ei käy ni voin toki tehdä Sen'eijashun tuplana, joka on täysin mahdollista, eikä maksa ku yhden chakran enemmän. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Mutka (Ax3)

Viesti: # 6548Viesti Southpaw »

Taka sai huomata hyökkäyksensä osuvan yhteen yhden räjähteen kanssa ja hetken miehen silmiin näytti siltä, että hyökkäykset torjuisivat toinen toisensa. Takan yllätykseksi Kamuin räjähde osoittutui kuitenkin voimakkaammaksi ja jatkoi hieman heikentyneenä matkaansa kohti häntä, jättämättä muita vaihtoehtoja kuin kestää osuma ja jatkaa sitten taistelua. Ennen kuin Taka ehti kuitenkaan tehdä seuraavaa siirtoaan Kamui yllätti hänet Tsuchi bakuhalla. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta tuleva tekniikka lennätti Takan korkealle ilmaan, mistä tämä lopulta tippui elottomana maahan.

Sillä välin Main isku oli tullut Hebiran torjumaksi ja tämä valmistautui juuri jatkamaan hyökkäystään kun maan alta esiin työntyvä tuhatjalkainen yllättäen ilmestyi. Nainen ei ollut lainkaan osannut odottaa, että Kamui saattaisi puuttua hänen ja Hebiran välienselvittelyyn joten hyökkäy pääsi osuaan koko voimallaan. Räjähdys lennätti Main pitkän matkaa taaksepäin, minne tämä lopulta jäi makaamaan tajuttomana.

Taka
Dead

Mai
Tajuton

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”