Ei paluuta (AAA)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6243Viesti LordVonKwaak »

Yakuzalaisten tuumiessa Kamui käytti tilaisuutta hyväksi ja jäikistyi hetkeksi. Kagura Shingan ei toki ollut kaikessa voimassaan ilman käsimerkkiä ja silmien sulkemista, mutta kokeneelle luppoaika riitti kompensoimaan moiset pikkuseikat. Iwalainen halusi vain varmistaa montako vihollista oli, jättivätkö nämä klooneja väijyyn - sekä sen, että nämä tosiaan olivat ainoat. Sade oli luonut arvaamattoman tekijän ja jos näiden pomo ei ollut pysähtynyt kuten alamaisensa, tämä saattaisi paukkia paikalle.
Mitään sen suuntaista ei kuitenkaan tuntunut ja vihollinenkin tuli esiin.
"Päinvastaisella kuten te, vaikka silti samalla." Kamuista asetelma oli yhä nurinkurinen. He väijyivät yakuzalaisia kuin parhaatkin maantieryövärit. "Te ootte menos Roudan maahan tappamaan, mut ette, jos tapan teidät ensin. Hmph, näin ääneen sanottuna mää kuulostan rikolliselta tässä..."
Olkiaan kohauttaen Kamui kohensi asentoaan ottaen samaisen aennon, jonka oli nähnyt veljensä käytössä useasti: lähitaistelijan puolustus asennon, jossa toinen jalka ja toinen käsi olivat edempänä kuin vastaparinsa, jotka pysyivät lähellä keskivartaloa.
"Samapa tuo." Kuulustelija kiinnitti taas huomion itseensä, antaakseen Hebiralle tilaisuuden tehdä mitä halusi. Teki tyttö mitä teki, Iwalainen antoi aloitusvuoron yakuzalaisille. Kohteen eliminoiminen kerralla oli helpompaa jos pääsi hyödyntämään tämän omaa varomattomuutta. 'Kuoleman kauppiaita me kaikki ollaan kuitenkin. Vain hyötyjät ja kärsijät muuttuu.'

Hp: 50
Ch: 187
Nopeus: 9
*Kagura Shingan (C), varmisti kohteet
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6248Viesti Piisamirotta »

Hebira liikkui niin ääneti puissa kuin vain kykeni. Yakuzalainen oli käyttänyt termiä "te", se saattoi viitata useampaan tai yhteen henkilöön, Hebira ei voinut olla varma, joten hänen oli pakko olettaa, että kaksikko oli varma siitä, että Hebira oli paikalla. Hänen oli siis pakko estää näitä tietämästä missä oli, jotta hän voisi iskeä juuri oikeaan aikaan. Tyttö kehitti strategiaa ja tuli taas keksineeksi ideoita muutamiin jutsuihin, mutta niiden kehittäminen vai naurettavasti aikaa, jota hänellä ei yksinkertaisesti ollut. Oli pakko valita ne tärkeimmät ja jättää siistit, mutta tarpeettomat muille. Tyttö oli nyt eri suunnalla kuin Kamui, joten heihin ei voisi iskeä yhdellä ja samalla jutsulla ellei ollut jotenkin erikoinen ninja.

Hebira
Hp: 50
Ch: 145
Nopeus: 7
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6258Viesti Southpaw »

Kamuin kertoessa yllättävän rehellisesti, millä asialla oli Ataru ja Suika vilkaisivat toisiaan nopeasti. Kahdestaan he olisivat ehkä helposti selvinneet Kamuista, mutta heidän oli oltava varuillaan tämän seuraisen vuoksi, sillä ennen kuolemaansa heidän sensorinsa oli ehtinyt aistia Kamuin seurassa toisenkin chakran.
"Sinä suojaat selustani", Suika päätti lopulta ja astui askeleen lähemmäs Kamuita, samalla rystysiään rusauttaen. Ataru nyökkäsi ja otti etäisyyttä ystäväänsä niin, ettei heihin voisi osua niin helposti yhdellä tekniikalla. Sillä välin Suika puolestaan kävi hyökkäykseen Kamuita kohti.
"Olen pahoillani kamu, mutta käskyt on käskyjä. Jos olet tosiaan täällä aiheuttamassa ongelmia, meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin hankkiutua sinusta eroon", Suika totesi, joskin virnisti innokkaasti samalla kun alkoi tehdä käsimerkkejä. Siitä oli jonkun aikaa kun ex-ninja oli viimeksi päässyt taistelemaan kunnolla, joten tästä voisi tulla hauskaa. Saatuaan käsimerkit valmiiksi Suika puhalsi suustaan vesiammukselta näyttävän pallon kohti Kamuita. Ulkonöstään huolimatta tämä vesiammus ei kuitenkaan ollut sitä miltä näytti. Osuessaan ammus nimittäin hajoaisi oitis liisterimäiseksi aineeksi, joka estäisi Kamuita liikkumasta niin nopeasti kuin normaalisti.

Ataru
Hp: 50
Ch: 100
Nopeus: 7
Muuta: 6p laava, 4p maa, +5ch/vuoro

Suika
Hp: 50
Ch: 93
Nopeus: 7
Muuta: Hozuki, 10p vesi, edut chakramiinuksessa
*Suiton: Mizuame Nabara, hidastaa kohdetta -15
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6260Viesti LordVonKwaak »

Kaksikko jakautui, mikä ei miellyttänyt Kamuita. Toki näihin osuminen yhtäaikaa olisi nyt piirun verran vaikeampaa, mutta se oli vain odotettavissa. Enemmän Iwalainen pelkäsi, että nämä voisivat tukea toisiaan niin, että aina jomman kimppuun hyökätessä saisi vastaansa kaksinkertaisen tulivoiman.
"Äh, älä huoli turhia." Kamui hymyili vastaukseksi, toisen suorittaessa käsimerkkejä. "Ei sul jää aikaa potea huonoa omatuntoa, ku kuoppaan sut kaveris kanssa tohon puun juureen."
Suikan vetäessä henkeä Kamui kyyristyi, jännittäen lihaksensa äärimmilleen. Vihollisen ampuessa vesiammuksen Iwalainen syöksähti eteenpäin kuin tykin suusta ammuttuna, syöksyen ammuksen ali aivan sen sylkeneen shinobin eteen, kohottaen toisen kätensä tarttuakseen tätä kaulasta.
Tämä ei ollut virallinen tehtävä, joten sitä ei tarvinnut hoitaa siististi. Vesi oli elementtinä maan tapaan pätevä niin kaukaa kuin läheltäkin, joten varomaton lähestyminen voisi kostautua nopeasti, puhumattakaan, jos vihollisen toveri pystyisi puuttua asiaan. Saatuaan kerrankin vapaat kädet Kamui hyväksyi riskit ja meni sen mukaan mihin eniten luotti: itseensä.

Hp: 50
Ch: 157
Nopeus: 9
*Shunshin (B)
*?


// Kamui on tarraamassa kurkusta kiinni, mutta Suika ehtii reagoida ennen sitä, eli Kamui ei pysähtynyt, vaan perus anime slowmotion toimintakohtaus //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6263Viesti Piisamirotta »

Kaksikon ottaessa etäisyyttä toisiinsa Hebira teki itsestään kloonin. Hän itse vaihtoi paikkaa kloonin jäädessä siihen missä hän oli ollut. Äkkiä ilmassa räjähti savupommi ja Hebiran klooni oli maassa Atarun ja Suikan välissä. Samaan aikaan kun Kamui teki hyökkäyksensä, Hebiran klooni lähetti hihastaan suuren käärmeen kietoutumaan Atarun ympärille. Kaksikolla ei ollut mitään syytä olettaa, että Hebira olisi klooni, sillä tämä tuntui tukevan Kamuin hyökkäystä, ikään kuin iskien nähtyään tilaisuuden tulleen. Toisaalta kaksikko voisi olla vainoharnainen ja ajatella, että kaikki olivat klooneja, joka toimisi Hebiran eduksi tämän tarkkaillessa tilannetta kauempaa piilostaan. Hän mietti mitä tehdä, kaikki riippuisi siitä miten kaksikko hoitelisi tämän hyökkäyksen.


Hebira
Hp: 50
Ch: 126
Nopeus: 7
Savupommit: 2 jäljellä
*Käärmeklooni
*Assai Hebi no jutsu Ataruun, damage: 28 ja jos ei tee mitään ni jatkuu ens vuorol samal damagel. Murskaa hyvin todennäköisesti luita, jos onnistuu.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6270Viesti Southpaw »

Suika näytti hetken ajan olevan vaikuttunut nähdessään Kamuin väistävän hänen vesiammuksensa ja jatkavan sitten matkaa kohti häntä, käsi ojossa. Oli selvää, että vastustaja tavoitteli osumaa ja luultavasti nopeaa päätöstä taistelulle, mutta Suika ei kuitenkaan hätääntynyt. Sen sijaan hän päästi Kamuin iskun osumaan, mutta sen sijaan että isku olisi paiskannut Suikan kauemmas tai muutenkaan vahingoittanut miestä, Kamui saisi huomata kuinka Suikan pää hajosi vedeksi kuin vedellä täytetty ilmapallo, sillä seurauksella, että Kamuin hyökkäys meni vain vaarattomasti Suikan läpi.

Sillä välin Atarun huomio kiinnittyi savupommiin joka lensi yllättäen hänen ja Suikan väliin. Savupilven ilmestyminen sai laavankäyttäjän miettimään nopeasti seuraavan siirtonsa joten samalla hetkellä kun Hebiran klooni meni savun suojissa Suikan ja Atarun väliin, Ataru itse puolestaan käytti tilaisuuden puolustautumiseen, sillä olisi itse vastustajan asemassa käyttänyt savuverhoa yllätyshyökkäyksen tekemiseen. Kun savu lopulta siis alkoi hälvetä, Hebiran klooni saisi huomata että Ataru oli luonut ympärilleen laavakuvun ja kovettanut sen kovaksi laavakiveksi, joka sieltä täätä hehkui vielä punaisena kuumuuden johdosta. Kloonin lähettämä käärme sen sijaan oli kietoutunut Atarun sijaan kuvun ympärille ja alkanut vähitellen puristaa otettaan sillä seurauksella, että laavakivestä muodostettu suoja alkoi vähitellen halkeilla ja murentua sen otteessa. Lyhyen hetken aikana jonka Ataru kuitenkin ehti olla poissa näkyvistä kuvun sisällä, Ataru oli luonut itsestään kloonin ja jättänyt sen jälkeensä sillä välin kun oli itse kaivautunut maan alle.

Ataru
Hp: 50
Ch: 83
Nopeus: 7
Muuta: 6p laava, 4p maa, +5ch/vuoro
*Laavakupu, suojas 28 dmg
*Klooni 1/1
*Shinju Zanshu

Suika
Hp: 50
Ch: 85
Nopeus: 7
Muuta: Hozuki, 10p vesi, edut chakramiinuksessa
*Suika no jutsu, suojaa 8 dmg

[Suojauduin Kamuin iskulta C-tason tekniikalla kun en tienny oliko tolla kysymysmerkkinä merkatulla tekniikalla varsinaista damaa. Jos oli niin sano ja muokkaan numerot sen mukasesti]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6271Viesti LordVonKwaak »

Kamuin käden napatessa vihollista kaulasta tämän ote kaapaisi tyhjää kohteen muuttuessa vedeksi. Poika hämmentyi käänteestä, mutta jäämättä toimettomaksi päätti räjäyttää kaiken edessään - varmuuden vuoksi.
Vihollinen ei ollut klooni eikä illuusio, sen Iwalainen oli varmistanut ennen hyökkäystä. Näin ollen tämän kyky hajota vedeksi saattoi olla kuten professorin ja Hebiran käärme kyvyt, minkä vuoksi Kamui olikin päättänyt hajoittaa miehen kokonaisuudessaan. Hän oli aikonut kiinnittää tämän huomion iskulla kaulaan ja ampumalla tätä myrkytetyllä neulalla jalkaan, mutta vedeksi hajoaminen sai toisiin aatoksiin. Oliko pistoista apua vettä vastaan? Myrkystä ei ainakaan. Tärkeimmäksi tehtäväksi oli myös äkisti muodostunut käden saaminen pois nesteestä, joka bakutonilta oli tosin käynyt varsin helposti.
"Jänniä tekniikoita, vaikka ite sanonkin." Vesi oli liuottanut meikin pois ja käteen aiemmin piilotettu suu oli nyt kaiken kansan nähtävillä, Kamuin seuratessa miten vesimies selvitti itsensä räjähdyksestä. "Pakko kait sitä on itte vastata samalla mitalla!"
Seuratessaan maalikseen valitsemansa vihollisen käyttäytymistä, Iwalainen tuli nähneeksi toisen vihollisen käyttävän tutun näköistä verilinjaa. Vedeksi hajoava ja nyt Youton myös? Äkkiä kaikki mahdollinen sääli oli kadonnut nuorukaisen mielestä. Oli tylsää taistella syntymälotossa heikommin pärjänneitä vastaan, sen tuntuessa lähinnä heikomman sortamiselta. Muita verilinjoja vastaan sen sijaan ei moisia aatoksia tarvinnut murehtia. Harvinaista herkkua, mistä Kamui oli huomannut nauttivansa aina vain enemmän.

Hp: 50
Ch: 133
Nopeus: 9
*Bakuretsu genkotsu (A), dmg 32
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6272Viesti Piisamirotta »

Hebira ei ollut sensori, suuri heikkous, sillä jos hän olisi ollut, hän olisi huomannut toisen menon maanalle. Klooni hyökkäsi laavankäyttäjän kimppuun luullen tätä oikeaksi lähettämällä hihastaan joukon käärmeitä puremaan tätä. Hebira kiinnitti huomiota siihen, että molemmilla oli hyvin erikoisia kykyjä. Ei sillä, etteikö erikoisia kykyjä löytyisi Hebiralta itseltään tai Kamuilta. Mutta vedeksi muuttuminen ja laavakupu. Hebiran tarkoitus oli hyökätä vedeksimuuttujan kimppuun kloonin antaman turvan turvin, mutta se ei tullut kysymykseenkään Kamuin ollessa lähitaistelussa toisen kanssa. Hebira katsoi miten toinen reagoisi hänen käärmetekniikkaansa tällä kertaa ja valmistautui hoitelemaan toisen yhdellä hyökkäyksellä autuaan tietämättömänä siitä, että hän taisteli kloonia vastaan. Toinen oli jo taktiikassa vastannut Hebiran kykyyn taistella erityisen hyvin. Ongelmaksi muodostuisi kuitenkin taistelutyylin paljastuminen, sillä jos toinen paljastaisi, että tämä oli klooni, osaisi Hebira olla varuillaan koko ajan.

Hebira
Hp: 50
Ch: 117
Nopeus: 7
Savupommit: 2 jäljellä
1 klooni


//Damage Atarun klooniin Sen'eijashun B-tasosta 18 //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6276Viesti Southpaw »

Kamuin alkaessa kasta chakraansa käteensä aikomuksenaan räjäyttää vastustajansa, Suika tunsi kihelmöintiä siinä kohtaa, missä Kamuin käsi oli. Tämä antoi miehelle ennakkovaroituksena tulossa olevasta tekniikasta ja kun Kamui lopulta loi kätensä vulla räjähdyken Hozukin kehon sisällä, tämä kykeni varautumaan räjähdykkseen muuttumalla kokonaan vedeksi, joka räjähdyksen seurauksena roiskui ympäri taistelukenttää. Hetken verran näytti siltä, uin kamui olisi todella onnistunut tappamaan vatustajansa räjhdyksellä, mutta pian vähän matkan päähän miehestä, alkoi kerääntyä nopeasti kavava vesilammikko, joka lopulta palautui juuri räjähtäneen miehen muotoon.
"Samat sanat", Suika totesi Kamuin sanoihin, samalla tehden käsimerkkejä. Hetkeä myöhemmin tämä oli jo ampunut suustaan vesiammuksen kohti vastustajaansa.

Hebiran kloonin lähettäessä käärmeitä Atarun kloonia kohti, klooni turvautui nopeasti hetki sitten luodun laavakuvun jäännöksiin. Muutamia käsimerkkejä myöhemmin kovettunut laavakivi alkoi sulaa eri kokoisiksi laavapalloiksi, jotka Atarun klooni lähetti nopeana ammusryöppynä kohti lähestyvää käärmettä ja oikeaksi Hebiraki luulemaansa kloonia, tarkoituksenaan tuhota tekniikallaan sekä tämän lähettämä käärme, että Hebira.

Ataru
Hp: 50
Ch: 62
Nopeus: 7
Muuta: 6p laava, 4p maa, +5ch/vuoro
*Shinju Zanshu
*Laava-ammukset, 33 dmg joten 18 dmg suojas käärmeeltä ja loput 15 dmg tulossa Hebiran kloonia päin

Suika
Hp: 50
Ch: 52
Nopeus: 7
Muuta: Hozuki, 10p vesi, edut chakramiinuksessa
*Suika no jutsu, suojas 32 dmg
*Suiton: Teppoudama, 31 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6277Viesti LordVonKwaak »

Veden levitessä ympäriinsä Kamui asetti toisen kätensä sensoreille ominaiseen sinettiin. Arvaten toisen vetisyyden jatkuvan, shinobi halusi seurata tämän kasaantumista. Yakuzalainen ei ollut kauempaa ohjailtava ilmestys: kaikki levinnyt vesi tuntui kuuluvan yhteen ja samaan chakralähteeseen, joka kokosi itsensä uudelleen paikkaan jossa toinen lopulta nousi ylös. Yksinkertaista ja silti täysi mysteeri.
Uusi vesi ammus, nyt nopeampana kuin aikaisempi. Tällä kertaa Kamui ei edes koettanut väistää. Asettaen toisen käden eteensä siinä olevasta suusta syöksähti kaksi tuhatjalkaista. Toinen tippui maahan, toisen noustessa kohtaamaan vesiammuksen. Käsimerkistä myöhempi räjähti. Räjähdys oli kuitenkin sen verta outo, että se näytti tapahtuvan vain yhteen suuntaan, tuhoten vesiammuksen ja syösten paineaallon korkealle latvistoon.
"Eipäs sitten tuoteta pettymystä toisillemme, vai mitä?" Maahan jäänyt tuhajalkainen saviolento kaivautui maan alle. Samalla Kamui korvasi myrkytetyn ammuksen normaalilla, peittelemättä ollenkaan toisenkin käden omaavan suun taikka siitä ammuksen vaihdon aikana esiinpistävän aseen piipun. Räjähde maan alla, Masamune ladattuna, Kamui otti uuden valmius asennon. Molemmat kädet alhaalla nuorukainen vaikutti valmiilta nopeaan sprinttiin mihin suuntaan tahansa, toinen kämmen maata kohti, toisen suunnatessa Masamunen piipun rennon oloisesti Suikan rintakehää kohti. "Ei uhreja, vain kaksi ammattilaista työssään."

Hp: 50
Ch: 120
Nopeus: 9
*Aikaisempi "?" = Mukade (B) x2, toinen nyt maan alla, toinen suojas hyökäykseltä
*Kagura Shingan (C) ei suurempaa tarkoitusta, Kamui vaan halus seurata kiehtovaa ilmiötä tarkemmin kuin pelkästään silmämääräisesti
*Mokuhyou bakuha (B) tehosti Mukadea (B), torjuen iskemällä 36
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6278Viesti Piisamirotta »

Hebiran klooni tuhoutui toisen hyökkäyksessä, mutta se oli Hebiran suunnitelma. Hän oli nyt nähnyt vesiyakuzan kyvyn ja halusi mitellä sitä vastaan omallaan. Happo ei ollut tulta saatika sähköä, mutta sen tapa hyökätä vettä vastaan oli Käärmettären mielestä parempi kuin Kamuin räjähdysten. Tyttö syöksyi piilostaan omana itsenään ja puhalsi melko lyhyeltä väliltä happoammuksen suoraan keskelle vedeksi muuttujan selkää. ”Vaihdetaan”, Hebira sanoi välittömästi kun oli saanut ammuksensa laukaistua. Hän halusi nähdä miten happo toimisi vettä vastaan. Tyttö oli typerästi paljastanut valttikorttinsa, mutta se oli hänen päätöksensä. Kamui saisi näyttää kykyjään laavatyyppiä vastaan, joka tuntui voittavan Hebiran kaikki hyökkäykset.

Hebira
Hp: 50
Ch: 97
Nopeus: 7
Savupommit: 2 jäljellä


//Santama no jutsu 25-32dmg osumasta riippuen Suikaan. Tulee melko varmasti yllätyksenä ottaen tilanteen huomioon. Hebiran klooni tuhoutu ja paljastu siten klooniksi. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6288Viesti Southpaw »

Suika oli lievästi ihmeissään, että vastustaja ei yrittänyt iskeä häntä kohti räjähdyksillään sillä välin kun hän kokosi itseään, sillä se olisi pakottanut hänen jälleen käyttämään chakraansa tekniikan ylläpitämiseen. Ilmeisesti vastustaja oli kuitenkin kiinnostuneempi näkemään mitä tästä taistelusta vielä tulisi, mikä antoi Suikalle tilaisuuden kasautua rauhassa. Kun vastustaja lopulta huomautti, ettei kummankaan passannut tuottaa pettymystä toiselle, Suika ei voinut estää pientä virnistystä leviämästä kasvoilleen.
"Tästä voi tulla hauskempaa kuin ensin luulin", Suika myönsi. Puhuessaan mies kuitenkin kohotti nopeasti peukalonsa ja etusormensa pystyyn ja osoitti sitten etusormellaan Kamuita kuin aseella konsanaan. Tämä sai aikaan sen, että miehen sormesta lähti liikkeelle pieni, mutta sitäkin voimakkaampi vesiluoti. Vaikka suora hyökkäys saattoi normaalisti olla helppo torjua, Suika toivoi tehneensä liikkeen niin nopeasti, että luoti tulisi Kamuille yllätyksenä. Takanaan hän kuuli hebiran lähestyvän tämän puhuessa Kamuille, mutta lutti kuitenkin siihen, että Ataru huolehtisi tästä vastustajasta, sillä hän halusi jatkaa taissteluaan Kamuin kanssa.

Oikean Hebiran syöksyessä piilostaan esiin kohti Suikaa, Atarun klooni virnisti ja kumartui koskettamaan maanpintaa. Tekniikan seurauksena maahan, vähän matkaa Suikan taakse alkoi muodostua laavalammikko, josta yllättäen kohosi nopeasti laavasuihku ylös, sillä seurauksella, että Hebiran ammus osui laavasuihkuun eikä tyttö näin ollen pääyt iskemään Hozukia selkään kuten oli suunnitellut.
"Ehei söpöliini. Sinä taistelet minua vastaan", klooni virnuili. Sillä välin kun tytön huomio olisi puhuvassa kloonissa, maan alla edelleen oleva oikea Ataru vaistosi viimein tytön tulleen esiin piilostaan. Nopeasti tämä liikkui maan alla sopivaan kohtaan ja lopulta maan alta Hebiran takana kohosikin kaksi kättä jotka tarttuivat raudanlujalla otteella tytön nilkkoihin ja pyrkivät vetämään tämän kaulaansa myöten maan alle.

Ataru
Hp: 50
Ch: 41
Nopeus: 7
Muuta: 6p laava, 4p maa, +5ch/vuoro
*Shinju Zanshu
*Laavasuihku, suojas Suikaa 33 dmg

Suika
Hp: 50
Ch: 37
Nopeus: 7
Muuta: Hozuki, 10p vesi, edut chakramiinuksessa
*Mizudeppo no Jutsu, 30 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6290Viesti LordVonKwaak »

Mielessään Kamui oli jo siunaamassa Yotonin käyttäjän, kun joutui huomaamaan, ettei keskittymisen jakaantuminen tullut kysymykseen. Suika oli tehnyt pienen liikkeen joka olisi voinut jäädä huomaamatta, ellei Iwalainen olisi omannut samanlaisen itsekin. Tavattoman nopeasti Kamui nosti toisen käden eteensä, laukaisten oman ammuksensa vihollisen hyökkäystä vastaan. Tachin neula ja vesiammus osoittautuivat yhtävoimakkaiksi, iskien toinen toisensa ilmasta.
Hymähtäen Kamui kyyristyi ja lähti syöksyyn, Masamunen savuava piippu yhä esillä. Tähän mennessä hän oli enemmän regoinut viholliseen, joten nyt oli vuoro hiillostaa vihollista. Molemmat tiesivät toistensa kykyjen yleisluonteenpiirteet ja jopa käyttivät samantapaisia tekniikoita. Oli aika nähdä mitkä olivat ratkaisevat eroavuudet.

Hp: 50
Ch: 99
Nopeus: 9
Tachi: 4kpl
*Shunshin (C) kompensoi menetettyä reaktio aikaa, nopeuttaen vastahyökkäystä
*Dangan (A) via Masamune, suojas iskemällä dmg 33
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6292Viesti Piisamirotta »

Hebira piti hyökkäystään järkevänä, mutta sitä se ei ollut. Hän oli paljastanut itsensä, eikä onnistunut tekemään mitään vesihenkilölle. Laavajutsu torjui hänen happotekniikkansa helposti, jonka jälkeen yakuzalainen tuli maanalta, joko kloonina tai sitten oikeana, jompi kumpi näistä kahdesta oli klooni, ja järkevämmin käytetty kuin Hebira oli käyttänyt omaansa. Tyttö ärsyyntyi tilanteeseen ja löi suoraan alapuolelleen henkilöä, joka häntä yritti vetää maanalle. Lyönti oli niin voimakas, että se loi pienen kraaterin maahan. Hetkessä Hebira oli kasvattanut fyysistä voimaansa todella paljon. Jos toinen päästäisi irti, tyttö hyppäisi ilmaan, missä hän oli toki vaarassa, mutta myös turvassa samankaltaiselta hyökkäykseltä. Hänellä oli oma suunnitelma, joka vaatisi sen, että hänellä oli enemmän ulottuvuutta. Jos vesihenkilö olisi häntä vetänyt alas, tämä olisi alkanut melko varmasti höyrystyä, sillä tämä jutsu höyrysti vettä ympäriltään. Jos Hebira olisi käyttänyt tätä ja tarrannut toisesta kiinni tai lyönyt tätä, olisi tämä todella suuressa vaarassa.

Hebira
Hp: 50
Ch: 85
Nopeus: 7
Savupommit: 2 jäljellä

//Futton: Kairiki Muso, 17dmg henkilöön, joka vetää Hebiraa alas. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ei paluuta (AAA)

Viesti: # 6301Viesti Southpaw »

Suika ehti nähdä jotain välähtävän Kamuin vastatessa hänen hyökkäykseensä samalla mitalla ja lähettäessä omasta aseestaan jonkinlaisen luodin hänen omaansa kohti. Tekniikat osuivat kuitenkin hänen onnekseen yhteen ja hyvä niin, sillä Kamuin liike oli niin nopea, että Suika epäili ettei olisi kyennyt selviämään tekniikasta jos se olisi suunnattu muualle kuin hänen ampumaansa luotiin. Kun Kamui sitten lähti syöksymään häntä kohti, Suika ei aikonut perääntyä vaan alkoi ohjata chakraansa toiseen käteensä. Tekniikka sai Suikan käden kasvamaan hetkessä kokoa kuin Konohan Akimichi-klaanilaisilla konsanaan ja saatuaan tekniikkansa valmiiksi, Suika syöksähti Kamuita vastaan pyrkien lyömään nyrkkinsä päin miehen kasvoja.

Ataru ehti hetken olla varma siitä, että saisi Hebiran vedettyä maan alle, mutta yllättäen ylhäältä tuleva voimakas isku kuitenkin osui häneen suoraan ylhäältäpäin ja samalla painoi hänet alaspäin, iskusta syntyvän kraatterin pohjalle. Tajuten yllätykhyökkäyksensä epäonnistuneen, Atru päästi suosiolla irti ja kohosi nopeasti maan alta esiin, minkä jälkeen loikkasi Hebiran synnyttämän kraatterin reunalle. Hebiran itsensä ollessa vielä kraatterin pohjalla, Ataru kumartui koskettamaan maan pintaa, sillä seurauksella, että kraatterin phja ja reunat alkoivat sulaa laavaksi joka vähitellen alkoi täyttää kuoppaa. Ataru toivoi tekniikan toimivan Hebiraa vastaan, joskin äskeisen lyönnin perusteella saattoi olettaa, että tytöllä olisi edelleen voimia jatkaa taistelua.

Ataru
Hp: 33
Ch: 26
Nopeus: 7
Muuta: 6p laava, 4p maa, +5ch/vuoro
*Laavatekniikka, 28 dmg

Suika
Hp: 50
Ch: 30
Nopeus: 7
Muuta: Hozuki, 10p vesi, edut chakramiinuksessa
*Gosuiwan no Jutsu, 18 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”