Varrella virran

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varrella virran

Viesti: # 6025Viesti Cross »

Akki ei kyennyt pidättelemään nauruaan Tingan ehdottaessa luumiekkojen materiaalin voivan olla peräisin yhdeltä hebigakuren kuuluisimmista shinobeista, joka oli kuollut pian kylän perustamisen jälkeen. Tämä oli uhrannut oman henkensä puolustassaan kylää yllätyshyökkäystä vastaan, minkä tarinan varmasti jokainen kylän lapsi oli myöhemmin kuullut ja saanut painaa mieleensä. Tälle oli jopa pystytetty oma muistomerkki keskeiselle paikalle kylässä, muistuttamaan muita hebigakuren shinobeja juuri tuon kaltaisen omistautumisen tarpeellisuudesta.
Jostain syystä Sanadasta ei tuntunut kovinkaan vaikelta kuvitella isäänsä ryöstämässä yhden kylänsä historian merkittävimmän sankarin hautaa, vain sen takia että halusi valmistaa aseet tämän luista. Silti hän uskalsi kuitenkin epäillä ettei edes tämä olisi selvinnyt moisesta tempusta rankaisematta, varsinkin kun otettiin huomioon millä tavall Ryuu oli tuntunut suhtautuvan edesmenneeseen alaiseensa.
''Eihän se tietenkään mahdotonta ole, mutta uskallan kuitenkin epäillä että ne ovat kuitenkin jonkun muun luita. Luulen että niihin sisältyy enemmänkin tarinaa kuin vain se että Onimaru olisi halunnut ärsyttää isääsi ryöväämällä tämän ystävän ja kylän sankarin luut haudasta, vain tehdäkseen niistä itelleen miekat.'' Ajatukselle edelleen hieman hekotteleva miekkamies sanoi leveästi virnuillen, katsellen samaan aikaan nopeasti lähestvää kylää.

Huomatessaan Tingan kasvoille muodostuvan pettyneen ilmeen Akki halusi sanoa jotain rohkaisevaa ja kannustavaa, mutta huomasi ettei keksinyt mitään mikä olisi voinut auttaa tässä tilanteessa. Tilanne oli juuri niin vaikea kuin miltä se vaikutti, eikä siihen varmasti olisi olemassa mitään helppoa ratkaisua. Kumpikin heistä voisi vain yrittää kehittyä shinobina tarpeeksi kyetäkseen päihittämään Ryuun, voidakseen oikean ajan tullen todella haastaa tämän. Sitä ennen heidän olisi kuitenkin kerättävä myös tietoa ja tukijoita, joita tarvittaisiin toteuttamaan monivaiheinen suunnitelma, jota varmasti tarvittaisiin kylän valtaamiseen ja sen johtajan syrjäyttämiseen.
''Ikävä kyllä taidat olla oikeassa. En usko että kykenisimme vielä nykyisin todella uhmaamaan isääsi, vaikka toimisimmekin yhdessä. Saattaisimme kyllä selvitä hänestä, mutta se ei vielä riittäisi. Kylä on pullollaan voimakkaita shinobeja, jotka ovat uskollisia hänelle, joten tarvitseme myöskin lisää liittolaisia ja hyvän suunnitelman siitä miten toimia.'' Ystävänsä aijempiin mietteisiin yhtyvä Sanad totesi, voiden vain arvailla kuinka kauvan voisi kestää ennen kuin he kykenisivät toteuttamaan tuon suunnitelman. Mistä he löytäisivät tarvitsemansa liittolaiset ja kuinka onnistuisivat yllättämään varuillaan vrmastikkin nykyisin olevan vanemman Jinain, jolla oli huomattavasti suurempi elämänkokemus puolellaan.

Rahti proomusta leveälle laiturille astuva Akki katseli hetken aikaa ympärilleen, antaen samalla hiuksensa mustiksi värjänneen ja huivilla peittäneen Tngan liittyä seuraansa, ennen kuin lähti astelemaan heidän kyytinään toiminutta alusta purkamaan saapuneiden työläisten jonon ohi kylän suuntaan. Minne ikinä hän katsoikin näkyi siellä sekalainen jokko ihmisiä, joista jokainen näytti olevan täydessä työntouhusa, saadakseen suuren valtion yhden tavaraliikenteen solmukohdan toimimaan niin kuin kuuluikin. Katsellessaan sitä nuorukainen huomasi alkavansa ymmärtää aivan toisella tapaa sitä valtaa mikä kylää pyörittävällä yakuzalla luultavasti oli täälläpäin, sekä kuinka pahaa vahinkoa tämän kylän pysäyttäminen voisi saada aikaan.
Miettiessään nuita seikkoja Sanada kuuli takanaan astelean kunoichin kysymyksen ja keskittyikin hetken ajaksi katselemaan ympärilleen sopivaa taukkopaikkaa etsien. Pääosa rannassa olevista rakennuksista näytti olevan varasto rakennuksia, muutamaa pienempää ja täpötäynnäolevaa ruokapaikkaa lukuunottamatta. Hieman etäämpänä näkyi tosin hieman prameammalta vaikuttava rakennus, josta kantautui myös miellyttävää musiikkia, mutta se oli luultavasti tarkoitettu vain varakkaampien henkilöiden virkistäytymiseen.
''Luulisin että voi olla parempi mennä hieman eteenpäin laiturialueelta. Kortteli tai pari ja löydämme varmaan jo jonkin kohtuu hintaisen ja viihtyisän oloisen paikan missä viettää aikaa.'' Olkansa yli vastaava miekkamies sanoi, ja lähti astelemaan eteenpäin ihmisvilinässä.
Miltei heti päästyään pois pahimmasta ryysiksestä Akki huomasi sopivan näköisen paikan, jonka oven yllä olevssa kyltissä mainostettiin niin ämpimiä ruokia, kuin myös ten kanssa nautittavia makeita herkkupaloja. Sen enempää seurassaan olevan Jinain mielipidettä kyselemättä hän suuntasi tuota paikkaa päin, toivoen että tarjolla oleviin ateria vaihtoehtoihin kuuluisi muutakin kuin van kalaa. Astellessaa lähemmän hän ainakin huomasi tuoksun olevan lupaava ja sisältä kantautuva keskustelu vaikutti myöskin lupaavan tyytyväiseltä sävyltään.

''Ota mitä haluat. Minä tarjoan.'' Ravintolaan sisään astuva nuorimies sanoi perässään tulevalle seuralaiselleen, joka tuntui miltei heti saavan joitain kiinnostuneita vilkaisuja suuntaansa. Aiemmin nuo vilkaisu olisivat luultavasti huvittaneet häntä, mutta nyt ne tuntuivat jostain syystä hieman kiusallisilta. Kyse ei ollut ainoastaan siitä että tuskin kumpikaan heistä halusi herättää huomiota, vaan myös siitä että luultavasti jälleen kerran heitä luultaisiin pariksi. Se taas oli jotain mitä mikkamies ei olisi halunnut ajatella, mutta huomasi silti ajatustesa liikkuvan siihen suuntaan nähdessään joidenkin paikallaolijoiden kateelliset vilkaisut.
Pyrkien olemaan välittämättä iistä Sanada asteli yhdellä seinustalla olevalle tiskille ja jätti heidän tilauksensa, minkä jälkeen liittyi jälleen ystävänsä seuraan ja alkoi katella sopivan syrjäistä pöytää mihin istuuntua odottamaan ruokia, sekä vaihtamaan sanasen tai pari. Sitä mistä h voisivat puhua hän ei kuitenkaan tiennyt, sillä vaikka vielä hetken aijemmin keskustelu oli tuntunut onnistuvaa aivan kuin ennnen, ei hän tuntunut enää keksivän mitään sanottavaa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varrella virran

Viesti: # 6026Viesti Southpaw »

Akkin alkaessa nauraa, Tinga ei ensin käsittännyt syytä siihen vaan kohotti ehieman hämmentyneenä kulmiaan. Miettien oliko sanonut jotain hassua, kunoichi jopa tiedosti punastuvansa, lievästi nolostuneena. Vasta ystävänsä alkaessa puhua ja epäillessä, että tuskin edes Onimaru olisi uskaltanut ryövätä yhden kylän tunnetuimman sankarin hautaa, oli Tingan vuoro alkaa nauraa, tämän tajutessa väärinkäsityksen, jonka hänen sanansa olivat saaneet aikaan. Eniten häntä huvitti ajatus isän ilmeestä, tämä tajutessa tärkeän muistomerkin olevan kaivettuna auki ja haudatun sankarin luiden puuttuvan.
"En kyllä ihan tuota tarkoittanut...", Tinga onnistui sanomaan, ennen kuin alkoi nauraa uudestaan ja joutui käyttämään hetken saadakseen itsehillintänsä takaisin ja pyyhkiäkseen naurunkyyneliä silmistään.
"Ajattelin, että hehän olivat kumpikin isäni alaisuudessa kutakuinkin samoihin aikoihin, joten eikö teoriassa ole mahollista, että Iwa olisi eläessään kasvattanut vapaaehtoisesti tarpeeksi luita noita aseita varten?" Tinga kysyi, naurun laantuessa lopulta huvittuneeksi hymyksi.
"Vaikka olet kyllä varmaan oikeassa siinä, että isäsi tuntien luiden pyytäminen joltakin tutulta ei olisi läheskään niin hauskaa kuin kähveltää ne joltain viholliskylän ninjalta", Tinga virnisti.

Keskustelun vaihtuessa kuitenkin taakaisin Ryuun voittamiseen, Tingan oli myönnettävä, että Akkin sanoissa oli perää. he eivät kahdestaan voisi vallata kylää ja jopa Yurei-shin avulla siitä tulisi vaikeaa. Kun aika tulisi, he tarvitsisivat liittolaisia, mutta kysymys kuului kenen puoleen he voisivat kääntyä? Eivät ainakaan muiden kylien, jos Tingalta kysyttiin, sillä Kirigakure piti jo nyt Hebigakurea otteessaan. Myöskin Konohan avun suhteen Tinga oli skeptinen. Vaikka nykyinen Hokage ehkä olisikin ollut valmis auttamaan, Tinga ei ollut varma halusiko tehdä yhteistyötä kylän kanssa, jonka joukot olivat vanginneet hänet aiemmin. Päättäen kuitenkin miettiä asiaa myöhemmin, Tinga tyytyi vain nyökkäämään ja seuraamaan Akkin perässä, tämän llähtiessä johdattamaan häntä väentungoksen läpi muutaman korttelin päähän ja lopulta yhteen lupaavalta vaikuttavaan ravintolaan.

Heidän astuessaan lopulta ovesta sisään, Tinga vaistosi itseensä suuntautuvat kiinnostuneet katseet, vaikka ei voinut niitä tähdäkään. Samalla hän myös aisti Akkin chakrasta vaivaantuneisuuden, jonka heidän saamansa huomio sai tässä aikaan. Vaikka kunoichin teki mieli rauhoitell ystäväänsä jotenkin, tämä katsoi lopulta parhaaksi olla kuin ei olisi huomannut tämän reaktiota, vaikka samalla olisikin halunnut laskea kätensä rauhoittelevasti tuon olkapäälle.
"Jos olet ihan varma, niin en aio kieltäytyä tarjouksesta", Tinga totesi kävellessään ystävänsä perässä tiskille kertomaan heidän tilauksensa. Lopulta kaksikko vetäytyi yhteen seinustalla olevista pöydistä, saadakseen olla rauhassa, vaikka aika ajoin Tinga vaistosikin uteliaiden katseiden kiinnittävän huomionsa heihin.
"Palatakseni niihin aseisiin... Kunhan jatkamme matkaa niin kenties voisimme käyttää ajan erilaisten sinettien testaamiseen. Uskoisin, että saan aikaan jonkinlaisen raakaversion joka katoaa yhden käyttökerran jälkeen. Sillä tavoin voimme hioa sinetin ominaisuuksia ja tehdä pysyvämmät merkit aseisiin vasta kun olemme tyytyväisiä lopputulokseen", Tinga ehdotti. Nyt kun keskustelu oli vihdoin alkanut pitkän hiljaisuuden jälkeen sujua, hän ei halunnut päästää vaivaantunutta tunnelmaa jälleen heidän väliinsä. Niinpä Akkin aseista puhuminen tuntui tässä tilanteessa hyvältä tavalta pitää keskustelua yllä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varrella virran

Viesti: # 6027Viesti Cross »

Nurkkapöydässä annostaan odottamassa istuva Akki tunsi hieman tukalan olonsa helpottavan seurassaan istuvan Tingan keksittyä ottaa puheeksi heidän aijemman keskustelunsa sineteistä ja ehdottaessa että voisi alkaa työstää ideaa kunhan pääsisi takaisin veneelle. Hänen mielestään asialla ei varmaankaan olisi kovinkaan suurta kiirettä, vaikka odottikin kyllä jo innolla pääsevänsä testaamaan ystävänsä kehittämiä sinettejä. Tällähetkellä sitä tärkeämpää oli kuitenkin saada edes jotain mistä keskustella, sillä miekkamies ei halunnut istua pöydässä vaitonaisena vain odottamassa. Se olisi vain muistuttanut heidän välillään olevasta kiusallisesta tilanteesta ja näyttänyt varmaankin myös hieman erikoiselta muiden ravintolasssa olevien silmissä.
''Kuulostaa hyvälle ajatukselle... Tosin en varmaan osaa olla itse avuksi muuta kuin tulosten testaamisessa.'' Päätään hivenen nyökkäävä Sanada totesi hieman pahoittelevaan sävyyn, arvellenn samalla kuluttavansa itse varmaan suurimman osan jäljellä olevista päivistä proomun kyydissä jatkamalla Yatan muistojen läpikäymiseen ja heidän välisen yhteytensä vahvistamiseen sillätavoin. ''Jos en ole aivan väärässä menee vielä kaksi tai kolme päivää päästä pohjoiseen asti, riippen hieman kuinka nopeasti pääsemme lähtemään täältä ja onko sää suotuisa.'' Hän jatkoi muistellen aijemmin karttaa tutkiessaan tekemiään laskelmia, jonka mukaan he jättäisivät nykyisen kyytinsä sen ottaessa suunnan itää kohti Tulenmaan läpi kulkevan joen pohjoishaarassa. Sen jälkeen heillä olisi edessä vielä melkein päivän matka läpi tarkasti vartioidun raja-alueen, jota maan omat shinobit vartioivat Äänenmaan puolelta tulevien rystelijöiden takia.

Paljoa sen enempää he eivät kuitenkaan kerenneet keskustella, kun vanhahko tarjoilija nainen tuli iso tarjotin päänsäpäälle kohotettuna heidän luokseen ja alkoi hieman viivytystä pahoitellen purkaa kantamuksiaan pöydälle. Pyrkien vaikuttamaan ystävälliselta ja kohteliaalta uhkaavasta ulkonäöstään huolimatta Akki vastasi pahoitteluihin kiittelemällä hyvää palvelua, sekä kehuen ruuasta nousevaa herkullista tuoksua. Se olikin todella loistava, tuntiuen vievän kielen suorastaan mennessään. Tosin osa syynä siihen saattoi olla myös viimepäivien ateriat, jotka olivat koostuneet lähinnä säilykkeistä ja joesta nousseista kaloista.
Harmaahapsisen tarjoilian poistuttua ja jätettyä shinobi kaksikon aloittamaan ruokailunsa kääreiden peittämä nuorukainen kumartui ottamaan vielä yhden kunnon nuuhkaisun voimakkaasti maustetusta annoksestaan, ennen kuin alkaisi toidella nauttia siitä. Juuri niin tehdessään jokin pieni vivahde tuoksussa herätti hänen huomionsa ja sai nuuhkaisemaan annosta vielä kerran otsa mietteliäästi ryppyyn painuneena, jonkin ylimääräisen ainesosan lähes huomaamattoman aromin saadessa niskakarvat nousemaan pystyyn. Sanada tiesi tuntevansa tuon annoksessaan olevan voimakkaasti tuoksuvan mausteseoksen lähes täysin peittämän tuoksun, vaikkei aivan heti tiennytkään mikä se oli. Sen verran hän kuitenkin tajusi samantien ettei annosta kannattaisi erehtyä edes maistamaan, minkä takia hän viittoi myös pöydän toisellapuolella istuvaa kunoichia jättämään annoksensa rauhaan.
Ennen kuin kerkesi selittää elettään sen enempää miekkamies kuuli takaansa yllättävää kolinaa ja ryminää, saaden hänet kääntymään ympäri ja näkemään kahden viereisessä pöydässä istuneen asiakkaan hyökkäävän karut työläisten puukot käsissään heitä päin. Oman asentonsa takia Akkille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin heittäytyä pois yllätyshyökkäyksen tieltä, pyörähtäen pöytien välissä olevalle kapealle käytävälle ja onnistuen vain täpärästi väistämään puukkomiesten aseiden iskut.

Yamanaka
550hp/ck
Yakuzan palkkaama salamurhaaja, joka ei ite ota fyysisesti osaa taisteluun vaan ottaa kyläläisiä haltuun ja käyttää niitä hyökkäämiseen. Kykenee käyttämään osaamiaan jutsuja näiden henkilöiden kautta, eikä ite vahingoitu vaikka hallussa oleva keho sattus kuolemaankin. Ei tosin yritä ottaa Akkia tai Tingaa haltuunsa, keskittyen lähinnä siihen että taistelussa syntyy mahollisimman paljon vahinkoa.

Kylän puolustajat
700hp/ck
Statsit jaettava useemmalle kylässä olevalle yakuzan vartialle ja konohalaiselle shinobille, joita voi tulla vastaan yrittämään pysäyttää alkava taistelua. Voivat yrittää vangita tai tappaa täysin tilanteen mukaan, päätarkotuksen ollessa kuitenkin estää syyllisiä karkaamasta paikalta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varrella virran

Viesti: # 6030Viesti Southpaw »

"Ei se haittaa. Ja riippuen siitä, kuinka monimutkainen sinetin lopullisesta versiosta tulee, voin yrittää opettaa sen sinulle kaiken varalta. Näin voit tarvittaessa tehdä väliaikaisen version mihin tahansa aseeseen jos miekkasi vaikka päätyvät vihollisen käsiin jostain syystä", Tinga ehdotti, vaikka arvelikin, että hänen sinetteihinsä verrattuna Akki kykenisi luultavasti parhaimillaankin vain kohtalaisen sinetin luomiseen. Siitä huolimatta edes jonkinlainen tietämys sineteistä ja niiden toiminnasta voisi olla hyödyksi myöhemmin, joten miehen opettaminen aiheen suhteen voisi silti olla hyvin aiheellista. Lisäksi vaikka Akki ei oppisikaan tekniikkaa, se antaisi heille kummallekin edes hetkeksi muuta ajateltavaa kuin heidän välejään hiertävä vaivautuneisuus, joka tuntui olevan läsnä joka kerta kun heidän välilleen laskeutui hiljaisuus tai joutuivat olemaan liian lähellä toisiaan.
"Tosin minunkin pitäisi hieman hioa joitain tekniikoitani, joten jätän kyllä sinulla aikaa levätä ja jatkaa Yatan muistojen läpikäymistä", Tinga lisäsi, jotta Akki ei luulisi hänen aikovan piiskata miestä harjoittelemaan aamusta iltaan. Luultavasti hän itse käyttäisi vapaaikansa nimenomaan harjoitteluun, silloin kun ei kehittänyt sinettiä Akkin kanssa.

Sen pitemmälle kaksikko ei kuitenkaan ehtinyt jatkaa keskusteluaan kun tarjoilijana tooimiva vanha nainen tuli tarjottimen kanssa heiän pöytänsä luokse ja laski heidän tilaamansa annokset pöydälle heidän eteensä. Akkin vielä puhuessa tarjoilijalle, Tinga nautiskeli jo ruuan tuoksusta ja ojensikätensä pöydän toisessa päässä olevaa telinettä kohti, josta saattoi ottaa syömäpuikot käteensä. Toisin kuin ystävänsä, tämä ei huomannut annoksesta leijailevassa tuoksussa mitään outoa, mikä tosin oli selitettävissä sillä, että kunoichi ei ollut tutustunut myrkkyihin kovinkaan laajasti, huolimatta siitä, että äiti ja Rikimaru olivat pakottaneet hänet haistamaan muutamia yleisimmin käytettyjä myrkkyjä jotta tämä osaisi olla varuillaan syödessään vieraassa paikassa. Nainen oli ehtinyt jo ottaa ensimmäisen suupalan puikkoihinsa ja oli jo aikeissa laittaa sen suuhunsa, kun Akkin eleet kuitenkin kiinnittivät hänen huomionsa ja saivat tämän laskemaan kätensä hämillään alemmas.
"Onko jokin...", kunoichi ehti aloittaa, mutta lause jäi kesken kun viereisessä pöydässä istuneet miehet nousivat seisomaan ja syöksähtivät puukot käsissään heitä kohti. Täysin yllättäen ja ilman ennakkovaroitusta tulleessa tilanteessa, Tinga ei keksinyt ensihätään muutakaan kuin heittää kässisään olleet syömäpuikot kohti häntä kohti tulevaa hyökkääjää. Puikkojen osuessa tappavan tarkasti vastustajan silmiin, tältä pääsi raivon ja kivun sekainen huuto, samalla kun puukko tippui käsistä ja Tinga sai tilaisuuden pyörähtää Akkin tavoin pois pöydästä ja perääntyä turvallisemman välimatkan päähän. Ympäristön aistiminen paljasti naiselle, että noiden kahden lisäksi lähistöllä ei vaikuttanut ainakaan vielä olevan muita jotka olisivat halunneet hyökätä heidän kimppuunsa, lähinnä muut asiakkaat olivat kääntyneet katsomaan mitä oikein tapahtui. Samalla Tinga tuli myös aistineeksi kahden hyökkääjän chakroja, mikä sai tämän entistä enemmän ymmälleen. Oli aivan kuin nämä olisivat olleet genjutsun vallassa, mutta ei kuitenkaan. Tässä tuntemuksessa oli jotain erilaista kuin genjutsun vaikutuksen alla olevissa chakroissa yleensä.

Hp: 140
Ch: 351
Nopeus: 13
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Varrella virran

Viesti: # 6065Viesti sumufani »

Kuten Yamanaka oli arvioinut tuo tökerö yllätys hyökkäys ei ollut onnistunut, sillä Akki olikin yllättävän tarkkana ja oli huomannut hänen antamansa myrkyn. Siltikin se oli ajautunut sopivaan suuntaan ja hänen ohjaamansa vielä ehjänä oleva henkilö, jonka hän oli nimennyt nro2:ksi. Aika siis saada nuo kaksi huonoon valoon niin hän saisi hämmennystä alkuunsa jota hyödyntää.
’’Ykkönen? Ooksää… kamu.. kunnossa?’’
Miehen puhe oli tökeröä mikä nyt lähinnä johtui siitä että kontrolloitu ei ollut täysin selvin päin. Huutoa ja kiroilua kuului vastaukseksi ja nro 2 pysyi vain huojuen pystyssä, mutta ahtaalla käytävällä hän tukki tehokkaasti tien ulos. Nro1 pyöri ja huusi pidellen kasvojaan, mutta lopulta lopetti liikkumisen mikä sai Yamanakan hyökkäämään tuolla humalaisella. Nro2 loikkasi kohden Akkia työläis puukko tähdättynä ukkelin kaulaan ja samalla ovesta alkoi tulla lisää väkeä sisään Akkin ja Tingan riesaksi. Vain kolme aika heikkoa eri ikäryhmään kuuluvia miekkosia. Nro3-5 eivät vain tehneet muuta kuin tukkineet ovea jotta Akki ja Tinga tekisivät mukavan paniikia edes auttavan virheen, jotta kauhun siemen alkaisi itää kylässä. Sen eteneminen oli Yamanakan suurinta hupia, muta hän voisi toki aiheuttaa sen itsekkin.

Yamanaka
50hp
500chk
np: ken tietää
Pisteet sun muut
10p Yamanaka +4dmg/-4chk
+9chk/vuoro
Shinranshin no jutsu
Taso: B4
Chakra: -3/vuoro
Muuta: Voi ohjata neljää vastustajaa kerrallaan.

Kylän onnekkaat Hp/chk(620stattia jaossa viel)
Nro2: 10hp/10chk
Nro3: 10hp/10chk
Nro4: 10hp/10chk
Nro5: 10hp/10chk
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varrella virran

Viesti: # 6068Viesti Cross »

Kuullessaan toisen hyökkääjistä puhuvan hieman epäselvästi, kutsuen ensin toveriaan ykköseksi ja sitten heti perään kamuksi, paunui Akkin otsa hieman ryppyyn. Hän aisti Tingan tavoin jotain outoa olevan meneillään näiden kahden chakrassa, joka yhdessä nuiden sanojen kanssa tuntui entistä oudommalta. Vaikutti miltei siltä kuin joku tai jokin olisi hallinnut näiden kahden liikkeitä, mikä sai miekkamiehen pidättäytymään ainakin vielä toistaiseksi leikkaamasta nuita kahta palasiksi. Sen sijaan hän tyytyi vaan vetämään vyöllään olleen lyhyen mieekan esiin ja kohottamaan sen eteensä suojaksi.
''Kuka lähertti teidät?'' Sanada yritti kysyä nuilta hyökkääjiltä, mutta sai aikaan vain vaimeaa kähinää, josta luultavasti vain Tingan kaikista paikalla olijoista onnistui saada jotain selvää. Samlla hetkellä ovista rynni myös sisään joukko paikallisia, jotka olivat luultavasti kuulleet sisältä kantautuvan ryminän ja päättäneet tulla katsomaan mistä oli kysymys. Nopea vilkaisu näiden suntaan kertoi kääreiden peittämälle nuorukaiselle nuiden neljän olevan luultavasti paikallisen yakuzan palveluksessa, joskin hyvin matalan tason jäseniä. Jokaisella näistä näkyi olevan tatuointeja käsivarsissa, jotka eivät kuitenkaan nousseet kellään näistä juurikaan kyynärpään yläpuolelle.
''Meidän on varmaan parasta häipyä täältä, ennen kuin ongelmiaa alkaa tulla nemmän.'' Genjutsunsa avulla ajatuksensa ystävänsä mieleen siirtävä Akki totesi, kehottaen samalla ajatustensa välillä tätä raivaamaan ovella olevan mies joukkien tieltä ja avaamaan heille poistumistien kadun ihmisvilinään. Itse hän huolehtisi siitä ettei kumpikaan heidän kimppuunsa käyneistä miehistä lähtisi seuraamaan.

Kestävyys: 150
Chakra: 502
Nopeus: 28
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varrella virran

Viesti: # 6069Viesti Southpaw »

Kuullessaan toisen vastustajan kutsuvan Tingan vahingoittamaa miestä ykköseksi, nainen päätyi samaan johtopäätökseen kuin ystävänsäkin. Miehen puheiden ja näiden chakrojen vuoksi vaikutti enemmän kuin todennäköiseltä, että joku hallitsi kaksikkoa kauempaa. Ja todennäköiseltä vaikutti, että tämä joku oli vieläpä melko voimakas tapaus, sillä ennen kuin kumpikaan hyökkäyksen kohteena olevista shinobeista ehti edes harkita ravintolasta poistumista, ovelle ilmestyi kolme miestä lisää. Toisin kuin Akki, Tinga ei kuitenkaan sokeana kyennyt päättelemään näitä yakuzoiksi muuten kuin ehkä aseistuksensa vuoksi. Sen hän kuitenkin pisti merkille, että kolmen uuden tulijan chakrat olivat aivan yhtä sekaisin kuin näiden ensimmäistenkin.
"Koeta olla tappamatta ketään ellei ole pakko. Minulla on tunne, että kukaan heistä ei hyökkää omasta tahdostaan", Tinga ajatteli vastauksen päässään kuuluviin Akkin sanoihin. Tämän jälkeen nainen jo syöksähti kohti ovella olevaa kolmikkoa ja koettaen pitäytyä Hyugan roolissaan, nainen koukisti hieman polviaan ja teki sitten kolme nopeaa iskua kämmenillään, kohdistaen iskut kunkin miehen rintaan, mikä silminnäkijöiden mielestä toivottavasti näyttäisi edes etäisesti Hyuga-klaanin taistelutyyliltä. Todellisuudessa Tingan iskut eivät kuitenkaan sinänsä aiheuttaneet vahinkoa vaan hyökkäyksen todellinen tavoite oli muodostaa ovella seisovaan kolmikkoon chakraa imevät sinetit. Nämä kolme vaikuttivat hänen sensorinsa perusteella melko heikoilta, joten Tinga uskoi sinettien kykenevän imemään kaiken chakran kolmikon kehoista ja saavan nämä sillä tavoin tajuttomiksi.

Hp: 140
Ch: 328
Nopeus: 13
*Genki Fuuin x3, -15ch jokaselta ovella seisovalta
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Varrella virran

Viesti: # 6078Viesti sumufani »

Tilanne oli vielä hivenen Yamanakan puolella, sillä Tinga oli käymässä hyökkäykseen tökkimällä kolmikkoa. Heikko käry, mikä leijui miesten suunnasta ja peittyi tupakan savuun ja Tingan koskettaessa kolmikkojen rintakehää kuului voimakas räjähdys, mistä puoden sisusta päätyi uudelleen värjätyksi. Akkikin saisi tästä pienestä tökkäyksestä osansa. Hetken hiljaisuus myrskyn edellä ja sitten kuului jonkun huuto.
’’Näittekö… mitä. to..i punatukka teki?!’’
Kadulla seisovat ihmiset alkoivat kiljua murhaajia ja poliisia auttamaan. Suurin osa kansasta alkoi juosta poispäin paniikissa, mutta muutamia oli jäänyt shokissa paikoilleen veren peittäminä ja melko varmasti saaneet ikuisen arven mieleensä.
Yamanaka sen sijaan nautti tilanteesta ja alkoi liikuttamaan uusinta peli nappulaansa kohden tuota kaksikkoa. Tähän konohalaiseen ninjaan hänellä oli käynyt tuuri, sillä toinen näytti olevan varsin voimakas yksilö. Konohalaisen saatua Tingan näkyviin Yamanaka teki muutaman sinetin ja pakotti konohalaisen käyttämään osaamiaan tekniikoita. Tingan näki varsin kaukaakin ja Nro6 aloitti heittämällä kaksi vasin raskaan näköistä bumerangia naista kohden. Niiiden muoto tosin erosi pienistä takaisin lentävistä bumerangeista, sillä nämä olivat tarkoitettuja enemmänkin metsästykseen. Nro6 teki muutaman sinetin ja nuo metsästys kepit lisääntyivät savu pöllähdyksen myötä. Konohalainen oli itse talojen katoilla, mistä hän kykeni tähtäämään kaksikkoon varsin helposti.

Yamanaka
50hp
474chk
np: ken tietää
Pisteet sun muut
10p Yamanaka +4dmg/-4chk
+9chk/vuoro
Kylän onnekkaat(380 stattia jaossa)
Nro6: 50 hp/ 215chk
//Nro3-5 räjähdyksestä via räjähdelaput dmg miten itse näkee parhaaksi//

Kage shuriken A/A taso
Chakra: 35
Damage: 36
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varrella virran

Viesti: # 6080Viesti Cross »

Ravintolan takaosan puolella oleviin alkuperäisiin hyökkääjiin keskittynyt Akki ei tiennyt tarkalleen mitä Tinga teki hyökätessään ovella tullutta nelikkoa kohti, mutta ainakin se oli pahasti ristiriidassa tämän aijemman kommentin kanssa. Yllättävä räjähdys oli heittänyt miekkamiehen nurin, kuten kutakuinkin kaikki rakennuksessa vielä sisällä olijat ja häneltä kuluikin muutaman silmänräpäyksen ajan tajuta mitä oli tapahtunut. Aivan ensimmäisenä miekkamies miekkamies alkoi kuulla kadulta kantautuvat kauhunhuudot, paniikin alkaessa levitä tappelua katsomaan kasaantuneessa väkijoukossa. Se siitä matalasta profiilista hän ajatteli kaivautuessa esiin päälleen lentäneiden hajonneiden pöytien ja tuolien kasasta, vilkaisten samalla nopeasti ympärilleen.
Ympärillä makasi lukuisia räjähdyksen haavoittamia henkilöitä, mutta nämä eivät kiinnostaneet Sanadaa. Sen sijaan hän yritti etsiä aijempia hyökkääjiä sekamelöskan joukosta ja ystäväänsä, jonka oletti olevan syyllinen äskeiseen räjähdykseen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tämä oli tehnyt jotain tuollaista, vaikka se ei kyllä selittänyt mitä tämä oli oikein ajatellut tälläkertaa. Onneksi aijempia hyökkääjiä ei enää näknyt ja myös vähänmatkan päässä olevasta Jinai näytti olevan kunnossa, vaikkakin yhtä yllättynyt tapahtuneesta kuin kukahyväänsä muukin. Se ei silti muuttanut sitä asiaa että kadulla olijat tuntuivat syyttävän heitä tapahtuneesta, mikä sai nuorukaisen ottamaan muutaman nopean askeleen kunoichin suuntaan ja kiskaisemaan tämän sitten ravintolan perällä olevaa ovea kohti.
''Takakautta. Pois ja nopeasti.'' Hermostuneelta kuulostava Akki käski, huomaten samalla liikettä läheisellä katolla, kereten juuri viimehetkellä havaita siellä olevan konohan otsapantaa kantavan miehen, joka heitti joitain oudon näköisiä metalli esineitä heitä kohti. Nopea miekan heilautus pysäytti kuitenkin nuo aseet, muuttaen niiden lentorataa niin että toinen iskeytyi syvälle kattoa kannattelevaan paksuun puupalkkiin ja toinen sen vieressä olleesta rojukasasta kohottautumassa olleen miehen reidenläpi, pysähtyen lopulta tämän takana olleeseen lautaseinään. Reidentynkäänsä kaksinkäsin pitelevän miehen tuskanhuuto täytti kääreiden peittämän nuorukaisen korvat, hänen luodessa kättään heilauttamalla yksinkertaisen harhakuvan katolla olevan shinobin mieleen. Tämän silmissä hän näyttäisi hajoavan kymmeniksi korpeiksi, jotka kiersivät hyökkääjän selustaan ja kasaantuvat siellä jälleen miekkemiehen hahmoon, näyttäen siltä että lähtisi samantien hyökkäämään tulenmaalaisen kimppuun.

Kestävyys: 150
Chakra: 501
Nopeus: 28

Youkai
Genjutsu mitä käytetään yleensä vasta jos vihollinen saa osuman genjutsun käyttäjään. Illusiossa käyttäjä muuttuu tekijänsä luonteesta riippuen (esim. hiekaksi, linnuiksi, vedeksi, perhosiksi) joksikin muuksi ja ilmestyy noin viiden metrin päähän vihollisen taakse. Todellisuudessa käyttäjä vain piiloutui jonnekin, saaden kenties tilaisuuden iskeä kiitos klooninsa. Klooni osaa liikkua ja puhua. Akki pystyy hyödyntämään luomaansa illuusiota useampaakin kuin yhtä vastustajaa vastaan ilman seerempaa ongelmaa, joutuen käyttämään vain hieman lisää chakraa harhan ylläpitämiseen.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varrella virran

Viesti: # 6093Viesti Southpaw »

Tinga tunsi iskujensa osuvan maaliinsa, hänen tehdessään sinetit, mutta vasta viimeisen kohdalla hän kuitenkin kuuli osumakohdasta tulevan sihahduksen ja tajusi tehneensä juuri virheen. Kuka näitä miehiä sitten ohjasikin, oli laittanut näihin räjähdelaput, jotka nyt räjähtivät hänen tehtyään tekniikkansa.
"Ei!" Tinga ehti huutaa ja koetti repäistä laput irti kahdeta lähimpänä olevasta miehestä, mutta liian myöhään. Laput räjähtivät juuri kun hän oli saamaisillaan otteen ja lennättivät naisen kauemmas ovella seisoneesta kolmikosta. Pudotessaan ravintolan lattialle, Tinga kohotti käsivarsiaan päänsä suojaksi ja tunsi kuinka oven lähistöltä lensi irrallisia lankunpätkiä ja muuta rojua hänen päälleen, räjähdyksen tuhotessa oviaukon lähes täysin. Kohottautuessaan lopulta istuvaan asentoon ja alkaessaan aistia ympäristöään, hän saattoi oitis aistia räjähtäneen oviaukon luona kolme ruumista. Vaikka tiesikin, ettei itse ollut aiheuttanut räjähdyksiä ja tajusi ettei ollut mitenkään voinut tietää lapuista, Tinga tunsi silti syyllisyyttä näiden kolmen kuolemasta. Hetken verran hän tunsi olonsa jopa samalla tavalla avuttomaksi ja voimattomaksi kuin kauan sitten isän tuhotessa Akaeihein jäsenet.
Vasta tuntiessaan Akkin kiskaisevan hänet käsivarresta ylös ja vetäessä sitten mukanaan kohti ravintolan takaovea, Tinga havahtui ahdistavista muistoistaan takaisin nykyhetkeen.
"En tiedä vielä kuka heitä ohjailee, mutta kuka se sitten onkin, olen melko varma, että hän tietää tyylimme ja tekniikkamme hyvin. Ole varovainen", Tinga onnistui varoittamaan Akkia ajatustensa kautta, aavistamatta lainkaan, että sivullisten lisäksi jopa Akki epäili hänen aiheuttaneen äskeiset räjähdykset. Toki oli mahdollista, että varjoissa pysyttelevä oikea vastustaja oli aikonut vain ohjata äsken kuolleet miehet tekemään jonkinlaisen itsemurhaiskun heitä kohti, mutta toisaalta räjähdys oli ajoitettu aivan liian hyvin vastaamaan hänen lyöntejään, joten Tingasta tuntui olevan paikallaan olettaa, vastustaja osasi ennakoida heidän liikkeitään ja toimia sen mukaan.
Kaksikon päästessä ravintolan ulkopuolelle, Tinga aisti kattoja pitkin heidän perässään tulevan vastustajan saavan heidät nopeasti näkyviinsä ja heittävän jonkinlaisia asita heitä kohti. Kiitos Akkin, nämä aseet tulivat kuitenkin nopeasti torjutuiksi, sillä seurauksella, että ne kuitenkin katkaisivat jalan joltakulta sivulliselta, joka oli juuri nousemassa esiin rojukasan alta. Akkin ottaessa katolla olevan vastustajan huolekseen ja langettaessa jonkinlaisen genjutsun tämän mieleen, Tinga puolestaan teki käsimerkin ja käytti tilaisuuden hyväkseen koettaakseen etsiä näitä ihmisiä ohjaavan vastustajan chakraa.

Hp: 124
Ch: 329
Nopeus: 13
*Kagura Shingan
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Varrella virran

Viesti: # 6105Viesti sumufani »

Yamanaka hymähti varsin tyytyväisesti. Hänen huolellinen suunitelunsa oli vielä nyt sujunut melkein liian hyvin. Kaaos ja kansalaisten paniikkia, mistä Akki ja Tinga tuntuivat liikuvan hänen ajatustensa mukaisesti. Kaksikko liikkui ainoaan sunntaan, mikä oli looginen vaihtoehto ja vaikka hänen konohalaisen nappulansa sisällä tuntui olevan lisää ylimääräistä chakraa. Se tosin tuntui Yamanakasta hämäykseltä eikä hyökkäävältä luonteeltaan. Joten miten hän toimisi tässä. Hän voisi sukeltaa syvemmälle konohalaisen tajuntaan ja hieman avittaa nappulaansa oikeaan suuntaan. Hän vain ei pitänyt yhtään kankeasta ajosta, sillä valittu nappula oli erilainen hänen kehoonsa nähden.

Syvään vedetty henkäys ja Yamanaka näki maailman yhden silmän kautta konohalaisen kautta ja oman näkymänsä toisesta silmästään. Tiedettävästi hän itse kykeni tähän tekniikkaan, mikä oli tietenkin vaarallinen ja pieni keskittymisen puutos jakaisi hänen mielensä. Joten hänen pitäisi istuttaa konohalaisen päähän idea, miten toimia ja sen jälkeen purkaa tekniikka. Konohalainen liikkui kankeasti ja tönkösti pakenevan kaksikon perässä katoilla pysyen. Nähdessään taas nuo mokomat hän poimi viimeiset kaksi heitto asettaan selästään valmiina heittämään ne.

Yamanaka purki tekniikan ennenkuin hänen nappulansa keksi näkevänsä hänen näkemänsä maiseman ja tuntevansa hänen ajatuksensa, mikä ei sopisi hänelle. Se purkaisi jo hänen tekemänsä tekniikan ja ehkä pilaisi hänen suunitelmansa.

Konohalainen heitti ensimäisen aseensa kohden Tingaa ja muutamien sinettien jälkeen ase monistui savu pöllähdyksen mukana uhkaavasti. Toisen aseensa kanssa mies vaihtoi takttiikaansa ja loikkasi korkealle ilmaan. Keskittäen chakraansa aseeseensa se kasvoi hänen kädessään valtavaksi ja jännittäen lihaksiaan hän heitti sen. Tämä valtava ase oli tietensin helpompi väistää, kuin torjua mutta hänen aikaisemmin heittämänsä ase pitäisi nuo kaksi kuitenkin vielä kiireisinä.

Yamanaka
50 hp
400 chk
np: ken tietää
10p Yamanaka +4dmg/-4chk
+9chk/vuoro
Kylän onnekkaat(380 stattia jaossa)
Nro6: 50 hp/ 145chk
Kage shuriken taasen mistä 36 dmg ja sihten kolmannen hokagen käyttämä aseen suurenus ja siitä 36 dmg myös.
Yamanakal on npc no jutsu, mitä koetin parhaani mukaan selittää mihtee se tekee.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varrella virran

Viesti: # 6109Viesti Cross »

Luotuaan illuusionsa hämäämään katolla olevaa miestä hetkenajaksi Akki vei kätensä nopeasti vyöllään olevalle pussille ja paiskasi sieltä esiin kaivamansa pienen savupommin jalkoihinsa, täyttäen hetkessä koko ravintolan runnellun etuosan sakean savupilven alle. Heti sen tehtyään hän suuntasi itse peremmälle rakennukseen, missä muisteli juuri hetken aijemmin nähneensä Tingan ja tarttui tätä kädestä heti löydettyään. ''Ala tulla jo! Pois täältä ja nopeasti!'' Naisen voimalla peräänsä nykäisevä miekkamies totesi käskevästi ja lähti ohjaamaan tätä salinperällä olevaa ovea kohti, heittäen sitä peittävän verentahriman kankaan sivuun.
Määrätietoisin askelin miekkamies harppoi tukahduttavan kuuman ja ahtaan keittiön läpi rakenuksen takaseinällä olevalle avoimelle ovelle. Se johti rakennusten välissä olevalle kapealle kujalle, jota täytti erillaisten laatikkopinojen ja jäteastioiden rivistöt. Ihmisiä siellä ei ainakaan vielä onneksi näkynyt, joten Sanada kerkesi jo hetken aikaa toivoa että he saisivat pienen hengähdystauvon ja mahdollisuuden yrittää saada edes jotain tolkkua siihen mitä juuri äsken oli tapahtunut.

Nuorukainen oli juuri ottamassa tuon asian puheeksi, kun vaistosi jotain liikettä kattojen rajassa ja päätä kääntämällä huomasi miltei samantien jo aijemmin heidän kimpussaan olleen shinobin. Vaimeasti kähisty kirous purkautui hänen huuliltaan tuon ahdistelian heilauttaessa kättään ja singotessa uuden parven shurikeneja heitä kohti, muuttaen jälleen nuo muutamat aseet valtavaksi parveksi, sekä kasvattaen ne normaaleista pikku aseista suuriksi fuuma shurikeneiksi vain muutamaa käsimerkkiä käyttäen.
Luottaen täysin ystävänsä kykyyn selviytyä itsestään aseista Akki loikkasi ilmassa olevaa miestä kohti, hajoten toistamiseen mustien korppien parveksi ja syöksyi aseista muodostuneen pilven läpi niiden toisella puolella olevaa shinobia kohti. Tälläkertaa kyse ei kuitenkaan ollut illuusiosta kuten hetken aijemmin, vaan palatessaan takaisin omaan muotoonsa vastustajansa yläpuolella miekkamies todellakin oli siellä. Verenhimoinen irvistys kasvoillaan hän heilautti aseitaan, sivalten kummallakin niistä suoraan alaspäin ja pyrkien leikkaamaan tulenmaalaisen kahtia.

Kestävyys: 150
Chakra: 310
Nopeus: 28

Nagai tetsu=50dmg

Yata
80hp
220ck
18n
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varrella virran

Viesti: # 6125Viesti Southpaw »

Katolle jääneen vastustajan turvautuessa jälleen heittoaseisiin ja suurentaessa niitä toisen tekniikan avulla, Tinga keräsi chakraansa ja muodosti nopeasti selkäpuolelleen paksuja chakraketjuja, jotka ohjasi kohti häneen kohdistettuja heittoaseita. Ketjut kieppuivat ja kaartelivat ilmassa torjuen aseen toisensa perään, kunnes suurin osa niistä makasi maassa, vahingoittamatta sen paremmin Tingaa kuin Akkiakaan. Jäljelle jääneet heittoaseet, Tinga torjui ojentamalla toisen käden eteensä ja muodostamalla chakrakilven, joka torjui kaksi häntä kohti kimmonnutta asetta. Selvittyään heittoaseiden parvesta, Tinga syöksähti Akkin perään, pitäen kuitenkin chakraketjunsa vielä kasassa. Jos Akki vain ei ehtisi vielä tappaa vastustajaa, hän voisi yrittää sitoa miehen ketjuilla ja katkaista tekniikan, jolla hänen aistimansa ulkopuolinen chakra vaikutti pyrkivän ohjaamaan heidän vastustajaansa. Juostessaan seinää pitkin ylös katolle, Tinga keskittyi samalla aistimaan Akkin chakraa. Jos heidän vastustajansa kykeni tällä tavoin ohjaamaan ihmisiä samalla pysyen näkymättömissä, oli olemassa vaarana, että tämä saattaisi yrittää ottaa myös jomman kumman heistä hallintaansa. Saadessaan Akkin ja heidän vastustajansa näkyviinsä katon harjalla, Tinga veti esiin kaksi valolapullista kunaita, jotka heitti maahan Akkin taakse. Lappujen välähtäessä vastustaja joutuisi sulkemaan kirkkaan valon vuoksi silmänsä ja se antaisi heille aikaa hankkiutua pois paikalta.

Hp: 124
Ch: 274
Nopeus: 13
*Kongou Fuusa, suojaa 42 dmg
*Hagane kekkai, suojaa 27 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Varrella virran

Viesti: # 6150Viesti sumufani »

Yamanak seurasi tilannetta nappulansa kautta ja teki muistiinpanoja Tingan käyttämistä tekniikoista, joista hänen kontaktinsa ei ollut antanut tietoa. Tämä täydentäisi vallan mainiosti heidän taustatietojaan kaksikosta, mutta Akkin käyttämien tekniikoiden puoleen oli haastavampaa kuvailla lyhyesti niiden vaikutus. Tulenmaalainen nappula sen sijaan oli varsin hyvin näkyvillä paniikin omaiselle kansalle, joka toivoi tuon henkilön taltuttavan kaksi murhaajaa. Melkein liian dramaattisesti tulenmaalainen veti esiin tantonsa ja koitti ohjata edes toisen aseista poispäin. Tulenmaalaisen tietämättä Yamanaka oli heikentänyt asetta ja epäuskoinen kuoleman parahdus karkasi nappulan suusta kansalaisten saaden lisää vauhtia poispäin nuosta kahdesta.

Toisaalla sen sijaan Yamanaka avasi rauhassa viimeisen huoneen ovcen ja astui sisään. Himmeä valo valaisi huonetta voihkivan naisen kutistuen mahdollisimman pieneksi tuoliinsa.
’’Ei hätää. Nyt pääset töihin.’’
Yamanaka sanoi tehden sinetit. Hän satsaisi kaiken tähän nappulaansa saadakseen tuhoa aikaan noiden kahden maineelle.
Tämä nappula oli saanut jo niin paljon huomiota ja hoitoa tekniikan edistämiseksi, joten Yamanakan aktivoitua tekniikkansa naisen chakra kierto alkoi kiihtyä ja Yamanaka leikkasi naista paikoillaan pitävät remmit pois.
’’Siinä vaatteesi. Mene ja etsi punapää haarniskassa ihmisten joukosta.’’
Nainen nyökkäsi pukeutuessaan ja avo jaloin juoksi Yamanakan piilopaikasta ulos. Miehen piilopaikka oli tarpeeksi kaukana ollakseen epäilyttävä, mutta tarpeeksi lähellä tapahtuma paikkaa Yamanakan saadessaan tietoa jatkuvalla syötöllä.

Nainen teki muutamat sinetit ja asetti kätensä maahan ja savupilvi ilmestyi poksahduksen saattelemana. Pilven keskeltä alkoi levitellä siipiään valtava lepakko. Olento ei ollut aivan täysin mielissään kutsunnasta päiväs aikaan, mutta antoi naisen nousta selkäänsä, jotta he pääsisivät matkaan. Yamanaka ei puuttunut naisen keskusteluun lepakon välillä ja pian kaksikko olikin kadonnut miehen näkökentästä kohteenaan kylä. Yamanaka päätti itsekkin liikkua lähemmäs kylää saadakseen selvää tietoa kahden kyvyistä ja auttaakseen näkymättömistä nappulaansa.

Taivaalla nahkaisia siipiään liikuttaessaan lepakko olento päästi koko ajan ihmis korville liian korkeaa ääntä paikallistaakseen heidän kohteensa. Nopealla keskittymisellä Yamanaka myös auttoi vilauttaen kuvan kaksikon nykyisestä paikasta.
Yamanaka oli itse nopeammin paikalla sulautuen vaatetukseltaan täysin panikoivaan joukkoon ja hän pysytteli syrjemmällä.

Lepakko sen sijaan alkoi ottamaan syvään henkeä ja päästi suustaan valtavan huudahduksen kohteenaan Akki ja Tinga. Tekniikka tekisi vahinkoa aikaan ja saisi kaksikon tasapainon hetkeksi pää laelleen.

Yamanaka
50 hp
359 chk
np: ken tietää
10p Yamanaka +4dmg/-4chk
+9chk/vuoro
Kylän onnekkaat(380 stattia jaossa)

Nro7:
100hp
234chk
9p summon

Kuchiyose no jutsu
Taso: S1(3)
Maksu: -91
Lepakko
50 hp
80 chk

ääni aalto no jutsu dmg 70 ja tasapainon menetys 2 vuoroksi.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varrella virran

Viesti: # 6161Viesti Cross »

Tingan puolustautuessa alempana heittoaseita vastaan hyökkäsi korppiparven keskeltä ilmestyvä Akki katolla olevan tulenmaalaisen kimppuun, iskemällä miekkansa tätä kohti. Huolimatta siitä että hän hyökkäsi täysin tosissaan ei tarkoitus kuitenkaan ollut lisätä heidän ongelmiaan surmaamalla enää ketään, vaan ainoastaan kaataa tämä nurin ja tehdä tämä vaarattomaksi muilla keinoilla. Aseiden kuitenkin iskeytyessä toisiaan vasten ja konohalaisen miekan napsahtaessa yllättäin poikki upposivat kalpean nuorukaisen aseet tämän olkapäihin, leikaten tiensä syvälle alapuolella olevan miehen kehoon. Katolle laskeutuvan miekkamiehen kasvoilla oli yhtä ällistynyt ilme kuin hänen nurin kaatuvalla vastustajansakkin ja hetken aikaa hän jo harkitsi huutavansa ystävänsä yrittämään auttaa kuolevaa miestä.
Ikävä kyllä heillä ei kuitenkaan olisi aikaa sellaiseen, vaikka olivatkin ehkä onnistuneet hetkeksi katoamaan pääkadulla olevan väkijoukon silmistä. Lisää vastustajia olisi varmasti jo tulossa ja heidän tulisi kiirehtiä mahdollisimman kauvas ravintolan luota, yrittäen jollain tapaa päästä katoamaan väkijoukkoon. Eikä heillä ollut myöskään voimavaroja tuhlattavaksi miehen hyväksi, sillä jos katoaminen ei onnistuisi joutuisivat he taistelemaan tiensä ulos kylästä, mistä ei varmasti tulisi helppoa.
Heilauttaen nopeasti toista miekkaansa katolla makaavan tulemaalaisen kurkun poikki Sanada päästi tämän tuskistaan, loikaten sitten takaisin alempana olevalle kujalle Jinain seuraan. ''Saatko meidät siirrettyä pois täältä?'' Hän kysyi heti naisen vierelle laskeutuessaan, peläten tietävänsä vastauksen, mutta haluten kuitenkin varmistua asiasta. Heti kysyttyään sitä miekkamiehen niskakarvat nousivat pystyyn, jonkin voimakkaan olennon lähestyessä heitä nopeasti. Hän ei tiennyt mistä oli kyse, mutta kykeni aistimaan ilmateitse lähestyvän olennon chakran. Tunne sai pahan aavistuksen nousemaan nuorukaisen mieleen, mikä osottautui miltei samantien oikeaksi kujan toisessa päässä olevien talojen alkaessa räjähdellä palasiksi voimakkaan äänihyökkäyksen aiheuttaman paineiskun seurauksena.
''Yata!'' Silmät suurina lähestyvää hävitystä katsova Akki karjaisi vaistomaisesti, tuntien linnun chakran alkavan pursuta ulos kaulassaan olevasta helminauhasta, satojen mustien lintujen syöksyessä ulos siitä. Linnut muodostivat kadulla olevan shinobi kaksikon eteen elävän muurin, joka kykeni torjumaan suurimman osan äänihyökkäyksen luoman ilmanpaine iskun heittelemästä rojusta. Aivan kaikkeen sekään ei kuitenkaan kyennyt, vaan jonkinverran kaikenlaista pientä sälää pääsi lintujen ohi. Jokin tuollainen pikku esine viilsi haavan miekkamiehen toiseen silmäkulmaan, mistä vuotava veri värjäsi hetkessä sitä puolta kasvoista peittävät kääreet punaisiksi. Myös jotain raskaampaa osui hänen kylkeensä, iskien ilmat pihalle keuhkoista ja jättäen polvilleen iskun voimasta tipåpuneen shinobin haukkomaan henkeä hetkenajaksi.

Kestävyys: 135
Chakra: 295
Nopeus: 28

Yata
65hp
205ck
18n

Eraiikenie= suojaa 55dmg kumpaakin
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”