Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5311Viesti Piisamirotta »

Hebira oli koko toimenpiteen ajan ollut joko tokkurassa tai tajuton, joten hän ei ollut nähnyt mitään. Käärmetär kuitenkin kuuli, että oikeastaan hän oli velkaa Hasegawalle, mutta Kamuin kautta. Asia oli kummallinen, eikä hänellä ollut aikaa ajatella sen ulottuvuuksia. Kun Hebira heräsi, hän tunsi olevansa kunnossa, ainakin niin kunnossa kuin voi olla siinä tilanteessa missä hän oli. Hän ei lähtisi heti taisteluun, vaan ottaisi rauhallisesti. Hänellä oli paljon opittavaa Kamuilta ja hän halusi oppia tältä strategiaa, jossa hän selvästi oli heikko. Hän unohti osan uskollisuudestaan Hebigakurelle ja päätti nähdä miltä asiat näyttivät seuratessa Kamuita, joka pelasti hänen henkensä. Hebira oli autuaan tietämätön siitä, että Kamui oli kiinnostunut hänen chakrastaan ja erikoisuudestaan. Hebiralle maailman harmaus oli vielä uusi käsite, jota hän ei ymmärtäisi varmaan pitkään aikaan. Käärmetär nousi istumisasentoon ja katsoi ympärilleen. "Kiitos", hän sanoi osoittamatta sitä suoraan Kamuille tai Hasegawalle, sillä ei keksinyt mitään muuta sanottavaa. Hänen uskollisuutensa Hebille oli niin suurta, ettei hän uskonut muiden kylien olevan millään tavalla ystävällisiä. Hän oli edelleen hyvin uskollinen Hebille, mutta ensimmäiset uskollisuuden raot alkoivat muodostua, pikkuhiljaa.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5314Viesti LordVonKwaak »

"Hei, sait sen ottaa rennosti. Hyvää työtä", Kamui hymyili, nojaillen olkapäillään tiskiin Hasegawan vieressä. "Ehkä sust tulis hyvä lastentohtori?"
"Parempi sekin ku myrkyttäjä'", Hasegawa päätyi tokaisemaan, saaden vihdoinkin kauan kaipaamansa sake pullon eteensä. Kamuin koko olemus väsytti lääkäriä suunnattomasti.
"Jokaisella on työnsä", Kamui hymyili yhä, nousten seisomaan. "Tuholaistorjunta ei oo ollenkaan huono ala, jos sitä tarkemmin aattelee."
Kävellen istumaan nousseen tytön luokse, Kamui laski tämän viereen höyryävän kupin teetä.
"Otetaankos uudestaan", Kamui istuutui operaatiopöydän virkaa toimittaneen pöydän ääreen, keskittäen huomionsa viimeinkin Hebiraan. "Mitäs Dorei Butai susta kaipaa ja mikäs on sun mielipitees asiasta?"
Kamuin hymy ja kepeät sanat tuntuivat uskottavilta. Kaikki, kuten Hebira, jotka olivat nähneet Iwalaisen ilmeen tätä kiinnostavassa taistelussa tiesivät tuon olevan enemmän tai vähemän osa naamiota. Naamioksi se oli kuitenkin aukoton, eikä yksikään pojan todelliset kasvot paljastanut ollut selvinnyt hengissä kertomaan asiasta.

Hasegawa kumosi ketjussa kolme kuppia sakea, pysähtyen sitten vasta hetkeksi antamaan humalan vaikuttaa. Vaikka Kamui tarkoitti rahaa velkaantuneelle lääkärille, tämä tarkoitti lähes poikkeuksetta huonoja uutisia. Ei niinkään olemuksellaan, vaan nostattamalla Hasegawassa suunnattoman halun lähteä pojan mukaan tämän retkille: Iwalainen itse ei ollut huomannut päätyneensä pelastamaan Hebiläisen, sekä lahtaamaan yhden erityisen vaivalloisen järjestön jäsenistä. Poika oli myös selvästi jatkanut kokeita omalla kehollaan, mikä huolestutti lääkintään erikoistunutta Hasegawaa erityisesti. Hymyilevän maskinsa alla poika oli yhä kokematon, mutta kantoi jumalatonta vastuuta asioista, joista tämän ei pitäisi vielä välittää tuon taivaallista!
Huokaisten Hasegawa kumosi jälleen yhden kupin.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5315Viesti Piisamirotta »

"Dorei Butai metsästää minua tietääkseni verilinjani vuoksi. Tai niin olen päätellyt. Verilinjani ei ole maailman yleisimpiä ja siksi he saattavat olla perässäni", vastasi väsynyt Käärmetär Kamuille. Hän oli täysin tietämätön niin sanotusta Jammu-mahdollisuudesta, joka oli varmasti osa Dorei Butain agendaa, minkä Kamui tajusi. Hebira vaikutti hyvin väsyneeltä, hän ei ollut täysissä voimissaan ja vaikka operaatio oli onnistunut erinomaisesti, ei tyttö ollut täydessä kunnossa. Hänen agressiivisuutensa ja halunsa tuhota Dorei Butai oli kuitenkin tilan vuoksi heikentynyt melkolailla. "Haluan sinun nimeävän palveluksesi, haluan ne ohi mahdollisimman nopeasti, jotta saan Dorei Butain tuhottua", Hebira sanoi vaikkei todellisuudessa tiennyt minkä kanssa oli tekemisissä. Hänen matkansa oli vasta hyvin alussa. Kamuin rooli oli kuitenkin osa tätä asiaa, mikä oli välttämätöntä. Maailmaa ohjasivat voimat, joista kenelläkään paikallaolijoista ei ollut mitään aavistustakaan.

//Selitäs mul miks se tumma olut mistä me pidettiin mun tupareissa (Belhaven Scottish Stout), ei maistu enää yhtä hyvältä ku sillon. Harmittaa hieman ku pidin siitä niin paljon, eikä se oo enää yhtä hyvää. Harmittaa ku hyvää OLUTTA on vaikea löytää nykypäivänä; Kekkonen lopetettiin meijän kaupasta, joten sitä on haettava jostain muualta :sad: . //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5316Viesti LordVonKwaak »

Tytön selitys tuntui järkeenkäyvältä, mutta vajaalta. Dorei Butai tuskin olisi pysynyt kasassa näinkään kauaa, jos ne haalisivat harvinaisimpia verilinjoja orjiksensa. Juuri harvinaisten katoaminen huomattaisiin, eikä yhdistyneen ninja maailman silmätikuksi päätyminen olut terveellistä yhdellekään elävällä sielulle.
Hebiran nostaessa esille velkansa, Hasegawa havahtui tiskin äärellä.
"Velotat palveluksia skideiltä?" Alkoholin nostattaman punankin läpi lääkärin kasvoilta näkyi läpi kuultava pettymys.
"Kuulostaako tutulta?"
"Narkkareita ei lasketa."
"Sanoisin et oon omatoiminen terveysaktivisti."
"Egoistinen pikemminkin... Etkä edes saanut tuotua yhtenä kappaleena, vaan piti parsia ko..."
"Okei okei okei!" Haluamatta piikitellä tarvitsemaansa lekuria enempää, Kamui katsoi jälleen Hebiraa: "En tartte palvelusta sopasta, johon itte itteni sotkin. Jos moinen ei kelpaa, niin kerro sitten kaikki mitä tiedät Dorei Butaista. Se Yamanaka joka tavattiin vaikutti lupaavalta vastukselta Yakuzojen jälkeen."
"Yakuzojen?" Hasegawa kohotti toista silmäkulmaansa.
"Parempi ku et tiedä", Kamui vastasi rehellisesti, iskien kuitenkin lääkärille silmää ilkikurisesti. "Perus settiä kumminkin, ei mitään mielenkiintoista."


// Dunno, koska en muista mitä se olut oli. Jos muisti väärin, niin se selittäis, mut muussa tapauksessa... seura teki siitä parempaa? :D //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5317Viesti Piisamirotta »

Kiinnittämättä huomiota Kamuin ja Hasegawan keskusteluun, Hebira vastasi: "Dorei Butai metsästää henkilöitä. En juurikaan saanut selville mitään kuulusteluiltani. Se henkilö, jota kidutin oli aiempi metsästäjä, joka oli perässäni. Nähtävästi he lähettivät voimakkaamman, jolla oli parempia kykyjä. Haluan voimistua ja tulla paremmaksi ninjaksi. Olet selvästi minua kokeneempi ninja, voisitko opettaa minua? Maksaisin sinulle olemalla apulaisesi", Hebira ehdotti välittämättä Hasegawan purevasta kommentista. Hebira oli tosissaan. Isku oli ollut hänelle niin suuri, että Kamuin opettajana toimiminen oli järkeenkäypää. Hebikage oli aina omilla töillään, eikä ollut muuta vaihtoehtoa. Hebira ei myöskään halunnut kertoa Kenmarusta, joka työskenteli tavallaan Dorei Butaille, olematta järjestön vakituinen jäsen. "Dorei Butai käyttää joskus ulkopuolisia henkilöitä, joten heitä ei voi tunnistaa vaateparren perusteella", Hebira sanoi Bakutonin käyttäjälle antaen lisätietoa. Kamuin oli saatava suuremmat tiedot itse tekemällä samaa kuin Hebira oli tehnyt: kidutusta. Maailma oli julma ja joskus tie hyvään oli käyttää pahaa avukseen.

Samaan aikaan jossain tuntemattomassa kolkassa Issa-niminen nainen tarkkaili kristallipalloaan, joka ei ollut niin ainutlaatuinen esine maailmassa kuin moni luuli. Kolmas Hokage ei ollut ainoa joka näitä näkypalloja omasi. Issan lisäksi niitä omasi esimerkiksi suuri Sammakko erakko ja käärme-erakko. Nämä Palantírin kaltaiset kuulat olivat harvinaisia ja näkivät kauas, ilman että tarkkailtavat tiesivät, että näitä tarkkailtiin. "Asiat alkavat loksahtaa kohdalleen. Leiki leiki lapsonen, kaiken muuttaa huominen, opi siitä minkä näytti eilinen", sanoi Issa katsoen Kamuin, Hebiran ja Hasegawan keskustelua kristallipallostaan. Hebiraa ohjasivat voimat, joista hänellä ei ollut aavistustakaan, ja ne voimat eivät olleet hänelle suopeita. Jotta toukka muuttuu perhoseksi, sen on käytävä läpi muodonmuutos prosessi, joka jättää sen vaille suojaa. Näin tulisi käymään myös Hebiralle. Kamuin olemassaolo oli kuitenkin jotain, joka auttoi Käärmetärtä elämänmatkallaan, vaikkei tämä sitä ymmärtäisi.

//Se on se tumma olut, josta jopa sä pidit, vaikket juurikaan oluista pidä (erityisesti tummista). Tietty seura voi vaikuttaa, mutta eiköhän meijän maistelut oo todiste siitä, ettei seura aina muuta makua parempaan päin; ku kävin Alkossa ni halusin ostaa yhden maistettavaks nimen perusteella mut sit siin oli IPA ni päätin olla tuhlaamatta rahojani moiseen, suurin osa nykyoluista on IPA-paskaa, valitettavasti. :P //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5318Viesti LordVonKwaak »

Hebiralta ei irronnut mitään, mitä ei olisi voinut etukäteen päätellä. Tämän mainitessa kiduttamansa henkilön, Kamui tunsi katseen takaraivossaan.
"Turha mua on mulkoilla", Iwalainen puolustautui: "Jos mää olisin opettanut tota, se tietäis kaiken mitä se mieskin olis tiennyt, aina kohdusta hautaan asti."
Samassa Hebira ehdotti, että Kamui ryhtyisi tämän opettajaksi. Kunoichi voisi toimia tämän apulaisena oppilaana olo aikansa.
"Juu ei tuu kesää", Kamui totesi. "Oon ite aivan liian kokematon opettamaan ketään."
"Mut tää Dorei butai sen sijaan alkaa vaikuttaa kiinnostavalta." Nousten ylös, Kamui vilkaisi taivaalle. Nuorilla, mutta oppineilla silmillänsä, Iwalainen seurasi taivaanrannasa merkkejä säähän tulevista mahdollisista muutoksista. "Luulevat voivansa toimia näkömättömästi pysymällä näkyvillä, mutta keräämättä huomiota itseensä. Phah, sen päivän ku näkis..."
Kääntyen Hebiran suuntaan, Kamui lukitsi katseensa tytön katseeseen.
"Sitä paitsi musta tuntuu, et sää et halua mun oppilaaksi yhtäpaljon ku haluat apua tän järjestön kanssa? Jälkimmäisessä voin sua auttaa, jos pystyt kantamaan omat taakkasi."

Hasegawa hymähti, mutta ei sanonut mitään. Kamui olisi liian ylpeä asiaa myöntämään, mutta tämä oli liian hellä mielinen jättämään tyttöä oman onnensa nojaan. Sen vuoksi tämä ei ollut hyväksynyt tarjousta opettajaksi ryhtymisestäkään: oli totta, että poika oli liian nuori opettamaan tehokkaasti, mutta vielä enemmän tämä halusi välttyä sitomasta tyttöä kaikkiin niihin piireihin, missä poika itse liikkui.
Juuri tämän takia Kamui Hasegawaa niin rasittikin: poika tuntui ajattelevan kaikkia muita paitsi itseään, ollen niin tehessään yksi harvosita, joka juuri ansaitsisi olla itsekkäämpi.
"Jos DB:tä mielitti lähtee härnäämään, kannattaa tsekata Kiri ensimmäisenä", Hasegawa lausahti, vaivautumatta kääntymään puhuakseen kaksikolle, kiroten itseään turhasta tunteellisuudesta. "Määhän en asiasta mitään tiedä, mut pari Hyoutonia ja Futtonia on kadonnut niiltämain, eikä niitä olla löydetty vieläkään."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5320Viesti Piisamirotta »

Kamuin torjutessa Hebiran oppilas-tillelin, tyttö hieman masentui. Hän kuitenkin sai intonsa takaisin toisen ilmaistua kiinnostuksensa Dorei Butaita kohtaan. Kamui oli myös nähnyt Hebiran läpi kuin vanha konkari. Toinen oli ymmärtänyt, että Hebira halusi tämän auttavan Dorei Butain tuhoamisessa, mutta nähtävästi oli kuitenkin kiinnostunut asiasta, mikä sopi Käärmettärelle erinomaisesti. Hasegawan mainitessa Kiriläisten katomisesta Hebira havahtui. Johtolanka! "En tiedä tarkkaan mitä Dorei Butai tekee, mutta se ei ole minkään maan eduksi", Hebira sanoi vähän ympäripyöreästi. Selvästi he tarvitsisivat tarkempaa tietoa, jota saisi vain elävältä Dorei Butain jäseneltä, jonka arvo olisi vähintään keskikorkea. "Olen valmis vaikka ilman käsiäni", ilmoitti Hebira uhmakkaasti. Hän halusi osallistua järjestön tuhoon, vaikkei olisikaan täydessä voimassaan.

Dorei Butain päämajassa raportti Yamanakan kuolemasta saapui. "Emme lähetä enää metsästäjiä. Hänet on saatava ansaan, mistä hän ei voi paeta", sanoi yksi Komentajista. "Asia järjestyy", hänelle vastattiin ja niin ruvettiin suunnittelemaan Hebiralle ansaa, josta tämä ei voisi paeta. Tytöstä oli tullut monella tapaa kiinnostuksen kohde tälle järjestölle. Tämä oli päässyt livahtamaan kahdelta metsästäjältä, joista toinen oli hyvin voimakas. Oli selvää, että Käärmetär oli arvokas orja, josta kannatti pitää kiinni.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5328Viesti LordVonKwaak »

Hebira tuntui innostuneelta. Kamui ei tiennyt mitä tyttö viimekädessä osasi, mutta ei tämän heikko ainakaan pitäisi olla. Iwalaiselle myrkkyistä ja kuulustelun taidoista suurimman osan opettanut professori käytti käärmeitä myös, ollen eriyisen voimakas. Kamui ei kuitenkaan koskaan ollut nähnyt tämän varsinaisesti taistelevan, joten yhtälöä olisi tarpeetonta vetää puutteellisilla tiedoilla.
Hasegawn mainitessa johtolangan, Kamui ei tunnistanut verilinjojen nimiä. Hän muisti jään käyttäjien olevan Veden maasta. Luun manipuloijat olivat alunperin sieltä myös, mutta kumpikaan nimistä ei ollut sama kuin Kaguya kuten Kanki, se oli varma.
"Mikäs siinä sitten", Kamui venytti käsiään. Dorei butain, itseään korkeassa arvossa pitävän järjestön, olisi korkea aika oppia tuntemaan miten todellinen eliitti hoiti hommansa. "Selvästikin tekis hyvää käydä pienellä vierailulla Kirissä."
Maksaen juomat, niin omansa kuin Hasegawan, tiskijukalle, Iwalainen kääntyi vielä Hyuugan puoleen.
"Tän kanssa menee varmaan hetki. Lähetä viestiä, jos keksit mitä haluat korvaukseksi." Kaksikon katseiden kohdatessa näiden kahden välillä vallitseva, sanaton yhteisymmärrys, pääsi korostetusti esille.
"Ilo tehdä bisneksiä. Kunhan ei liian usein tuu tavaksi."
"Ompahan sullakin ainakin yks vakioasiakas", Kamui naurahti, lähtien kävelemään takaisin sudenkorentojen luokse, viitaten Hebiran mukaansa.
"Eikä enempää rampautettuja pikkutyttöjä!" Hasegawa huudahti Iwalaisen perään.
Viitaten laiskasti vastauskeksi, Kamui nousi korentonsa selkään, odottaen Hibiran tekevän samoin. Rasittaa käsiä ei saanut, mutta ne toimivat. Vailla verta paksuunnuttavaa myrkkyä, vuotavia haavoja ja funktioivilla käsillä tytön toinen lentomatka varmasti olisi ensimäistä mieluisampi.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Dorei Butain metsästäjä (A/A/A)

Viesti: # 5330Viesti Piisamirotta »

Hebira teki työtä käskettyä. Hän laahusti kohti saviolentoa miettien monelaista pienessä päässään. Hän oli nyt Kamuin toveri, mutta mikä oli tämän nuoren miehen agenda. Kamui oli selvästi häntä kokeneempi ja aikusempi, vaikka oli vain vähän vanhempi kuin pieni tyttö. Kamuilla oli vain pintapuoliset tiedot Hebiran kyvyistä, mutta silti tuntui, että tämä tiesi kaiken tytön voimista. Asia jäi vaivaamaan, muttei silti häirinnyt Hebiraa yhtä paljon kuin voisi olettaa. Hebira muisti käyneensä keskustelun Kenmarun kanssa joskus kauan sitten, kun he olivat lapsia. Kenmaru oli sanonut, että hän vihasi sitä, että joku hallitsi hänen elämäänsä. Kun johtajat tai muut jumalan kaltaiset tiesivät asioita ennalta ja järjestivät niitä. Silti poika uskoi vankkumattomasti geeneihin ja niiden perinnöllisyyteen aina sairauksista muihin asioihin. Hebira oli lapsesta asti pitänyt tätä hyvin ristiriitaisena. Joku vihasi sitä, että toinen hallitsi hänen elämäänsä, mutta sitten uskoi, että geenit määräsivät hyvin paljon, sairaudet periytyivät ja niin edelleen. Oli naurettavaa, että uskoi toisen määräävän elämän asiat, mutta toisen ei. Ikään kuin toinen olisi toista pahempi, ne olivat yhtä pahoja. Tietoisuus oli kaikesta neuroninjutsusta ja muusta huolimatta ihmisille pelkkä arvoitus ja molemmat väitteet olivat yhtä naurettavia, kyse oli vain henkilön omasta henkilökohtaisesta uskosta. Hebira ei uskonut juurikaan mihinkään, vaikka hänen olisi kaiken logiikan mukaan pitänyt uskoa juuri evoluutioon. Maailmassa oli kuitenkin jotain, joka esti Käärmetärtä uskomasta mihinkään erityiseen. Hänen uskollisuutensa oli kyllä Hebikagessa, mutta Ryuu ei ollut hänen jumalansa millään muotoa. Näihin outoihin ajatuksiin takertuneena Hebira nousi sudenkorennon selkään ja lähti Kamuin mukana kohti Veden maata. Siellä häntä odottaisi tuntematon kohtalo, josta heillä ei olisi mitään aavistusta.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”