Viimeinen testi (ABB)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3496Viesti Rudy »

Ei ollut kulunut kauaakaan siitä kun Ryota oli Mikin ja Kogan kanssa läpäissyt yhden tehtävän joka oli todellisuudessa ollut pelkästään harjoitus mutta he olivat silti onnistuneet siitä ja sen seurauksena heidän harteilleen luotettiin nyt hieman vaativampi tehtävä joka kuitenkin todellisuudessa oli myös harjoitus. Rootin korkeimmat tahot eivät tahtoneet laittaa kentälle tehtäville sellaisia joista he eivät voineet mennä takuuseen joka olikin se nimenomainen syy minkä vuoksi he joutuivat tyytymään näihin harjoituksiin ainakin tällä hetkellä. Heille ei tietenkään kerrottu että kyseessä oli pelkästään harjoitus sillä eihän siinä muuten olisi mitään järkeä sillä he eivät näkisi miten he toimivat todellisessa tilanteessa.

Ryotalle, Mikille ja Kogalle oli annettu ohjeistukseksi saattaa eräs ''tärkeä'' henkilö päämääräänsä ja heille oli myös kerrottu että shinobit jotka toimivat salamurhjaania olivat heidän suojelemansa henkilön kohteena ja oli enemmän kuin todennäköistä että hänet yritetään salamurhata matkalla päämääräänsä. Tehtävän tarkoitus oli hieman kokeilla miten he toimivat yhdessä ja yksinään tilanteissa joissa heidät pakotetaan toimintaan ja miten he reagoivat kun heidän täytyy asettaa henkensä vaaraan suorittaakseen tehtävänsä. Ryota oli pukeutunut haukkamaiseen maskiinsa ja mustaan pitkään takkiinsa kun he valmistautuivat lähtemään kohteensa kanssa Konohasta kohti päämääräänsä.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3499Viesti sumufani »

Koga oli saanut palautetta Feiniltä viime harjoituksesta ja Senju oli ollut hieman vaisu sen jälkeen. Typerä moka, mutta olipahan ainakin toiminut pikipää oli miettinyt eikä jakanut ajatuksiaan. Kuitenkin se oltiin osittain lyöty kokemattomuuden piikkiin ja poika laitettiin uudelle tehtävälle. Kai kokemus toisi järkeä päähän vaikka Senju vaikutti hitaalta oppijalta.

Kuitenkin tässä hän nyt seisoi Mikin ja Ryotan kanssa saatettavan kanssa. Kogalla oli harmaa takki ja kissamainen maski, mutta silti hän katseli tuota saatettavaa. Hänellä oli hieman vaikeuksia uskoa, että heidät oltiin laitettu saatto tehtäviin. Mistä lähtien juuri oli hoitanut saatto tehtäviä.. Kogan muutenkin epämääräinen ajatus lanka katkesi, kun lähtö tapahtui. Jotenkin tuo saatettava vaikutti elävän yhteiskunnan huipulla ja narisi kaiken maailman asioista. Kogan oli vaikea pysyä hiljaa ja hän halusi niin kovin jutella miekkosen kanssa. Silti hän ajatteli, miten ja mistä nuo viholliset tulisivat hyökkäämään. Senju tunsi jännittävänsä tätä ja jatkoi maaston tarkkailua.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3513Viesti Cross »

Mustaan hupulliseen löysähihaiseen kaapuun harmaaseen taiteluliiviin ja apina naamioon pukeutunut Miki seisoi kahden toverinsa kanssa Konohan porteillam saaden sillointällöin sitä vartioivilta parilta kylän normaalilta shinobilta uteliaan vilkaisun, sillä oli harvinaista nähdä näin nuorista jäsenistä koostuva ANBU ryhmä. Jos nämä olisivat tienneet heidän olevan todellisuudessa Juuren jäseniä, olisi katseet saattaneet olla hieman toisenlaisia, painottuen enemmän joko pelon suuntaan, tai vielä luultavammin halveksunnan. Ryhmä ei ollut kovinkaan hyvässä maineessa Danzon jälkeen, eikä parikymmentä rauhanvuotta ollut juurikaan auttaneet asiaan, joiden aikana ryhmän ideologia oli ollut käytännössä täysin vastainen kylän johtajien näkemysten kanssa. Ilmän nykyistä nuorta daimyota ja tämän hieman haukkamaisempaa näkemystä kylän toiminnasta ei koko roottia varmaan enää olisi olemassakaan, vaikka ei tämäkään ollut kyennyt muuta kuin varmistamaan että heillä oli vapaat kädet toimia miten parhaiten näkivät Konohan ja Tulenmaan hyväksi. Se oli kuuleman johtanut toisinaan selkkauksiin varsinkin Uzumakin ja ryhmän kolmen nykyisen johtajan välillä, joiden näkemykset erosivat toisistaan vielä enemmän kuin tämän edeltäjän kanssa.
Kaikesta tuosta huolimatta Miki ei kuitenkaan katunut sitä että oli liittynyt ryhmän jäseneksi, vaikka se tarkoittikin että periaatteessa hän ei ollut kyläänsä hylännyttä shinobia paremmassa asemassa. Kiinni jäädessään olisi aivan turha odottaa minkäänlaista apua, ainakaan konohalaisilta ja tuskin edes muilta rootin jäseniltä. Silloin heitä ei enää yksinkertaisesti olisi olemassa, minkä jokainen heistä myös tiesi ja oli valmis hyväksymään. Tosin sitä tyttö ei tiennyt mitä tapahtuisi jos Fen saisi tahtonsa läpi ja saisi hänet potkituksi pihalle ryhmästä, sillä jälleen kerran edellisen tehtävän jälkeen tällä ei ollut tuntunut olleen mitään hyvää sanottavaa.
Osa tuosta kaikesta ryöpytyksestä oli mennyt toki Kogalle, joka oli keksinyt mitä typerimmän tavan yrittää harhauttaa vartioita, mutta sekin oli tuntunut olleen jollain tapaa Mikin syy, ainakin Fenin mielestä. Puolet tämän parpatuksesta oli mennyt täysin ohi tytön korvien, pääosan lopustakin sujahtaessa sisään toisesta korvasta ja samantien ulos toisesta. Hän oli kyllä itsekkin tiennyt että olisi pitänyt olla tarkempi ohjeiden kanssa ja harkita hieman parempaa suunnitelmaa, mutta epä hän kyllä ollut pyytänyt päästäkkään miksikään ryhmän johtajaksi.
Loppujen lopuksi vanhempi nainen oli kuitenkin jakanut kolmikolle uudet kansiot, jossa oli lyhyt selostus heidän seuraavasta tehtävästään ja sitä he nyt olivat lähdössä suorittamaan. Kukaan heistä ei nähnyt katetusssa kahden miehen kantamassa tuolissa istuvaa miestä, mutta sen sijaan he kyllä varmasti kuulivat tämän ja tämän jatkuvan valituksen pienimmistäkin asijoista. Milloin tie oli liian pölyinen, milloin kantajat kulkivat epätasaisesti tai ilma oli muuten vain liian kuuma matkantekoon. Siitä huolimatta tietä eteenpäin tarpova ryhmä taittoi matkaa eteenpäin, eikä ainakaan vielä missään näkynyt mitään salamurhaajia, joista heitä oli varoitettu. Lähdöstä ei vielä ollut kovinkaan kauvaa ja kylän kalliot olisi ehkä voinut vielä nähdä puuhun kiipeämällä horisontissa, mutta silti Sarutobista alkoi jo tuntua että kantotuolissaan kököttävä snobi oli ollut vain vainoharhainen.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3524Viesti LordVonKwaak »

"Mut miks meidä pitää?"
"Saatiin jo rahat, pölö!"
"Mut ei ne oo vieläkää tääl... Jos meit o kusetettu?"
"No sit saatiin rahaa tyhjästä. Kelpaa mulle."
"Mut jos tää on ansa?"
"Lakkaa inisemästä: too on ansa. Niille."
Kaksikon maristua, toisen tehtävsätä toisen toisesta, Yonathanilla alkoi mennä hermot. Odottamisen vielä sieti, mutta ei kahta idioottia! Enemmän kaksikon onneksi kuin kenenkään muun Yonathan viimein näki mitä oli luvattukin, vaimentaen kaksikon välittömästi. 'Ja tästä se alkaa...'

Kantotuolin marisijan päästyä juuri sanomasta ilman olevan liian tunkainen, Kasperun olemattoman ohuella langalla ohjaama linnun näköinen leija suhahti saattueen ylle, laukaisten siihen naamioidut valolaput. Välähdys oli paitsi sokaiseva, myös merkki muille: kaikkia kolmea saattajaa kohti lensi kuusi kunaita räjähdelappu parin kera. Heittoaseiden lennon ja sitä seuranneiden räjähdysten aikana hyökkääjä kolmikko lähti liikkeelle ja kiristi saartorengasta, paketoiden koko saattueen kolmio muodostelman sisään.


Kasperu
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Räjähdelaput: 8kpl

Jesperu
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Räjähdelaput: 8kpl

Yonathan
Hp: 30
Ch: 70
Nopeus: 9
Räjähdelaput: 8kpl
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3525Viesti Rudy »

Ryotan onneksi hän ei kiinnittänyt huomiota muuhun kuin saattueeseen kun leija lennähti heidän yläpuolellaan ja siihen oli kaiken lisäksi piilotettu pommi sokaisemaan heidät. Uchiha ehti kuitenkin puoliksi kääntää katseensa kohti yllä leijuvaa leijaa joten hän ei menettänyt kokonaan näköänsä sen johdosta joten hän ehti juuri ja juuri ajoissa huomaamaan heitä kohti lentävät kunait joihin oli kiinnitetty räjähdelaput. Ryota ei jäänyt aikailemaan sen enempää vaan hän hyppäsi nopeasti pois kunaiden tieltä ja hyppäsi suoraan heidän suojelemansa henkilön luokse - kiskaisten ilma lentonsa aikana katanansa tupestaan ja asettui suojaamaan heidän kohdettaan.

Nuori Uchiha toimi ainoastaan vaistojensa varassa ja hän otti tukevamman asennon maasta ja paransi otettaan katanastaan kun hänen katseensa nauliintui kolmeen henkilöön jotka saartoivat heidät. Oli odotettavissa että heidän kimppuunsa hyökättiin ja Ryota mietti jo hetken aikaa mistä he olivat tienneet mitä reittiä pitkin he kulkevat mutta se ei juuri nyt ollut olennaista - nyt täytyi keskittyä vain heidän pysäyttämiseensä.


Hp: 10
Ch: 42
Nopeus: 1
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3526Viesti sumufani »

Koga ikävä kyllä katseli taivaalle linnun tullessa hänen näköpiiriinsä. Sekin johtui tuon saatettavan valituksesta ja laput sokaisivat Kogan. Poika tosin aloitti saman tien sinetit ja kosketti maata toisella kädellään. Maasta nousi seinä Senjun eteen ja loikkasi itsekkin taaemmas. Hänen onnekseen maa seinä keskeytti kahden kunain matkan ja hänen ottamansa etäisyys vielä vähensi vahinkoa, mitä hän otti noista räjähdyksistä. Nuorukainen otti paikkansa ja alkoi suuntaamaan maskiaan noihin ääniin, mitkä hänen vihollisensa oli saanut aikaan. Koga ei sanonut, mitään vaan alkoi hetki hetkeltä saamaan näköään takaisin.

Koga
6 hp
24 chk
1 np
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3530Viesti Cross »

Kuten tiimikaverinsa myös Miki yritti olla välittämättä heidän asiakkaansa narinasta ja keskittyä tehtävään, mikä ei kyllä ollut millään tavalla helppoa. Mies ei yksinkertaisesti tuntunut olevan kykenevä vaikenemaan, eikä tämä tehtävä tuntunut millään tapaa mielenkiintoiselta. Kädet syvälli kaavun taskuun tyonnettyinä tyttö katseli tien kummallakin puolella kasvavaa metsikköä ilman sen suurempaa mielenkiintoa, minkä takia yllättäen puidentakaa esiin leijaileva lennokki kiinnittikin myös hänen huomionsa. Tajutessaan sen yllättäen sihahtavan palamaan ja huomatessaan vasta silloin siihen kiinnitetyt lukuisat pikkulaput kunoichi yritti kääntää päätään pois, tajuten sen kuitenkin turhaksi. Ymmärtäen ettei kerkeisi ajoissa suojata silmiään tulevilta välähdyksiltä hän painoi toisen niistä nopeasti kiinni, jottei menettäisi kokonaan näköään hetkeksikään.
Leijasta lähtevä sokaiseva välähdys sai valkoiset pisteet tanssimaan Sarutobin silmässä ja kyyneleet valumaan alas siitä, mutta pelkkä toisen silmän aukaisu riitti palauttamaan ainakin osan näöstä. Kaikki näkyi kyllä hieman sumeana, mutta siitä huolimatta hän kuitenkin näki hieman eri suunnista lentävät kunait ja niissä olevat laput. Nopeasti tyttö yhdisti kätensä ja sylki suustaan voimakkaan tuulivirtauksen, joka sinkosi kunait lappuineen samantien takaisin tulosuuntaansa.
Sen tehtyään Miki perääntyi Kogan ja Ryotan tavoin lähemmäs kantotuolia, joka oli tippunut maahan sitä kantaneen mies kaksikon tultua sokaistuksi. Nämä konttasivat ja kierivät shinobi kolmikon jaloissa silmiään pidellen, valittaen kuin pikku kakarat silmissään tuntuvaa poltetta. Kunoichin teki mieli käskeä näitä miehistymään, mutta siihen ei nyt ollut aikaa. Sen sijaan hän keskittyi metsästä näkyviin tulevaan kolmikkoon ja yhdisti kätensä uusiin käsimerkkeihin, samalla kun syöksyi hyökkäykseen ja jätti poikakaksikon suojaamaan kantotuolia. Muutama nopea ja monimutkaisen näköisen käsimerkin jälkeen Sarutobi heilautti molempia käsiään reunimmaisia hyökkääjiä kohti, heittäen niistä kaksi kunaita kumpaakin kohti, niin että toinen niistä peitti toisen näkyvistä. Keskimmäinen vastustajista taas sai niskaansa kymmeniä pieniä tulipalloja, joista jokainen kätki sisäänsä niinikään kunain.

Kestävyys: 49
Chakra: 107
Nopeus: 19
Housenka no Jutsu= 12dmg
Kage Shuriken no Jutsu x2= 10dmg per rumilus
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3562Viesti Southpaw »

Mikin heittäessä parven shurikeneja Kasperua ja Jesperua kohti, Yonathan kohotti hieman kulmiaan. Viisain siirto olisi ollut sijoittaa ryhmän vahvin jäsen, tässä tapauksessa Miki suojaamaan kantotuolia muiden hoitaessa taistelun, mutta sen sijaan Miki kävikin suoraan hyökkäykseen, jättäen kantotuolin suojaamisen kahden toverinsa huoleksi. Päättäen suojata tovereitaan itsensä sijaan, Yonathan teki nopean sarjan kämmenlyöntejä ilmaan, samalla vapauttaen käsistään tuulichakraa. Käsistä liikkeelle lähtevät ilmavirrat työnsivätkin hetkessä Mikin heittoaseet sivuun, tulipallojen taas osuessa Yonathaniin.
"Jos olisin sinä niin keskittyisin yhteen asiaan kerrallaan", Yonathan sanoi kiinnittääkseen Mikin huomion.

Sillä välin Kasperu ja Jesperu puolestaan kävivät hyökkäykseen kohti kantotuolia. Jesperun tehdessä käsimerkit ja puhaltaessa lopulta suustaan vesiaallon kohti Ryotaa ja Kogaa. Kasperu puolestaan keräsi käsiinsä sähköchakraa ja laukaisi lopulta voimakkaan salaman kohti kantotuolia ja sen sisällä olevaa hahmoa.

Kasperu
Hp: 20
Ch: 30
Nopeus: 3
Räjähdelaput: 8kpl
*Salama, 13 dmg

Jesperu
Hp: 20
Ch: 30
Nopeus: 3
Räjähdelaput: 8kpl
*Vesiaalto, 14 dmg

Yonathan
Hp: 18
Ch: 56
Nopeus: 9
Räjähdelaput: 8kpl
*Ilmavirtaukset x2, suojas 32 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3563Viesti Rudy »

Ryota seisoi tiiviisti kantotuolin vieressä valmistautuneena taisteluun kun Miki päätti hyökätä suoraa päätä taisteluun ja jättää tämän inisijän suojelemisen heidän harteilleen. Ryotan mielestä paras vaihtoehto oli siirtyä puolustavalle kannalle ja tutkia heidän vihollisensa tyyliä ja voimia ennemmin kuin hyökätä päättömästi heidän kimppuunsa analysoimatta heidän taitojaan ensin. Nuorelta Uchihalta ei jäänyt huomaamatta liekkivana joka sinkoutui häntä ja Kogaa päin ja heti kun nuoren shinobin refleksit vain antoivat - hän hyppäsi suoraa päätä kantotuolissa istuvan kohteen luokse ja viellä ilmassa ollessaan hän potkaisi kantotuolissa istuvan henkilön hittoon tieltä kun hän itse polkaisi samalla potkustaan vauhtia hypätä kohti Jesperua kun hän muodosti käsisinetit. ''Katon; Goukakyuu no Jutsu!'' Ryota keräsi chakraa keuhkoihinsa jonka hän puhalsi mahdollisimman suurena pallona kohti Jesperua.
Ryota ei jatkanut hyökkäystään tästä vaan hän jätti toisen vihollisen Kogan hoidettavaksi kun hän itse ainakin yrittäisi pitää puolensa Jesperua vastaan. Kantotuolista pois potkaistu mies valitti kivusta joka aiheutui potkusta mutta Ryotan mielestä oli parempi että hän saisi mustelman pienestä potkusta kuin se että hänet tapettaisiin tai kidnapattaisiin.


Hp: 10
Ch: 39
Nopeus: 1

Goukakyuu; 3mg & -3ch
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3564Viesti sumufani »

Kogan näkö oli palautunut ja totesi, että nyt olisi hyvä hetki olla liikkeessä. Pikipää sijoitti itsensä kantotuolin taa ja alkoi tehdä sinettejä. Kasperu setti kätensä selkänsä taa ja silloin Ryota potkaisi tuon snobin kantotuolistaan. Senju tiesi, ettei ehtisi tuota enää estää, mutta alkoi silti tehdä sinettejä ja Kasperun heilauttaessa kätensä eteenpäin miehen jalkojen alta alkoi kasvamaan piikkejä. Pikipää piti miestä visusti silmällä ja piti käsiään lähellä toisiaan ollakseen valmiina reagoimaan, siihen mitä Kasperu tekisi.

Koga
10 hp
18 chk
1 np

Mokuton: Kyoku no jutsu
Ninja tekee tässä tekniikassa käsimerkin ja kasvattaa maan alla kasvavista puiden juurista ylöspäin kohoavia teräviä piikkejä, joiden avulla voi haavoittaa vastustajaa. Piikit kasvatetaan yleensä esiin vastustajan jalkojen alta, sillä näin hyökkäys tulee parhaiten yllätyksenä vastustajalle
Taso: C3
Chakra: -6
Damage: 8
Muoto: Piikkien muodon takia niistä irtautuminen on vaikeampaa.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3567Viesti Cross »

Vaikka siltä saattoi vaikuttaa ei Miki ollut käynyt taisteluun ilman sen suurempaa suunnitelmaa, vaan tämä oli aivan tarkoituksella pyrkinyt siihen että saisi pidettyä viholliset erillään toisistaan ja estäisi näitä sillätavoin mahdollisimman tehokkaasti taistelemasta yhdessä. Pää syy tähän valintaan oli yksinkertaisesti se että näiden samanlainen ulkonäkö antoi syytä epäillä miesten olevan sukua keskenään ja luultavasti melko tottuneita taistelemaan yhdessä, kun he taas olivat tunteneet vain joitain päiviä ja taistelivat luultavasti paremmin kukin yksin kuin yhdessä. Tyttö ei siitähuolimatta aikonut kuitenkaan jättää mitään sattumanvaraan, vaan muodosti jo tulta syöksiessään uusia käsimerkkejä ja loi itsestään kage bunshin poika kaksikon tueksi kantotuolin luokse.
''Sinuna pitäisin huolta omista asijoistas, ku nyt et tunnu ollenkaa tajuuvan keide kanssa oot alkanu haastaa riitaa.'' Yonathanin edessä seisova Sarutobi vastasi tälle itseluottamusta uhkuen, hymyillen kasvojaan peittävän naamion alla itsevarmasti. Hän tulisi pesemään tällä tyypillä lattiaa ja tekisi sen niin näytös omaisesti, että tehtävän jälkeen heidän suojelemansa mies tulisi ylistämään kunoichia ja sen jälkeen Fenilläkään ei olisi varmasti enää mitään arvostelun aihetta. Tuo suunnitelma kuitenkin romuttui käytännössä jo samantien Ryotan päättäessä potkaista tuolissaan kököttäneen pullean pyöreän miehen pois salmahyökkäyksen tieltä, pelastaen tämän kyllä täpärästi, mutta samalla saaden kuitenkin tämän myös parahtamaan tuskaisesti kivusta.
''IDIOOTTI!'' Poikakaksikon viereen muodostunut kage bunshi Miki huusi pojalle, puhkuen kuitenkin samalla tuulta pojan tulihyökkäyksen vahvistukseksi, jolla ei olisi ollut muuten mitään mahdollisuutta sitä vastaan syljettyä vesiaaltoa vastaan. Nyt hyökkäykset kuitenkin iskeytyivät toisiaan vasten ja peittivät hetkessä näkyvyyden sakealla vaalealla utupilvellä.
Bunshin huuto kantautui myös hieman etäämmällä olevan oikean Sarutobin korviin, mutta valitettavasti tällä ei ollut aikaa kääntyä katsomaan mitä tapahtui. Jos olis tehnyt sen olisi tyttö varmaan hyökännyt enemmion Ryotan kimppuun, lähinnä takoakseen tälle hieman järkeä päähän, samaan tapaan kun oli tehnyt Kogalle heidän edellisen harjoituksensa päätyttyä. Sen sijaan hän kuitenkin keskittyi edessään olevaan mieheen ja heitti käteensä nappaamansa savupommin heidän väliinsä, aivan kuin olisi suunnitellut jotain kovinkin salaista hyökkäystä tämän yllättämiseksi. Sen sijaan vain silmänräpäys myöhemmin Sarutobi syöksyi kunai kädessä tummasta pilvestä esiin ja näytti aikovan upottaa aseensa miehen rintaan, hautoen kuitenkin mielessään jotain huomattavasti yllättävämpää kuin mitä tämä osaisi näkemänsä perusteella arvata.

Kestävyys: 49
Chakra: 49/45
Nopeus: 19
Daitoppa 9-11dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3570Viesti Southpaw »

Jesperu virnisti nähdessään Ryotan potkaisevan heidän kohteensa sivuun ja vastaavan hänen vesiaaltoonsa säälittävällä tulipallolla, joka varmasti hetkessä sammuisi hänen vesiaaltonsa voimasta. Yllättäen Mikin tekemä bunshin kuitenkin puuttui tilanteeseen ja saapui tukemaan Ryotaa ja Kogaa tuulitekniikala joka riitti pysäyttämään hänen vesiaaltonsa, hyökkäysten käytännössä tuhotessa toisensa. Seuraavaksi oli kuitenkin Kasperun vuoro ahdistaa henkivartijoita ja nopean käsimerkkisarjan jälkeen mies laskeutui koskettamaan maata sillä seurauksella, että maan pinta Ryotan, Kogan ja Mikin bunshinin alla sähköistyi. Samalla Kogan tekemät piikit uppoutuivat miehen kengänpohjien läpi tämän jalkoihin, mutta hammasta purren mies kuitenkin jatkoi sähkötekniikkaansa ja pyrki ahdistamaan vartijat kauemmas kohteesta, sillä välin kun Jesperu puolestaan siirtyi sunshinilla kohteen viereen ja ryhtyi muodostamaan tämän ympärille vesivankilaa jonka sisään voisi hukuttaa tämän.

Sillä välin Yonathan puolestaan seurasi tyynenä kuinka Miki syöksyi heittämänsä savupommin aiheuttamasta savupilvestä häntä kohti. Kunoichi ei kuitenkaan hyvästä yrityksestä huolimatta tulisi pääsemän tarpeeksi lähelle, sillä samassa Yonathan jo löi kämmenensä yhteen, minkä jälkeen puhalsi suustaan voimakkaan daitoppan kohti Mikiä ja tämän savupilveä. Hetkessä voimakas tuuli pyyhkäisisi savuverhon pois ja häntä kohti syöksyvän Mikin sen mukana.

Kasperu
Hp: 12
Ch: 25
Nopeus: 3
Räjähdelaput: 8kpl
*Sähköistys no jutsu, 11 dmg kaikkiin

Jesperu
Hp: 20
Ch: 22
Nopeus: 3
Räjähdelaput: 8kpl
*Suiro no jutsu, vesikupla suojeltavan ympärille

Yonathan
Hp: 18
Ch: 41
Nopeus: 9
Räjähdelaput: 8kpl
*Daitoppa, 25 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3571Viesti Rudy »

Ryota vain tuhahti hiljaisesti maskinsa takaa kun Mikin luoma klooni huusi häntä idiootiksi siitä hyvästä että hän potkaisi heidän kohteensa pois sähköelementin tekniikan tieltä - olihan se nyt ihan selvää että he eivät voisi antaa tuon henkilön ottaa osumaa ninjutsuista sillä yksikin osuma ja tuo makaisi sairaalassa seuraavat kymmenen vuotta, eihän siviileillä ollut läheskään yhtä paljoa kestävyyttä kuin shinobeilla. Nuorukainen hymyili tyytyväisenä kun tässä oli käynyt juuri kuten hän itse halusi - hänen tulipallonsa Mikin boostaama onnistui pysäyttämään heitä kohti tulevan vesiaallon ja kun höyry ympäröi heidät, Ryota hyppäsi ylemmäs ja ilmassa ollessaan hän aktivoi hänen ensimmäisen tason Sharinganinsa ja hänen kotkamaisen maskinsa kahdesta reiästä näkyi aavistuksen verran punertavaa väriä mikäli katsoi tarkasti.

Ja Ryotan onneksi hän oli myös hypännyt ylös sillä hetken kuluttua yksi vihollisista sähköisti maan niin että paikka jossa Uchiha oli juuri äsken seissyt sähköistyi ja hän kykeni vain kuvittelemaan minkälaisen tällin hän olisi ottanut mikäli hän olisi jäänyt seisomaan paikoilleen. Nuori shinobi laskeutui erään puun oksalle kun höyry ja savu alkoivat hälvenemään johtuen tuulielementin jutsusta jota käytettiin vain hieman sivummalla ja nuorukaisen vilkaistessa hieman sivummalle - hän huomasi miten Jesperu oli hypännyt kohti heidän kohdettaan ja Ryota kirosi mielessään sitä että he olivat ylipäätään päästäneet heidät lähelle heidän kohdettaan. Ryota puraisi alahuultansa kun hän hyppäsi puulta kohti Jesperua ja heitti samalla muutaman kunain kohti tuota yrittääkseen edes hidastaa tuon jutsua samalla kun hän laskeutui vähän matkan päähän tuon eteen ja kiskaisi katanansa tupestaan, nauliten punaisten silmiensä katseen Jesperuun. ''Leikin aika on ohi, selvitetään tämä.'' Hän sanoi maskinsa takaa Jesperulle kun hän pyöräytti katanaansa muutaman kerran ja lähti juoksemaan kohti Jesperua seuraten tuon liikkeitä Sharinganillaan tiiviisti ja yritti sivaltaa kohti tuon rintakehää.

Hp: 10
Ch: 36
Nopeus: 1

Sharingan taso 1: -2 vastustajan nopeudesta & -3ch / vuoro
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3572Viesti Cross »

Kogan ja Ryotan apuna oleva kage bunshi näki toisen vastustajista muodostavan sakma elementin tekniikkaan viittaavat käsimerkit ja painavan kätensä maata vasten, mistä lähti samantien rätiseviä sinisiä salmoja eteenpäin. Nopeasti tyttö kasasi hieman chakraa ja löi kätensä yhteen, vapauttaen teräviä tuuliaaltoja kehostaan. Tekniikan kantama ei tällätavoin ollut kovin pitkä, mutta sen luomat maanpintaa repivät tuuliterät onnistuivat siitä huolimatta hajottamaan sähkö tekniikan. Shinobi kolmikko ja näiden suojeltava eivät kuitenkaan olleet vielä selvillävesillä, sillä toinen heitä vastaan taistelevista veljeksistä ilmestyi tuulenpyörteestä kantotuolistaan ulos potkitun pullukan viereen käsimerkkejä tehden.
''Koittakaan nyt pitää tuosta ukosta huolta!'' Sarutobi kivahti kahdelle toverilleen, pyörähtäen nopeasti ympäri ja sinkosi vesivankilaansa luovaa miestä kohti kaksi shurikenia, joista toinen oli ovelesti piilossa toisen alla. Tyttöä alkoi todella tympäistä että tuntui olevan ainoa koko ryhmässä jolla oli mitään korviensa välissä ja joutui sen takia pitämään huolen kaikesta, poikakaksikon ollessa enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Vika ei tietenkään ollut ainoastaan näissä, vaan yhtä lailla myös kunoichin itsensä, mutta sitähän tämä ei tietenkään myöntäisi.
Sillävälin savusta syöksynyt Miki sai Yontahanin tekemän tuulihyökkäyksen päin näköään, hajoten samantien valkoiseksi savuksi ja tullen savupommin luoman pilven tavoin puhalletuksi matkoihinsa. Samalla hetkellä maa miehen takana kuitenkin hajosi ja sieltä ponnisti esiin uusi hyökkääjä, jonka käsi oli paksun kivikerroksen peittämä ja montakertaa normaalia kokoaan suurempi. ''Öitä!'' Tyttö huusi heilauttaessaan kivinyrkkinsä ryöväriä kohti, kuumentaen sen samalla polttavan kuumaksi. Osuessaan lyönti tekisi luultavasti kerralla selvää miehestä, sillä polttavan kuuma kivikuori antoi hintelän näköisen kunoichin lyöntiin huomattavasti enemmän puhtia kuin kukaan osaisi tältä odottaa.

Kestävyys: 49
Chakra: 28/31
Nopeus: 19
Kengan no Jutsu+ Kubi o kiru= 32dmg
Reppushou= torjuu salmat
Kage Shuriken no Jutsu= 5dmg
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Viimeinen testi (ABB)

Viesti: # 3573Viesti sumufani »

Kogan kokemuksella hän pystyi vain päättelemään miehen tekevän sähkö elementin tekniikan, mutta hänellä ei ollut keinoja torjua sitä. Sen sijaan Miki teki tuuli tekniikan salamoita vastaan ja Senju liikkui myös suojeltavaa kohden tehden muutaman käsimerkin. Maasta alkoi kasvamaan piikkejä, joita Jesperu ei välttämättä huomaisi, kun Sarutobi heitti shurikenin miestä kohden. Toinen pysyisi vielä ehkä tovin piikkien piteleminä, mutta pikipää päätti siirtyä lähemmäksi snobia. Tuokin rikas idiootti vain valitti edelleen, siitä kuinka Ryota oli potkaissut hänet tuolistaan ja Koga mietti, mitä nyt sietäisi tehdä. Tuota hyvin syönyttä marisijaa hän ei jaksaisi siirtää muuallekkaan itsekseen.
''Voi hitto. Miksi myö saatiin pallo suojeltavaksi?''
Hetken verran Senjun teki mieli lähteä vierittämään miestä sivumalle, mutta katsoen tätä tilannetta moiseen ei olisi mahdollisuutta.

Koga
10 hp
12 chk
1 np
//8 lämää tulos piikeistä jesperuun//
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”