Ajantappoa

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Ajantappoa

Viesti: # 1742Viesti Cross »

Metallista taistelusauvaansa ajankuluksi käsissään pyörittelevä ja heittelevä Miki odotteli tämän päivän harjoitus vastustajakseen arvottua Eisemiä pienellä aukiolla, jota rajaa vartioimaan lähetetyt shinobit käyttivät vapaapäivinään harjoittelemiseen. Sauvansa näppärästi kehonsa ympäri pyöräyttävä ja ilmaan heittävä kunoichi nappasi sen pystyssä tasapainoteltavaksi kahden suoraksi ojentamansa sormen päälle, huokaisten samalla tympääntyneesti. Hän oli kyllä ollut innoissaan tälle tehtävälle päästessään, olettaen näkevänsä viimeinkin jotain oikeaa toimintaa näpistelevien myymälävarkaiden nappaamisen sijaan.
Todellisuus oli kuitenkin osottautunut loppujen lopuksi lähestulkoon yhtä jännittäväksi täällä kuin se oli ollut kylässäkin, sillä suurin osa ajasta kului vain rajan tuntumassa partiointiin ja sen ylittämään uskaltautuvien röstelijöiden hätyyttelyyn. Nainen ei edes tiennyt kummat olivat pahempia partioretket vain loputtoman pitkän tuntuiset niinsanotut vapaapäivät, jotka kuluivat kaikenlaisten pikkuaskarreiden ja harjoitus otteluiden parissa. Edes aluksi hieman toimintaa tarjonneet ottelutkaan eivät olleet enää kovin mielenkiintoisia, sillä pitkän komennuksensa aikana Sarutobi oli oppinut jo tuntemaan useimpien tovereidensa tekniikat ja tavat ulkoa, aivan kuten nämäkin luultavasti hänen.
Ainut toivon pilkahdus oli oikeastaan ollut melkein viikko sitten heidänleirissään vieraillut ANBU ryhmä, jota hän oli päätynyt seuraamaan rajan yli ja onnistunut genjutsussa käymänsä taistelun aikana herättämään ryhmää johtaneen Naran huomion. Tämä oli lupautunut poimia tytön mukaansa paluumatkallaan, mikäli tämä halusi edelleen liittyä kylän muusta ANBU osastosta erilliseen Root yksikköön.Tarjous kiinnosti Mikiä tietenkin, siitäkin huolimatta että hän oli kuullut kaikenlaista tästä ANBUn itsenäisestä erikois yksiköstä. Ainakin hän pääsisi toiminnan pariin ja palvelisi todella kyläänsä, muutenkin kuin vain juoksentelemalla ristiinrastiin metsää.

''Viimeinkin.'' Sauvaansa jo jonkin aikaa tasapainoilemaan kerennyt kunoichi totesi huomatessaan odottamansa Eisemin lopulta saapuvan paikalle, jotta he voisivat lopultakin saada tämän Raijinin määräämään ottelun hoidettua pois. Pienellä ranneliikkeellä Miki päästi sauvansa tippumaan sormiensa päältä, tarttuen siihen jälleen juuri ennen kuin pää osui maahan.
''Toivottavasti olet valmis aloittamaan Ei! Keksisin kyllä parempaakin tekemistä kuin pyyhkiä sinulla taas lattiaa!'' Sauvansa olalleen lepäämään laskenut Sarutobi huusi tulijalle, muistuttaen kiusoittelevalla äänellä jälleen kerran ettei tämä ollut vielä kertaakaan voittanut häntä. Kuin korostaakseen pilkkaansa Miki veti toisen silmänsä ala luomea alaspäin yhdellä sormistaan ja näytti kieltä tälle, pilkaten aivan tarkoituksella vastustajaansa.

Eisemi Mazui
130hp/ck
10n
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1746Viesti Southpaw »

"Katsotaanpa vain kuka pyyhkii lattiaa ja kenellä. Olen opetellut pari uutta kikkaa ihan vain sinua varten", Eisemi vastasi Mikin uhoamiseen itsevarmasti. Mieheltä ei tarvinnut kahdesti kysellä oliko tämä valmis sillä pian tämä jo aktivoikin Byakuganinsa, katsellen hetken Mikin chakravirtoja ennen kuin lähti syöksymään nuorta naista kohti. Iskuetäisyydelle päästessään Eisemi iski kätensä eteenpäin ja päästi kämmenestään eteenpäin suuntautuvan chakrapurkauksen, joka paiskaisi Mikin voimalla taaksepäin.

Hp: 50
Ch: 72
Nopeus: 10
Muuta: Etuna chakramiinusta bltekniikoista, 7p hyuugajuttuihin ja 3p lääkintään
*Bya
*Hakke Kuushou, 16 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1748Viesti Cross »

Kuullessaan myöhässä ainakin Mikin mielestä paikalle saapuneen Hyuugan uhoamisen tyttö ei voinut olla kohottamatta epäilevänä toista silmäkulmaansa, sillä oli varmasti kuullut tämän virren joskus aijeminkin. Tai jos tarkkoja oltiin niin joka kerta kun he ottelivat ja ainakaan tähän asti se ei ollut tuntunut olevan muuta kuin suun pieksäntää ja hapen tuhlaamista, ainakin jos kunoichilta kysyttiin. Lopulta hän päätti kuitenkin kohottaa olkapäitään välinpitämättömästi, nähdessään vastustajansa aktivoivan silmänsä ja alkavan taas tuon läpitunkevan tuijotuksensa.
Sarutobi oli joskus pohtinut mitä kaikkea tekisi jos omaisi tämän kaltoin esteiden läpi näkevät silmät ja mitä kaikkea klaanin nuoret miehet mahtoivat niillä katsella yön pimeinä tunteina kun muita ei ollut häiritsemässä. Häntä ajatus ei juurikaan muuta kuin huvittanut, aivan kuten se miten klaanin sisällä mahdettiin suhtautua jäsenten kykyjen hupi käyttöön, kuten hänen ihailemansa isosedänkin kerrottiin toisinaan tehneen omilla tekniikoillaan.
Vähättelevästi Eisemiin suhtautuva Miki oli tulla vastustajansa yllättämäksi heti kättelyssä, sillä tämä oli todellakin oppinut jotain uutta sitten viime kerran ja tuo päättikin esitellä uutta tekniikkaansa heti kättelyssä. Miehen putkiaivoisuus olisi voinut melkein huvittaa, jos se ei olisi laajentanut tämän tekniikka kirjoa odottamattomasti pitkän matkan hyökkäyksiin. Mikä pahinta hänellä ei juurikaan ollut tekniikoita tämän kaltaisen tekniikan torjumiseen, vaikka jotain tietysti olikin tehtävissä.
Muodostettuaan toisella kädellään yksinkertaisen käsimerkin kunoichi veti nopeasti ilmaa keuhkoihinsa ja sylki sen sitten tulisuihkuna vastustajansa hyökkäystä vastaan, arvaten kuitenkin jo nyt ettei tekniikka riittäisi kumoamaan hyökkäystä. Se kuitenkin riitti heikentämään sitä ja Sarutobi sai pidettyä edes osan itsekunnioituksestaan, paineaallon tönäistessä häntä suhteellisen kovalla voimalla kaikesta huolimatta taaksepäin.
''Ei hullumpaa, vaikka et sinä viellä tuolla voita.'' Eisemin ensimmäisestä hyökkäyksestä selvinnyt tyttö kommentoi, peitelläkseen kolhiutuneen julkisivunsa saamia naarmuja. ''Ja tässä palautus.'' Virnistävä kunoichi sanoi ja heilautti toista kättään, lähettäen siitä lähinnä tulipalloa muistuttavan hyökkäyksen Hyuugaa kohti, joka monistui ilmassa kymmeniksi samankaltaisiksi palloiksi.

Kestävyys: 31
Chakra: 67
Nopeus: 11
Kubi o kiru+ shuriken kage bunshin= 35dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1750Viesti Southpaw »

Nähdessään tulipallojen tulevan kohti, Eisemi virnisti ja alkoi päästää tenketsuistaan chakraa samalla vinhasti pyörien, sillä seurauksella että miehen ympärille muodostui chakrasta koostuva, pyörivä kupu, johon suurin osa tulipalloista vaarattomasti osui. Eisemin pysähtyessä kävi ilmi, että tämä oli selvinnyt Mikin ensimmäisestä hyökkäyksestä varsin vähäisillä vammoilla. Tämä oli jo toinen yllätys, jota Eisemi oli suunnitellut tosin säätelevänsä hieman pidempään, sillä normaalisti tekniikka opetettiin vain pääperheen jäsenille. Ainoastaan kourallinen sivuperheen jäsenistä oli onnistunut oppimaan tekniikan sen nähtyään ja nyt Eisemi saattoi sanoa olevansa yksi heistä.
"Ei hullumpaa sinultakaan", mies virnisti itsevarmasti, samalla pyrkien kuitenkin pysymään hyökkäävällä kannalla. Ennen kuin Miki ehtisi vastata, Eisemi oli jo ohjannut chakraa käsiinsä ja syöksähtänyt jälleen lähemmäs Mikiä, pyrkien nopeilla kämmensikuilla osumaan naisen vartaloon, kuten tavallisestikin Jukenia käyttäessään. Tällä kertaa Eisemi päätti kuitenkin käyttää lääkintäosaamistaan, sillä sisäelinten vahingoittamisen ja tenketsupisteiden iskemisen sijaan Eisemi pyrkikin viemään vastustajansa chakraa.

Hp: 47
Ch: 45
Nopeus: 10
*Hakkesho Kaiten, suojaa 32
*Chakra Kyuuin jutsu, -7-11ch osumasta riippuen
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1752Viesti Cross »

Shuriken tulipallojen kohteena olevan Eisemin alkaessa vapauttaa chakraa tenketsuistaan ja pyöriä nopeasti syöksähti Miki nopeasti aukion reunaa kohti, sillä avomaastossa taistelu ei ollut koskaan ollut oikein hänen juttunsa. Hän tykkäsi hyödyntää maastoa taistellessaan, vaikka tässä tapauksessa se saattoikin antaa pientä etua esteiden läpinäkevälle ja lähetaisteluun painottavalle Hyuugalle. Moinen pikkuseikka ei kuitenkaan huolettanut kunoichia, sillä pieni tasoitus tekisi taistelusta vain mielenkiintoisemman.
Kuitenkin ennen kuin Sarutobi kerkesi päästä itselleen mieluisampaan ympäristöön kävi toisenkin uuden tempun jo heti taistelun alussa esitellyt Eisemi jälleen hyökkäykseen, käyttäen tälläkertaa kuitenkin jotain jo hyvinkin tutuksi käynyttä tekniikkaa. Heidän ensimmäisellä kohtaamisellaan mies oli ollut saada tytön chakran imettyä loppuun, mutta tullut samalla saaneeksi räjähdelapun mahaansa liimatuksi ja hävinnyt taistelun täpärästi.
Tälläkertaa kunoichilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan päästää ratkaisua menemään niin tiukalle, minkä takia hän heilautti esillä olevaa sauvaansa nopeasti selkänsä taakse ja näytti tekevän voimakkaan sivalluksen sivultapäin. Sen sijaan puunoksaa kohti loikkaava Sarutobi pyörähti nopeasti ympäri ja heilautti sauvansa kainalonsa alta pistomaiseen iskuun päin vastustajaansa kädellään tavoittelevan shinobin rintaa. Osuessaan sauvan päähän kasattu voima heittäisi miehen varmasti etäämmäs ja saattaisi aiheuttaa tälle syytä käyttää omia lääkintä tekniikoita itseensä, sillä murtuneiden kylkiluiden kanssa voisi olla melko hankala jatkaa.

Kestävyys: 31
Chakra: 37
Nopeus: 11
Saruken= 41dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1762Viesti Southpaw »

Nähdessään Mikin sauvan tulevan pistomaiseen iskuun tähdättynä häntä kohti, Eisemi ei tiennyt mitä muutakaan tehdä kuin vaihtaa taktiikkaa. Nopeasti mies keräsi chakraa käsiensä ympärille, nyt huomattavasti aikaisemapaa enemmän ja pyrki pysäyttämään Mikin iskun iskemällä omilla, chakran vahvistamilla käsillään eteenpäin. Hetken verran näyttikin siltä, että eisemin isku onnistuisi kääntämään kepin iskun ylöspäin ja siten sivuun miehestä itsestään, mutta lopulta Mikillä osoittautui olevan enemmän voimaa ja kepin pää pääsi osumaan kipeästi miehen rintakehään. Eisemi kuuli uhkaavan kuuloisen rusahduksen ja tunsi pistävän kivun rinnassaan, mutta kiitos lääkintätekniikoidensa, mies onnistui ohjaamaan chakraansa suoraan vahingoittuneeseen kohtaan kehossaan, ilman että joutui pitämään käsiään vahingoittuneen kohdan yllä kuten jotakuta toista parantessaan. Saatuaan pahimman kivun laantumaan, Eisemi nakkasi suuhunsa yhden chakrapillerin ja syöksyi sitten jälleen Mikiä kohti. Tällä kertaa hyökkäys ei kuitenkaan ollut yhtä suoraviivainen kuin äsken vaan ollessaan puolimatkassa kohti Mikiä mies yllättäen paiskasi maahan savupommin. Kun savu lopulta hälveni näkisi Miki edessään kolme Eisemiä, joista jokainen pyrki pääsemään naisen lähelle.

Hp: 45
Ch: 31
Nopeus: 10
*Juho Soshiken, suojasi 30 dmg
*Shosen no jutsu, paransi 9dmg
*Pilleri, palautti +15ch
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1768Viesti Cross »

Eisemin lyönnin ja Mikin lyöntien yhteen osumisessa oli niin paljon voimaa että jopa sauvastaan kiinni pitävä tyttö tunsi sen välittyvän aseensa kautta käteensä ja oli iloinen ettei ollut vastustajansa asemassa, joka loppujen lopuksi sai tuntea tuon kaiken voiman suoraan. Jossain määrin oksalle laskeutuva kunoichi oli jopa iloinen siitä siitä että otteli juuri Eisemiä vastaan, vaikka tämä olikin melko ennalta arvattava ja siksi myös helppo voittaa yleensä. Toisin kuin muiden kanssa tätä vastaan ei kuitenkaan tarvinnut pidätellä, vaan sai taistella täysillä.
Reilun pelin hengessä itsevarmasti hymyilevä Sarutobi antoi Hyuugan parantaa itsensä kaikessa rauhassa saamistaan vammoista, arvellen entisten kokemusten perusteella mitä tämä tekisi seuraavaksi ja miten siihen kannattaisi vastata. Hänen arvauksensa oli että seuravaksi olisi vuorossa bunsheja, mikäli vanhat merkkinsä vain paikkansa pitivät. Eivätkä ne todellakaan pettäneet, sillä saatuaan itsensä taas kuntoon Eisemi kaivoi savupommin esiin ja hävisi hetkeksi sen savun sekaan, tullen hetken myöhemmin esiin kolmeksi muuttuneena.
''Yläriii...'' Mikki hyräili voitonvarmasti tämän nähdessään ja päätti antaa vastustajiensa juosta hieman ennen kuin tuhoaisi nämä, sillä se olisi helpompi tehdä kun nämä olisivat sopivassa nipussa. Ketterästi liikkuva kunoichi hyppäsi voltilla taaksepäin ja laskeutui kevyesti uudelle oksalle, nauraen huvittuneena lähtiessään johdattamaan vastustaja kolmikkoaan syvemmälle puiden sekaan.

Kestävyys: 31
Chakra: 43
Nopeus: 11
//Unohtunu tuo +2ck per vuoro ottaa nii otin nyt sit kerralla.//
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1771Viesti Southpaw »

Mikin perääntyessä metsää kohti kyetäkseen käyttämään maastoa paremmin hyväkseen, Eisemi virnisti itsekseen ja alkoi bunshiniensa kahda tehdä harhautusliikkeitä, syöksähdellen lähestyessään edes takaisin puiden lomassa. Kun mies bunshineineen kuitenkin lopulta oli taas iskuetäisyydellä saisi Miki huomata yhden Eisemin kadonneen näköpiiristään ja sen sijaan saavansa vastaansa vain kaksi miehen tekemään bunshinia. Edestakaisin syöskähtelyn aikana oli oikea Eisemi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja puiden suojassa sunshinoitunut Mikin taakse varsinaista hyökkäystään varten.
"Hakke Sanjuni Sho!" Eisemi huudahti ilmestyessään lopulta Mikin takaa tämän viereen oksalle ja alkaessa tehdä nopeita iskusarjoja nuoren naisen kehoon, tukkien tämän tenketsuja ja vaikeuttaen siten tämän chakran käyttöä.

Hp: 45
Ch: 19
Nopeus: 10
*Hakke Sanjuni Sho, 13 dmg + tekniikat maksavat +3ch ylimääräistä kolmen vuoron ajan
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1774Viesti Cross »

Sukunimelleen kunniaa ketteryydellään ja nopeudellaan puusta toiseen loikkiessaan tekevä Miki piti parhaansa mukaan silmällä perässään tulevaa kolmikkoa, huomaten kyllä pian että näki vain kaksi näistä samaan aikaan. Bunshit hoisivat kuitenkin tehtävänsä sen verran taidokkaasti ettei kolmannen puuttumisesta voinut olla täysin varma, vaikka tyttö kyllä osasikin epäillä sitä näkemänsä ja aijemmin kokemansa perusteella. Parantaen hieman otettaan sauvastaan hän valmistautui jossai vaiheessa varmasti tulevaan yllätys hyökkäystä varten, hidastaen samalla hieman vauhtiaan ja päästäen bunshit melkein lyönti etäisyydelle.
Kuten oli osannut odottaakkin voimistui tuuli yllättäen kunoichin takana ja Eisemi ilmestyi shunsinilla tämän luokse alottaen hyökkäyksensä, pyrkien sulkemaan vastustajansa chakrankierto järjästelmän. Sarutobi oli kuitenkin osannut jo odottaa jotain tämmöistä ja samantien tämän sauva pyörähti nopeasti seläntaakse, iskien miehen käden sivuun. Sauvansa pyörittämistä jatkava tyttö kääntyi myös ympäri ja sivalsi ympäri kääntämällään aseellaan toisenkin miehen lyönnin sivuun, ennen kuin suuntasi sauvansa esiin pyörähtävän pään kohti tämän ohimoa. Vasta hyökkäyksen voima tuskin riittäisi vielä lyömään hyökkääjää tajuttomaksi, mutta ainakin se ostaisi taas hieman tilaa tytölle toimia ja aikaa kiinnittää huomiota bunshi kaksikkoon.

Kestävyys: 31
Chakra: 30
Nopeus: 11

Omuchi= 24dmg -13 puolustukseen= 11dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1776Viesti Southpaw »

Eisemi ehti hetken verran oolla varma siitä että pääsisi osumaan, mutta Miki oli kuitenkin osannut varautua yllätyshyökkäykseen ja onnistui taitavasti keppiään käyttämällä torjumaan Eisemin iskusarjat ja ohjaamaan ne sivuun itsestään, sen sijaan, että olisi päästänyt iskut osumaan ja tukkimaan tenketsut. Samalla nuori nainen sai jopa muutamia iskuaj perillä keppiään pyöritellessään, eikä Eisemi voinut kuin tuntea ihailua naisen aseenkäyttö taitoja kohtaan. Aikomatta kuitenkaan perääntyä lähietäisyydeltä, Eisemi päätti jatkaa hyökkäystään ja pyrki nopeilla kämmenlyönneillä osumaan Mikiin, ei kuitenkaan tällä kertaa chakraa viedäkseen vaan vahingoittaakseen Juukenin avulla. Jo pienikin hipaisu riittäisi aiheuttamaan vahinkoa, joten vaikka Eisemi pyrkikin osumaan kunnolla, olisi loppujen lopuksi yhdentekevää olisiko kyseessä kunnon lyönti, vai pieni hipaisu. Kummastakin tulisi vahinkoa joka tapauksessa.

Hp: 34
Ch: 9
Nopeus: 10
*Juuken, 14 dmg + tenketsuihin osuessa tekniikat maksavat +4ch ylimääräistä kolmen vuoron ajan
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1780Viesti Cross »

Heti saatuaan Eisemin ensimmäiset lyönnit torjuttua Miki pyrki ottamaan hieman etäisyyttä tähän, sillä ymmärsi kyllä hyvin miten riskialtista lähitaistelussa pysyminen olisi. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään turhan helppoa, sillä aijempi sauvan lyönti ei ollut aiheuttanut aivan niin pahaa vahinkoa kuin tämä oli toivonut ja mies kävi uuteen hyökkäykseen nopeammin kuin hän oli toivonut. Siitä huolimatta tytön onnistui ostaa itselleen hieman aikaa loikkaamalla taaksepäin ja lähtemällä tippumaan maata kohti.
Samalla tämä kuitenkin muodosti lyhyet käsimerkit toisella käsistään, sylkien suustaan lukuisia pieniä tulipalloja perässä tulevaa Hyuugaa kohti. Tuliammukset eivät kuitenkaan riittäneet pysäyttämään tätä, vaan onnistui lääkintäninjan hipaista vastustajaansa lyönnillään, ennen kuin tämä kerkesi pyörähtää pois alta. Kivusta irvistävä Sarutobi tunsi kätensä kihelmöivän oudolla tavalla ja pystyi samantien sanomaan ettei chakran keskittäminen sen kautta bo sauvaan enää ottanut onnistuakseen.
Onneksi siihen ei välttämättä olisi tarvettakaan, vaikka kunoichi kyllä vähän epäili ettei Eisemi ollut vielä valmis luovuttamaan. Tämä oli kuitenkin pärjännyt paremmin kuin viime aikoina ja saattoi kuvitella edelleen voittavansa, vaikka Miki kyllä tiesi paremmin. Pieni ilkikurinen hymy nousi tytön kasvoille, tämän katsoessa edessään olevaa miestä ja yritti näyttää siltä kuin käden chakrankulun häiriintyminen ei olisi haitannut ollenkaan.

Kestävyys: 16
Chakra: 19
Nopeus: 11

Housenka Tsumabeni= 25dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1781Viesti Southpaw »

Hyökkäyksen osuessa vain täpärästi, Eisemi pyrki pysymään hyökkäävällä kannalla Mikin tiputtautuessa alas ja hyppäsikin itse nopeasti tiputtautuvan nuoren naisen perään pysyäkseen tämän perässä. Jalkojen kuitenkin irrottu oksasta jolla he olivat seisseet, Eisemi tajusi nopeasti virheensä nähdessään tutut käsimerkit ja pian häntä kohti jo lensikin tuliapllojen sarja, jonka hän oli saanut kokea aikaisemminkin. Nopeasti Hyuga keräsi chakra käteensä ja pyrki torjumaan edes osan vahingosta Hakke Kuushoulla, onnistuen siinä vain täpärästi. Tulipalloja ja niiden sisällä olevia shurikeneja oli kuitenkin liikaa, jotta hyökkäys olisi kyennyt torjumaan niitä kaikkia ja siksipä ei palovammoilta säästytty täysin.
Lopulta laskeutuessaan ja tuntiessaan taas kovaa maata jalkojensa alla, Eisemi nakkasi jälleen yhden charapillerin suuhunsa, miettien miten tästä olisi parasta jatkaa. Tätä menoa hän menisi häviämään Mikille kuten oli käynyt edellisellä kerralla heidän harjoitellessaan.

Hp: 19
Ch: 15
Nopeus: 10
*Hakke Kuushou, suojas 10dmg
*Pilleri nro 2, +10ch
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1784Viesti Cross »

Miki tiesi että hänen olisi pitänyt estää tulihyökkäyksestä selvinnyttä vastustajaansa syömästä chakra pilleriään, jos olisi halunnut voittaa tämän ylivoimaisesti. Tälläkertaa hän joutui kuitenkin myöntämään ettei olisi luultavasti onnistunut yrityksessä ilman toista kättään, vaikka Eisemi vaikuttikin heistä kahdesta uupuneemmalta. Toisaalta ei hänellä kyllä ollut mitään kunnon haastetta vastaan, vaikka se vaatikin vastustajan helpolla päästämistä useamminkin kuin kerran.
Ovelaa hymyään kasvoillaan pitävä kunoichi yritti saada osuman saaneen kätensä toimimaan, kyetäkseen jatkamaan taistelua taas kunnolla, mutta se tuntui edelleen kihelmöivältä. Ilmestään huolimatta Sarutobi ei kuitenkaan tuntenut sillähetkellä oloaan niin itsevarmaksi kuin miltä näytti, sillä ensimmäisen kerran ikinä pillerinsä syönyt Hyuuga tuntui olevan niskanpäällä. Tämän tarvitsisi vain hyökätä ja saada hänet entistäkin ahtaammalle, hyödyntämällä ainutlaatuista tilaisuuttaan.

Kestävyys: 16
Chakra: 21
Nopeus: 11
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1785Viesti Southpaw »

[Meni sen verran kiinnostavaksi se delfiinikeskustelu eilen et etin sen dokkarin mistä oli puhetta ja oli nimeltään Blackfish. Ja jos nimenomaan ne Särkkiksen delfiinit kiinnostaa niin Longplayltä on jossai vaihees tulossa juttu nimenomaan niistä et kannattaa pitää silmällä tätä sivua jos kiinnostaa]

Vedettyään nopeasti hieman henkäe, Eisemi syöksähti jälleen lähitaisteluun pillerin alkaessa vaikuttaa. Hänellä ei olisi chakraa enää moneen hyökkäykseen, joten eisemi päätti yrittää lopettaa taistelun nyt nopeasti iskemällä ensin Hakke Kuushoulla voimakkaan paineaallon kohti Mikiä. Pian ensimmäisen aallon jälkeen tuli kuitenkin myös toinen, Eisemin tehdessä saman hyökkäyksen myös toisella kädellään ja siten käyttäessä viimeisetkin chakranrippeensä. Jos tämä ei toimisi, olisi hänen pakko luultavasti luovuttaa taikka sitten jatkaa taistelua ilman tekniikoita. Kaikki riippui siitä miten Miki selviäisi tästä hyökkäyksestä ja olisiko tällä vielä energiaa vastahyökkäykseen, kunhan olisi selvinnyt Hakke Kuushousta.

Hp: 19
Ch: 1
Nopeus: 10
*Hakke Kuushou x2, 32 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Ajantappoa

Viesti: # 1790Viesti Cross »

Nähdessään Eisemin nousevan pystyyn myös Miki kohottautui ylös, arvaten että lyhyt tauko olisi ohi ja joutuisi vuorostaan vetäytymään puolustukseen. Tehtävästä ei tulisi luultavasti kovinkaan helppo, sillä toinen käsistä tuntui edelleen kihelmöivän, eikä chakran keskittäminen sen kautta tuntunutkaan onnistuvan vieläkään. Tyttö ei kuitenkaan aikonut luovuttaa, vaan nauttia alakynteen joutumisen haasteellisuudesta, päästäkseen osoittamaan ylivoimaisuutensa jälleen kerran. Itsevarma virne naamallaan tämä valutti hihastaan kaksi räjähdelapuilla varustettua kunaita käteensä, samalla kun vähän matkan päässä oleva Hyuuga otti tutun näköisen asennon.
Aivan kuten Sarutobi oli epäillytkin yritti mies käyttää samaa hyökkäystä kuin heti taistelun alussa, lähettäen jonkinlaisen paine hyökkäyksen kädestään eteenpäin. Samaan aikaan myös kunoichi heilautti kätensä eteenpäin ja heitti käteensä aijemmin ottamansa räjähdelapuilla varustetut kunait hyökkäystä päin, samalla kun hyppäsi itse taaksepäin. Suurinpiirtein puolivälissä nuo kaksi tekniikkaa kohtasivat ja paine aalto heitti sitä vasten lentäneet kunait sivuun, samalla kun niissä olleet laput leimahtivat liekkeihin ja räjähtivät, hajottaen vuorostaan Eisemin hyökkäyksen.
Miki ei kuitenkaan ollut vielä turvassa, vaikka kuvittelikin jo voivansa huokaista helpotuksesta. Nähdessään kuitenkin savun ja pölyn luoman verhon läpi vastustajansa valmistautuvan uuteen hyökkäykseen, osottautui tuo olettamus pahan kerran vääräksi. Kiroten mielessään huolimattomuuttaan hän lähti hyökkäykseen vastustajaansa kohti, ottaen ensin pari nopeaa askelta ja iski sitten sauvansa pään maahan, kätttääkseen sitä apuna korkean loikan suorittamiseen.
Kuitenkaan ennen kuin tyttö onnistui tempussaan aivan täysin iski Eisen kädestään lähettämä paine hyökkäys kepin hänen alta ja sai sen nokassa keikkuneen kunoichin mätkähtämään maahan. Sarutobi päästi kuitenkin järkevästi irti sauvastaan ja onnistui laskeutumaan kutakuinkin hallitusti alas, pyörähtäen maata pitkin Hyuugaa päin. Pyörähdyksensä aikana tämä nappasi käteensä yhden lukuisista kunaistaan ja pyörähti se kädessään vastustajansa eteen polvilleen, osoittaen tätä aseensa kärkeen muodostuneella tulisella terällä suoraan kasvoja kohti.
Miki ei pitänyt siitä miten murjotuksi Eisemi oli onnistunut hänet saamaan ja se näkyikin tämän kasvoilla totisena ilmeenä, jolta aijempi itsevarma virne oli pyyhkiytynyt pois. Suoraansanottuna hänen olisi tehnyt mieli viiltää polttomerkki miehen kasvoihin kostoksi, mutta hillitsi kuitenkin itsensä. Se ei kuitenkaan palauttaisi hänen kolhittua ylpeyttään, vaan luultavasti vain muistuttaisi itseään enemmän tästä taistelusta ja siitä että oli antanut vastustajansa ajaa itsensä ahtaalle.

Kestävyys: 6
Chakra: 23
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”