Useless Punk?

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Useless Punk?

Viesti: # 1136Viesti Cross »

Paripäivää sitten Otafuku Gaihin viiden matkakumppaninsa kanssa saapunut Akki oli juuri saanut liittolais neuvottelut Uesugi Naomen kanssa päätökseen, joka oli onnistunut paljon nopeammin kuin hän oli osannut arvailla. Paikallisen yakuzan johtaja oli kuitenkin melkein heti kättelyssä myöntänyt ettei ollut mikään taistelia, eikä heitä löytynyt paljoa muutenkaan tämän joukkiosta. Tämäntakia mies oli ollut helppo puhua liittämään omat voimavaransa yhteen Shichi Fukujin kanssa, joka saisi näiltä taistelijoiden sijasta muita hyödykkeitä.
Naome perheineen oli tunnettu kauppias ja parittaja, minkä ansiosta tällä oli mitä parhaat tiedonhankinta verkostot käsissään. Samoin myös jonkinverran aitoa poliittista valtaa Tulenmaassa, mitä tämä sai tunnetuista ja vaikutus valtaisista asiakkaistaan. Eikä pois tietysti voinut laskea myöskään mittavaa omaisuutta, joka saattoi olla jopa suurempi kuin Aaltojenmaata hallussaan pitävillä sisaruksilla.
Miekkamies tiesi että lopullinen sopimus tultaisiin sorvaamaan vasta myöhemmin kaikkien perheiden päiden tavatessa, mutta jokatapauksessa Uesugin suurin panos järjästölle luultavasti tulisi olemaan tämän tietoverkosto ja puhdas kylmä käteinen. Poliittisesta vallastaan tämä tuskin tulisi luopumaan, vaikka saattaisikin käyttää sitä tarvittaessa myös yhteisen hyvän ajamiseen.

Heidän tapaamiseensa käytetyn ja sitävarten vartavasten tyhjennetyn majatalon toisessa kerroksessa olevan huoneen parvekkeella seisova Tsuchigumo katseli piippuaan polttaen alhaalla käyvää väen paljoutta, odottaen jotakuta Naomen alaista. Mies oli uskonut että tästä voisi olla hyötyä kalpeaihoiselle nuorukaiselle ja siksi melkein vaatinut että hän hyväksyisi tämän palvelukseensa, ikään kuin hyväntahdon eleenä. Pienen suostuttelun jälkeen Akki oli lopulta suostunut tapaamaan tämän tarjolla olevan henkilön, vaikka ei suoraan uskonutkaan tarvitsevansa enää lisää omia käskyläisiään.
Ne viisi hänen mukanaan tullutta olivat aivan tarpeeksi tällähetkellä ja tarvittaessa tonolaiset olivat aina kutsuttavissa takaisin, mikäli tarvetta sattuisi ilmenemään. Olisi ollut kuitenkin töykeää kieltäytyä edes tapaamatta tästä tarjottua henkilöä, vaikka tätä ei aikoisikaan ottaa palvelukseensa. Lyhyen keskustelun jälkeen tästä olisi helpompi kieltäytyä, ilman että tämän isäntä tulisi loukkaantumaan siitä ja laittamaan liittolais sopimusta sen takia uuteen harkintaan.
Epäilys oli toki pikkumainen ja kaukaa haettu, mutta ei kuitenkaan täysin mahdoton. Jos jotain nuorimies oli oppinut jouduttuaan jättämään kotikylänsä oli se että aina kannatti varautua pahimpaan ja välttää turhien riskien ottamista, ainakin niin kauvan kuin se vain suinkin oli mahdollista. Senpä takia tämä tapaaminen oli pieni vaiva, joka kaikenlisäksi tulisi ilmeisesti olemaan pian ohi. Sillä hän vaistosi huoneen ovea lähestyvän vieraan chakran, jonka lähde oli saapunut vain hetken aijemmin rakennukseen ja suunnannut henkilökunnan opastamana suoraan tänne.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Useless Punk

Viesti: # 1163Viesti LordVonKwaak »

Hasegawa ei ollut pitänyt Uesugin ilmeestä tämän kerrottua löytäneensä lekurille töitä. Tuntuen normaalistikin tietävän enemmän kuin pitäisi, Uesugi oli osoittautunut tavattoman hankalaksi tapaukseksi: Hasegawa oli jo parissa viikossa huomannut arvioineensa tämän täysin pieleen, mutta ei siltikään osannut vielä sanoa kuinka paljon.
Mietteissään Hyuuga saapui sovitulle paikalle ja hänet opastettiin perille asti. Huokaistuaan syvään, Hasegawa terästäytyi ja avasi oven.
"Uesugi Naome lähetti minut, olen Hasegawa", Hyuuga lausahti astuessaan askelen huoneeseen, jääden sitten seisomaan paikoilleen. Onnistuen pitämään kehonsa rentona, koettaen pitää ilmeensä terävänä, Hasegawan mieleen alkoi hiipiä pahoja aavistuksia hänen katsoessa itseään pirusti suurempaa miestä. 'Ettei vain tulisi vaivalloinen tehtävä?'
176 pitkä ja muista Hyuugista poiketen täysin normaalin näköinen Hasegawa oli tavannut pistää merkille pitkien sekä varsinkin lihaksikkaiden omaavan muita suuremman taipumuksen tavoitella voimaa ynnä seikkailuja - monien pitäessä arpia koristeina taikka kuin mitaleina. Taistelusta piittaamattomana Hasegawa piti näitä adrenaliini narkkareita kaikkein vaikeimpana ymmärtää.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Useless Punk

Viesti: # 1168Viesti Cross »

Kuullessaan huoneen oven avautuvan Akki käänsi katseensa kadun vilinästä sen takaa palastuneeseen tummahiuksiseen mieheen, joka kertoi hieman aijemmin lähteneen Uesugin lähettäneen itsensä tänne. Nopealla silmäilyllä kalpea miekkamies arveli tulijan olevan joitain vuosia vanhempi, mutta siitä huolimatta huomattavasti kokemattomampi. Tämä näytti yrittävän pysyä rentona ja tarkkaavaisena, mutta jokin sanoi ettei tätä kiinnostanut olla täällä sen enempää kuin parvekkeen ovenkarmiin nojaillutta seuralaistaansakkaan. Siitä huolimatta heidän pitäisi varmaan vaihtaa edes muutama sana ja saada tilanne vaikuttamaan siltä kuin olisivat tutustuneet toisiinsa, vaikka kumpikaan ei haluaisi olla tekemisissä toisen kanssa.
''Ole hyvä ja istu... Ota juotavaa, tai syötävää ihan vapaasti.'' Savupilven suustaan puhaltava Tsuchigumo tokaisi saatuaan arvionsa tulijasta valmiiksi, kopauttaen samalla piippunsa tulipesän tyhjäksi tuhkasta ja sujautti sen yukatansa povitaskuun. Sen tehtyään yli parimetrinen nuorimies asteli lattialle levitetyn välipalakattauksen äärelle ja istuutui yhdelle sen ympärille asetetuista tyynyistä, miettien samalla mista alottaisi. Käyttääkseen pienen hetken sen miettimiseen Akki otti vapauden kaataa hieman juotavaa heille kummallekkin, ojentaen lopulta höyryävän mukin teetä Hyuugan suuntaan.
''Mahtoiko pomosi kertoa kuka olen ja miksi sinut lähetettiin tänne?'' Kuppia ojentava miekkamies kysyi, haluten aivan ensimmäisenä selvittää mitä Hasegawa tiesi. Lähinnä vain saadakseen paljonko Naome oli päättänyt kertoa etukäteen, saadakseen tietää kuinka paljon tämä oli luottanut tähän mieheen.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Useless Punk

Viesti: # 1170Viesti LordVonKwaak »

Kiittäen suupala tarjouksesta, Hasegawa noudatti toisen esimerkkiä ja istuutui. Päällepäin harva osaisi arvioida Hasegawan taitavan jos minkälaiset ylhäisön etiketit - aina teeseremoniosta viiden eri uskontokunnan haitajaisiin sekä häihin - jotka miehen suku oli takonut tämän musitiin pysyvästi.
"Harmillisesti ei kertonut", Hasegawa vastasi kysymykseen ottaessaan ojennetun kupin vastaan, jättäen mainitsematta Uesugin purskahtaneen nauruun hänen kysyttyä asiasta. Maistiais siemaisia myöhemmin Hasegawa laski vielä liian kuuman kupin alemmas ja jatkoi: "Hänen mielestä saisin ottaa asiat selville itse."
Vaikka kummankin kohteliaisuus omasi onton kumahduksen, vaikuttaen enemmän muodollisuudelta kuin tavalliselta toiminta tavalta, Hasegawan aikaisemmat pahat aavistukset lientyivät selvästi. Kenties hän ei päätyisikään kaukaiselle taistelukentälle kuolevien elimiä ryöstämään.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Useless Punk

Viesti: # 1174Viesti Cross »

Kuullessaan ojennetun kupin vastaanottaneen Hasegawan vastauksen Akki ei antanut huvittuneisuutensa näkyä millään lailla kasvoiltaan, tai muistakaan eleistään. Hän oli oppinut käymiensä neuvottelujen aikana että mitä vähemmän vasta puoli tiesi hänen aikeistaan ja ajatuksistaan sitä parempi, vaikka tässätapauksessa se tuntuikin hieman liioitellulta. Vaikutti nimittäin vahvasti siltä että Naome ei antanut juurikaan arvoa tälle henkilölle, vaan ennemminkin pyrki pääsemään tästä eroon jollain hyödyllisellä tavalla. Se tekisi luultavasti tämän palveluksista kieltäytymisestä vielä vaikeampaa, vaikka se miten tähän suhtauduttiin kertoi paljon Hyuugan hyödyllisyydestä.
''Vainiin... Siinätapauksessa anteeksi epäkohteliaisuuteni. Olen Tsuchigumo Akki. Shichi Fukujin liittouman edustaja ja yksi Aoinamin kenttäjohtajista.'' Oman teekuppinsa viereensä laskenut kalpea miekkamies sanoi ja kumarsi hieman edessään olevalle hyvinkin mitäänsanomattoman näköiselle miehelle, jatkaen jo aijemmin päivällä käyttämällään asiallisen kohteliaalla linjalla. Siihen ei ollut luultavasti mitään varsinaista syytä, mutta oli varmasti parempi pysyä aijemmin omaksutussa roolissa. Koskaan ei kuitenkaan voinut tietää kuka kuunteli ja katseli, saati kenelle kukakin keräämänsä tiedonmuruset toimitti.
''Ymmärsin herra Uesugin puheista ettei hänellä ole tällähetkellä käyttöä kyvyillesi ja käytännöllisenä miehenä hän tarjosi sinua siksi minun palvelukseeni... Joten kysymys kuuluukin miksi minun tulisi hyväksyä tarjous, muuten kuin isäntämme mieliksi?'' Takaisin pystyyn suoristautunut nuorimies jatkoi kertoen tilanteen lyhyesti, pitäen punaiset silmänsä jatkuvasti naulittuna Haseqawan klaaninjäsenelleen erikoisiin silmiin.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Useless Punk

Viesti: # 1180Viesti LordVonKwaak »

Toisen esitellessä itsensä Hasegawa sai vaivoin pidettyä hymynsä kohteliaana maskina. Se meinasi vääntyä hampaiden kiristelyyn, toisen esittäydyttyä vielä korkea-arvoisemmaksi kuin hän oli ehtinyt pelätä.
"Jos Uesugi sanoo, ettei hänellä löydy minulle käyttöä, niin sitten se kaiketi pitää paikkansa." Mielessään Hasegawa manasi koko työnantajansa syvyyden kylmimpään kolkkaan. Tietämättään Hyuuga alkoi näyttää itsevarmemmalta, kasvojen saadessa eloa manaamisen nostaessa sykettä muuten tyynillä kasvoilla. "Toisaalta koska hän lähetti minut tänne, hänen voidaan katsovan uskovan minusta olevan hyötyä sinulle."
"Tietäen vahvuuteni alallani, Uesugi tuskin olisi lähettänyt minua turhaan, ellei minulle löytyisi tarvetta", Hasegawa ei tiennyt valehteliko vai puhuiko hän totta Uesugista. Tämä tuntui tietävän kaiken. Hänestä ei kuitenkaan ottanut kirveelläkään selvää, joten oli mahdotonta sanoa paljonki, jos ollenkaan, hänellä oli tapana bluffata. "Lääkinnässä jään toiseksi vain harvoille. Peruslekureita ei kuitenkaan ole vaikea löytää, joten kenties tarvetta löytyy jollekin erikoisemalle? Työnantajani huumorintajun ollessa... mitä on, helpottaisi suuresti jos saisin vähän informaatiota tehtävän laadusta? Vaikea täyttää vaatimuksia, joita ei tiedä alkuunsakaan."
Tutut vaikeudet tuntuivat nostavan päätään: lekureita tarvittiin aina ja kaikkialla. Näille ei kuitenkaan löytynyt suurta kysyntää, koska usein nämä päätyivät maalitauluiksi joita suojella. Ylimääräisen rasitteen lisäksi taistelijat halusivat yleensä suuremman osuuden kunniasta, "thedessään suurimman osan työstä ja pistämällä henkensä likoon" - yleensä haluten eron näkyvän myös palkkauksessa. Maalitauluna olo nälkäpalkalla taas ei sopinut vuosia lääkintääopiskelleille. Lääkintäninjojen oli myös vaikeampi erottua toisistaan, koska yleensä tarvittiin lääkintäosaamista erottamaan erot.
Monista muista poiketen Hasegawalla oli kuitenkin monta ässää hihassa - eikä hän peittänyt ylpeyttä kyvyistään. Haluamatta lyödä kaikkia kortteja kerralla pöytään hän koetti hankkia itselleen neuvottelu tilaa. Ymmärtäen tarvitsevansa tämän tehtävän saadakseen arvostusta Uesagilta, Hasegawa ei kuitenkaan halunnut päätyä liian suuresti altavastaajan asemaan. Nälkäisiä ja epätoivoisia oli liian helppo käyttää hyväksi, kuten velkainen Hyuuga oli saanut karvaasti kokea.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Useless Punk

Viesti: # 1186Viesti Cross »

Kumarrettuaan ja kerrottuaan kuinka asiat olivat Akki keskittyi seuraamaan vastapäätään istuvaa miestä, jonka ilmeistä sai paljon enemmän irti kuin tämä luultavasti itse edes tajusi. Tämän kasvot alkoivat punastua, joko nolostumisesta tai hermoilusta. Samalla tämän olemukseen alkoi tulla itsevarmuuden elkeitä, joten nolostumisen luultavasti pystyi unohtamaan. Kyseessä täytyi olla hermoilu, mutta mistä syystä? Vastausta tähän ei onneksi tarvinnut odotella kovinkaan kauvaa, sillä piikkihiuksinen mies alkoi kertoa omaa näkemystään asiasta.
Tämä tuntui olevan hyvinkin itsevarma omista kyvistään, joiden paljasti olevan lääkinnä saralla. Tsuchigumo joutui myöntämään että ehkä tälle Hasegawaksi esittäytyneelle miehelle löytyisikin todellakin käyttöä, sillä hyviä parantajia tahtoi olla vaikea löytää. Ninjakylät harvoin päästivät kouluttamiaan parantajia livahtamaan sormiensa välistä, eikä alamaailman riveistä yleensä löytynyt kovinkaan kaksisia lääkintätekniikoiden tuntijoita. Tämän takia yksikin sellainen oli hyvin usein moninverroin arvokkaampi kuin keskiverto taistelia, joita löytyi enemmän kuin tarvetta oli. Useimmat jengipomot eivät kuitenkaan tuntuneet ymmärtävän taitavan lääkintäninjan arvoa ja sen virheen Uesugikin oli tainnut nyt tehdä, sikäli kun Hyuuga oli todella niin hyvä kuin antoi uskoa.
''Luulenpa että minulla voisi todellakin olla käyttöä kaltaisellesi henkilölle, mikäli todella olet niin taitava kuin annat ymmärtää... Tosin jos olet on melko yllättävää että hän luopuu sinusta näin helposti, mistä voisi päätellä ettet ole niin taitava kuin sanot tai muuten vain ongelmallinen tapaus?'' Teekuppinsa käteensä poiminut pitkä mies totesi seuralaisensa maltettua vaijeta hetkeksi, katsoen tätä pieni ystävällinen hymy kasvoillaan ja kohotti kuppinsa suunsa eteen. Akio ja Seimei olivat kumpikin taitavia parantajia tarvittaessa, mutta siitä huolimatta yksi lisää ei haittaisi. Mitään ongelma tapausta Akki ei kuitenkaan aikonut ottaa huolekseen, sillä hän halusi voida luottaa alaisiinsa tiukimmissakin tilanteissa.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Useless Punk

Viesti: # 1194Viesti LordVonKwaak »

"Uesagilla lienee syynsä." Osuten kerrankin oikeaan arvailuissaan, Hasegawa ei voinut olla näkemättä mielessään työnantajansa virnuilevaa naamaa. "Ja toisaalta olen melko tuore kasvo, joten alkaahan tässä olla vähän testinkin makua."
Nauttien hörppäyksen sopivaksi jäähtyneestä kupista, Hyuuga jatkoi: "Siitä syystä voinee päätellä motivaation olevan huipussaan, kun kerran Uesugikin tuntuu haluavan nähdä mihin kaikkeen sitä pystyy venyä?"
Motivaatio, taikka sen puute, oli varsin kaksipiippuinen juttu Hasegawalle. Helppo raha ja taisteluiden välttämine olivat tälle mieluisia asioita. Ajatus Uesugilla pettymyksen tuottamisesta sen sijaan oli aivan toisenlainen motivaattori.
"Tiedä sitten mitä tarkalleen haluaisit minulta", Hasegawa lausahti, viitaten toisen sivuuttaneen vaatimukset kokonaan: "Mutta kerran lekurille käyttöä löytyy, niin lienee hyvä tietää, ettei lekurointi ole ainoa kyky mitä osaan - vaikka prioriteetti onkin. Puoleni osaan toki pitää keskiverto lekureita paremmin, mutta tiedustelu sekä jäljittäminen luontuvat sitäkin paremmin."
Tuntien paljastamisensa Hyuugaksi auttavan painostamaan väitteitä, Hasegawa päätti kuitenkin jättää asian mainitsematta. Tohtoroimalla itse itseään lekuri oli peittänyt Hyuugien ominaiset piirteet kehostansa - päätyen jo siltä seisomalta sukunsa suurimman osan mustalle listalle. Edes Uesagin ei pitäisi tietää asiaa. Hasegawalla oli kuitenkin hyvällä syyllä epäilyksensä asiasta - vaikka jättäisi mainitsematta Uesagin vihjailut lekurin erityisestä näöstä - eikä näin ollen Akkinkaan ollut mahdotonta olla täysin tietämätön asiasta. Normaalisti kuluminen kuuluisaan sukuun olisi vain hyvä asia. Kuitenkin piireissä, joissa Hasegawa nyt töitä haki, sama asia saattoi muuntautua maalitauluksi: yhdeksi kumpaankin silmään.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Useless Punk

Viesti: # 1198Viesti Cross »

Hasegawan vastausta kysymykseensä kuunteleva Akki laski tee kuppinsa syliinsä ja näytti keskittyvän kuuntelemaan kohteliaasti tämän sanoja, vaikka olikin oikeastaan kiinnostuneempi siitä miten tämä ne sanoi. Miekkamies ei ollut kovinkaan vakuuttunut kiertelevästä vastauksessa, vaikka päätelmä siitä että Uesagi halusi jättää uuden alaisensa testaamisen jollekulle toiselle kuulosti kyllä hyvinkin mahdolliselta. Jokin vaisto vain sanoi ettei lääkintaninja seissyt aivan täysin sanojensa takana, vaikka vakuuttikin muuta.
''Kuulostaa siltä että joudun testaamaan taitojasi, ennen kuin voin hyväksyä tai kieltäytyä palveluksistasi...'' Ystävällisellä sävyllä puhuva Tsuchigumo kerkesi aloittaa vastaamisen, ennen kuin vastapäätä istuva mies jatkoi mietteitään ja toisti aijemman kysymyksen siitä mitä hän aikoi seuraavaksi. Normaalisti moista liikettä olisi voinut pitää hyvinkin loukkaavana ja sopimattomana, mutta tälläkertaa se sai jäädä täysin huomiotta. Ensinnäkään kalpea nuorimies ei ollut kovin tarkka etiketistä, vaikka saattoikin siltä halutessaan vaikuttaa. Toisekseen Hasegawa oli korvannut käytöksensä kertomalla hyödyllistä tietoa, mikä sai tämän edessä olevan punasilmäisen miekkamiehen katsomaan tätä hetken ja nyökkäämään sitten.
''En mene yksityis kohtiin vielä, koske en suoraansanottuna luota sinuun. Mutta siitä huolimatta on kuitenkin varmasti kohtuullista kertoa että kummallekkin taidollesi tulee olemaan tarvetta aikanaan, sillä valmistaudumme parhaillaan sotaan etelässä voimiaan kasaavaa ryhmittymää vastaan.'' Teekuppiaan hieman sekoittava Akki jatkoi niin kuin mitään ei olisi sattunut, raottaen hieman sitä mitä tulevaisuudessa tulisi tapahtumaan. Se oli vain murto-osa siitä mitä Naome oli saanut kuulla, joten näiden murusten levittämisestä ei olisi haittaa. Ei vaikka Hyuuga keksisi mennä myymään tietoaan heidän etelässä kasvavalle viholliselleen, joka tuskin tulisi pysäyttämään laajentumis pyrkimyksiään heidän alueensa rajoille.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Useless Punk?

Viesti: # 1199Viesti LordVonKwaak »

Puhuen tahallaan toisen päälle tämän mainitessa testaamisen, Hasegawa oli hivenen hyvillään keskustelun saamasta suunnasta. Kykytesteissä hän oli toki pärjännyt. Useampi kuin yksi tuppasi kuitenkin "testaamaan" shinobien kykyjä otteluilla kuin gladiaattorit konsanaan - jokin, mikä ei ollut lääkärille kaikkein edustavimpia puolia.
Toisen mainitessa sodan Hasegawa jähmettyi. Sitä kesti vain sekunnin tai pari, mutta siellä se oli.
"Kieltämättä lääkitsijöitä ja tiedustelijoita moisessa tarvitaan", nopeasti toipunut Hasegawa kävi niin monta asiaa mielessään läpi, ettei tullut suoneeksi montaakaan ajatusta mihin etelessä kasvavat voimat viittasivat. Koettaen pysyä terävänä ja rauhallisena, Hyuuga huomasi ajatuksiensa harhailevan piippunsa suuntaan. "Enkä varmaan itsekään luottaisi itseeni tilanteessasi. Sotaa valmistellessa siis.. tai siis..."
"Lekurin taitoni eivät murene kenttäolosuhteissakaan. Sairaalassa on toki omat puolensa, mutta suurimman osan, ei kaikkia, siltikin suurimman osan pystyn hoitamaan varsin rankissakin olosuhteissa." Koettaen karistaa rauhoittavan piipullisen mielestä ja sulkien Uesugin ynnä tämän mahdollisen testaamisen sodalla hetkeksi pois ajatuksista, Hasegawa jatkoi: "Sotilaana lienen siis keskiverto, jos ryhmästä puhutaan. Kieltämättä ramboksi minusta ei ole." Koettaessaan täsmentää toimivansa paremmin tukitehtävissä kuin hyökkäämisessä, Hyuuga tuli miettineeksi sodan voineen olla pelkkää pluffia. Korjaaminen nyt olisi kuitenkin liian myöhäistä.
'Saatanan Uesugi...'
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Useless Punk?

Viesti: # 1205Viesti Cross »

Teekuppinsa tyhjäksi juova Akki pisti merkille Hasegawan tyytyväisen ilmeen, hänen mainittua tämän taitojen testaamisen, mistä saattoi päätellä tämän olevan hyvinkin itsevarma taidoistaan. Tosin se mitä hänellä oli mielessään tuskin vastasi aivan täysin sitä mitä tämä kuvitteli testien tarkoittavan, sillä yksinkertainen yksi vastaan yksi ottelu ei juurikaan kertonut henkilön kyvyistä todellisessa taistelussa, missä tilanne harvoin oli niin yksinkertainen. Huomattavasti useammin tilanteet tulivat eteen yllättäen, ne olivat sekavia ja itselle syystä tai toisesta epäedullisia, eikä taisteluympäristökään aina ollut sieltä helpommasta päästä. Pelkkä taistelu simulaatiokaan ei kuitenkaan tulisi riittämään kokeeksi, sillä parantajan taistelutaitoja tärkeämpää oli se että tähän pystyi luottamaan ja se tulisi olemaan asia mitä todella tultaisiin testaamaan.
Hyuugan tyytyväisen ilmeen katoaminen ja lyhyt jähmettyminen ei myöskään jäänyt huomaamatta kelpealta miekkamieheltä, jolle muotoutui omat epäilyksensä tuon reagtion syistä. Todennäköisin niistä oli puhdas kokemattomuus, jonka Hasegawa oli myöntänyt jo aijemmin. Tosin yakuza ryhmien sota ei ninja valtioiden vastaaviin verrattuna ollut yleensä kuin pieni muutamien kymmenien henkilöiden aikaansaama kahakka, vaikka Aaltojen maan ja Kamomen taistelut olivatkin olleet hieman suurempia tapahtumia. Ne olivat kuitenkin kokoluokassaan ja verisyydessään olleet aivan omaa poikkeuksellista luokkaansa, sillä harva yakuzapomo halusi ongelmikseen sen kokoisten sotkujen siivoamista.

Hyuugan alkaessa kommentoida kuulemaansa hermostuneesti tyynyllään rauhallisesti istuva Tsuchigumo kohotti yhden käsistään vaijentaakseen tämän ja tarkentaakseen hieman sitä mitä oli tarkoittanut, sillä hieman vanhempi mies tuntui luulevan että hänellä olisi jotain tekemistä suoraan sota valmisteluiden kanssa. Aoinamia johtavat sisarukset olivat kyllä valinneet hänet edustamaan itseään liittouman joukkojen johtajana, mutta sen enempää hänelle ei ollut annettu valtaa itse valmisteluissa. Se puoli oli jätetty Gambein hoidettavaksi, jolla tuntui olevan taitoa ja kokemusta joukkojenjärjästämisestä taistelua varten.
''Rauhoitu... Ymmärrän kyllä jos ajatus sotaan menemisestä hermostuttaa, mutta en aijo pakottaa sinua etulinjaan ellet itse sitä halua. Haavoittuneet on varmasti parempi muutenkin hoitaa hieman taaempana.'' Rauhoittavaan sävyyn parantajalle vastaava Akki sanoi ja laski ylös kohottamansa käden takaisin syliinsä, antaen sitten vastapäätään istuvan miehen taas jatkaa. Tämä alkoikin samantien taas vakuutella olevansa valmis tarvittaessa menemään keihäänkärki yksikön mukana, vaikka selustassa toimimisessakin olisi puolensa.
''Hyvä että ymmärrät itsekkin kykysi ja niiden rajoitukset... Sillä en tarvitse yhtään kuumakallea vaikeuttamaan asioita se enempää kuin ne ovat, pelkästään sen takia että haluavat esitellä taitojaan... Olen menettänyt aivan tarpeeksimonta jo tähänkin mennessä huonojen päätösten takia.'' Nuori miekkamies vastasi vakavalla äänellä, aivan kuin olisi varoittanut Hyuugaa olemaan tuottamasta pettymystä. Hän ei edelleenkään ollut kovinkaan inostunut ajatuksesta että joutuisi ottamaan tämän palvelukseensa, mutta alkoi kyllä vahvasti näyttää siltä että vaihtoehtoa ei olisi. Siksipä olisikin parempi tehdä selväksi Hasegawalle heti kättelyssä mihin tämä oli joutumassa mukaan, jotta tämä voisi halutessaan itse kieltäytyä ja selvittää asian pomonsa kanssa. Se luultavasti maksaisi miehelle enemmän kuin yhden vaivaisen sormenpään, mutta se taas ei ollut Tsuchigumon ongelma.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Useless Punk?

Viesti: # 1239Viesti LordVonKwaak »

Asioita mielessään kaluava Hasegawa alkoi tuntea tekevänsä varsin huonon vaikutuksen. Ymmärtäen tilaisuutensa tärkeyden Konohalainen päätti mieluummin pelata kuin pelätä: miten paljon paskemmin asiat voisivat taistelukentällä olla, verrattuna viimeisenkin oljenkorren kadottamiseen?
"Kykyni rajoitukset... Tietysti..." Lekuri mumisi, koettaen miettiä sanansa tarkkaan. Tuntien olevansa kaukana elementistään hän ei kuitenkaan voinut kuin heittää kohtalonsa noppaa ja toivoa parasta: "Lääkintä koulutus Konohassa on vähintäänkin maailman parhaimmistoa. Hyvät arvosanat kertoisivat siltikin yksipuolista tarinaa, hm?"
"Lääkintä, jäljittäminen ja tiedustelu. Sille on syynsä miksi sukuni päätyi kustantamaan normaalia laajemmat opinnot." Hyppiminen koulutuksesta toiseen sukunsa rahoilla ei omannut yhtä hyvää tuntumaa kuin niistä puhuminen yhtenä laajana koulutuksena. "Koska tuntuu, etten ole tehnyt järinkään positiivista vaikutusta itsestäni... ja näin aasinsilloituksen kautta Uesugista, mainittakoot siis valttikorttini: kaikkilla osaamisen aloillani omaan yhden valttikortin yli muiden."
Hasegawan silmät muuttuivat täysin valkoisiksi, verisuonten noustessa kunnolla näkyviin ohimoilla. Hyuugan jatkaessa tämän äänessä pilkahti roima annos katkeruutta: "Samainen valttikortti, jonka mainitseminen tuppaa ohjaamaan monen ajatukset väärille poluille. Lääkintä on alani ja vahvin osaamiseni. Se ei vain satu olemaan ainoa ominaisuuteni."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Useless Punk?

Viesti: # 1243Viesti Cross »

Edessään olevilta tarjottimilta jotain pikkusuolaista purtavaa ottava Akki antoi sanojaan miettivän näköisen Hasegawan käyttää kaiken tarvitsemansa ajan, joka tuntui oikeastaan vasta nyt alkavan olla aivan tosissaan keskustelun suhteen. Paistetusta kalasta palan puraiseva mies kuunteli kaikessa rauhassa ilme peruslukemilla kuinka mietteliään oloinen parantaja alkoi pudotella sanoja, kuulostaen melkein kuin olisi yrittänyt saada päässään pyöriviä asioita järjästykseen sanomalla ne ääneen. Pienestä sekavuudesta huolimatta tyynyllään istuva miekkamies painoi kaiken kuulemansa mieleen, pureskellen samalla kaikessarauhassa sopivan suolaista kalanpalaansa.
''Voit olla hyvä paperilla, mutta se ei tarkoita että kykenisit samaan paineenalla. Oikeiden vastausten keksiminen on helppoa kun kenenkään henki ei ole niistä kiinni.'' Suunsa tyhjäksi nielaiseva Tsuchigumo vastasi Hyuugan kysymykseen, vaikka ei ollut aivan varma oliko tämän tarkotus ollut edes kysyä mitään. Se mitä hän taas sanoi oli jotain minkä oli itsekkin saanut oppia kantapään kautta kentällä, sillä oli eri asia liikutella joukkoja simulaatioissa ja taistelupeleissä, kuin olla todella vastuussa elävistä henkilöistä. Jokaisella näistä oli oma historiansa ja henkilöt jotka odottivat näitä takaisin, sekä jäivät kaipaamaan kuoleman jälkeen. Muistutuksena omasta vastuusta nuorellamiehellä oli oikeanrinnanpäälle tehty tatuointi, johon hän lisäisi uuden merkinnän jokaisen palveluksessaan kuolleen henkilön muistoksi. Kuva oli myös muistutus siitä miksi hän ei halunnut toimia alottelijoiden kanssa, mikä tämä shinobi tuntui koulutuksestaan huolimatta olevan.

Ajatuksiinsa hetkeksi vaipunut Akki ei juurikaan kiinnittänyt edessään istuvan Hasegawan vakuutteluihin, tämän vihjatessa erikoiskykyynsä. Senpä takia tämän chakrassa ja kasvoissa tapahtuva yllättävä muutos sai kalpean miekkamiehen reagoimaan refleksien ohjaamana, minkä seurauksena tämän vyöllä olleen Nenekimarun terä pysähtyi vain hiuskarvanpäähän parantajan ohimosta. Ensimmäistä kertaa ilmeensä hallinnan koko keskustelun aikana menettänyt Tsuchigumo veti miekkansa hieman pahoillaan olevan näköisenä takaisin huotraansa, varmistuttuaan ensin siitä ettei verilinjansa paljastaneesta Hasegawasta kannattanut olla huolissaan.
''Täytyy myöntää että onnistuit yllättämään minut...'' Tilanteeseen jälleen keskittyvä nuorimies vastasi hieman huvittuneeseen sävyyn, ottaen kasvoilleen taas tyynen rauhallisen ilmeen. ''Luulin että kaikkien sukusi jäsenten silmät ovat normaalistikkin valkoiset, vai olenko erehtynyt siitä että olet maineikkaasta Hyuuga klaanista? Vai mitä muita yllätyksiä sinulla vielä on hihassasi?'' Hän jatkoi kysyen ääneen mielessään pyörineen kysymyksen, samalla kun kävi läpi kaiken mitä tiesi tuosta yhdestä Konohan kuuluisimmasta klaanista. Se ainakin oli varma että sen jäsenen saaminen liittolaiseksi voisi olla todella hyödyllistä. Tosin kuinka paljon tuohon mieheen voisi luottaa, sillä Hyuugat olivat ainakin hänen muistinsa mukaan erittäin tarkkoja verilinjansa suojelemisessa.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Useless Punk?

Viesti: # 1290Viesti LordVonKwaak »

Tykäten välttämään tappeluja niiden taistelemisen sijasta, Hasegawa omasi yhden jos toisenkin kikan toimia nopeasti. Rajoittumatta siihen, siltikin, jo sukutaustansa puolesta taitava chakran käsittelijä meinasi jo lisätä chakran kiertoon kierroksia, vapauttaen chakraa uhatuksi tuntemastaan ohimosta. Aktivoitu Byakugan oli kuitenkin ehtinyt näyttää, ettei toisen chakrassa ollut varsinaista murhanhimoa.
Vaivoin refleksinsa niellyt Hyuuga omasi tunteen, että tuli juuri pelastaneeksi henkensä: toisen reaktion ajoituksesta päätellen tämä omasi sensorin taipumuksia ja keskittynyt chakranvapautus, olkootkin täysin puolustus tarkoitukseen suunnattu, olisi väärin tulkittuna mitä uskottavimmin maksanut Hasegawalle puolet tämän päästä.
"Nimeni lienee pyyhitty virallisilta listoilta jo aikaa sitten pois, mutta Hasegawa Hyuuga on nimeni", lekuri vastasi toisen kysymykseen hänen sukuperästä, jatkaen: "Ja mitä ulkomuotooni tulee... Noh, minähän sanoin lääkinnän olevan alani."
Hyuugan silmien muuttuessa takaisin normaaleiksi, ne todella muuttuivat normaaleiksi, tuoden katseeseen jälleen aimo ripauksen tympeyttä. Ohimoilla komeilleet suonet eivät kuitenkaan vetäytyneet yhtäkkisesti, vaan olivat erotettavissa vielä useita kymmeniä sekuntteja Byakuganin sulkemisen jälkeen.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Useless Punk?

Viesti: # 1293Viesti Cross »

Hasegawan aiheuttaman yllätyjsen jäljiltä rauhoittunut Akki katseli mietteliäänä silmänsä sulkevaa miestä, joka kertoi paljastaneensa viimeisenkin korttinsa tässä pelissä ja onnistui saamaan myös edessään istuvan nuorukaisen uskomaan itseään. Silmissänähtävässä määrin rentoutuva kalpea miekkamies huokaisi syvään ja mietti hetken aikaa tilannetta, samalla kun mietti kaikkea kuulemaansa. Alkoi näyttää vahvasti siltä ettei hän voisi kieltäytyä tämän miehen palvelukseensa ottamisesta, vaikka jokin kyllä sanoi ettei se välttämättä ollut kaikkein paras idea.
Totuus kuitenkin oli ettei Tsuchigumo itsekkään tiennyt mistä tuo tunne johtui, minkä takia tämä olettikin sen liittyvän jotenkin Kamomen taisteluiden jättämään kitkerään jälkimakuun, ennemminkuin siihen mitä oli kuullut Hyuugan sanovan. Jos oltiin tarkkoja hänellä ei olisi pitänyt olla mitään valittamista tämän suhteen, sillä mies oli tunnustanut suoraan ettei ollut mikään taitavin taistelia, vaikka kykenikin pitämään tarvittaessa puolensa. Se oli seikka mikä oli aina korjattavissa, minkä lisäksi Hasegawa omasi kaksi erittäin hyödyllistä kykyä, jotka tekivät yhdessä tästä varmasti yhden parhaista, ellei parhaan parantajan mitä alamaailmassa oli. Toisin kuin useimmat tämän ei tarvitsisi luottaa vaistoonsa arvioidessaan uhrin vammoja, vaan tämä voisi käyttää erikoisia silmiään ja nähdä potilaansa vammat ja keskittää parantavan voimansa tarkasti kaikkein kriittisimpiin pisteisiin.

''Mukava tutustua Hasegawa Hyuuga ja odotan yhteistyötämme innolla.'' Ensikertaa koko keskustelun aikana selvästi rentoutuva Akki vastasi, tultuan siihen tulokseen ettei hän voittaisi mitään sillä että jatkaisi naamionsa kasvoillaan pitämistä. Samalla hän otti pienen sake pullon yhdeltä tarjottimista ja kaatoi sitä suurehkoon vatimaiseen juoma astiaan, kohottaen täyden astian huulilleen. Siemaistuaan aimo annoksen siitä sisäänsä tatuoitu miekkamies ojensi astian seuralaisensa suuntaan, tehden yakuzan perinteisellä eleellä selväksi että ottaisi miehen palvelukseensa, sikäli kun tämä vielä halusi sitä.
''Jos hyväksyt tämän tarjouksen voit olla varma että velkasi Uesugille tullaan hoitamaan samantien pois ja saat kuitata velkasi työtätekemällä, joko hitaasti hoitamalla taisteluissa loukkaantuvia linjojen takana, tai nopeammin toimimalla etulinjassa ja varmistamalla etten joudu menettämään yhtään tovereistani parantajan puuttumisen takia.'' Maljaa ojentava Tsuchigumo tottesi, nauliten punaiset silmänsä Hyuugan normaaleiksi muuttuneihin silmiin, joiden aijemmasta muodonmuutoksesta kertoi enää niitä ympäröivät pullistuneet verisuonet. ''En aijo vaatia sinulta enempää kuin uskot kykeneväsi kantamaan, mutta sen mitä sanot tekeväsi sinun on parempi kyetä tekemään.'' Hieman uhkaavasta äänensävystään huolimatta ystävällisen näköinen Akki lisäsi ja jäi odottamaan seuralaisensa vastausta, jolla tuskin oli muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä annettu tarjous.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”