Tutkintaa(C harkka)

Konohan ympäröivät laajat metsäalueet, jotka sopivat mainiosti harjoitteluun. Niiden läpi käy myös monen matkamiehen tie.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Tutkintaa(C harkka)

Viesti: # 3128Viesti sumufani »

Koga heräsi vuoteestaan, mutta veti peittoaan kasvoilleen.
''Vielä vitone.''
Pikipää mutisi ja heilutteli varpaitaan jotka olivat paljastuneet peiton alta.
Seuraavan kerran nuorukainen heräsi vasta puolilta päivin ja puoli unisena pukeutui. Hihaton paita ja takki jonka toiseen hihaan koga oli Konohan tunnuksen laittanut. Nuorukainen otti myrkyn vihreän huivin sitoen sen päähänsä. Tänään pitäisi tehtävä hakea ja nuorukaisen kasvoille kohosi hymyä. Mitähän hän tänään saisi?
Innoissaan Koga eteni kevein askelin kohden konttoreita, mistä hän tehtävän saisi itselleen suoritettavaksi. Pikipäältä ei pitkään mennä päästä jonottamaan että saisi tehtävänsä ja nuorukainen katseli väkijoukkoa. Sekalaista seurakuntaa ja Koga hymyili leveästi koko odotuksen ajan. Chuunin antoi Kogalle käärön ja poika luki mitä hän oli saanut.
Nuorukainen oli päässyt auttamaan mummoa ostoksiensa kanssa ja nuorukainen ihmetteli hieman, mutta se selvisi kun hän sai osviittaa missä mummo oli. Konohan metsissä. Niinpä tietysti.
Koga lähti siis metsään etsimään tuon mummon asuntoa ja nautti kävelystään metsässä. Hän oli viettänyt aikaansa täällä isän kanssa parantamassa sairaita puita ja hänen oli pitänyt kasvattaa eräälle aukiolle, minkä he olivat löytäneet täyteen kasveja. Koga oli kuitenkin ihmetellyt yhtä värikästä kukkaa ja poiminut sen maasta. Hän oli muistaakseen kysynyt, mikä kasvo oli ollut ja sen jälkeen hän oli herännyt kotoaan. Isä oli selittänyt kasvin siitepölyssä olleen vaikutus, mikä oli nukuttanut hänet siihen paikkaan kun oli poiminut kasvin. Koga oli visusti painanut kasvin ulkomuodon muistiinsa. Sääli sinänsä, kun kasvi oli ollut nin kaunis ja Koga mietti pystyisiköhän moista hyväksi käyttämään taistelussa. Olisihan se kiva, jos vihollinen nukahtaisi kesken kaiken ja nostaisi mahdollisuuksia jos vihollinen piti saada elävänä kiinni. Isän mukaan hän oli nukkunut täydet 24 tuntia, joten pikipäätä sinänsä kiehtoi asia. Nuorukainen löysikin kahden maissa paikalle ja huhuili oliko muori paikalla.
''Rouva!? Te pyysitte kanto apua kauppa reissullenne!?''
Koga huhuili ja ovi avautui varovasti. Mukavan oloinen vanha rouva.
''Kiitoksia kun tulit. Jos lähtisimme nyt niin ei mene niin myöhään vai mitä nuori mies.''
''Totta kai rouva. Asiakas määrää.''
Pikipää sanoi hymyssä suin ja kysyi oliko muori nähnyt värikästä kukkasta ja sen lähellä nukkuvia eläimiä.
''Sinähän utelias nuori mies olet. Olenhan minä. Mokomat rikkaruohot ilmestyvät aina puutarhaani ja vaikka ovatkin kauniita niin siitepöly aina leijaillee ikkuoista sissään ja nukuttavat minut kesken koti töiden.''
''Minä voisin kerätä muutaman niin voisin ihastella niitä kotona jos suinkin sopii?''
''Vie vaikka kaikki. Min pdän yhtä makuuhuoneessa lasikuvun alla, koska ovat kauniita. Joko olen kertonut sinule kipeästä selästäni?''

Näissä merkeissä matka taittui Konohaan ja Koga oli keskustellut erilaisista kasveista muorin kanssa, mutta lähinnä he olivat kahteen pekkaan pohtineet, mikä pölyssä saisi aikaan nukuttavan vaikutuksen. He olivat epäilleet uhrin kiinnostuvan hyvästä tuoksusta, mikä kasvista leijaili ja liian lähelle tultuaan se nukahtaisi. Koska olento pysyi jatkuvasti lähellä kasvia eläin ei heräisi vaan nukkuisi pois ja tulisi kasville ravinteeksi ajan kanssa. Muori selvästi arvosti juttu seuraa ja kanto apua, mikä sai Kogasta tuntumaan, että muori otti entistä enenmän tavaraa kuin yleensä. Ei hän kehdannut valittaa vaan piti kasvoillaan hymyä ja iloista ilmettä. Hän kyllä jaksoi ei siinä, mitään ja muorikin kiitteli niin kovin koko ajan, mikä sai Kogalle hyvän mielen.
''Pitäisimekö pienen tauon? Kylmä juoma kelpaisi minulle, kun aurinkokin porottaa vielä niin kuumana.''
''Olisit poika kulta sanonut aikaisemmin. Sinähän kannat kaikkea niin ei ihmekkään, jos janottaa.''

Kaksikko piti vajaan kahden vartin tauon ja Koga oli rentona kun istui penkillä
''Istu poika suorassa ja kunnolla. Älä röhnötä.''
Koga havahtui ja nopeasti korjasi asentoaan pyydellen samalla anteeksi ja tajusi vasta sen jälkeen, että muori oli juuri komentanut häntä. Asia huvitti Kogaa ja näissä merkeissä he lähtivät suuntaamaan kohden muorin mökkiä. Kogalla oli kaiken kaikkiaan repullinen ruoka tarvikkeita ja neljä kauppakassin verran puutarhaan meneviä tarvikkeita. Poika ehti jo useaan otteeseen miettiä mitä kaikkea muori näillä teki, mutta oleti vain puutarhan olevan valtava.
Myöhään iltapäivällä he olivat palaneet ja pikipää laski ostokset varovasti olohuoneeseen ja repun keittiön, mikä johti Kogan veyttämään selkäänsä ja sai pari napsahdusta aikaan ja hyvän olon tunteen juoksemaan selkää pitkin.
''Minä äyn nyt keräämässä ne kauniit kukat, jotka teitä niin häiritsevät.''
''Siitä vain poika. Olet ne ansainnut.''
Muori tokaisi istuessaan sohvalla ja Koga lähti seuraamaan tuoksua ovelta. Pikipää ei voinut erehtyä tuoksusta ja heti nähtyään puutarhan poika ymmärsi, miksi oli kantanut nin paljon tarvikkeita takaisin.
Mutta puutarhassa oli vain pari kolme kasvia, mitä hän pystyi tutkimaan. Ne olivat hieman erilaisia, mitä hän oli jo löytänyt. Nämä tuntuivat estävän chakran tuottamista, mikä tuntui Kogasta erikoiselta. Ei hänellä ollut aikaisemmin estettä chakran tuottamisessa, mutta jos hänen onnistuisi kasvattaa tämän kyseisen kasvin puun juureen maan pinalle ja levittämään siitepölyään ilmaan vihollisen ympärille hänen ehkä onnistuisi väsyttää tai estää tosta tekemästä jutsujaan. Pikipää tuntui innostuvan koko ajan enemmän. Koga lähti juoksemaan kohden erästä tietämäänsä metsäaukeaa, jossa hän voisi tämän tekniikan yrittää luoda.
Tietääkseen isäkään ei osannut tälläistä jutsua ja pikipää tulisi yllättämään hänet tällä jutsullaan.
Mutta miten tätä pitäisi lähteä viemaan eteenpäin. Poika istui aukion keskellä ja katseli kukkia, mitkä oli poiminut. Kuinka hän saisi ne kasvamaan?
Koga kasvatti kädestään oksan ja kietoi sen kukan ympärille alkaen hellästi tutkia kukan rakennetta ja erikoisuuksia.
Varovasti Koga alkoi tehdä sinettejä ja muodosti mielessään kukan, mikä kasvaisi juurista. Koga sai kasvattettua pienelle alueelle juuria maanpintaan ja alkoi vuodattaa hieman enemmän chakraa niihin, että saisi stimuloitua kasvin kasvua nopeammaksi ja pian alueelle alkoi tulla tuttua tuoksua.
Koga avasi silmänsä ja alkoi katsella ilmaa hieman tarkemmin, kun oli näkevinään alueella, missä oli hieman keltaista vivahdetta. Se oli tosin turhaa, kun pikipää tunsi chakransa kuluvan nopeammin tyhjiin.
Hän perääntyi nopeasti juurien ulkopuolelle ja otti tukea polvistaan. Hänellä oli heikko olo, mutta hän oli onnistunut. Pikipää totesi, että nyt olisi paras lopettaa chakran syöttäminen kasveille ja oletti niiden kuihtuvan pois ennenkuin nistä koituisi harmia kenelekään. Koga lähti hitaasti etenemään kohden kotiaan ja totesi, että hänen pitäisi hioa tuota tekniikkaa vielä hyvin hyvin paljon. Jos hän aisi kasvista voimakkaamaan tuoksun aikaan? Koga mietti miten siitepöly ja tuoksu vaikuttivat yhdessä vai oliko se pelkkä siitepöly vai pelkkä tuoksu. Niin paljon tutkittavaa tästä kasvista ja mielellään ilman isän apua. Mokoma vielä varastaisi idean ja sitten myisi sitä omana tekniikkanaan, mikä ärsyttäisi Kogaa. Hän oli jo nyt nähnyt melkoisesti vaivaa tähän tekniikkaan ja jos joku veisi sen loppun hänen nenän allaan pikipää pettyisi.
//1003 sanaa//

Palaa sivulle “Metsät”