Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Konohan ympäröivät laajat metsäalueet, jotka sopivat mainiosti harjoitteluun. Niiden läpi käy myös monen matkamiehen tie.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3103Viesti Rudy »

Ryota oli onnistunut tähän mennessä käyttämään jo muutenkin vähän turhankin paljon chakraa joten hän ei saanut päähänsä muuta kuin yhden tekniikan jolla voisi yrittää puolustautua lehdeistä koostunutta pyörrettä vastaan, mutta se jutsu taas vaatisi aivan liikaa chakraa ja hän ei saisi kuluttaa varastojaan täysin loppuun. Ennen kuin nuorukainen ehti sitä edes huomata, olivat lehdet tulleet jo hyvän matkaa häntä kohti ja Ryota yritti viimeisenä keinonaan hypätä pois niiden tieltä mutta valitettavasti tällaista tekniikkaa ei aivan sillä taktiikalla torjuttu ja lehdet viilsivät Ryotan kehon ihoa auki ikävän kivuliaasti.
Ryota kuitenkin tiesi että koska hän otti osumaa vihollisensa jutsusta, tuo todennäköisesti heittäisi seuraavan jutsun samantien perään joten Ryota toi taskustaan käteensä toisen savupommin jonka hän päästi putoamaan maahan voidakseen piilottaa sijaintinsa viholliseltaan ja vetäytyäkseen hetkeksi hieman analysoimaan tilannetta. Hänen kehonsa oli saanut monta haavaa tuosta pyörteestä eikä hänellä todellakaan olisi varaa ottaa enää osumaa toisesta samanlaisesta jutsusta - tai tämä taistelu olisi ohi eikä se päättyisi ainakaan hänen voittoonsa. Uchiha tunsi hänen kehonsa uupumuksen sillä hänellä ei myöskään ollut paljoa chakraa jäljellä ja paras vaihtoehto juuri nyt näytti olevan vain taistelun pitkittäminen sillä Ryotalla olisi chakraa enää korkeintaan yhteen jutsuun.

Ryota koki parhaaksi jäädä puun taakse odottamaan sitä että hänen vihollisensa alkaisi ensin käyttämään chakraansa loppuun tai mikä paremp - tuo saattaisi jopa kääntyä Mikin puoleen jolloinka Ryota voisi yrittää hyökätä tuon kimppuun aivan yhtäkkiä ja puun takaa.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3104Viesti Southpaw »

[Muistapa Rudy merkitä statsit et näkee paljo hp:ta meni]

Mikin turvautuessa tulielementtiin, Chizuo tiesi, että oli hänen aikansa loistaa, sillä vesi olisi mitä erinomaisin elementti tulipallojen sammuttamiseen. Nopeasti shinobi teki käsimerkit ja puhalsi sitten suustaan vesisuihkun, jonka suuntasi itsestään hieman yläviistoon. Vesisuihku kohosikin ensin jonkin matkaa ilmaan mistä vesi kuitenkin lähti sateen tavoin tippumaan alaspäin laajalle alueelle, aiheuttaen lopulta sen, että Mikin puhaltamat tulipallot alkoivat sammua. Hänen tekniikkansa luoma keinotekoinen vesisade ei kuitenkaan riittänyt suistamaan tulipallojen sisään piilotettuja heittoaseita radaltaan joten Mikin onnistui tulen sammumisesta huolimatta aiheuttaavahinkoa hyökkäyksellään.
Kazuon kasvoille vääntyi osuman jälkeen vihainen irvistys, joka kuitenkin muuttui lopulta päättäväiseksi ilmeeksi kun mies heitti matkaan kaksi kunaita, jotka tähtäsi Mikin molemmille puolille. Mitä kunoichi ei kuitenkaan tässä vaiheessa tietäisi että metalliaseiden välissä kulki sähkövirta, joka antaisi tälle uuden sähkötällin, mikäli Mikin ei onnistuisi jotenkin väistää hyökkäystä.

Sillä välin Ryotaa vastaan taisteleva Fuka, joutui perääntymään hieman kauemmas Uchihan pudottaessa maahan savupommin. Hänestä tuntui että ei olisi hyvä idea jäädä savuun, missä Uchiha todennäköisesti pyrkisi vain pääsemään lähelle huomaamatta ja iskemään kun hän sitä vähiten odottaisi. Päästyään savupilven ulkopuolelle amelainen hyppäsi läheisen puun oksalle tarkkailemaan savupilven hälvenemistä ja ympäristöään, siltä varalta, että Ryota pyrkisi yllättämään hänet. Uchihan oli kuitenkin savun turvin onnistunut hävitä näkyvistä joten hän näki ainoastaan Mikin ja tätä vastaan taistelevat toverinsa. Turhautuneena Fuku irvisti, miettien mitä tehdä. Jos Uchiha oli lähtenyt karkuun, Kazuo ei varmasti tulisi pitämään siitä että hän oli päästänyt tämän menemään. Niinpä Fuku alkoi kuumeisesti kiertää taistelualuetta, etsien Uchihan jälkiä. Tämä ei ollut voinut ehtiä kauas jättämättä jonkinlaisia jälkiä itsestään ja kun hän ennemmin tai myöhemmin löytäisi jäljet, hän voisi lähteä takaa-ajoon.

Kazuo
Hp: 23
Ch: 13
Nopeus: 3
Muuta: Sähkö 10p, chakramiinusedut
*Sähkövirtatekniikka, 17 dmg

Chizuo
Hp: 20
Ch: 14
Nopeus: 3
Muuta: Vesi 10p, +2ch/vuoro
*Vesisuihku no jutsu, suojaa 17 dmg

Fuku
Hp: 6
Ch: 4
Nopeus: 1
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3105Viesti Cross »

Nähdessään jälleen uuden vesitekniikan nousevan suojaamaan vastustajiaan, pääsi Mikin suusta tympääntynyt sihahdus. Vaikka hän olikin innoissaan saamastaan tilaisuudesta kokeilla taitojaan, alkoi häntä silti jo hieman tympiä ainakin tuon miehen passiivisuus. Ainut asia mistä tyttö pystyi olemaan tyytyväinen oli se ettei Chizun puolustus ollut riittänyt pysäyttämään tulipallojen sisällä olleita kunaita, mitkä tekivät sentää jonkinverran vahinkoa tähän. Se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi saamaan tätä pois pelistä, eikä Sarutobilla ollut toisen vastustajansa takia aikaa keskittyä asian loppuun viemiseen.
''Noob! Kaks vaan... Katos tätä!'' Kazuon heittämiä kahta kunaita pilkkaava ANBU huusi, ajattelematta edes että tämän tekniikassa saattoi olla jotain enemmän, kuin mitä silmät näyttivät. Samalla hän oli summonoinut yhden fuuma shurikeneistaan käteensä ja paiskasi sen miehen hyökkäystä vastaan, iskien ensin aseellaan tämän piskuiset kunait sivuun, ennen kuin aktivoi toisella kädellään luomansa käsimerkin. Silmänräpäyksessä ilma kunoichin ja tämän vastustajien välissä täyttyi punahehkuisista suurista shurikeneista, jotka leikkaisivat kaiken tiellen osuvan läpi. Miki tiesi pistävänsä parhaan tekniikkansa peliin, mutta miksipä hänen olisi pitänyt pidätellä itseään ja jatkaa miesten kanssa leikkimistä. Jos nämä eivät selviäisi tuosta ei näiden kanssa jatkamisesta olisi mitään iloa ja hän voisi yhtähyvin siirtyä juttelemaan Ryoutan kanssa, saadakseen kuulla mistä tässä kaikessa oli ylipäätään todella kyse.

Kestävyys: 45
Chakra: 36
Nopeus: 13
Shuriken Kage Bunshin no Jutsu+ Kubi o kiru= 69dmg
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3254Viesti Rudy »

Ryota puri tiukasti hampaitaan yhteen piilotellessaan suuren puun takana sillä hän tiesi että hänellä ei olisi enää chakraa paljoa jäljellä... jos hän aikoi selvitä tästä tilanteesta viellä ylipäätään elossa - täytyisi seuraavan jutsun tai liikkeen päättää tämä taistelu. Hänellä riittäisi chakraa enää korkeintaan yhteen tulielementin jutsuun ja hän oli enemmän kuin tietoinen että hän ei ollut shinobi vahvimmasta päästä. Ryota ei tiennyt mitä hän tekisi sillä jos hän epäonnistuisi seuraavassa liikkessään, hän hävisäisi tämän taistelun eikä tietenkään auttanut se ajatus että viimeksi hänen goukakyuunsa oli tarpeeksi vahva vain lähinnä polttamaan kohteensa vaatetusta ja aiheuttamaan lievän palovamman.
Ryota sulki hetkeksi silmänsä miettiessään seuraavaa liikettänsä ja hän kykeni jopa kuulemaan miten nuorukaisen vastustaja etsi parhaillaan jälkiä hänestä ympäri taistelukenttää eikä kestäisi kauaakaan kun tuo huomaisi hänet.

Ryota myös tunsi hänen ihonsa pistelevän sillä hän oli ottanut myös osumaa vihollisensa tekniikasta joka oli viiltänyt hänen ihoonsa ikäviä haavoja ympäriinsä. ''Tämän täytyy toimia..'' Uchiha ajatteli ajatuksissaan itselleen kun hän muodosti käsisinetit. ''Kakuremino no Jutsu..'' Nuorukainen kuiskasi hyvin hiljaisella äänellä ja hän käytti matkaviittaansa hyödykseen sulautuakseen parhaansa mukaan ympäristöönsä ja piiloutuakseen vastustajansa silmiltä ja jäi odottamaan oikeaa hetkeä. Mikäli Fuku saapuisi hänen lähelleen aavistamatta mitään, Ryota käyttäisi yllätyksen edukseen jotta hän voisi yllättäen hypätä pois jutsustaan ja käyttää katanaansa lyödäkseen sen suoraan Fukun rintakehästä läpi terä edellä. ''Onnistuin tai en... tämä päättyy nyt jomman kumman voitoksi!''

Hp: 6
Ch: 2
Nopeus: 1

Kakureimo no Jutsu: -2 ck
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3261Viesti Southpaw »

Nähdessään valtavan määrän punahehkuisia shurikeneja jotka Miki loi, sekä Chizuo, että Kazuo tajusivat hetkessä, että heidän takaa-ajonsa oli tässä. Chizuo koetti epätoivoisesti puhaltaa vielä yhden vesiaallon suustaan vähentämään vahinkoa, mutta edes se ei ollut tarpeeksi vaan shurikenit tekivät tehtävänsä, kaataen amelaiskaksikon hetkessä.

Tämän kaiken todistava Fuku katsoi hetken kaatuneita tovereitaan, sitten ympäristöään. Huolimatta siitä, että käsky oli ollut etsiä Ryota ja viedä tämän silmät, Fuku tajusi hänen olevan nyt ainoa joka voisi raportoida epäonnistumisesta kylään. Niinpä mies hetken epäröityään sunshinoitui kauemmas ja lähti pakenemaan paikalta.

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3262Viesti Cross »

Nähdessään fuuma shurikeniensa halkaisevan molemmat vastustajansa kahtia Miki ei ollut aivaan varma oliko enemmän innostunut siitä että oli voittanut näinkin helpon oloisesti kaksi koulutettua shinobia, ilman että oli ollut edes lähellä joutua puolaan. Vai oliko ennemminkin pettynyt ettei näistä ollut löytynyt sen enempää vastusta, sillä pieni lisä jännitys olisi ollut monenpäivän tarjoilialeikkien jälkeen paikallaan. Omana huolettomana itsenään hän päätyi hetkessä vain kohauttamaan olkapäitään ja levittelemään käsiään, muistaen samantien vastustajia olleen vielä kolmaskin. Tämä tosin oli taistellut Ryotan kanssa, mutta tuskinpa poika pistäisi pientä tunkeilua pahakseen ja vaikka pistäisikin se olisi tämän ongelma.
Innostuneena ideasta Sarutobi pyörähti nopeasti ympäri, alkaen heti hakea katseellaan tuota toista taisteluparia. Kauvaa hänen ei tarvinnutkaan hakea, kun jo huomasi vähänmatkan päässä olevan Fukun, joka näytti huomanneen tovereidensa tippuneen pois leikistä ja suunnittelevan. Tämän huomatessaan kunoichin suusta pääsi pettynyt huokaus, sillä hänen ei todellakaan tehnyt mieli rueta hippasille ja siksi amegakurelainen saikin luvan mennä. Ei varmaan olisi kuitenkaan kovin sopivaa tappaa sinäänsä luvallisella asialla liikkunutta shinobi ryhmää, vaikka näiden käytös olikin ollut hieman erikoista. Se sotku päätyisi varmasti aikanaan hokagen pöydälle, joka saisi hoitaa koko sotkun selvittämisen.
Mahdollisten poliittisten ja lainopillisten pikkunäppäryyksien miettimisen sijaan tyttö alkoi kierrättää katsettaan metsässä, etsien jälkiä aijemmin tapaamastaan pojasta. Hän uskoi tämän olevan edelleen paikalla, sillä ei ollut huomannut pakoon päästetyn miehen kantavan tätä mukanaansakkaan. Kauvaa Mikin ei tarvinnutkaan katsella ympärilleen, kun huomasi jo hieman epäilyttävän näköisen möykyn erään puun kyljellä. Nopeasti katsoen sitä ei olisi varmasti huomannut, mutta nämä lähimetsät olivat tulleet tytölle tutuksi täällä vietettynä aikana ja siksi hän kykenikin huomaamaan tuon pikku poikkeaman.

Sauvaansa muutaman kerran käsissään pyöräyttävä Miki asteli kevyin ja vaimein askelin viitansa alla lymyävän Uchihan luokse, kopauttaen tätä kevyesti päälaelle sauvallaan. Heti sen tehtyään tyttö siirsi sauvansa kärjen hieman alemmaksi ja painoi sen pojan rintaa vasten, niin ettei tämä pääsisi tekemään mitään äkkinäisiä liikkeitä. Pikku kopaus oli ollut lievä rangaistus ongelmien järjästämisestä, kuten häntä rootin riveihin kouluttaneella kunoichilla oli ollut tapana tehdä huomattuaan jonkin pikku virheen. Rintaa vasten painettu sauva oli taas puhdas varatoimi, sillä vaikutti siltä ettei Ryota ollut puhunut aivan täyttä totta aijemmin.
''Pieni selitys lienisi paikallaan... Heti anteeksipyynnön ja kiitoksen jälkeen.'' Toisella kädellä sauvaansa pitävä Sarutobi komensi vankiaan, katsoen tätä haastavasti suoraan silmiin. Hän oli kuullut siinä olevan jonkinverran riskejä Uchihoiden kohdalla, mutta toisaalta kouluttajat olivat sanoneet sen olevan paras tapa vakuuttaa vanki siitä kuka nyt määräsi. Samaa tarkoitusta palveli myös hänen rennohko asentonsa toinen käsi lantiolle nostettuna, mistä olisi kuitenkin helppo reagoida tarvittaessa nopeastikki.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3263Viesti Rudy »

Ryotan suusta pääsi suorastaan helpottunut huokaus kun hänen ei tarvinnutkaan hyökätä enää Fukun kimppuun vaan tuo päätti paeta takasin paikalta ja todennäköisesti lähteä takaisin Amegakureen mutta nuorukainen myös tiesi että hän ei voisi viipyä näillä main kauhean kauaa sillä nuo tuskin antoivat periksi - varsinkin nyt kun kaksi muuta heidän toveriaan kuoli hänen takaa-ajonsa yhteydessä. Ryota oli jo purkamassa jutsuaan kun Miki päätti kopauttaa häntä päälaelle sauvallaan joka sai Uchihan kääntämään hämmentyneen katseensa kunoichiin ja samalla kun nuori poika tuli jutsunsa alta näkyviin, Miki painoikin jo sauvansa hänen rintakehäänsä vasten. ''Kiitos.'' Ryota ilmoitti Mikille suustansa kun tuo kerta pyyntöä niin kovasti vaati ja eihän Ryota nyt hänen apunsa jälkeen voinut jättää kiitosta antamatta.
''Taidan tosiaan olla selityksen velkaa.. hmh.'' Ryota sanoi hengäistessään raskaasti ja painaessaan selkänsä takanaan olevaa puuta vasten, lähes valuen istumaan sillä hän oli äskeisen aikana kuluttanut reilun määrän chakraa varastoistaan ja hän tunsi jo miten se vaikutti hänen kehonsa toimintaan.

''Muutama päivä sitten maantierosvot kidnappasivat erään sukulaiseni todennäköisesti aikeinaan varastaa klaanini Sharinganin itselleen. Jäljitin heidät ja he pitivät häntä panttivankina. On totta että minä tapoin hänet sillä tein päätöksen uhrata hänen henkensä voidakseni tappaa hänen kidnappaajansa ja suojellakseni klaanini tekniikoita. Tietysti heti kun hyökkäsin heidän kimppuunsa, toinen heistä viilsi hänen kurkkunsa auki.'' Ryota selitti rauhallisella äänellä ja yritti samalla tasata hengitystänsä tasaisemmaksi. ''Mutta jos totta puhumme, et sinäkään minulle totta puhunut. Aivan tavallinen tarjoilija tuskin pystyisi tuohon samaan mihin sinä.'' Ryota sanoi puolestaan Mikille ja hymähti lopuksi kun tajusi että Miki tosiaan oli onnistunut esittämään aivan toista henkilöä aivan hänen silmiensä edessä.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3265Viesti Cross »

''Eipä kestä... Suurisuu.'' Hivenen kiusoittelevasti virnistävä Miki vastasi viittansa alta esiin tulevalle Ryotalle, tämän kiitettyä häntä aijemmin esitetyn vaatimuksen mukaan. Pojan sanoissa oli ehkä ollut pientä väkisinpuristamisen makua,mutta se ei kuitenkaan haitannut tämän paikoilleen sauvansa avulla lukinnutta tyttöä. Luultavasti Uchiha oli itsekkin kuitenkin tajunnut ettei olisi selvinnyt nuista kolmesta yksin, sillä näytti olleen joutunut nopeasti aika pahasti alkakynteen ennen Sarutobin puuttumista tilanteeseen, tai siltä se oli ainakin tästä näyttänyt. Moinen varmasti oli kolistellut ainakin aijemmin melko ylpeältä vaikuttaneen nuorenmiehen alun kunniaa, joten pieni vastahakoisuus oli kyllä ymmärrettävää ja se oikeastaan teki tytöstä kiitoksen ulos puristamisesta jopa hauskempaa.
Ryotan laskeuduttua uupuneen oloisena istumaan ja alettua sitten kertoa tarinaansa hieman yksityiskohtaisemmin, saaden tytön kasvoilla olleen hymyn haihtumaan nopeasti. Ilmeisesti nuo amelaiset eivät olleet sittenkään olleet täällä aivan puhtaita jauhoja pussissaan, vaan liikkuneet hyvinkin kyseenalaisilla perusteilla tämän pojan perässä. Uchihan kertomus sai Sarutobinkin melko vakavan näköiseksi, hänen miettiessä mikä mahtaisi olla paras tapa toimia tässä tilanteessa. Kunoichin näkemyksen mukaan tämä ei ollut tehnyt mitään tuomitsemisen arvoista, minkä takia hänellä ei olisi oikeastaan mitään syytä vangita tätä. Tietenkin tämä oli kyllä surmannut ihmisiä rajantoisellapuolen ja vetäisi varmasti sikäläisiä metsästäjiä uudemmankerran peräänsä, sillä nämä eivät varmasti luopuisi mahdollisuudesta saada näin arvokasta vankia haltuunsa, mutta oli vaikea kuvitella että kukaan todella voisi syyttää poikaa sukulaisensa pelastamisyrityksestä.
''Väitinkö mie jossain vaiheessa olevani vain tarjoilia?'' Tilannetta edelleen päässään pohtiva Miki vastasi Ryotan esittämään syytökseen leveästi hymyillen ja otti samalla kasvoillaan olleen naamion pois, joka ei selvästikkään ollut juurikaan auttanut salaamaan hänen henkilöllisyyttään. ''Mutta joka tapauksessa kuulostaa pahasti siltä etten voi päästää sinua menemään matkoihisi, koska se luultavasti tarkoittaisi vaan että saisit lisää metsästäjiä perääsi ja aiheuttaisit vielä ongelmia jossainpäin Tulenmaata...'' Sauvaansa hieman tiukemmin pojan rintaan painava kunoichi jatkoi, pyrkien tekemään selväksi ettei pojan kannattanut yrittää mitään äkkinäisiä ratkaisuja. ''Mutta koska oma pestini täällä on nyt luultavasti loppu ja olit muistaakseni menossa Konohaan niin voisin varmaan saattaa sinut sinne, samalla kun itse palaan tapaamaan omaa esimiestäni... Hän varmaan tapaisi sinut myöskin mielellään ja voisi varmasti myös auttaa ongelmiesi kanssa, sopivaa palvelusta vastaan.'' Tyttö jatkoi oman tarjouksensa siitä mitä seuraavaksi tehtäisiin esittäen, irrottaen sauvansa samalla pojan rinnasta ja sinetöiden sen pois näkyviltä ranteessaan meikin alla piilossa olevan tatuoinnin avulla.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3266Viesti Rudy »

Ryota hymähti lyhyesti kun Miki heittikin vastaan ettei tuo koskaan edes väittänyt olevansa tarjoilija. Ryotan muistin mukaan tuo olisi ainakin kerran maininnut ettei tuo ainakaan kunoichi ollut ja nuorelle Uchihalle oli jo käynyt hyvinkin selväksi että tuo todellakin oli kunoichi ja vielläpä häntä itseään vahvempi. Äskeinen välikohtaus oli toden totta lyönyt Ryotan kunniaan ja egoon oman iskunsa eikä hän aikonut enään pitää noin suurta suuta ainakaan tällä tasolla, tämä oli jo toinen kerta kun hänellä oli ongelmia saada yksinkertaisia varkaita alas ja se jos mikä oli jo itsessään omanlainen lyönti hänen ylpeyteensä.
Kun Miki sitten selitti ettei tuo voisi päästää häntä noin vain menemään, Ryota kohotti leukaansa ja kulmiansa hieman kysyvänä sillä eihän hän tahtonut olla ongelmissa Konohan kanssa. Mutta kun Miki myös kertoi että hänen esimiehensä mielellään tapaisi nuoren Uchihan - Ryotan ilme muuttui huomattavasti rennommaksi kun hän tajusi ettei hän ole lentämässäkään Konohan vankilaan vaan saisi jopa apua ongelmiinsa, voiden viellä samalla jatkaa etsintöjään.

''Ymmärrän.'' Ryota sanoi lyhyesti kun Miki summonoi sauvansa pois hänen rintakehältään ja hän nousi rauhallisesti seisomaan, ottaen tukea takanaan olevasta puusta ja asetti katanansa takaisin sille kuuluvaan tuppeen. ''Tapaisin mielelläni esimiehesi ja yhden palveluksen tekeminen sitä vastaan että saan nuo ärsyttävät metsästäjät pois kannoiltani kuulostaa enemmän kuin hyvältä.'' Ryota hymyili viellä lyhyesti puheidensa päätteeksi kääntyessään Konohan suuntaan ja lähtien kävelemään kyseistä kylää kohti - tietysti rauhallisin liikkein jotta ei vahingossakaan antaisi sitä käsitystä että aikoisi paeta paikalta.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Aina hienoa tavata uusia ihmisiä

Viesti: # 3281Viesti Cross »

Ryotan väittäessä ymmärtävänsä mistä oli kyse Miki uskalsi arvella epäillä ettei tällä ollut todellisuudessa aavistustakaan siitä mihin oli itsensä sotkemassa, mutta se taas ei ollutkaan hänen ongelmansa. Poika saisi kyllä aikanaan tietää keiden kanssa oli joutunut tekemisiin ja mitä se tulisi tarkoittamaan. Hyvällä tuurilla tämä ymmärtäisi ottaa sen mahdollisuutena, mutta huonommassa tapauksessa se saattaisi jäädä tämän viimeiseksi virheeksi. Tyttö kuitenkin oli varma että rootin johtajat osaisivat houkutella Uchihan palvelukseensa halutessaan, sillä nykyisin kylässä asuvat kyseisen klaanin jäsenet olivat erittäin tiivis yhteisö ja sen takia yhtään näistä ei oltu vielä kyetty rekrytoimaan ryhmän jäseneksi. Ryota taas oli täysin ulkopuolinen ja avun tarpeessa, minkä takia tämä olisi varmasti helppo saada johdateltua osaksi ryhmää.
Tämä epäilys sai vielä vahvistusta pojan ilmoittaessa olevansa valmis tapaamaan tytön esimiehet ja maksamaan saamastaan avusta omilla palveluksillaan, mikä varmasti hyödyttäisi molempia osapuolia. Sen todettuaan Uchiha näytti vielä olevansa innokas jatkamaan matkaa Konohan suuntaan, vaikka näytti pysyvän vain hädintuskin pystyssä. Tämän haparoivia askelia otsaansa hieroen katsova kunoichi ei oikein tiennyt mitä tuosta nyt olisi sitten pitänyt ajatella, tiesi ainakin ettei itse aikonut kävellä koko matkaa kotikyläänsä asti. Sinne oli kuitenkin toistasataa kilometriä ja jalkaisin matka tulisi kestämään useamman päivän jopa hyvinlevänneiltä metsiä pitkin oikaisevilta shinobeilta.
''Istu alas ja lepää ennen kun kaadut väsymyksestä ja satutat itsesi.'' Kätensä rinnalleen ristinyt Miki komensi poikaa, seisoen edelleen paikallaan ja mietti millä tavoin he pääsisivät nopeiten konohaan. ''Lepää tämä päivä ja voimme lähteä matkaan huomenna auringon noustessa. Kerkeämme puoleksi päiväksi Miaguun ja voimme matkata proomulla Megon jokea alaspäin aina Tenzakuun asti, mistä pääsemme varmaan päivässä Konohaan.'' Tyttö jatkoi mietteliäänä, laskien puhuessaan aikaa mikä heiltä luultavasti menisi matkaan. Parhaassa tapauksessa siihen menisi luultavasti kolme päivää vähintään, mikä oli ihan hyvä aika, mikäli he eivät aikoneet rämpiä pitkin metsiä ja päästä silti kutakuinkin samaan aikaan perille.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Metsät”