Sivu 3/3

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

ViestiLähetetty: 13 Maalis 2016, 19:55
Kirjoittaja sumufani
Mikiä ei tuntunut kiinnostavan kojun tarjonta ja hänenkin mielenkiintonsa tippui nopeasti hänen jo löydettyä jotain.
Aurnkolaseja oli runsas määrä mistä valita ja Ryota raapi päätään todeten näyttävänsä lasien kanssa idiootilta, minkä kuullessaan Senju naurahti.
''Ei se iso ero nykyiseen olisi. Tosin riippuu mitä valitset. Asialliset vai vähemmän asialliset, mutta vitsikkäät.''
Koga sanoi osoittaen tähden muotoisia laseja syvän mustilla linsseillä kevyesti virnistäen. Hän halusi jo unohtaa heidän synkän puheen aiheensa saadakseen päiväänsä eteenpäin näiden kahden kanssa. Areena näkyi kaukaisuudessa ja pikipää katseli ihmis virtaa. Suurin osa suuntasi areenalle puhellen päivän otteluista. Osallistujista ei ollut kovin suurta tietoa, mutta kyläläiset silti menivät katsomaan näinkin kauniina päivänä.
Puunhalaija kiinnitti kuitenkin huomiotaan erääseen kolmikkoon, joka meni heidän ohitseen. Niillä oli menossa suostuttelua saada yksi heistä vielä mukaan. Iso kokoinen kaveri ja hänen kääntäessä päätään Senju näki poskiin tehdyt tatuoinnit.
Klaani oli kielen päällä, mutta hän ei nyt osannut sanoa miksi oli niin tutun näköistä kolmikkoa kaveruksina. Koga luovutti raapien päätään ja katseli kolmikon katoamista ihmisten joukkoon.
''Siin oli tutun näköi kolmikko. Toisaalta tääl o nii paljon sakkia niin menöö helposti sekasin.''
Pikipää totesi ääneen ja teki tilaa huomatessaan hänen arvionsa mukaan ohi meneville akatemian oppilaille. Areenalla olisi kait täysi katsomo, joten siitäkin suunnalta voisi tulla hieman paineita hänen niskaansa. Kogan värähti hieman ja hymy laantui hieman hänen muistaessaan, että tänään hän olisi ensimmäisessä otellussa ryhmänjohtajana. Hän kiitti tosin, että tämä ei ollut taistelu ja laittoi kätensä housujensa taskuihin.

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

ViestiLähetetty: 14 Maalis 2016, 23:58
Kirjoittaja Cross
Omissa ajatuksissaan kojun tavaroita melko hajamielisesti hieman etäänpää katseleva Miki ei kiinnittänyt juurikaan huomiota seuralaistensa touhuihin, ennen kuin kuuli toisen näistä valittavan aurinkolasien saavan hänet vaikuttamaan idiootilta. Siinä tämä saattoi toki olla oikeassa, mutta mutta toisaalta ne kyllä peittäisivät myös Uchihan toisinaan ylenkatsovat katseen, mikä oli kyllä niin ikään pätevä saamaan tämän vaikuttamaan idiootilta. Tuo hieman salaperäiseltä vaikuttamaan pyrkivä katse ei ollut tehnyt tyttöön ainakaan mitenkään erikoista vaikutusta, mikä saattoi johtua myös siitä että konohalaisena hän oli tottunut arvioimaan henkilöt näiden omien saavutusten mukaan, eikä vain tunnetun sukunimen.
Ennen kuin Sarutobi kerkesi huomauttaa mielessään olevasta seikasta, ennätti Koga kuitenkin pukea saman asian sanoiksi ja päästää ilmoille. Toteamus oli melkein kuin kunoichin omasta suusta, mikä sai pienen naurun tirskahduksen pääsemään hänen suustaan. Se ei ehkä ollut kovin sovelias reagtio tilanteen huomioon ottaen, sillä tarkoitus oli kuitenkin parantaa ryhmän jäsenten välejä, eikä luoda uusia kahnauksia. Pojan äänessä oli ollut kuitenkin oikeanlaista rentoutta ja tämän lopuksi lisäämä huomio loivensi varmasti riskiä siitä että Ryota olisi voinut tulkita huomautusta loukkaukseksi.
''Ähh... Älä huoli eiköhän täältä jotain sopivaa löydy ja tuskinpa kukaan nyt niin erikoisena pitää aurinkolasien käyttöä tällä kelillä.'' Keskusteluun puuttuva Miki totesi ja astui hieman lähemmäs kojua, asettuen nojaamaan yhtä sen tukitolpista vasten. Samalla hänen päähänsä nousi myös pieni idea ja hetken tarjontaa katseltuaan tyttö tarttuikin suuret peililinssit omaaviin laseihin, asettaen ne kasvoilleen.
''Jo se yhtään helpottaa niin voidaan tietty mennä porukalla näyttämää idiooteilta.'' Virnistävä kunoichi sanoi natsikyttälasit naamallaan ja kiinnitti samassa huomionsa Senjun huomaamaan ohikulkia ryhmään. Hieman lasejaan sangasta kohottamalla Sarutobi käänsi katseensa ohikulkijoista puunhalaajaa päin, näyttäen aivan siltä kuin ei olisi uskonut ettei poika ollut tunnistanut ohikulkenutta kolmikkoa. Pelkkä ajatuskin siitä tuntui mahdottomalta, sillä koko ohi kulkenut ryhmä koostui kylän silmäätekevämpien shinobien jälkikasvusta. Se ei ollut kuitenkaan mielenkiintoisin seikka minkä tyttö poimi tuosta kolmikosta, vaan se että kuulemansa lyhyen keskustelun pätkän perusteella tatuointi poskinen pitkä ja roteva poika yritti yhdessä toisen tummahiuksisen tiimitoverinsa kanssa suostutella ryhmän kolmantena jäsenenä olevaa tyttöä mukaan turnaukseen. Ilmeisesti nämäkin aikoivat osallistua siis siihen ja pelkkä ajatuskin tuon kolmikon kohtaamisesta vaikutti ainakin Mikistä sangen houkuttelevalle.