Sivu 1/2

Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 17 Syys 2016, 16:15
Kirjoittaja LordVonKwaak
Kankin ja Kamuin matka keskeytyi jo lähes puoliväliin, kun Kamui äkkiä pysäytti linnut joilla kaksikko ratsasti. Saviolentojen pitäessä korkeutta juuri ja juuri puunlatvojen yläpuolella, Kamui keskitti hetkellisesti kaiken huomionsa chakran aistimiseen. Tottuneena lintuperspektiiviin Iwalainen oli huomannut kaempana jotain, johon sai nyt vahvistuksen: viivyttely oli saanut yakozoja liikkeelle, eivätkä nämä enää olleet pelkissä piilopirteissään.
"Tuli mutkia matkaan", Kamui lausahti lakonisesti, heilauttaen kättään. Äkkiä molemmat savilinnut pienenivät alkuperäisiin mittoihinsa, tiputtaen kantajat selästään. Tuuhet, olkootkin lumiset, puunlatvat tekivät laskeutumisesta hellpoa. Itseasiassa niinkin helppoa, että Kamui melkein hidastamatta pomppi oksalta toiselle, ennen kuin tippui pahaa aavistamattoman yakuzan niskaan. "Mut mutkat voi aina takoa suoriksi", Kamui jatkoi, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Yllätetyt yakuzat saivat aikaa varautua Kamuin tempauksen vuoksi, mutta Iwalaisen yllättämää asia ei auttanut. Tämän korahtaessa viimeisen henkäyksensä, kaulusta valuvan veren alkaessa hyytyä nopeasti routaisella maalla, Kamui katsoi jäljelle jääneitä vihollisia, jälleen kiinnittäen näiden huomion itseensä, antaakseen Kankille aikaa päättii miten tämä selviäisi puunlatvustosta alas yakuzojen kimppuun.


Vihut: AAB, vapaasti saa jakaa, mut mielellään vähintään kaksi vihua. Seuraavaks Sumu Kankin kanssa, sihten NpC. Tyypit on siis yakuzoja, jotka tietää et näiden kimppuun on hyökännyt tuntematon taho (Kamui selvästikin yksi hyökkääjistä, mut yakuzat ei tiedä kuka Kamui on, tai edes sitä, toimiiks hän yksin vai ei).

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 26 Syys 2016, 15:10
Kirjoittaja sumufani
Kanki oli saanut kasattua itseään keskittymällä rauhalliseen hengitykseen, mutta nopea pysähdys sai hänen kehonsa nytkähtämään. Nuorukainen avasi silmänsä, kuin vasta herännyt ja kuunteli tarkoin ystävänsä sanoman. Nähdessään Kamuin heilauttavan kättään Kanki oli jo jalkeilla valmistautuen pudotukseen. Hän oli jo katsonut itselleen sopivan oksan, jolle hän laskeutui ensimmäisenä ja siitähän matka taittui melkoisen mukavasti. Hän eteni melkein verkkaisesti ja kaunis korahdus kertoi Kamuin jo olevan maassa.
Pitäen kuitenkin rauhallisuutensa hän pysähtyi erään oksa ryppään päälle huomattavan kevyesti, mikä hämmensi häntä itseäänkin hieman. Hänen kehon hallintansa parani koko ajan, mistä hän antoi itsensä kokea pienen ylpeyden tunteen haudaten sen keskittymisen alle. Hänen piti olla skarppina tähän hetkeen ja valmiina auttamaan ystäväänsä, jos tämä olisi edes hieman ala kynnessä. Sitä päivää hän ei uskonut heti näkevänsä, mutta aina sieti olla valmiina toimimaan ja hyvin hiljakseen hän veti sahalaitaisen pitkämiekkansa esiin. Nuorukainen tajusi, ettei ollut sanallakaan kommentoinut ystävänsä sanoihin vaan nyt se ei ollut tärkeeä. Hänellä oli hyvä lähtö asento

Kanki
Hp:20
Ch:61
Nopeus:12
Pisteet
6p kenjutsu (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4p Shikotsumyaku (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 05 Loka 2016, 18:26
Kirjoittaja Southpaw
Toverinsa kuollessa kuin tyhjästä ilmestyvän ninjan käsissä, sekä Shoka että Kanai asettuivat taisteluvalmiiksi. Heidän oli ollut tarkoitus yllättää vihollinen, mutta vaikutti siltä, että vihollinen olikin yllättänyt heidät. Muuta vaihtoehtoa ei olisi kuin taistella. Nähtyään kuitenkin kuinka nopeasti heidän toverinsa oli saanut surmansa, kumpikaan yakuzoista ei ollut erityisen halukas hyökkäämään ensimmäisenä. Niinpä aloitteen tekeminen jäisi Kamuille ja Kankille.

Shoka
Hp: 50
Ch: 140
Nopeus: 9
Muuta: 10p nin-kenjutsu, 5p sinetöinti (etuina otettu siis ylimääräsiä pisteitä)

Kanai
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 7
Muuta: 10p maatekniikat, edut chakramiinuksessa

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 06 Loka 2016, 16:37
Kirjoittaja LordVonKwaak
Kaksikon vaikuttaessa turhan varautuneilta tekemään ensimmäistä liikettä, Kamui repäisi tappamansa miehen kauluksesta palasen. Kuivattuaan terän sitä tahrivasta verestä, nuorukainen nakkasi vaatteen palan menemään, sujauttaen kunain takaisin paikoilleen varustekoteloon - kuin viestien, ettei kuollut yakuzalainen ollut edes kunain kuluttamisen arvoinen.
Kaksikkoa härnäävä Iwalainen suoristautui, vilkaisten kerran kumpaakin vihollista, lukiten katseensa Shokaan: "Mitä jos jättäisit juniorin tästä pois? Ehtii se kuolla muulloinkin, mut eipähän olis tiellä."

Hp: 50
Ch: 118
Nopeus: 9

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 06 Loka 2016, 17:07
Kirjoittaja sumufani
Kanki seurasi tilannetta melkoisen kiinnostuneena. Yakuzat olivat yllätetyjä ja he olivat syystäkin varautuneita tilanteen huomioon ottaen. Olihan Kamui sentään tappanut yhden heistä silmän räpäyksessä ja vielä provosoi vihollisiaan kunainsa kanssa. Nuorukainen olisi itse kyrpääntynyt moiseen käytökseen, jos olisi noiden miehien kengissä ja siksi mielen kiinnolla odottikin piilossaan vihollistensa toimia. Vaikka näin äkkiseltään se ei tuntunut hänen arvolleen sopivalta kyykkiä piilossa puussa kun toveri taisteli. Tuossa aatoksessa brunetti pudottautui oksaltaan alas puun juurelle kasvoillaan hymy.
''Sanoissasi on toki perää ystävä hyvä, mutta itse kukin alkaa kaipaamaan liikuntaa.''
Kanki sanoi ystävällisellä äänellä ja alkoi vetää kodachiaan esiin kasvojensa mennessä ilmeettömäksi sitä tahtia, mitä hän miekkaa sai esille.
''Joten jos saisimme tämän näytöksen aluilleen? Loppujen lopuksi haluaisin olla valmis aamun koitteessa.''
Nuorukainen sanoi jo täysin jäätävällä äänellä. Täydellisenä vastakohtana äskeiselle ystävälliselle äänen sävylle. Erona vain li ollut, että aiemmat sanat hän oli suunnannut Kamuille eikä yakuzoille. Itsevarmoin mutta kevyin askelin Kanki alkoi lähestyä Kanaita suunnaten tyhjän katseensa vihollisensa silmiin nuorukainen oli jo tehnyt ensimmäisen siirtonsa. Etäisyyttä oli vielä ja äkkiä Kanki syöksyi matkaan yhä vain madaltaen asentoaan. Muistaen isänsä joskus näyttäneen hänelle tämän hän loikkasi vihollisesaan ohi iskien toista katanallaan. Terän sahalaita tulisi jättämään varsin ruman haavan mikäli tästä nyt tulisi osuma, mutta ainakin hän oli matkalla Kanain selustaan.

Kanki
Hp:20
Ch:48
Nopeus:12(+6 reaktioon jos saa haettua katsekontaktin)
Pisteet
6p kenjutsu (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4p Shikotsumyaku (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)

Tokei za ryuudou(watch the flow)
Kanki rauhoittaa mieltään ja rentouttaa kehoaan yhä enemmän luoden vaikutelmaa olevansa transsissa. Mihin Kanki oikeasti keskittyy on vastustajan silmien liikkeisiin ja pystyy niiden pohjalta päättelemään entistä paremmin, mitä toinen on tekemässä. Jos näkö yhteys peitetään tekniikka on yhtä tyhjän kanssa tai jos vastustajan nopeus on paljon suurempi mitä hänen.
Taso: C3
Chk: -3/per vuoro(-3= -1 per vuoro)
Vaikutus: +6np reaktioihin tekniikan aikana.


Suraido sochi(Slide step) 
Tekniikassa Kanki hyödyntää nopeuttaan ja syöksyy kohden vihollistaan madaltaen samalla asentoaan valmiina loikkaamaan ohi vihollisestaan. Loikkansa aikana käyttäjä viiltää vihollistaan ja pääsee tämän selustaan yhellä sulavalla liikkeellä. Tekniikka on erinomainen etäisyyksien sulkemiseen ja antaa mahdollisuuden nopeaan jatko hyökkäykseen
Taso: B2
Dmg: 13(+3=16 dmg)
Chk: -12
Muuta: Vaatii perus nopeudeksi 7, että tekniikka onnistuu

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 11 Loka 2016, 15:48
Kirjoittaja Southpaw
Kankin ottaessa lopulta aloitteen itselleen ja lähtiessä syöksyyn kohti Kanaita, mies oli valmiina ja teki käsimerkin. hetkessä tämän eteen kasvoi kivinen pilari, johon Kankin tekemä hyökkäys osui täydellä voimallaan, mutta ei onnistunut kuitenkaan läpäisemään pilaria kokonaan. Miekan kuitenkin koskettaessa kiveä, alkoi tapahtua jotain muutakin. Kivi alkoi ikään kuin sulaa hyvin nopeasti ja hetkeä myöhemmin tiivistyi jälleen kiinteäksi kiveksi miekan terän ympärille, sillä seurauksella, että Kankin miekan terä oli nyt jumissa kivipilarin sisällä ellei tämä onnistuisi jotenkin irrottamaan sitä.

Kankin ja Kanain aloittaessa oman taistelunsa, myös Shoka päätti aloittaa, sillä vaikutti siltä että hänen vastustajansa ei tulisi tekemään aloitetta. Käärien hihansa ja paljastaessaan käsivarsia kauttaaltaan koristavat sinettikuviot, Shoka keräsi chakraansa ja kutsui sitten ympärilleen kymmenen terävän näköistä katanaa. Ojentaessaan lopuksi kätensä kohti Kamuita, miekat lennähtivät tuulichakran voimalla kohti miestä, Shokan pyrkiessä tähtäämään miekat vastustajan keskivartaloon, missä kaikki elintärkeät elimet sijaitsivat.

Shoka
Hp: 50
Ch: 120
Nopeus: 9
*Miekka no jutsu, 29 dmg

Kanai
Hp: 20
Ch: 30
Nopeus: 7
*Pilari no jutsu, suojas 17 dmg
*Kiven ohjaus no jutsu, C-tasoa, vaatii vähintään C-tason tekniikan että miekan saa irti

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 01 Marras 2016, 01:34
Kirjoittaja LordVonKwaak
Kankin hyökätessä Kamuin hämennys näkyi selvänä: eikö hän juuri ollut yrittänyt saada kaksikon erilleen, että Kanki saisi oman vihollisensa? Kenties Iwalaisen onneksi Kankilla ei ollut silmiä takaraivossa ja samassa Kamuin ilme oli taas rauhallisen hymyilevä, olkootkin, että nyt vihollinen sai tilaisuuden hyökätä ensin.
'Räjähdykset aseena ja miekkamies toverina' Iwalaisella ei ollut aika päivitellä tilannettaan. Arvioiden parhaansa mukaan Kamui nosti toisen kätensä kohti miekkoja, paljastaen kämmeneen meikatun suun ja suuhun piilotetun aseen yhtä aikaa. normaalisti räjähdys olisi iskenyt kaikkia kolmea, mutta Masamunen muotoilun ansiosta keskittynyt räjähdys juuri ja juuri vältti Kankin sekä Kanain, iskien sitäkin suuremmalla voimalla Shokan heittämiin aseisiin. 'Yksikin väärä liike ja Zuki tanssittaa koivuniemen herraa miun takamuksella...'

Hp: 50
Ch: 94
Nopeus: 9
*Bakuretsu genkotsu (Alvl5) via Masamune, dmg 36 (per miekka, joten jos ei oo hyvää laatua; sirpaleet alkaa lentelee)

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 03 Joulu 2016, 14:40
Kirjoittaja sumufani
Kanki oli jo täysin keskittynyt omaan viholliseensa ja suoranaisesti jo rynni toista päin. Kanai tosin nostatti maapilarin suojakseen, mihin nuorukaisen uusi katana jumittui. Kanki tosin tuntiessa miekan pysähtymisen hän päästi siitä irti jatkaen liikkumistaan sulavasti pilarin ohi, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän päätti sen sijaan jatkaa hyökkäystään kodachillaan ja iski Kanaita survaisulla ylös päin aikeinaan saada toineen ilmaan edes hetkeksi. Kankin kasvoilla tosin ei edelleenkään näkynyt ilmettäkään ja katseessa paistoi tyhjyys. Nuorukainen vain tosin taisteli itseään vastaan kovasti, ettei antaisi väkivallalle valtaa. Se ei olisi hänen tiensä.

Kanki
Hp:20
Ch:42
Nopeus:12
Pisteet
6p kenjutsu (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4p Shikotsumyaku (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti) 

Shōsen
Tämä tekniikka on ylöspäin survaisu miekalla, joka on niin voimakas, että se voi jopa lähettää vastustajan ilmalennolle. 
Taso: C 
Chakra: -5 
Damage: 5(+3=8)

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 04 Joulu 2016, 21:28
Kirjoittaja Southpaw
Kamuin tekemän räjähdykseen johdosta Shokan lähettämät miekat lensivät mikä minnekin heidän ympärilleen. Ensimmäisen hyökkäyksen epäonnistuminen ei kuitenkaan lannistanut Shokaa, vaan tämä ryhtyi oitis tekemään käsimerkkejä. Samassa yksi Kamuin torjumista miekoista kohosi jälleen ilmaan. Tällä kertaa miekan terän ympärille kuitenkin muodostui liekkejä, jotka kuumensivat miekan terän lähes punahehkuiseksi. Sen lisäksi Shoka kuitenkin muodosti miekan terän ympärille myös tuuliterän, ennen kuin lähetti miekan lentämään ilman halki kohti Kamuita. Lentäessään eteenpäin miekka alkoi pyöriä sirkkelin tavoin, mikä tekisi sen torjumisesta entistä vaikeampaa.

Sillä välin Kanai keskittyi täysin Kankiin, jonka kasvot olivat menneet ilmeettömiksi. Saatuaan Kankin katanan jumitettu kivipilarin sisään, hän huomasi tämän ottavan esille Kodachin, jonka avulla pyrki iskemään hänet ilmalennolle. Kanai oli kuitenkin valmiina ja maajutsun avulla kovetti ihonsa ja keräsi jalkojena ympärille maakerroksen, jonka avulla hänen onnistui pysyä maassa ja suojata itsensä, huolimatta siitä, että Kankin isku oli voimakas. Selvittyään hyökkäyksestä, Kanai otti nopeasti kuitenkin etäisyyttä ja teki käsimerkit, joiden päätteeksi kosketti maata. Hetkessä maasta kohosi useita erikokoisia kivenlohkareita, jotka lähtivät lentämään ilman halki kohti Kankia.

Shoka
Hp: 50
Ch: 80
Nopeus: 9
*Miekka no jutsu + Hien = 34 + 24 = 58

Kanai
Hp: 20
Ch: 24
Nopeus: 7
*Kivisuojaus, suojas 12 dmg
*Kivihyökkäys, tekee 12 dmg

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 05 Joulu 2016, 18:42
Kirjoittaja LordVonKwaak
Miekkojen lentäessä mikä minnekin, yksi poikkesi muista. Toisin kuin Kanki, vihollinen näytti osaavan hyödyntää kenjutsua sen koko kirjossa. Ilmeenkään värähtämättä Kamui antoi vihollisen tehostaa asettaan. Vasta kun tämä syöksi aseensa hyökkäykseen, Iwalainen antoi käskyn ja tuhatjalkaiset nousivat maan alta, iskien miekkamiehen jalkoihin. Odottaen viimeiseen mahdolliseen hetkeen, Kamui koetti nostattaa pommien yllätysmomenttia iskemällä yhtaikaa vihollisen kanssa.
Räjähdyksien raikuessa Kamuille jäi tehtäväksi selvitä vihollisen syöksemästä aseesta. Nopeuttaen liikkeitään Iwalainen loi kloonin vierellensä ja kuin peilikuvina toisistaan kaksikko iski nyrkeillään ilmaa, iskien räjähdyksellä aseen tehostuksineen kauemmas.
Iwalaisen paremmin tunteva huomaisi Kamuin turvautuneen kaikkiin luottotekniikkoihinsa. Sinällään turha tieto, mikä kuitenkin osoitti Iwalaisen arvioineen vihollisensa erityisen vaaralliseksi.
Hyökkäyksen torjumisen jälkeen klooni lähti syöksymään kohti Shokaa.

Hp: 50
Ch: 22/22
Nopeus: 9
*Mukade (Blvl4) x2, dmg 42 jos tarraa jalkoihin, muuten 36 kolmen metrin säteellä (tehty pari vuoroa sihten, luikerteli paikoilleen edellisellä vuorolla)
*Shunshin (C) + Kage Bunshin
*Bakuretsu genkotsu (Alvl5) x2, torjus iskemällä 64

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 06 Joulu 2016, 10:22
Kirjoittaja sumufani
Vastustajansa kovettaessa ihoaan ennen miekan osumista hieman hämmensi nuorukaista. Hän ei edes ollut ajatellut moisen tekniikan tulevan ikinä vastaan. Nuorukaisen keskittyminen herpaantui hetkeksi hänen katsoessaan miekkansa terän pätkää, joka oli kontaktin saanut. Ei naarmuakaan ja tyytyväisenä laittoi aseen huotraansa. Herpaantumisen aikana vastustaja oli saanut otettua eteisyytensä ja tehtyä tekniikkansa. Kanki lähti jälleen syöksyyn miekkosta päin ja alkoi kasvattaman kätensä päälle luita, joilla alkoi suojaamaan itseään edetessään läpi lohkareiden. Hän valikoi lohkareista pienimmät ja muunsi reittiään tämän myräkän läpi saaden muutamia naarmuja ja haavoja kehoonsa. Nuorukainen kiihdytti vielä täyteen nopeuteensa madaltaen itseään koko ajan ja tarttui olkapäästään puskevaan luuhun juuri ennen loikkaansa Kananin vierestä iskiessään toista tällä luisella miekallaan. Tällä kertaa hän ei antaisi toiselle tarvitsemaansa tilaa, sillä hän hallitsi vain lähitaistelun hyvin.





Kanki
Hp:18
Ch:10
Nopeus:12
Pisteet
6p kenjutsu (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4p Shikotsumyaku (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)  

Hone yoroi(bone armor)
Kanki manipuloi luitaan chkrallaan, jossain osassa kehoaan ja kasvattaa ne ihon pinnalle suojaamaan häntä päin tulevalta iskulta. Tällä tasolla hän ei pysty kuitenkaan kasvattamaan luita ulos esim molemista käsistään suojatakseen itseään yhtä aikaisesti.
Taso: C3
Chk: -6
Suojaa: 8(+2=10)
Muoto: Nopeampi muodostuminen

Tsubaki no Mai
Tässä tekniikassa ninja kasvattaa olkapäästään, lyhyen, miekan muotoisen luunkappaleen, jota kykenee käyttämään aseena. Ninja pystyy myös muokkaamaan luumiekkaa sen luomisen jälkeen, vaikkapa pidentämällä sen terää tai kasvattamalla terästä eri suuntiin sojottavia piikkejä. 
Taso: B2
Chakra: -14 per isku, -4 muokata sitä
Damage: +15(+2=17) dmg aseella tehtyihin miekkatekniikoihin

Suraido sochi(Slide step) 
Tekniikassa Kanki hyödyntää nopeuttaan ja syöksyy kohden vihollistaan madaltaen samalla asentoaan valmiina loikkaamaan ohi vihollisestaan. Loikkansa aikana käyttäjä viiltää vihollistaan ja pääsee tämän selustaan yhellä sulavalla liikkeellä. Tekniikka on erinomainen etäisyyksien sulkemiseen ja antaa mahdollisuuden nopeaan jatko hyökkäykseen
Taso: B2
Dmg: 13(+3+17=33 dmg)
Chk: -12
Muuta: Vaatii perus nopeudeksi 7, että tekniikka onnistuu

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 07 Joulu 2016, 19:56
Kirjoittaja Southpaw
Shoka oli hädin tuskin ehtinyt saada aseensa matkaan kohti Kamuita, kun yllättäen hän tunsi jonkin osuvan jalkaansa. Käsittäen, että jonkinlainen hyökkäys oli tulossa alhaalta päin, Shoka ponkaisi nopeasti vauhtia maasta ja heittäytyi taaksepäin, sillä seurauksella, että onnistui juuri ja juuri viime hetkellä kiskaisemaan itsensä irti hänen ympärilleen pyrkivien tuhatjalkaisten otteesta. Tämä ei kuitenkaan pelastanut miestä räjähdykseltä vaan juuri kun Shoka oli laskeutumassa alas, saviolennot räjähtivät ja pakottivat miehen kohottamaan ktäensä suojatakseen kasvojaan kuumuudelta ja ympäriinsä lentäviltä kivensiruilta ja liekeiltä. Shoka käsitti nopeasti, että he olivat tulleet aloittaneeksi taistelun ilmeisesti melko kovan kaksikon kanssa. Shokalla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan luovuttaa, vaan seuraavaksi tämä kutsui käteensä kusarigaman. Tämän aseen avulla hän toivoi voivansa taistella paremmin nimenomaan tätä vastustajaa vastaan. Tuhlaamatta aikaa, Shoka tarttui Kusarigaman ketjuun ja heilutti sitä hetken kunnes sai ketjun päässä olevan viikatteen pyörimään. Tmän jälkeen hän alkoi johtaa aseeseen maatyypin chakraa, muuttaen viikatteen hetkellisesti hyvin painavaksi, kun hän lopulta heilautti sen kohti Kamuita. Lisäksi hän vielä tehosti viikatteen terää muodostamalla siihen tuuliterän, jonka avulla toivoi voivansa osua vastustajaan vaikka tämä yrittäisikin väistää kohti lentävää asettaa.

Kanai puolestaan tajusi Kankin tulevan hänen kivilhokareistaan huolimatta lähemmäs ja kun mies sitten ryhtyi madaltamaan asentoaan, ei ollut vaikea arvata, että tämä valmistautui jonkinlaiseen hyökkäykseen. Kuten myös Shoka, Kanailla ei ollut aikomustakaan luovuttaa tässä kohtaa ja niinpä mies pyrki perääntymään sitä mukaa kuin Kanki lähestyi, samalla tehden kiivaasti käsimerkkejä. Lopulta Kanai sai käsimerkkinsä valmiiksi ja kumartui taas koskettamaan maata, sillä seurauksella, että juuri kun Kanki oli hyökkäämässä, maanpinta Kanain allaa alkoi kohota, ylöspäin, kunnes tämä lopulta seisoi kapean maapilarin nokassa Kankin yläpuolella. Kiitos tämän tekniikan, isku ei ollut osunut Kanaihin täydellisesti, mutta kun mies kääntyi maapilarin päällä katsomaan ohitseen mennyttä kankia, oli helposti nähtävissä, että tämän toisesta jalasta vuoti verta, Kankin luiden viillettyä siihen syvän haavan. Suurin osa tekniikan voimasta oli kuitenkin lopulta osunut pilariin, joka näytti pysyvän vain hädin tuskin pystyssä, Kankin luiden viillettyä sen puoliksi poikki.

Shoka
Hp: 14
Ch: 38
Nopeus: 9
*Kusarigama no jutsu + Hien = 29 + 24 = 53

Kanai
Hp: 6
Ch: 14
Nopeus: 7
*Doton: Chidokaku. Ei sinällään puolusta, mutta koska kyse väistöyrityksestä jutsun avulla niin otin 14 dmg täyden 33 sijaan.

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 07 Joulu 2016, 22:44
Kirjoittaja LordVonKwaak
Vihollisen hyökkäys tuli liian nopeasti, eikä klooni ehtinyt paikoilleen. Vihollisen viimeistelemisen sijaan klooni tyytyikin ampumaan Shokalle tarkoitetun naulan tämän aseeseen, hidastaen hyökkäystä ennen kuin se lävisti kloonin, muuttaen tämän savuksi.
Kloonin tuhoutuessa Kamui itse oli lähtenyt liikkeellee. Kiihdyttäen vauhtiaan myös Kamui laukaisi Shokalle varatun ammuksensa vihollien hyökkäystä kohti, onnistuen iskemään sen sivuun, samalla kun itse livahti avautuneesta aukosta kohti Shokaa itseään.

Hp: 50
Ch: 26 (+2ch ropesta tulleita statseja, joita ei viel ollut merkitty hahmotietoihin ^^" )
Nopeus: 9
Tachi: 3kpl
*Dangan (Blvl4) via Masamune ja Tachi ammuksena, x2, eli heikensi hyökkäystä yht. 48
*Shunshinilla (Clvl3) livahti loppuhyökkäyksen ohi ja Shokaa kohti

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 09 Joulu 2016, 17:04
Kirjoittaja sumufani
Kankin loikatessa vihollisensa ohi aikeinaan viiltää vihollistaan ja tajusi toisen kohoavan kosketettuaan maan pintaa. Kuitenkin hän oli tuntenut osuvansa ja nostaessaan katseensa vihollistaan kohden hän näki sen. Tuon ikävän näköisen haavan, jonka luinen ja suht tylsä terä oli saanut aikaan. Pilari oli myös nipin napin pystyssä ja nuorukainen pyöritteli lista miekkaansa hetken ajan sormiensa välissä. Ponnistaen taas kohden Kanaita Kanki tökkäsi luisen miekkansa pilariin ja nponnisti siitä vielä hieman lisää vauhtia lähestyen uhkaavalla nopeudella Kanaita. Päästyään ylös Kanki veti kodachinsa esiin ja samalla vedolla iskisi Kanain kaulaan.

Kanki
Hp:18
Ch:10
Nopeus:12
Pisteet
6p kenjutsu (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4p Shikotsumyaku (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)   

Re: Mutkia matkaan (AAB)

Lähetetty: 09 Joulu 2016, 22:47
Kirjoittaja Southpaw
Shoka tunsi yllättäen nykäyksen kusarigaman ketjussa kun ammus osui siihen ja hidasti hyökkäystä juuri ennen kuin se osui klooniin. Nopealla nykäisyllä Shoka pyrki muuttamaan aseen suuntaa kohti oikeaa Kamuita, mutta tämän onnistui kuitenkin hidastaa hyökkäystä uudelleen ennen kuin viikate osui raskaasti tömähtäen maahan ja Kamui itse pääsi lähietäisyydelle Sunshinin avustamana.
"Anna aseen ehtiä ajoissa!" Shoka ajatteli itsekseen, samalla kun seurasi Kamuin etenemistä ja pyrki perääntymään tämän tieltä. Samalla Shoka kuitenkin ohjasi chakraa aseeseensa ja kohotti viikatteen ilmaan, ohjaten sen tällä kertaa pelkästään Hienin tehostamana kohti häntä päin katsovan Kamuin selkää.

Kankia vastaan taisteleva Kanai ei ehtinyt saada kovinkaan paljon henägysaikaa, kun luumies oli jo tulossa häntä kohti. Puolustautuakseen tulossa olevalta hyökkäykseltä, Kanailla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ponnistaa terveellä jalallaan pois pilarin päältä, samalla kun teki käsimerkit ja hajotti osan pilarin huipusta useiksi teräviksi kivensuiruiksi, jotka lähtivät ilman halki kohti Kankia.

Shoka
Hp: 14
Ch: 20
Nopeus: 9
*Soshuha + Hien = 21 dmg

Kanai
Hp: 6
Ch: 8
Nopeus: 7
*Kivensiru no jutsu, 9 dmg