Yakuzat, osa 1 (ABC)

Roudan maa on pieni valtion Kumogakuren ja Kuumien lähteiden maan välissä.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4190Viesti LordVonKwaak »

Talon lähestyessä Kanki ka Kamui sulautuivat miljööseen, edeten lehtien ja varjojen suojissa. Juuri kun olisi ollut viimeisen ryntäyksen aika, huonosti piiloitetun salapirtin kuistille maleksi pari miehen körilästä. Näiden tiiraillessa taivaalle, Kamui seurasi miehien katsetta, kiroten sitten äänettömästi: savumerkki!
Tuhlaamatta aikaa Iwalainen lähetti pari räjähdettä maan alle. Kun ne olivat päässeet asemiinsa, yakuzalaisten vielä arvioidessa näkivätkö he merkkisavun oikein, Kamui heitti useita räjähdekunaita taloa kohti. Kuistilla ollut kaksikko terästäytyi välittömästi, mutta samassa räjähteet syöksyivät lahoavan puulattian läpi, räjäyttäen yllätetyn kaksikon, samalla kun Kamuin heittämät räjähdekunait saapuivat ja räjäyttivät loputkin kuistista.
Sisällä olleista neljästä yakuzalaiseta vain kaksi kokeneempaa ehtivät reagoida puunräsähdykseen. Mökin perälle perääntynyt kaksikko oli ainoa joka selvisi räjähdyksestä hengissä.
"Tää voidaan hoitaa vanhanaikaisella tavalla", Kamui lausahti, astuen metsän reunamasta esille, yakuzojen tehdessä samoin talon puolikkaan rauniosta. "Kerta joka tapauksessa te saatte maksaa teoistanne korkojen kera!"



// Ensin Kankin, sit NpC. Vihuina on A- ja C-vihu, joiden välille NpC saa jakaa ylimääräisenä B:n statsit miten ikinä halajaakaan (tasaisesti, tai sitten ei).
Vihut siis kuuluu kylän nyrkkinsä alle alistaneeseen yakuza perheeseen, jotka joko tuntee tai ei tunne Kankia, joka o kotoisin paikkakunnilta (yakuzat karkoitti Kankin, mut jos vihut uudempia rekryjä, niin ei välttämättä oo kuullukaan koko hyypästä). Joka tapauksessa näkee kylästä kohoavasta merkkisavusta, et perheen mailla o tunkeutujia jotka pitää eliminoida. //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4192Viesti sumufani »

Kanki seurasi Kamuin perässä hiljaisesti ja hän oli pikku hiljaa oppimassa alkeita tämän kaltaisesta hiiviskelystä. Hän ei pitänyt tämän kaltaisista kikkailuista, mutta nyt oli vain kestettävä. Kuitenkin tuo turvatalo näytti erilaiselta, mutta Kanki ei osannut sanoa tarkalleen, mikä se jokin oli. Kuitenkin kuistilla olevien tarkkailut taivaalle sai Kankinkin katsomaan taivaalle ja hän murahti. Joku oli kaiketi nähnyt hänet jo, mutta nyt olisi myöhäistä jättää homma kesken. Kamui ryhtyi toimintaan ja nopeasti talon seinässä oli varsin komea aukko.
Toinen oli melkein pelottavan tehokas noiden räjähteidensä kanssa, mutta liike mökin perällä kiinnitti heidän huomionsa.
Kamui kuitenkin käveli metsiköstä ulos ja Kanki päätti seurata perässä vetäen toisen wakizashinsa jo esiin. Iwalainen jo ehti avata suutaan ja Kanki nauroi toisen sanoille. Yakuzat olivat aluksi hieman hämillään, mutta toinen niistä nopeasti tunisti hänet ja Kanki vilkutti miehelle.
''Terve taas ja olkaa niin hyviä, että heitätte henkenne.''
Nuorukainen sanoi kuuluvasti kylmällä äänellä hänen alkaessa pikku hiljaa vajota tyyneyteen.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4197Viesti Piisamirotta »

Tsuchi ja Lando olivat selvinneet, sillä he olivat molemmat erinomaisia yhdellä alalla; mestari ja oppilas. "Ainoat, jotka kuolevat ovat te", vastasi Tsuchi voimakkaalla äänellä ja valmistautui otteluun. Kaksikko oli harjoitellut yhdistelmätaistelua juuri tällaisten tilanteiden varalle. He toimivat kuitenkin järkevästi, eivätkä hyökänneet, vielä. "Kun tää on ohi ni teistä ei oo jäljellä ku märkä läntti", uhosi oppilas, joka vaikutti olevan melko kiihkoinen ja nuori. Kaksikolla oli selvästi täysin erilainen taistelutyyli kuin aikaisemmilla vastustajilla, jotka Kamui ja Kanki olivat kohdanneet.


Tsuchi
Hp: 30
Ch: 100
Nopeus: 7

Lando
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 1
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4201Viesti LordVonKwaak »

Kamuin arvioidessa vihollista, tämän katse muuttui. Kevyen tarkkaavaisesta, kenties vähän itsekeskeisestä ilmeestä muuntautui valpas.
"Mä hoidan ton vähemmän suupaltin." Kohteen täyttäessä sanomattomat kriteerit valppaus syventyi uhkaavaksi; tarkkailijasta metsästäjäksi. "Ellei ne keksi jotai älyvapaata."
Näyttäen omaavan silmää vain Tsuchille, Kamui käveli joitain metrejä sivummalle, antaen yakuzalaiselle näennäisen tilaisuuden toimia ensin. Maata peittävä ohuehko lumikerros tallensi shinobin kenkien jäljet. Kerta ei ollut ensimmäinen, kun Iwalainen taistelisi lumisella alueella. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut lumivyöryjen vaaraa, kuten korkealla vuoristossa taistellessa.
"Eiköhän sitten aloiteta?"

Hp: 50
Ch: 114
Nopeus: 9
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4204Viesti sumufani »

Kanki hymähti moiselle uholle ja asteli itsevarmasti kohden Landoa. Kamuin sanat kuuluivat vain etäisinä huhuiluina nuorukaisen siirtäessä hieman isoa paitaansa sivuun ja tarttui olkapäästään ulos työntyvästä luusta. Nuorukaisen kasvoilla oli puhdas ilmeettömyys kaiken tuon tapahtuessa ja katse oli tiukasti lukittuna Landoon. Tämä luinen miekka ei ollut juuri wakizashiaan pidempi, mutta Kanki silti piti siitä. Se olisi muokatavissa sopivaksi jos olisi tarve ja hän alkoi olla lähellä Landoa. Tuskinpa toinen oli mitään ninjutsua oppinut tämän kylän ollessa niin pirun köyhä ja eihän täällä kyllä edes akatemiaa ollut.

Kanki
20 hp
31 chk
1 np
Tsubaki no Mai: Damage: +15 dmg aseella tehtyihin miekkatekniikoihin
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4211Viesti Piisamirotta »

Tsuchi oli opetellut ninjutsua ja oli melko kokenut, tämän kautta Lando oli oppinut omat jutsunsa, muttei lahjattomana osannut kehittää omia. Taistelu alkoi välittömästi Tsuchin käyttäessä Doryuudan-tekniikkaa. Maasta nousi lohikäärmeenpää, jonka suusta lensi useita kiviä kohti Kamuita. Kamui saattoi huomata, että tekniikka oli muodostunut täydellisesti ja ilman käsimerkkejä, maankäyttäjä kykeni täten puolustautumaan mahdollisilta yllätyshyökkäyksiltä.

Samaan aikaan Lando loi Kankin alle melko suuren kuopan ja valmistautui hautaamaan kuoppaan melko varmasti pudonneen Kankin. "Maa on voimakkain kaikista elementeistä", tämä sanoi ja virnisti täynnä itseään ja voimaansa.


Tsuchi
Hp: 30
Ch: 73
Nopeus: 7
9p maa
Chuunin: +1dmg maajutsuihin
ChuuninV: +1dmg C-> maajutsuihin
TBJ: +1dmg B-> maajutsuihin

Lando
Hp: 20
Ch: 37
Nopeus: 1


Damage Kamuihin: 39

Shinku Daichi, C-taso Kankiin, muotona suurempi alue, joten vaikeampi paeta.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4215Viesti LordVonKwaak »

Lohikäärmeen kurkistaessa maan alta, Kamuin hymy syveni. Toisen näyttäessä, ettei tarvinnut käsimerkkejä, Iwalainen teki päinvastaisesti ja iski vasemman kätensä eteenpäin, suorittaen tekniikkansa tarpeettoman tekstikirjan mukaisesti ja elegantisti. Ilman täyttävä räjähdys söi puhdin Tsuchin iskusta, joskin Kamui joutui silti väistämään tekniikan rippeitä, jotka pääsivät läpi räjähtävästä nyrkistä huolimatta. 'Voimakas piru parka...'
"Siinä ootte kyl oikeessa!" Kamui naurahti raikuvasti kommentille maa elementin paremmuudesta muihin nähden. "Teidä epäonneksi vaan saitte vastaanne todellisen maankäytön eliitin."

Hp: 50
Ch: 90
Nopeus: 9
*Bakuretsu genkotsu (Alvl5) via Masamune, torjus iskemällä 36dmg
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4219Viesti sumufani »

Vaikka Kanki näki toisen hänen vihollisensa tekevän sinetit hän arveli sen olevan muuta mitä hän ajatteli. Kuoppa ei kuitenkaan pudottanut häntä aina pohjalle asti nuorukaisen iskiessä wakizashinsa kuopan reunaan ja hän alkoi hivuttaa itseään ylös. Hän sai jalkansa kahvalle ja ponnisti kuopasta ylös. Hän veti toisen miekoistaan esiin ja lähti juoksemaan toista päin hyräillen iloista kappaletta. Se riittäisi, jos hänen onnistuisi sulkea tämän etäisyyden ja iskeä jolloin se olisi enää sulavien liikkeiden jatkamista. Vaikka toinen osaisi maa tekniikoita sillä ei olisi hittokaan väliä tällä etäisyydellä, mistä hän iski piston* luumiekallaan, mitä hän kasvattaisi pidemmäksi vaikka hän ei ollut täysin omalla etäisyydellään ja iski miehen rintakehää kohden aikeinaan varrastaa pojan sydän.
Silti Kankin kasvoilla oli julma hymy jota hän koitti saada pois kasvoiltaan. Tämä luiden käyttö oli hänelle täysin uutta ja upeaa, mikä sai hänen normaalin taktiikkansa rakoilemaan.

Kanki
20 hp
25 chk
1 np
Tsubaki no Mai: Damage: +15 dmg aseella tehtyihin miekkatekniikoihin
*Pisto
Kanki suorittaa tähdätyn piston ja osuessaan hyvin koko terä voi mennä vihollisen läpi.
Taso: D
Chakra: -2
Dmg: 2+15=17 dmg
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4220Viesti Piisamirotta »

Tsuchin ilme koveni hänen tajutessaan mitä oli tapahtunut. Mies ei aikaillut, vaan kovetti maan itsensä alapuolelta, jotta mikään ei pääsisi maanalta hänen kimppuunsa, ja jos Kamui aikoisi itse tehdä jonkin maajutsun, se olisi hankalampi nyt. Maankäyttäjä oli tuhlannut paljon chakraa tajuten, että se olisi korvattava. Hän pisti suuhunsa kolme chakrapilleriä saaden takaisin hyvin paljon menetettyä chakraa. Kamuin aliarvioiminen olisi tuhoisaa.


Kanki kuvitteli olevansa parempi kuin oikeastaan oli. Lando jatkoi nimittäin välittömästi hyökkäystään tekemällä Retsudotenshon ja romahduttamalla täten kuopan. Romahdus esti Kankia tähtäämästä ja tekemästä hyökkäystään oikein ja kaiken lisäksi se teki tähän vahinkoa. Lando perääntyi nyt hieman. Hän tuntui taistelevan erittäin taidokkaasti oman elementtinsä kanssa.

Tsuchi
Hp: 30
Ch: 72 (+15ch C-pillereistä)
Nopeus: 7
1p lääkintä

Lando
Hp: 20
Ch: 32
Nopeus: 1



Doton: Daichi Katame, A-versio. Estää kaikkea alle A/A-tasoista liikkumasta maanalla käyttäjän alapuolella, vähentää damagea kaikista maanromautus jne. jutsuista 28.


Retsudotensho tekee 7dmg ja estää Kankin hyökkäämisen, saat chakrat takas D-jutsusta.

Tässä matsissa tuo vielä on pysyvä +15dmg, mutta jos et huomannu ni se on nyt muokattu vuoropohjaiseksi maksuksi missä kaikki bonarit menee damageen. Eli tästä tehtävästä eteenpäin muista se, Sumu.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4234Viesti LordVonKwaak »

Jäästä routainen maa oli hidastanut räjähteiden mönkimis vauhtia. Siitä huolimatta räjähteet olivat päässeet sopiviin asemiin, kiitos rankan harjoittelun mukanaan tuoman maan alla liikkumiseen sopivan erikoisen muotoilun. Ajatus oli yllättää vihollinen tämän hyökätessä. Siksipä Kamui ei voinut olla hymähtämättä miehen kovettaessa maan - lukiten räjähteet paikoilleen.
Vastoinkäymiset olivat välttämättömiä taistelukentällä, eikä Kamui antanut yakuzalle aikaa levätä: maanalaiset räjähteet aktivoituivat, tekemättä vahinkoa, mutta vavahduttaen maata Tsuchin alla. Vavahduksen heikentäessä tasapainoa Iwalainen ampui vasemman kätensä suusta naulamaisen ammuksen ninjutsun käyttäjän rintaan.

Hp: 50
Ch: 80
Nopeus: 9
*Mukadet (Clvl3 x2, tehty pari vuoroa sitten) räjähti, heikentäen maata 26dmg:lle (eli about normaaliksi? Who knows)
*Dangan (Blvl4), dmg 24 (neula/naula ei oo myrkytetty)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4259Viesti sumufani »

//Paihti son ny -14 per isku :lol: //

Tuskin Kanki oli päässyt pois kuopasta, kun toinen alkoi tekemään uutta hyökkäystä. Nuorukainen tunsi, miten maa alkoi sortua jalkojensa alla, mutta nuorukainen hypähti kevyesti ilmaan ja laskeutui sopivan näköisen kiven päälle kasvatettuaan luita jalkansa suojaksi. Maa alkoi pettää myös sen kiven alta, mutta pojan onnistui pitää tasapaino vaikka nyt olikin toinen jalka kivien välissä. Vaikka toisella tuntui olevan tämä homma hanskassa perääntyminen oli aina hänen silmissään omituista. Kaiketi toinen ei osanut likimain ollenkaan, mitään erikoista lähitaistelussa, joka hieman huvitti Kankia. Vaikka mikä hän oli tuomitsemaan. Hänhän itse vasta alkoi raapimaan oman potentiaalinsa pintaa ja tämä olisi vain pieni este, josta pitäisi päästä yli ja noissa aatoksissa poika kiskaisi jalkansa kivien välistä.

Kanki
20 hp
21 chk
1 np
Edit: tätä siis käytti
Hone yoroi(bone armor)
Kanki manipuloi luitaan chkrallaan, jossain osassa kehoaan ja kasvattaa ne ihon pinnalle suojaamaan häntä päin tulevalta iskulta. Tällä tasolla hän ei pysty kuitenkaan kasvattamaan luita ulos esim molemista käsistään suojatakseen itseään yhtä aikaisesti.
Taso: C3
Chk: -6
Suojaa: 8
Muoto: Nopeampi muodostuminen
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4272Viesti Piisamirotta »

Tsuchi tunsi helpotusta siitä, että hän oli osannut ennustaa Kamuin hyökkäyksen pelkällä intuitiolla ja tiedolla siitä miten maa toimii. Mies loi nopeasti maamuurin alleen nousten sen kanssa ilmaan pitäen koko ajan silmänsä Kamuissa. Hän tuhlasi aivan liikaa chakraa, mutta se olisi pakollista, jos Kamuin haluaisi hengiltä. Koska Tsuchi ei osannut hyvin korkeita tekniikoita, tämä joutui käyttämään alempitasoisia tekniikoita korvaamaan voimakkaampien tekniikoiden puuttumisen. Muuri alkoi kaatumaan Kamuita kohti, sillä Tsuchi oli jättänyt kaikki räjähdelappunsa muurin alapuolelle. Yksi räjähdelappu ei tekisi mitään, mutta kaikki yhdessä tuhosivat muurin alapuolen yhdeltä puolelta niin, että muuri kaatui Kamuin päälle. Muurin kaatuessa Tsuchi hyppäsi ilmaan ja saattaisi olla helppo kohde. Mies kuitenkin otti taskustaan kiven ja teki käsimerkin vuodattaen siihen chakraa tenden siitä suuremman. Hän putosi kiven päälle ja ponnisti kauemmas. Mies teki näin toisen kerran kunnes oli melko korkealla ilmassa. Mitä hän aikoi?


Kanki oli selvinnyt hyökkäyksestä, mikä ei yllättänyt Landoa. Lando loi vierelleen maakloonin, joka lähti juoksemaan kohti Kankia kaartaen jonkin verran toiselle puolelle. Samassa paljastui miksi. Oikea Lando nosti maasta lohikäärmeenpään, joka ampui suustaan mutapalloja kohti Kankia. Kankin torjuessa tekniikkaa Lando voisi klooninsa avulla hyökätä. Kanki ei vain voisi odottaa jutsun loppumista, sillä Lando oli harjoitellut tekniikan pysyväksi niin pitkään kun hänellä oli chakraa, tai tarpeen mukaan.

Tsuchi
Hp: 30
Ch: 50
Nopeus: 7
1p lääkintä
RL: 0

Lando
Hp: 20
Ch: 26
Nopeus: 1


Muuri suojas ammukselta, sen kaatuminen Kamuin päälle tekee damagea osumasta riippuen.


Eli tuon lohikäärmeenpään muotona on, että se voi pysyä niin kauan ku käyttäjällä on chakraa tai käyttäjä haluaa lopettaa tekniikan eli et voi vaan torjua kunnes jutsu loppuu, vaan pitää torjua koko ajan. Eli toisin sanoen siitä on tullu vuoromaksullinen ja damagellinen jutsu.

7dmg jutsusta.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4288Viesti LordVonKwaak »

Taistelussa toisen rytmin häiritseminen oli elintärkeää, yhtälailla ellei enemmänkin kuin oman rytmin ylläpitäminen. Vihollisen hämmentävä tapa kauttaa maata oli kuitenkin jotain mitä nyt jo pidemmän aikaa Iwasta erossa ollut Kamui ei halunnut jättää näkemättä.
Muurin noustessa ja kaatuessa Kamui näytti katoavan sen alta, ilmaantuen hiiren hiljaa parin metrin päähän Landon selän taakse. Mies tuskin tätä huomaisi ja Kamuilla ei ollut aikomustakaan puuttua toverinsa paineiden purkuotteluun, mutta sitä Tsuchi ei tiennyt: tämän kikaillessa ilmassa hän näkisi vain vihollisensa siirtyneen oppilaansa seläntaakse, pitäen toista kämmentää koholla, kuin haastaen Tsuchia toimimaan nopeasti, tai tämän oppilas räjähtäisi kappaleiksi.

Hp: 50
Ch: 79
Nopeus: 9
*Shunshin (Clvl3)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4325Viesti sumufani »

Kanki keskittyi täsin viholliseensa ja huomasi toisen luovan kloonin maasa. Mikä lieni kloonin tarkoitus?
Nuorukainen tiesi vain perusteita ninjutsusta ja kloonien luominen oli juuri osatun asian ulkopuolella. Nopein oletus olisi maa kloonin osaavan maa tekniikoita, mutta oliko kloonilla oma chakra varasto vai jakoiko se chakran isänänsä kanssa ja otti sieltä tarvittavan määrän?
Tuon kaiken hän halusi tietää ja kun nuori tiedon janoinen lukutoukka poika astui eteenpäin eikä tuo lohikäärmeen pää saanut häntä hidastamasta tahtia. Aluksi kevein askelein Kanki alkoi kiihdyttää tahtiaan mutapallojen moukaroidessa hänen kehoaan, mutta siltikään hän ei aikoisi perääntyä askeltakaan.
Nuorukaisella oli tahtoa ja hyvin paljon tunteita purettavana, mutta Kamuin ilmestyminen Landon taakse saisi aikaan pientä hämäännystä. Vaikka asia ei olisikaan näin Kanki sulkisi silti etäisyyttä, mutta pian selviäisi Landolle Kankin valmius kuolla maansa puolesta.
Vaikka hän kuolisi kapinan henki tulisi elämään ja se loisti nuoren miehen silmistä. Hän ei välittänyt saamistaan osumista kunhan teurastaisi vihollisensa. Miehen perääntymisen estymisen myötä Kanki laittoi kätensä miekan tuppeensa ja myös luisen miekansa vyölleen, mutta päästyään tarpeeksi lähelle pojan kehosta kasvoi luisia piikkejä. Kämmeniensä piikeillä Kanki iskisi Landoa torsoon tähtäimenään miehen keuhkot. Piikit eivät olleet tarpeeksi pitkiä ylettyäkseen Kamuihin, joten tämä oli Kankille edullinen tilaisuus mitä ei kannattanut jättää käyttämättä.

Kanki
13 hp
15 chk
1 n
Yanagi no Mai
Tässä tekniikassa ninja kasvattaa kämmenistään, kyynärpäistään, selästään ja polvistaan luupiikkejä, joiden avulla kykenee torjumaan kohti tulevia lähitaisteluhyökkäyksiä tai voi hyökätä itse lävistämällä vastustajan piikkien avulla.
Taso: C3
Chakra: -6 per vuoro
Damage: 8 (x2=16)
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Yakuzat, osa 1 (ABC)

Viesti: # 4328Viesti Piisamirotta »

Kankin tullessa lähemmäs Landon klooni teki Doryuu Taigan ja hidasti tämän etenemistä huomattavasti. Tekniikka pakotti Kankin ottamaan uudestaan vahinkoa lohikäärmeenpään mutapalloista. Kankin luuhyökkäyksen viimein päästessä Landoon, tämä oksensi hyvin heikot maagolemit, jotka ottivat hyökkäyksen vastaan. Kamuin ilmestyminen hieman säikäytti Landoa, joka otti klooninsa kanssa etäisyyttä ja lopetti lohikäärmeenpään ylläpidon. Hän ei edes ajatellut mitä hänen mestarinsa aikoi, mutta luotti tähän.


Tsuchi putosi nopeaa tahtia kohti maata, muttei reagoinut mitenkään siihen mitä Kamui teki. Mies näytti keskittävän chakraansa johonkin suureen, mutta mihin?


Tsuchi
Hp: 30
Ch: 50
Nopeus: 7
1p lääkintä
RL: 0

Lando
Hp: 20
Ch: 6
Nopeus: 1


Damage Kankiin: 7, täysille upittu C-tason puolustustekniikka x2 torju 16dmg.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Roudan maa”