Dojossa (D)

Roudan maa on pieni valtion Kumogakuren ja Kuumien lähteiden maan välissä.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Dojossa (D)

Viesti: # 2938Viesti Cross »

Kankin taklauksellaan kaatamaan pyrkivä Dachi ei ollut varautunut tälläkään kertaa pojan vastahyökkäykseen, joka pääsi sen takia jälleen kerran yllättämään hänet ja iskemään ilmat pihalle miehestä. Henkeään haukkoen mies haparoi muutaman askeleen päähän pojasta, pyörähtäen tätä päin ja painaen kädellään iskun takia kramppaavaa kohtaa palleassaan. Hän ei ollut koskaan ennen kohdannut tällä tavoin taistelevaa vastustajaa, joka vaikutti enemmän jonkin sortin pasifisti paskijaiselta kuin oikealta samurailta. Sen sijaan että olisi tähdännyt lopettaakseen taistelun nopeasti kuolettavalla iskulla kuten hän yritti tehdä, tuntui poika ennemminkin pyrkivän saamaan hänet luovuttamaan tai menettämään tajunsa vastahyökkäystensä avulla. Rahankerääjä ei todellakaan ymmärtänyt moista tapaa taistella, eikä siksi tiennyt millä tavalla siihen olisi pitänyt suhtautua. Selvästä toimivuudestaa huolimatta se ei vaikuttanut järin tehokkaalta, tai pelkoa aiheuttavalta, siitäkään huolimatta että se kyllä alkoi hiljalleen viedä voimat jatkuvasti hyökkäävältä mieheltä.

Dachi
6hp
2ck
1n
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Dojossa (D)

Viesti: # 2943Viesti sumufani »

Kanki ei antanut tällä kertaa miehelle aikaa perääntyä vaan heitti uuden piston, jonka tähtäsi miehen jalkaan. Nuorukaisen kasvoilla oli edelleen rauhallinen ilme ja rento olemus. Kanki harvoi otti taistelussa tosissaan ja toinen pitäisi mokomaan pakottaa. Pistonsa jälkeen Kanki peräntyi ja omaksui asentonsa jälleen kaikessa rauhassa. Poika hengitti tyynesti sisään ja uloshengitys höyrystyi hieman. Mies oli jättänyt oven auki ja ilma viileni sisällä pikku hiljaa.
Kankilla oli kaikki aika maailmassa nyt kun kyseessä ei ollut tämän dojon oppilas. Dojon oppilailla oli aina kiire, kuin he saavuttaisivat opit nopeasti ja selviäisivät häntä vastaan. Daichi oli erilainen. Raakaan voimaan ja kokoonsa perustava lihaskimppu terävän lisäraajan kanssa. Kanki veti uudestaan henkeä sisään ja koitti arvioida, mitä Daichi aikoisi tehdä seuraavaksi. Mies ei vaikuttanut enää kovin innokkaalta jatkamaan matsia ja nuorukainen ei voinut syyttää toista. Ensimmäisellä ottelu kerralla hänen taktiikkansa ei olisi kovin helppo arvatta varsinkaan, jos toinen ei keskittyisi vaan pelkästään hyökkäisi raivon avulla. Nuorukaisen oli pakko myöntää, että hän oli ärsyyntynyt ja antanut sen vaikuttaa toimiinsa.

Kanki
6 hp
6 chk
1 np
//pistosta 2 lämää//
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Dojossa (D)

Viesti: # 2945Viesti Cross »

Henkeään haukkoen perääntymistä yrittävä Dachi ei liikkunut tarpeeksi vikkelästi ehtiäkseen pois yllättäen suoraan hyökkäykseen käyvän Kankin tieltä, kuten ei myöskään ollut asennossa josta olisi voinut yrittää torjua iskua. Senpä takia hän heilauttikin miekkaansa ja yritti sivaltaa sillä poikaa hartiaan, samalla kun tunsi jo tämän miekan viiltävän omaa jalkaansa ja lähtevänsä kaatumaan lattiaa kohti, polttavan kivun levitessä kohdasta johon terä oli viiltänyt syvän haavan. Mies tiesi hävinneensä samantien tämän yhteenoton ja vaikka se sapettikin häntä, sillä saisi varmasti kuulla siitä loppuikänsä, niin silti hän tunsi ennemmin pirullista vahingoniloa nulikkaa kohtaan. Sillä tämä saisi varmasti tulla pian huomaamaan ettei ollut tehnyt kovin viisaasti haavoittaessaan jotakuta yakuzan jäsentä, sillä nyt tämä saisi peräänsä oikeat väkivallan ammattilaiset.

Dachi
4hp
0ck
1n
3dmg vastahyökkäyksestä

//Läpi//
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Dojossa (D)

Viesti: # 2946Viesti sumufani »

Mies tekikin päätöksen iskeä villin iskun. Kanki ei ehtisi vetää miekkaa väliin, joten hänen ei auttanut, kuin ottaa osuma. Nuorukainen katsoi miehen vajoavan maahan ja brunetti laittoi miekkansa huotraansa.
''Olkaa hyvä ja jättäkää miekka, kun poistutte dojosta.''
Kanki sanoi ja osoitti ovelle teenäinen hymy kasvoillaan. Mies nilkutti hieman poistuessaan ja iski miekan seiäpalkkiin.
//Kiitos risti//
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Roudan maa”