Selviytymistä (A/A/A)

Roudan maa on pieni valtion Kumogakuren ja Kuumien lähteiden maan välissä.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1761Viesti Piisamirotta »

Fuyuki oli heittäytynyt jyrkänteeltä alas, sillä hän oli uskonut epäonnistuneensa. Nainen putosi syvään kuiluun, mutta tömähti pohjaan. Pohja oli täynnä lunta, jota oli niin paljon, että tuntui kuin hän olisi pudonnut pehmeälle patjalle. Hän oli siis hengissä, eikä hän olisi kuollut muutenkaan, vaikka olisi pudonnut kivikkoon. Fuyuki nousi ylös ja lähti kävelemään. Hän oli tullut tuntemattomaan maahan, josta osa oli lumen peittämää. Äkkiä nainen tunsi kuinka häntä tarkkailtiin. Äkkiä jokin tömähti naisen taakse ja tämä lähti juoksemaan pakoon. Hän oli pelästynyt, sillä luuli Jashinin palvojan edelleen jahtaavan häntä. Hän tuli juoksemisen jälkeen vähemmän lumiselle, routaiselle alueelle, jossa ei ollut puita, se oli pelkkää tundran kaltaista erämaata. Väsynyt Fuyuki kääntyi ja hän näki kuinka hänen jahtaajansa tuli esiin. Jahtaaja ei ollut mikään hirviö, eikä se jashinisti, jolle hän oli hävinnyt aikaisemmin. Tämä oli joku metsästäjä, joka selvästi yritti vain selvitä. Fuyuki oli tälle melko varmasti vain ruokaa tai varusteiden lähde tai jotain vielä pahempaa. Fuyuki ei kuitenkaan ollut mikään helppo saalis ja hän valmistautui taisteluun routaisella maalla.


Vihu
Statsit: 300 yhteensä
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1797Viesti LordVonKwaak »

Pitkä, päältä 190cm, mies näytti vielä pidemmältä riutuneen olemuksensa johdosta. Vaitonaisen oloinen mies katsoi toista hyvän tovin, ennen kuin viimein ilmoitti tämän joutuvan maksamaan tullimaksun, jos nainen aikoisi edetä pidemmälle.
Sanansa sanottuan mies oli jälleen vaiti, pitäen kätenä päättäväisesti ristissä.


Hp: 50
Ch: 250
Nopeus: 15

// Kaguralle vasta NpC:ksi, niin saa vähän eloa tällekin foorumille //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1798Viesti Piisamirotta »

Nainen kuunteli toisen sanat ja hymähti. Tämä mies saattoi olla oikea rajavartija, mutta oli tietenkin riski, että hän olisi huijari. Fuyukilla ei kuitenkaan ollut rahaa, sillä hän eli omalla tavallaan, askeettisesti. Hän oli aina halunnut tulla ninjaksi, mutta moinen tie oli tällä hetkellä suljettu. "Minulla ei ole rahaa, joten anteeksi", jääsydän sanoi ja vangitsi toisen jäävankilan sisään ja lähti kävelemään reippaaseen tahtiin pois. Hän ei viitsinyt taistella pakosta toista vastaan, jos tämä olikin oikea rajavartija, taisteleminen olisi huono juttu molempien kannalta, mutta erityisesti Fuyukin omalta kannalta. Jos hän voittaisi ja tappaisi toisen, hän olisi murhaaja, jos hän häviäisi, hän joutuisi melko varmasti vankilaan. Käänne oli kuitenkin yllättävä verrattuna siihen mitä nainen odotti.


Fuyuki
Hp: - (100 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 278
Nopeus: 9

Vankila kestää 33dmg
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1814Viesti LordVonKwaak »

Ilmeenkään värähtämättä mies seisoi paikoillaan kuin tolppa, jään ympäröidessä ja vangitessa tämän. Tämän käännyttyä lähteäkseen Fuyuki huomaisi yllätyksekseen seisovansa upottavassa suossa, joka paitsi esti kohdetta liikkumasta, koetti imaista tämän sisäänsä.
Suuremmaksi hämmennyksekseen nainen kuitenkin varmaan kokisi sen, että tältä tullia perinyt mies seisoi yhä jäävankilassa - mikäli tätä huurteelta pystyi kunnolla havaita.

Hp: 50
Ch: 236
Nopeus: 15
*A-tason Yomi Numa, nopeus -10 suossa, jos nopeus laskee nollaan tai alle, ei suohon joutunutta raajaa saa liikutettua ollenkaan (muotona lisä upottavuus, koettaa imaista pintansa alle)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1837Viesti Piisamirotta »

Fuyuki ei ollut aikaisemmin kohdannut suotekniikkaa, joten hän reagoi ainoalla tavalla, jonka näki parhaaksi. Nainen puhalsi suohon valtavan määrän vettä, joka otti hänet ensin sisäänsä, sitten pinnalleen. Vesi oli suon päällä ja sitä oli hetkessä enemmän kuin suo kykeni vetämään, etenkin kun nainen jäädytti veden. Nyt hän seisoi valtavan jääkimpaleen päällä ja loi jääkloonin. Fuyuki päätteli, että joko toinen oli luonut kloonin, tai tämä oli klooni ja oikea oli jossain muualla. Maa oli hyvin voimakas elementti.


Fuyuki
Hp: - (100 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 213
Nopeus: 9
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1841Viesti LordVonKwaak »

Fuyukin sylkiessä vettä, suosta yllättäen noussut Zaki tarrasi naisen nilkkaan kiinni. Miehen ihon tummuessa tämä muuttui kirjaimelliseksi painoksi, vetäen uhrinsa suohon välittämättä paljoakaan vedestä, joka jäi suurimmaksi osaksi suon pinnalle.

Naisen kamppaillessa suossa, Zaki nousi sulavan äänettömästi maasta jää vankilan eteen, tarkaillen Hyoutonin temppuilua vaitonaisena.

Zaki (6p maa, +4 nopeutta, +2ch/vuoro, -2ch ja +2dmg A-> maa jutsuihin)
Hp: 50
Ch: 220
Nopeus: 15
*Doton Bunshin lvl3
*Random NpC no jutsu: bunshin kovettuu ja muuttuu jumalattoman painavaksi, kestää 31dmg + vetää suohon ankkurin tavoin
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1843Viesti Piisamirotta »

Fuyuki puhalsi klooniin Mizutaman ennen kuin tämä ehti vetää naista edes hetken aikaa alemmas. Kaikki tapahtui muuten samalla tavalla kuin viimevuorolla. Nainen ymmärsi minkä kanssa oli tekemisissä ja oli valmis toimimaan sen mukaan.


Fuyuki
Hp: - (100 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 193
Nopeus: 9
Mizutama tuhos kloonin 32dmg.llä (täysi damage koska noin lähellä)
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1847Viesti LordVonKwaak »

Varautuneena ja nyt maan pinnalla, Zaki teki käsimerkin, kovettaen painoksi muuttuneen ankkurinsa. Naisen syöksemä ammus ei ollut tarpeeksi tuhoamaan kovetettua painoa, vaan päinvastaisesti iski sitä syvemmälle suohon - vieden itseään samalla.
Pysyen yhä vaiti, Zaki aloitti käsimekkien tekemisen.

Zaki
Hp: 50
Ch: 202
Nopeus: 15
*NpC Maa jutsu: rautakuori (A lvl5), suojas 32dmg (thus "ankkurin" kestävyys 31)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1863Viesti Piisamirotta »

Fuyuki ja klooni olivat veden ja mudan täyttämässä suossa. Nainen päätti käyttää vettä hyväkseen ja loi ympärilleen jäätornaadon. Tornaado kuitenkin tuhosi naisen jalat, sillä hän oli tekniikalle pahassa asennossa. Tornaadon voima oli tarpeeksi tuhoamaan toisen kloonin vaikka tämä käyttäisi mitä puolustustekniikkaa tahansa. Koska tornaado oli jäinen, se jäädytti jalantyngät samantien. Fuyuki loi jääpeilin päästyään vapaaksi ja toisen peilin johon hän siirtyi.

Fuyuki
Hp: - (50 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 83
Nopeus: 9
S-tason pyörre, tekee 98dmg klooniin/suojaa sen edestä ympäriltä tulevilta hyökkäyksiltä.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1868Viesti LordVonKwaak »

Fuyukin pistäessä tuulemaan, Zakin klooni viimeisteli käsmerkkinsä ja iski kämmenensä yhteen. Maasta nousseet maapiikit tuhosivat jäävankilan taidokkaasti: eivät voimalla, vaan luhistamalla tämän kasaan rei'ittämällä sen rakenteen.

Jäästä vapautunut Zaki veti pari kertaa syvään henkeä tasataksen hengityksensä, ennen kuin astui koolinsa vierelle. Mies oli ollut jäissä koko taistelun ajan, luotuaan kloonin maan alle jouduttuaan vankilaan. aikomus oli käyttää toisen jääsuojaa suojana tulevalta hyökkäykseltä, mutta kun sitä ei kuulunut ja hengityksen pidättäminen alkoi käydä koville, Zaki määräsi klooninsa päsätämään itsensä pinteestä.
"Se tulli? Tulee paljo halvemmaks ku henki" Zaki totesi lakonisesti, valmistautuen hyökkäykseen.

Zaki
Hp: 50
Ch: 184
Nopeus: 15
*NpC no jutsu: maa keihäät (A lvl5) thos vankilan iskemällä 33dmg
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1870Viesti Piisamirotta »

Fuyuki loi alueelle erittäin rankan lumimyrskyn (-19ch), joka sekoitti jopa sensorien kykyä havaita mitä tapahtui, myrsky ulottui kook taistelualueelle. Nainen loi myös jääpeilin tuntemattomaan paikkaan muistaen kuitenkin maankäyttäjän sijainnin (-19ch) ja sitten vielä uuden (-19ch) liikkuen ensin ensimmäiseen peiliin (-5ch) ja sitten toiseen (-5ch) ollen nyt selvästi kauempana taistelualueelta ja täysin toisen haivaitsemiskyvyn ulkopuolella. Myrsky oli poissa jonkin ajan kuluttua, samoin Fuyuki, joka oli päättänyt kaikota paikalta. Tulli ei saanut naiselta rahaa tällä kertaa, mutta jalat se vei.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Selviytymistä (A/A/A)

Viesti: # 1878Viesti LordVonKwaak »

Koskettäen sormen päillään maata, jo ennen lumimyrskyn loppua Zaki totesi kohteen kaikonneen paikalta. Tietämättä miten raportoida toisen katoaminen lumimyrkyys keskellä kirkasa päivää vääränä vuoden aikana, Zaki päätti jättää asian raportoimatta.
Ihmetellen miksi nainen ei kaikonnut paikalta aiemmin samaisella tekniikalla, puhumattakaan sen käyttämisestä hyökkäys tarkoitukseen, mies asettui jälleen väijyksiin vahtiin odottamaan seuraavaa kohdetta.


// Duoda duoda: kävisit vain kanavalla, niin säästyisit monilta aivopieruilta. Miksi kuolematon kartto suota ku ruttoa? Jo nimensä mukaisesti se ei voi hukkua siihen, joten... Toisaalta täytit suota vedellä, mutta et jäädyttänyt (elementti jota pystyt kontrolloida) koko paskaa, vaikka myöhemmin syystä tuntemattomasta olit valmis uhraamaan jalat veks? Jo tarinallisesti kuolemansa feikkaaminen ja sitä kautta myöhemmin livistäminen olis toiminut varsin hyvin...
Vihu oli kohtuu ovelasti luotu, mut siit o kyl turha vikistä, kerta ei pääsyt tekemään mitään ku Fuyuki tilttas suohon //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Roudan maa”